Älkää syyttäkö suomalaisten liikkumattomuudesta laiskuutta, videopelejä, einesruokia, harrastusten kalleutta tai edes virkamiehiä. Syy suomalaisten liikkumattomuuteen ovat aktiiviliikkujat, nuo teknisiin alusasuihin pukeutuneet pikku paholaiset.
Aktiiviliikkujat ovat järjestäytymätön puolifascistinen ihmisryhmä, johon kuuluu sekä miehiä että naisia. Aktiiviliikkujat ovat vallanneet koulujen liikuntatunnit, työpaikkojen harrastevuorot, kuntosalien laitteet, pyörätiet, lenkkipolut, jäähallit, ulkokentät ja urheilustadionien suorituspaikat. Käytännössä ainoa paikka amatööriliikkujan puuhastella jotain on puistojen nurmikoilla, mutta nehän ovat täynnä hanhenpaskaa tai niitä kummallisia meditaatiohörhöjä.
Aktiiviliikkuja harrastaa pakkomielteisesti liikuntaa jopa tuntikaupalla viikossa ja paheksuu meitä muita, jotka harrastavat esimerkiksi sipsien syömistä tai jutustelua. Aktiiviliikkuja kiusaa normaaleja mukavia ihmisiä pahimmassa tapauksessa koko eliniän.
................
Kaikki menee pieleen jo pienenä. Koulussa aktiiviliikkuja on se motorisesti lahjakkaampi tai stydimmät hormonit vanhemmiltaan perinyt vekara, joka löylyttää itseään pienemmät, herkemmät tai kömpelömmät lapsukaiset lajissa kuin lajissa. Pahimmillaan aktiiviliikkuja on päästetty liikunnanopettajaksi ilman vaadittavia pedagogisia kykyjä, jolloin hän pääsee kyykyttämään oppilaita lähes mielivaltaisesti.
Aktiiviliikkujien mafia on vastuussa siitä, että urheiluseuroista heitetään teini-iässä ne nuoret, jotka haluaisivat "vain harrastaa" lajia, josta he pitävät. Aktiiviliikkujat kun eivät pidä nynnyistä ja mameroista. Tämä on paitsi eettisesti arveluttavaa myös kansanterveydellisesti edesvastuutonta. Armeijassa aktiiviliikkujien sisäpiiri myöntää kilpaurheilijoille eri vapauksia, kun taas aivan tavalliset videopelaaja-kokisjonnet joutuvat tetsaamaan. Tämä salainen juonikkuushan on pahempaa kuin bildenbergiläisyys!
Kun ihmisestä nitistetään jo lapsuudessa ja nuoruudessa liikunnan ilo, hänellä ei ole elämässä enää muuta odotettavaa kuin aikainen kuolema sydän- ja verisuonitauteihin. KIITOS aktiiviliikkujat!
...................
Jos aikuisiällä ihminen kuitenkin päättää aloittaa liikkumisen ns. pohjalta, aktiiviliikkujat laittavat kapuloita rattaisiin minkä ehtivät.
Kuntosaliohjaajat huutavat, soittavat kamalaa jumputusmusiikkia ja ovat muutenkin ilkeitä (aktiiviliikkujat puhuvat mieluummin "motivoinnista" tai "kannustamisesta"). En ymmärrä alkuunkaan miksi, sillä eihän kukaan pidä huutavista naisista. Aktiiviliikkujat tekevät kuitenkin parhaansa, että kynnys kuntosaliharjoitteluun pysyisi korkealla. Vaatii suunnatonta tahdonlujuutta tehdä liikkeitä pienillä vaaleanpunaisilla käsipainoilla, kun ympärillä malmia kesyttävät ampiaisvartaloiset, kultaketjuiset, öljystä kiiltävät mörssärit.
Työpaikkaliikunnan sentään pitäisi olla leppoisaa? Vielä mitä! Firman yhteisellä liikuntavuorolla melkein-joskus-liigassa-pelanneet jermut huutavat kollegoilleen pää punaisena, kun syöttö ei tulekaan suoraan mailan lapaan. Haetaan mukamas kovuutta ja pelotellaan taas aloittelijat pois. Mutta eihän aikuista ihmistä voi kohdella työyhteisössä niin kuin voi kohdella 12-vuotiasta lasta kouluyhteisössä! Piiloteltu totuus on, että monen aktiiviliikkujan sielussa on syvä särö – jokaisesta aktiiviliikkujasta kun ei koskaan tullutkaan sitä kotikylän teemuselännettä.
Työpaikalla aktiiviliikkujilla on moraalinen yliote, sillä heitä pidetään tavallista työntekijää tehokkaampina. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta! Tavalliset lievästi ylipainoiset kollegat tekevät toistuvasti aktiiviliikkujan hommat, kun aktiiviliikkuja on taas sairaslomalla rasitusvamman, murtuman, mykoplasman tai flunssan takia. Että pitikö sinne ultrajuoksuunkin sitten lähteä ennen projektin loppumista? Ja kyllä, Finlandia-hiihdon jälkeen voi tulla keuhkokuume. Nyt hei aktiiviliikkujat oikeesti.
Entäpä aktiiviliikkujien hirmuvalta ns. selkosilla?
Kaikenlainen vapaamuotoinen pallottelu on luonnollisesti jyrkästi kielletty julkisilla liikuntapaikoilla, jotka on maksettu MEIDÄN KAIKKIEN VERORAHOILLA. Aktiiviliikkujat ovat vallanneet parhaat sali- ja kenttävuorot. Ei sitä kuulkaa noin vain käydä hallissa kuvioluistelemassa perheen pienimpien kanssa. Talvella puistot valtaavat kiukkuiset hiihtoniilot, jotka huutavat kurkku suorana "latua, perkele!" kaikille hissukseen pertsaa opetteleville. Työmatkojakaan ei voi rauhassa jopolla ajella, kun millin päästä ohi kiilaa nelikymppinen toimari-kilpapyöräharrastaja naama irveessä. Menenkin bussilla.
Aktiiviliikkuvat tykkäävät myös nöyryyttää heikompiaan. Kun taas kerran aloittaa lenkkeilyharrastuksen alusta, niin eikö sieltä pururadalta heti kohta tule ohi takaperin juokseva langanlaiha maratoonari palautusharjoitteissaan. Hölkkäilee siinä menemään, väärin päin kovempaa kuin minä. Jumalauta.
Aktiiviliikkujat, syytän teitä kansakuntamme huonokuntoisuudesta. Tehkää jotain, UKK-instituutti!
Pöhönassusta höpönassuksi -kirjoitussarjassa seurataan kuntokuurilla olevaa melkein keski-ikäistä maisteria. Sarjassa aiemmin ilmestyneet kirjoitukset:
Uusi toivo
"Sininen zeppeliini on, ikävä kyllä, hassutusta ja häpeäpilkku suomalaisessa blogosfäärissä." - kriitikko August Ahlqvist (1826-1889).
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lihastreeni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lihastreeni. Näytä kaikki tekstit
17. lokakuuta 2014
12. joulukuuta 2013
Kekkosdieetillä kesäkuntoon
![]() |
Urkin selfie. |
Kekkosen kiinteän vartalon salaisuutena pidetään ahkeraa urheilemista. Silloin unohtuu, että Urkin upeus perustui pohjimmiltaan niukkaan ruokavalioon. Kekkonen hallitsi itsevaltaisin ottein painoaan 1960–70-luvun Suomessa.
Sininen zeppeliini paljastaa nyt ensimmäisenä suomettumisen jälkeisenä blogina salaisen kekkosdieetin, jota UKK noudatti noottikriisistä lähtien.
Presidentin itsensä ylös kirjaama dieetti löytyi sattumalta, kun Juhani Suomi tutki presidentin pyjamantaskut kekkosarkistossa viime talvena.
Älä siis enää ole pläski vorraaja vaan ala oman elämäsi myrrysmieheksi Kekkosen opeilla!
............
Kekkosdieetin juju on sen 5:2-rytmissä. Siinä viikon viitenä päivänä noudatetaan kuuliaisesti samoja rutiineja ja kahtena päivänä eletään hyvin kevyesti.
5 päivän dieetti:
- Punnitus ja painon muistiin kirjoittaminen.
- Aamiaiseksi puuroa, päivän uutisten tutkistelua
- Lounaaksi lahnan päätä (kaivelua) ja vedellä jatkettua piimää
- postin, asiakirja- ja raporttimateriaalin läpikäyminen, kirjallisia töitä, keskusteluja ja neuvotteluja vieraiden kanssa aina kello 21.30:een asti.
- Iltatee, juureen leivottua tummaa leipää
- Vaiteliasta television katselua Sylvin kanssa
- Omassa huoneessa radio Luxemburgin kuuntelua
- Yöpuulle
2 päivän dieetti:
- Soitto Martti Miettuselle ja kuulumisten vaihtaminen
- Sauna Vladimir Stepanovin kanssa
- Hallituksen hajottelua (vapaavalintainen)
- Ahdin antimien nautiskelua
- Hummailua Tabe Slioorin kanssa
Kekkosdieetin tulokset hämmästyttävät. Jo muutaman viikon K-linjaa noudattamalla saa terveen päänahan, lankkuvatsan ja kiusallinen Zadinov-vuotokin lakkaa.
Tarinoiden mukaan kekkosdieetti parantaa jopa viinapäätä. Kerrotaan, että vesiselvältä vaikuttanut Kekkonen kantoi toistuvasti Tamminiemen saunasta ulos löylyihin sammuneita elinkeinoelämän pamppuja. Kyseessä saattaa olla pelkkä legenda, sillä ainakaan Ahti Karjalainen ei muista tällaista tapahtuneen.
..........
Kekkonen oli oman aikakautensa Cheek eli Chekkonen. Häntä rakastettiin ja vihattiin, ja häntä rakastettiin vihata. Hänestä henki maskuliinisuus, hän pukeutui särmästi ja esiintyi Olympiastadionilla hurraavalle yleisölle.
Kekkonen otti isoa roolia sekä ulko- että sisäpolitiikassa, ja ilman kekkosdieettiä hänen voimansa olisivat varmasti ehtyneet jo ennen viidettä pääministerikautta. Kekkonen oli Suomen poliitikoista ainoa, joka ei vilustunut yöpakkasissa 1958.
Todelliseen testiin kekkosdieetti joutui ennen ETYK:iä. Tehtaankadulla ymmärrettiin, että tätä maata ei valloitettaisi pelkällä D-vitamiinilla.
![]() |
Brežnev soittaa kotiin. |
Kekkonen otti isoa roolia sekä ulko- että sisäpolitiikassa, ja ilman kekkosdieettiä hänen voimansa olisivat varmasti ehtyneet jo ennen viidettä pääministerikautta. Kekkonen oli Suomen poliitikoista ainoa, joka ei vilustunut yöpakkasissa 1958.
Todelliseen testiin kekkosdieetti joutui ennen ETYK:iä. Tehtaankadulla ymmärrettiin, että tätä maata ei valloitettaisi pelkällä D-vitamiinilla.
Kävi niin, että Suomen ja Neuvostoliiton leikkisässä poliittisessa karhunpainissa olivat vastakkain äärimmilleen viritetty poliittinen kone Kekkonen ja itsensä plösähtämään päästänyt, parhaat päivänsä nähnyt Leonid Brežnev.
Vaikka Brežnev oli vasta poikanen verrattuna Kekkoseen, hänen epäterveellinen, paljon rasvoja ja hiilihydraatteja sisältänyt ruokavalionsa teki miehestä väsyneen ja helpon vastustajan. Kekkosella sen sijaan sivakoi edelleen kuin nuorena ylioppilaana kevättalvella 1918.
Historiallisesti on kuranttia sanoa, että niukka kekkosdieetti päihitti kaksi raskasta suomensyöjää [Staliniakin närästi talvisodassa]. Otto Wille Kuusinen ja Brežnev saivat pataan. Fitness-Kekkoselta jäivät elämään sanonnat "Syyttäkää minua, Kekkosta!", "Liha tottelee kuria" sekä "Lämmitellään Hallamassa, kun on halla maassa".
Vaikka Brežnev oli vasta poikanen verrattuna Kekkoseen, hänen epäterveellinen, paljon rasvoja ja hiilihydraatteja sisältänyt ruokavalionsa teki miehestä väsyneen ja helpon vastustajan. Kekkosella sen sijaan sivakoi edelleen kuin nuorena ylioppilaana kevättalvella 1918.
Historiallisesti on kuranttia sanoa, että niukka kekkosdieetti päihitti kaksi raskasta suomensyöjää [Staliniakin närästi talvisodassa]. Otto Wille Kuusinen ja Brežnev saivat pataan. Fitness-Kekkoselta jäivät elämään sanonnat "Syyttäkää minua, Kekkosta!", "Liha tottelee kuria" sekä "Lämmitellään Hallamassa, kun on halla maassa".
Jälleen kerran kevyt ja ketterä Suomi löi raskaan ja etikkaisen vihollisen.
Tämän blogin kustantamista on tukenut Kunto Kalpa säätiö.
............
* Kovimmat presidentit ikuna: 1. Ryti 2. Koivisto 3. Relander
Tämän blogin kustantamista on tukenut Kunto Kalpa säätiö.
............
* Kovimmat presidentit ikuna: 1. Ryti 2. Koivisto 3. Relander
5. syyskuuta 2013
Salil eka, salil vika
![]() |
Punttitreeni tekee hyvää ihmiselle. |
Aina kaikki ei kuitenkaan mene kuten Pakkotoisto.comissa.
Punttitreenin pilaaminen onnistuu helposti. Liikaa kahvia, liian vähän unta tai turhan monta daquiria Ateljee-baarissa edellisiltana vievät terävimmän puristuksen puserruksesta. Ja helposti tulee tehtyä pelkkää yläkroppaa.
Ikävä kyllä, toisinaan syy epäonnistuneeseen treeniin löytyy kanssakesyttäjistä. Isojen miesten kohdalle pienet asiat tekevät suuren eron. Siksi Sinisen zeppeliinin elämäntaparemontoija listaa tällä kertaa helppoja kohteliaisuusvinkkejä punttisalille.
1. Käy kotona kakalla.
Maailmassa elää kummallinen miestyyppi, jota nimitän keikkakakkaajaksi. Kun itse uskaltauduin vasta varttuneemmalla iällä pissalle pisuaarille kopin sijasta, tuntuu hämmästyttävältä miten moni mies käy muitta mutkitta kakkosella julkisissa tiloissa.
Kun kuntosalilla on muutenkin ruuhkaa, hienhajua ja pulaa raikkaasta ilmasta, ei todellakaan ole kivaa, kun joku kaalilaatikkoa mutustanut punttipauli röväyttää salin ainoaan vessaan tujut tuotoksensa. Sovitaanko niin, että päästetään norppa uimaan vasta kotona.
2. Anna toisten tehdä rauhassa liikkeensä
Voimaharjoittelussa tinkimättömyys luetaan hyveiksi, mutta vain tiettyyn pisteeseen saakka. Kenenkään lihakset eivät ehdi surkastua, vaikka ei juuri sillä sekunnilla pääse tekemään sitä excel-taulukkoon merkattua toistosarjaa. Ota iisisti, olmi!
3. Älä kälätä kun crosstrainaat
Crosstrainer ei liiku eteenpäin, joten vierustoveria ei sillä pääse pakoon. Siksi kehotan jokaista hölösuuta miettimään, haluaako naapuritreenaaja kuulla poikaystäväsi luonnevioista tai työkaverisi kyvyttömyydestä hoitaa rutiinitehtäviään. Punttisalille tullaan purkamaan työstressiä, ei kuulemaan lisää toimistoloiskiehuntaa.
4. Vähemmän nojailua, enemmän rautaa
Suuren maailman tapaan kuntosaleilla ei vain urheilla vaan vietetään aikaa. Mutta mikä sopii serbimafiosolle, ei sovi tavalliselle pikkuporvarispullistelijalle. Älä omi laitteita itsellesi, äläkä tule lätisemään laitteiden väliin, sillä kukaan ei halua miesjumpperitakamustasi naamalleen. En minä ainakaan. Miehet, oi oppi ottakaatte nuorista naisista, he tekee liikkeet, palaa pukkariin.
5. Ota pyyhe salille
Jos valut hikeä kuin pistetty sika, ota treenipyyhe mukaasi salin puolelle. Kukaan ei halua lillua hikilammikossasi.
6. Lopeta muniesi kuivattelu ja pue päälle
Eräs ärsyttävimmistä kuntosalihahmoista on ns. ikuinen kuivattelija. Ilmeisesti tapa opitaan joukkuelajeissa, joissa jäädään pelin jälkeen jaarittelemaan ilkosillaan. Yleisellä salilla sen sijaan häiritsee, jos noin 30 sentin päässä heiluu täysin tuntematon penis. En ymmärrä myöskään sitä tekniikkaa, jossa pyyhettä kiskotaan edestakaisin haaravälissä minuuttitolkulla. Kuivatellaan asiallisesti, puetaan päälle ja poistutaan pukukopista.
7. Heitä löylyä normaalisti
Saunafasistit alkavat olla historiaa, sillä nuorempien sukupolvien miehet eivät enää kestä samanlaisia kiukkulöylyjä kuin kansalaissodan kokeneet. Sen sijaan yleisiin saunoihin on ilmestynyt uudenlaisia saunasäveltäjiä. Ehkä erikoisimpia näkyjä omalla kuntosalillani on useasti (ja pitkään) saunova keski-ikäinen mies, joka heittää löylyä seisten haara-asennossa alimmalla lauteella. Hermostuttava tapa saunassa, johon tullaan rentoutumaan. Saunaan tullessa jo luulee eksyneensä johonkin höyrypainiryhmään, kun lauteella seistäjöpöttää hikinen ukko.
........
Näillä zeppeliinin ohjeilla kohti tehokasta ja ihmiskuntaystävällistä kuntosalitreeniä! Ja jollei muu auta, "näytetään dorkalle pala".
Lue myös Sinisen zeppeliinin soijarouheenmakuinen blokaus katumusharjoittelusta. Alla tunnelmakuvia Sinisen zeppeliinin kotisalilta.
Tunnisteet:
avautuminen,
ihmiskuntaystävällisyys,
kesänmaisteri,
kuntosaliohjelma,
laihdutus,
life-style,
lihastreeni,
pakkotoisto,
vapaa älymystö
29. elokuuta 2013
Mainostoimisto hankki riveihinsä tappelijan
![]() |
Timothy Gillette on pelätty mainostoimisto-goon. |
195-senttinen ja yli satakiloinen Gillette teki markkinointiviestintää viime kaudella venäläisessä kohutoimistossa Vitjuksessa keräten kyseenalaista kunniaa lähinnä palaveritappeluissa. Kanadalainen viiletti venäjällä yhteensä neljä kautta ilman omia asiakkuuksia. Gillette onkin puhdasverinen markkinointiviestintätappelija eli amerikkalaisittain ilmaistuna marketing goon.
Gilletten luvut ovat hurjia. Hän on tapellut palavereissa keskimäärin uskomattomat kahdeksan minuuttia. Hän on murskannut urallaan yhteensä 318 paksusankaiset silmälasit, repinyt rikki 204 liian paljastavaa miesten v-aukkoista paitaa ja läikyttänyt vastustajan syliin Kaffa Roasteryn loisteliaat La Divina Provencia -kahvit peräti 452 kertaa. Gilletten tavaramerkkejä ovat myös MacBook Airilla kahvaaminen ja Elipsonin kaiuttimien viskaaminen asiakkaan niskaan.
Punanutun markkinointijohtaja Tommy Jamesbondas kuitenkin kiistää, että Gillette hankittiin vahingoittamaan avainasiakkuuksia vaan kyse on oman brändin vahvistamisesta.
"Me haluamme keskittyä markkinointiviestinnän tekemiseen. Jotta me pystymme niin tekemään, meidän on pakko suojella omia art directoreitamme. Jos Gillettin läsnäolo auttaa kaikkia keskittymään mainontaan niin hyvä. Ja hyvä vaan, jos asiakkaat ja kilpailivat vähän pelkäävät neuvotteluissa", Jamesbondas kommentoi.
Jamesbondasin mukaan mainostoimistossa pitää olla sopivassa tasapainossa taitoa ja kovuutta. "Kovuutta tarvitaan, jotta taito pääsee esille", Jamesbondas summaa.
.........
Punanutun tuore värväys herättää voimakkaita tunteita muissa markkinointiviestinnän ammattilaisissa, sillä kyse on puhtaasti raskaan sarjan tappelupukarista. Markkinointitoimistoissa ollaan huolestuneita alan jo ennestään väkivaltaisesta maineesta.
Kukaan ei kuitenkaan halua esiintyä ristimänimellään, joten saimme kommentteja mainostoimistoista ainoastaan Pepitalta, Tiiulta, Mishalta ja Marcolta. "Ei sitä voi päästää ainakaan artsuilemaan, sehän tappaa jonkun, eräs PeeToPee -lähde sanoo.
Gillette itse myöntää avoimesti, että hän tekee markkinointiviestintää tapellen. Hän kutsuu itseään leikkimielisesti ADHD-AD:ksi, jonka projektihallintataidot ovat olemattomia. "Pienenä ei tullut tarpeeksi pihaleikeissä kynäiltyä, niin isona kaverina piti sitten keskittyä hakkaamiseen ja viestinnän rikkomiseen."
Gillette ei suomalaista markkinointiviestinnän kenttää juurikaan tunne. Hän haluaa nyt keskittyä oman markkinointivireen löytämiseen.
"Ei ole väliä, kuka on vastassa. Jos on tarve puolustaa mainostoimiston logoa ja kunniaa, tappelen. Tehtäväni on suojella joukkuetovereita, olla "isoveli" communications consultanteille. Se on mulle ihan sama, tuleeko sieltä vastaan joku Miltton vai Bob niminen kaveri."
Ainakin Punanutussa hankintaan ollaan tyytyväisiä. Firman elokuun alussa järjestetyllä virkistysreissulla Tallinnaan Gillette pisti säpäleiksi Tallinkin diskon ja vietti loppumatkan laivan putkassa. Syynä oli kuulemma ollut "suunsoitto kesken ppt-esityksen".
"Gillette on parasta, mitä mies voi saada", Jamesbondas suitsuttaa toimistonsa uutta nyrkkisankaria.
12. elokuuta 2013
Katumusharjoittelu (treeniohjelma)
![]() |
Blogaaja muutama viikko katumusharjoittelun jälkeen. |
Tulemme syksyn aikana elämäntaparemontoimaan muun muassa melkein keski-ikäisen miehen ja ylipainoisen kissan. Lisäksi blogi painetaan aiempaa kiiltävämmälle näytölle.
Eli tervetuloa uudistuneeseen, raikkaampaan ja kevyempään zeppeliiniin!
.......
KATUMUSHARJOITTELU -treeniohjelma (1 viikko)
Pitkän lomakauden jälkeen kannattaa muistaa, ettei elämäntaparemonttia saa lähteä tekemään kylmiltään. Ennen totaalista malminkesyttämistä pitää saada sykkeet alas. Siksi avaamme hyvinvointi-blogisarjamme katumusharjoittelu-ohjelmalla. Katumusharjoittelu sopii hyvin esimerkiksi lomaltapaluuviikolle, festivaali- tai rapujuhlaviikonlopun jälkeen tai lätkän MM-kisojen perään.
Jo vanha kansa tunsi lukuisia katumusharjoitteita kuten halonhakkaamisen ja avainromaanin kirjoittamisen. Sinisen zeppeliinin ravintolaterapeutti, energiavuoasiantuntija antaa nyt viimeisimpään internet-keskustelupalstatietoon perustuvat ohjeet katumusharjoitteluun. Huom: ohjelma ei sovi raskaana oleville tai alle 12-vuotiaille.
Maanantai
- Juodaan päivän aikana neste- ja suolatasapainon saamiseksi kaksi pullo klassista Vichya (1,5 litraa). HUOM: vältä makuvissyjä!
- Kokonaisvaltaisesti sykkeet alas, pyritään pääsemään alle 80 iskuun minuutissa.
- Vastataan vain sähköposteihin, jotka eivät vaadi kiireellistä vastaamista.
- Nautitaan illansuussa lohtu juustokakkupala ja pieni kahvi runsaalla maidolla kropan järkytyksen ja täydellisen mentaalisen apatian välttämiseksi.
- Tuijotetaan lasittuneella katseella kahvilan ikkunasta ulos.
- Halimista.
- Yösyömmellä (24-05) karkotetaan peto: Sopiva painajainen n esimerkiksi sellainen, jossa ihmishahmoiset olennot syövät hitaasti omat kasvonsa, jossa ajetaan kolari täydessä käärmelastissa olevassa autossa tai pudotaan toistuvasti kielekkeeltä. Lopulta odotetaan, että pieni, Jouko Turkan oloinen hahmo ilmestyy sängyn päätyyn. Nukkumista noin klo 3.50-7.30.
Tiistai
![]() |
Kirjailija Aleksis Kivi oli eräs tunnetuimmista suomalaisista katumusharjoittelijoista. Hän katui säännöllisesti niin tekemiään valintoja kuin kirjoittamiaan teoksia. |
- Aamiaiseksi pieni jugurtti, lounaaksi lihaa/kalaa ja kasviksia. Jätetään peruna kokonaan pois.
- Ei missään nimessä kahvia tai tupakkaa.
- Aamulla jääkylmä suihku, toistuvaa kasvojen pesua pitkin päivää.
- Suoritetaan päivän tehtävät rutiinilla. Käynnistetään työkännykkä.
- Kävellen töistä kotiin, EI jäädä kaupungille shoppailemaan.
- Viihdyttävä elokuva, joko romanttinen komedia tai toimintaelokuva.
- Nukkumaan viimeistään klo 22.30
Keskiviikko
- Kävellen/pyörällä töihin ajoissa.
- Soitetaan äidille.
- kylmäsavulohisalaatti kivennäisvedellä.
- Kevyt 5 kilometrin hölkkä, sykkeet alhaalla koko ajan.
- Poistetaan kännykästä kaikki saapuneet ja lähetetyt tekstiviestit lukematta.
- Iltapalaksi luonnonjugurttia ja müsliä.
- Katsotaan rauhoittava sotadokumentti Yle Areenasta ja todetaan, että asiat ovat sittenkin koko lailla hyvin esimerkiksi Leningradin piirityksessä olleisiin verrattuna.
Torstai
- Pyritään viimein normaaliin työrytmiin. Sovitaan itsenäisesti palavereja, ollaan jopa aloitteellisia.
- Nautitaan hernekeittoa ja pannukakkua kermavaahdolla ja hillolla.
- Kevyttä kuntosaliteeskentelyä minimipainoilla 45 minuuttia.
- Normaaliin unirytmiin kiinnipääseminen tapahtuu yleensä tässä vaiheessa viikkoa.
Perjantai
- Herätys viimeistään klo 7, reipas kävely töihin.
- Lounaaksi leike muutamalla lohkoperunalla, runsaasti salaattia kylkeen.
- Elämän voittaessa EI haaveilla "ehkä pari bisseä töiden jälkeen" -metodista (petollinen!) vaan kipaistaan ripeästi kaupan kautta kotiin, mahdollisesti saunaan, mikäli kaapissa ei ole saunaolutta.
- Kännykkä pois päältä viimeistään klo 18.30.
- Oloneuvoshommaa silkkipyjamassa.
Lauantai ja sunnuntai
- Hyvinnukutun yön jälkeen herätys klo 9.30 ja lähtö mökille.
- Kännykkä äänettömälle tai pois päältä
- Katiskalla käymistä, laiturin korjaamista ja saunan lämmittelyä. Pitkä juoksulenkki hiekkateillä.
- Romaanin lukemista. Sateen sattuessa lukuhetkiä Murhainfo-sivustolla.
- Paluu urbaaniin maisemaan sunnuntaina klo 19.
- Kiven sisällä -dokumenttisarjan katsominen 21-22 Foxilta.
Kirjoittaja on itseoppinut korvakynttilähoidon osaaja ja X-balance-tasapainorannekkeen käyttelijä, joka uskoo kideterapiaan.
Tunnisteet:
hirviöt,
kesänmaisteri,
kuntoilu,
kuntosaliohjelma,
laihdutus,
life-style,
lihastreeni,
painonhallinta,
pelkotilat,
rillaus,
sushi,
treeniohje,
trendit,
urheilu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)