Meidän kaikkien pitäisi olla turkulaisia

Jokainen yhdeksäsluokkalainen saa maaliskuun alussa kirjan Meidän kaikkien pitäisi olla turkulaisia.

Teoksen tavoitteena on synnyttää monimuotoista keskustelua Turusta sekä turkulaisen oikeudesta olla oma itsensä. Kirjan toivotaan hälventävän ennakkoluuloja Turkua kohtaan ja tekevän näkyväksi Turkuun ja turkulaisuuteen kohdistuvaa moninaista ja usein piiloteltua sortoa.

Aivan ennenkuulumatonta hyväntahtoisen oppimateriaalin tarjoaminen koululaisille ei ole, sillä vuosikymmenten saatossa yhdeksäsluokkalaiset ovat saaneet muun muassa Katekismukset, nokkahuilut, yhden kappaleen edellissesongin Näkki-kondomeita, Agit Propin albumin sekä joukko-opin. Tosin kaikista niistä on seurannut vain rikkinäisiä koteja.

Meidän kaikkien pitäisi olla turkulaisia -pamfletin kustantavat Turun yliopiston vaikeatajuisuuden laitos ja pub Port Arthur. Opetushallitus on näyttänyt hankkeelle somepeukkua. Kirjan kirjoittaa pansiolainen pessimisti Antti Nylén-Beat, jolta on jostain syystä aiemmin julkaistu teokset Marko ja Miikka Kiprusoffin esseet (2004) sekä Varsinais-Suomen huoltovarmuutta käsittelevä Varaluistimien varaluistimet (2006). Nylén-Beat kieltäytyi Sinisen zeppeliinin haastattelusta, sillä SZ on ilmiselvästi valemedia.

Jos Meidän kaikkien pitäisi olla turkulaisia otetaan hyvin vastaan, siitä julkaistaan myöhemmin kansainväliset versiot. Suunnitteilla ovat ainakin ranskankielinen Je Suis Matti et Teppo ja italiaksi käännettävä Forza Italia, Portsa Finlandia.


Tiivistettynä turkulaisuus on ihmiskuntaystävällinen aatesuuntaus, joka haluaa purkaa kulttuurisia rakenteita ja tapoja, jotka asettavat suomalaiset epätasa-arvoiseen asemaan. Epätasa-arvoisuudella tarkoitetaan laajassa mielessä sitä, että ihminen joutuu elämään jossakin muualla kuin Turussa. Perimmältään turkulaisuus sisältää ajatuksen, että turkulaistamalla kaikki suomalaiset meistä tulisi parempi kansakunta. Turku haisee hyvälle.

Turkulaiseksi itseään kutsuva ihminen tavoittelee oikeudenmukaisuutta eli yrittää edistää turkulaisuuden leviämistä kaikin keinoin yhteiskunnassamme. Turkulainen haluaa jokaiseen pitäjään oman Pizzalinen. Turkulainen vie kuusankoskelaisen purjehtimaan aamuiselle Airistolle. Turkulainen lobbaa päättäjiä, että Turun ja Enontekiön välille rakennettaisiin hyperloop-linja valtion verorahoilla. Näin läpi Suomen pääsisi Turkuun vain muutamissa sekunneissa.
............................

Opetuskäyttöön tarkoitettu Meidän kaikkien pitäisi olla turkulaisia sisältää opettajalle napakoita vinkkejä siitä, miten hän voi luokassa pehmein keinoin turkulaistaa oppilaitaan.

Kotitaloustunnille kirjasta löytyy WG Wokin herkullisia kasvisruokareseptejä. Musiikintunnilla opettaja voi soittaa valmiin Spotify-soittolistan, jolla on pelkkää WHAM!:ia. Sillä jos turkulaisuus olisi yhtye, se olisi WHAM!. Tekstiilityössä opetellaan virkkaamaan Föri-patalappuja, ja teknisessä työssä kolvaamaan erilaisiin pintoihin Turun vaakuna. Matematiikan tunnilla lasketaan erityisesti siltojen lujuuslaskelmia.

Ilman porua Meidän kaikkien pitäisi olla turkulaisia -kirja ei kouluihin päätynyt. Esimerkiksi tamperelaiset ovat jo uhanneet jakaa ensi syksynä kaikille ysiluokkalaisille Ipan pipat.

Kirja sisältää useita kohtia, joista perus sisäsuomalaiset lipeäkalansyöjät ovat pahoittaneet mielensä. Ei tämä nyt ketään yllätä, sillä aiemmin maamme historiassa sisäsuomalaiset ovat kiukustuneet mm. maksuttomista heisimatolääkkeistä (1952), digi-tv:stä (2007) ja susista (1652– ). Sitä, mitä ei tunneta, usein pelätään.

Ennakkoon suurin kohu Meidän kaikkien pitäisi olla turkulaisia -kirjasta syntyi niistä kohdista, joissa halutaan tehdä näkyväksi turkulaisten kohtaamia sorron muotoja tässä jumalanhylkäämässä maassa.

Turkulaisena olemista uhkaa etenkin ns. toksinen tuusulalaisuus, jossa "normaaliksi suomalaisuudeksi" määritellään virttynyt mainos-t-paita, epäsiisti pujoparta ja ahdasmielisyys. Turkulaisten mielestä kaikkien tulisi saada rohkeasti käyttää Cap Hornin neuleita ja pinkkejä, tyköistuvia Lacosten pikeepaitoja. Turkulaisuus on näet upea juttu.

Kirja haastaa lukijaa myös miettimään kielessämme piileviä vähäeleisiä vääryyksien mekanismeja. Monille sisäsuomalaisille "b-munkki" on edelleen aivan käypä yleiskielen sana, mutta turkulainen tunnistaa sen pimeämmän merkityksen. "B-munkin" sijasta tulisikin käyttää neutraalia sanaa piispanmunkki.

Kirjassa väitetään, että maahamme tarvitaan turkuturvallisia tiloja, joissa turkulaiset voivat keskenään puhua heille tärkeistä asioista ilman, että viereisestä pöydästä joku Hankkija-lippispäinen äijänkäpy "huastelloo" veripalttuusta. Tai mistä ikinä aiheesta sisäsuomalaiset haluavatkin aina puhua turkulaisen päälle (syyskylvöt, kevätkylvöt, hallanvaara, risusavotta, männynkävyt, kuusenkävyt, pihkan kuivuminen....). Turkulaiset pitävät tärkeinä asioina etenkin Suurlähettiläiden musiikkia ja Miss Scandinavia -kilpailuja.

Monen teryleenipaitaa kiristänee sekin, että kirjassa vaaditaan Ylen alueuutisiin trigger warningeja eli ennakkovaroituksia järkyttävästä sisällöstä. Turkulainen kun järkyttyy helposti vaikkapa maakuntauutisista, joissa puhutaan Karjalan murretta. Tai jos Patakakkosessa näytetään suttuista arkistokuvaa Kymenlaakson ankarasta arjesta Jukka Kuoppamäen musiikin soidessa taustalla. Ylipäätään kaikenlainen kärsimys kauhistuttaa turkulaista, sillä Turkuun ei maailman pahuus ennä.