Herraskartanossa kummittelee

Jos etsit täydellistä syys-villasukka-torkkuviltti-pokkaria, lue Sarah Watersin Vieras kartanossa. Waters sekoittaa romaanissaan peribrittiläistä kartanokuvausta kauhuromantiikkaan herkullisesti. Kun päähenkilö on vielä poikamies maalaislääkäri, kirja on kuin goottihenkinen Kaikenkarvaiset ystäväni.

Vieras kartanossa sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen englantilaiseen kyläpahaseen. Tohtori Faraday kutsutaan kotikäynnille rapistuvaan Hundreds Hallin kartanoon, jossa palvelustyttö voi oudosti. Pikkuhiljaa Faraday päätyy yhä syvemmälle kartanon omistavan, omintakeisen Ayersin aatelisperheen elämään. Samaan aikaan homehtuva ja suurelta osin autio rakennus herää eloon, ja rakennuksessa tapahtuu selittämättömiä ilmiöitä. Seiniin ilmestyy kummia raapustuksia ja käytävillä tuntuu liikkuvan joku tai jokin. En paljasta, mikä haamu leijuu kartanon yllä, mutta ainakaan se ei ole kommunismin haamu. Tragedioiltakaan ei vältytä.

Kun tapahtumat lähtevät vyörymään, Ayersin perheen lesken ja hänen aikuisten lastensa mielenterveys horjuu. Maltillinen lääkäri Faraday tempautuu tahtomattaan mukaan outouksiin ja joutuu lopulta niiden keskushenkilöksi. Lukija saa varautua muutamaankin kunnon käännökseen. Kirjan loppu on vähintään kolkko.

Mukaansatempaavaa romaania voi lukea yhtä lailla koukuttavana kummitustarinana kuin yhteiskunnallisena kuvauksena 1940-luvun maaseutuelämästä. Waters välttää nostalgisointia ja kuvaa sen sijaan brittiläistä yhteiskuntaa sodanjälkeisessä murrostilassa, jossa köyhtyvä maalaisaatelisto yrittää pitää yllä edvardiaanisen ajan tapoja ja kulisseja. Vieras kartanossa on kuin tehty tv-minisarjaksi, toivottavasti BBC tai joku muu tv-tuotantoyhtiö tekee siitä laatudraamaa.


Kirja-arvio: Sarah Waters: Vieras Kartanossa.