Vaikeasti kirjoitettu on hyvin ajateltu?

Tampereella osataan selkeä ilmaisu.

"Sisällöllinen ero on pieni, mutta tyylin voitto on suuri." Suurin piirtein näin äidinkieltä opettanut yliopistonlehtori napautti meille yhteiskuntatieteiden opiskelijoille reilut kymmenen vuotta sitten. Hän yritti epätoivoisesti pitää graduntekijöiden suomen kielen edes välttävällä tasolla ja saada heidät hiomaan ilmaisuaan. Luulen, että syvällä sydämessään hän tiesi kaiken työnsä valuvan hiekkaan.

Sitaatti putkahti mieleeni, kun flunssassa viruessani erehdyin lukemaan erästä uunituoretta yhteiskuntatieteellistä väitöskirjaa. Poikkeuksellisesti en laita lähteen linkkiä tähän, sillä tarkoitukseni ei ole suomia kyseistä työtä, vaan käyttää sitä ainoastaan esimerkkinä. Uskokaa pois, tyylilajissaan se ei suinkaan ole ainoa.

Väitöskirja oli, sanalla sanoen, lukukelvoton. Oli pakko kysyä: Onko minussa jokin vikana vai onko kaikki täyttä p****a? Lainaan sieltä täältä, makustelkaa rauhassa:

"Näin jälkiteollisen kontrolliyhteiskunnan – käsite, jota en vielä ollut löytänyt kyseisestä artikkelia kirjoittaessa – sukupuoliero neuvoteltaisiin uudelleen tai kumottaisiin, moninaiset poliittiset toimijat tai subjektit voisivat saavuttaa hegemonisen position, mikä kyseenalaistaisi myös hegemonisen vallankäytön ja maskuliinisen ruumiin liiton: biologiseksi ymmärretyn miehen ruumiin ja ideologisesti tuotetun maskuliinisuuden välinen ero on kastroitunut."

"Sukupuoli on nimenomaan yhteiskunnan yliminän kautta tuottaman heteromelankolian performointia osana Toisen diskurssia." 

"Sukupuolen kurinpidollinen tuotanto saa aikaan valheellisen, sukupuolta heteroseksuaalisuuden hyväksi vakauttavan rakennelman ja lisääntymisalueelle paikantuvan seksuaalisuuden sääntelyn. Harhaa tai illuusiota sisäisestä ja järjestäytyneestä sukupuoliytimestä, siitä, että olisi olemassa selkeä sukupuoliero, jako miehiin ja naisiin, pidetään yllä ennen kaikkea heteroseksuaalisella matriisilla."

"Kuten artikkelissa totean, Butler tarkastelee mahdollisuutta muodostaa vaihtoehtoinen imaginaarinen järjestys hegemoniseksi kutsumansa tilalle, joka kyseenalaistaisi niin ymmärryksemme ruumiimme morfologiasta, muoto-opista, kuin falloksesta etuoikeutettuna poliittisena merkitsijänä."
 

Siis mitä vittua? Pippeli etuoikeutettuna poliittisena merkitsijänä tietysti puhuttelee minua, olenhan mies. Tosin olen omallani lähinnä merkinnyt joskus kahdeksikon lumihankeen. Kovin paljon muuta en väitöskirjan kielikukkasista ymmärtänyt. Lauseet ovat täynnä kompuroivaa käsitehuttua, ja tuttuun sosiologiseen tyyliin passiivilla painellaan eteenpäin, jotta niin tekijä kuin jäisi mahdollisimman hämäräksi.

Väitän, että ainakin lainaamissani katkelmissa kirjoittaja käy sillä rajalla, onko hänen tekstinsä enää ymmärrettävää suomen kieltä. Missä tahansa muualla kuin yliopistolla edellisen kaltaisista epäselvistä virkkeistä saisi ympäri korvia. Väitöskirja sattuu vielä olemaan omalta tieteenalaltani, joten minun kai tulisi tajuta asiasta edes jotain. Anteeksi, mutta en tajua.
..........

Korostan, että ohut sivistykseni tai vaatimaton älykkyyteni ei tietenkään kelpaa mittariksi siihen, onko jokin väitöskirja onnistunut vai ei. Jos eteeni kannettaisiin fysiikan alan väikkäri, en suurella todenäköisyydellä ymmärtäisi siitä mitään. Se ei tarkoita, että väitöskirjan kirjoittaja tai edes minä olisin typerä. Jokainen voi kokeilla tietonsa rajoja katsomalla Helsingin yliopiston uusimpien väitösten otsikoita. Harvasta niistä maallikko käsittää edes mitä on tutkittu. Väitöskirjoja ei kirjoiteta Pihtiputaan mummolle vaan tiedeyhteisölle.

Mutta edellinen ei ole mikään puolustus sille, että kirjoittaja naputtelee toistasataa sivua läpipääsemätöntä tekstiä.

Mitä siis pitäisi ajatella, kun en saa väitöskirjan suomenkielisistä virkkeistä tolkkua? Missä menee raja, että tieteellinen teksti muuttuu joutavaksi jargoniksi? Kuinka monta kömpelöä uudissanaa tutkija voi ahtaa virkkeisiinsä?

Tieteen tehtävänä on valaista maailmaa, ei hämärtää sitä. Huonosti kirjoitettu on huonosti ajateltu. En ymmärrä, miten nämä kaksi tolkullista totuutta unohtuvat yliopistolla. Kun lukee tarpeeksi epäselvästi kirjoitettua tekstiä, tulee aika äkkiä mieleen ne keisarin uudet vaatteet. Onko sotkuisen sanamagian takana todellisuudessa jotain kovaa asiaa vai silkkaa höpsismiä? Haistan Himasen!

Yliopistolla oppii kirjoittamaan huonosti. Yliopistolla oppii käyttämään sanoja, jotka eivät tee maailmaa selkeämmäksi vaan hämärtävät merkityksiä. Pahimmillaan yliopisto tuottaa ja uusintaa hegemoniaa, jossa yksilöön performoidaan molaarisuutta, joka representoi erojen ensisijaisuutta korostavaa molekulaarisuutta ja vähemmistöksi tulemisen heteromatriisia. Ok, vedin tuon viimeisen virkkeen stetsonista (sanat tosin löytyvät kyseisestä väikkäristä). Mutta ymmärtänette pointtini.

Onnittelut silti väittelijälle ja terveisiä yliopistotutuille. Ainakin taas muistin, miksi sosiologian kirjojen lukeminen aiheutti viiltävää kipua otsalohkossa. Ja miksi flunssassa ei pidä lukea mitään maitopurkin tuoteselostusta vaikeampaa.

Äh, nyt olen ihan heteromelankolinen. Taidan lukea Ilta-Sanomista muutaman Porin Ässät -jutun. Siellä en ainakaan törmää tällaisiin lauseisiin:

"Erontuotanto perustuu negatiiviselle liikkeelle: ollakseen olemassa määrittyneenä, on olion kiellettävä vastapuolensa, ja ero, jonka kielto tuottaa, asettuu olion ulkopuolelle, olion ja sen vastapuolen väliin, jolloin identiteetti on rajoittumista ja paikantumista suhteessa toisiin, mutta se on myös dynaamista kieltoliikettä, joka tapahtuu toisten välityksellä."

Ettäs tiedätte.