Menetin elämänhaluni Putouksen takia

Eikö ketään täällä oikeesti yhtään hävetä?

Mie romahin. Kaikki kävi niin äkkiä. Vielä toissaviikolla minulla oli pomppufiilis, sillä tykkään kovasti paukkupakkasista ja kevättä kohtihan tässä ollaan menossa. Sitten alkoi Putous 2014.

Nyt olen menettänyt elämänhaluni. Haluan vain virua viltin alla ja kuunnella Neon 2:n hitaita. Se on Putouksen vika.

Tämä on avoin kirjeeni Putouksen käsikirjoittajille eli Teille, jotka keksitte Iina Kuustosen sulojen vilauttelun oheen sisältöä. J'accuse – minä syytän.
............

Talvi on perinteisesti vaikeaa aikaa meille, jotka emme katso lauantaisin Putousta vaan luemme siihen aikaan maailmankirjallisuutta (minulla on parhaillaan kesken Haruki Murakamin 1Q84:n ensimmäinen osa). Vaikka välttelemme sitä, Putous valuu elämäämme salakavalasti.

Tavallisena työpäivänä hommat keskeytyvät yhtenään, kun työ"kaverisi" tulevat ovellesi heittämään "aiva miälevikast läpändeerust" ja kysymään "mitä jäbä duunaa?". Luulen, että konttorihuoneiden liikennevalot keksittiin alun perin nimenomaan estämään tällaisten toimistokoomikkojen pääsy toisten työhuoneisiin. Eihän sille humoristikollegalle oikein voi sanoa päin naamaakaan, että "Ole hyvä ja kuole hirvittävällä tavalla".

Ja luulin aina, että Crazy Frog (klikkaaminen omalla vastuulla) on maailman kamalin meemi, mutta Putous-hokemien silkka lukumäärä vie voiton tuosta piripäisestä sammakosta.

Pahimmassa tapauksessa Putous-hahmot tulevat stressaantuneen ihmisen uniin. Muutama vuosi sitten heräilin koko kevättalven painajaisunesta hikisenä ja täristen ja luullen, että asuntoni on täynnä toisiinsa törmäileviä Munamiehiä. Olen sittemmin lukenut, että kärsin lievästä unihalvauksesta. Se on varsin yleinen vaiva, joka "vie kyvyn liikkua ja tuo pahuuden viereesi".
.........

Putouksen takia lööppeihin ja arkikieleen pelmahtaa erilaisia maakuntien ihmisiä ja ilmaisuja, joista olen nimenomaisesti pyrkinyt eroon muuttamalla Helsinkiin vauraalle asuinalueelle. Tiedän, että tavallisessa suomalaisessa taajamassa näyttää rumalta ja siellä asuu rumia ihmisiä. Ei sitä minulle tarvitse erikseen teeveessä kertoa. Sitä paitsi Kakkosen Satuhäissä esiintyy paljon Putousta hauskempia alueellisia sketsihahmoja.

Otetaan nyt vaikka tämä Imatran oma tyttö Antsku. Minulla oli jo ennestään nihkeä käsitys niin imatralaisista kuin Rossosta. Imatralaisten venyvää mie-sie-murretta en jaksa lainkaan. Eikä lämpölampun alla lojuvaa kaali-porkkanakekoa voi hyvällä omallatunnolla kutsua salaattipöydäksi. Tässä voi pahimmassa tapauksessa käydä niin, että Rosso-huumassa ne S-ryhmän pirulaiset elvyttävät Martina-ravintolat.
..........

Henkisesti uuvuttavinta Putouksessa on sen aiheuttama loiskiehunta. Putouksen pyöriessä ruudussa erilaisia tosielämän sketsihahmoja tupsahtaa ovista ja ikkunoista käymään metatason keskustelua... niin, Putouksesta.

Tänä vuonna tilanne on ollut erityisen tulehtunut. Punavuorelaisen sketsihahmon Jäbä Leissonin ja punavuorelaisen sketsihahmon Oskari Onnisen hipsteridebatti saavutti sellaiset mittasuhteet, että keskusteluun heitettiin äijät Deleuze (KVG), Bourdieu (KVG) ja Foucault (VMP).

Jonkinlainen huumorin nollapiste saavutettiin, kun liiketaloustieteen professori Alf Rehn pohti, että Putous on "täynnä amerikkalaisen ja saksalaisen komiikan huonoimpia puolia" ja pelkkä "oheiskrääsän myyntiväline". En kyllä itse puhuisi huumorin tasosta mitään, jos minut olisi ristitty 80-lukulaisen avaruusolennon mukaan.

Tunnustan, että heruttelin idealla blogata vaikeasti hipstereistä, mutta päätin sen sijaan ampua itseäni nitojalla silmäluomiin. Se on vähemmän kivuliasta ja herättää enemmän ajatuksia.

Ainoa hyvä seuraus loiskiehunnasta on se, että ilmeisesti Rita Tainola – kuvassa Muammar Gaddafin treenatun, paljaan ylätorson vasemmalla puolella – pakeni maasta. Liekö pelkkää sattumaa, että Thaimaassa on puhjennut levottomuuksia?
..........

Mikä sitten sai minut viimein romahtamaan? Eivät nämä uudet sketsihahmot, ei radiosta kuullut Putous-hitit eikä edes kauppohin pelmahtanut Putous-kola. Ei, korsi joka katkaisi kamelin selän oli Marja Tyrnin munakello. Näin sellaisesta mainoksen eilen. Putous oli lopulta kaatanut miehen.

Nyt ei huvita oikein mikään. On niin synkät fiilikset, että Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia tai Lars von Trierin Antikristus vaikuttavat komedioilta. Harkitsen, että ajanko moottorikelkalla jäihin vai jätänkö vain pilkkihaalarieni vetskarin apposen auki.

Sillä olen menettänyt elämänhaluni. Kiitos vain, Pöllölaakso ja Putous.