Länsimetro tuo pompulaböndehelvetin kotiovellemme

Ruoholahden metroaseman päässä on reikä, ovi miltei mahdottomaan.

Länsimetron avaaminen muistuttaa Donald Trumpin syntymää. Molemmissa tapauksissa suuri joukko vitivalkoisia ihmisiä odottaa, että milloinkohan pimeästä aukosta pilkottaisi jotain oranssia. Mutta eipä vain näy.

Olkaamme kiitollisia tilanteesta niin kauan kuin vielä voimme. Länsimetron valmistuminen näet merkitsee stadilaisen sivilisaatiomme vääjäämätöntä tuhoa.

Hiljattain saimme kuulla maalaisesta, joka matkusti pompulaböndehelvetistään Helsinkiin vain etsiäkseen... pompuloita. Kyse oli toki yksittäistapauksesta, mutta kun länsimetro alkaa liikennöidä, näitä pompuloijia lappaa Helsinkiin kymmeniä tuhansia päivässä. Päivässä! Sillä sielultaan espoolaiset ovat maaltamuuttajia, jotka haluaisivat edelleen asua maaseudun rauhassa, mutta ovat pakotettuja kaupunkimaisiin olosuhteisiin (KVG Espoon ruutukaava).

Hallitsematon maalaisten tulva ei voi olla vaikuttamatta Helsingin henkeen. Espoolaiset tuovat mukanaan kummia tapoja, joihin meidän helsinkiläisten pitää mukautua. Ravintolat muuttuvat pikkuhiljaa huonoiksi tex-mex-kuppiloiksi, jossa texiä edustaa ketsuppipurkki ja mexiä tabasco-pullo. Kohta me Helsingissäkin ripustamme ryijyjä seinille ja nikkaroimme puolipaneloinnit huoneisiin. Ostamme pirttikaluston "kyökkiin" ja alamme kutsua toisiamme isänniksi ja emänniksi. Me pompuloidumme.

Mutta me helsinkiläiset haluamme Helsingin näyttävän Helsingiltä, eikä miltään Suomen huutokauppakeisarin jaksolta.


Haluan kiittää kaikkia länsimetroprojektissa mukana olleita. Tiedän, että he ovat tehneet kaikkensa länsimetron viivästyttämiseksi. Nyt jäljellä on valitettavasti enää setelipinkkojen polttaminen työmaakopin pallogrillissä sekä vastuuhenkilöiden nimien tussaaminen mustaksi päätöspöytäkirjoista.

Minusta länsimetrohankkeen päällysmiehiin pitäisi suhtautua kuin Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäynneissä tuomittuihin. He ovat hiljaisia miehiä, jotka uhrautuivat puolestamme, helsinkiläisyyden puolesta. Lakki päästä ja Lomanin Teuvon Helsinki City Boy soimaan! 

Vitkuttelu länsimetron kanssa oli viimeinen epätoivoinen keino pitää pikkuporvarilliset rivitalorilluttelijat poissa Helsingin yöelämästä. Metrolla espoolaiset pääsevät suoraan Kaikuun, ne änkeävät Teurastamon Tinderiin. Ja ne tulevat sotkemaan mielenosoituksemme, jossa vaadimme törkykasojen ja huumeruiskupinojen säilyttämistä kaupunkikulttuurina.

Ties vaikka jo ensi kesänä Mattolaiturilla soi Arttu Wiskari! Mutta espoolaisten demonit kuuluvat espoolaisille, ei niitä kaivata tänne Helsinkiin. Pelkään, ettei Lihamyrskyn albumeja kuule enää edes steissillä. Ilo on mennyt helsinkiläisenä olemisesta.


Sydänten ylipormestari Raimo Ilaskivi kysyi Natsa-klubilla vuonna 1976 pitämässään pyjamantaskupuheessaan, että mistä me puhumme, kun puhumme helsinkiläisyydestä?

Me puhumme mainostoimistoihin tuoduista piskeistä, me puhumme sushiburritoista lounaaksi ja kuohuviinistä perjantain palsussa. Me puhumme City-lehdestä, jossa Jaana Rinne haastattelee huonolla suomen kielellä Sam Inkistä Kaisaniemen metroaseman loisteputkien alla. Kun puhumme Helsingistä, puhumme Hantta Krausen hammaskorun välkehdinnästä Suvilahden yössä.

Ei Kerma, Soda tai Nylon Club löyhkännyt maalaisten bilehielle, se tuoksui Punavuoren bilehileille. Klubimeno syntyi Kuliksen kaunottarista ja itämetron irrottelijoista. Ei espoolainen voi koskaan ymmärtää, minkälainen chilli buugi Einstein-a-go-go -klubilla joskus olikaan! Sillä Espoo on paikka, jonne parhaassa iässä olevat ihmiset menevät kuolemaan ja/tai Ikeaan.

Me helsinkiläiset haluamme pitää Stadin Stadina. Emmekö me siksi maksa neukkukuutioistamme järjetöntä ylihintaa? Emmekö siksi äänestä vihreitä valtuustoon, että kaikki motorisoitu liikkuminen tehtäisiin ylipäätään vaikeaksi? Emmekö me siksi väitä kuuntelevamme Radio Helsingin paskalistaa, vaikka kaikki tietävät, että koko Radio Helsingin soittolista on paska listaa?

Tuota kaikkea on helsinkiläisyys, ja sitä te pienemmän kulutusluoton ihmiset ette vain snaijaa eli bonjaa. Länsimetro vie meiltä omintakeisuutemme, se vie metropolifiilikset.


Entä ajatteleeko kukaan itämetroa! Itämetrossa on joskus raffii skenee ja kaikenlaista spedee, mutta se tekee siitä aidon. Itämetro on elämänmakuinen eli kusenhajuinen. Kuka kaipaa steriiliä länsimetroa, joka on täynnä unohtuneita Lacoste-neuleita ja sulavia pakastekatkarapuja? Kuka nuori metroseksuaalikomistus haluaa kesken kotimatkaa tuntea seksuaalisesti turhautuneen mankkaalaisäidin kädet takapuolellaan?

Itämetro on itämetro ja länsimetro on länsimetro, eivätkä ne koskaan kohtaa. Ja niin sen pitäisi ollakin. Idän pöhinää ei voi tuoda, eikä sitä voi pölliä.

Ajatelkaa, mitä kaikkea olisimme saaneetkaan reippaalla miljardilla, joka nyt on käytetty länsimetroon? Ainakin pienen kolmion Kalasatamasta ja koko pöydälle artesaanioluet Erottajan Bier Bieristä.

Näin Helsingin historiallisena kohtalonhetkenä muistutan: Helsinkiläinen, pidä Helsinki iistinä. Te muut voitte pitää pompulaböndehelvettinne.