Kielitieteilijät ovat viimein selvittäneet ironisen etäisyyden pituuden. Ironinen etäisyys on se välimatka, jonka verran ironisoiva ihminen etäännyttää itseään omasta lauseestaan. Ironisen etäisyyden mitan selvitti itävaltalais-saksalainen tutkijaryhmä Lausannessa myöhään perjantai-iltana. Tutkijat olivat ennen koetta syöneet kevyen lounaan, tupakoineet ja lukeneet Samuel Beckettiä.
Tarkkuushavaintojen ja pienen naljailun jälkeen tutkijat vahvistivat ironisen etäisyyden olevan jotakuinkin 3,628766342652 metriä. Kansantajuisemmin se tunnetaan vittuilun vakiona.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kielitieteilijät ovat pystyneet sekä havaitsemaan että mittaamaan ironisen etäisyyden. Kyseessä on myös ensimmäinen kerta, jolloin kielitieteilijät ovat tehneet jotain vähääkään muuta ihmiskuntaa kiinnostavaa, ja tämäkin on kyllä ihan siinä hilkulla.
Tutkimusryhmän johtaja, Leipzigin yliopiston ivan ja pilkan oppiaineen professori Peter Kitsch sanoo tehtävän olleen lopulta helpon, mikä on ilmeisesti ironiaa, vaikka se voi toki olla pelkkää näsäviisastelua kirjoittajan kustannuksella.
"Tiesimme, että ironinen etäisyys on olemassa, mutta sitä on omasta kokemusmaailmastamme käsin hankala havaita. Aikuiset eivät lue tarpeeksi ja ottavat kaiken sanotun ja kirjoitetun tosissaan. Näin tiedemiehenä sanoisin, että ongelma on ennen muuta ihmisten täydellinen typeryys", Kitsch sanoo.
......................
Ironian tutkimuksessa on edetty viime vuosikymmeninä hitaasti. Kuuluisa neuvostoliittolainen tiedemies ja originelli Trofim Lysenko onnistui viljelemään ironiaa 1930-luvulla, mikä ei auttanut millään lailla maan huutavaan ruokapulaan. 1940-luvulla yhdysvaltalaiset tutkijat tekivät Utahin erämaassa huippusalaisia kokeita, joissa sotilaita altistettiin newyorkilaisten juutalaiskoomikoiden jutuille.
1960-luvulla ranskalaiset uuden aallon kielitieteilijät onnistuivat erottamaan sarkasmin ja ironian toisistaan, mutta kirjoittivat johtopäätöksensä niin sekavasti ja huonosti, että tekstejä voitiin käyttää ainoastaan sosiologian oppikirjoissa sekä sittemmin erään Rumba-lehden kriitikon levyarvioissa.
Ironian tutkimuksen "pimeä keskiaika" koettiin 1980–2000-luvuilla, jolloin se käytännössä tarkoitti sitä, että mediatutkimuksen opiskelijat katsoivat surkeita televisiosarjoja ja kirjoittivat niistä kömpelöitä ylistystekstejä.
"Onneksi 2010-luvulle tultaessa itsensä vakavasti ottava mediatutkimus on jo lähes kuollut, joten pääsemme taas etenemään", Kitsch iloitsee.
Nyt tutkijat uskovat, että seuraava ironinen läpimurto odottaa jo aivan kulman takana. Ei siis tietenkään kirjaimellisesti, vaan kuvainnollisesti.
Tutkijat näet toivovat, että ironisen etäisyyden selvittyä he voisivat kokeellisesti todistaa kielitieteilijöitä vuosikymmeniä askarruttaneen Morisseyn–Nylénin hypoteesin. Kuuluisa hypoteesi esittää, että henkilö voi olla ironinen olematta ironinen, mikä on vähintäänkin ironista. Tätä kiehtovaa tutkimusongelmaa varten tutkijat ovat keränneet kaikki suomalaisen selostajalegenda Bror-Erik "Bubi" Walleniuksen selostukset ja studiokeskustelujen kommentit.
Kitschin mukaan Walleniuksen puheista on käytännössä mahdotonta tietää, onko hän tosissaan vai ironisen etäisyyden päässä omista jutuistaan. Mutta mikä kiehtovinta, Wallenius ei välttämättä tiedä tätä itsekään.
"Olemme kehittäneet termin konstanpylkkerödizierung, jolla viittaan hämärään tiedostamattomaan suomalaiseen salaviisauteen, johon sisältyy ripaus ilkeilyä. Tutkimustyömme on kuitenkin vasta aluillaan."
Kitsch kokoaa parhaillaan kansainvälistä tutkijaryhmää, joka saapuu Suomeen kuuntelemaan Bubi Walleniuksen juttuja. Tutkijat aikovat eristää Walleniuksen Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksen hiukkaskiihdyttimen pohjalle, antaa tälle eväitä ja mikrofonin ja näyttää sitten Walleniukselle jalkapallon Mestarien liigaa HD-tason lähetyksenä. Tutkijat toivovat, että laboratorio-olosuhteissa tutkijat onnistuvat yhdistämään Bubin ja ironisen etäisyyden kaiken teoriaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti