Ihanaa, viiltävää naarassoulia

Valerie June.

Kesällä kannattaa kuunnella naisia. Amerikan Tennesseestä kotoisin olevan Valerie Junen fantastinen albumi Pushin’ Against A Stone osoittaa, kuinka kansojen sulattamossa osataan sulattaa yhteen myös musiikin genrejä.

Albumillaan June yhdistää saumattomasti soulia, jatsia, rämeikköbluesia, kantria, gospelia, bluegrassia ja R'n'B:tä, modernia ja vintagea. Vanhasta ammennetaan, muttei matkita, ja uudemmasta mustasta musiikista napataan mukaan rapean kuiva svengi. Tällä levyllä kuulee sen oleellisen eron perinnetietoisuuden ja pastissin välillä. Levy on kuin musiikillinen kiertomatka 1800-luvun lopun herätysjuhlista 2000-luvun uuteen amerikkalaisbluesiin.

Ja se lauluääni! Valerie Junen ääni soi kirkkaana ja viiltävänä. Siinä löytyy raakuutta ja herkkyyttä juuri oikeassa mittasuhteessa. Olen aina nauttinut naislaulajista, jotka laulavat suoraviivaisesti, sellaisella in-your-face-tyylillä. Valerie Junen laulu tuo mieleen 50-luvun mustien soul-laulajattaret sekä 60-luvun valkoiset kantrilaulajattaret. Junen laulussa on runsaasti myös vanhan amerikkalaisen hengellisen musiikin sävyjä. Yhdistelmä on tyrmäävä.

Kun tähän päälle albumilta löytyy toinen toista melodisempia ja ihon alle meneviä kappaleita, saadaan yksi vuoden parhaista levyistä. Ja täydellinen levy lämpimiin kesäöihin, vietti niitä sitten Alabamassa tai Alavudella.

Jää vain kysymys: Milloin Valerie June saadaan Flow'hun?

Chapeau, neiti June.