 |
| Guggenheim Bilbao tunnetaan ympäri maailmaa. |
jotenkin pyöreä ja jöpökkä. Kuin jonkin muinaisen taruolennon muna.
Guggenheimin ihailija olisi kai sitten kukkelisti.
Tuttavallisesti jannegallenkallelasireeni.
Tällä viikolla Guggenheim-kutina palasi Suomeen. Yle kertoi, että jo kerran kumoon äänestetty taidemuseohanke elää jälleen, ja Guggenheim-lobbarit liikkuvat jo Etelä-Helsingissä. Hassuna yhteensattumana Helsingin valtuusto äänesti yhden äänen enemmistöllä nurin toisen näkyvän rakennushankkeen, Jätkäsaaren tornihotellin.
Molemmat tapaukset saivat minut taas ajattelemaan suomalaisten kaupunkien kehittämistä ja arkkitehtuuria.
.......
Suomen kunnissa vallankahvassa roikkuu edelleen sukupolvi, joka uskoo, että "If you build it they will come". Suomalainen ikiaikainen (1966-) tapa kehittää kaupunkia on rakentaa pömpeli. Pömpeli on suuri, nelikulmainen ja nykyään useimmiten lasinen rakennus, jolla ei ole arkkitehtoonista arvoa, pelkästään poliittista painolastia. Se maksaa paljon, yleensä veronmaksajille. He myös joutuvat Pömpeliä tuijottamaan vuosikymmeniä. Kuuluisia helsinkiläisiä pömpeleitä ovat mm. Makkaratalo ja Oopperatalo. Muissa kaupungeissa toki riittää pömpeleitä omasta takaa.
Paikallispäättäjien näkemys kulttuurielämän vilkastuttamisesta on valitettavan usein tätä pömpeleistä päättämistä. Se perustuu ajatukseen, että kun tehdään seinät ja katto ja kytketään sähköt, niin sen jälkeen tila mystisesti täyttyy kulttuurista. Siksi Suomi on täynnä lasikuutioiden kyljessä olevia kansalaistoreja, joille tuuli kuljettaa pölypalloja ja hampurilaiskäärepapereita. Sen takia kaikki vapaamuotoinen, aidosti ihmisistä lähtöisin oleva kaupunkikulttuurielämä närästää establismenttia. Annan paikallisen esimerkin. Jos turkulaiset nuoren polven musiikkitapahtumat Uuden Musiikin Festivaali (UMF), Turku Modern ja Ilmiö olisivat establismentin hyväksymiä tapahtumia, niille olisi ensin pystytetty halli, ja vasta sitten ruvettu miettimään, että mitä siellä tehtäisiin.
Suomi on maa, jossa kaiken halutaan tapahtuvan laitoksissa. Se koskee asioita lastenkasvatuksesta kuolemaan asti. Ei suomalainen missään metsässä viihdy, laitoksessa suomalainen viihtyy.
Pömpeli-ideologia ei tietenkään kumpua pelkästään innosta laitostaa ja laitostua – moni hyötyy suurten talojen rakentamisesta. Siinä ei ole sinänsä mitään pahaa, kunhan riskejä ja kustannuksia ei kohtuuttomissa määrin sälytetä asukkaille. Ja pitää tarkentaa, ettei pömpeli-into suinkaan ole suurten ikäluokkien yksisilmäisyyttä. Pömpeleitä pystytetään varmasti senkin jälkeen kun puskutraktoripolven ihmiset siirtyvät eläkkeelle. Nuoremmistakin polvista löytyy aivan varmasti pömpelipoikia ja -tyttöjä. Raha puhuu.
.........
En lukeudu heihin, jotka vastustavat kaupunkien uudisrakentamista periaatteesta. Kaupungissa pitää purkaa ja rakentaa, vasta muutos tekee kaupungista kaupungin. City-luddiitit menkööt Seurasaareen ulkomuseoon. Esimerkiksi osin suojeltu (?) Helsingin Merihaka sopisi Naton harjoitusmaaliksi. Lahoavia, asumattomia puutaloja Suomessa on yllin kyllin. Ei niitä kaikkia pidä pelastaa. Uusi on usein parempaa, ja välillä ruma on vain rumaa. Miksi suojella homekoulua, jos samalla rahalla saa uuden koulun?
Suomessa ei ole perinteitä WAU-arkkitehtuurille, joka tosin taitaa jo olla menossa pois muodista. Rohkeata rakentamista Suomeen silti kaivataan, ja vähän aiempaa hurjempaa. Musiikkitalostakin saatiin sadoilla miljoonilla lähinnä uimahalli konserttisalilla.
Jätkäsaaren tornihotelliin en osaa sanoa juuta enkä jaata, mutta kaipa Helsinkiin muutama pilvenpiirtäjämäinen talo mahtuisi, kunhan kaupungin silhuetista pidetään huolta. Mitään Mordorin torneja kukaan ei varmaan halua, mutta ovathan korkeat rakennukset upeita.
Ikävintä on silti se, että rakennushankkeiden vastustajien voittaessa kyseinen alue jää useimmiten jonkinlaiseen välitilaan. Tyhjä rähjäinen tontti tai ad hoc -parkkipaikka ei voi olla parempi idea kuin sijoittajien tyrkyttämä luksushotelli. Jos vastustaa jotain, pitäisi pystyä tekemään myös vastaehdotuksia. Ja ei, pelkkä "joku kiva puisto" ei ole aina oikea vastaus. Olisiko mahdotonta, että päättäjät pääsisivät joskus valitsemaan useista eri vaihtoehdoista parhaimman, eivät vain hyväksymään tai hylkäämään jonkun mammuttihankkeen.
Palataan vielä siihen Guggenheimiin. Kuollutta hevosta ei kannata piiskata. Siksi, rakkaat Miltonin pojat ja Helsingin päättäjät, pyydän, antakaa Guggenheimin kuolla. Ostetaan säästyvillä rahoilla vaikka jätskit kaikille.
Mr. Pajunen, tear down this Guggenheim Helsinki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti