Leskenlehti on varsin surullinen nimi niin iloiselle kukalle. |
..........
Kevään rehellisyys lähentelee raakuutta. Kuulu amerikkalaisrunoilija T. S. Eliot kuvaa Autio maa -runossaan (1922):
”Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää
sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa
muiston ja pyyteen, kiihoittaa
uneliaita juuria kevätsateella.”’
Talvi tarjoaa turvaa, joka keväällä riistetään julmasti. Pakkasöiden päätyttyä hullut työnnetään asemille avohoitoon, ja lämpimässä lusineet pikkurikolliset potkitaan pihalle. Kerjäläiset kuskataan kulmille värjöttelemään, ja baarien nurkkapöytien miehetkin saavat maistaa päivänsäteitä. Kevät paljastaa kaiken: lian ja pölyn, koirankakan, hylätyt rakennukset, metsään ajetut autonromut, uudet uurteet kasvoissa. Kevät paljastaa olemisen turhantärkeyden.
Keväällä pimeään ei pääse enää pakoon. Hetken aikaa kaikki on paljasta ja väritöntä, ilman suojaa. Kun seisoo harmaanruskean valtaväylän reunalla, ymmärtää, mitä Eliot tarkoitti kirjoittaessaan "minä näytän sinulle ahdistuksen kourallisessa tomua". Itsemurhia tehdään eniten kevätkuukausina, Suomessa toukokuussa.
Keväällä jokaisen hetken tärkeys painostaa mieltä, jokainen ilta tuntuu vaatimukselta tehdä jotain merkityksellistä. Alkaa pakonomainen kilvoittelu toimeliaisuudella. Yksi tarttuu kuokkaan, toinen rapaan, kolmas ostaa mopin. Askareiden ajattelu on ihmisen kokoista ajattelua. Siksi kevät on nin petollinen, silloin ihmispolon mieleen juolahtaa helposti liian suuria kysymyksiä. "Se on tää paniikin tunne, paniikin tunne, ja se tulee joka kevät", Kauko Röyhkä voihkii kappaleessa Kevät (1991).
.........
Mutta sitten on se kevään toinen puoli. Valo, äänet ja tuoksut. Kevät porautuu suoraan takoraivoon. Valo puhuu, on toukokuu. Katujen varsilla näkyy paikoilleen jähmettyneitä, takakenossa seisovia ihmisiä, jotka ovat kääntyneet kohti taivaalla möllöttävää Apolloa. Onnelliset ihmispatsaat silmät kiinni, suunpielissä pilkistävä hymy. Sillä aurinkoa kukaan ei omista, se kuuluu kaikkein köyhimmillekin. Niin rantojenmiehetkin palaavat rannoille yösuojistaan, tuntevat vapauden kaihon syrämissään. Ensin haukkaavat meri-ilmaa, sitten naukkaavat lestistään. Kuka nyt kesällä asuu!
Entäs ne kevään äänet? Kiljuvien lokkien huuto torin yllä, valuva puro lenkkipolun kupeessa, vuoden ensimmäinen yösade, joutsenten raskaat siiveniskut lahden poukamassa ja moottoripyörien kiihdytysäänet. Lautasten kilinä terassilla, tamppausta takapihalla, työkalujen kolina pihavarastolla. Kevään äänimaisema on erikoinen yhdistelmä äärimmäistä kovuutta, kirkkautta ja pehmeyttä.
Samalla lailla kevään tuoksutkin ovat sekoitus ylevää ja matalaa. Kevät tuo suolaisen meren tuoksun kaupunkiin. Tuoksuu puutalokortttelien terva ja huoltamolta kulkeutuu bensiinin katku ja pesunesteen limetti. Tuoksuu tyttösten parfyymi, vahva kahvi ja kuohkea multa. Ja yhtäkkiä lehahtaa vesijättömaan, märän maapohjan ja hevosenpaskan lemu. Sellaista elämäkin on, chanelviitosta tulevien ruumiiden päällä.
Ja siinä aistien ylläkylläisessä pommituksessa, elämääsi
ihmetellessä, piispanmunkillesi laskeutuu kevään ensimmäinen kärpänen ja töpöttelee kärsällään munkin lakkia. On pörriäisen aika.
Niin kiire ei ole kellään, ettet ehtisi lukea myös Sinisen zeppeliinin koskettavaa ja elämänmakuista syysarviota Lokakuun manifesti sekä talviarviota Helmikuun manifesti.
Hieno hieno lopetus. :)
VastaaPoista