Jos valkoposkihanhi olisi tapahtuma, se olisi kaljakellunta

Valkoposkihanhi (Branta leucopsis) on pohjoisella pallonpuoliskolla elävä keskikokoinen, pahansuopa lintu.

Valkoposkihanhi on eräänlainen lintujen deeku. Se valloittaa parhaat rannat, mölyää porukassa ja sotkee paikat. Jos valkoposkihanhi olisi tapahtuma, se olisi kaljakellunta.

Kaikkialle minne valkoposkihanhi taapertaa, se saa aikaan vain surua ja murhemieltä. Missä hanhet kaakattaa, siellä ei voi laiduntaa.

Kakkaamisen ja sähisemisen lisäksi valkoposkihanhet keksivät jatkuvasti uusia kolttosia. Viime vuonna valkoposkihanhi aiheutti kymmenien tuhansien eurojen vahingot, kun se söi Helsingin yliopiston valkolupiini-vehnäviljelmän. Tämä raha on suoraan pois yliopiston perusopetuksesta ja tutkimustoiminnasta.

Suomessa valkoposkihanhi on varsinainen hannuhanhi. Ympäristö.fi-palvelun mukaan "sen menestymistä edesauttavat ihmisen luomat poikkeuksellisen helpot laidunnusolot. Taajamien nurmikentille on kylvetty yleensä erilaisia heinäsekoituksia, kuten natoja, röllejä ja nurmikkalajeja, jotka jatkuvasti niittämällä pidetään nuorina".

Natoa on siis syyttäminen myös Suomen valkoposkihanhikannasta! Sininen zeppeliini toivookin, että seuraavassa Nato-mielipidetiedustelussa tämä tehdään vastaajille selväksi.

Jostain kumman syystä valkoposkihanhi on Suomessa kokonaan suojeltu. Edes pientä sakinhivutusta ei sallita. Birdlife Suomen verkkosivuilla sanotaan, että hanhen tappamisesta "saa sakot, joutuu korvaamaan hanhen arvon (336 euroa) valtiolle sekä menettää rikoksentekovälineen, esimerkiksi haulikon, valtiolle".

Laskimme Zepukassa, että jos suomalaiset harventaisivat hanhia esimerkiksi 5 000 yksilöllä ja antautuisivat viranomaisille heti sen jälkeen, valtio saisi noin 1 680 000 euroa silkkaa tuloa sekä hirveän pinon luvattomia ampuma-aseita. Rahat voisi käyttää esimerkiksi lastensairaalaan tai kasitien parannuksiin.

Mutta älkää siis saako edellisestä mitään ideoita.

Birdlifen sivuilla kerrotaan myös, että valkoposkihanhia ei saa hätistää yleisiltä alueilta, vaan hanhien häirintä on luvanvaraista toimintaa. Jos siis näet vihaisen hanhen nokkivan nurmikolla puolustuskyvytöntä sylilasta, älä tee mitään. Kysymme vain, mitä ihmeen tasa-arvoa se sellainen on, että hanhet saavat häiritä ihmisiä ja lemmikkieläimiä, mutta toisin päin se on heti että no-no.

Helsingin valkoposkihanhet ovat alun perin Korkeasaaressa pesineiden hanhien jälkeläisiä, jotka vapautettiin eläintarhasta. Helsinki olisi paljon trendikkäämpi kaupunki, jos eläintarhasta olisi hanhien sijasta vapautettu rannoillemme vaikkapa kissapetoja.

Ajatelkaa, miten hienoa olisi, jos Kaivopuistossa loikoilisia amurintiikereitä. Alppipuistossa voisi nyt olla luonnonvarainen lumileopardikanta, joka pitäisi pahoinpitelevät nuorisojengit ja rumpuja hakkaavat rastapäät herran nuhteeessa. Mutta kun ei.

Me täällä Sinisessä zeppeliinissä olemme aina vahvasti pörröisyyden puolella, mutta kyllä tälle hanhihommalle nyt täytyy jonkun tehdä jotakin.

10 vaarallisinta astaloa

Poliittinen astalo.

Vappuriehat on tältä vuodelta mellakoitu. Porvari on juonut simasi, riistokapitalisti vienyt neitosi ja ylioppilaslakkikin unohtui jonnekin. Karl Marx -vainaan sanoin: Onko nyt kiva sitten? Ei ole, ei.

Ei siis ihme, että pollarit joutuivat tänä vappuna takavarikoimaan ennätysmäärän erilaisia astaloita bolsevikeilta. Sininen zeppeliini esittelee tyypillisimmät kansalaisastalot ja niiden käyttötavat.



Kynä on miekkaa mahtavampi! Huomaa vasiten teroitettu toinen pää! Tavallisin malli on lyijykynä, mutta hyvinvarustelluista kirjakaupoista löytyy myös kuulakärkikyniä sekä mustekyniä. Kalliimmissa lyijykynäversioissa toisessa päässä on vielä pyyhekumi, jolla voi analogisesti taltuttaa huonoja lauseita.

Jokainen nokkela koululainen osaa tarvittaessa rakentaa kuulakärkikynästä näppärän pikku ohjuksen.

Vappuhuiskan koreilevampi pää muistuttaa keravalaista reggae-tukkaa, mutta huiskan alapäällä voi tuikata äkkiarvaamatta vapputeekkaria silmään.

Sateenvarjoa pidetään erityisesti herraskaisemman väestönosan astalona. Aiemmin myös kylmän sodan salaiset agentit käyttivät sateenvarjoa salamurhiin – joskin vain Briteissä, jossa niiden kantaminen päivittäin ei vaikuttanut epäilyttävältä. Nopea sateenvarjon avaus sokeuttaa vastustajan lähietäisyydeltä. 

Erikoiskahvin mukana tuleva sokerisuikka ("Brown cane sugar") näyttää vaarattomalta, mutta sillä voi turmella sekä kahvin maun että läpsiä kanssaihmistä poskelle. Helppo piilottaa.

Biolan luonnonravinnepuikko. Viherpeukalokin voi olla ärsytettynä vaarallinen. Pienviljelijän tuskaa on kuvannut koskettavasti elokuvaohjaaja Mikko Niskanen elokuvassaan Kahdeksan surmanluotia.

Hammastikkua käytetään Suomessa turhan vähän ja arkaillen, vaikka salaattia jää meillä hampaiden väliin siinä missä Manner-Euroopassakin. Hammastikku toimii parhaiten lähitaisteluvälineenä, mutta taitava kaivelija pystyy sinkoamaan pähkinänpalan hampaistaan jopa pöydän yli vastustajan / treffiseuralaisen silmään.

Tulitikkujen vaarallisuutta ei saata liikaa korostaa. Tulitikuilla on aiheutettu muun muassa kuuluisa Mini-Hinnan tulipalo (1983)sekä lukuisia puusaunan tuhoutumisia juhannuksena.

Kynttilää käyttävät etenkin Lucia-kulkueiden häikäilemättömät tytöt, jotka pyrkivät uskonnollis-perinteisillä menoillaan häiritsemään tapa-ateistin jouluostoksia. Kynttilä voidaan virittää erityisen vaaralliseksi yhdistämällä tulitikkuun.

Kävelykepin tökkäisy jalkakäytävällä kruusailevan hipsterin fiksipyörän pinnojen väliin aiheuttaa välitöntä tuhoa sekä outoa mielihyvää. Ikäihmisten suosima monikäyttöinen astalo, jonka heikompikin eläkeläinen jaksaa nostaa ilmaan kohdatessaan vääryyksiä (eläkkeiden indeksikorotuksen unohtaminen, nuorison tapainturmelus, suolaton margariini, eriväriset ihmiset). 

Lipputanko edustaa kaikkein järeintä astalotyyppiä. Erityisesti pientaloasujain suosima ase. Salon pituus riippuu käyttöpaikasta. Kuten jokainen riehuva pientaloasuja tietää, nyrkkisääntö (sic!) on, että lippusalon tulee olla 1–2 kerroksista rakennusta korkeampi. Lipputanko ei varsinaisesti ole yksi astalo, vaan se muodostuu narusta, nupista, knaapista ja lipputangon maanalaisesta osasta. Siksi Lapinlahden linnut varoitti nimenomaan lipputangon nupista, joka isoisän päähän putosi.


Sininen zeppeliini kehottaa kaikkia kansalaisia jättämään astalot kotiin. Ylipäätään kaduilla remuamisen sijasta nuorison kannattaisi lukea enemmän. Vaikka Volter Kilven Astalon salissa.

Tulilahden murhat, Kyllikki Saari ja Bodominjärven legenda

Tulilahden kadonneet neidot.

Murhatarinat kuuluvat kesään kuin mökin ulkohuussista löytyvät Apu-lehden vuosikerrat. Suomen rikoshistorian eittämättä legendaarisimmat tapaukset ovat Kyllikki Saaren murha 1953, Tulilahden kaksoismurha 1959 ja Bodominjärven murhat 1960.

Hiljattain tuttuni kysyi, mikä on mielestäni Suomen kiehtovin rikos kautta aikain. En osannut vastata, mutta kysymys jäi askarruttamaan.
........

Innostukseni tosielämän rikostarinoihin juontaa juurensa lapsuuteen asti. Opin lukemaan hautakivistä ja isoisäni punakantisista, painavista Pohjolan poliisi kertoo -kirjoista, joita isoisä piti hyllyssä kassakaappinsa vieressä. Lapsena kuvittelin, että kassakaapissa makasi sodasta tuotu Luger ja kasa timantteja.

Kun pojannaskalina ahmii tuhansia sivuja poliisin tutkintapöytäkirjoihin perustuvaa lakonista tekstiä ja suttuisia mustavalkoisia rikospaikkakuvia, kehittyy makaaberi kiinnostus rikostarinoihin. Kultaiset enkelinkiharani menivät pikku väkkärälle ainakin lukiessani Kokemäen leivinuunisurmaajasta, joka muurasi vaimonsa keittiöönsä ja eleli asian paljastuttua samassa pirtissä vielä vuosikausia.

Nykyään seuraan satunnaisesti Murha.info-sivuston keskusteluketjuja, joissa amatöörit pohtivat avoimia rikostapauksia ja kehittelevät mitä hullunkurisimpia teorioita. Suosittelen sivustoa kaikille vilkkaalla mielikuvituksella varustetuille iltalukemiseksi. Kyllä ei nimittäin tule hyviä unia, eikä oman kullan kuvia.
............

Palataan takaisin Suomen rikoshistorian kiehtovimpaan tapaukseen. Suomessa on vuosikymmenten kuluessa tehty mitä eriskummallisimpia rikoksia, ja muutamat niistä sattuvat aivan viime vuosille, esimerkiksi vanhuksia surmannut myrkkyhoitaja ja tietenkin edelleen kesken oleva Ulvilan surma kaikkine juonenkäänteineen. Jotkut rikokset ovat ainoastaan vastenmielisen kammottavia, kuten Pirkkalan paloittelusurmat tai Hyvinkään paloittelusurma. Vähemmän tunnettu, edelleen avoinna oleva suomalainen sarjamurhaajatapaus on Hausjärven hiekkakuoppasurmat.

Murhienpudottelu sikseen. Joudun näet sanomaan, että mielestäni kiehtovimmat suomalaiset rikokset ovat jo alussa mainitut tapaukset Tulilahti, Kyllikki Saari ja Bodominjärvi. Miksi?

Ensinnäkin, tapaukset jäivät ratkaisematta, joten niihin liittyy lukematon määrä urbaanilegendoja, hajanaisia faktoja ja epämääräisiä väitteitä. Selvittämätön rikos kiehtoo mieltä aina enemmän kuin ratkaistu. Niin kauan kuin tekijä on tuntematon, mielikuvitus saa laukata vapaasti. Salaliittoteoreetikot ovat kytkeneet nämä kolme tapausta jopa toisiinsa. Yksi mielikuvituksekkaimmista versioista on, että Hans Assmann niminen hanslankari ja narkomaani olisi ollut DDR:n agentti ja Suomea sekä Ruotsia kiertäessään myös naisia jahtaava sarjamurhaaja, jonka teot Suomen valtiovalta peitteli Neuvostoliiton takia.

Tarkennan, että nuo kolme tapausta eivät ole täysin "pimeinä". Ilmeisesti poliisi tietää Kyllikki Saaren murhaajan, muttei paljasta tekijän henkilöllisyyttä, sillä tämä on maannut haudan levossa jo pitkään. Bodominjärven murhista käytiin oikeutta liki kymmenen vuotta sitten, ja oikeus vapautti silloisen epäillyn syyttömänä tekoon. Oikeudenkäynnistä jäi elämään epäillyn letkauttama lause "Olen syytön ja sillä sipuli". Tulilahden teoista syytetty Runar Holmström hirttäytyi selliinsä ennen oikeudenkäyntiä. Holmström vannoi viimeiseen asti olevansa syytön.

Kun tekijäkin tiedetään, rikoksesta tulee ulkopuolisille vain päivän uutinen ja esivallalle hallinnollinen prosessi. Suomalainen henkirikoshan ei tyypillisesti ole mikään Hercule Poirot'n harmaita aivosoluja vaativa mysteeri. Tunnetun suomalaisen rikospoliisin mukaan "suomalainen on niin ujo, että se tappaa vain tuttuja". Suomalaiselle miehelle vaarallisin ihminen on juopottelukaveri, ja naiselle se "meirän isäntä" eli oma kumppani. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen sivuiltä löytyy Suomen henkirikostilastoja.
.......

Toiseksi – tämä on kenties itselleni se painavin syy valita nämä rikokset kiehtovimmiksi – ne kaikki tapahtuivat maaseudun rauhassa, suomalaisessa lintukodossa, Suomen suvessa. Näissä murhatarinoissa suomalaiskansallinen kauhukuvasto ja kansallisromanttinen kuvasto limittyvät toisiinsa: Korkea kesäpäivä, matala suohauta. Tyyni järvi, tyttöset polkemassa pitkin hiekkateitä. Järven yli kiirii kaihoisa rautalankamusiikki. Mekonhelmat heiluvat, tuntuvan alkoholipohjainen öödekologne lehahtaa, hyttyset pörräävät, nuorukaiset suoristavat nahkakravattejaan, ottavat hörppyä salaa tanssilavan takana. Kylillä nähdään Hans Assmann ja mystinen mopomies. Tuntemattomalla miehellä on teltta pystyssä.

Ehkä juuri Tulilahden ja Bodominjärven murhien takia Suomen maaseutu puistattaa minua samalla lailla kuin se puistattaa maailman kuuluisinta konsultoivaa etsivää Sherlock Holmesia. Eräässä tarinassa Holmes ja hänen uskottunsa tohtori Watson matkustavat Englannin maaseudulle ratkaisemaan tapausta. Pikkuporvarillinen Watson ihastelee junan ikkunasta maalaismaisemaa, mihin Sherlock toteaa lakonisesti, ettei voi olla miettimättä, mitä hirveyksiä yksinäisissä taloissa tapahtuu. Suomalaisen murhan ahdistavin tapahtumapaikka on tuppukylä, pimeä pirtti tien päässä.
........

Kolmanneksi niin Kyllikki Saaren tapaus, Tulilahti kuin Bodominjärvi tarinoita kadonneesta Suomesta. Ne ovat legendoja aikakaudelta, jota pidetään viattomana ja puhtoisena. Tämä ei tietenkään ole totta, sillä Suomi ei koskaan ollut viaton eikä puhtoinen. Tapausten uutisoinnista ja etenkin vanhoista valokuvista tulee mieleen synkkä, köyhä ja henkiseltä ilmapiiriltään ankara maa. Suomi ja suomalaiset näyttävät umpimieliseltä ja rujolta kansakunnalta, joka yritti ymmärtää tapahtuneita väkivallantekoja. Pahuuden ajateltiin luonnollisesti tulevan jostakin ulkoapäin, mutta todellisuudessa pahuus oli silloin aivan kuten nyt keskuudessamme. Kyläteillämme ja pirteissämme.


17. toukokuuta tulee kuluneeksi 60 vuotta Kyllikki Saaren murhasta.