28. kesäkuuta 2013

Kummola myydään KHL:ään

Tänään julkistettiin yksi suomalaisen jääkiekon kaikkien aikojen uutisista. Kalervo Kummola siirtyy Venäjän KHL-liigaan. Venäjä on idässä sijaitseva maa, jolta Suomi on ottanut pataan etenkin kenttälajeissa kuten talvi- ja jatkosodassa. Venäjä tuottaa öljyä, kaviaaria ja aivan erinomaisia maustekurkkuja.

Kummolan siirto tapahtuu Tolstoi-junalla 8. syyskuuta kello 8:30 Helsingin päärautatieasemalta laiturilta 7, vaunu numero 2, paikka 45. Junassa on minibistro.

Sinisen zeppeliinin lähteen mukaan Kummolan kauppahinta on noin 120 miljoonaa euroa. Siihen sisältyy Kummolan lisäksi puku, kravatti, MM-lätkän kisaviiri vuodelta 2012 sekä Suomen kaikkiin edustussaunoihin sopiva yleisavain.
......

Kummolan myynnistä naapuriin kerrottiin perjantaina tiedotustilaisuudessa Tehtaankadulla. Tilaisuuden tunnelma oli niin jännittynyt, että Jortikka seisoi koko tilaisuuden. Kohutoimittaja Ari Sporttila raportoi mäkihypystä, ja Jukka Jalonen näytti tympääntyneeltä, vaikka hänen rintataskustaan putosi 200 euron seteleitä. Jalosen exä on maajoukkue ja nyxä Pietarin SKA, Ritu Tainola huudahti tiedotustilan perältä. Tiedotustilaisuudessa paikalla oli myös pipopäinen ja krapulainen Ville Haapasalo, vaikka kukaan ei tiennyt miksi.

Kauppaa järjestelleen sipoolaisen tosi-tv-tähden Barry Arkimonon mukaan suurhanketta viriteltiin kaikessa hiljaisuudessa pari vuotta. "Mutta päätös syntyi, kun sain turpiini raumalaisilta viime maaliskuussa. Silloin hanskat putosivat, oikeastaan meni fiilikset ihan täysin", Arkimono myöntää.

Tiedotustilan viimeiseen nurkkaan ahtautuneet Kummolan uuden venäläisomistajat vaikuttivat kauppaan hyvin tyytyväisiltä. Venäläiset ovat jo pitkään havitelleet omistukseensa Kummolan näköistä ja oloista miestä, mutta kukaan ei ole tähän mennessä suostunut myymään. Esimerkiksi Mikko Kivisen ja Jouko Ahosen sopimukset pitävät heidät Suomessa vielä vuosia, eikä sopimuksiin sisälly ns. KHL-klausuulia, joka mahdollistaisi nopean oston Venäjälle.

"Kummola on suomalaisen jääkiekon Cheek, ja me haluamme vain parasta  parhaan brändin ja parhaat minkit", rehelliseltä vaikuttava pääomasijoittaja-oligarkki Jevgeni Tsernenko sanoo ja livauttaa urheilutoimittajan rintataskuun sileän 500 euron setelin.

Kummola ei lähdekään Neuvostolii Venäjälle nöyristelemään, vaan viemään suomalaisen jääkiekkoilun ilosanomaa paikallisille.

"Törkeät lippujen hinnat, kolkot jäähallit, turkulainen fanikulttuuri, kabinettisuhmurointi ja ylipäätään leuhka asenne maksavia asiakkaita kohtaan ovat ainakin niitä kotimaisia kiekkoinnovaatioita, joita voin venäläisille kollegoillemme opettaa", Kummola sanoo itsevarmasti.

Kummola uskoo, että Venäjälle saadaan juurrutettua myös ns. meidän peli eli pelifilosofia, jossa pienikokoiset kaverit seisoskelevat joka vaihdossa oman maalin takana 5-10 sekuntia tekemättä mitään. Kummolan mielestä venäläisestäkin kiekosta voidaan tappaa vauhti, fyysisyys ja pelihuumori. "Jos se onnistuu SM-liigassa, miksei se onnistuisi KHL:ssä", kölninvettä uhkuva Kummola toteaa.

"Mutta mitään höpöheinää sinne Venäjälle ei sitten lähdetä vetämään, ja jos vedetäänkin niin Ramille siitä ei sitten hiiskuta sanaakaan ja jos hiiskutaankin, niin sille Urheilulehden Hohtavalle ei puhuta mitään, se on jumalavita vissi se", Kummola tähdentää pukiessaan timanttikoristeltua Lada Togliattin pelipaitaa päälleen.

Sinisen zeppeliinin saamien tietojen mukaan Kummola suostui siirtoon, sillä hän luuli olevansa matkalla Amuriin (Tampere) eikä Amuriin (Venäjän kaukoitä). Kesken tiedotustilaisuuden syntyykin pieni kalabaliikki, kun Kummola havahtuu, ettei hänen uusi sijoituspaikkansa olekaan Paasikiventien ja Pirkankadun välimaastossa.

"Että MISSÄKÖ?!", Kummola puuskahtaa mutta rauhoittuu, kun venäläinen kisukka laittaa hänen rintataskuunsa tuhannen euron setelin.
........

Itä-Suomessa tieto Kummolan myymisestä venäläisille on otettu vastaan sekavissa tunnelmissa, mikä johtuu pääosin alueen valtavasta alkoholiongelmasta. Tiivistäen voi sanoa, että itäsuomalaisten mielestä asia hoidettiin kehnosti. Erityisesti askarruttaa myynti venäläisille. Pieni kierros Itä-Suomeen paljastaa paitsi laudat eessä ovien myös vanhoja naapurikaunoja.

"Hää vie kaiken! hää vie Karjalan, hää vie ruiskanikat, hää vie Makin hitit, hää vie rantatontit ja kesämökikkii", karjalaiseukko Matilda Hulda Volotnainen itkulaulaa Lappeenrannan Sokoksella. Volotnainen on 143 senttiä pitkä ja kiukkuinen.

Rajapatsaan grilliltä tavattu imatralainen Jari Jarkkanen paheksuu sitä, että venäläiset tuovat kaupunkiin paljon rahaa. "Ärsyttää kun ajelevat hienoilla autoillaan ja ostavat kaupat tyhjiksi ja käyttävät palveluita, esimerkiksi kampaajalla heidän pitää käydä mukamas joka viikko. Harmittaa tuollainen, kyllä täällä on porukassa pohdittu, että senkö takia isoisäni taisteli rintamalla, että nyt voitaisiin tienata vladimireilla rahaa ja pitää yllä työpaikkoja", Jarkkanen puhisee.

Jarkkasen mukaan kaupankäynti venäläisten kanssa ei ole oikea tapa kehittää itäisen Suomen rajakuntia vaan tulevaisuudessa hyvinvointia pitäisi synnyttää katkeroitumalla, valtionavustuksin ja korkeammilla veroilla. "Ei tästä kuitenkaan mitään tule", Jarkkanen tiivistää tunnelmat ja korkkaa.

Summanen summarum, suomalaisessa jääkiekossa eletään nyt jännittäviä aikoja.


JK. Tämä blogi sisältää 20 neliömetriä rakennusoikeutta rantatontille ja on myytävissä kunhan summasta sovitaan. До свидания!

3 kommenttia:

  1. En tiedä miten tai millä annostuksella sä vedät näitä juttuja mutta kenttälajeista Ville Hapasalon pipon kautta aina Kummolan kommenteihin siitä, mitä SM-liigassa on toteutettu ja Venäjällä tullaan toteuttamaan, sai meikäläisen lukemaan tämän tekstin kolmeen kertaan(med käkätys) ja tulin siihen tulokseen että kirjoita hyvä mies kirja ellet ole jo kirjoittanut.

    VastaaPoista
  2. Oletko entinen imatralainen? Tuota paremmin ei olisi voinut henkistä ilmapiiriä kuvata -- kunpa se vain olisi liioittelua, mutta ei: totisinta totta.

    VastaaPoista