Aijaijai! eli Pave Maijasen rehabilitointi

Maailmassa on kuin onkin oikeutta. Pave Maijanen esiintyy Vain Elämää -ohjelmassa. Niille, jotka eivät formaattia tunne, kerrotaan idea lyhyesti. Vain elämää -show'ssa kantasuomalaiset muusikot asuvat kahdeksan päivän ajan Vesku Loirin kanssa lähellä Mikkeliä.

Vuorotellen vietetään eri muusikoiden "omaa päivää", jolloin muut mukana olijat tulkitsevat Loirin cover-hittejä. Välillä Nipa kertoo intiaaniasuja myyvästä kaupastaan Porissa. Sitten PMMP:n ihana tyttö pistää iloisesti Hammondilla.

Vain elämää -artistit valitaan yhtä hämärästi kuin MM-jalkapallon isäntämaat. Mikään muu ei näet voi selittää sitä, että Maijanen kutsuttiin mukaan vasta ohjelman neljännelle tuotantokaudelle. Maestron itseoikeutettu paikka olisi tietenkin ollut ohjelman ensimmäisellä kaudella, jolla esiintyivät Olavi Virta, Tapio Rautavaara, Katri Helena, Matti, Carola ja Jufo III.

Se oli upea kausi – vahvempi kuin Bull Mentula rintaprässissä, herkempi kuin Jippu räntäsateessa. Sinisen zeppeliinin miehistöllä kului tuotantokauden aikana yhteensä 14 pakettia Nessua. Näin paljon Zepukassa ei oltu kyynelehditty sitten presidentti Ronald Reaganin hautajaisten vuonna 2004.


Mutta maestro Maijaseen! Pave Maijanen on Suomen Prince: muusikko, lauluntekijä, tuottaja ja popin yleisnero. Kaikkien aikojen viidestä kovimmasta suomalaisesta pop-biisistä hän on tehnyt neljä. Kukaan toinen suomalainen muusikko ei yllä yhtä monella teoksella pop-musiikin taikapiiriin. Seuraavaksi luettelen nämä neljä modernia klassikkoa satunnaisessa järjestyksessä:

Ikävä
Jano
Lähtisitkö
Elämän nälkä

Maijasen parhaissa kappaleissa sileäksi hiottu pop-estetiikka yhdistyy pakottomasti ihmissielun kipeiden ja vaiettujen tunteiden tutkiskeluun. Temaattisessa keskiössä ovat lähes aina haikeus ja tietty kohdistumaton, täyttymätön kaipaus.

Selkeimmin tämä tematiikka näkyy kappaleessa Ikävä, jossa tarinan protagonisti laulaa: "Minulla on ikävä, minulla on suunnaton ikävä / Minulla on ikävä, minulla on suunnaton ikävä." Sana suunnaton saa siinä kiehtovalla tavalla kaksoismerkityksen: se on sekä ylitsevuotavaa että vailla määränpäätä tai kohdetta.

Voi sanoa, että Maijanen on teoksisssaan inhimillisyyden,ihmisyydenlähteellä – ehkäpä juuri sillä järvellä, johon hän meitä pyytää laulussaan lähtemään. Paras pop-musiikki saa meidät itkemään ja tanssimaan samaan aikaan. Suomalaisen kevyen musiikin saralla Maijanen on tässä täysin omassa luokassaan.


Mutta Maijanen taitaa myös veitsenterävän rytmisen hassuttelun, jossa voimme kuulla kaikuja Talking Heads -yhtyeen varhaistuotannosta. Tässä kohtaa tarvitsee vain mainita funk-triptyykki Aijaijai – Hame heilahtaa – Tanssivat kengät.

Eikä pidä unohtaa, että tyyliniekka Maijanen liikkuu vaivattomasti tyylisuunnasta toiseen. Pakko saada BMW nimisessä kappaleessa Maijanen kiteyttää autoilun ja vapauden brucespringsteeniaanisesti niin hyvin, että BMW-tematiikkaa käsitelleet 2. Maanantain Mikset tahdo olla mun kaa (vaix mä rakastan sun Bemarii) tai Anssi Kelan Mikan faijan BMW jäävät jo ensimmäisessä mutkassa. Yhtenä yönä -balladi leikittelee bowiemaisesti lastenlorulyriikalla ja kohoavalla melodiankululla. Näitähän riittäisi!

Sininen zeppeliini toivoo, että Vain elämää -sarja toisi maestro Maijaselle vihdoin sen tunnettuuden, arvostuksen ja kaupallisen suosion, jonka hän ansaitsee. On Pave Maijasen kunnianpalautuksen aika. Chapeau, maestro Maijanen!

Kesän 8 pahinta tyylimokaa – vältä ainakin nämä!

Suomen suvi eli hallanvaarana tunnettu ajanjakso on koittanut. Kesällä perus protestantti ottaa hieman rennommin, minkä takia hän on alati vaarassa joutua täydelliseen syöksykierteeseen.

Sinisen zeppeliinin itse oikeutettu fashionista* Kesänmaisteri jakaa tässä blokauksessa helpot vinkit, miten selvitä mokailematta elokuulle asti.

Kesänmaisteri suosittelee, että tyylivirheitä välttääkseen jokainen suomalainen esittää itselleen seuraavat kolme kysymystä pitkin kesää:

• Hyväksyisikö Matti Klinge tämän?
• Minkälaiset tuomaripisteet Jorma Uotinen tästä antaisi?
• Kehtaisinko mennä tällaisena jutustelemaan Lenita Airiston kanssa?

Sitten niihin ehdottomiin tyylimokiin.

1. Bongorumpujen paukuttelu puistossa
Kesällä kuunnellaan sirkkuja ja sirkkoja. Tai siis kuunneltaisiin, jos ihmiset malttaisivat elämöidä pienemmällä äänenvoimakkuudella. Kuten tunnettua, metelöinnin lajilla on suora yhteys metelöijän poliittiseen suuntaukseen. Oikeistolaiset mölyävät isiensä veneissä (tai NHL-ystäviensä veneissä), kun taas vasemmistolaiset soittavat yömyöhään rumpuja puistossa. Kesänmaisteri pitääkin keskustalaisia hienoina kesäihmisinä, sillä he tekevät herttaisia juhannustaikoja, askartelevat kransseja sekä käyskentelevät korsi suunpielesssä viljavainioiden keskellä. (Kesänmaisterilla ei ole tietoa, mitä vihreät tekevät kesäisin, mutta se ei varmaankaan ole mitään hauskaa.)

2. Nakuilu
Nakuilulle on oma aikansa ja paikkansa, mutta yleensä se ei ole se aika ja paikka, jossa suomalainen nakuilee. Kesänmaisterin kolme pointtia nakuiluun: saunassa tai sienessä, muttei koskaan selfiessä.

3. Pörriäispöhinä
Ikävä kyllä moni suomalainen tulkitsee Suvivirren sanoilla "se luonnon uudeks juopi, se kutsuu elohon". Maamme kesäpörriäiset jakaantuvat kahteen alalajiin: lentäviin pörriäisiin ja höpötteleviin pörriäisiin. Molempia tavataan runsaslukuisena terasseilla erityisesti loppukesästä. Molemmista on myös erittäin vaikea päästä eroon, sillä lähes kaikki karkotuskeinot vain pahentavat tilannetta. Käsien viuhtominen saa molemmat pörriäistyypit innostumaan, mutta hiljaa paikallaan pysyminen johtaa usein siihen, että pörriäinen tulee aivan iholle. Rakas Zepukan lukija, pidäthän huolen, ettet sinä tai kukaan lähimmäisesi ole tämän kesän pahin pörriäinen?

4. Legginsit / megginsit kaupunkiasuna
Kesän tyylivirheistä mainitaan aina paidattomat suomipojat sekä miehemme mustissa sukissa ja sandaaleissa. Kesänmaisteri paheksuu myös erästä kesähessua, joka toistuvasti pukeutuu "Hauskaa kesää, saiskos pesää?" -paitaan eteläisessä Helsingissä. Anteeksiantamatonta.

Fakta kuitenkin on, että naiset syyllistyvät miehiä useammin erääseen karkeaan virheeseen: legginseihin julkisella paikalla. Pariisitar tai roomatar ei ikinä pukisi päälleen mitään yhtä junttia sipsuttaessaan korkeissa koroissaan kohti kulman gastrobistroa. Kesänmaisteri vaatii tyylikonsultti Kaarina "Blue Velvet" Suonperää ryhtymään sanoista tekoihin ja valistamaan suomityttöä! Eivät veteraanimme taistelleet tätä maata vapaaksi 70 vuotta sitten sen takia, että nykynaiset voisivat käyttää huoletta legginsejä ja leopardikuvioisia rättejä kaupungin sydämessä.

Lisäksi Kesänmaisteri on järkytyksekseen huomannut, että nyt suomipoika on innostunut miesten legginseistä eli megginseistä, jotka ovat ikään kuin pitkät kalsarit with benefits. Toisin sanoen luullaan, että niillä voi kikkailla myös pihapiriin ulkopuolella. Ei niillä voi.

5. Piiritystilanteen aiheuttaminen
Omaan kotiin linnoittautuminen on periaatteessa ihan ok, mutta Suomen kesä kestää niin lyhyen aikaa, että tuntuu epäreilulta pakottaa haulikolla uhaten muita ihmisiä jäämään sisälle kauniina kesäpäivänä. Sitä paitsi poliisikoirille olisi festivaalikaudella parempaakin käyttöä kuin seistä kerrostalon pihalla odottamassa karhuryhmän tuloa. Vetoankin teihin, suomalaiset aviomiehet – ei heilutella helikopteria eikä muitakaan astaloita tänä kesänä, jookosta joo?

6. Huolimattomasti tehty mojito
Suomalaiselle rahvaalle kelvolliseksi kesäterassiksi riittää kiikkerät muovituolit, seitsemän euron lonkero jäillä ja halvoista kaiuttimista pauhaava Happoradio. Näistä asetelmista suomalainen lähtee sitten rakentamaan sitä kuuluisaa tesomalaista rynnäkkökänniä. Kesänmaisteri haluaa nyt herätellä maamme baristoja** – tarjotkaa kansalaisille parempia juomia ja ennen kaikkea paremmin tehtyjä juomia. Silloin kaikilla on kivempaa pidempään. On järkyttävää, miten usein Suomessa kehdataan tarjota asiakkaalle mojitoa ilman ruskeaa sokeria. Klassikot pitää hallita vuorenvarmasti.

7. Roskaaminen puistoissa ja rannoilla
Ihmiset, siivotkaa jälkenne, Suomi ei ole mikään Intia. Mikä ihme siinä oikein on, että 10 hengen piknik-seurue saa tavallisen puistoalueen näyttämään Verdunin taistelukentältä yhden illan jälkeen?

8. Grillimaisteri vs Kesänmaisteri
Kesän eeppisin fäsofaitti*** käydään Grillimaisterin ja Kesänmaisterin välillä. Monien mielestä Lidlin Grillimaisteri-kampanja loukkaa maisterien kunniaa. Kesänmaisteri on jättänyt Helsingin yliopiston kanslerille sekä Turussa sijaitsevalle V.A. Koskenniemen patsaalle kirjeen, jossa hän toivoo asianomaisten tahojen linjaavan, kuka ja missä yhteyksissä voi käyttää maisteri-termiä kaupallisiin tarkoituksiin. Kirjeessä Kesänmaisteri paheksuu etenkin sitä julkikuvaa, joka maisteriudesta Lidlin kampanjasta välittyy. Lisäksi Kesänmaisteri pelkää, että riita vaikuttaa Suomen ja Saksan hyviin ja luottamuksellisiin suhteisiin.

Kesänmaisteri korostaa, että hän ei suinkaan vastusta grillausta. Kesänmaisteri itse grillaa Weberin lippulaivamallilla eli erinomaisella Summit 670-grillillä, josta löytyy kuusi poltinta, ruskistusyksikkö, iso sivupoltin, Tuck Away™ -varras, savustuslaatikko, infrapunapoltin, kaapit, työvälinekoukut, jäteastia ja jääastia. Ruostumatonta teräksestä valmistettu mainio grilli irtoaa kaupasta vajaan 4 000 euron kohtuuhintaan. Kun maisteri rillaa, hän rillaa laadulla.

_________________________

* suom. Muodin suunnannäyttäjä, valtiotieteiden maisteri
** suom. kyyppari
*** suom. tyylien taistelu

Jouluihminen on kardemumman tuoksuinen natsi

Klassinen joulutervehdys.

Ruotsissa paljastui hiljattain, että joulutortut ovat natsitorttuja (katso kuvat). Tortun pintaa raaputtamalla esiin nousee muitakin järkyttäviä tosiasioita joulusta.

Herää kysymys, onko joulu tosiasiassa vain peitelty yritys kansallissosialistaa ihmisiä? Sininen zeppeliini paljastaa nyt joulun ja kansallissosialismin aatteellisen kohtalonyhteyden.


FAKTA: Sekä joulu että kansallissosialismi tulevat Saksasta.
Suurin osa jouluperinteistä ja natsiperinteistä on keskiluokkaista saksalaista alkuperää.

FAKTA: Joulun huomioväri on punainen, natsismin huomioväri on punainen.
Vertaa esim. joulupukin nuttua ja natsilippua. Musta, punainen ja valkoinen toistuvat joulun ja natsismin värimaailmassa.

FAKTA : joululauluissa ja natsilauluissa lauletaan valkoisesta ylivallasta.
"I'm dreaming of a white Christmas / Just like the ones I used to know". Lisäksi monissa joululauluissa viitataan salakavalasti Saksan armeijan etenemiseen. Esimerkiksi klassikoissa Reippahasti käypi askeleet ja Tiptaptiptap kuulee herkällä luennalla selviä kaikuja saksalaisen armeijan saappaiden jylhästä pauhusta. Sokeltavan filosofin Slavoj Žižekin mukaan kyse on "joulun kätketystä perversiosta".

FAKTA : Asioiden merkitseminen daavidintähdellä.
Kuuset merkitään tähdellä. Juutalaiset merkittiin tähdillä. Tämä on väärin! Kaikki puut ovat yhtä arvokkaita (no, ehkä ei haapapuut), ja kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita. Sillä emmekö muka vuoda samaa verta? Emmekö me muka tunne samoja tunteita?

FAKTA : Meil' himmeli, heil Himmleri.
Tämä ei voi olla sattumaa.

FAKTA: Molemmissa ideologioissa ollaan sairaalloisen kiinnostuneita valtakunnista.
Tuhatvuotinen valtakunta / rauhan valtakunta, anyone?

FAKTA: Jouluna on pakko puuhata kaikenlaisia asioita, koska joku auktoriteetti (äiti, vaimo, tuntematon sukulainen) niin vaatii.
Jouluihmiset ovat kardemumman tuoksuisia natseja: Pitää siivota, ostaa lahjoja, lähettää kortteja, käydä tapaamassa pissalta haisevia vanhuksia ja ajella ympäriinsä rumassa, kutittavassa lahjavillanutussa. Missään vaiheessa tätä hyörimistä ei saa kyseenlaistaa. Natsitkin sanoivat sodan jälkeen, että "me vain tottelimme käskyjä".

FAKTA: Korttien keskeinen asema molemmissa ideologioissa.
Joulukortteja suositumpia ovat nykyään vain natsikortit.

FAKTA: Niin joulupukin kuin natsien organisaatio on huippuunsa viritetty valvontakoneisto.
Molemmat väkivaltakoneistot perustuvat ajatukselle, että niillä on oikeus kytätä kansalaisiaan ja pitää heistä salaisia nimilistoja. Joulupukin Gestapo-miehet tarkkailevat salaa "kilttejä" ja "tuhmia" lapsia, eivätkä kansalaiset pääse tarkastamaan mitä tietoja heistä on kerätty rekisteriin. Sekä natsit että joulupukki luottavat urkinnassaan myös ilmiantoihin ja pelotteluun.

FAKTA: Sekä joulu-ihmiset että natsit ovat innokkaita käyttämään uuneja.
Anteeksi.

FAKTA: Joulun alla julistetaan rauhaa, mutta viimeistään tapanina tapellaan.
Hitlerkin vakuutteli rauhantahtoisuuttaan sudeettialueet saatuaan, mutta kuinkas sitten kävikään.

FAKTA: Tuottavuus perustuu pakkotyölle.
Kirjailija-kuvittaja Mauri Kunnaksen propagandistisesta suurteoksesta Joulupukki (1981) saa käsityksen, että tontut työskentelisivät ilomielin joulupukille. Tosiasiassa onnettomat tontut on kerätty suuriin leireihin ("pukinpajaan"), jonne kukaan ulkopuolinen ei pääse. Siellä tontut puurtavat pitkiä päiviä nikkaroiden ja kooten asioita ilman toivoa palkasta saati vapaudesta. Soittaako mitään kelloja? 

FAKTA: Juutalaiset eivät vietä joulua.
Heillä on hanukka.
...............

Lopuksi toivotetaan blogin kaikille lukijoille riemullista joulujuhlaa.

Juha Seppälä lähettää Jouko Turkan kuuhun

Juha Seppälä: Mr. Smith

Juha Seppälän novellit kokoava loistelias Oikku ja vapaus (2009) pitäisi löytyä jokaisen itseään sivistyneenä pitävän suomalaisen kirjahyllystä. Tarvittaessa sille pitää raivata tilaa siitä Veijo Meren Manillaköyden ja Arto Paasilinnan Jäniksen vuoden välistä.

Kuulun myöhäisherännäisiin Juha Seppälän seuraajiin ja toivon vielä joskus törmääväni häneen Porin Euromarketissa. En tosin tiedä, mitä uskaltaisin sanoa hänelle kalatiskillä. Ehkä seisomme vain hiljaa vierekkäin, kumpikin vuoronumeroaan hermostuneesti hypistellen. Tilaamme siikafilettä.

.........

Juha Seppälän tarinoissa sysimusta huumori yhdistyy yönmustaan vakavuuteen. Välissä on toisinaan pilkahdus harmaata. Mutta hauskimmat kaverit ovat aina kivikasvoja, otetaan vaikka Buster Keaton tai Arvi Lind. 

Palasin heinäkuun helteissä Seppälän uusimpaan, tosin jo viime vuonna ilmestyneeseen Mr. Smith -romaaniin. Minulla on paha tapa lukea yhtä aikaa useaa kirjaa, ja välillä kirjat jäävät kesken tai kärsivät katkolukemisestani. Mr. Smith täytyy pureksia intensiivisesti, sillä se on poukkoileva, hajanainenkin. Juonivetoisista kirjoista pitävälle Mr Smithiä ei voi suin surminkaan suositella. Seppälä ikään kuin suuntaa kameransa johonkin suuntaan lyhyesti ja siirtyy pian jo aivan muualla. Seppälää ei lueta ohimennen.

Romaanissa vaellellaan luovutetun Karjalan alueella, Viipurissa ja Pietarissa, pyörähdetään Los Angelesissa, Helsingin jugendkortteleissa ja kuussa. Ajassa liikutaan viime vuosisadan vaihteesta aina nykyhetkeen. Romaanin rikkaaseen henkilökaartiin kuuluu mystinen "ongelmien ratkoja" Mr. Smith, jok kuvaa itseään napakasti: "Sanoin, että koska en kyennyt ratkaisemaan omia ongelmiani, päätin ryhtyä ratkomaan muiden". Muita henkilöitä ovat hänen isoisänsä Mr. Schmidt sekä eläkkeellä jäänyt päätoimittaja Manninen. Mukana seikkailee myös traaginen lemmenpari Briscilla ja Rane, jonka "perjantaisin alkaneet röpöttelyt venyivät viikonlopun mittaisiksi, ja "joskus tuli aloitettua jo torstaina, lopulta keskiviikkokaan ei ollut mitenkään tavaton".

Enemmän kuin romaani Mr Smith on mosaiikki, kokoelma ihmiskohtaloita. Kertomuksia siitä miten historia loppui ja "muuttui sisällöntuotannon ja elämysteollisuuden raaka-aineeksi". Nautin erityisesti, kun Seppälä kirjoittaa tarinoiden kohtalosta, romaanin tulevaisuudesta. Sieltä se Jouko Turkkakin viimein ilmestyy, jo hieman tr hahmona:

"Sinänsä järkyttävää tietää että Jouko Turkka on jossain, elää, Teiskossa, eikä sano enää mitään. Välitilassa, odottaa, aika kuluu, ja hän on jo tehnyt ja kertonut kaiken, odottaa myyttinsä täyttymistä. Mutta ei kerjää. Hän istuu kotona ja odottaa patsasta, jonka hän on ansainnut ja saa."

En kerro miten ja miksi, mutta yhtäkkiä Jouko Turkka matkaa kohti kuuta, jossa Turkka päätyy kuun viimeiselle reunalla, Nasan valvontatornille. "Ja Jouko Turkka näki koko maailman piirin."
..........

Seppälän lause luistaa niin sulavasti, että yhtenään tekee mieli kääntää sivuja hiirenkorville. Miten se on tuonkin osannut juuri noin sanoa! Joku kirjallisuuskriitikko moitti kymmenisen vuotta sitten Seppälää, Kari Hotakaista Ja Hannu Raittilaa "klapiproosan" kirjoittamisesta. Klapiproosa oli lyhyttä ja tasalaatuista, siis yksipuolista. Jokainen voi Mr Smithin lukemalla tarkastaa, miten tavattoman vivahteikkaita virkkeitä Seppälä nakuttaa.

Jääkiekkotermein ilmaistuna: Seppälä jos kuka osaa tempon muunnokset ja pelisuunnan vaihdon. Lyhyttä ja pitkää lausetta, viivettä ja äkillisiä kiteytyksiä, kuin kova rannelaukaus takanurkkaan. Seppälän lauseissa heräävät eloon kuvat, äänet ja jopa hajut. Jos tämä on sitä klapia, otan motillisen.

Sinänsä upeaa tietää että Juha Seppälä on jossain, elää, Porissa. Ja kirjoittaa.