19. toukokuuta 2014

Saksan-kysymys



Unelma kuoli, kun Burruchaga karkasi Hans-Peter Briegeliltä ja ilosta sivalsi* pallon maaliin ohi Toni Schumacherin.

Argentiina voitti maailmanmestaruuden ansaitusti, sillä Maradona oli turnauksen ylivoimainen pelaaja. Minä olin seitsemänvuotias ja puhkesin raivokkaaseen itkuun, kun isäni soitti iltavuorosta kotiin ottelun jälkeen ja tarjosi sänkyni yläpuolelle Iltalehden Maradona-julistetta. Sama isä, joka edeltävällä viikolla oli tyytyväisenä nyökytellyt nupullaan olevalle Saksan-rakkaudelleni** ja opettanut ”lukkarinrakkauden” tarkoittavan sitä, että meillä on sukulaisia Saksassa. Olin lyöty.

Myöhemmin paljastui, ettei isä halunnut pilailla kustannuksellani, vaan kyse oli silkasta ymmärtämättömyydestä. Se oli helppo antaa anteeksi, sillä kenenkään aikuisen olisi ollut mahdotonta ymmärtää, mitä vaikutuksille alttiissa nuoressa mielessäni oli tapahtunut viimeisen kahdeksan päivän aikana.

(Jalkapallo)identiteettini kulmakivi muurattiin juhannuslauantaina vuonna 1986, kun Saksa voitti isäntämaa Meksikon puolivälieräottelussa.
.................

Meksikon kisat olivat ensimmäinen suurturnaukseni. Olin aloittanut pelaamisen edellisenä kesänä ja nähnyt televisiosta joitain otteluja, muun muassa Euroopan cupin finaalin, jossa romanialainen Helmut Duckadam torjui maagisesti neljä rangaistuspotkua. Rankkarikisat olivatkin jalkapallon hienouksista suurin ja parasta ravinnetta hiipivälle jalkapallohulluudelle. Ne oli helppo rekonstruoida uudelleen missä tahansa ympäristössä, tarvittaessa myös yksin kotona, jalkapallokeräilykortteja ja foliosta nyplättyjä palloja käyttäen.

MM-kisoissa rankkareita oli luvassa lisää, joskin toden teolla vasta pudotuspelivaiheessa. Alkulohkot menivät ihmetellessä suoria lähetyksiä keskellä yötä, aikaeroa ja elämäni ensimmäisen kesäloman siunattua lupaa valvoa. Avausottelu Italia-Bulgaria pelattiin toukokuun viimeisenä päivänä, illalla ekaluokan loppumisen jälkeen. Silloin opin, että hallitseva maailmanmestari on aina liemessä avausottelussa, vaikka en jaksanutkaan valvoa toiselle jaksolle ja missasin Nasko Sirakovin dramaattisen tasoituksen. Suuria tunteita tai suosikkijoukkuetta en kuitenkaan vielä alkulohkoissa tunnustanut.

Kahdestakymmenestäneljästä joukkueesta kuusitoista pääsi jatkoon, joten alkulohkoissa oli oikeastaan vaikeampi karsiutua kuin selvitä toiselle kierrokselle. Saksa hävisi ryhmässään häikäisevälle mutta ailahtelevaiselle Tanskalle, pelasi tasan siekailemattoman väkivaltaisen Uruguayn kanssa ja voitti odotetun surkean Skotlannin. Se oli lohkon toinen ja kohtasi seuraavaksi Marokon.
.................

Ymmärrys Saksan myyttisestä jalkapallomahdista alkoi syöpyä mieleeni luultavasti juuri Marokko-ottelun aikana. Peli kiinnosti myös Suomen lehdistöä normaalia enemmän, sillä Marokon maalivahti Zaki Badou oli naimisissa meikäläisen naisen kanssa. Suomen vävyn MM-tarina päättyikin kansallishenkisesti, sillä Saksan voittomaali ottelun viimeisillä minuuteilla oli hänen selvä munauksensa. Minusta kuitenkin tuntui, että vain olankohautuksella ohitettiin se kiehtova seikka, että Saksa voitti, mutta ei häikäissyt.

Ennen Saksan ja Meksikon ottelua samana päivänä pelattiin Ranskan ja Brasilian puolivälierä. Se oli kahden taitavan joukkueen kamppailu, joka päättyi moninaisten vaiheiden jälkeen rankkarikisassa. Likimain täydellinen matsi siis, jonka seurauksena monista ikätovereistani tuli jommankumman maan kannattajia. En tiedä miksi, mutta minulle kävi toisin. Ehkä en nähnyt päivän ensimmäistä ottelua kokonaan tai sitten aamuyöllä koettu rankkarikisa – kuten mikä tahansa kokemus – on humalluttavampi kuin alkuillan letkeälanteinen ilotulitus.

Jälkikäteen tarkistettujen kalenteritietojen mukaan Saksa-Meksiko alkoi Monterreyn stadionilla kello neljältä paikallista aikaa. Se merkitsee puolta yötä Suomessa. Kiitos mummo ja pappa, jotka annoitte valvoa yön, ja kiitos Ylen selostaja, luultavasti Pentti Salmi, joka välitit viestin toisesta maailmasta. Jokainen kunnollinen lapsi on alennetusti syyntakeinen teoistaan ja tunteistaan tuntikausia normaalin nukkumaanmenoajan jälkeen.
...................

Taistelu välieräpaikasta alkoi 120 minuutilla mitäänsanomattomuutta. Parhaat maalintekopaikat olivat vapaapotkuja yli kahdestakymmenestäviidestä metristä sekä Klaus Allofsin moukarimainen puolivolley suoraan päin maalivahti Lariosta. Lopulta kumpikaan joukkue ei ollut lähelläkään voittomaalia, mutta rankkarikisan jälkeen sillä ei ollut mitään väliä. Olin todistanut kaikkien aikojen jalkapallo-ottelua.

Kolme ensimmäistä ampujaa tekivät helposti maalit. Allofs, akrobaattinen Negrete ja tarkka Brehme. Maalivahdit Larios ja Schumacher aavistivat väärään suuntaan kerta toisensa jälkeen. Seuraavaksi Meksikolta sai vuoron langanlaiha puolustaja Quirarte, joka oli ilmiselvästi hermostunut.

Kädet laskeutuvat lanteilta. Meksikolainen käy hitaasti kohti palloa, vaihtoaskeleet, kiihdytys – ja tasapainoton sutaisu melkein keskelle maalia! Schumacher aavistaa samaan kulmaan kuin äsken ja on liukumassa ohi pallosta. Aivan viime hetkellä hän kohottaa vasemman jalkansa ja torjuu pallon korkealle ilmaan. Torjuu jaloillaan! Mykistyn juhannusyössä yhdessä Monterreyn yleisön kanssa.

Tällaisesta ei ole kerrottu! Tällaista ei ole koskaan nähty!

Schumacher kyyristyy rangaistusalueen ulkopuolelle seuraamaan Matthäusin laukausta. Maali.
Meksikon Servin tamppaa rangaistuspilkkua hermostuneesti ja käärii sukkiaan pitkään sopivalle korkeudelle. Hänet on tuomittu epäonnistumaan. Schumacher kaatuu taas samaan kulmaan ja Servinin löysä laukaus uppoaa hänen syliinsä. Uusi sankarini nousee eleettömästi nurmelta ja heittää pallon kainalostaan odottamaan seuraavaa saksalaista. Maalin tekemällä Saksa voittaa ottelun ja selviytyy jatkoon.

Kuvaan astelee pieni vääräsäärinen mies, Littbarski. Tuomari seisoo pilkun päällä ja estää tovin Littbarskia sijoittamasta palloa paikoilleen. Kun kaikki on valmista, hän vaatii korjaamaan pallon asettelua vielä kerran. Kiusanteosta huolimatta pelaaja näyttää rauhalliselta. Tuomari viheltää luvan. Littbarski kiihdyttää rennosti pallolle, ei harhauta, vaan pommittaa hirmuisesti vasempaan sivuverkkoon. Larios aavistaa oikein, ojentaa nyrkkinsä, mutta ei voi torjua.

Littbarski nostaa oikean kätensä ilmaan ja kaartaa virnistäen Schumacherin luo. Tasainen ottelu on päättynyt musertavaan tyrmäysiskuun: 4–1. Ymmärrän, että yksinkertaisissa rangaistuspotkuissakin voi olla ylivoimainen.
...................

Seuraavat päivät sekä viikot turnauksen jälkeen vietin rankkarikisoissa. Pihalla, kentällä tai sisällä kotona. Maalivahtina aavistin ratkaisuhetkellä aina samaan kulmaan ja toivoin, että laukaus tulisi keskelle, jotta voisin torjua sen jaloilla, kuten Schumacher. Jos onni ei ollut myötäinen, vaadin kanssalavastajiani ampumaan keskelle, jotta Monterreyn ihme saatiin toistettua edes jotenkuten.

"Omia pelejäni varten harjoittelin yhden pilkun: suoralla vauhdilla kovaa vasemmalle alas. Koska Littbarskin pyhän toimituksen toistaminen luotettavasti osoittautui minulle mahdottomaksi, en uskaltanut koskaan toteuttaa suunnitelmaani sarjaottelussa. "

Sitä vastoin epäonnistuin kahdesti yrityksessäni harhauttaa maalivahti ja sijoittaa löysästi oikealle, enkä enää saanut yrittää uudelleen. 

Meksikon kisojen välieristä ja finaalista en muista paljoakaan, mutta Saksan onnistumiset hyvin. Brehmen ampuman keskinkertaisen vaparin, jonka Ranskan Bats imaisi altaan verkkoon, ja Völlerin kylmäpäisen noston yli saman maalivahdin. Finaalissa Saksa oli jo menettänyt pelin, mutta Rummenigge ja Völler nostivat sen tasatilanteeseen ennen Burruchagan karkumatkaa.

Rangaistuspotkuja lukuun ottamatta Saksa ei koskaan näyttänyt hyvältä, sen peliasutkin olivat tylsät, mutta se pärjäsi kaikille. Marokko ja Meksiko olivat aivan yhtä hyviä kuin se, mutta hävisivät ilman jossittelua. Vastoin yleistä oikeustajua Saksa pudotti finaalista Ranskan, joka oli Euroopan paras ja jolla oli Platini. Saksa tuntui altavastaajalta, joka lopulta voitti. Sen kannattaminen oli siis aavistuksen jännittävää, mutta sopivan riskitöntä. Luulin osuneeni kultasuoneen, mutta itkin Saksaa taas parin vuoden kuluttua EM-kisoissa, jolloin tutustuin katkerasti Hollanin jalkapallojoukkueeseen. Inhosin van Bastenia syvästi.
..............

Neljän vuoden suru päättyi maailmanmestaruuteen Italiassa vuonna 1990. Yksikään Saksa ei enää käyttänyt etuliitettä ”Itä”, mutta useimmat asiat olivat niin kuin ennenkin. Pentti Salmi selosti ja loppuottelussa Argentiinaa vastaan kentällä olivat samat pelaajat kuin neljä vuotta aiemmin. Voittomaalin teki Brehme, tietenkin rankkarista. Oli Maradonan vuoro itkeä. Isä katseli finaalin Jörg-sedän kanssa ja soitti tyytyväisenä pelin jälkeen. Saksan-kysymys oli kaikin tavoin poissa päiväjärjestyksestä.

Vuosituhannen alun kurjien välivuosien jälkeen Saksasta on taas helppo pitää. Jokainen suomalainen amatöörifutaaja voi samaistua Thomas Müllerin kulmikkaaseen liikkeeseen ja Manuel Neuer saattaa olla uusi Schumacher. Taas pelataan aamuyöllä, eikä Saksa vieläkään ole hävinnyt rankkarikisaa.
Hereillä pojat!


Laitakameli
Kirjoittaja on entinen sarjapelaaja, jonka vahvuudet jalkapalloilijana olivat lajirakkaus ja juokseminen. Suuren menestyksen estivät mm. taidon ja pelisilmän puute. Uran toistaiseksi hienoin hetki on Saksan parlamentin jalkapallojoukkuetta vastaan tehty rangaistuspotkumaali. Kovaa, vasemmalle, alas.
*Burruchagan maalia ei voi kuvata paremmin kuin Ylen Antero Karapalo suorassa finaalilähetyksessä.

**Ns. Saksan-kysymys oli perheessämme ratkaistu ykskantaan niin, että puhuttiin Saksasta (Länsi-Saksa) ja Itä-Saksasta (Itä-Saksa). Myös Yleisradion selostajien Länsi-Saksasta aina käyttämä muoto Saksan liittotasavalta olisi varmasti ollut hyväksyttävä.

3 kommenttia:

  1. Suosikkini, selostajakolossi Anssi Kukkonen, käytti jossain yhteydessä Itä-Saksasta (YYA-ajan asteikolla mitattuna) poliittisesti ihastuttavan epäkorrektia nimitystä 'harppisaksa'.

    Nykytietämyksellä suostuisin itse käyttämään siitä vakkasuomalaista ilmausta 'sikses demokraattinen tasavalt' , jonka monimielisyys saattaa avautua jopa Turussa asti (?) .

    VastaaPoista
  2. Ottamatta kantaa mummosi ja pappasi räikeään piittaamattomuuteen soveliaista nukkuma-ajoista, haluan kuitenkin muistuttaa että kaikki lähetykset noista kisoista eivät olleet suoria. Huomasin itse tämän häviämällä noin viisi markkaa vedonlyönnissä enolleni, joka myöhemmin tunnusti olleensa tietoinen pelin lopputuloksesta ennen vedonlyöntiä. Tämä jos mikä oli kelpo opetus reaalimaailmasta kahdeksanvuotiaalle pojalle.

    VastaaPoista
  3. Hyvä Seurahepo, pitää paikkansa, ja mietin itsekin jälkilähetyksen mahdollisuutta. Draaman kaaren kannalta oli parempi jättää pohdinta pois kirjoituksesta... Laitakameli

    VastaaPoista