Helsingissä riehuvaa hirviötä harkitaan nähtävyydeksi

 

Helsingin päättäjät pähkäilevät, tulisiko kaupungissa mellastava jättiläishirviö surmata vai tehdä siitä matkailunähtävyys.

Parhaillaan 20-metrinen hirviö seisoo keskellä Etelärantaa ja popsii kitaansa torimyyjiä ja elinkeinoelämän vaikuttajia kuin kettukarkkeja. Välillä se haukkaa palan Palace-hotellista ja sylkee sen sitten kohti Katajanokan maailmanpyörää.

Helsingin pelastuslaitos myöntää, että tilanne vaikuttaa uhkaavalta, mutta muistuttaa, että näihin aikoihin vuodesta Helsingissä riehuu joka tapauksessa niin influenssa kuin kuokkavieraat.

Hirviö syntyi, kun Helsingin yliopiston tutkijat pudottivat vahingossa erään dosentin lemmikkigekon radioaktiiviseen booliin Kumpulan kampuksella tiistaina. Kemian laitoksen pikkujouluilla oli osuutta asiaan. Tutkijoiden mukaan inhimillisen erehdyksen perimmäinen syy kuitenkin se, että yliopistojen määrärahat ovat pudonneet vuoden 2009 tasolle. Tuota vuotta luonnehditaan usein "Suomen tieteen pimeäksi keskiajaksi". Tutkijakoulutettavia kuoli nälkään kuin kärpäsiä.
..........................

Hirviön 130 miljoonan euron vuosikuluista Helsingin kaupungin investointiosuus olisi enintään 80 miljoonaa euroa. Jäljelle jäävä osuus 50 miljoonaa euroa katettaisiin lainalla, jonka kustannuksista vastaisi Korkeasaaren eläintarha ja Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY. Lainan takaisi Wincapita. Lisäksi joukko yksityisiä sijoittajia on luvannut ostaa hirviölle yli 20 miljoonalla puruleluja paikallisesta Mustista ja Mirristä.

Helsingin kaupunginisien ja -äitien pitää lähipäivänä päättää, annetaanko hirviön jäädä kaupunkiin. Värikkäitä powerpoint-kalvoja tekevien konsulttien mukaan hirviö on vetovoimatekijä. Hirviöturismi on maailmalla nopeimmin kasvava matkailualan ilmiö. Rovaniemellä on Lordi, Gävlellä olkipukki, Fukushimassa ydinvoimala ja Syyrialla ISIS.

Puolestajapuhujat uskovat, että jännä hirviö houkuttelisi Helsinkiin jopa 500 000 matkailijaa vuodessa. Mikä parasta, jos hirviö syö näistä matkailijoista vaikkapa 50 000, kaupunki säästää merkittävän summan hirviön ruokakustannuksissa. Kannattajat sanovat, että jättiläismäinen hirviö olisi juuri sitä vaihtoehtoista ja luovaa kulttuuria, jota Helsinkiin on kaivattu. Aivan kuten länsimetron projektisuunnittelu.

Hirviön vastustajien mielestä on vastuutonta jättää valtavaa hirviötä kaupunkiin ilman varmuutta loppukustannuksista ja -tuloksesta. He vaativat kaupunkia selvittämään mitä tapahtuu, jos hirviö alkaa esimerkiksi vaatia enemmän kevyeen liikenteen väyliä tai kohtuuhintaista asumista.

Monet vastustajat sanovat, etteivät he vastusta kaupungissa riehuvaa hirviötä sinänsä, mutta hirviön tulisi olla suomalaista alkuperää. Tutkijat ovat jo luvanneet selvittää, voidaanko vaskitsa saada mutatoitua kotoperäiseksi hirviöksi näyttämällä sille Kalervo Palsan maalauksia. Toinen vaihtoehto olisi etsiä jostain Iku-Turso.

Vastustajia huolettaa sekin, tallaako uusin hirviö entiset hirviöt alleen. Siis kirjaimellisesti. Muistaako kukaan enää koululaisten kasvisruokapäivää? Miten käy Malmin ainoan luonnonvaraisen lentokentän? Eikö kukaan sittenkään puutu siihen, että Stockmannilla myydään yhä berliininmunkkeja, vaikka kyse on selvästi piispanmunkeista?

Herraskartanossa kummittelee

Jos etsit täydellistä syys-villasukka-torkkuviltti-pokkaria, lue Sarah Watersin Vieras kartanossa. Waters sekoittaa romaanissaan peribrittiläistä kartanokuvausta kauhuromantiikkaan herkullisesti. Kun päähenkilö on vielä poikamies maalaislääkäri, kirja on kuin goottihenkinen Kaikenkarvaiset ystäväni.

Vieras kartanossa sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen englantilaiseen kyläpahaseen. Tohtori Faraday kutsutaan kotikäynnille rapistuvaan Hundreds Hallin kartanoon, jossa palvelustyttö voi oudosti. Pikkuhiljaa Faraday päätyy yhä syvemmälle kartanon omistavan, omintakeisen Ayersin aatelisperheen elämään. Samaan aikaan homehtuva ja suurelta osin autio rakennus herää eloon, ja rakennuksessa tapahtuu selittämättömiä ilmiöitä. Seiniin ilmestyy kummia raapustuksia ja käytävillä tuntuu liikkuvan joku tai jokin. En paljasta, mikä haamu leijuu kartanon yllä, mutta ainakaan se ei ole kommunismin haamu. Tragedioiltakaan ei vältytä.

Kun tapahtumat lähtevät vyörymään, Ayersin perheen lesken ja hänen aikuisten lastensa mielenterveys horjuu. Maltillinen lääkäri Faraday tempautuu tahtomattaan mukaan outouksiin ja joutuu lopulta niiden keskushenkilöksi. Lukija saa varautua muutamaankin kunnon käännökseen. Kirjan loppu on vähintään kolkko.

Mukaansatempaavaa romaania voi lukea yhtä lailla koukuttavana kummitustarinana kuin yhteiskunnallisena kuvauksena 1940-luvun maaseutuelämästä. Waters välttää nostalgisointia ja kuvaa sen sijaan brittiläistä yhteiskuntaa sodanjälkeisessä murrostilassa, jossa köyhtyvä maalaisaatelisto yrittää pitää yllä edvardiaanisen ajan tapoja ja kulisseja. Vieras kartanossa on kuin tehty tv-minisarjaksi, toivottavasti BBC tai joku muu tv-tuotantoyhtiö tekee siitä laatudraamaa.


Kirja-arvio: Sarah Waters: Vieras Kartanossa.