12. toukokuuta 2015

Pirlon päivä

Kun amico mio Sininen zeppeliini pyysi minua kirjoittamaan tavallisesta päivästäni, suostuin heti.

Tapasin Il Zeppelinon ensimmäistä kertaa Firenzessä jo vuosia sitten, kun ihailimme sattumalta vierekkäin Gimbolognan veistämää Herkuleksen ja kentauri Nessuksen kamppailusta kertovaa patsasta.

Siinä kuvanveistosta lumoutuneena me kaksi esteetikkoa vaihdoimme ajatuksia täysrenenssanssin ja myöhäisrenessanssin vivahde-eroista ja päädyimme läheiseen trattoriaan. Tästä pitkäksi venyneestä kahvikeskustelusta alkoi sekä ystävyytemme että kirjeenvaihtomme.

Nykyisin vaihdamme Il Zeppelinon kanssa näkemyksiämme muodista, jalkapallosta ja maailmankirjallisuudesta, ja koen välillämme vallitsevan tietynlaisen molemminpuolisen luottamuksen. Tiedän, että luottamus merkitsee teille suomalaisille yhtä paljon kuin meille italialaisille. Tra amici!


Pirlon päivä

Herättyäni kauniin vaaleaverikön vierestä käyn alakerrassa halaamassa poikaani Niccoloa. Hän on saanut nimensä Macchiavelliltä, pahasti väärin ymmärretyltä valtio-oppineelta. Yritämme Niccolon kanssa opetella kotona joka päivä vähintään yhden kikan sekä muutaman säkeistön Vergiliusta. Sekä harhautuksen että runouden täytyy nousta ihmisestä vaivattomasti kuin kyyhkysparvi neidonhiuspuusta. Labora et amare.

Aamulenkin juoksen viinitilani rinteillä. Kasvukaudella pysähdyn tarkastelemaan kypsyviä chiavennasca-rypäleitä. Sen alalajikkeet vaihtelevat hieman Grumellon, Sassellan and Valgelln kylien välillä, mutta viineistä tulee yhtä kaikki keveitä kuin roomattaren yöpaita. Kotiseutuni Lombardian viinit valmistetaan metodo classico classese, ja olen tästä omilla tiluksillani hyvin tarkka. Eläkkeelle jäätyäni jalostan arboretumissani kokonaan uuden rypälelajikkeen. Siitä tullee molto bene.

Kevyen lounaan (me brescialaiset pidämme enemmän polentasta kuin pastasta) jälkeen alan valmistautua illan peliin. Kävelen läheiselle piazzalle, saatan ostaa kirsikkatomaatteja ja uusimman Parnasson. Toisinaan törmään paaviin, jonka kanssa olen käynyt pitkiä ja antoisia keskusteluja Catenaccio-taktiikan tulkinnasta eri vuosikymmeninä. Täytyy sanoa, että kaikista paaveista nimenomaan Karol "Jumalan hämähäkki" Wojtyłan kanssa pääsimme lähimmäs liki sanatonta yhteisymmärrystä puolustajien ja maalivahdin välisistä etäisyyksistä Azzurrissa.

Iltapäivän kuumuutta pakenen puiston siimekseen tai matinean viileyteen. Viimeksi katsoin Luchino Viscontin upean esikoisteoksen Ossessione, jonka neorealismi on aina sekä kiehtonut että arveluttanut minua. Elokuvan jälkeen tykkään pomputella.

Pelipäivinä luen lentokoneessa mieluiten jotain kevyttä, usein Senecaa tai Alberto Moraviaa, jonka Tyhjään kankaaseen en ikinä kyllästy. Usein pelikentällä havahdun siihen, että olen uppoutunut eksistentialistisiin kysymyksiin -- sillä eikö ihmisen olemus on hänen olemassaolonsa tapa? Muutaman kerran maajoukkuepeleissä olen pyytänyt joukkuetoveriani Gianluigia herättelemään minua, jos uppoudun liian pitkäksi aikaa miettimään ihmisyyttä.

Näen kuitenkin asian niin, että jos ratkaisen jotakin ihmisen olevaisuudesta, ratkaisen sen jälkeen vapauttavalla syötöllä myös ottelun. Kuten maailman myös pallon on oltava alati liikkeessä. Penso quindi gioco.

Sukuni on vaurastunut terästeollisuudella, joten arvostan kovuutta. Mutta vain pelin sisällä, en vihreän veran ulkopuolella. Juuri siksi valmistaudun otteluun aina rakastelemalla ja viikkaamalla taskuliinani huolellisesti. Uskon niin elämässä kuin jalkapallossa ikiaikaiseen italialaiseen viisauteen: La calma è la virtù dei forti. Rauhallisuus on vahvan hyve. Jos joukkuetoverini alkavat hötkyillä, nuhtelen heitä lyhyesti mutta jämäkästi: "Stai calmo e passala a Pirlo."

Olen viimeksi tehnyt itse harhasyötön vuonna 2002. Se luvalla sanoen harmittaa minua vieläkin. Erehtyminen on kuitenkin inhimillistä.

Toisinaan teen vapaapotkusta maalin, mutta vain jos tunnen, että jalkapallojumalat haluavat minun tekevän maalin. Silloin tällöin jätän maalin tekemättä, jos intuitioni sanoo, ettei maalista tulisi tarpeksi kaunis tai se nöyryyttäisi tarpeettomasti vastustajaa.

Pelin päätyttyä käyn kättelemässä vastapuolen pelaajat ja kiittämässä tuomaristoa. Quando finisce la partita il re ed il pedone finiscono nella stessa scatola, tapaan silloin sanoa. En osaa tarkasti kääntää sitä muuten kuin että "pelin jälkeen olemme kaikki samanarvoisia".

Onnistuneen ottelun jälkeen rentoudun avaamalla laadukkaan viinin tai kuuntelemalla ystäväni Marion pianonsoittoa.

Andrea Pirlo
Kirjoittaja on ajattelija, jalkapalloilija, viinikonossööri, isä, rakastaja, Italian mestari ja maailmanmestari. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti