4. helmikuuta 2016

Torkun ihmiset

Väitetään, että unenlahjat jakavat kansamme kahtia. Se on vale. Aamuvirkkujen ja yökukkujien välissä on valtava enemmistö, torkun ihmiset.

Torkun ihmisiä haukutaan "torkuttajiksi" vain siitä syystä, että he eivät suostu nousemaan heti sängystä. Heitä kiusataan palavereissa, kun he pilkkivät tylsän Powerpoint-esityksen aikana. Hereillä ollut heittäköön ensimmäisen kiven!

Torkun ihminen nukahtaa elokuvissa, bussissa, pihakeinussa, jääkiekkojoukkueen puolustuksessa, vaaleissa ja vaalien välillä. Kerrankos täällä eletään ja kuolataan! Torkun ihminen tietää, että kun torkun paikka tulee, torkun paikka on käytettävä.

Torkun ihminen ei halua, että nokkaunet yltyvät hallitsemattomiksi, mutta hän tietää, että pienet päivänokoset on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Torkun ihminen vaatii itseltään toimia, jotka takaavat unirauhan, esimerkiksi korvatulppia. Torkun ihminen ajattelee, että vaikka univaikeuksista kärsiviä täytyykin auttaa, se ei saa tapahtua omien yöunien kustannuksella.

Torkun ihminen tuomitsee naapurin hetekan natisuttamisen ja sunnuntaiporaamisen riippumatta siitä, kuka siihen syyllistyy. Hän haluaa nokkaunien keskeyttäjille nykyistä kovempia tuomioita ja että turhan takia herättelijät karkotetaan maastamme. Hän myös ymmärtää, että torkkuja säätelevät hyvät tavat, kännykän herätyksen asetukset ja säännökset, joita maassamme on sitouduttu noudattamaan.

Torkun ihminen toivoo, että jokaisella on muhkea tyyny ja selän luonnollista asentoa myötäilevä sänky. Turvallisuudentunne syntyy parhaiten, kun jokainen puuttuu havaitsemiinsa patjan epäkohtiin, esimerkiksi outoihin möykkyihin tai törröttäviin jousiin. Torkun ihminen ei salli vuoteessaan hikisiä vuodevaatteita tai epäasiallista kohtelua kuten liian pirteitä hyvän huomenen toivotuksia.

Torkun ihminen olettaa, että ihminen, joka saa peitosta turvaa ja suojaa, osaa antaa sille arvoa eikä ylenkatso tai halveksi sen tuulettamista kirpeällä pakkassäällä.

Torkun ihminen tietää, että aamu on iltaa viisaampi.

Torkun ihminen ei tee johtopäätöksiä tai yleistyksiä tuntemattomista ihmisistä sen perusteella, kuinka painavat silmäpussit heillä on. Torkun ihminen ei pelkää kohdata taloyhtiön huoltomiestä unenpöpperöisenä liian avoimessa aamutakissa.

Torkun ihminen osaa keskustella kriittisesti unirytmistä, mutta hänelle kriittisyys ei tarkoita sitä, että osaa keksiä mahdollisimman paljon väsyneitä pienten lasten vanhempia halventavia nimityksiä. Torkun ihminen on asiallinen, perustelee näkemyksensä ja kunnioittaa toisten torkkuja.

Torkun ihminen tekee niin kuin Herra Kilpinen ja käyttää unikelloa.

Torkun ihminen ei alennu räyhäämään nimettömänä internetin keskustelupalstoilla vaan lämmittää maidon, ottaa esiin paksun romaanin ja kääriytyy vilttiin lukulampun alle. Torkun ihmisen mielestä parhaat bileet ovat pyjamabileet.

Torkun ihminen haluaa, että yhteiskuntaamme sopeutumattomat käännytetään takaisin, mutta osaa myös antaa arvoa niille, jotka kotoutuvat ja osallistuvat yhteiskuntaamme sen täysivaltaisina jäseninä. Torkun ihminen osaa kunnioittaa unia mutta myös vaatia unia – sekä olla itse sen arvoinen.

Torkun ihminen on ihmiskuntaystävällinen – kukaan ei ole koskaan tehnyt mitään pahaa torkkuessaan. Ihminen on kaunis nukkuessaan.

Torkun ihminen ymmärtää, mitä kellokortti-ihmiset yrittävät tehdä. He yrittävät työaikasaldon miinuksia ja plussia lietsomalla saada torkun ihmisiä liittymään heihin, jotta epäluulo ja turvattomuus lisääntyisivät. Torkun ihminen ei tähän lankaan mene.

Torkun ihmisissä on se ongelmallinen piirre, että he eivät halua tehdä itsestään numeroa. He eivät halua kuorsata julki. Vaikka heitä on paljon, he ovat näkymättömiä. Se on sääli, sillä juuri näitä torkun ihmisiä maamme nyt kaipaa. Heitä, jotka mieluummin maiskuttavat kuin louskuttavat.

Kuka uskaltaa myöntää olevansa torkun ihminen?

2 kommenttia:

  1. No, kyllähän minäkin taidan olla enemmän tolkun ihminen (tolokun immeinen) kuin torkun ihminen. Kauhistelen louskuttamista, vaikka sen voisi vain ohittaa ja torkahtaa.
    Kiva kirjoitus!

    VastaaPoista
  2. Osuitte kyllä ytimeen. Suomalainen keskiluokka on tottunut omiin mukavuutensa. On hyvä, että torkkuihmisten peitto kastuu. Kiva on kivaa niinkauan kun alkaa oikeasti palella. Täytyy toivoa, että varpaat alkaa palella, todenteolla. Torkkuihmisetkin ehkä heräävät torkuiltaan.

    Hyvät teille, torkunihmiset <3 toivottavasti selviätte ei-niin-kivasta. Sitä tulee riittämään.

    VastaaPoista