26. toukokuuta 2015

Turkulaisuus on ihmisen parasta aikaa

Turkulaisuus on ihmisen parasta aikaa. Sanotaan, että Suomi on vain alaviite Turun historiassa, ja että kaiken kauneuden ymmärtää vasta kokiessaan Aurajoen alajuoksulla heinäkuisen ukkosmyrskyn.

On pohjattoman traagista, ettei jokainen meistä voi olla turkulainen.

Onneksi Turkuun pääsee kaupunkilomalle. Alkavan kesän kunniaksi Sinisen zeppeliinin johtavat Turku-diletantit poimivat lukijoillemme herkkupaloja, jotka saattavat lipsahtaa huolimattomalta hipsteriltä ohi. Älä siis usko muiden matkailublogien lipeäkielisiin kolportööreihin, jotka juottavat käärmeöljyään viattoman travellaajan kurkusta alas.

Tämän blogin luettuasi tiedät, että turkulaiset do it better. Labore, Amare et Aboa, rakkaat lukijat.


Brunssille: Roots Kitchen ja Wanhan Tammen Kahvila
Lauantaiaamuna piipahdetaan Kauppahallin kasvisravintola Roots Kitchenissä, jossa brunssi tarjoillaan pöytään anteliaasti ja sievästi annosteltuna. Kokovaihtoehtoja on kaksi, iso ja isompi, molemmat täynnä Lähi-idän ja Välimeren tuoreita makuja.

Sunnuntaina fillaroidaan vihannan tammimetsän halki Wanhan Tammen Kahvilaan Ruissalon kasvitieteellisen puutarhaan. Paikan salaisuus on ainutlaatuinen twist, jossa vanhan ajan pitopöytä kohtaa nykyaikaisen brunssin. Voit tulla Wanhaan Tammeen mummosi kanssa, ja molemmat viihdytte. Aurinkoisena päivänä promenadi ulkopuutarhassa on kerrassaan miellyttävä tapa päättää ateria. Kun Jumala loi Aatamille ja Eevalle Eedenin, hän otti mallia Ruissalosta.


Drinksuille ja tapaksille: Pinellan baari
Turussa kaikki asiat ovat joko klassikoita (est. 1280–1977) tai moderneja klassikoita (est. 1978– ). Pinellan kulma kuuluu ehdottomasti siihen ensimmäiseen koriin. Maailmanluokan drinkkejä ja argentiinalais–espanjalaisen keittiömestarin erinomaisia tapaksia kaupungin eleganteimmassa miljöössä. Huomaavaisesta ja virheettömän asiantuntevasta palvelusta vastaa useimmiten baarimestari itse. Tasaisesti vaihtuva lista helpottaa juoman valintaa, ja esillä on aina valikoima klassikoita, moderneja klassikoita sekä talon erikoisuuksia. Täydellinen paikka aloittaa tai päättää ilta, tunnelmasta riippuen. Kun Andrea Pirlo käy Turussa, hän käy Pinellan baarissa. Siis molto bene eli turun murteella ei mikkä hullumpi.


I wanna dance with somebody: Föritanssit
Tanssiminen on parasta, ja vielä parempaa se on jonkun toisen kanssa. Aurajoen yli ei tämän mukavammin pääse.


Helpotusta helteeseen: Ranta-Kerttu, Jakke jokilautta ja Pikku Havanna
Helteellä urbaaneimmat rantapertit läpsyttävät loafereissaan Ranta-Kerttuun. Terassille mahtuu aina. Hiukopalaa odotellessa voi paitsi ihastella vierasvenesataman purjeveneitä myös ihmetellä turkulaisia iskurepliikkejä: "Tämä o mu pappan paatti, mut nämä rintalihakse ova mu omat."

Ranta-Kerttuun pääsee näppärimmin Jakke jokilautalla, jolla ajellessa voi saada aavistuksen Mississippijoen suurten siipirataslaivojen riehakkaasta tunnelmasta. Erityisen tunnelmallinen Jakke on elokuisina öinä, kun lautta lipuu hitaasti siltojen ali ja kaupungin valot loistavat molemmin puolin. Kippari on varsinainen tapaus muhkeissa pulisongeissaan.

Omaa aikaa ja ajatuksia kaipaava käväisee Pikku Havannassa. Älä missään tapauksessa erehdy tilaamaan hanasta olutta, vaan pyydä nöyrästi tylyä kyypparia kaatamaan sinulle lasillisen hänen suosittelemaa huippuluokan rommia. Sadepäivän the place to be tai jos sinut on juuri jätetty.


Musiikkia kolmannelle korvalle: H2Ö
Silloin kun karjalainen vielä käytti kannelta ja hämäläinen heilutti hanuriaan, laittoi turkulainen jo iloisesti sekvenssereillä. Toki elektronisen musiikin festivaaleja on helpompi järjestää, jos pitäjään tulee sähköt. Turku omaa pitkät perinteet vaihtoehtomusiikissa: Koneisto, UMF, Turku Modern, Ilmiö, vain muutamia mainitaksemme. Uusin tulokas on luovan luokan viime kesänä hurmannut H2Ö, joka järjestetään Ruissalon rannalla vanhalla telakalla. Suuri veneveistämö puisine katoksineen, keinuineen ja maustekasveineen on ehdottomasti Suomen hurmaavin konserttisali. Ja ovelta ovelle tietysti vesibussilla pitkin Aurajokea. H2Ö-visiitistäsi kerskailet multavarpaille Flow Festivaleilla elokuussa.


Pikaruokaa pieteetillä: Pizzarium ja Sloppy Joe West Coast Grill
Minkäs teet, Pizzarium tarjoilee valtakunnan parasta roomalaistyylistä palapitsaa. Kolme vuorokautta kohotettu taikina on käsittämättömän maistuvaa ja täytevaihtoehdot tarkkaan valittuja, myös vegaaniversiossa. Länsisuomalaisen ankara Food Court -ympäristö ei viehätä, mutta se unohtuu aterioidessa. Pizzariumin italialais-suomalaiset perustajat siirtyivät keväällä isännöimään uutta Osteria Ovoa Tuomiokirkkosillan kupeeseen, mutta toistaiseksi kannattaa vielä suunnata Pizzariumiin. Firma on laajenemassa ketjuksi, ja tällä konseptilla menestymisen edellytykset ovat hyvät: herkullista, helppoa ja nopeaa.

Mutta kun tekee mieli böögaa, on saatavaa böögaa. Martin työläiskaupunginosasta nousee vuosi toisensa jälkeen alansa ehdottomia huippuja. Harmaan ulkokuoren ei kannata antaa hämätä: Sloppy Joe West Coast Grill on aito ja ystävällinen korttelipaikka, jossa viihtyvät kaikenikäiset asiakkaat. Yhdysvaltojen länsirannikolla varttunut omistaja–keittiömestari tarjoilee näkemyksellisesti valittuja purilaisia, tacoja ja muita Cal–Mex-annoksia. Arkipäivien meksikolaispainotteinen noutopöytälounas sekä runsas amerikkalainen olut- ja virvoitusjuomavalikoima ansaitsevat kiitosta.

Tässä välissä pieni jälkikirjoitus: Turkulaisen kebabin taso tuntuu laskevan vuosi vuodelta. Kulta-aika on ohi.


Suomen mukavin trendibaari: Alvar
Kiistämättä Suomen mukavimman näköinen baari. Valoisa, rento, siisti, nuorekas. Sisustus yhdistelee retroileva sekamelskaa funkistalon puhtaisiin linjoihin. Alvar on paikka, jonne haluat tuoda uuden Apple-laitteesi laadukkaalle artesaanisiiderille. Kunpa Alvarin voisi monistaa joka kaupunkiin.


Illalliselle: Karu Izakaya
Turun maine viehättävien ravintoloiden tyyssijana kasvaa vuosi vuodelta. Kaskis, Smör, Mami, Ludu, E. Ekblom, Sergio's, Tintå, Tårget, Blanko... ja Karu Izakaya. Sen minkä kokit Björck ja Wikberg tekevät isosti ja kaikille, herrat Bergström ja Willberg tarjoilevat taiten juuri sinulle. Karussa kannattaa katsoa sushilistaa pidemmälle. Erinomaiset kimchi, wakame-salaatti ja edamamet toimivat lisukkeena suussa sulaville jaettaville izakaya-annoksille, joiden kärkipäähän lukeutuvat friteerattu avokado, softshell-rapu ja täydellisyyttä hipovat ribsit. Karussa on kaikki tarpeellinen eikä mitään ylimääräistä. Saavu nälkäisenä, lähde onnellisena.


Arkkitehtuurin ystäville: Raunistulan rappioromantiikkaa
Vuosikymmeniä sitten Raunistula oli pahamaineisten puukkojengien, trokauksen ja prostituution pesäpaikka. Sympaattinen rosoisuus leimaa Raunistulaa edelleen, vaikka vanhasta ovat jääneet jäljellä lähinnä eri suuntiin vinossa olevat puutalot ja varjoisat pikku kujat. Ehdoton tutustumiskohde vanhasta kaupunki-idyllistä pitäville. Ota uskottava underground-kesäselfiesi Raunistulassa.


Kahville: Gaggui Kaffela
Leivonnaisten ja romantiikan nextleveli. Rautatieaseman kulmilla sijaitseva Gaggui Kaffela on täydellinen paikka Turun-vierailun ensi kosketukselle [tähän pussailua] tai viime silaukselle [tähänkin pussailua]. Kakut ja suolaiset tarjottavat maistuvat erinomaisilta, ja kaikki on loppuun saakka harkittua. Sisustuksessa ja astioissa loistaa uusi turkulainen muotoilu. Gaggui on kaupungin kahviloiden kiistaton helmi, joka näyttää kuinka jäljittelemätön turkulaisuus voi edistyä rantakahvila Paawosta seuraavaan sukupolveen.


Päivä maaseudulla
Isontuvan Jäätelöbaarissa Pöytyän Karinaisissa tarjoillaan Kotijäätelöä lähistöllä tuotetuista raaka-aineista. Valikoima on huikea, ja erikoisuuksiin lukeutuvat useat eri chili- ja salmiakkijäätelöt. Kylmälaukku mukaan.

20 kommenttia:

  1. Onkos Monk kiinni kesällä? Entä vaihtoehtoisemmat menomestat? Onkos niitä Turussa? Entäs se Lokomo?

    VastaaPoista
  2. Bar Kuka, Dynamo, Rekisteri, TVO, Klubi, Sointu, Pikku-Torre yms. Vaihtoehtoisuus vaihtelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päässäni asuvan kielipoliisin mielestä tuon nimen pitäisi olla Bar Ketä, Turuus kun ollaan ?

      Poista
  3. Jazzklubi Monk on auki kesäviikonloppuisin klo 21-04.

    VastaaPoista
  4. Kyllä tämä nyt oli aivan surkeus kun ei jokirannan komistusta, Pub Niskaa, mainittu.

    VastaaPoista
  5. Whisky Barin jättämättä mainitseminen on huutava vääryys. Hipsterit älkööt tosin vaivautuko.

    VastaaPoista
  6. Tinatuoppi puuttui myös!

    VastaaPoista
  7. Lisäisin baareihin rennon Teerenpelin ja Turussa on vain kaksi paikkaa, missä osataan tehdä drinkkejä, toinen on The Cow, missä ainakin itse tykkään istuskella. Lehmän vieressä on muuten myös todella hyvä ja edullinen "pikaruoka" paikka Taco Nito, sieltä saa autenttista Etelä-Amerikkalaista ruokaa, todella namia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teerenpeli on kyllä aika muovinen Turun asteikolla vaikka onkin ihan ok.

      Poista
  8. Kupittaan siirtolapuutarhassa os Kunnallissairaalantie 4 voit kokea maaseudun rauhaa kävelyretkellä.perinteisessä kulttuurihistoriallisessa kaupunkipuutarhassa

    4H nuorten perustama kahvilan avajaiset Keskusmajalla ke 3.6. klo 17-19.
    Kahvila on avoinna koko kesän keskiviikkoisin 17-19 ja sunnuntaisin 16-19
    .
    Tervetuloa tutustumaan v.1929 perustettuun Turun ensimmäiseen ja Suomen neljänneksi vanhimpaan siirtolapuutarhaan.

    Kupittaan ryhmäpuutarhayhdistys on perustettu 26.5.1935 ja viettää 80v juhlavuotta!

    VastaaPoista
  9. Millä vuosikymmenellä Martti on viimeksi ollut työläiskaupunginosa? Ja ennen kuin lopullisesti teilaat Turun kebsu-scenen kuolleeksi, yksi yhdyssana: Kuningaskebab. Martin kaupunginosassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä tuli käytyä parikymmentä vuotta sitten, mahtaako olla sama paikka? Onko Wotis vielä olemassa? Entä Pippurimylly? Miksi kyselen? Keneltä? Mikä minua vaivaa?

      Poista
    2. On, on, on, en tiedä, evvk, jalkasilsa.

      Poista
    3. kuningaskebab hyvä,hinta kova. samalla hinnalla löytyy tätä muuta höttöä jo leveällä rintamalla. eli: kebab korahtelee kuoleman kielissä kultavuosiin verraten.scene muuntuu luojan kiitos, ei enää vitosen pitsoja ja kebabeja samassa määrin kuin 10-20v sitten.maksavatko nykyään veroja?

      Poista
    4. Valtakunnan parhaimmat kebabit saa Vienolasta, Pansiontien varrella on Pizzeria Kristal. Pizzatkin laatulättyjä. Hinta-laatu suhde hyvin kohdallaan.

      Poista
  10. Nyt on kyllä Sinisella zeppeliinillä pieni aukko sivistyksessä. Osteria Ovoa ei enää ole. Pizzaruim-pariskunta luopui paikasta, sillä kaikki heidän aikansa menee Pizaaruim-ketjun laajennukseen. Noin kuukausi siten tilalle avattaiin Gustavo, mikä ensi kokemuksen perusteellaa on vähintään Osteria Ovon veroinen paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kyllä Unkwonilla pieni aukko tilannetietoisuudessa. Sininen zeppeliini kirjoitti tämän blogipäivityksen vuosi sitten.

      Poista
  11. Tiirikkala, älkää unohtako Tiirikkalaa jokirannas!!!

    VastaaPoista
  12. Sun kirjoituksesi sai mun sisäisen jamppatuomisen herkistymään. Kyyneleet nousivat silmiin kuin Dominon penkillä 80-luvulla kun E.T. halusi kotiin. mäkin halun kotiin täältä Dubaista, vaikka lähi-idän Turussa on kaikki yhtä hyvin kuin vanhoissa Tepsin videoissa Typhoonissa.

    VastaaPoista