Sinisessä zeppeliinissä ehkä meneillään palatsivallankumous

Huhumylly Sinisen zeppeliinin kadonneen pääblogistin ympärillä pyörii hurjana.

Pääblogisti Zepukkaa ei ole nähty blogosfäärissä sitten maaliskuun alun, jolloin hänestä saatiin epätarkka selfie Wiklundin tavaratalon juustotiskillä sveitsiläinen Gruyère-juusto kourassaan.

Ensin Zepukka perui kiistakirjoituksen, jossa hänen piti kertoa Naantalin liittämisestä Turkuun. Naantalissa on lähikuukausina nähty tunnistamattomia pieniä vihreitä miehiä, jotka sittemmin paljastuivat Varsinais-Suomen vihreiden pienikokoisiksi miehiksi.

Toden teolla spekulaatiot käynnistyivät, kun Zepukka lykkäsi viime lauantaiksi aiottua vierailuaan Nättinummelle, jossa hänen oli määrä pitää kokous isämmaallisten tahojen kanssa.

Asiantuntijapiireissä pelätään, että Sinisessä zeppeliinissä voi olla käynnissä ulospäin näkymätön palatsivallankumous. Palatsivallankumouksella tarkoitetaan kapinaa, joka tehdään siisteissä vaatteissa huoneenlämmössä.

Kansainvälisen plokitiikan asiantuntija Twerkka Raivo Jyväskylän yliopiston someilmiöiden tutkimuksen laitokselta pitää täysin mahdollisena, että Zepukkaa ollaan sysäämässä pois Remingtoniltaan.

"Zepukka on esiintynyt suomalaisessa mediailmatilassa tavallisesti vähintään kahdella blogauksella viikossa, joten pitkä tauko herätti huolen Zepukan kirjoittamisen tilasta", Raivo sanoo.

Tähän viittaisivat myös useat pienet vihjeet Zepukan viime aikaisissa teksteissä. Yhtäältä lukuisat ongelmat lauserakenteissa että, toisaalta yhdyssanavirheet hänen toimestaan. Zepukan blogin on myös väitetty jo pitkään kärsineen kirjoittajan blokista. Kovimpien ateljeekriitikoiden mukaan "Sinisen zeppeliinin aika on kerta kaikkiaan ohi".

"Kyllä itse näkisin väistämättä näin. Blogillahan on paljon vihamiehiä nälkä-Suomessa ja maisteripiirien ulkopuolella", Raivo muistuttaa.

Raivon mukaan varmin merkki tapahtuneesta vallanvaihdosta Sinisessä zeppeliinissä ovat tulevat blogiaiheet, mikäli niitä enää tulee. Sisustus, ruokakuvat ja oikeinkirjoitus tulevat olemaan uuden maltillisemman ja suositumman Sinisen zeppeliinin tunnusmerkkejä.
........................

Asiantuntijapiirien näkemyksistä huolimatta Sinisen zeppeliini kannatus Twitter-kansan keskuudessa on yhä yli 130 prosenttia. Virhemarginaalia ei ole.

Sinisen zeppeliinin kanslian tiedottaja Jyri Potemkin-Kulisch on vähäsanainen, mutta vakuuttaa Jääkaappimagneettimedialle antamassaan lyhyessä haastattelussa, että "Zepukan mielestä kirjoittaminen on kivaa ja kotiasiat on kunnossa".

Potemkin-Kulischin ensi viikon perjantaina antama haastattelu eteni seuraavasti:

Hannu Karpon näköinen toimittaja: Halusimme kysyä teiltä, onko Zepukalla tänään klassinen skumppakollegio? Jos on, niin monelta?

Potemkin-Kulisch: Zepukan skumppahommista pitää kysyä Zepukalta.

Hannu Karpon näköinen toimittaja: Olettaisimme, että siellä olisi Zepukka mukana...

Potemkin-Kulisch: Kuka olettaa? Yleensä on mukana, joo. Tänä perjantaina ei ole, ei kuulu hänen suunnitelmiinsa.

Hannu Karpon näköinen toimittaja: Whatsappissa jo kirjoitetaan, että siellä pitäisi olla myös Zepukan. Mutta meitä kaikkia huolestuttaa hänen kirjoittamisensa... olemme huolissamme.

Potemkin-Kulisch: Ei tarvitse olla huolissaan, kaikki on hyvin.

Hannu Karpon näköinen toimittaja: Mitä aiheita Zepukalla on suunniteltuna lähiaikoina? Milloin näemme hänet edes vaikkapa Redditissä?

Potemkin-Kulisch: Ei, asia on niin, katsokaas, hänellä on jatkuvasti blogauksia. Hänellä on jatkuvasti blogauksia, mutta kaikki blogaukset eivät ole julkisia. Päiväjärjestys on nyt erittäin hektinen, liittyy TPS:n kriisin ilmiöihin jne. Nyt kommunikoidaan jatkuvasti hallituksen ja pankkisektorin kanssa. Tähän menee luonnollisesti erittäin paljon aikaa. Siksi nuo kaikki ovat, tiedättekös... harha-ajatuksia.

Hannu Karpon näköinen toimittaja: No joo, on vain niin paljon huhuja - me olemme huolissamme, kansa on huolissaan, äitikin on. Sinisen zeppeliinin vuoksi.

Potemkin-Kulisch: Joo, ei tarvitse olla huolissaan. Kaikki on hyvin.

Hannu Karpon näköinen toimittaja: Eli hän on terve ja kirjoittaa?

Potemkin-Kulisch: Absoluuttisesti.

Hannu Karpon näköinen toimittaja: Kädenpuristus on vahva?

Potemkin-Kulisch: Murtaa käden.

Hannu Karpon näköinen toimittaja: Työskenteleekö hän uusien blogausten parissa?

Potemkin-Kulisch: Aktiivisesti.


PÄIVITYS: Sinisen zeppeliinin odotetaan tänään ilmestyvän julkisuuteen omalla Facebook-kanavallaan.

Eristäytynyt heimo tuli esiin metsästä Itä-Suomessa

Tutkijat lahjoittivat karjalaisille rihkamaa ja PC:n.

Tuupovaaralaisen avohakkuuaukion nurkasta ilmestyi eristäytynyt heimo viime maanantaina. Paikalle hälytetyt tutkijat pitävät löytöä hämmästyttävänä.

"Oletamme, että kyse on myyttisistä karjalaisista. Viimeksi karjalaisia on tavattu loppukesästä 1944, mutta sen jälkeen heimo katosi kuin kainuulainen kortistoon", Mikkelin kaupungin päivystävä kansatieteilijä Martti Höllvartti intoilee.

Karjalaisten olemassaolosta on kansatieteilijäpiireissä (Risto, Martti, Annikki ja Jouko) väitelty jo vuosikymmeniä, sillä heimon uskottiin hävinneen lopullisesti. Karelianistisen kulttuurin huippukausi osui 1800–1900-lukujen vaihteeseen, jolloin useat taidemaalarit, säveltäjät ja kirjailijat kävivät hakemassa vaikutteita ns. laulumailta. Monet heistä palasivat vaimojensa luo väsyneinä ja pahalta haisevina.
............

Paikalle saapuneet tutkijat lähestyivät karjalaisia varovasti, mutta karjalaiset eivät tuntuneet vierastavan heitä. Päinvastoin karjalaiset tuntuvat lapsellisen huolettomilta ja seuranhaluisilta.

"Karjalaiset ovat erittäin ystävällisiä ja rytmitajuisia. He puhkeavat helposti itkuun ja toisaalta pikkulapsen lailla jo seuraavassa hetkessä nauravat kovaan ääneen", retkikunnan kokki ja dosentti Ernesti Vettoori kuvailee.

Ihmissuhteissaan karjalaiset vaikuttavat välittömiltä ja aidoilta, ikään katsomatta. "Miu syvämei väris niiko lampaa saparo!", aivan liki tullut karjalaistyttö sanoo Höllvartille ja antaa mojovan poskisuudelman.

"Vie sie mie vikise, uo vievinnääis väkise mie tuo puolet mielellääi! Mei Sergei ei muuta ku propsii, propsii, miu tahtois poikalapsii. Kyl aika tavaran kaupitsoo", eräs karjalainen vanhapiika kihertää ja vinkkaa silmää juostessaan jo seuraavan salskean tutkijan luo. Tiedemiesten ja karjalaisten intiimit suhteet on ovat kuitenkin ehdottomasti kiellettyjä.
.........

Muutama sana karjalaisten ulkonäöstä, joka eroaa esimerkiksi porvoolaisista merkittävällä tavalla. Karjalaisen hiukset ovat pitkät ja kähärät. Parrankasvua on runsaasti niin miehillä kuin naisilla. Nenä on ˝litteä˝, toisin sanoen nenäntyvi on matala. Huulet ovat paksut, kasvot leveät. Usein karjalaiset ovat tylppäkalloisia. Osalla karjalaisista on päässään sinivalkoinen matala lätsä, jolla he suojelevat aukilettaan. Aukileeseen kertyy helposti pikku esineitä, kuten männynkäpyjä. Onpa erään karjalaisen aukileesta tavattu peukaloisen pesä munineen. 

Jo muutamassa päivässä tutkijat ovat oppineet karjalaisten tavoista paljon. Karjalainen valmistaa jyväsatonsa yleensä puuroksi ja kaljaksi. Karjalaiset myös ilahtuivat silminnähden, kun heille soitettiin Hassisen koneen ja Leevi and the Leavingsin tuotantoa. Tutkijat vaihtoivat Rumat sävelet -albumin pussilliseen ohranjyviä. "Heitä näyttää liikuttavan syvästi mikä tahansa hidastempoinen musiikki", Höllvartti kuvaa.

Kuten niin usein maailmassa, köyhällä on rikasta enemmän varaa. Vähistä antimistaan karjalaiset tarjoavat heti nisupettua. "Voi sinnuu! Miehää laita siul vellisoossii. Syö rossui. syö rummenii, syö pehkui", komentaa noin 130-senttinen karjalaiseukko puun alta ja viittoo lähemmäs.

Höllvartti ja Vettoori eivät vielä uskalla sanoa karjalaisten yleisestä mielenlaadusta paljonkaan, mutta muutamia selviä piirteitä heistä alkaa erottua.

"Karjalaiset laulavat ja tanssivat iltaisin, mutta eivät juuri välitä työnteosta. Karjalaiset saattavat kuitenkin olla hyvin käteviä, ja suuremmissa kylissä asuu ilmeisesti ammattilaisia kuten taitavia ruukuntekijöitä, seppiä ja nahkureita", Vettoori sanoo.

Paljon on vielä selvitettävää. Karjalaisten puheessa vilahtelee usein tutkijoille vieraat sanat "evakko" "myö" ja "ryssänpirulainen". Ilmeisesti näistä viimeinen on karjalaisten voimaeläin, jota heimon jäsenet sekä kunnioittavat että pelkäävät.

..........

Iloluonteisuudestaan huolimatta viranomaiset pelkäävät eristäytyneenä eläneen heimon joutuvan kahnauksiin uusien tulokkaiden kanssa. Nyt löydettyjen karjalaisten perusteella tuntuu kuitenkin uskottavammalta, että karjalaiset tulevat kaikkien kanssa juttuun. "Mis sie tarviit oikee hyvää somppuu? Tääl siul o sellasii", 115-senttinen kyyryssä istuva/seisova karjalaisukko kehuu ja osoittaa Lieksa-kylttiä. 

Tutkijoiden vakuutteluista piittaamatta viranomaiset aikovat sijoittaa löydetyt karjalaiset Helsingin Töölössä sijaitsevaan asuntolaan. Alkuperäisasukkaiden tuki ry:n puheenjohtaja Sini Nauha sanoo, että jokaiselle karjalaiselle annetaan oma huone, verkkarihousut ja kori kaljaa, minkä avulla he pärjäävät issekseen ainakin auringonnousuun.

"Kerätään siitä sitten massit pois ja käydään kuukauden päästä katsomassa miten on sujunut", Nauha sanoo nauhalle. 

Juha Seppälä lähettää Jouko Turkan kuuhun

Juha Seppälä: Mr. Smith

Juha Seppälän novellit kokoava loistelias Oikku ja vapaus (2009) pitäisi löytyä jokaisen itseään sivistyneenä pitävän suomalaisen kirjahyllystä. Tarvittaessa sille pitää raivata tilaa siitä Veijo Meren Manillaköyden ja Arto Paasilinnan Jäniksen vuoden välistä.

Kuulun myöhäisherännäisiin Juha Seppälän seuraajiin ja toivon vielä joskus törmääväni häneen Porin Euromarketissa. En tosin tiedä, mitä uskaltaisin sanoa hänelle kalatiskillä. Ehkä seisomme vain hiljaa vierekkäin, kumpikin vuoronumeroaan hermostuneesti hypistellen. Tilaamme siikafilettä.

.........

Juha Seppälän tarinoissa sysimusta huumori yhdistyy yönmustaan vakavuuteen. Välissä on toisinaan pilkahdus harmaata. Mutta hauskimmat kaverit ovat aina kivikasvoja, otetaan vaikka Buster Keaton tai Arvi Lind. 

Palasin heinäkuun helteissä Seppälän uusimpaan, tosin jo viime vuonna ilmestyneeseen Mr. Smith -romaaniin. Minulla on paha tapa lukea yhtä aikaa useaa kirjaa, ja välillä kirjat jäävät kesken tai kärsivät katkolukemisestani. Mr. Smith täytyy pureksia intensiivisesti, sillä se on poukkoileva, hajanainenkin. Juonivetoisista kirjoista pitävälle Mr Smithiä ei voi suin surminkaan suositella. Seppälä ikään kuin suuntaa kameransa johonkin suuntaan lyhyesti ja siirtyy pian jo aivan muualla. Seppälää ei lueta ohimennen.

Romaanissa vaellellaan luovutetun Karjalan alueella, Viipurissa ja Pietarissa, pyörähdetään Los Angelesissa, Helsingin jugendkortteleissa ja kuussa. Ajassa liikutaan viime vuosisadan vaihteesta aina nykyhetkeen. Romaanin rikkaaseen henkilökaartiin kuuluu mystinen "ongelmien ratkoja" Mr. Smith, jok kuvaa itseään napakasti: "Sanoin, että koska en kyennyt ratkaisemaan omia ongelmiani, päätin ryhtyä ratkomaan muiden". Muita henkilöitä ovat hänen isoisänsä Mr. Schmidt sekä eläkkeellä jäänyt päätoimittaja Manninen. Mukana seikkailee myös traaginen lemmenpari Briscilla ja Rane, jonka "perjantaisin alkaneet röpöttelyt venyivät viikonlopun mittaisiksi, ja "joskus tuli aloitettua jo torstaina, lopulta keskiviikkokaan ei ollut mitenkään tavaton".

Enemmän kuin romaani Mr Smith on mosaiikki, kokoelma ihmiskohtaloita. Kertomuksia siitä miten historia loppui ja "muuttui sisällöntuotannon ja elämysteollisuuden raaka-aineeksi". Nautin erityisesti, kun Seppälä kirjoittaa tarinoiden kohtalosta, romaanin tulevaisuudesta. Sieltä se Jouko Turkkakin viimein ilmestyy, jo hieman tr hahmona:

"Sinänsä järkyttävää tietää että Jouko Turkka on jossain, elää, Teiskossa, eikä sano enää mitään. Välitilassa, odottaa, aika kuluu, ja hän on jo tehnyt ja kertonut kaiken, odottaa myyttinsä täyttymistä. Mutta ei kerjää. Hän istuu kotona ja odottaa patsasta, jonka hän on ansainnut ja saa."

En kerro miten ja miksi, mutta yhtäkkiä Jouko Turkka matkaa kohti kuuta, jossa Turkka päätyy kuun viimeiselle reunalla, Nasan valvontatornille. "Ja Jouko Turkka näki koko maailman piirin."
..........

Seppälän lause luistaa niin sulavasti, että yhtenään tekee mieli kääntää sivuja hiirenkorville. Miten se on tuonkin osannut juuri noin sanoa! Joku kirjallisuuskriitikko moitti kymmenisen vuotta sitten Seppälää, Kari Hotakaista Ja Hannu Raittilaa "klapiproosan" kirjoittamisesta. Klapiproosa oli lyhyttä ja tasalaatuista, siis yksipuolista. Jokainen voi Mr Smithin lukemalla tarkastaa, miten tavattoman vivahteikkaita virkkeitä Seppälä nakuttaa.

Jääkiekkotermein ilmaistuna: Seppälä jos kuka osaa tempon muunnokset ja pelisuunnan vaihdon. Lyhyttä ja pitkää lausetta, viivettä ja äkillisiä kiteytyksiä, kuin kova rannelaukaus takanurkkaan. Seppälän lauseissa heräävät eloon kuvat, äänet ja jopa hajut. Jos tämä on sitä klapia, otan motillisen.

Sinänsä upeaa tietää että Juha Seppälä on jossain, elää, Porissa. Ja kirjoittaa.

Maailmanloppu sushibaarissa (eli karjalainen katarsis)

Ismo Alanko: Maailmanlopun sushibaari.

Ismo Alangon Maailmanlopun sushibaari sisältää herkullisia poppipalleroisia. Kuin hyvä sushiannos, se on monipuolinen ja vivahteikas kattaus. Löytyy psykedeelistä kitaratahkoamista, höpsöjä ralleja, kansanlauluja, sydämeenkäyviä rakkauslauluja ja surrealistista irrottelua. Alanko julkaiseekin pitkästä aikaa albumin, jota voi suositella varauksetta muillekin kuin intohimoisimmille Ismo-faneille.

Maailmanlopun sushibaarin korvatuntuma on sulava ja täyteläinen, jopa pehmeä. Kappaleet soivat pakottomasti ja materiaali kantaa alusta (katkeraan) loppuun. Alangon uusi orkesteri soittaa tyylikkäästi ja sävykkäästi, joskaan ei kovin omaleimaisesti. Viulu- ja torvisovitukset eivät kuulosta päälle liimatuilta kuten niin usein suomalaisilla poplevytyksillä. Vain Jukka Orman kitaransoittoa kaipaan.

Iloisin yllätys lienee, että Alanko laulaa poikkeuksellisen moniulotteisesti ja maneereistaan vapautuneena. Muistin taas, että halutessaan Alanko on loistava rock-laulaja. Teksteissään Alanko yhdistelee jälleen synkkyyttä, mustaa huumoria ja arkipäiväisiä havaintoja ihmispoloisten elämästä. Alanko on tekstittäjänä mainettaan epätasaisempi, mutta samalla tyylillisesti paljon monipuolisempi kuin annetaan ymmärtää. Itse olen aina pitänyt enemmän Alangon "vapaammista" teksteistä, jotka synnyttävät vahvoja kuvia. Uudelta levyltä pieni pätkä:

"Kuolleiden kadulla on ruuhka-aika
ja eläviä odotetaan
Kuolleiden kadulla on ambulanssi
jolla syntyviä kuljetetaan
sairaalaan"

Levy alkaa svengaavan hypnoottisella, siekkarimaisesti sanoitetulla Tukahdutetulla tangolla, joka muistuttaa erinomaisen Taiteilijaelämää (1995) levyn materiaalia. Alanko on harvoja suomirockin tekijämiehiä, joiden kappaleissa on hävytöntä eroottisuutta. Tukahdutettu tango toimii vuorenvarmasti keikoilla käärmemäisesti kiemurtelevan kitarariffinsä ansiosta. Levyn kohokohdat ovat silti balladeja: Unenomainen Tuulen selkään ja Kaaos hurmaavat haikealla, alakuloisella kauneudellaan. Ne ovat Alangon hienoimpia ja melodisimpia lauluja vuosikausiin.

Vuoden turhin laulu lunastaa riemastuttavasti nimensä odotukset. Vanha nuori funkkaa vastustamattomasti eteenpäin kuin Hassisen koneen varhainen Kulkurin iltakalja. Kahdeksantoista aina rämisee ja muistuttaa varsinkin lauluosiltaan hämmästyttävän paljon Sielun Veljien lopunajan tuotantoa. Levyn päättää typerän niminen, mutta vereslihainen Ennakkoluuloja ja vainoharhoja, Alangon soolouran parhaita päätösbiisejä.

Levylle mahtuu kaksi puhdasta kansanlauluakin. Naapurin saunareissu on makaaberi tarina, joka häilyy vaarallisesti vakavan ja vitsin välillä. Sen sijaan pikkuruinen Kuusilmä viehättänee ainakin laulumaiden asukkeja.  

Pelkkää kultaa ei vuolla. Kertosäkeltään liian radioiskelmällinen Harmaa on hyvä väri ei oikein koskaan nouse lentoon, Missä se on on joutava renkutus ja lite-flamenco Itara Kitara soljuu tasapaksuna alusta loppuun. Alanko tarvitsisi tuottajaksi kovapäisen studiohirmun, joka toimisi uskottuna hovikriitikkona.

Eeppinen nimikappale Maailmanlopun sushibaari kertoo yhden miehen korpivaelluksesta autokorjaamolta sushibaarille. Kappaleen novellimainen tarina ja Alangon puhelaulu tuovat mieleen myöhempien aikojen Kauko Röyhkän. Mahtipontinen sovitus ja kirjalliset ansiot nostavat sen yhdeksi albumin tähtihetkistä. Kun soitto on tauonnut, jää vain Alangon ääni kaikumaan: "Tyhjänä ja hylättynä / niin kuin minäkin". Katarttista, Karjalasta.

Maailmanlopun sushibaari nousee Ismo Alangon levytyksissä ehdottomasti sille paremmalle puolelle. Maailmanlopun sushibaari kuulostaa rennoimmalta Alangolta yli vuosikymmeneen. Alangolle näyttää paitsi sopivan uudet bändihommat myös levyn konseptin pitäminen väljänä. Toisin kuin monilla viimeisimmillä levyillään, nyt mennään laulujen eikä kokonaisidean ehdoilla. Materiaali kuulostaa myös siltä, että se toimii erinomaisesti elävänä soitettuna.

Lue myös Sinisen zeppeliinin tinkimätön Ismo-retrospektiivi.


Levyarvio Ismo Alanko Maailmanlopun sushibaari