Helsingin pörröisten asioiden palveluyksikkö (HPAP) varoittaa jälleen työikäisiä miehiä pikkujouluissa vaanivista puumista. Puuman (lat. Ritvaensis Leopardis) vietti on voimakkaimmillaan loppuvuodesta, jolloin se tulee Blossasta ärhäkkään kiimaan.
Onneksi puuman juoksuaika ei kestä kuin muutamia minuutteja, sillä se jää melkein heti piikkikoroistaan kiinni ravintolan tuulikaapin kumimattoon.
Puuma tunnetaan ovelana saalistajana, oka pukeutuu leopardikuosiin. Puuma on myös sitkeä saalistaja, jota eivät hämää "piipahdan vain tupakalla" tai "tulen ihan kohta takaisin" tyyppiset harhautukset. Puuma seuraa saalistaan koko matkan, joskus jopa miestenvessaan asti. Puuma iskee yleensä lauman heikoimman yksilön kimppuun, toki vasta yritettyään ensin lauman vahvimpia yksilöitä. Useita kertoja.
Puuma vaanii tavallisesti tiskillä, minne nuoret koiraat tulevat pahaa-aavistamattomina juomaan. Salamannopeasti puuma kääntyy baarijakkarallaan ja iskee uhrinsa kaulaan. Koiras tajuaa vain harvoin tulleensa kaadetuksi.
Puuma vetää puoleensa erityisesti ujoja koiraita, sillä puuman röyhkeä ja useimmiten perusteeton itsevarmuus on kuin hunajaa tässä sotien ja epätoivon runtelemassa maailmassa. HPAP:n mukaan varomattoman pikkujouluilijan kannattaa kuitenkin muistaa sääntö: "Jos on jotain sutinaa, on kohta jotain kutinaa."
....................
Puuman levinnäisyysalue ulottuu firman pikkujouluista aina ravintolamaailmojen tiheikköön. Puuman tunnistaa voimakkaasta parfyymista ja hävyttömistä jutuista. Puuma ääntelee käheällä mutta terävällä äänellään "hei mikässhunnimion-heimikässunnimion" tai "säootkomeesäootkomee". Kaikki puumasta lähtevät tahalliset tai tahattomat äänet ovat soidinääniä – ainakin puuman omasta mielestä.
Kokemattoman koiraan kannattaa välttää discoteekkien tanssilattioita näin loppuvuodesta. Puuman tanssinopeus ei vedä vertoja nuoremmille naaraille, mutta toisaalta se osaa letkajenkkaa ja lambadaa. Jos ravintolassa soi November Rain, puuma näykkii ja sukii saaliinsa kravattia.
Suurin osa puumista on rengastettu 1980–90-luvulla, mutta osa puumista on livahtanut jopa tutkijoilta. Puuma pitää karaokesta ja sateenvarjollisista drinksuista. Puuma ei tarjoa, puumalle tarjotaan.
.........................
Puuma on luonteeltaan seurallinen, mutta torjuttaessa se muuttuu salamannopeasti aggressiiviseksi. Puuman kieli on poikkeuksellisen terävä, ja erityisen säälimättä se iskee säälimättä reviirilleen tunkeutuneisiin nuorempiin naaraisiin.
Päälle käyvää puumaa ei tule milloinkaan torua sanallisesti. Myös pakoon pinkominen on virhe, sillä se(kin) käynnistää puumassa juomanheittorefleksin. Puuma ei kuitenkaan koskaan heitä omia juomiaan. Niitä puuma vahtii paremmin kuin kotona valvomatta väkivaltapelejä pelaavaa jälkikasvuaan.
Ärsytetty puuma haistelee ja homottelee, mutta luultavimmin jättää Suomen kuvalehteä lukevan nuorukaisen rauhaan. Toinen hyvä keino suojautua puuman hyökkäykseltä on esittää kuollutta ja suojella samalla käsillään niskaansa puuman puremilta. Puuman hali muistuttaa enemmän puolinelsonia kuin hellyydenosoitusta. Puuma saattaa retuuttaa uhriaan muutaman kerran, mutta kyllästyy tähän viimeistään Vicky Rostin "hittibiisin" alkaessa kuulua tanssilattian suunnalta.
Missään olosuhteissa puumaa ei tule sulkea taksiin, sille puuman sielu on vapaa.
......................
Puuma on alkuyöeläin, joka hyytyy pikkutunteina. Aamuyöstä puuman tarinat ovat polveilevia ja niihin liittyy usein pohjaton rakkaudennälkä ja/tai kebabinnälkä. Puuman tulee antaa tilata snagarilta useita samanlaisia hampurilaisia, jos puuma sitä vaatii. Uroksen ei kannata mennä milloinkaan puuman ja tämän grilliaterian väliin.
Jos puuma on livahtanut asuntoon (esimerkiksi avoimen parvekkeen oven kautta), helpoin keino on alkaa kertoa aidosti omista tunteistaan. Puuma on näet erittäin herkkä, mutta vain välittömästi itseensä liittyvissä aiheissa. Jos puumalle kertoo itsestään, Puuma pitkästyy ja lähtee harhailemaan pihamaalle, minne sen voi jättää salskean huoltoyhtiön miehen huoleksi. Puuma selviää Suomen talvesta kaivautumalla syvälle mummotunneliin, jossa lämpö pysyttelee tammikuussakin hellelukemisssa.
Esteban Gutierrez
Kirjoittaja on espanjalainen naistutkimuksen intendentti San Diegon eläintarhassa. Hän työskenteli Helsingin pörröisten asioiden yksikössä vuonna 2013 ja lukuisissa suomalaisissa anniskeluravintoloissa kyypparina vuosina 2008–2012.
"Sininen zeppeliini on, ikävä kyllä, hassutusta ja häpeäpilkku suomalaisessa blogosfäärissä." - kriitikko August Ahlqvist (1826-1889).
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkujoulut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkujoulut. Näytä kaikki tekstit
10. joulukuuta 2014
30. marraskuuta 2012
Firman piikkiin
Jos firman viina, firman sauna tai firman tervanjuonti ei auta, tauti on kuolemaksi.
Firman pikkujoulut eli pikkarit on toimistotyöläisen jokavuotinen katarsis. On vilinää, melskettä, helinää helskettä pienten ja vähän suurempienkin tiukujen. Boolimaljan liepeillä on pulleita massuja, ja tanssilattialla häntiä ja tassuja.
Verkkosanakirja Wikipedian mukaan "pikkujoulut on ennen varsinaisia joulunpyhiä järjestettävä vapaamuotoinen, usein jouluteemainen juhla, joita järjestävät tyypillisesti erilaiset yhteisöt, yritykset, yhdistykset ja organisaatiot."
Pikkujoulut on vääränkuninkaanpäivä, jossa työpaikan sosiaalinen koodisto kääntyy hetkeksi päälaelleen. Jälki on usein kamalaa. Samalla pikkujoulut onkin tapahtumana viiltävä läpileikkaus yhteiskuntaluokkien välisistä eroista, sosiaalisesta koheesiosta sekä niistä merkityksistä, joita heteronormatiivinen narratiivi tuottaa. Pikkujouluissa on yhden päivän ajan lupa rikkoa yhteiskuntaluokkien välisiä rajoja.
Kun suomalainen mies pukee juhliin ylleen puvun, hän muuttuu mielessään supersankariksi: Viinapää paranee, palkka paranee, jutut paranevat, itsetunto paranee ja jopa vanhat urheiluvammat paranevat. Todellisuus on lähempänä Jorma Reiniä. Kun suomalainen nainen pukee juhliin ylleen pikkumustaa, hän muuttuu mielessään supermalliksi: Viinapää paranee, itsetunto paranee, sääret paranevat. Todellisuus on lähempänä Anita Hirvosta. Meikkiä käydään kohentamassa toistuvasti, ja loppuillasta näytetään siltä kuin ehostus olisi tehty talomaaliruiskulla.
Vaikka miehet jaetaan tissi- ja pepputyyppeihin, pikkujouluissa kaikki miehet ovat tissimiehiä. Tämä johtuu ennen muuta siitä, että rinnat ovat pikkujouluissa ylikorostuneessa osassa. Pikkujouluihin näet eksyy aina muutama nainen, jotka ovat viritelleet rintansa turvatyynyksi ja yrittävät sitten törmäillä kaikkiin paikalla oleviin uroksiin. Oi jos isi sais tietää tän.
.....
Pikkujoulujen pääroolit ovat tökerö leveilijä (mies), itkevä sihteerikkö (nainen), tyrkky key account manager (nainen), vaivautunut hikipinko (kumpi vain) ja loppuillan riidanhaastaja (mies). Onneksi sivuosassa on carycoopermainen, hiljainen ja komea huoltomies, jolla käy aina flaksi. Pikkujouluissa sinkut kostavat naimisissa oleville häissä kokemansa sosiaaliset nöyryytykset, sillä pikkujouluissa hölmöilevät pahiten perheelliset.
Pikkujoulujen perimmäinen paradoksi on, että siellä pidetään hauskaa ihmisten kanssa, joiden kanssa ei tulisi pitää hauskaa. Yleensä vielä paikassa, johon kukaan ei halunnut. Nopeasti tilanne ajautuu täydelliseen umpikujaan, ja juhlija huomaa olevansa Tommi Läntisen tai Pepe Willbergin soolokeikalla. Tällaisina hetkinä ihminen miettii, mihin on hukannut elämänsä ja kotiavaimensa. Se vetää ilmeen munatotiseksi.
Musiikki on elimellinen osa pikkujouluja. Esiintyville bändeille maksetaan kohtuullinen korvaus, sillä bändin jäsenet joutuvat alussa soittaamaan yleisölle jota ei kiinnosta vähäänkään ja lopussa yleisölle, joka haluaa esittää biisitoiveita. Yleensä Frederikiä ja Vicky Rostia. Karaoken institutionalisoituminen on aiheuttanut sen, että joku yleisöstä haluaa väkisin mikrofonin varteen. Yleensä laulamaan Frederikiä ja Vicky Rostia. Maailma on muuttunut aiempaa raaemmaksi. Ennen oli vain niitä harmittomia pukukavereita, jotka soittivat silmät kiinni ilmabassoa eturivissä. Bändin soittaessa ujompikin it-osaston mies uskaltaa mennä supisemaan myynnin tyttöjen korvaan tanssiinkutsua. Asiaa helpottaa se, että voi aina haukkua organisaation ylintä johtoa. Jäätä ei tarvitse erikseen murtaa.
.....
Kaikki paha loppuu aikanaan. Kotimatkaa taitetaan poikki suon ja laidunten, halki niittyjen. Mikäli kävelyn sijasta on onnistunut nappaamaan taksin, voi kuskille kehua olevansa todellinen sadanpäämies – ennen kuin huomaa lompakon unohtuneen takkiin, joka on unohtunut jonnekin. Kun loppumatkasta kotiosoitekin on pyyhkiytynyt mielestä, näppärä juhlija soittaa numerotiedusteluun ja kysyy, että "anteeksi, missä mä asun?" Ja aina joku onneton herää joulupukin vierestä, joko kotoa tai neuvotteluhuoneesta.
Perinteiset pikkujoulut on kuolevaa kansanperinnettä. Uusi sukupolvi ei ole halukas roikkumaan työpaikan illanvietoissa tai läträämään pomojen kanssa alkoholia. Uusi sukupolvi haluaa lauantaiaamulla spinningiin ja joogaan. Työ ja vapaa-aika erotetaan entistä tiukemmin, ja firman piikkiin läträäminen vähenee vuosi vuodelta. Pikkujoulujen järjestelyistä vastaa yleensä tonttutoimikunta, joka on Skull & Bones -tyyppinen hämäräperäinen, suljettu yhteisö. Kun vanhat tonttutoimikuntalaiset siirtyvät Mallorcan rannoille viettämään eläkepäiviään, tilalle nousee tonttusukupolvi, joka ehdottaa pikkujoulujen sijasta vaelluspäivää Nuuksioon tai vuohien ostamista kehitysmaiden asukkaille. Hohto on mennyt konttorirotan elämästä.
Kiitämme: suolaiset ja kylmät alkuruoat, ilmainen viina. Moitimme: munatoti, puristelut ja kopeloinnit, ilmaisen viinan seuraukset.
Lopullinen arvio: yksi rööki ja kaksi taskusta löytynyttä ryppyistä drinkkilippua.
Kirjoittaja on käyttäytynyt aina moitteettomasti pikkujouluissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
