Sukupolveni sodat

Ala-asteella minulla oli pieni punakantinen ystäväkirja, johon luokkatoverini vastailivat. En muista selvästi kuin kaksi vastausta: me 1980-luvun lapset inhosimme maksalaatikkoa ja pelkäsimme sotaa. Ajattelevatkohan nykyiset kahdeksanvuotiaat samoin?

Ukrainan kriisi palautti mieliin unohtuneita sanoja kuten geopolitiikan, alueluovutukset ja Krimin. Pelottavinta oli, että se palautti mieleen todellisen eurooppalaisen aaveen: suursodan.
............

Minun sukupolveni on kokenut monta sotaa. "The revolution will not be televised" runoilija-muusikko Gil Scott-Heron julisti, mutta sukupolveni sodat televisioidaan, twiitataan ja ladataan internetiin. Suora lähetys ei milloinkaan lopu. Luojan kiitos minun (suomalainen) sukupolveni ei ole joutunut elämään keskellä sotaa.

Melkein ensimmäinen sotani oli Iranin ja Irakin sota. Veimme tai haimme isäni kanssa mummiani kesäsiirtolasta kun radiossa kerrottiin sodan päättyneen. Muistan tämän todennäköisesti vain siksi, että mummi vietti kesät hassunnimisessä paikassa, Sinapissa.

Ensimmäinen sotani käytiin 1990-luvun alussa. Saddam Husseinin johtama Irak miehitti Kuwaitin, ja hetken empisen jälkeen laaja liittouma aloitti ilmasodan Irakia vastaan. Sotaa seurattiin tiiviisti kotona ja koulussa. Sota tuntui meistä vesseleistä vahvasti oikeudenmukaiselta – kelmi diktaattori Saddam sai kyytiä "isoilta pojilta". Hyvikset ja pahikset tunnisti toisistaan.

Meidän koulupoikien mielestä koko sota oli hurjan jännittävä ja näytti pahuksen hienolta! Vihreät valojuovat singahtelivat keskellä pimeyttä. Televisiokamerat hivelivät valtavia lentotukialuksia ja taivaalla kiitäviä, metallinhohtoisia hävittäjiä. Yhdysvaltain armeija julkaisi videopeleiltä vaikuttavaa materiaalia hyökkäyksistä. Kymmenien metrien korkeuteen roihuavat öljylähteet lumosivat sisäisen pikku pyromaanini. En muista nähneeni tippaakaan verta koko sodan aikana.

Mutta sitten kotiin tunkeutuivat Balkanin sodat. Yhtäkkiä ruudussa näkyi nälkiintyneitä ihmisiä piikkilanka-aitojen takana. Näkyi kaukaa kuvattuja autioita vedenottopisteitä, joden ympärillä oli valtavia verilammikoita. Ihmisiä näännytettiin leireillä, vietiin kylistä ammuttavaksi sorakuopille ja räjäytettiin kranaateilla keskelle toria. Luulen tuolloin ahdistuneeni ensimmäistä kertaa elämässäni siitä, ettei kukaan tee mitään estääkseen nämä kauheudet. Sota oli yhtä aikaa kaukana ja silti aivan lähellä. Tämä todella tapahtuu juuri nyt.

Vuosia myöhemmin käytiin vielä lyhyt Kosovon sota, josta jäi pieni mutta pysyvä arpi myös minulle. Eurooppalaiset valtiot olivat yhä kyvyttömiä toimimaan, vaikka uusia julmuuksia suunniteltiin puoliavoimesti. Paljon parjatut amerikkalaiset riensivät jälleen apuun. Ainakin Ranskassa ja Suomessa paheksuttiin, että "väärin sammutettu kansanmurha".

Ranskalaiset arvostelijat olivat asialla myös kun Yhdysvallat WTC-iskujen jälkeen hyökkäsi Afganistaniin. Kun amerikkaismediat tunnekuohussaan ihmettelivät "How dare they forget?", minun mieleeni ei palannut ensimmäisenä toinen maailmansota, vaan 1990-luvun raakuudet Balkanin niemimaalla. Miten me eurooppalaiset julkesimme unohtaa?
.............

2000-luvun sodat muuttavat kenet tahansa kyynikoksi. Ehkä jokaisen sodan pitäisikin tehdä meistä hieman kyynisempiä. Afganistanin ja Irakin sodissa on kuollut tuhansia ja taas tuhansia siviiliuhreja. Mitä enemmän tietää Somalian, Syyrian tai Libyan sodista, sitä vaikeampi on taistelevista (lukuisista) osapuolista erottaa niitä kuuluisia hyviksiä ja pahiksia.

Sotien lopulliset motiivit ja tavoitteet vaikuttavat sivustaseuraajalle toissijaisilta tai yhdentekeviltä verrattuna niiden aiheuttamaan suunnattomaan kärsimykseen ja tuhoon. Rajoja piirretään ja siirretään. Jossain taustalla tietyt etupiirit äkkirikastuvat, sillä sota on edelleen loistavaa bisnestä.

Jo suursodan uhka paljastaa maailmanpolitiikan ikiaikaiset, muuttumattomat totuudet. Paasikivestä pyyhitään pölyt.

Suuren maailmanpalon alkamisesta tulee heinäkuussa kuluneeksi sata vuotta. Mitä enemmän asiat muuttuvat, sitä enemmän ne pysyvät samoina.

Sotshi vai Sotši?

Kiista talviolympialaisten kirjoitusasusta repii kielinatsien rivejä.

Pieni mutta äänekäs kielinatsien fraktio käyttää häpeilemättä erisnimeä Sotshi, vaikka kielinatsien virallisen linjan mukaan ainoa oikea kirjoitustapa on Sotši.

Näyttää vahvasti siltä, että tähän asti yhtenäiset kielinatsit ovat jakaantumassa kahteen kuppikuntaan, sotšilaisiin ja sotshilaisiin.

Kielinatsien enemmistöläiset eli sotšilaiset pitävät tiukasti kiinni kielellisestä tyylipuhtaudesta. He näkevät itsensä etujoukkona, jonka tehtävänä on johdattaa suomalaiset kohti puhdasta suomea. Sen sijaan uudistusmielisten sotshilaisten mukaan oppia pitää korjata silloin, kun se osoittautuu tosielämälle vieraaksi tai tavallisille kielen käyttäjille liian vaikeaksi. Heidän iskulauseena on "suomi suomalaisille!". 
............

Olympialaisten lähestyessä niin sotšilaisten kuin sotshilaisten äänenpainot ovat selvästi koventuneet. Sotshilaiset pilkkaavat vastustajiaan happamasti " samppanjasotšilaisiksi", jotka mestaroivat oikeinkirjoitustaidoillaan välittämättä tavallisen, pienipalkkaista näppäimistötyötä tekevän kirjoittajan huolista. Sotšilaiset taas syyttävät uudistajia internetiä käyttävien ihmisten kosiskelusta ja suomen turmelemisesta. Sotšilaisten mukaan vähemmistöläisten perimmäiset syyt ovat "silkka taitamattomuus ja tyylillinen ontuminen".

Sotshilaiset kiistävät jyrkästi, että heidän pullikoinnissaan olisi kyse vain siitä, etteivät he osaa tehdä sitä lokin näköistä erikoismerkkiä s-kirjaimen päälle.*

"Juuri tuollaiset halpamaiset väitteet paljastavat sotšilaisten röyhkeän ylimielisyyden! Heille saattaa tulla shokkina tieto, että meidänkin shortseistamme löytyy ytyä", sotshilaisten edusmies Antero Karapallo tiuskahtaa ja kippaa muutaman shotin.

Sotšilaisten joukoista tuhahdetaan, että on "hirveä klisee" leimata heidät natseiksi kielinatseiksi.

"Ei tässä mitään šaria-lakia olla suomeen ajamassa, vaan kyse on ihan normaalien kielisääntöjen noudattamisesta. Eikä meillä ole tarvetta hienostella hipsukoilla ja oudoilla tahroilla kirjainten päällä", sotšilaisten kansankomissaari László Bülow sanoo.

Bülow esiintyy uhmakkaasti ja sanoo, että tarvittaessa sotšilaiset antavat sotshilaisille oikein kunnon šakinhivutuksen. "Avaamme gambiitilla ja yllätämme sitten ratsulla heidän lähettinsä", hän uhoaa. Karapallo iskee vastapalloon ja sanoo sotshilaisten translitteroivan sotšilaiset kumoon "missä ja milloin vain".

Edusmiehet mittelevät toistaiseksi vain sanankääntein, mutta molemmissa joukoissa on jo syyllistytty vakavampiin tihutöihin. Viime yönä erään tunnetun sotšilaisen Citroënistä vietiin röyhkästi e-kirjaimen pampulat. Yliopistolla jekkuilevat nuorsotshilaiset muuttivat näppäimistöjen asetuksia niin, että akuuttia ( ´ ) kirjoittaessa tulikin gravis ( ` ). Kostoksi sotšilaiset sekoittivat pilan päiten eräässä kielenhuoltotekstissä sirkumfleksin ( ˆ ) ja hatun ( ˇ ), mikä nolasi sotshilaiset täysin heidän järjestämissään Slavoj Žižek -iltamissaan viikonloppuna.

Tunteiden käydessä näin kuumina lienee vain ajan kysymys, milloin pyyhekuminpalat alkavat sinkoilla osapuolten välillä.
...........

Rintamalinjat sotšilaisten ja sotshilaisten välillä elävät edelleen. Kotimaisten kielten keskus (Kotus) antoi jo marraskuussa 2013 tiedotusvälineille ukaasin, että niiden tulisi kirjoittaa "Sotši". Kotusta pidetään yleisesti kielinatsien Kotkanpesänä, josta käsin kotimaista kirjallisuutta opiskelleet rouvasihmiset hallitsevat suomea raudanlujalla otteella. Kotus on edelleen tiukasti sotšilaisen valtaklikin hyppysissä.

Myös ulkoministeriö suosittelee Sotši-muotoa. Maatiedotteessaan se kehottaa suomalaisia kisaturisteja "käyttämään Sotši-kirjoitusasua tai herran tähden edes jotain asua".

Sotshilaisten joukko kuitenkin kasvaa päivä päivältä. Suomen olympiajoukkue veti lääkärinlaukustaan todellisen (suhu)ässän, kun se käski seuraajiaan käyttämään twiiteissään Sotshi-muotoa. On selvää, että urheilijoiden kiellenhuollon on pelattava koko kisojen ajan moitteettomasti.

Hieman yllättäen mahtavat Yleisradio ja STT ovat antaneet näkyvästi tukensa sotshilaisille. Sitä vastoin arvokkuudestaan tunnettu Helsingin Sanomat on asettunut vanhan vallan puolelle. Niin sotshilaiset kuin sotšilaiset odottavat nyt kuumeisesti, kummalle puolelle vaikutusvaltainen kielinatsistien tyyssija Yhdyssana on yhdyssana -Facebook-ryhmä asettuu.

Joka tapauksessa lujia ja rohkeita ratkaisuja tarvitaan pian, sillä talviolympialaisten alkaessa suomen kielipoliittinen tilanne on muuttunut sekavaksi. Twitterissä hätääntyneet urheiluihmiset turvautuvat jo hästäkkivyörytykseen #Sotshi, #Sotši, #Sochi, #Sotsi ja #Sotšhi. Edellisen kerran urheiluväki keskusteli näin kiivaasti suomen asioista vuonna 1988, kun lätkäjätkät eivät uskoneet, että Markus Ketterer on todellakin kokonainen nimi.

Lue myös: Kielinatsien puoluepäivät

___________________

* Puolueeton ja integriteettinsä aina säilyttävä Sininen Zeppeliini kertoo tässä välissä, miten tarke tehdään:

1. Ota eteesi yksi kappale toimivia, ei-tahmeita näppäimistöjä
2. Kytke NumLock-näppäin (merkkivalon tulisi syttyä)
3. Paina Alt-nappulan pohjaan
4. Pidä Alt-nappulan alas painettuna ja naputtele näppäimistön oikean laidan numeronäppäimistä koodi 0353.
5. Koketeeraa työtoverillesi taidoillasi.

Jouluihminen on kardemumman tuoksuinen natsi

Klassinen joulutervehdys.

Ruotsissa paljastui hiljattain, että joulutortut ovat natsitorttuja (katso kuvat). Tortun pintaa raaputtamalla esiin nousee muitakin järkyttäviä tosiasioita joulusta.

Herää kysymys, onko joulu tosiasiassa vain peitelty yritys kansallissosialistaa ihmisiä? Sininen zeppeliini paljastaa nyt joulun ja kansallissosialismin aatteellisen kohtalonyhteyden.


FAKTA: Sekä joulu että kansallissosialismi tulevat Saksasta.
Suurin osa jouluperinteistä ja natsiperinteistä on keskiluokkaista saksalaista alkuperää.

FAKTA: Joulun huomioväri on punainen, natsismin huomioväri on punainen.
Vertaa esim. joulupukin nuttua ja natsilippua. Musta, punainen ja valkoinen toistuvat joulun ja natsismin värimaailmassa.

FAKTA : joululauluissa ja natsilauluissa lauletaan valkoisesta ylivallasta.
"I'm dreaming of a white Christmas / Just like the ones I used to know". Lisäksi monissa joululauluissa viitataan salakavalasti Saksan armeijan etenemiseen. Esimerkiksi klassikoissa Reippahasti käypi askeleet ja Tiptaptiptap kuulee herkällä luennalla selviä kaikuja saksalaisen armeijan saappaiden jylhästä pauhusta. Sokeltavan filosofin Slavoj Žižekin mukaan kyse on "joulun kätketystä perversiosta".

FAKTA : Asioiden merkitseminen daavidintähdellä.
Kuuset merkitään tähdellä. Juutalaiset merkittiin tähdillä. Tämä on väärin! Kaikki puut ovat yhtä arvokkaita (no, ehkä ei haapapuut), ja kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita. Sillä emmekö muka vuoda samaa verta? Emmekö me muka tunne samoja tunteita?

FAKTA : Meil' himmeli, heil Himmleri.
Tämä ei voi olla sattumaa.

FAKTA: Molemmissa ideologioissa ollaan sairaalloisen kiinnostuneita valtakunnista.
Tuhatvuotinen valtakunta / rauhan valtakunta, anyone?

FAKTA: Jouluna on pakko puuhata kaikenlaisia asioita, koska joku auktoriteetti (äiti, vaimo, tuntematon sukulainen) niin vaatii.
Jouluihmiset ovat kardemumman tuoksuisia natseja: Pitää siivota, ostaa lahjoja, lähettää kortteja, käydä tapaamassa pissalta haisevia vanhuksia ja ajella ympäriinsä rumassa, kutittavassa lahjavillanutussa. Missään vaiheessa tätä hyörimistä ei saa kyseenlaistaa. Natsitkin sanoivat sodan jälkeen, että "me vain tottelimme käskyjä".

FAKTA: Korttien keskeinen asema molemmissa ideologioissa.
Joulukortteja suositumpia ovat nykyään vain natsikortit.

FAKTA: Niin joulupukin kuin natsien organisaatio on huippuunsa viritetty valvontakoneisto.
Molemmat väkivaltakoneistot perustuvat ajatukselle, että niillä on oikeus kytätä kansalaisiaan ja pitää heistä salaisia nimilistoja. Joulupukin Gestapo-miehet tarkkailevat salaa "kilttejä" ja "tuhmia" lapsia, eivätkä kansalaiset pääse tarkastamaan mitä tietoja heistä on kerätty rekisteriin. Sekä natsit että joulupukki luottavat urkinnassaan myös ilmiantoihin ja pelotteluun.

FAKTA: Sekä joulu-ihmiset että natsit ovat innokkaita käyttämään uuneja.
Anteeksi.

FAKTA: Joulun alla julistetaan rauhaa, mutta viimeistään tapanina tapellaan.
Hitlerkin vakuutteli rauhantahtoisuuttaan sudeettialueet saatuaan, mutta kuinkas sitten kävikään.

FAKTA: Tuottavuus perustuu pakkotyölle.
Kirjailija-kuvittaja Mauri Kunnaksen propagandistisesta suurteoksesta Joulupukki (1981) saa käsityksen, että tontut työskentelisivät ilomielin joulupukille. Tosiasiassa onnettomat tontut on kerätty suuriin leireihin ("pukinpajaan"), jonne kukaan ulkopuolinen ei pääse. Siellä tontut puurtavat pitkiä päiviä nikkaroiden ja kooten asioita ilman toivoa palkasta saati vapaudesta. Soittaako mitään kelloja? 

FAKTA: Juutalaiset eivät vietä joulua.
Heillä on hanukka.
...............

Lopuksi toivotetaan blogin kaikille lukijoille riemullista joulujuhlaa.