Zidane kaappaa zeppeliinin

Maailman hienoimman urheilutapahtuman eli jalkapallon MM-kisojen kunniaksi Sinisen zeppeliinin miehistö vaihtuu parin viikon ajaksi. Touko-kesäkuun vaihteessa Zepukassa kynäilee joukkueellinen jalkapalloentusiasteja. Monilla heistä on takanaan (omien sanojensa mukaan) mittava ja kunniakas peliura.

Homma foorumilla muuttuu sellaiseksi, että koko blogi kulkee pari viikkoa nimellä Sininen zidane. Se on tietysti kömpelö sanaleikki äitiään syvästi kunnioittavan ranskalaisfutaajan Zinédine Zidanen (kuvassa) nimestä.

Tilastojen ja taktiikkahieronnan sijasta Sininen zidane keskittyy häpeilemättömään sentimentaalisuuteen ja futisromantiikkaan. Blogissa kerrotaan tarinoita lapsuudesta, kasvukivuista, nuorukaisen pettymyksistä ja täyttymyksistä, suurista tunteista, kuolemasta ja Marco Tardellista. Ja tietysti Saksasta. Elämä tosiaan on vain osa jalkapalloa.
...........

Mikä tekee juuri jalkapallon MM-kisoista sen kaikkein kirkkaimman urheilutapahtuman? Ennen muuta kyse on tietenkin pelistä. Jos rakastat kauneutta, rakastat jalkapalloa. Jos rakastat draamaa, rakastat jalkapalloa. Jos rakastat älyllisyyttä, rakastat jalkapalloa.

Mutta jalkapallon MM-kisoissa on kyse paljon muustakin kuin itse pelistä, sillä hienoa (usein hienompaa) vihreän veran sâkkia pelataan kansallisissa ja kansainvälisissä sarjoissa. Yksi viehätys löytyy kisojen aidosta kansainvälisyydestä, uskallanko sanoa maailmallisuudesta. Se näkyy niin faneissa kuin joukkueissa. Koko maailma on yhdessä mukana kisoissa. MM-kisat ovat tarina siitä, miten opin rakastamaan ihmiskuntaa. Sen kaikissa väreissä.

Edellinen sisältää myös paljon, paljon hyväntahtoista huumoria. Eteläamerikkalaisissa, pohjoiseurooppalaisissa ja afrikkalaisissa faneissa on melko nopeasti havaittavissa pienoisia eroja. Mikä hienoa, MM-futiskatsomoon mahtuu silti yhtä lailla karski lad Manchesterista kuin iloisesti tappionkin hetkellä tanssiva kamerunilaiskannattaja. Huudetaan tässä välissä yhdessä: "Kamerun! Kamerun! Kamerun! Kamerun!".

MM-jalkapallo tarjoaa oivan kaleidoskoopin maailman kansoihin (lapsena piti aina pelien välillä tarkistaa karttakirjoista, missä jokin kumma maa sijaitsi). Missään muussa lajissa pallollinen pelitapa ei ole yhtä myyttisesti kiinni kansallisessa identiteetissä kuin jalkapallossa.

Saksalaista jalkapalloa pidetään "kurinalaisena", siinä missä hollantilaiset pelaavat "iloista jalkapalloa", nigerialaiset taas fiilispohjalta eurooppalaisvalmentajansa vatsahaavaa pahentaen. Japanilaiset kipittävät, brasilialaiset neppailevat ja tylsät egyptiläiset pelaavat alusta saakka tasapeliä. Espanjalaiset filmaavat ja englantilaiset eivät filmaa. Italialaisilla on aina pieni vilppi mielessä ja serbialaiset kiihtyvät nollasta sataan nopeammin kuin ehdit Kosovoa sanoa. Ranskalaisissa on jotain ylimielistä. Argentiinalainen kyynelehtii kentän pinnassa pienenkin hipaisun jälkeen, irlantilainen ei silloinkaan kun hänen jalkansa on repeytynyt kokonaan irti. Tanskalaisilla on aina kivaa.

Jokainen futista vähääkään seuraava tietysti ymmärtää, että edelliset ovat monin paikoin (paikkaansa pitämättömiä) kliseitä, mutta hauskoja sellaisia. Niin on, miltä näyttää.
...............

Väitän, että toinen nimenomaan meille suomalaisille tärkeä seikka MM-kisoissa on se, että ne pelataan kesällä. MM-kisat ja Suomen kesä esiintyvät paitsi yhdessä myös harvakseltaan. Siksi niistä pitää nauttia koko sydämellä.

Asepalveluksiakin on keskeytynyt sen takia, että ne sattuivat lopputurnauksen kanssa päällekkäin (armeija on selvästi lätkäjätkien tyyssija, kuka muu muka järjestäisi palvelukseen astumisen kesken MM-kisojen!?). Eräs kaverini oli rahdannut metsäleirille television, että pystyi katsomaan otteluja "kinessä".

Erämökeillä viritellään tulevanakin suvena mummon radioita taajuuksille, josta voi kuulla suorana sen oman suosikkijoukkueen kuolemanottelun.
...............

Kolmas iso syy on se, mistä tässäkin blogissa kirjoitetaan: Nostalgia, lapsuus, vuosien vierähtäminen, aika. Sukupolvien vaihtuminen niin kentillä kuin kisakatsomoissa. Aina kisojen alkaessa sitä miettii, missä olikaan edellisten kisojen aikana, miltä maailma silloin tuntui. Kenen kanssa kisoja katsoi.

Meksikon kisat 1986 ovat jääneet mieleen sen takia, että se oli oman isoisäni viimeinen kesä, ja hänen kanssaan otteluja tuijotettiin puupaneloidusta Philipsistä (sama televisio toimii muuten edelleen) kesähuvilalla.

Mitä enemmän asiat muuttuvat, sitä samanlaisempina ne pysyvät. Legendaarisen Kamerun-Englanti-ottelun (1990) jälkeen jäimme kaverin kanssa vielä yöllä potkimaan jalkapalloa mökin rantaan. Tänäkin kesänä ison ottelun perään lapset ryntäävät illansuussa ulos matkimaan uusia sankareitaan ja vetämään kärkkäreitä ja banaaneja – aivan kuten televisiossa näytettiin. Helsinki cupissa nähdään pojanviikareilla jälleen uusimmat tukkamuodit suoraan Brasiliasta. Eräs kirjoittajamme tulee kirjoittamaan pitkästi omista lapsuuden kisamuistoistaan ja siitä, miten soihtua siirretään nyt omille pelaajauraansa aloitteleville lapsille.

Lisää tarinoita ja tunnelmia on luvassa seuraavat pari viikkoa. Toivotamme siis Sinut lämpimästi mukaan seuraamaan Zepukan – anteeksi Zizoukan – MM-futisennakkoa. Ja selväähän on, että Englanti vie kannun. Ai, ei vai? No, pitäkää tunkkinne.


Sinisen zidanen perätuhtomies

Kirjoittaja on ihminen, joka on pettynyt toistuvasti kaikkiin kannattamiinsa jalkapallojoukkueisiin ja erityisesti niihin, joissa on joskus pelannut tai nykyään pelaa.