Tulilahden murhat, Kyllikki Saari ja Bodominjärven legenda

Tulilahden kadonneet neidot.

Murhatarinat kuuluvat kesään kuin mökin ulkohuussista löytyvät Apu-lehden vuosikerrat. Suomen rikoshistorian eittämättä legendaarisimmat tapaukset ovat Kyllikki Saaren murha 1953, Tulilahden kaksoismurha 1959 ja Bodominjärven murhat 1960.

Hiljattain tuttuni kysyi, mikä on mielestäni Suomen kiehtovin rikos kautta aikain. En osannut vastata, mutta kysymys jäi askarruttamaan.
........

Innostukseni tosielämän rikostarinoihin juontaa juurensa lapsuuteen asti. Opin lukemaan hautakivistä ja isoisäni punakantisista, painavista Pohjolan poliisi kertoo -kirjoista, joita isoisä piti hyllyssä kassakaappinsa vieressä. Lapsena kuvittelin, että kassakaapissa makasi sodasta tuotu Luger ja kasa timantteja.

Kun pojannaskalina ahmii tuhansia sivuja poliisin tutkintapöytäkirjoihin perustuvaa lakonista tekstiä ja suttuisia mustavalkoisia rikospaikkakuvia, kehittyy makaaberi kiinnostus rikostarinoihin. Kultaiset enkelinkiharani menivät pikku väkkärälle ainakin lukiessani Kokemäen leivinuunisurmaajasta, joka muurasi vaimonsa keittiöönsä ja eleli asian paljastuttua samassa pirtissä vielä vuosikausia.

Nykyään seuraan satunnaisesti Murha.info-sivuston keskusteluketjuja, joissa amatöörit pohtivat avoimia rikostapauksia ja kehittelevät mitä hullunkurisimpia teorioita. Suosittelen sivustoa kaikille vilkkaalla mielikuvituksella varustetuille iltalukemiseksi. Kyllä ei nimittäin tule hyviä unia, eikä oman kullan kuvia.
............

Palataan takaisin Suomen rikoshistorian kiehtovimpaan tapaukseen. Suomessa on vuosikymmenten kuluessa tehty mitä eriskummallisimpia rikoksia, ja muutamat niistä sattuvat aivan viime vuosille, esimerkiksi vanhuksia surmannut myrkkyhoitaja ja tietenkin edelleen kesken oleva Ulvilan surma kaikkine juonenkäänteineen. Jotkut rikokset ovat ainoastaan vastenmielisen kammottavia, kuten Pirkkalan paloittelusurmat tai Hyvinkään paloittelusurma. Vähemmän tunnettu, edelleen avoinna oleva suomalainen sarjamurhaajatapaus on Hausjärven hiekkakuoppasurmat.

Murhienpudottelu sikseen. Joudun näet sanomaan, että mielestäni kiehtovimmat suomalaiset rikokset ovat jo alussa mainitut tapaukset Tulilahti, Kyllikki Saari ja Bodominjärvi. Miksi?

Ensinnäkin, tapaukset jäivät ratkaisematta, joten niihin liittyy lukematon määrä urbaanilegendoja, hajanaisia faktoja ja epämääräisiä väitteitä. Selvittämätön rikos kiehtoo mieltä aina enemmän kuin ratkaistu. Niin kauan kuin tekijä on tuntematon, mielikuvitus saa laukata vapaasti. Salaliittoteoreetikot ovat kytkeneet nämä kolme tapausta jopa toisiinsa. Yksi mielikuvituksekkaimmista versioista on, että Hans Assmann niminen hanslankari ja narkomaani olisi ollut DDR:n agentti ja Suomea sekä Ruotsia kiertäessään myös naisia jahtaava sarjamurhaaja, jonka teot Suomen valtiovalta peitteli Neuvostoliiton takia.

Tarkennan, että nuo kolme tapausta eivät ole täysin "pimeinä". Ilmeisesti poliisi tietää Kyllikki Saaren murhaajan, muttei paljasta tekijän henkilöllisyyttä, sillä tämä on maannut haudan levossa jo pitkään. Bodominjärven murhista käytiin oikeutta liki kymmenen vuotta sitten, ja oikeus vapautti silloisen epäillyn syyttömänä tekoon. Oikeudenkäynnistä jäi elämään epäillyn letkauttama lause "Olen syytön ja sillä sipuli". Tulilahden teoista syytetty Runar Holmström hirttäytyi selliinsä ennen oikeudenkäyntiä. Holmström vannoi viimeiseen asti olevansa syytön.

Kun tekijäkin tiedetään, rikoksesta tulee ulkopuolisille vain päivän uutinen ja esivallalle hallinnollinen prosessi. Suomalainen henkirikoshan ei tyypillisesti ole mikään Hercule Poirot'n harmaita aivosoluja vaativa mysteeri. Tunnetun suomalaisen rikospoliisin mukaan "suomalainen on niin ujo, että se tappaa vain tuttuja". Suomalaiselle miehelle vaarallisin ihminen on juopottelukaveri, ja naiselle se "meirän isäntä" eli oma kumppani. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen sivuiltä löytyy Suomen henkirikostilastoja.
.......

Toiseksi – tämä on kenties itselleni se painavin syy valita nämä rikokset kiehtovimmiksi – ne kaikki tapahtuivat maaseudun rauhassa, suomalaisessa lintukodossa, Suomen suvessa. Näissä murhatarinoissa suomalaiskansallinen kauhukuvasto ja kansallisromanttinen kuvasto limittyvät toisiinsa: Korkea kesäpäivä, matala suohauta. Tyyni järvi, tyttöset polkemassa pitkin hiekkateitä. Järven yli kiirii kaihoisa rautalankamusiikki. Mekonhelmat heiluvat, tuntuvan alkoholipohjainen öödekologne lehahtaa, hyttyset pörräävät, nuorukaiset suoristavat nahkakravattejaan, ottavat hörppyä salaa tanssilavan takana. Kylillä nähdään Hans Assmann ja mystinen mopomies. Tuntemattomalla miehellä on teltta pystyssä.

Ehkä juuri Tulilahden ja Bodominjärven murhien takia Suomen maaseutu puistattaa minua samalla lailla kuin se puistattaa maailman kuuluisinta konsultoivaa etsivää Sherlock Holmesia. Eräässä tarinassa Holmes ja hänen uskottunsa tohtori Watson matkustavat Englannin maaseudulle ratkaisemaan tapausta. Pikkuporvarillinen Watson ihastelee junan ikkunasta maalaismaisemaa, mihin Sherlock toteaa lakonisesti, ettei voi olla miettimättä, mitä hirveyksiä yksinäisissä taloissa tapahtuu. Suomalaisen murhan ahdistavin tapahtumapaikka on tuppukylä, pimeä pirtti tien päässä.
........

Kolmanneksi niin Kyllikki Saaren tapaus, Tulilahti kuin Bodominjärvi tarinoita kadonneesta Suomesta. Ne ovat legendoja aikakaudelta, jota pidetään viattomana ja puhtoisena. Tämä ei tietenkään ole totta, sillä Suomi ei koskaan ollut viaton eikä puhtoinen. Tapausten uutisoinnista ja etenkin vanhoista valokuvista tulee mieleen synkkä, köyhä ja henkiseltä ilmapiiriltään ankara maa. Suomi ja suomalaiset näyttävät umpimieliseltä ja rujolta kansakunnalta, joka yritti ymmärtää tapahtuneita väkivallantekoja. Pahuuden ajateltiin luonnollisesti tulevan jostakin ulkoapäin, mutta todellisuudessa pahuus oli silloin aivan kuten nyt keskuudessamme. Kyläteillämme ja pirteissämme.


17. toukokuuta tulee kuluneeksi 60 vuotta Kyllikki Saaren murhasta.