NYT PUHUU Kuustosen rinnat

Kuvassa on mallinukke. Tästä blogista et löydä naisten rintojen kuvia.

Kohu Kuustosen suvun tissien ympärillä yltyy.

Iina Kuustosen rinnat (1997-) ja Minka Kuustosen rinnat (1999-) ponnahtivat eilen näkyvästi esille, kun Kotimaisten tissien keskus (Kotis) suositteli, että kantasuomalaisista rinnoista käytettäisiin vastaisuudessa nimitystä kuustoset.

Sukupuolentutkimuksen dosentti Marie Kureliivi tyrmäsi tuoreeltaan tissien nimeämisen elävän henkilön mukaan. Kureliivi ruoti rintoja Naisasiantuntijuus mediassa -seminaarissa, jonka teemoja olivat tänäkin vuonna äitiys, sydänsurut ja jumppa.

"Maailmalta meille tuli jo lollot, vaikka Gina Lollobrigidan rintavarustus ei millään lailla edustanut vallitsevaa tissitilannetta", Kureliivi tuhahtaa.

Kureliivi on tutkinut tissien medialisoitumista väitöskirjassaan Pitkät päällä -- daisarien diskurssi mediakentän murroksessa 2004-2014. Lähdeaineistona Kureliivi käytti Googlen kuvahakua ja iltapäivälehtien juhannusnumeroita.

Kureliivin ulostulo oli raikas tuulahdus tissikeskusteluumme, joka on viime vuosina saavuttanut lähes ahtihallbergiaaniset mittasuhteet. Kureliivin mukaan "tiedotusvälineiden tissistyminen" uhkaa jopa työmarkkinauutisointia, kun työmiestä kiinnostaa nykyään enemmän tissit kuin kolmikanta. Railakkaassa ja osin sekavassa esityksessään Kureliivi haukkui kaikki suomalaiset mediat paitsi Kanava-lehden, jossa ei meloneilla mässäillä.
................

Suomalaiset mediavaikuttajat eivät purematta nielleet Kureliivin tissipanettelua. Komsomolitanin sisältöjohtaja Milka Rauhanen kiistää jyrkästi naisten alentamisen pelkiksi lihakimpaleiksi valtamediassa.

"Esineellistäminen, schmesineellistäminen. Jos jotain lehdessämme haluamme, se on, että naisenaluille kehittyy terve halu huolehtia itsestään ja ajatella jatkuvasti painoaan."

Samaa mieltä on mediatuotantoyhtiö SmackMyBitchUpin B2B-asiakkuuksia (bosa-2-business) johtava Kenneth Pränägäni.

"Pidän aika neitimäisinä syytöksiä, että väheksyisimme naisia millään lailla. Pitää muistaa, että jokaisen tissiparin takana on kuitenkin nainen... paitsi joskus Thaimaassa", Pränägäni sanoo.

Ammattinsa takia pitkään tissejä seurannut Pränägäni muistuttaa, että nyt mediassa korostuu tissien tarinallisuus. Ei enää riitä, että tissit näyttävät ja tuntuvat kivoilta, niillä pitää olla myös vahva tarina kerrottavana. Myös aitous on rintojen brändissä voimakkaasti läsnä.

"Mutta ylipäätään olemme markkinoinnissa sitä mieltä, että tissit", Bränägäni sanoo.

Tutkija Kureliivi harmittelee, että iltapäivälehtijulkisuudessa julkkisnaisen tissien draaman kaari on edelleen varsin perinteinen. Ennen julkisuutta, naisella on ns. tavistissit. Kun naisesta tulee julkkis, mutta hän ei ole vielä näyttänyt rintojaan, tissit ovat ns. mysteeritissit. Kun tissejä viimein vilauttaa, niistä tulee nopeasti kohutissit. Lopulta julkkisnaisen tissit inflatoituvat, kun kaikki ovat ne jo nähneet. Sitten tarina alkaa alusta, eli tulee uusia mysteeritissejä ja niin edelleen. Tissien virta on lööpeissä loputon.
..............

Mediavaikuttajien hyssyttelystä huolimatta keskustelu Kuustosen sisarusten tissien ympärillä ei tunnu laantuvan. Rintamalinjat alkavat muodostua.

Naistenklinikan käytäväsiivooja Arja, 52, lähetti julkisuuteen tiedotteen, jossa hän kertoi naisten rinnoilla olevan jotain tekemistä vauvojen ruokinnan kanssa (kukaan ei jaksanut lukea tiedotetta loppuun sillä siinä ei ollut tissinkuvia). Joka tapauksessa Arja on työssään nähnyt ihan älyttömästi tissejä. Lisäksi hän on nähnyt tissejä naistensaunassa, peilissä ja kerran Porin Yyterissä.

Tämän jälkeen kantaa ottivat myös Porvoon Peppumiehet ry. He halusivat muistuttaa, että kaikki miehet eivät ole tissimiehiä, vaan että "monet meistä on hiljaisia peppumiehiä, eivätkä tee siitä numeroo". Onneksi heitä varten on Helsingin Sanomat.

"Porvoon Peppumiehiin kuuluu tällä hetkellä 46 kaveria. Yhdessä käydään kalassa ja tansseissa ja ylipäätään se sellaista aika tavallista peppumiesten arkista yhdessäoloa. Olemme aika lailla kaikki poikamiehiä", järjestön puuhamies, kansantanhuaja Olavi Mansikkaketo, 28, sanoo. Olavi pyysi myös kertomaan blogin naislukijoille, että hän on kiltti, raitis ja autoileva mikkeliläismies.

Ennen kuin päivä ehti päättyä, kauneuskliinikko Tiina Jylhä lähetti tiedotusvälineisiin faksin, jossa hän kertoi heillä olevan "pysyvästi halvemmat rinnat". Tauskin Sinisen zeppeliinin puhelinvastaajaan jättämää viestiä emme uskaltaneet kuunnella ennen blogin Painoon menoa.

Sininen zeppeliini yritti myöhään eilen tavoittaa myös Kuustosen siskosten rinnat kommentteja varten. Pyyntöihin ei vastattu, mutta onnistuimme kuin onnistuimmekin saamaan kommentin Mikko Kuustosen rinnoilta.

"Antaa olla, señor. Ei enää. Kaada lisää kaktusviinaa", Mikko Kuustosen rinnat huokaisivat ja käänsivät raukeasti kylkeään.









No niin, hajaantukaa, blogi loppui jo, ja täällä ei todellakaan ole mitään tissikuvia.
















Eikun oikeesti, ei ole!

Suomi jälleen maailman vakavin valtio

Suomi on valittu maailman totisimmaksi maaksi vuonna 2014. Tutkimuksessa yli 150 maata asetettiin paremmuusjärjestykseen niiden ryppyotsaisuuden perusteella.

Tänä vuonna Suomen ykkössijoitus perustui mm. siihen, että Ismo Leikola on Suomen ehdokas maailman hauskimmaksi ihmiseksi, Vesku Loiri ja Samuli Edelmann osallistuvat yhdessä Vain elämää -ohjelmaan sekä ensilumen tuleminen syyskuussa.

"Perinteinen suomalainen hellyydenosoitus on miestappo, joten osasimme odottaa Suomelta tänäkin vuonna korkeaa sijoitusta. Viimeinen niitti oli sitten Pepe Willbergin comeback", professori Denise Huxtable vertailun tehneestä amerikkalaisesta Crazy Collegesta sanoo.

Suomi on pysytellyt maailman vakavimpien maiden kärkiryhmässä aina Pertsa Reposen käsikirjoitusuran alusta asti. Vuodesta toiseen Uuden Iloisen Teatterin revyyt, Ilkamat, Soidinmenojen uusinnat ja Kansanradio vetävät ilmeen vakavaksi maassamme.

"Suomessa viihdyttäjinä pidetään aivan poikkeuksellisia ihmisiä, kuten Jesse Kaikurantaa, Maarit Tastulaa tai Kalervo Kummolaa", Huxtable hämmästelee.
..................

Edellisen kerran Suomi valittiin maailman vakavimmaksi maaksi vuonna 1990, jolloin Yle esitti sekä Maria Jotunin klassikkoromaaniin perustuvan viisiosaisen televisiodraaman Huojuva talo että Suomen Tietoviisaan ensimmäisen tuotantokauden. Tätä seurasi historiallisen syvä lama.

Outoa kyllä, 1990-luvun kirkkaimmat huumorinpilkahdukset ajoittuivat nekin 1990-luvun alkuun. Tuolloin kansalaisille vakuuteltiin, että Suomi ei devalvoi markkaa. Yhtä hauskaa Suomessa oli viimeksi vuonna 2007, jolloin Nokian johto lähetti saunaillastaan Steve Jobsille kikkelikortin, jonka takana luki tikkukirjaimilla: "KOSKETUSNÄYTTÖ??? Nigga pleaz."
..............

Maailman valtioiden totisuutta vertaillessaan Crazy Collegen tutkijoita alkoi kiehtoa suomalaisten vakavuus niin paljon, että he päättivät perustaa asialle oman tutkimusohjelman Hintriikka of the Peltoniemi -- the Finnish apathy and self-deprecation as a cultural and psychological phenomenon. Huxtablen mukaan työ on vasta aluillaan, mutta jo nyt kliiniset kokeet ovat paljastaneet kiehtovia tuloksia suomalaisista.

Tutkijat ovat muun muassa testanneet laboratoriorotilla suomalaisuutta vastaavia olosuhteita (Yhdysvaltain terveysministeriö on kieltänyt suomalaisuuden testaamisen ihmisillä). Kokeessa rotille näytettiin tuntikaupalla Mikko Niskasen elokuvia sekä Heikki Kinnusen unohtumattomia sketsejä. Sen jälkeen rotat altistettiin uudelle kotimaiselle "kevyelle" musiikille, jossa nuorehko nainen heiluttelee etnosentrisesti käsiä soramontussa ja huokailee mikrofoniin samalla kun taustalla soi alakuloinen pennin konepoppi. Lopuksi rotille luettiin ääneen mäkihypyn maailmancupin kokonaistilanne viime huhtikuulta.

Suurin osa rotista masentui alle viikossa, ja noin puolet niistä menehtyi kuukaudessa sydän- ja verisuonitauteihin. Osa rotista eristäytyi lajitovereistaan eikä enää tervehtinyt toisiaan nöpöttämällä kuonoaan. "Ne vain kerta kaikkiaan menettivät elämänhalunsa kuten ihminen Polarin kevytjuustoa maistaessaan", Huxtable kuvaa.

Erityisen kiinnostuksen kohteena tutkijoilla on se, kuinka suomalaiset reagoivat harvoihin onnistumisiin ja ilon hetkiin.

"Esimerkiksi kesken urheilutapahtumien suomalaiset manaavat jo etukäteen, että huonostihan meille käy. Toki suomalaisille aina käykin huonosti, mutta silti tuollainen fatalismi on täysin ainutlaatuista", Huxtable sanoo.

Huxtablen mukaan yhtä kummallista on se, että lähes välittömästi jotain voitettuaan suomalaiset palaavat tietokoneilleen ja katsovat YouTubesta yhä uudestaan ja uudestaan suttuisia videoita suurimmista urheilutappioistaan. Tutkijat eivät toistaiseksi osaa selittää tätä käyttäytymismallia.

Menetin elämänhaluni Putouksen takia

Eikö ketään täällä oikeesti yhtään hävetä?

Mie romahin. Kaikki kävi niin äkkiä. Vielä toissaviikolla minulla oli pomppufiilis, sillä tykkään kovasti paukkupakkasista ja kevättä kohtihan tässä ollaan menossa. Sitten alkoi Putous 2014.

Nyt olen menettänyt elämänhaluni. Haluan vain virua viltin alla ja kuunnella Neon 2:n hitaita. Se on Putouksen vika.

Tämä on avoin kirjeeni Putouksen käsikirjoittajille eli Teille, jotka keksitte Iina Kuustosen sulojen vilauttelun oheen sisältöä. J'accuse – minä syytän.
............

Talvi on perinteisesti vaikeaa aikaa meille, jotka emme katso lauantaisin Putousta vaan luemme siihen aikaan maailmankirjallisuutta (minulla on parhaillaan kesken Haruki Murakamin 1Q84:n ensimmäinen osa). Vaikka välttelemme sitä, Putous valuu elämäämme salakavalasti.

Tavallisena työpäivänä hommat keskeytyvät yhtenään, kun työ"kaverisi" tulevat ovellesi heittämään "aiva miälevikast läpändeerust" ja kysymään "mitä jäbä duunaa?". Luulen, että konttorihuoneiden liikennevalot keksittiin alun perin nimenomaan estämään tällaisten toimistokoomikkojen pääsy toisten työhuoneisiin. Eihän sille humoristikollegalle oikein voi sanoa päin naamaakaan, että "Ole hyvä ja kuole hirvittävällä tavalla".

Ja luulin aina, että Crazy Frog (klikkaaminen omalla vastuulla) on maailman kamalin meemi, mutta Putous-hokemien silkka lukumäärä vie voiton tuosta piripäisestä sammakosta.

Pahimmassa tapauksessa Putous-hahmot tulevat stressaantuneen ihmisen uniin. Muutama vuosi sitten heräilin koko kevättalven painajaisunesta hikisenä ja täristen ja luullen, että asuntoni on täynnä toisiinsa törmäileviä Munamiehiä. Olen sittemmin lukenut, että kärsin lievästä unihalvauksesta. Se on varsin yleinen vaiva, joka "vie kyvyn liikkua ja tuo pahuuden viereesi".
.........

Putouksen takia lööppeihin ja arkikieleen pelmahtaa erilaisia maakuntien ihmisiä ja ilmaisuja, joista olen nimenomaisesti pyrkinyt eroon muuttamalla Helsinkiin vauraalle asuinalueelle. Tiedän, että tavallisessa suomalaisessa taajamassa näyttää rumalta ja siellä asuu rumia ihmisiä. Ei sitä minulle tarvitse erikseen teeveessä kertoa. Sitä paitsi Kakkosen Satuhäissä esiintyy paljon Putousta hauskempia alueellisia sketsihahmoja.

Otetaan nyt vaikka tämä Imatran oma tyttö Antsku. Minulla oli jo ennestään nihkeä käsitys niin imatralaisista kuin Rossosta. Imatralaisten venyvää mie-sie-murretta en jaksa lainkaan. Eikä lämpölampun alla lojuvaa kaali-porkkanakekoa voi hyvällä omallatunnolla kutsua salaattipöydäksi. Tässä voi pahimmassa tapauksessa käydä niin, että Rosso-huumassa ne S-ryhmän pirulaiset elvyttävät Martina-ravintolat.
..........

Henkisesti uuvuttavinta Putouksessa on sen aiheuttama loiskiehunta. Putouksen pyöriessä ruudussa erilaisia tosielämän sketsihahmoja tupsahtaa ovista ja ikkunoista käymään metatason keskustelua... niin, Putouksesta.

Tänä vuonna tilanne on ollut erityisen tulehtunut. Punavuorelaisen sketsihahmon Jäbä Leissonin ja punavuorelaisen sketsihahmon Oskari Onnisen hipsteridebatti saavutti sellaiset mittasuhteet, että keskusteluun heitettiin äijät Deleuze (KVG), Bourdieu (KVG) ja Foucault (VMP).

Jonkinlainen huumorin nollapiste saavutettiin, kun liiketaloustieteen professori Alf Rehn pohti, että Putous on "täynnä amerikkalaisen ja saksalaisen komiikan huonoimpia puolia" ja pelkkä "oheiskrääsän myyntiväline". En kyllä itse puhuisi huumorin tasosta mitään, jos minut olisi ristitty 80-lukulaisen avaruusolennon mukaan.

Tunnustan, että heruttelin idealla blogata vaikeasti hipstereistä, mutta päätin sen sijaan ampua itseäni nitojalla silmäluomiin. Se on vähemmän kivuliasta ja herättää enemmän ajatuksia.

Ainoa hyvä seuraus loiskiehunnasta on se, että ilmeisesti Rita Tainola – kuvassa Muammar Gaddafin treenatun, paljaan ylätorson vasemmalla puolella – pakeni maasta. Liekö pelkkää sattumaa, että Thaimaassa on puhjennut levottomuuksia?
..........

Mikä sitten sai minut viimein romahtamaan? Eivät nämä uudet sketsihahmot, ei radiosta kuullut Putous-hitit eikä edes kauppohin pelmahtanut Putous-kola. Ei, korsi joka katkaisi kamelin selän oli Marja Tyrnin munakello. Näin sellaisesta mainoksen eilen. Putous oli lopulta kaatanut miehen.

Nyt ei huvita oikein mikään. On niin synkät fiilikset, että Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia tai Lars von Trierin Antikristus vaikuttavat komedioilta. Harkitsen, että ajanko moottorikelkalla jäihin vai jätänkö vain pilkkihaalarieni vetskarin apposen auki.

Sillä olen menettänyt elämänhaluni. Kiitos vain, Pöllölaakso ja Putous.