"Anteeksi, minä abstrahoin"

Valtiotieteilijän ajattelu muistuttaa Jackson Pollockin maalausta.

Joukko äkämystyneitä kauppatieteilijöitä ja muutama Ilves-fani on lähestynyt Sinistä zeppeliiniä pyynnöllä, että kirjoittaisin valtiotieteilijöistä. Marraskuun kunniaksi täytän toiveen, mutta ei oteta tätä tavaksi.

Valtiotieteellisyys on olemisen tila, jossa kiihkeä halu päteä yhdistyy omahyväisyyteen. Tunnettuja suomalaisia valtiotieteen maistereita ovat muun muassa viihteen monitoimimies Matti-Esko Hytönen, viihteen monitoimimies Timo T.A. Mikkonen ja viihteen monitoimimies Pertti Pasanen melkein. Itse arvostan Pasasta ennen muuta venesuksen keksijänä.

Valtiotieteilijät jaksavat muistuttaa (lähinnä itselleen), että "valtiotieteilijä oppii yliopistossa ajattelemaan". Mitä tämä syvällinen ajatelma tarkoittaa? Lihallistan lausetta vertauksella:

• Arkkitehti osaa piirtää sillan
• Insinööri osaa suunnitella sillan
• Rakennusmestari osaa rakentaa sillan
• Valtiotieteilijä osaa ajatella siltaa

Kun siis firman palaverissa näkee hämmentyneen oloisen ihmispolon, kyseessä on mitä todennäköisimmin valtiotieteilijä – eräänlainen toimistokoala. Mutta valtiotieteilijä ei ole välttämättä ihmeissään vaan hän ajattelee. "Anteeksi, minä abstrahoin", valtiotieteilijä saattaa vastata työtoverilleen äänessään ripaus omanarvontuntoa ja ärtyneisyyttä, sillä hänen syvällinen, abstraktilla tasolla leijuva pohdintansa on juuri keskeytynyt. Abstrakti on vaikea sana, joka tarkoittaa suurin piirtein "hämärää" tai "epäselvää". Osuvimmin valtiotieteilijän ajattelua on kuvannut taidemaalari Jackson Pollock.
..........
 

Valtiotieteilijä osaa toki muutakin kuin abstrahoida, esimerkiksi sutkautella paulocoelhomaisesti. "Media pinnallistuu, mutta muuttuu samalla moniääniseksi", "Maailma on moninapainen" tai "Yhdysvaltain hegemonia haastetaan eri tahojen toimesta".

Ei ihme, että valtiotiede tunnettiin alun perin kaunopuheisuuden oppituolina. Puhdaspiirteisen valtiotieteilijän lähiserkkuja ovat sosiologian, taloustieteen, sosiaalipolitiikan ja viestinnän pääaineesta valmistuneet. Sosiologien tunnuspiirteinä ovat erilaiset hermolliset oireet (vapina, hermostuneisuus, pakkoliikkeet) sekä heikko kyky käyttää virkkeissä teonsanoja. Taloustieteilijöiden sielunelämä muistuttaa kiveä. Filosofien ja sosiaalipolitiikan oppineiden pilkkaaminen olisi kuin löisi sokeaa sudanilaista sylilasta, joten en alennu siihen.

Upeimmin kaunopuheisuus ja valtiotiede lyövät kättä politiikkaa sivuavissa viestinnän tutkimuksissa, joissa tavallisimmin etsitään korrelaatiota uutisen aiheen ja uutistenlukijan kravatin värin välillä. (Tutkijat, huomatkaa myös Matti Röngän keikarimaiset taskunenäliinat!)
........

Valtiotieteilijät jaksavat muistuttaa (osa 2), että he ovat sivistyneempiä kuin tavalliset pulliaiset. He tietävät, että Calvin & Hobbes -sarjakuvan Calvin on se pikkupoika, kun taas Hobbes se lelutiikeri. Calvinilla oli joitain hyviä ajatuksia työmoraalista, ja Hobbesin mukaan ilman valtiota käynnissä olisi jatkuva kaikkien sota kaikkia vastaan. Erään pro gradu -työn otsikossa esitetty kysymys Stalin – roisto vai sankari? on edelleen kuuminta hottia poliittisen historian opiskelijoiden opintopiireissä. Jos et saanut edellisestä mitään tolkkua, olet järjissäsi.

Mitä valtiotieteilijöille tapahtuu yliopiston jälkeen? Lyhyt vastaus on: ei mitään. Valotan asiaa silti hieman pitemmin.

Valtiotieteilijät loppusijoitetaan kuin telkänpojat eli sinne minne sattuu osumaan. Valtiotieteellisten tiedekuntien tarkoituksena on pitää pahimmat saivartelijat pois kuntien ja valtion virkakunnasta. Ne jotka eivät pääse töihin virkaan, lähetetään kuriiripostissa kovapalkkaisiin suojatöihin, jotka alkavat sanoilla "erikois" tai "erityis". Osasta tulee "viestinnän moniosaajia" eli ammattilaisia, jotka eivät osaa kunnolla kirjoittaa, kuvata, leikata tai taittaa. Yli 40 prosenttia valtiotieteilijöistä hakeutuu kunnanjohtajiksi paikkoihin, joista hälytyskeskusten päivystäjät eivät ole koskaan kuullutkaan.

Edellinen ei tarkoita, etteikö valtiotieteilijöillä olisi taitoja. Kyllä heillä on, niitä taitoja ei vain tarvita missään tuottavassa työssä. Sen sijaan ironia ja sarkasmi ovat tyypillisintä jonninjoutavaa suunpieksentää, jossa valtiotieteilijät kunnostautuvat. Valtiotieteilijät tunnetaankin erinomaisia ironikkoina ja välttävinä satiirikkoina. Ironia on taito, jota kysytään esimerkiksi silloin, kun lapsen kieli on jäätynyt metallitankoon kiinni, eikä kukaan keksi mitään purevaa (sic!) sanottavaa. Usein valtiotieteilijä keventää tunnelmaa silloin, kun tunnelma ei kaipaa keventämistä. Sarkasmi on vähän kuin ironiaa, mutta ei aivan.

Ja valtiotieteilijät rakastavat päättää kirjoitelmansa viisaalta kuulostavaan sitaattiin. "Suurten voimien mukana tulee suuri vastuu." Se on lainaus Hämähäkkimieheltä.