Supisuomalaiset ja muut aidot suomalaiset

Sininen zeppeliini sai heinäkuun helteillä (buahahahahah!) koskettavan faksin, jossa pitkäaikainen lukijamme "Masa82" toivoi SZ:n selvittävän, kuka oikein on aito suomalainen. Zepukan miehistön palattua runonkeruumatkalta luovutetusta Karjalasta tartuimme heti asiaan.

Tosisuomalaisuuden määrittely osoittautui luultua vaikeammaksi. Suomihan on maa, jossa jopa Olen suomalainen -iskelmä on kotoisin Italiasta, ja aidointa suomalaisuutta sanotaan supisuomalaisuudeksi, vaikka supi on kotoisin Itä-Aasiasta (ks. kuva, ihan sairaan söpö!).

Puhtaasti omaa suomalaista kulttuuriamme ovat pettu ja pitkävihaisuus. Myöhemmin tulivat Valintatalon pinkit muovikassit.

Emme kuitenkaan luovuttaneet! Sinisen zeppeliinin miehistö vetäytyi kolmeksi päiväksi kempeleläiseen 145-asteiseen savusaunaan määrittämään suomalaisuutta. Ulos sai tulla vain hakemaan uutta lämpömittaria rikki menneen tilalle tai valmiin kirjoituksen kanssa. "Perkele minä tämän blogini kesytän!", kuultiin naapurin savupirttiin asti muutamankin kerran.

Saunatimoilun jälkeen SZ:n miehistölle selvisi, että ei ole olemassa vain yhtä suomalaisuutta, vaan monta suomalaisuutta. Nokisin sormin tökimme ne iPadille ja latasimme Kempeleen seitinohuen 3G-verkon kautta internetiin. Olkaa hyvä!


Kantasuomalainen
Hämäläisten, karjalaisten tai varsinaissuomalaisten heimon jälkeläinen. Kantasuomalainen oli ensimmäisenä Suomessa, ellei lasketa saamelaisia, jotka kantasuomalainen potki Lappiin. Ihotyypiltään sekaiho, kärsii kolesterolista ja ajoittaisesta synkkämielisyydestä. Etenkin naiset taitavia myymälävarkaita.
Rantasuomalainen
Kesän ensimmäisenä (ja usein ainoana) hellepäivänä itsensä helakan punaiseksi polttavan kantasuomalaisen lomaversio. Ei tule sekoittaa rantaruotsalaiseen, jolla on purjevene ja hyvä meininki Paraisilla.
Pantasuomalainen
Tutkimussusi, jonka päälle ajetaan moottorikelkalla ja sen jälkeen haudataan vähin äänin.
Uussuomalainen
Henkilö, joka häiriköi kaikkialla esim. tervehtii rappukäytävässä tai toivottaa huomenta linja-autossa. Hymyilee ilman syytä. Pakotetaan toisinaan soittamaan rumpuja Yleisradion monikulttuurisuus-inserteissä.
Suursuomalainen
Haaveilee, että Suomessa olisi vieläkin enemmän kuolevia kuntia, joista kaikki palvelut on lakkautettu.
Piensuomalainen
Alle 165-senttinen suomalainen.
Vanhasuomalainen
Passiivisen vastarinnan kannattajia. Suhtautuu varovaisesti Suomen itsenäisyyteen.
Nuorsuomalainen
Risto EJ Penttilä ja hänen kaverinsa, jonka nimeä kukaan ei muista.
Aitosuomalainen
Suomalaismielinen lehti. Ei tule sotkea LehtiLehti-lehteen tai Mitä Vittua -lehteen.
Aito suomalainen
Katri Helena.
Ulkosuomalainen
Portugalissa eläkettä nauttiva suomalainen.
Sisäsuomalainen
Suomalainen, joka ei asu meren rannalla.
Eteläsuomalainen
Helsingissä asuva "stadilainen", joka on todennäköisin kotoisin Somerolta. Harrastaa kotoilua (milloin ei Flow Festivalilla ja/tai suvaitsevaisuusmiekkarissa), kaupunkiviljelyä, Billebeino-lippiksiä ja on kaikin puolin rasittava tyyppi. Eteläsuomalainen sisältää 80 prosenttia ironiaa ja 20 prosenttia artesaaniolutta.
Pohjoissuomalainen
Esiintyy ruokapalkalla statistina Kari Väänäsen ohjaamissa, käsikirjoittamissa, tuottamissa ja näyttelemissä ruamasarjoissa.
Länsisuomalainen
Vähän muita fiinimpi suomalainen, ja tietää itsekin sen. Upea.
Itäsuomalainen
Olpas paha näköne ko riihe seinääst revästy ryökäle, mut miu syvämei väris niiko lampaa saparo.
Amerikansuomalainen
Renny Harlin ja (tietyin varauksin) Matt Damon ja Pamela Anderson.
Ranskansuomalainen
Helena Petäistö
Italiansuomalainen
Jukka Pakkanen ja Jukka Pakkasen poika.
Saksansuomalainen
Sunrise Avenue. Tai oikeastaan kuulkaas saksalaiset... te saatte pitää heidät kokonaan.
Kreikansuomalainen
Arja Saijonmaa (rantalomakohteissa Kirkan levytykset).
Ruotsinsuomalainen
Edelleen Arja Saijonmaa, 300 000 entistä Volvon tehtailla työskennellyttä ja nykyisin myös Björn Wahlroos.
Norjansuomalainen
Kyllä, vieläkin Arja Saijonmaa.
Somalialainen
Suomalainen, jossa sanan alkuosasta on unohtunut yksi u-kirjain.

Suomalaisinta ikinä

Suomalaisinta ikinä on, että metsätyökoneeseen jää jumiin juuri se käsi, jonka puoleisessa takintaskussa on kännykkä.

Suomalaisinta ikinä on, että kun tilanne ei voi enää muuttua pahemmaksi alkaa sataa pesäpallon kokoisia rakeita.

Suomalaisinta ikinä on keittää puuroa talteen tai lämmittää mikrossa vanhaa kahvia. Kääriä kalakukkoa folioon vaimolle evääksi. Hamstrata kahvipaketteja kertyneillä Kukkura-tarroilla ja hullutella törsäämällä Ässä-arpaan.

Suomalaisinta ikinä on syödä hedelmät raakana ja palauttaa ne "pilaantuneina" kauppaan, jos ne ovatkin kypsiä. Mutta maistuvathan ne kummilta.

Suomalaisinta ikinä on sanoa aivan aluksi Ei tästä tule ikinä mitään. Mutta kyllä siitä aina tulee. Niin pieninä palasina on mun Ikea-hyllyni maailmalla.

Suomalaisinta ikinä on ohjata jäänmurtajaa yhdellä kädellä ja neuvoa samalla puhelimessa aviomiestään pesemään pyykit oikeassa lämpötilassa. Suomalaisinta ikinä on paria tuntia myöhemmin sen saman aviomiehen pesemä villaneule, joka mahtuu enää pihatontulle.

Suomalaisinta ikinä on asua mutsinsa luona. (Se on myös italialaisinta ikinä.)

Suomalaisinta ikinä on tikkitakin taskuun hitaasti puristuva nyrkki. Se on se kuuluisa suomalainen tunnerekisteri, joka ulottuu aina ärtymyksestä pitkälle kiukkuun asti. Että perkele bensan hintakin ja Naapuri veti vessan vielä A-studion jälkeen, kyllä minä sen kuulin kun painoin korvani keittiön patteria vasten!

Suomalaisinta ikinä on murjottaa. Murjottaminen on koko lailla parasta mitä suomalainen voi tehdä yksikseen, ellei katiskalla käymistä lasketa.  Mutta suomalaisinta ikinä on, ettei vihaa ketään vaikka välillä vituttaisi niin että näköä haittaa.

Suomalaisinta ikinä on ottaa housut pois Heti ku pääsee kotio.

Suomalaisinta ikinä on istua porukalla löylyssä ilkitenmulkiten, vaikka kropassa olisi töyssyjä ja kuoppia ja molemmissa päissä jäljellä vain hassuja haivenia. Saunassa kaikki ovat kauniita.



Suomalaisinta ikinä on, että joskus sydämeen sattuu tosi paljon, eikä sitä uskalla sanoa kenellekään.

Suomalaisinta ikinä ovat vanhatpiiat ja peräkammarin pojat, Satuhäiden röökaava morsmaikku, puistonpenkillä torkkuva leskimies ja viimemaanantainen demari. Suomalaisinta ikinä on maailman alhaisin lapsikuolleisuus ja korkein lehdistönvapaus. Suomalaisinta ikinä on, että hallitukset ovat tylsiä mutteivät pelottavia, ja poliisikoiraa saa rapsuttaa. Suomalaisinta ikinä on, että kun en enää muista kuka olen ja missä olen, joku pitää minusta varmasti huolta.

Suomalaisinta ikinä on kebab ranskalaisilla. Pizza alla Stouniin pyydetään ekstrana ananasta.

Suomalaisinta ikinä on päättää rakentaa talo, vaikka sanaristikonkin ratkaiseminen jäi kesken.

Suomalaisinta ikinä on puhua poria. Kovinta myös. Suomalaisinta ikinä on viestiä kanssaihmisten kanssa rappukäytävän ilmoitustaulun välityksellä. Suomalaisinta ikinä on kirjoittaa Suomenlinnan rantakallioon että Seiso omilla jaloillasi, runoon Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin. Suomalaisinta ikinä on vaieta suomeksi.

Suomalaisinta ikinä on saada potkut sähköpostilla. Suomalaisinta ikinä on puskea eteenpäin tuulikaapin kuivassa viimassa räkätaudissa, huutava kakara kainalossa. Sillä suomalaisinta ikinä on, ettei anneta anteeksi eikä periksi.

Suomalaisinta ikinä on katua, katkeroitua ja kuolla. Edellisten järjestystä voi vaihdella fiiliksen mukaan.



Suomalaisinta ikinä on kaikki maailman haikeudet ja vaikeudet. Terveenäkin roppaa kolottaa, ja päänahka kuivuu mutta sukat kastuu.

Suomalaisinta ikinä on vatuloida, kun hän odottaa soittoasi. Olla salaa ihastunut työmatkabussin tyttöön 15 vuotta tekemättä mitään, Mutta ehkäpä sitä huomenna rohkenisi. Suomalaisinta ikinä on kadehtia kaverilta venettä ja vaimoa.

Suomalaisinta ikinä on tanssia hitaita toinen käsi vastustajan pepulle salakavalasti valahtaen. Suudella Ikuisen tulen muistomerkillä ja näyttää tyttärelleen kaupungin horisontti Vartiovuorenmäeltä.

Suomalaisinta ikinä on Pispalan pienet pihat ukkoskuuron jälkeen. Suomalaisinta ikinä on Viikon luontoääni. Usein sitä ei vain kuule kun lehtipuhallin ulvoo puuttomalla pihalla. Suomalaisinta ikinä on, että päivä alkaa lyhetä ennen kuin lumet ovat sulaneet.

Suomalaisinta ikinä on kaukokaipuu ja kaipuu kotiin. Mennä metsään tai suuriin valoihin ja tuntea olevansa aivan ainoa. Suomalaisinta ikinä on pään yllä pohjoinen taivas.

Suomalaisinta ikinä on, että otetaan lakki päästä karaokessa, kun joku laulaa Kari Tapiota. Ja kaverin lakki myös.

Suomalaisinta ikinä on aavan meren tällä puolen.

Suomalaisinta ikinä ovat kaverit, jotka tulevat muuttamaan sinua yhteen tai erilleen. Suomalaisinta ikinä on ystävät, joita et saa, mutta kun saat, ne eivät lähde kulumallakaan. Ja suomalaisinta ikinä on, että poika tapaa tytön tai tyttö tapaa pojan tai poika tapaa pojan tai tyttö tapaa tytön.

Sillä suomalaisinta ikinä on rakastaa hiljaa mutta lujaa.

Stalin skitsoo (Talvisota Boom Kah 2014 redux)

Boom kah, boom boom kah! Taistelujen jyly on korvia huumaava. Meteli on paikoin kovempi kuin David Guettan keikalla.

Generalissimus Stalinin viekkaudella ja vääryydellä aloittama julkea sotatoimi on kohdannut lujaa vastustusta joukoiltamme. Vihollinen on kärsinyt tuntuvia menetyksiä, ja Vorošilovin posse ei ole viimeisten päivien aikana edennyt käytännössä lainkaan.

Sinivalkoisen zeppeliinin propagandaosasto (sotabloggaaja, sommelier ja hanuristi) saapui varhain tänä aamuna talvisota 2014 reduxin etulinjaan Karjalankannakselle. Kerromme nyt ensimmäisenä Teille sinne kotibilerintamalle, millaisia sankareita etulinjassa oikein bätlää.
....................

Pienen kuusikon suojaan kyhätystä faittereiden cribistä eli armeijakielellä ilmaistuna "korsusta" tapaamme urhoolliset sotilaamme Robinin, Cheekin ja Isac Elliotin. Ehkä yllättävintä on huomata, miten nuorilta nämä isänmaamme kalliit veriuhrit näyttävätkään!

Vähäisestä iästä huolimatta sotilaitamme ei pensasneuvostoliittolainen pelota. Heidän silmistään loistaa suoranainen uhma lähes ylivoimaiselta tuntuvaa vihulaista kohtaan. Päästetäänpä poijaat ääneen.

"Stalin skitsoo taas! Muuta sä et kuule, sanat pois valuu (aaah). Stalin skitsoo taas. Eiks se yhtään ymmärtää haluu. Ei, ei se haluu! Vaikka koitatkin sanoo takaisin, niin se vaan jotenkin osaa ärsyttää", kersantti Robin kuvaa joukkojemme tunnelmia.

Usko omaan tekemiseen ja Marskin swägiin on kova. Mutta Suomen armeija ei olekaan mikään punakaarti tai Mixu Paatelaisen maajoukkue. Boom kah, boom boom kah!

Joukon jermu on yliluutnantti Cheek, jonka rehvakkaat elkeet pitävät hänen entouragensa taistelutahdon korkealla.

"Mä jätän mestat palamaan. Mä tulin tänään, mä meinaan juhlii tänään. Kaikki sileeks", Cheek sanoo korsun perällä kiillottaen blingblingiään, jonka hän sai tuhotessaan vihollisen konekivääripesäkkeen. Kyllä, sokka oli siinä vaiheessa irronnut.

Yliluutnantti Cheekin mukaan häntä on taistelussa innoittanut erityisesti taistelijalegenda Lauri Törnin esimerkki. Suuri yleisö muistaa Lauri Törnin parhaiten elokuvasta Paistetut vihreät baretit (1968). Cheek lainaa korsuorkesterinsa edessä mielellään Törnin kuuluisaa päiväkirjamerkintää:

Rohkeus ei oo sitä ettei pelota, vaan et uskaltaa hyppää vaik' ei tiedä selviikö elossa. Menin äärirajoille, että mun pääni hajoilee. Tiedän et mun paikka maailmas on antaa ääni sanoille. Annan niin kauan kun sillä on välii. Kävi miten kävi, voittajat ei pelkää hävii.

--- Lauri Törni, Punaisen Valpon vieraana ( Kustannusosakeyhtiö Sonderkommando)

Korsun kuopus, sotamies Isac Elliot lämmittelee kaminan tulen hehkussa. Ei anneta ihan sairaaaan söpön ulkokuoren kuitenkaan pettää. Vihollinen (ja kaikki pop-musiikkia rakastavat) tuntee Elliotin paremmin lempinimellä "Valkoinen kuolema". Tätä miestä ei voi pysäyttää kuin äänenmurros.

"So here I am without my armor. You can stab me if you want to. But I won't hold it back no more. No no, no no", sympaattinen Isac sanoo.

Vaikka korsun miehet tulevat eri skenestä, rintamalla heidän välilleen on jo muodostunut erityislaatuinen luottamus. Kaveria ei jätetä. "Kun marssii joukon kärjissä vastatuuli on suuri. Silmillehyppiöit' vastaa crew'ni on muuri. Mun duuni on cooli, suuri on suuni, mutta mut on tuonu tänne jokin muukin kun tuuri", Cheek kuvaa.

ISOSTI BOOM KAH, BOOM BOOM KAH!
.......................

Ulkona pakkanen kiristyy, ja kranaattikuopassa $ara Chafakin tahtiin krebaavat alikersantit Jare ja VilleGalle featuring aliluutnantti Mikael Gabriel komennetaan korsun suojaan. VilleGallea ei tule sotkea OttoWilleen, joka on vihulaisen vaarallisimpia räpäyttäjiä.

Näitä rohkeita alikersantteja ei pelota, vaikka drinksuissa lilluvat valojääpalat paljastavat vanjan tarkka-ampujille sotilaiden sijainnin varsin helposti.

"Makaan luodis, rantatuolis, rantakuosis. Ihan sama vaik huomenna tukkaan sattuu. Huominen on huomenna, vaik oltais jo sen puolella. Kuulitsä? Huominen on huomenna, vaik oltais jo sen puolella", alikersantit räppäävät.

Tappavan hiljaiselta rintamanpätkältä löydämme enää vain kipinävuorossa olevan vänrikki Arttu Wiskarin. Hänen ahavoituneilta, espoonnähneiltä kasvoiltaan on kadonnut se nuoruuden sulokkuus, josta hänet muistamme. Sodan raakuus painaa tämän herkän miehen mieltä.

"Timon kanssa yhdessä murruttiin, mökkimme purkua kaksin katseltiin. Se T-28 töllin maahan löi, naapurimme Ladan meille möi", Wiskari sopertelee.

Sinisen zeppeliinin sotaprogandaosaston ensimmäinen päivä alkaa olla pulkassa. Mutta otetaan ennen Porilaisten marssia vielä lennätinyhteys pääkaupunkiin, joka on viime päivät saanut kestää vihollisen ankaraa pommitusta.

Haloo Helsinki, miltä tilanne näyttää siellä pääkaupungissa pommitusten keskellä?

"BEIBI räjäytä mut tässä, BEIBI aamuhämärässä, BEIBI sä et tarvii mitään muuta jos saat suudella mun punaista suuta. BEIBI räjäytä mut tässä, BEIBI puolielämässä, BEIBI mä en tarvii mitään muuta jos sä saat mut kiinni ei oo takas paluuta."

Muistakaa nuoret: KIITOS ei ole kirosana.


Seuraavassa jaksossa: Suomi pyytää apua Iso Hoolta.

Merivoimat etsii mysteeripöristintä Aurajoesta

Merivoimat jahtaa jo toista päivää tunnistamatonta mysteerijutskaa Turun Aurajoella. Silminnäkijä havaitsi varhain tiistaiaamuna Mantun grillin jonosta, että Aurasillan ja Teatterisillan välisellä vesialueella välkehti outo, metallinen esine.

"No ekaks mää kattosi, et siin kellus vuade 1991 Kanada-malja. Et nyt o viimenki Vilanderin pojal lähteny lapasest aiva kokona. Mut ei se se pytty sit kumminka ollu ku mä tarkemmi tihrustint", havainnon tehnyt taksikuski Jouko Maannarva sanoo.

Merivoimat käynnisti välittömästi mittavat haravoinnit, ja kun pääesikunnan piha oli saatu siistiksi pudonneista lehdistä, alettiin Aurajokea tutkia. Operaatio Odusogaan osallistuu korvetti Miisa, ohjusveneet Marko ja Miikka sekä Jakke Jokilautta. Jakkella on A-oikeudet koko operaation keston ajan. Kyseessä on toistaiseksi laajin Aurajoella suoritettu sotilasoperaatio.

Merivoimat ei suostu paljastamaan, mitä se Aurajoesta etsii, mutta Olavin Krouvissa kuultujen huhujen perusteella kyseessä olisi venäläinen sukellusveneenpöristin.

Merivoimat luotaa Aurajoen pohjaa käyttäen uusinta Sound of R.E.L.S. -tekniikkaa, joka havaitsee pienetkin poikkeamat polkupyörien ja kalmojen joukosta. Toistaiseksi etsinnät ovat kuitenkin tuottaneet vesiperän. Joesta on nostettu pintaan ainoastaan valmentaja H. Jortikan kadonneet kiiltonahkakengät, 200 000 tyhjää nuuskapurkkia ja suuri säkki, joka sisälsi vettyneitä tuhannen markan seteleitä. Säkin arvellaan olevan peräisin Ruisrockin kaljanmyyntipisteeltä vuosilta 1992–1996.

Merivoimista kuitenkin vakuutetaan, että yhtään mutaklönttiä ei jätetä kääntämättä, ennen kuin mysteerijutska paikannetaan.

"Jotain siellä selvästi on, sanoohan sen terve järkikin. Mutta Papa Joen perästä aina Tintålle ulottuva vesialue on niin laaja, että meillä menee vähintään päiviä tutkia se läpikotaisin", merivoimien tiedottelija Petteri Numppa sanoo.

Etsintöjä vaikeuttaa se, että näkyvyys Aurajoessa on hyvin heikko. Avuksi tarvittaisiin kipeästi sukellusvenettä, mutta Suomella ei ole varaa sukellusveneeseen. Merivoimat lähettikin tänään kiireellisen virka-apupyynnön Jari Komulaiselle, jolle sukellusveneet "eivät ole mikään issue". Espoo on tarjonnut Turulle tulitukea ja lähettänyt Aurajoen suulle koko Espoon merellisen ulkoilun palveluyksikön. Kyllä, Espoossa on sellainen. Yksikön tehtäviin kuuluu muun muassa katkarapu-cocktailpalojen koemaistaminen, ja on niillä varmaan muitakin hommia.

Pääesikunnasta operaatio Odusogaa johtavat merivoimien amiraali Ernst Gustav Julius Caesar Fredrik Wilhelm Atos Porthos Aramis Romulus Remus Thitz sekä kontra-amiraali Arvid Adolf Etholén. Heidän väliaikainen päämajansa perustettiin Hotel Hamburger Börsin kabinettiin. Operatiivinen johtaminen on tähän mennessä vaatinut 8 pulloa Chablista, 14 Macanudo Maduro Diplomat -sikaria, muutamat aperitiivit sekä luonnollisesti kolmen ruokalajin päivälliset. Näiden upseerien välinen luottamus on luja, vaikka kontra-amiraali onkin koko ajan kaikkia ehdotuksia vastaan.

"Aineellisilta vahingoilta on toistaiseksi vältytty, mitä nyt Arvid sotki eilen paitansa syödessään ankkaa confit", amiraali Thitz kertoo.

"Enpäs sotkenut, suurin osa kastikkeesta purskahti taskunenäliinalleni!", kontra-amiraali Etholén huudahtaa ja pudottaa vahingossa briossinsa pöydälle levitetyn Vakka-Suomen kartan päälle. Ja juuri kun herrat olivat iltapäivällä saaneet tinasotamiehet hienoihin riveihin!

Amiraali Thitz valittelee, että rintamaolosuhteet hotellin kabinetissa ovat paikoin karmaisevat. Iltaisin kesken backgammonin peluun kabinetin ilmankosteusprosentti laskee jopa alle 40 prosentin. Lämpimiä pyyhkeitä tuotiin vasta, kun palvelusväeltä erikseen niitä pyydettiin. Molemmat miehet valittavatkin ihon kuivuvan todella ikävästi.

Thitz ja Etholén vakuuttavat, että heti kun ilmat hiukan lämpenevät, he ottavat kimppataksin ja ajavat itse Aurajoen rantaan seuraamaan etsintöjä.

"Ensin toki Blankoon, ensin toki Blankoon", amiraalikonkari Thitz rauhoittaa suuroperaatioissa kokemattomampaa, nuoruuden intoa puhkuvaa Etholénia.

10 vaarallisinta astaloa

Poliittinen astalo.

Vappuriehat on tältä vuodelta mellakoitu. Porvari on juonut simasi, riistokapitalisti vienyt neitosi ja ylioppilaslakkikin unohtui jonnekin. Karl Marx -vainaan sanoin: Onko nyt kiva sitten? Ei ole, ei.

Ei siis ihme, että pollarit joutuivat tänä vappuna takavarikoimaan ennätysmäärän erilaisia astaloita bolsevikeilta. Sininen zeppeliini esittelee tyypillisimmät kansalaisastalot ja niiden käyttötavat.



Kynä on miekkaa mahtavampi! Huomaa vasiten teroitettu toinen pää! Tavallisin malli on lyijykynä, mutta hyvinvarustelluista kirjakaupoista löytyy myös kuulakärkikyniä sekä mustekyniä. Kalliimmissa lyijykynäversioissa toisessa päässä on vielä pyyhekumi, jolla voi analogisesti taltuttaa huonoja lauseita.

Jokainen nokkela koululainen osaa tarvittaessa rakentaa kuulakärkikynästä näppärän pikku ohjuksen.

Vappuhuiskan koreilevampi pää muistuttaa keravalaista reggae-tukkaa, mutta huiskan alapäällä voi tuikata äkkiarvaamatta vapputeekkaria silmään.

Sateenvarjoa pidetään erityisesti herraskaisemman väestönosan astalona. Aiemmin myös kylmän sodan salaiset agentit käyttivät sateenvarjoa salamurhiin – joskin vain Briteissä, jossa niiden kantaminen päivittäin ei vaikuttanut epäilyttävältä. Nopea sateenvarjon avaus sokeuttaa vastustajan lähietäisyydeltä. 

Erikoiskahvin mukana tuleva sokerisuikka ("Brown cane sugar") näyttää vaarattomalta, mutta sillä voi turmella sekä kahvin maun että läpsiä kanssaihmistä poskelle. Helppo piilottaa.

Biolan luonnonravinnepuikko. Viherpeukalokin voi olla ärsytettynä vaarallinen. Pienviljelijän tuskaa on kuvannut koskettavasti elokuvaohjaaja Mikko Niskanen elokuvassaan Kahdeksan surmanluotia.

Hammastikkua käytetään Suomessa turhan vähän ja arkaillen, vaikka salaattia jää meillä hampaiden väliin siinä missä Manner-Euroopassakin. Hammastikku toimii parhaiten lähitaisteluvälineenä, mutta taitava kaivelija pystyy sinkoamaan pähkinänpalan hampaistaan jopa pöydän yli vastustajan / treffiseuralaisen silmään.

Tulitikkujen vaarallisuutta ei saata liikaa korostaa. Tulitikuilla on aiheutettu muun muassa kuuluisa Mini-Hinnan tulipalo (1983)sekä lukuisia puusaunan tuhoutumisia juhannuksena.

Kynttilää käyttävät etenkin Lucia-kulkueiden häikäilemättömät tytöt, jotka pyrkivät uskonnollis-perinteisillä menoillaan häiritsemään tapa-ateistin jouluostoksia. Kynttilä voidaan virittää erityisen vaaralliseksi yhdistämällä tulitikkuun.

Kävelykepin tökkäisy jalkakäytävällä kruusailevan hipsterin fiksipyörän pinnojen väliin aiheuttaa välitöntä tuhoa sekä outoa mielihyvää. Ikäihmisten suosima monikäyttöinen astalo, jonka heikompikin eläkeläinen jaksaa nostaa ilmaan kohdatessaan vääryyksiä (eläkkeiden indeksikorotuksen unohtaminen, nuorison tapainturmelus, suolaton margariini, eriväriset ihmiset). 

Lipputanko edustaa kaikkein järeintä astalotyyppiä. Erityisesti pientaloasujain suosima ase. Salon pituus riippuu käyttöpaikasta. Kuten jokainen riehuva pientaloasuja tietää, nyrkkisääntö (sic!) on, että lippusalon tulee olla 1–2 kerroksista rakennusta korkeampi. Lipputanko ei varsinaisesti ole yksi astalo, vaan se muodostuu narusta, nupista, knaapista ja lipputangon maanalaisesta osasta. Siksi Lapinlahden linnut varoitti nimenomaan lipputangon nupista, joka isoisän päähän putosi.


Sininen zeppeliini kehottaa kaikkia kansalaisia jättämään astalot kotiin. Ylipäätään kaduilla remuamisen sijasta nuorison kannattaisi lukea enemmän. Vaikka Volter Kilven Astalon salissa.

Ruotsi lamaantui lätkätappiosta

Ruotsin poliisi.

Suomen voitto Ruotsista jääkiekon nuorten mm-kisojen finaalissa sekoitti päät molemmissa maissa. Ruotsalaisille annettiin ensiapuna terapiaa ja suomalaisille Buranaa. Molempien kansakuntien uskottiin olevan työkykyisiä viimeistään torstaina.

Ruotsalaisten toipuminen häviöstä ei kuitenkaan ole sujunut odotetulla tavalla. Ruotsin sosiaaliviranomaisten mukaan ruotsalaiset ovat turvautuneet kriisiapuun useilla paikkakunnilla. Ruotsin punainen risti on tarjonnut traumatisoituneille ruotsalaisille lämmintä kaakaota ja isoja haleja. Hätämajoituksessa ruotsalaisille on näytetty Saariston lapsia.

"Jåå, me yritta vala heihi, kuinka sa sanoa, elamauskoa, just det, jåå se olla vaikkia", Ruotsin punaisen ristin kriisiapuryhmän sisustussuunnittelija Hjördis Nordin sanoo.

Rakkaan naapurimaamme sokkitilaa kuvaa, että suositussa Allsång på Skansen -tapahtumassa Tukholmassa laulettiin keskiviikon vastaisena yönä pelkästään slovareita. Hartaana yhteislauluna kuultiin muun muassa Rednexin Wish You Were Here, Roxetten I must have been love sekä itse kuninkaan toivoma Crusify Me.

Ruotsalaisia on silmin nähden järkyttänyt, että Carola Häggkvistin kasvoihin ilmestyi kiekkotappion jälkeen pieni ryppy. Diplomaattilähteiden mukaan kyseessä saattaa olla myös hiusmurtuma.

Ruotsalaiset rypevät poikkeuksellisessa itsesäälissä, sillä he ovat saaneet näin pahasti pataansa viimeksi vuonna 1655. Tuolloin Ruotsi menetti Pohjois-Amerikan Delawaressa sijainneet siirtomaa-alueeensa hollantilaisille. Ruotsalaiset eivät mielellään muistele siirtomaa-aikojaan, sillä heidän siirtomaansa näytti kartalla valtavalta dildolta.
........

Eritoten ruotsalaisia kismittää, että suomalaiset rikkoivat jälleen yhteisesti laadittuja sääntöjä. Haminan rauhan (1809) solmimisen yhteydessä osapuolet sopivat, että Venäjä saa Suomen, kunhan Suomi ei koskaan voita Ruotsia missään urheilu- tai musiikkikilpailussa. Ruotsalaisten mukaan suomalaiset ovat todistettavasti voittaneet heidät jo aiemmin kahdesti jääkiekossa (1995, 2011) ja kerran jopa euroviisuissa (2006).

"Jåå-å, se ei ålla kiva tama juttu etta te voitta meita", Ruotsin kuninkaallisen urheiluakatemian professori Nils August Domingo Adlercreutz sanoo kultaiselta jakkaraltaan. Sen jälkeen hän ojentaa kaulasta roikkuvat käädyt kohti akatemian seinää, jossa kimaltelee satoja olympiamitaleja.

Ikäviltä lieveilmiöiltäkään ei ole vältytty. Ruotsalaiset ovat suuttuneet Angry Birds -leikkipuistoille, koska ne ovat "jävla finne". Osaa ruotsalaislapsista on kielletty keinumasta ja aikuisten on nähty repivän taskunenäliinoja ja polkevan jalkaa. Onneksi näin äärimmäisen aggressiivisesti ob käyttäytynyt vain pieni vähemmistö murjottavista svenssoneista.

"Jåå-å, sun pitta muista, etta me ei ålla, kuinka sa sanå... typical loser som en finländare. Me ei olla tåttunu hävitä yhtena niinkå te", Adlercreutz selittää tavallisesti niin mallikkaasti käyttäytyvien ruotsalaisten reaktioita.

Suomalaisten voitto poiki alkuviikolla jopa tutkintapyynnön Malmön poliisille. Poliisi selvittää parhaillaan, kuka tappoi ruotsalaisten mestaruusjuhlat. Poliisi on vaitonainen tutkinnan etenemisestä, mutta sen arvellaan etsivän finaalin lopettanutta Rasmus Ristolaisen mailaa. Tätä varten Ruotsin poliisi on muun muuassa kaivanut ylös Christer Pettersonin kalmon sekä naarannut Mälarenin päästä päähän. Toistaiseksi Ristolaisen mailaa ei ole kuitenkaan löytynyt. Polisi on kuitenkin löytänyt kolme venäläistä sukellusvenettä.

"Jåå-å, me etsi mies ko hävisi saavvuna ilma tai sitte me etsi mies 'på balkongen'", poliisikomisario Lennart Kollberg sanoo karvamikkiin vaitonaisesti.

Sininen zeppeliini seuraa kuningaskunnan tilannetta Södermalmin Drop Coffeessa lähipäivät. Och vill ha en stänkare.

Hajatuksia isänmaasta

Itsenäisyyspäivän kunniaksi blogissa neljä lyhyttä haja-ajatusta eli hajatelmaa Suomen itsenäisyyden ympäriltä. Blogisti pahoittelee koherentin kokonaisuuden puuttumista.

............

KAVERIA EI JÄTETÄ

Jorma Etton aforismissa kuvataan suomalaista:

"Suomalainen on sellainen joka vastaa kun ei kysytä, kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään, sellainen joka eksyy tieltä, huutaa rannalla ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen...Sellaisella suomalaisella on aina kaveri, koskaan se ei ole yksin ja se kaveri on suomalainen."

Pisteliääksi tarkoitettu Eton teksti herättää minussa pelkästään lämpimiä tunteita - tunteita suomalaisesta yhteenkuuluvaisuudesta kaikessa kömpelyydessään.

Yhteenkuuluvaisuus on tasa-arvon ansiota. Lainaan Lenita Airistoa: "Yhteiskunta, joka jättää puolet potentiaalistaan käyttämättä, ei tule koskaan menestymään." Siellä missä naisilla on vahva rooli, on vaurautta, rauhaa ja uusia ideoita.

Mutta miten isänmaa pitää huolta heikoimmistaan vuonna 2014? Miten voivat köyhät, yksinäiset, tuottamattomat ja onnettomat? Entä hullut, heikot ja hitaat? Ikäiseni taitavat jo aavistella, että läheisistämme joudumme huolehtimaan me - ei mikään mystinen hyvinvointivaltio. Ehkä välittämisyhteiskunta tarkoittaa, että meidän täytyy itse alkaa välittää.

Toinen kysymys on, kenestä isänmaan pitäisi pitää huolta. Ajatus meistä, meidän etujemme puolustamisesta suhteessa toisiin, toisten etuihin, on yhtä naiivi kuin ajatus kaikkien yhteisestä edusta. En osaa asettaa näitä asioita karkeasti vastakkain. Me elämme maailman sisällä, alttiina sen hyvälle ja pahalle. Maailma liikuttaa meitä, vaikka maailma ei liikuttaisi meitä. Suomi ei ole saari.

Kun olin lapsi, Suomella ei ollut varaa venepakolaisiin. Kun olin teini-iässä, Suomella ei ollut varaa somaleihin. Kun olen aikuinen, Suomella ei ole varaa syyrialaisiin sylilapsiin. Suomalaista logiikkaa on, että kun ei voi pelastaa kaikkia, ei kannata pelastaa ketään. Vain moraalisesti laiska typerys nostaa kädet ylös maailman pahuuden edessä.

Eikä meidän silti tarvitse ruveta koko maailman samarialaiseksi. Sitatoin kaljumpiani. J. K. Paasikivi sanoi, että viisaus on tosiasioiden tunnustamista ja Urho Kekkonen sanoi, että Suomen tulee olla maailmanpolitiikan lääkäri, ei tuomari. Näin tulevat yhteen pienen valtion reaalipoliittiset tosiasiat ja hyvän tekemisen edut. 

Ylipäätään meidän kannattaa olla mukana istumassa niissä keskeisissä pöydissä, jonne Paavo Lipponen meidät jyräsi pelottelemalla Ruotsin pääministeriä pisuaarilla (that's the Finnish way). Meidän kannattaa tehdä hyvää, koska se on sekä oikein että hyödyllistä.

...........

VIIDES KOLONNA

Sohaisen itsenäisyyspäivänä kusiaispesään ja kysyn, kuka on epäisänmaallinen.

Suomi vei saamelaisilta heidän maansa sekä lapsensa ja sijoitti saamelaisten lapset "suomettumaan" orpokoteihin ja uusioperheisiin. Olimmeko silloin epäisänmaallisia?

1930-luvun oikeistolaiset protestiliikkeet saivat polttovoimaa kuolleesta luuskasta, mutta niissä oli myös aitoa innostusta fasistiseen aatteeseen. Suomalaista demokratiaa oltiin tosissaan kumoamassa (suurin osa joukosta oli kumonnut vähän muutakin). Tekijämiehiä ajoi heimoaate ja leppymätön viha sosialismia kohtaan. Aitoja fascisteja mukana oli kourallinen. Kun yritimme kaataa jussipaidoissa kansanvaltaa "kansan tahdolla", olimmeko epäisänmaallisia?

Kommunistit olivat vielä äärioikeistolaisiakin sekalaisempi sakki. Valtaosa kommunististeista ampui talvi- ja jatkosodassa kohti velivenäläistä, mutta vähemmistön vähemmistö suunnitteli vallilalaisessa perunakellarissa uljasta uutta Suomea. Tosin Josif-setä oli tehokkaasti nirhannut suomalaiset vallankumoukselliset, joten aivoista ja käsistä tuli pulaa. Kun väitimme suomalaisten haluavan työläisten diktatuuria, olimmeko epäisänmaallisia?

Lähestytään nykyhetkeä. Olen aina pitänyt 1960-1970-lukujen nuoren sivistyneistön poliittista ääri-intoilua 1900-luvun totalitaaristen liikkeiden kuolinkorinana, en niinkään vapauden kaihona. Nuoret haikailivat (toistaiseksi) viimeisinä yhden luukun valtiota, jossa vastaukset olisivat valmiina ja oikeat päämäärät selviä. Kun fanitimme puhemies Maota, olimmeko epäisänmaallisia?

Tämän päivän viides kolonna onkin kinkkisempi, jopa tulenarka juttu. Tosiasia on, että joukossamme elää ja kasvaa ihmisiä, jotka haastavat tai jopa kiistävät arvomme. Mitä tehdä ihmisille, jotka opettavat nuorille, että modernit ihmisoikeudet ovat moraalittomia ja länsimainen elämäntapa turmeltunutta? Varmaa on, että joudumme pohtimaan ja puolustamaan tärkeiksi katsomiamme arvoja lähitulevaisuudessa. Siinä on kyse jostain paljon dramaattisemmasta kuin maahanmuuttajanaisten uintivuoroista tai Suvivirren veisuusta.

Erikseen ovat sitten nämä avoimen yhteiskunnan alkometrit eli abdullahtammet, dosenttibäckmanit ja seppolehdot. Presidentti Richard Nixonin kerrotaan miettineen erään puoluetoverin kohdalla, pitäisikö hänet pitää teltan sisällä kusemassa ulos vai ulkopuolella kusemassa sisään. Onneksi vakaa demokratia on kuin ahavoitunut isoisä, se kestää joutavien suupalttien mölyt.
..........

SANKAREISTA

Ensin lainaukset kahdelta suomalaiselta sanoittajalta: "Keitä ne on ne sankarit / sellaiset sankarinaiset / jotka tosipaikan tullen pelkäävät?" Ja toinen: "Voi vainolaisen hurmehella peittää maan."

Molemmilla poliittisilla laidoilla halutaan edelleen omia isänmaallisuus omalle porukalle. Vai miten muuten selittää "laajojen kansanpiirien" loukkaantuminen siitä, että Paleface niminen rytmimuusikko pääsi itsenäisyyden 100-vuotistyöryhmään? On nimenomaan suomalaista, että siellä ryhmässä edustetaan kaikkia aatteita. Nekin pääsevät ääneen, jotka sanoivat Marskista rumasti. Ystäväni kirjoitti pari viikkoa sitten hienosti: "Tulkaa nyt ylös sieltä sisällissodan poterosta."

Seuraavaksi anteeksipyyntö upseeriystävilleni. Laitoin näet uhmallani tähän sankarit-osastoon pelkääjät, pasifistit ja muut aseistakieltäytyjät. Olkoon se vaatimaton panokseni itsenäisyyspäivän tuhdinpuoleiseen sankariannokseen.

Tunnetuin suomalainen aseistakieltäytyjä on Arndt Pekurinen, joka teloitettiin sodan aikana. Suomalaiset ampuivat aseettoman suomalaisen. Valtio versus mies, valtio voitti. Tässä vaiheessa minulta yleensä kysytään: Entä jos kaikki suomalaiset olisivat laskeneet aseensa kuten Pekurinen? Vastaan tuohon kysymykseen aina samantasoisella ajatusleikillä: Entä jos kaikki olisivat laskeneet aseensa kuten Pekurinen?

En osaa ajatella Pekurista roistona tai sankarina, mutta pidän häntä rohkeana vakaumuksen ihmisenä. Sellaisia ihmisiä Suomessa on paljon, katsokaa ympärillenne.

Upotaan sinne itsenäisyyden isoon kirjaan hetkeksi. Väinö Linna kunnostautui suomalaisten supersankareiden tekijänä. Tuntemattoman sotilaan oma suosikkihahmoni on Honkajoki, joka keskellä sotaa toteaa, että yksilön mielipuolisuus on vain suhteessa hänen ympäristöönsä. Honkajoki on ivallinen ja nerokas henkilöhahmo. Hänelle lankeaa romaanissa synkän klovnin rooli. Ainoa keino sopeutua sekä sydämettömään että järjettömään massamurhaamiseen on jäätävä etäisyys, julma ilkikurisuus. Honkajoki tekee parodian sodasta ja itsestään selviytyäkseen.

Honkajoen vastapari on Riitaoja, joka kokee sodan kauhut pakahduttavan suorasti. Riitaoja on tavallaan jokamies, yhtä aikaa kaikki sodan osapuolet. Hän on vain ihminen. Riitaojan viimeisissä sanoissa summataan sodan inhimillinen tragedia: "Älkää älkää, en minä mitään pahaa."
............

MINUN POLITIIKKANI

Suomi täyttää tänään 96 vuotta. Se aloitti taipaleensa kangerrellen. Kun Suomi itsenäistyi, tapoimme toisiamme tuhansittain nälkään ja tauteihin. Pitkät rivistöt miehiä ja poikia teloitettiin nimettöminä maakuoppaan. Raskaana olevia naisia seivästettiin kiväärinperiin, aseettomia ammuttiin vuoteisiinsa.

Kaikki maailman voitonparaatit on ratsastettu kiiltävillä saappailla, verisillä hevosenkengillä.

Toisessa maailmansodassa olimme natsien joukkueessa. Maailmanhistorian kuuluisin hirmuvalta pelasti itsenäisyytemme, kun samaan aikaan armeijassamme taisteli juutalaisia. Vähemmän mairittelevia isänmaallisuuden hetkiä koettiin, kun tsekkoslovakialaiset tai virolaiset halusivat punaisen imperiumin ikeestä vapaaksi olimme hiljaa kuin kusi sukassa. Yleensä neukuille näytettiin peukkua. Ne yleiset syyt, tiedättehän.

Isänmaan alku oli rujo, mutta niin syntymät usein ovat. Olosuhteiden oikut veivät meidät outoihin tilanteisiin ja vaarallisten herrojen kanssa saunaan. Silti rakensimme yhteiskuntarauhan, maltoimme jopa vaurastua. Paitakin pysyi melkein puhtaana, eipä olisi uskonut.

Ja jos joku vielä kehtaa sanoa, etteivät suomalaiset osaa keskustella, hän on ykskantaan väärässä. Mehän olemme diplomatian ykkösvitjaa koko porukka. Ilmeettömiä pokerinaamoja ja varsinaisia viilipyttyjä. Suomi on viisaiden naisten ja hiljaisten miesten maa.

Mutta entäs se minun politiikkani? Annetaan viimeinen sana runoilija Pentti Saarikoskelle, ilkeälle juoppokommarille. Saarikosken yhdessä runossa on isänmaallisuutta enemmän kuin kopallisessa Koskenniemeä:

En pelkää ketään. Rakastan maailman ihmisiä,
haluan kaikille hyvää, se on minun politiikkani
Että me rakastaisimme toinen toistamme
Ei väitellen vaan keskustellen sovussa.
Menisimme ikään kuin mustikkaan yhdessä.
Lämmittäisimme saunan.
Istuisimme laiturilla huohottamassa.
Olisimme ihmisiksi.


Arvokasta itsenäisyyspäivää jokaiselle. Omistan tämän tekstin pitkäaikaisimman ystäväni eilen syntyneelle lapselle. Tervetuloa Suomeen, tervetuloa maailmaan, vesseli.