25. syyskuuta 2013

PMMP teki oman Kid A:n

PMMP: Matkalaulu.
PMMP:n viimeinen (?) levy Matkalaulu surisee, pörisee ja ulisee. Se on Paulan, Miran ja Jorin oma Kid A. Raisun ja remuavan PMMP:n tilalla albumilla esiintyy vakavailmeinen ja  lannistuneelta vaikuttava yhtye.

Matkalaululla PMMP versioi uusiksi yhtyeen vanhoja ja uudempia hittejä. Ne kuullaan pitkinä, hidastempoisina ja elektronisia versioina. Matkalaulu on kaunis, mutta vasiten synkkä joutsenlaulu.

Jollain lailla harmittaa, jos PMMP todellä päättää uransa näin pimeisiin tunnelmiin. Omasta mielestäni PMMP:n parhailla levyillä höpsö leikkimielisyys, estoton rokkivyörytys ja slaavilainen surumielisyys olivat juuri oikeassa tasapainossa.

Kaksi viimeisintä pitkäsoittoa mentiin sitten jo niin ahdistuksen alhossa, että sinänsä hienoista kappaleista huolimatta albumit kokonaisuuksina olivat uuvuttavaa kuunneltavaa. Siinä mielessä Matkalaulu on "alamäen" looginen päätepiste. Jos tällä levyllä olisi vielä Peltoniemen hintriikan surumarssi, niin availisin jo ranteitani.

Mutta edes Matkalaulun haastavat versiot tutuista kappaleista eivät peitä alleen sitä, miten tarttuvia pop-lauluja yhtyeen harmaa eminenssi Jori Sjöroos sävelsi PMMP:lle kymmenen vuoden aikana. Kylmän äänimaiseman sisällä laulajattarien äänet nousevat korkeuksiin. Laulu jää pystyyn.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti