David Lagercrantzin hulvattoman hauska Minä, Zlatan Ibrahimovic (WSOY 2012) on elämäkerta ruotsalaisesta jalkapalloilijasta. Samalla se on kasvukertomus, viiltävä analyysi ruotsalaisesta luokkayhteiskunnasta ja sukellus huippu-urheilun ankaraan maailmaan.Kirjan alkuperäinen nimi Zlatan är Zlatan kuvaa kankeaa suomenkielistä nimeä paremmin, mistä on kyse. Zlataneita on vain yksi, ja Zlatan tekee niin kuin häntä huvittaa. Lagercrantz on saanut vangittua kirjaansa zlatanmaisen tempon. Tuntuu kuin Zlatan istuisi vastapäätä ja selittäisi kädet heiluen elämänsä tapahtumia. Tämä on tosielämän veijariromaani.
Minä, Zlatan Ibrahimovic vahvistaa mielikuvaa Zlatanista ylimielisenä, oikukkaana ja kurittomana taiteilijasieluna. Silti tämän kirjan luettuaan muuttuu varmasti Zlatan-faniksi. Sillä Zlatan on myös oikeudentuntoinen, intohimoinen, välitön ja itsekriittinen kaveri. Ja kerrassaan valloittava hulivili, joka tykkää jalkapallon lisäksi autoista ja videopeleistä.
Kirjan Zlatan on yhtä suorasanainen kuin tosielämän Zlatan. Zlatan haukkuu niin epärehelliset managerit, huonolla asenteella pelaavat kollegansa kuin asioita vääristelevät toimittajat. Pahin loukkaus taitaa olla se, ettei Zlatan suostu kirjassa mainitsemaan erästä pelikaveriaan edes nimeltä. Yhtä vuolaasti hän jakaa kehuja niille joita hän arvostaa tai jotka ovat häntä jaksaneet. Onkohan kukaan puhunut Jose "The Special One" Mourinhosta yhtä kauniisti kuin Zlatan? Eniten Zlatan läksyttää silti itseään, jos peli ei kulje. Hän kerta kaikkiaan vihaa häviämistä.
Kirja on ollut Ruotsissa valtava myyntimenestys. Sen täytyy osaksi johtua siitä, että kirja on todellinen ryysystä rikkauksiin -tarina. Zlatan kertoo, kuinka Rosengårdin huonomaineisella alueella piti diivailla ja esittää coolia, sillä muuten kävi huonosti. Zlatan puhuu suoraan juoposta isästään ja uupuneesta äidistään, joka huolehti jaksamisensa äärirajoilla lapsikatraasta, välillä kovinkin ottein. Rikkinäisen maahanmuuttajaperheen arki kansankodissa on ollut ankaraa. Zlatan ei säästele perhettään, eikä peittele sitäkään, että oli nokkela, mutta villi nuori, joka olisi helposti voinut joutua kokonaan pahoille teille.
Ruotsissa Zlatan on ollut jo vuosia superjulkkis, mutta Ruotsi tai ruotsalaiset eivät ole koskaan silitelleet maahanmuuttajataustaisen kaverin päätä. Juniorijoukkueessa kantaruotsalaiset vanhemmat pyytävät liian hyvin pelaajaa valmentajaa heittämään mamun ulos joukkueesta. Kun vaurastunut Zlatan haluaa ostaa talon "valkoiselta alueelta" käy selväksi, ettei hänen näköistä kaveria alueelle haluta. Suhde Ruotsiin kotimaana onkin Zlatanille kipeäntuntuinen juttu. Vaikka tekisi mitä, hän ei ole koskaan "oikea" ruotsalainen. Tositarinaa lukiessa unohtaa, ettei nyt ole kyse Jens Lapiduksen Tukholma-dekkareista.
Suomen ikiomaa Zlatania odotellessa voi lukea, miten ne ovat taas Ruotsissa onnistuneet. Tällä kertaa vielä melkein ilman ruotsalaisia.
Lopullinen arvio: Viidet huippukalliit nappikset.
Kirja-arvio David Lagercrantz: Minä, Zlatan Ibrahimovic (WSOY 2012).
En ihan varauksetta syttynyt kirjaan, vaikka se on urheilukirjojen aatelia (joudun niitä valitettavasti työkseni lukemaan). Zlatan esittää periaatteellista ja rehellistä, mutta ei ole ihan täysin rehellinen itselleen. Kenenkään ei pitäisi nousta joukkueen yläpuolelle, on hänen mielipiteensä Messistä. Ei kenenkään, jos kyse ei sitten ole hänestä itsestään.
VastaaPoista