Alkaa tekemään mieli kirveellä töitä

Keskiviikkona se tapahtui. Kuppini meni viimein nurin, heitin pyyhekumin kehään. Vedin punaisen viivan. Se oli se viimeinen pisara. Maailma oli pilalla.

Uskoin näet, että edes Kotimaisten kielten keskukseen (Kotus) saattoi pieni suomen kielen rakastaja tukeutua. En ole luottanut yhteenkään toiseen viranomaiseen hullun lehmän tauti -epidemian jälkeen.

Mutta Kotukseen uskoin ja turvasin jopa niinä vaikeina hetkinä, kun laatulehdistössä kirjoitettiin pohjois-korealaisista ja Euroopan Unionista. Todellisuudessa olin kaikki nämä vuodet (1984-2014) rakentanut hiekalle korttitaloa.

Sitten se tapahtui. Päivä oli viides helmikuuta, se oli harmaa ja likaisen kolea päivä Helsingissä. Muistan sen kuin eilispäivän, vaikka se oli edellispäivä.

"Alkaa tekemään" hyväksyttiin Kotuksessa oikeakieliseksi ilmaisuksi.

Sillä hetkellä upposi mereen unteni kukkivat kunnaat, ja taakse häipyivät tahtoni ylpeät päivät. Hetken heilua ma jaksoin. Sitten rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin.
............

En onneksi ole murheen alhossani yksin. August Ahlqvist – esikuvani niin kulttuurikriitikkona kuin ihmisenä – varmasti kääntyilee haudassaan. Tuo itse itsensä suomen kielen "ankaraksi puutarhuriksi" nimennyt ylpeä ja intohimoinen mies ei olisi koskaan hyväksynyt tällaista leväperäisyyttä. Mukaillen Ahlqvistin hienoa palautetta eräälle Kivi-nimiselle kirjailijalle:

"Ei suomen kielen ala ole leikkiketo, jossa poikain on lupa heittää kuperkeikkaa ja kävellä puujaloilla, vaan se pyhä yrttitarha, jossa kansan hengelliset hedelmät kasvavat, ja jossa ulosvalitut tietäjät hellin käsin näiden kukkasia hoitavat."

Chapeau, lisensiaatti Ahlqvist! Enää tuolla kielen leikkikedolla näyttää liikkuvan vain hiiriä, ei miehiä ollenkaan. Emeritus uutismies Arvi Lind sentään tuomitsi jyrkin sanankääntein Kotuksen emämunauksen.

Olenkin tänään aamulla lähettänyt Suomen elokuvasäätiölle markkeeratun kirjeen, jossa pyydän rahoitusta elokuvakäsikirjoitukselleni Arvi Lind: vain kuolleen ruumiini yli. Alustavissa keskusteluissa filmimoguli Masi Selin ja auteur Rennie Harlin ovat ilmaisseet kiinnostuksensa tuotannon käynnistämiseen.

Arvi ja minä – United We Stand.
............

Tunnustan eläneeni aikakautta, jolloin paljon pahaa on tapahtunut suomen kielelle. Tietokoneita toisiinsa kytkevän ns. Internetin takia kaikenlainen joutoväki pääsee kirjoittelemaan julkisesti. Kaiken maailman kirjoittamisen hampuusit – verkkopäiväkirjan pitäjät, toimitusharjoittelijat, mainosmiehet ja K-lähikauppiaat – valtaavat jalansijaa kaikkialla minne rusettiani korjatessa pääni käännän.

Yliopiston sotkuisia skribenttejä en aio edes mainita, valon ja tyylin pilkahdukset ovat siellä niin harvassa.

Yksinkertaisimpiakaan yhdyssanoja ei enää osata. En pysty tilaamaan ruokaa, joka on kirjoitettu listalla väärin. "Lihamakaronilaatikko" jää lounasruokalan lämpölaariin. Ja "perhe pizzaa" ei tähän talouteen tilata, vaikka ei minulla ole mitään italialaisia vastaan (tai on minulla hiukan, mutta siitä lisää ennen jalkapallon MM-kisoja).

Kielen sävykkyys ja ilmaisun mieli katoaa. Kukonlaulun aikaan sekoittuu kreivin aikaan muutoin tolkullisilta vaikuttavien brändivalmentajien puheessa. Sekin sieppaa, että Israel lausutaan nykyään lyhyenä iinä uutisissa.

Herran tähden, lukeeko kukaan kirjoittava enää yhtikäs mitään?

Eikä tässä vielä kaikki. Keskelle lauseita ilmestyy hymiöitä ja typeriä "LOL"- ja "MILF"-lyhenteitä. Kutka edes ymmärtävät, mitä ne tarkoittavat? Pahimpia ovat töherrykset virkkeiden perässä: ; ) : > ( . Aikuiset ihmiset, lopettakaa se spedeily.

Luulin jo nähneeni pahimman kun joku keksi huutonaurun. Se on ilmaisu, jonka takia henkilääkärini piti kirjoittaa minulle resepti beetasalpaajille etten saisi aivohaveria.

Mistäpä minä olisin voinut tietää, että Kotuskin luovuttaa. Kotus, jota pidin uskollisempana kuin Lassieta ja tinkimättömämpänä kuin Leea Klemolaa. Kotus, joka oli minulle majakkana suomen kielen pimeimmässä yössä.

Olen niin pettynyt ja vihainen, että alkaa tekemään mieli kirveellä töitä. Olen pohtinut, luovuttaisinko maisterin oppiarvoni takaisin yliopistolleni. Sen vahvempaa mielenilmaisua en keksi.