12. syyskuuta 2014

Mutsis – se kivampi kalifaatti

Maskun hiekkakuopilla santa pöllyää, kun Dullah Omar kaartaa paikalle Opel Astrallaan. Dullah johtaa kuntaan vastikään perustettua Mutsis-nimistä kalifaattia. Maskun poliittisella kartalla uuden valtion syntyminen on aiheuttanut hämmennystä, varsinkin kun samalla on käynnissä Naantali–Masku-kuntarakenneselvitys.

Paiskaamme Dullahin kanssa kättä, ja hän johdattaa minut hämärään telttaansa, jossa isot Bilteman lämpölamput hohkaavat valoa rönsyäville viherkasveille. Mietin, kuka salaperäinen Dullah oikein on. Olen ensimmäinen länsisuomalainen toimittaja, joka pääsee tämän mysteerikalifin puheille.

Valtionpäämieheksi Dullahista tiedetään hämmästyttävän vähän. Hänen Facebook-sivunsa näkyvät ainoastaan kavereille, ja Tinderissä miehestä on vain yksi suttuinen kuva, jossa hän hyppää merenrannalla ilmaan. Dullahia on äärimmäisen vaikea tavoittaa, sillä hänen puhelinnumeronsa löytyy puhelinluettelosta D:n, ei O:n kohdalta. IPhonea hän käyttää omien sanojensa mukaan "enää harvoin", koska elokuussa kaikki hänen peilin edessä ottamansa alastonselfiet päätyivät iTunesiin.


Ensinnäkin kiitos tästä mahdollisuudesta haastatteluun. Mennään heti asiaan. Dullah Omar, mistä saitte idean perustaa kalifaatti?
"Kaveriporukassa tätä oli mietitty jo pitkään. Elokuisena viikonloppuna vedimme poikien kesken Maskun Rivieralla ensin vähän mahorkkaa ja sitten hieman masurkkaa, ja siitä se homma sitten lähti. Harkitsimme myös lennokkikerhon perustamista, mutta kalifaatti voitti sen äänin 8-5."

Mutta miksi juuri kalifaatti eikä esimerkiksi tasavalta tai kuningaskunta?
"Kalifaatti, schmalifaatti. Nimi ei tässä ole se tärkein asia, vaan se että jengi viihtyy. Huomasimme muiden kalifaattien promovideoita katsoessamme, että keskiaikaisella hallitsemistavalla on maailmalla nykyään kovin huono maine. Me mutsislaiset aiomme brändätä kalifaatin kokonaan uudelleen. Sanotaanko niin, että me halutaan olla se kivampi kalifaatti. Posin kautta mennään."

Teillähän kuitenkin on aika radikaaleja tavoitteita, kertoisitteko hieman niistä? 
"Meillä on tosiaan Mutsisissa sellainen hurja ajatus, että kaikki lapset kävisivät peruskoulun, terveydenhuolto olisi ilmaista ja ihmiset saisivat elää omannäköistään elämää ilman pelkoa ja sortoa. Erityisesti aiomme panostaa tyttöjen ja naisten hyvinvointiin, sillä maat joissa naisilla menee hyvin, niissä kaikilla menee aika hyvin. Näihin juttuihin me uskotaan."

Onko kalifaatissa käytössä  šaria?
"Ei täällä ketään Saria ole. Yksi Tuija on, hän leipoo erinomaisia mustikkamuffinsseja."

Tehän värväätte ihmisiä ympäri Eurooppaa riveihinne?
"Kyllä, ollaan pyritty saamaan innostuneita ihmisiä rakentamaan Mutsisista hienoa yhteiskuntaa. Espoosta saapui juuri eilen yksi nuori reipas kaveri. Hän halusi ehdottomasti tulla remontoimaan kyläkouluamme ja tekemään puistoon istutuksia. Sano se kukkasin, se on meillä Mutsisissa tärkeä iedologinen periaate."

Miten maskulaiset ovat suhtautuneet kalifaattiinne?
"Olivathan kantamaskulaiset aluksi hieman varuillaan. Monet kyselivät minultakin, aikuiselta mieheltä, että "asut sä vielä mutsis luona?". Mutta ei ole ollut mitään sapelien kalistelua, maskulaiset ja mutsislaiset ovat kaikki mutkatonta porukkaa. Tai on minulla taskussa kirjeveitsi. Liian vähän ihmiset kyllä lähettävät toisilleen enää kirjeitä, minusta se on kovin kaunis tapa muistaa toista."

Vannotte siis toimivanne alueella täysin rauhanomaisesti?
"Ehdottomasti! Ei kai kukaan täysijärkinen aikuinen ajattele, että väkivallalla ja vihalla voisi rakentaa kestävää yhteiskuntaa! Emmekö me lopulta kaikki ole tuntevia ihmisiä? Emmekö me muka kaikki vuoda samaa verta? Meillä Mutsisissa taistelee vain ylioppilasliike, milloin eivät ole tentissä."

Miten suurelle alueelle uskotte Mutsisin levittäytyvän lähikuukausina?
"En löisi päätäni pantiksi, mutta veikkaan, että ainakin Raisioon ja Nousiaisiin on hyvät mahdollisuudet."  

Kiitos haastattelusta Dullah Omar. Miten päivänne tästä jatkuu?
"Lähden tästä Tiimariin ostamaan serpentiiniä, ilmapalloja ja sen sellaista. Meillä on illalla mehudisko ja minun pitää hoitaa koristelut. Se on sellainen Back to 90's -disko, jossa soittaa sählykaverini DJ Al-Kebaab. Luvassa on ehtoja klassikoita kuten Vengaboysin Boom Boom Boom Boom (I want you in my room), Prodigyn Firestarter sekä Army of Loversin Crucify me."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti