Gösta Sundqvist on kuollut, mutta Gösta Sundqvist elää

Gösta Sundqvist.

Gösta Sundqvistin kuolemasta tulee tänään kuluneeksi kymmenen vuotta. The king is gone, but he’s not forgotten, Neil Youngia lainaten. Jos sallitte, sinuttelen Göstaa tästä eteenpäin.

Leevi and the leavings -yhtyeen pääjehuna ja intohimoisena futismiehenä tunnettu Gösta oli yhden miehen tarinatalo, niin lauluissaan kuin ratkihauskoissa radiokuunnelmissaan.

En lukeudu tarinallisten poptekstien ystäviin vaan pidän enemmän vapaata assosiaatiota ja jopa silkkaa dadaa yhdistävistä poplyriikoista, jollaisia esimerkiksi Tuomari Nurmio ja Ismo Alanko kirjoittavat. Pikkuhiljaa arvostukseni Gösta Sundqvistin tekstejä kohtaan on kuitenkin kasvanut.

Kirjailija Kari Hotakainen kuvasi oivallisesti Iskelmä-Suomi-sarjassa, etteivät perusiskelmän yleisellä tasolla liikkuvat kielikuvat tarjoa samastumiskohdetta, eivätkä ne herätä tunteita. Pelkät tähdet, kaipuu ja kuu eivät liikuta. Gösta ei koskaan sortunut tällaiseen löperyyteen.

Göstan Sundqvistin tekstien taituruus piilee niiden toisinaan piinallisen tarkoissa ja ensi alkuun epäoleellisilta vaikuttavissa  yksityiskohdissa. Parhaimmillaan Gösta Sundqvistin säkeistöt ovat pienoisnovelleja, jotka naurattavat ja itkettävät yhtä aikaa. Otetaan vaikka kappale Elina, mitä mä teen: 

"Kun Ellu jäi sen taksin alle
joka kääntyessään vasemmalle
ei suuntamerkkiä näyttänytkään, vaikka väitti niin
Ne oli vaatimattomat hautajaiset
itse samanlaiset tahtoisin
Mä en tiedä mitä teen"

Itkisitkö onnesta -kappaleessa Gösta loihtii muutamalla rivillä tapahtumaketjun, jonka suorastaan näkee edessään baarikalusteineen, antisankareineen ja maantienposkineen:

Se luoti tuli oviaukosta
Ohiajavasta autosta
otti kitarasta kimmokkeen
Ja osui portsaria pohkeeseen

Ja vaikka alle varttitunnissa
Oli virkavalta paikalla
Ja koko kylä saatiin saarroksiin
Kun tekijätkin tiedettiin

Ei löydetty kuin
Pelkkä rämisevä peltisanko täynnä luodinreikiä
Ja bussipysäkiltä kylmissään sen tyttöystävä
Kassi kädessään

..........

Miten luonnehtisin Gösta Sundqvistin lyriikan tyylilajia? Entä mikä hänen tarinoissaan vetoaa meihin edelleen?

Ainakin se on se laulun rujous, paljas rehellisyys. Britit käyttävät hienoa termiä ”kitchen sink drama”, jolle en tiedä sopivaaa suomennosta. Kävisikö länsisuomalaisittain pesofati-draama? Göstan lauluista löytyy röpöistä romantiikkaa ja raakaa realismia. Sellaistahan elämä on. Ihmiset ovat ihmisiä heikkouksineen, eivät mitään peikkopoikia ja murtuneita enkeleitä. Kun laulun kertojaminä toteaa hellän lakonisesti, että ”Itkisitkö onnesta / jos panisin sua kunnolla” ollaan Göstan kauniinruman, elämänmakuisen lyriikan ytimessä.

Eikä sovi unohtaa laulajan omaatuntoa. Gösta humaaneissa lauluissa sinnittelevät yhteiskunnan reunamien sorretut, vähäväkiset ja väärinymmärretyt: transseksuaalit (Poika Nimeltä Päivi), prostituoidut (Rakkauden työkalu), rantojen miehet (Hetken Helsinki on kaunis) ja pikkurikolliset (Itkisitkö onnesta). Göstan sanoma on sosiaalinen olematta poliittinen.

Epäilemätttä Göstan tarinat vetoavat myös nostalgian kaipuuseen. Kaikkiin niihin, jotka ainakin toisinaan etsivät kadonnutta aikaa, sitä jotain josta joutui luopumaan. Oli kyse sitten ensikännien mieletön fiilis, saviset rockfestivaalit tai nuoruuden ihastus. Mutta silloinkaan Gösta ei sorru höttöiseen sentimentalismiin. Kesken kaiken kertoja muistuttaa, että ”liian usein huomaat ei se totta ollutkaan”. Ja onhan se Marja-Leenalle soittaja aika säälittävä kaveri.

Melkein morrisseymäistä surua ja kylmyyttä Gösta sekoittaa väkevästi laulussa En tahdo sinua enää tai Kerro terveiset lapsille -kappaleessa, jossa äiti hylkää yöllä perheensä. Nuoremmista tekstintekijöistä ainakin PMMP:n Paula Vesala kuuluu Göstan hengenheimolaisiin näissä kaikkein tummimmissa tunnelmissa.

Oma rakkain Leevi-biisini on Kyllikki, jossa ihana Kyllikki pyllistää miestenlehdessä ja tarinan humalikkoa solvataan pystybaarissa. Kyllikki ei varsinaisesti ole minulle mitenkään omaelämäkerrallinen laulu, mutta se nyt vain sattuu liikuttamaan minua. Tai ehkä meillä jokaisella on oma Kyllikkimme? Mene ja tiedä.
......

Göstan muistoa kunnioittaen Urheiluruutu voisi viikonlopun ajan alkaa Tuhannen markan setelillä. Laittakaa siis tänään kolikoita kantabaarin jukeboksiin ja soittakaa se oma suosikkinne Göstalta. Ja jos satutte olemaan tien päällä, niin ajakaa rauhallisesti, sillä vastaantulijoiden kaistalla on vittumaista luistella.

Juha Seppälä lähettää Jouko Turkan kuuhun

Juha Seppälä: Mr. Smith

Juha Seppälän novellit kokoava loistelias Oikku ja vapaus (2009) pitäisi löytyä jokaisen itseään sivistyneenä pitävän suomalaisen kirjahyllystä. Tarvittaessa sille pitää raivata tilaa siitä Veijo Meren Manillaköyden ja Arto Paasilinnan Jäniksen vuoden välistä.

Kuulun myöhäisherännäisiin Juha Seppälän seuraajiin ja toivon vielä joskus törmääväni häneen Porin Euromarketissa. En tosin tiedä, mitä uskaltaisin sanoa hänelle kalatiskillä. Ehkä seisomme vain hiljaa vierekkäin, kumpikin vuoronumeroaan hermostuneesti hypistellen. Tilaamme siikafilettä.

.........

Juha Seppälän tarinoissa sysimusta huumori yhdistyy yönmustaan vakavuuteen. Välissä on toisinaan pilkahdus harmaata. Mutta hauskimmat kaverit ovat aina kivikasvoja, otetaan vaikka Buster Keaton tai Arvi Lind. 

Palasin heinäkuun helteissä Seppälän uusimpaan, tosin jo viime vuonna ilmestyneeseen Mr. Smith -romaaniin. Minulla on paha tapa lukea yhtä aikaa useaa kirjaa, ja välillä kirjat jäävät kesken tai kärsivät katkolukemisestani. Mr. Smith täytyy pureksia intensiivisesti, sillä se on poukkoileva, hajanainenkin. Juonivetoisista kirjoista pitävälle Mr Smithiä ei voi suin surminkaan suositella. Seppälä ikään kuin suuntaa kameransa johonkin suuntaan lyhyesti ja siirtyy pian jo aivan muualla. Seppälää ei lueta ohimennen.

Romaanissa vaellellaan luovutetun Karjalan alueella, Viipurissa ja Pietarissa, pyörähdetään Los Angelesissa, Helsingin jugendkortteleissa ja kuussa. Ajassa liikutaan viime vuosisadan vaihteesta aina nykyhetkeen. Romaanin rikkaaseen henkilökaartiin kuuluu mystinen "ongelmien ratkoja" Mr. Smith, jok kuvaa itseään napakasti: "Sanoin, että koska en kyennyt ratkaisemaan omia ongelmiani, päätin ryhtyä ratkomaan muiden". Muita henkilöitä ovat hänen isoisänsä Mr. Schmidt sekä eläkkeellä jäänyt päätoimittaja Manninen. Mukana seikkailee myös traaginen lemmenpari Briscilla ja Rane, jonka "perjantaisin alkaneet röpöttelyt venyivät viikonlopun mittaisiksi, ja "joskus tuli aloitettua jo torstaina, lopulta keskiviikkokaan ei ollut mitenkään tavaton".

Enemmän kuin romaani Mr Smith on mosaiikki, kokoelma ihmiskohtaloita. Kertomuksia siitä miten historia loppui ja "muuttui sisällöntuotannon ja elämysteollisuuden raaka-aineeksi". Nautin erityisesti, kun Seppälä kirjoittaa tarinoiden kohtalosta, romaanin tulevaisuudesta. Sieltä se Jouko Turkkakin viimein ilmestyy, jo hieman tr hahmona:

"Sinänsä järkyttävää tietää että Jouko Turkka on jossain, elää, Teiskossa, eikä sano enää mitään. Välitilassa, odottaa, aika kuluu, ja hän on jo tehnyt ja kertonut kaiken, odottaa myyttinsä täyttymistä. Mutta ei kerjää. Hän istuu kotona ja odottaa patsasta, jonka hän on ansainnut ja saa."

En kerro miten ja miksi, mutta yhtäkkiä Jouko Turkka matkaa kohti kuuta, jossa Turkka päätyy kuun viimeiselle reunalla, Nasan valvontatornille. "Ja Jouko Turkka näki koko maailman piirin."
..........

Seppälän lause luistaa niin sulavasti, että yhtenään tekee mieli kääntää sivuja hiirenkorville. Miten se on tuonkin osannut juuri noin sanoa! Joku kirjallisuuskriitikko moitti kymmenisen vuotta sitten Seppälää, Kari Hotakaista Ja Hannu Raittilaa "klapiproosan" kirjoittamisesta. Klapiproosa oli lyhyttä ja tasalaatuista, siis yksipuolista. Jokainen voi Mr Smithin lukemalla tarkastaa, miten tavattoman vivahteikkaita virkkeitä Seppälä nakuttaa.

Jääkiekkotermein ilmaistuna: Seppälä jos kuka osaa tempon muunnokset ja pelisuunnan vaihdon. Lyhyttä ja pitkää lausetta, viivettä ja äkillisiä kiteytyksiä, kuin kova rannelaukaus takanurkkaan. Seppälän lauseissa heräävät eloon kuvat, äänet ja jopa hajut. Jos tämä on sitä klapia, otan motillisen.

Sinänsä upeaa tietää että Juha Seppälä on jossain, elää, Porissa. Ja kirjoittaa.