Nyt kokataan nyhtömuumia!

Näin syksyllä käyskentelen luonnossa ja ammuskelen pörröisiä elukoita kuoliaaksi. Tai eivät ne kaikki välttämättä kuole, osa vain silpoutuu hirvittävällä tavalla ja jää kitumaan pöpelikköön. Ja joukkoon mahtuu selviä haveritappoja. Skeet-treeneissä olen rei'ittänyt useammankin ohi leijailleen liito-oravan. Mutta mitäs tuosta, itätuuli tuo niitä rajan takaa läjäpäin lisää.

Koska sorsastus ja karsastus eivät sovi yhteen, metsästän mieluiten suurriistaa. Tämän syksyn ehdoton ruokatrendi on muumi, joten hipsterimetästäjä jättää hirvet hakkuuaukion reunaan ja suuntaa pyssyn piipun kohti Muumilaaksoa. Muumilaaksoon on helppo päästä, koska sitä ei lukita yöksi.

Muuminmetsästys alkaa virallisesti 14.8. ja päättyy kun Nuuskamuikkunen lähtee etelään. Muumeja metsästetään joko loukuttamalla tai ampumalla. Peikot syövät tavallisesti lihaa (ks. esim. Hobitti, 1937 tai Peer Gynt 1867), mutta muumit syövät lähinnä pannukakkua. Siksi muumiloukkuun jätetään houkuttimeksi perus pannaria (ahvenanmaalainenkin versio käy), joskin osa muumeista on erittäin persoja palmuviinille ja pelikorteille. Lehtimetsän siimeksessä piilottelevat muumit löytää myös kysymällä Haisulilta neuvoa.
.............

Itse kaadettu muumi on eettistä lihaa, joka päihittää maullaan ja suuntuntumallaan kauppojen valmismuumituotteet mennen tullen. Mikään ei suretakaan gastroentusiastia niin kuin kylmähyllyjen vakuumiin pakattu muuminliha. No, ehkä sodan jalkoihin jääneet palestiinalaisorvot, joilla ei ole mitään toivoa paremmasta.

Muumin liha maistuu maanläheiseltä ja riistaiselta, ja se on varsin rasvaista. Ehkäpä lähin verrokki sille on villisika tai hemuli. Muuminliha on tietenkin luomua, joskin varttuneemmat muumikoiraat eli muumipapat käyttävät kemiallisia piristeitä kuten nikotiinia, viskiä, öhöm-teetä tai LBJ-pillereitä. Näistä jää ikävä sivumaku lihaan, joten metsällä kannattaa tusauttaa nuorta muumia.

Asiansa tunteva kokki käyttää koko muuminruhon. Muumin mureimmat osat ovat kyljysselkä (kyljykset, kyljysrivi eli karree, selkäpaisti, fileet) ja kinkku, josta saadaan paistit (sisä-, ulko-, kulma- ja paahtopaisti). Vähemmän mureita osia ovat taka- ja etupotka, lapa (kokonaisena myös nimenä piknikpaisti), etuselkä (luuttomana kasleri, luullisena mm. talouskyljys), kylki (mm. luullinen tai luuton paahto- eli grillikylki ja pekoni) sekä kuve ja kaula, joita käytetään keittoihin, muhennoksiin, karjalanpaistiin, kääresylttyyn ym. Jauhelihaksi sopivat kaikki yllä mainitut ruhon osat. Muita käytettäviä osia ovat siansorkat, potka ja pää. Muumi sopii myös suolattavaksi ja savustettavaksi. Muuminnahasta voi valmistaa näppärästi vaikka Muumi-laukun.



Huippukokki K-kaupan Väiski laati Sinisen zeppeliinin lukijoille herkulliset muumireseptit:  

Pulled moomin eli nyhtömuumi 

Nyhtömuumi on suolaliemessä liotettua, uunissa pitkään kypsytettyä muumin kasleria tai lapaa, joka on kypsänä niin mureaa, että sen voi repiä suikaleiksi pelkällä haarukalla.

Ota muumi huoneenlämpöön noin tuntia ennen paistamista. Yhdistä kaikki mausteseoksen ainekset. Hiero mausteseos tasaisesti muumin pintaan. Nosta muumi kannelliseen uunivuokaan tai peitä vuoka alumiinifoliolla. Kypsennä 110-asteisessa uunissa 5 1/2–6 1/2 tuntia, kunnes muumi on todella mureaa. Käännä uunilämpö pois, ja anna lihan vetäytyä jälkilämmössä tunnin ajan. Anna muumin jäähtyä hetki. Nyhdä muumi pienemmiksi paloiksi leikkuulaudalla kahdella haarukalla riipien. Sekoita lihasuikaleet paistoliemeen. Lisää halutessasi hieman valmista BBQ-kastiketta, jotta saat lihasta mahdollisimman mehevää.


Savustetut nuuskamuikkuset

Perkaa Nuuskamuikkunen. Katkaise pää ja vedä sisälmykset pois. Lado Muikkunen karkean suolan kanssa kerroksittain suolaantumaan huoneen lämpöön. Laihalle Muikkuselle 10 minuuttiakin riittää. Pyyhi Muikkusesta suolakiteet pois. Lado Muikkunen savustuspöntön ritilälle. Laita pohjalle leppälastuja, katajanoksia ja sokeripalat. Nosta ritilä keskitasolle. Sulje kansi ja nosta savustuspönttö nuotiolle. Muikkunen on valmis 15–25 minuutissa. Varo, ettei nuotion liekki ole liian kuuma: pienet Nuuskamuikkuset kuivuvat helposti.


Nipsua talon tapaan

Nipsu on periaatteessa tuhoeläin, jonkinlainen kengurun ja näädän risteytys. Silti Nipsusta saa pienellä vaivalla herkullisen välipalan vaikka seinänaapurin erivärisille lapsille. Ohje: Ruskista kuutioiksi leikattu Nipsu kevyesti paistinpannullavähäisessä öljyssä. Laita esikypsennetty Nipsu ja kuoritut, lohkotut perunat uuninkestävään astiaan. Lisää pataan runsaasti valkosipulia, tomaattimursketta ja soijakastiketta mauksi ja suolaksi. Mausta vielä basilikalla. Anna Nipsun hautua uunissa miedossa lämmössä. Nautitaan Tuutikin kanssa.

Euroopan oma internet

Saksa ja Ranska suunnittelevat Euroopalle omaa internetiä. Liittokansleri Angela Merkel aikoo ehdottaa päänäyttelijä Gerard Depardieulle, että eurooppalaisten tulisi rakentaa yhteinen viestintäverkko, Zwischennetzwerk.

Viimeksi saksalaiset ovat vetäneet tietoliikennepiuhaa yhtä innostuneesti kohti Pariisia keväällä 1940.

Ranskalaiset lämpenevät idealle, sillä he haluavat päästä amerikkalaisten netti-ikeestä. Viime vuonna ranskalaisia loukkasi erityisesti se, ettei USA vaivautunut tarkkailemaan ranskalaisten verkkoliikennettä lainkaan. NSA kertoi syyksi sen, että "kaikki ovat jo ladanneet Amélien".
.............

Ilman kitkaa suurvaltojen kahden eurooppalaisen maan yhteinen internet ei synny.

Saksalaiset haluavat, että kaikki käyttäjät aloittavat aina samalta verkkosivulta ja että selaimessa pääsee vain eteenpäin, sillä "saksalainen käyttäjä ei koskaan peräänny kerran klikkaamaltaan sivulta". Ranskalaiset vaativat, että yhteiseurooppalaisen internetin pääkieleksi valitaan ranska. Le Spotify, les Hotmails ja Gallerie de IRC kuulostavat vielä ymmärrettäviltä, mutta muut eurooppalaiset saattavat nikotella kun Facebook nimetään muotoon un Service en Ligne de Réseautage Social des nord-américaines.

Kovaa vääntöä tulee myös yhteisen eurooppalaisen hakukoneen rakentamisesta. Jopa 90 prosenttia verkkoliikenteestä tapahtuu hakukoneiden kautta, joten niin saksalaiset kuin ranskalaiset haluavat räätälöidä haun omiin tarpeisiinsa.

Vuonna 2013 saksalaisten suosituimpia hakuja olivat "Matula kuollut", "vorschmack resepti", "Mesut Özil riittävät yöunet", "sudeettialueiden omistussuhteet" ja "Heike Drechsler alaston kuva". Samaan aikaan ranskalaiset hakivat muun muassa sanoilla "Albert Camus'n tuotanto", "pettinki", "etanat Roquefort", "aiheuttaako Gitanes syöpää" ja "Marion Cotillard sipsuttamassa alusvaatteisillaan".

Euroopan internetin on tarkoitus pyöriä yhden valtavan palvelimen voimin. Koska sen sijoituspaikasta ei päästy yksimielisyyteen, palvelinta siirrellään rekoilla vuoroviikoin Brysselin ja Strasbourgin datakeskusten välillä.

Datakeskusten tehtäviin on jo alettu palkkaamaan valkoisen ylemmän keskiluokan perheiden lapsia. Heidän tehtävänään on rakentaa yhteiseurooppalainen integraatioalusta, jonka kautta kaikki eurooppalainen tietoliikenne toimii kankeasti ja jossa loppukäyttäjillä ei ole käytännössä mitään mahdollisuutta vaikuttaa palveluihin tai sovelluksiin. Alustan toimittajaksi on valittu Tieto oyj.
...........

Euroopan oma internet aiotaan levittää pitkin vanhaa mannerta mahdollisimman nopeasti. Saksalaiset odottavat parhaillaan englantilaisilta telefaksia, jossa britit kertovat, lähtevätkö he mukaan Euroopan omaan internetiin vai eivät.

Puola asetti liittymisensä ehdoksi, että Euroopan internetissä ei saa olla hävyttömyyksiä, kuten pornografiaa tai protestanttisuutta. Belgia on Puolan kanssa samaa mieltä protestanttisuudesta. Hollannille käy periaatteessa mikä vain. Ranska vakuuttaa, että osa Euroopan internetin datakeskusten tulevista virkamiehistä sijoittuu joka tapauksessa tehtäviin, joissa blurrataan eräiden eurooppalaisten valtioiden päämiesten kompromettoivia, verkossa leviäviä kuvia. Tämä ns. bunga bunga -klausuuli astuu voimaan vuonna 2015.

Espanja ja Portugali lupaavat tulla mukaan "mañana". Kreikkalaisillekin Euroopan internet käy, kunhan heidän luotolla tilaamansa 10 miljoonaa MacBook Airia saapuu Pireuksen satamaan. Itävaltalaiset toivovat lisää veikeitä kissavideoita.

Pohjoismaat empivät edelleen. Ruotsi haluaa internetin käyttöön kypäräpakon ja näyttöön liimattavia varoitustarroja. Tanskan mielestä netissä pitäisi olla ennen muuta kivaa ja valoisaa. Norja tarvitsee käytännössä vain yhden verkkosivun, jossa se myy öljyä ja ostaa osakkeita. Suomi on luvannut olla hankkeen nettomaksaja, kävi miten kävi.

Marjaraivo häiritsee petovihaa syysmetsässä

Marjanpoimijalta takavarikoitu astalo.
(Kuva: Suomen rikosmuseon arkisto)

"AARRRRGHHH!", Irmeli huutaa ja heiluttaa tuohikoria korkealla päänsä ympärillä. Samalla pusikosta pölähtää pakoon toistakymmentä vietnamilaista tai thaimaalaista – ota noista nyt selvää kun ne näyttävät kaikki samoilta.

Irmeli rynnistää aasialaismiesten perään, kaataa heistä kaksi märälle mättäälle ja heittää marjapoimurilla kolmannen tajuttomaksi.

Epäsuhtaisen kamppailun jälkeen näky Iso-Syötteen suoaukiolla on järkyttävä. Letolla lojuu tummanpunaiseksi tahriintuneita tikkitakkeja, itikanpuremista turvonneita nilkkoja ja kaatuneita Etolan ämpäreitä.
..........

Marjaraivolla tarkoitetaan "marjastaessa syntyvää raivoa, joka johtaa aggressiiviseen käytökseen ja voi johtaa aineelliseen tai ruumiilliseen vahingoittamiseen". Tyypillistä marjaraivoamista on kanssapoimijan raiveleihin kiinni käynti, tauoton marjapoimurilla ajelu, sosiaalisen median palvelujen tukehduttaminen marjakuvilla sekä maaninen marjojen pakastaminen. Tilastojen valossa näyttää siltä, että marjaraivo lisääntyy vuosi vuodelta.

Metsissä marjaraivon valtaan joutuneet käyvät paitsi toistensa kimppuun myös muiden metsässä liikkuvien päälle. Suomen Aseistettujen Eräinkävijöiden toiminnanjohtaja Sulo Kurki kertoo, että salakaadossa olleita pyssymiehiä on häiritty monin tavoin. "Hipstagramien ja Instagramien salamat välkkyvät haaskojen läheisyydessä ja pelottavat pois tappajasudet, tappajakarhut ja tappajailvekset", Kurki pudistelee päätään ja ampuu vahingossa maakotkan supikoirana.

Marjaraivosta on huolestuttu myös Elvirassa, joka valvoo marjanpoiminnan lisäksi mm. nisun leivontaa, saunomista ja mökkilaitureiden pituutta. Virasto ryhtyi aiemmin tänä vuonna toimenpiteisiin, eli porukassa keitettiin kahvit ja perustettiin työryhmä pohtimaan, pitäisikö asiasta laatia muistio vai raportti.

"Jotakin me tulemme joka tapauksessa kieltämään, se on aivan selvä", marja- ja juuresosaston ylitarkastaja Ritva-Liisa-Ritva Parkkali sanoo.

Parkkalin mukaan häiriöitä aiheuttavat nimenomaan marjastajat. Sieniä maasta vetävät käyttäytyvät kertaluokkaa rauhallisemmin. Toisinaan heitä saa suorastaan herätellä mättäiltä.

"Osa sitten kertoo näistä rajatilakokemuksista sieniä otettuaan. Että ollaan käyty vahingossa Venäjän puolella asti", hän kuvaa.
..........

Viranomaisten hyvistä aikeista huolimatta kotimaisilla marjamailla vallitsee käytännössä vahvemman laki. Taistelua Iso-Syötteen marja-apajista ei voiteta kohteliaisuuksilla, vaan parhaista paikoista kamppaillaan armottomasti.

Paikallisen eräoppaan ja rehellisen lapinmiehen Piehtar Tuomman mukaan erityisen aggressiivisesti käyttäytyvät marjaan lähteneet käräjä- ja hovioikeuksien tuomarit. "Metelöidään, nimitellään, huoritellaan ja tahritaan jäniksen papanoilla metsäteille jätettyjä lava-autoja. Naistuomarit kiroavat kuin merimiehet", Tuomma hämmästelee.

Metsässä on nyt niin paljon naisia, että jopa Vauva-lehden keskustelupalsta ammottaa tyhjyyttään. Tutkijoiden mukaan pienten lasten äitien nettitavat ovat levinneet kulovalkean tavoin marjanpoimintaan.
.........

Kaukana suoaukion toisella puolella Irmelin marjastuspäivä alkaa olla paketissa. Päivän aikana nainen on kerännyt yli 10 ämpärillistä lakkoja, joista hän tekee kotona hilloja. On vaikea uskoa, että tuo vain 163-senttinen, 86-kiloinen tavallinen rouvasihminen pitää nyt vallassaan yli 20 hehtaarin suoaluetta antimineen. Kilpailijat on tällä erää karkotettu, mutta Irmeli aistii jo, että viimeistään ylihuomenna hänen täytyy jälleen puolustaa reviiriään. Silloin marjaraivo päässee jälleen valloilleen. Edes Irmeli ei tiedä, mihin se saattaa pahimmillaan johtaa.


Irmelin nimi on jutussa muutettu muiden Irmeleiden suojelemiseksi.

Kasvis-pastasalaatti kesäkeventäjälle

Raikasta mutta maistuvaa kasvis-pastasalaattia tekee mieli etenkin kesällä, kun punainen liha tuntuu liian raskaalta ja kotimaiset kasvikset ovat parhaimmillaan. Zeppeliinin ohjeella valmistat herkullisen, mutta suolatasapainon helteillä pitävän kasvis-pastasalaatin alta aikayksikön. Tähän reseptiin ei tarvita myöskään rasvaista kastiketta.

Ainekset:

• 500 g sataprosenttista durumvehnäpastaa
• purkillinen (140 g) kivettömiä kalamataoliiveja
• purkillinen cocktailkurkkuja
• rasiallinen kirsikkatomaatteja
• puolikas / kokonainen tuore kurkku
• purkki (200 g) maustamattomia fetakuutioita
• reipas nippu basilikan lehtiä
• puoli purkillista (70 g) sitruunapestoa
• runsaasti mustapippuria
• hyppysellinen suolaa. 

Valmistusohjeet:

Keitä pastaa noin 10 minuuttia. Pilko kurkut, puolita tomaatit ja revi nipusta irti basilikan lehdet. Kaada oliivien liemi ja fetakuutioiden liemi pois. Jäähdytä huolellisesti valmistunut pasta, ja kaada se isoon kivan näköiseen kulhoon. Lisää muut ainekset lukuun ottamatta sitruunapestoa ja mustapippuria. Sekoita suurella lusikalla. Lisää joukkoon ensin noin reipas ruokalusikallinen sitruunapestoa ja ripottele maun mukaan sekaan mustapippuria ja suolaa. Lisää tarvittaessa sitruunapestoa.  Laita jääkaappiin maustumaan ja viilenemään noin pariksi tunniksi. Tarjoile kivennäisveden kanssa. Namskis.

Zeppeliini maistaa: Runebergintorttu, laskiaispulla, tippaleipä ja piispanmunkki

Runebergintorttu.

Alkuvuosi on mussuttajien sesonki-aikaa. Helmikuulta toukokuulle napostellaan runebergintorttuja, laskiaispullia, tippaleipiä ja piispanmunkkeja. Sininen Zeppeliini arvioi sesonkibaakkelsit.
.......

Runebergintorttu on saanut nimensä kirjailija ja kulttuurivaikuttaja Fredrika Runebergin mukaan, vaikkei hän todennäköisesti reseptin keksijä ollutkaan. Fredrika Runeberg (1807-1879) oli ensimmäinen suomalainen kirjailija, joka kriittisesti pohti naisen asemaa kodissa ja yhteiskunnassa. Muuan muassa romaaneissaan Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä ja Sigrid Liljeholm Runeberg luotaa naisen perinteiseen rooliin sidottuja naisia etsimässä älyllisiä ja emotionaalisia toimintamalleja.

Runebergintortun syvä ja raskaanpuoleinen maku syntyy arrakkipunssilla tai rommilla. Leivonnaisen kruununa on tupsaus vadelmahilloa. Makua saadaan myös mantelista.

Runebergintortun herraskaisen arvokkaasta ja rauhallisesta ulkonäöstä heruu täydet viisi tähteä. Runebergintortussa on porvariston hillittyä charmia. Näin pitääkin olla, sillä leivonnainen jos jokin on poroporvarillinen elintarvike: kauppiassäädyn, papiston ja oppineiston oma pikku herkkupala. Rahvas nakertakoon naurista.

Pientä negatiivista kritiikkiä on pakko antaa suutuntumasta. Runebergintortun suutuntuma on yhtä aikaa kostea ja kuivahko, siis outo.

Käytettävyys on kohdillaan, sillä lusikan avulla on helppoa louhia itselleen pikku suupaloja. Toisaalta se paljastaa armottomasti, mikäli runebergintorttu on kuivunut tai väärin tehty. Silloin torttu menee helposti nurin tai murenee.

Maku: ****
Ulkonäkö: *****
Suutuntuma: ***
Käytettävyys: ***
.........

Laskiaispulla.

"Laskiainen lapset tappaa, pääsiäinen päähän nappaa, helluntai hengen ottaa, juhannus juhlan tuopi." Nälkävuosien sananlaskusta pääsemme sopivasti laskiaispullaan, joka on täysin turha leivonnainen. Höttöä päältä, silkkoa sisältä.

Pulla on kuivaa ja teollisen oloista, kermavaahto ei maistu miltään. Hillo on todennäköisesti tehty aspartaamista, liivatteesta ja väriliiduista. Manteliversio on pelkästään pahanmakuinen.

Ulkonäöltään laskiaispulla on kuin kolmevuotiaan likinäköisen simpanssin yritys tehdä esteettinen leivonnainen. Mikä tämä oikein on, makea hampurilainen? Surkeinta on, että laskiaispulla selvästi tavoittelee komeaa ulkonäköä, mutta epäonnistuu siinä surkeasti.

Käytettävyydessäkin on vakavia ongelmia. Vaahto pullahtaa sivuilta ulos, jos syöjän sormiote laskiaispullasta on liian voimakas. Pullahiiren on vaikea saada suuhun täydellistä palaa, jossa olisi niin pullaa, vaahtoa kuin täytettä.

Maku: **
Ulkonäkö: *
Suutuntuma: **
Käytettävyys: *
........

Tippaleipä on röpöinen, kevytrakenteinen, tomusokerilla päältä pölytetty säätyläisherkku. Tippaleipä kuului jo keskiajalla pohjolan juhlapöytään. Aina 1700-luvun loppuun asti tippaleipiä tuli tapaohjeen mukaan tarjota nimenomaan ”hienoille vieraille”. Tippaleipiä syötiin niin huvielämässä kuin hautajaisissa.

Tippaleipä.

Rahvaan leivonnainen tippaleivästä tuli 1900-luvun alussa, kun vasta perustettu Elannon leipomo alkoi myydä niitä. Samoihin aikoihin tippaleipä muuttui vapun sesonkituotteeksi.

Ulkonäöltään tippaleipä muistuttaa säilöttyjä ihmisenaivoja. Puhekielessä termillä tippaleipäaivot viitataan naissukupuoleen, jolla on eräiden tutkimusten valossa miessukupuolta parempi kyky keskittyä pintapuolisesti useampaan tehtävään yhtä aikaa. Miesten aivoja on kutsuttu putkiaivoiksi, millä viitataan miehen kykyyn syventyä yhteen ja vain yhteen asiaan kerrallaan, esimerkiksi mammutin keihästämiseen tai purjelaivojen pienoismallien näpertelyyn. 

Käytettävyydeltään tippaleipä on kelvollinen. Sitä on helppo nakertaa, mutta muruset leviävät joka paikkaan, mistä on pakko antaa miinuksia. Silvotut, terävät tippaleivän kulmat saattavat osua ikävästi ikeniin.

Maku: ***
Ulkonäkö:**
Suutuntuma: **
Käytettävyys: **
........

Piispanmunkki on Baijerin seudulta tullut, sittemmin turkulaistunut leivonnainen. Perinteisesti piispanmunkilla tulisi olla valkoinen "lakki" eli sokerikuorrutus, mutta nykyisin suositumpi versio taitaa olla dandympi pinkkilakkiversio. Piispanmunkin sisällä on tietysti vadelmahilloa.

Piispanmunkin historia yltää 700-luvulla ja tuolloin eläneen baijerilaisen abbedissan Valburgin nimipäivän, vapun viettoon liittyvistä riehoista. Suomessa piispanmunkkeja alettiin valmistaa 1860-luvulla. Perimätiedon mukaan ilmeisesti joku turkulainen leipurimestari on halunnut antaa vierasperäiselle herkulle kotoisemman ja juhlavamman nimen.


Piispanmunkki.

Nimi on osuva, sillä ulkonäöltään piispanmunkki tuo mieleen kirkonmiehen pään pikku hattuineen. Ja onhan Turku luterilaisen kirkon pääkallopaikka Suomessa. Maamme kansallispyhätön Turun tuomiokirkon lisäksi Turussa on arkkipiispanistuin.

Piispanmunkki on klassikko, joka maistuu parhaimmalta aivan tuoreena, maistuvan kosteana ja pursuavan hilloisena. Lakki tuo mainiota rapeutta ja näin kontrastia suutuntumaan. Nättikin hän on, varsinkin kiiltävä pinkki malli.

Vain käytettävyydessä on ongelmia. Piispanmunkin lakki murenee paidalle, ja hillo purskahtaa yllättävästi kravatille. Isoimmat hillomöykyt mätkähtävät housuille.

Maku: ****
Ulkonäkö: ****
Suutuntuma: ****
Käytettävyys: **

Nälkä on aina vieraanamme

Suomen historian pahin katastrofi ajoi ihmiset kerjuulle, syömään sammalta ja varastamaan hengenpitimikseen öylättiä. Jopa kolmannes väestöstä menehtyi nälkään ja tauteihin parissa vuodessa.

Mirkka Lappalainen: Jumalan vihan ruoska.

Historioitsija Mirkka Lappalaisen Jumalan vihan ruoska (Siltala) kertoo Suomen historian pahimmasta koettelemuksesta, vuosien 1695–1697 nälänhädästä. Suurina kuolonvuosina "talvista ei tullut loppua, kesäisin sade ei tuntunut taukoavan", ja arviolta kolmannes maan väestöstä menehtyi nälkään tai nälän aiheuttamiin tauteihin kuten lavantautiin tai pilkkukuumeeseen. Suhteellinen väestökato oli niin valtava, että sille kalpenee Irlannin suuri nälänhätä 1800-luvulla ja niin Maon ja kuin Stalinin kansoilleen aiheuttamat nälänhädät 1900-luvulla. 

Lappalaisen Jumalan vihan ruoska on vetävästi kirjoitettua historiantutkimusta, jossa yli kolmensadan vuoden takaiset maisemat ja tavallisten ihmisten kohtalot heräävät eloon. Suomenkin historia voi olla kiinnostavaa, kun se kerrotaan hyvin. Jumalan vihan ruoskasta puuttuu kaikki jähmeä kansallisromattisuus tai se ummehtuneen puiseva tunnelma, mitä esimerkiksi Kansallismuseo vaalii. Ehdotan, että nämä uuden sukupolven tarinavetoiset historioitsijat uudistaisivat koko pytinkin.

Luulen, että nykysuomalainen tietää kohtuullisen vähän suurista kuolonvuosista, vaikka se taitaa olla suurin yksittäinen Suomea kohdannut katastrofi. Tarkkoja lukuja kuolleiden määrästä ei ole, sillä väestötilastot Ruotsin kuningaskunnassa alkavat vasta vuodesta 1749. Arviolta surmansa sai noin 25-30 prosenttia väestöstä. Nälänhädän jälkeen vuonna 1700 Suomen asukasluvuksi arvioitiin noin 350 000. Ihmisiä kuoli teiden varsille ja nääntyi tupiinsa niin että aiemmin asutetut alueet tyhjenivät. Ihmisiä kuoli niin nopeasti ja paljon, ettei ruumiita ehditty hautaamaan, vaan ne lojuivat koirien syötävinä. Vaikka kuolema vei eniten kaikkein köyhimpiä ihmisiä syrjäseuduilta, se oli koko väestön tragedia. Armeijan rykmenttejä nääntyi nälkään ja ruoka loppui Suomessa lopulta myös papistolta, kauppiailta ja aatelisilta. Tilanne Ruotsin kuningaskunnassa äityi 1697 keväällä lopulta niin pahaksi, että jopa pääkaupungissa Tukholmassa oli jauhoja varastossa vain kahdeksaksi päiväksi. Hovissa vieraillut diplomaatti Bolle Luxdorph kirjoitti, etteivät hänen palvelijansa olleet onnistuneet ostamaan ruokaa vaikka olivat etsineet sitä päiväkausia kaupungista.

Suureen nälänhätään johti monta peräkkäistä onnetonta tapahtumaa. Tuon ajan suomalaiset sinnittelivät jo tavallisina vuosina aivan elonjäämisen partaalla, joten huonoihin aikoihin oli varauduttu huonosti. "Alavilla mailla hallanvaara" on taidettu äänestää suomen kielen kauneimmaksi lauseeksi, mutta 1600-luvun ihmisille halla oli esivaltaa tai vieraita sotajoukkoja pelottavampi vihollinen. Hallaa vastaan saattoi taistella vain rukouksin, se ei ollut luonnonilmiö vaan jumalan rangaistus ihmiselle. Suurina kuolonvuosina halla oli vain yksi onnettomuuden aiheuttajista. Ensin halla vei syksyllä sadon, sitten epäonnistuivat kylvöt, ja kostea kesä vei loputkin jo alun pitäen kehnosta sadosta. Ihmisten ravinto koostui 1600-luvulla pääosin ohrsta tai rukiista tehdystä leivästä tai vellistä, joten korvaavaa ravintoa ei ollut. Vähäisten kotieläinten teurastaminen ruoaksi vain siirsi vääjäämätöntä, sillä niiden lantaa olisi tarvittu keväällä viljelysmaan rikastamiseksi ja maidosta olisi tehty arvokasta voita. Valtakunnan koko elintarvikehuolto lepäsi talonpoikien harteilla, ja kun heiltä ei irronnut viljaa, nälkä levisi muihinkin yhteiskuntaluokkiin.

Ankarimmin kuolema iski Pohjois- ja Itä-Suomeen. Tämä tuntuu erikoiselta, sillä eikö metsästämisellä ja kalastuksella olisi voitu hankkia apetta pöytään? Lappalainen kirjoittaa, että todellisuudessa maanviljelystä harjoittavien oli varsin hankala siirtyä täysin toiseen elinkeinoon henkensä pitimiksi. Kylien lähellä olevat metsät ja joet tyhjenivät nopeasti riistasta ja kalasta, ja kauemmas ihmisten oli vaikea lähteä. Lisäksi talvella pyynti oli erityisen vaikeaa. 1600-luvun ihmisestä ei noin vain enää ollut metsästäjä-keräilijäksi. Lihaa ja kalaa oli myös vaikea säilöä, ja suola oli kallista. Sieniä Suomessa ei tuohon aikaan syöty, marjoista vain tuoretta puolukkaa. Kun tavallinen ruoka loppui, ihmisten oli turvauduttava toinen toistaan kehnompiin korvikkeisiin. Huono ravinto johti muun muassa turpoamiseen, vastustuskyvyn heikkenemiseen ja myrkytyksiinkin. Kun ruisjauhot loppuivat, pettujauhoja sekoitettiin maitoon. Nälissään ihmiset söivät suovehkaa, olkia, hevosten ja koirien raatoja ja jopa sammalta ja jäkälää. Epätoivoisimmat ryöstivät kirkoista öylättiä.

Kruunun mahdollisuudet lievittää ruokakriisiä olivat 1600-luvun lopulla varsin vaatimattomat, valtio osasi lähinnä verottaa ja sotia. Lappalaisen näkemys on, että kruunu teki suurin piirtein sen mitä se osasi ja pystyi. Valtionjohdon ensisijainen tehtävä oli säilyttää verotulot ja armeijan toimintakyky. Kruunun yksiselitteinen etu oli siis pitää alamaisensa elossa. Vaikka elämä tuohon aikaan oli lyhyttä, köyhää ja raakaa, ihmiset osoittivat toisilleen hyväntahtoisuutta ja laupeutta. Kuninkaalla oli kaikkivaltiaalta annettu vastuu kaitsea laumaansa ja huolehtia alamaistensa hyvinvoinnista. Samoin parempiosaisten kristillinen velvollisuus oli auttaa heikompiosaisia. Kerjäläisistä, orvoista ja muista kaikkein kurjimmassa asemassa olevista ihmisistä yritettiin pitää huolta, mutta kruunun tai yhteisön voimavarat eivät siihen yksinkertaisesti riittäneet. 

Nälänhädissä ei ole kyse vain ruoan loppumisesta vaan siitä, että ihmisillä ei ole varaa ostaa ruokaa. Kautta historian hätä on synnyttänyt häikäilemätöntä keinottelua, mutta suuria kuolonvuosia ei voi sälyttää ilkeiden kauppiaiden kontolle. Merkantilistinen, erittäin säädelty talouspolitiikka pahensi tilannetta, sillä viljaa ei voinut noin vain tuoda valtakunnan ulkopuolelta myyntiin. Merkantilistiseen ideologiaan perustuva järjestelmä oli täynnä byrokraattisia purjehdus-, tulli- ja kauppasäädöksiä, jotka aiheuttivat sen, että viljan hinta moninkertaistui. Jos tuonti ja kauppa olisivat toimineet, ruokaa olisi saatu perille enemmän ja edullisemmalla hinnalla. Kuten esimerkiksi intialainen nobelisti Amartya Sen on esittänyt, toimivat markkinat ja toimiva demokratia ovat paras tae kansalaisille siitä, ettei maa ajaudu nälänhätään.

Lähetettyä ruoka- tai siemenvilja-apua oli myös vaikea saada perille avuntarvitsijoille. Suomi oli pitkien etäisyyksien maa, ja talvikuukaudet maa oli jäiden eristämä takapajula, jossa ihmiset olivat oman onnensa nojassa. Tilannetta pahensi, että kuningas Kaarle XI teki kuukausia kuolemaa, ja valtakunnan päätöksenteko halvaantui kriittisillä hetkillä. Päättäjät toimivat parhaan mahdollisen tiedon pohjalta, mutta usein tieto oli vajavaista ja auttamattomasti myöhässä. Kirjeet matkasivat Tukholman kuninkaanlinnaan viikkoja. Toisaalta apua ei yksinkertaisesti saatu perille. Viljakuljetuksia haaksirikkoutui tai kuljetettu vilja ehti pilaantumaan matkalla. Maalla ainoa mahdollisuus kuljettaa kuormia olivat reet ja vankkurit. Niillä ei laajalle sijoittunutta väestöä autettu ripeästi.

Vaikka Ruotsin valtakuntaa kohtasi maailmanhistoriallisestikin erikoisen ankara kriisi, yhteiskuntarauha ei rikkoontunut ja esivalta säilytti toimintakykynsä. Suomalaiset kärsivät ja kuolivat hiljaa tiettömien taipaleiden takana. Ihmiset olivat haluttomia tai liian heikkoja rähinöimään, ja kapinointia tai laajamittaista ryöstelyä esiintyi vain muutamissa paikoissa. Esivalta piti mustimpanakin hetkenä järjestystä ja oikeudenmukaisuutta yllä. Jopa kaikkein köyhimpien ihmisten heitteille jättämisestä tuomittiin oikeudessa pahimman nälänhädän aikaan. Toisaalta oikeus kohteli suhteellisen armeliaasti niitä, jotka olivat varastaneet nälkäänsä tai olivat hädässä ajautuneet tappeluihin. Usein nujakoinnin seurauksena toinen riitapukari kuoli, sillä niin antava kuin ottava osapuoli oli jo valmiiksi niin heikossa kunnossa. Pahimmillaan nälkä aiheutti perheenjäsenten välisiä veritekoja, lapset surmasivat vanhempiaan ja vanhemmat lapsiaan. Aikakauden oikeuspöytäkirjat kertovat jopa ihmissyönnistä, vaikka tämä olikin aivan poikkeuksellista ja järkytti syvästi aikalaisia. Varmoja kannibalismitapauksia tunnetaan Suomesta vain muutama.

Oikeus sai pohdittavakseen myös sukupuolimoraaliin liittyviä tapauksia. Kun ihmisiä kuoli läjäpäin, sosiaaliset suhteet ja rakenteet nitisivät liitoksissaan. Uusia suhteita muodostettiin halusta ja hengenpitimiksi. Eräs tapaus sattui Kodisjärvellä Pohjanmaalla. Aviomies Matti oli löydetty heikossa kunnossa mättäältä, ja vaimo Marketta otti hänet vastaan kylmäkiskoisesti. Marketta ei ottanut miestään edes pirttiin vaan laittoi hänet kylmään latoon. Parin päivän päästä Matti kuoli. Samaan aikaan Marketta oli yöpöynyt lämpimässä saunassa tilapäistöitä tehneen Yrjön kanssa. Oikeudessa yritettiin sitten ottaa selvää, mitä saunassa oli tapahtunut. Yrjö myönsi asustelleenssa Marketan ja tämän piian kanssa saunassa, mutta nukkuneensa siivosti laatikossa jossa säilytettiin pettua. Omien sanojensa mukaan hän ei "missään tapauksessa" ollut Marketan kanssa "lauteilla". 

Suuret kuolonvuodet ovat kadonneet kansakunnan kollektiivisesta muistista, joten Mirkka Lappalaisen Jumalan vihan ruoska on hyvä muistutus siitä, millaista elämä on ollut ankarassa nälänhädässä. Saattaa olla, että ihmiskunnalla on aivan lähitulevaisuudessa edessään globaali ruokakriisi ja ilmastokin temppuilee. Eli aivan kaikki ei ole suinkaan muuttunut reilussa kolmessa sadassa vuodessa. Suurten kuolonvuosien aikana esitettiin toive, että hallitsija ottaisi "tämän maan sanoinkuvaamattoman valituksen sydämensä asiaksi". Sitä ihmiset toivovat hallitsijoiltaan edelleen.

Lopullinen arvio: neljä ja puoli pettuleivää ja kapakalaa päälle.