Länssuomalaisuuden lumous

Länssuomalainen ihminen on kuin kirsikka. Kaunis mutta hapan.

Länssuomalaisen sydänystävä on toinen länssuomalainen. Yhdessä he voivat olla soittamatta toisilleen vuosikausia tai mennä bussissa istumaan eri penkkiriveille, ettei kummankaan tarvitse siirtää ostoskassiaan. Länssuomalaiselle ystävyys ei ole läheisyyttä, vaan toisen ihmisen oman tilan kunnioittamista.

Länssuomalaisen suurimmat hyveet ovat siisteys ja vaitiolovelvollisuus. Näitä ominaisuuksia hän arvostaa suuresti myös kanssaihmisissään.

Luodolla länssuomalainen on onnellisimmillaan. Hän hengittää hiljaa ja kuuntelee laineiden liplatusta puista purttaan vasten. Hän fundeeraa, kuinka monta aamunharmaan sävyä maailmasta mahtaakaan löytyä. Ja miksi merimetsoja ei saa metsästää. Siellä luodollaan länssuomalainen päätyy siihen, että ihmisten pitäisi mennä enemmän itseensä ja useammin pois. Mutta ei länssuomalainen silti ihmistä vihaa. Hän ei vain ymmärrä, miksi ihmiskunnan pitää riidellä ja sotia ja ylipäätään pitää niin pirunmoista mekkalaa, ettei merisäätä meinaa kuulla.

Länssuomalaisen mielestä suomen kielen kaunein lause on "Laaja, mutta heikko matalapaineen alue ulottuu Suomeen lännestä". Paikoin utua ja sumua. Sellaista se on ihmisenkin elämä, länssuomalainen päättää ja laittaa luodolla maate.


Merelle kaipuun jälkeen länssuomalaisen voimakkain tunne on myötähäpeä. Jos haluaa kiduttaa länssuomalaista, hänet kannattaa viedä burleskiesitykseen eturiviin katsomaan, kuinka vapautunut pulska itäsuomalainen riisuu rintsikoitaan, vaikka siihen ei länssuomalaisen mielestä ole mitään tarvetta.

Länssuomalaisella on sama ilme omissa häissään ja hautajaisissaan. Sellainen vähän hapan ilme. Tiede todistaa, että ihmiset kykenevät 27:ään ilmeeseen ja hevosetkin 17 ilmeeseen. Länssuomalaisella ilmeitä on neljä: totinen, fundeeraava, estynyt ja vaivaantunut, ja ne kaikki ovat hyvin lähellä toisiaan.

Länssuomalaisen kapeahkoa tunnerekisteriä selittää hänen asiakeskeisyyteensä. Länssuomalaisen keskimääräinen asiapitoisuus on 85 prosenttia, kun se vaikkapa lappilaisella liikkuu noin 25 prosentin paikkeilla. Korkean asiapitoisuuden takia länssuomalainen ei ole kansankiihottaja, eikä hän myöskään innostu helposti. Urheilukatsomossa hän kannustaa pari kertaa taputtamalla ja poikkeuksellisen suorituksen nähtyään hän saattaa nyökätä hyväksyvästi.

Ei siis ihme, että länssuomalaisia pidetään tosikkoina. Tosi asiassa he eivät vain pidä muiden suomalaisten juttuja kovinkaan hauskoina. "Meneekö tässä vielä kauan?", lännsuomalainen kysyy vierustoverilta kesken Sami Hedbergin naamanvääntelyn. Länssuomalainen huumori sen sijaan on terävää ja lakonista. Se uppoaa kuin stiletti orvasketeen. Moni erityisherkkä ihminen on puhjennut itkuun kuullessaan länssuomalaisen keventävän tunnelmaa.

Länssuomalaisessa yhdistyy tietty kireys eräänlaiseen jäykkyyteen. Länssuomalainen ärsyyntyy ämpyilystä ja touhottamisesta. Hän haluaa aina numeroidun paikan, ettei tule ikäviä sekaannuksia. Hän haluaa, että jugurtissa ei ole sattumia, ja että lautasella annoksen eri osat on selkeästi eroteltu toisistaan. Länssuomalainen on tahattomasti töykeä puhelimessa ja kuulostaa teeveessä siltä, kuin olisi saanut kovan iskun päähänsä. Länsimurteita ei saisi puhua televisiossa. Länssuomalaiselle luonnollisin tapa viestiä on kirjoittaa muistiinpanoja pieneen vahakantiseen vihkoon.

Länssuomalainen koulitaan kovaksi jo kotona, sillä itkupilleistä ei ole tihkusateessa aamuverkoille. Länssuomalaiset vanhemmat tunnetaan suoraviivaisista kasvatusmetodistaan, jossa lasta ei kiitetä eikä kannusteta. Se on tärkeä oppi, sillä eihän elämäkään kiitä tahi kannusta. Länssuomalainen äiti laittaa kolmevuotiaalle lapselle avaimen rintataskuun ja lähettää hänet maailmalle. Isältään länssuomalainen saa lahjaksi rei'ittimen ja mapin, sillä "tärkeät paperit tulee pitää järjestyksessä". Länssuomalaiselle kauppatiede on taideaine.

Länssuomalainen nauttii omasta seurastaan, siksi hän purjehtii ja kasvattaa sokerijuurikkaita, joskaan ei yhtä aikaa. Länssuomalainen pysyy omassa pöydässään eikä lähde tiskille jututtamaan ventovieraita. Länssuomalaisten smalltalk muistuttaa tuijotuskohtausta elokuvasta Hyvät, pahat ja rumat. Länssuomalainen aloittaa kosinnan ja eropuheen samoilla sanoilla. "Tiäksää tuanoi."

Ei olekaan sattumaa, että V. A. Koskenniemi runoili Länssuomeen muutettuaan, että "yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin". Koskenniemi kirjoitti nuo säkeet Turun torilla Kallun Grillin servettiin kesken makkaraperunoiden syönnin. Länssuomalainen on niin kohtelias, että hän antaa seinänaapurinsa muumioitua rauhassa asuntoonsa. "Hän oli hyvä ja hiljainen naapuri", länssuomalainen toteaa vuosien kuluttua paikalle tulleelle ambulanssimiehistölle.

Länssuomalainen ei käy kirpputoreilla eikä huutokaupassa, sillä hänen mielestään siellä käyvät vain reisitaskuhousuihin tai legginsseihin "pukeutuvat" ihmiset. Länssuomalainen ostaa uutta kaupasta, että se on varmasti puhdasta. Samasta syystä hän laittaa pesukoneeseen joka kerta hiukan ylimääräistä pesuainetta.

Länssuomalaiselle riittäisi ihan hyvin Pähkinäsaaren rauhan raja. Länssuomalainen on ainoa, joka seisoo tamperelaisten ja tukholmalaisten välissä. Kiitokseksi tukholmalaiset lähettävät aika ajoin Länssuomeen kruununperijöitään kyläilemään ja avaamaan siltoja.

Länssuomalainen haluaa elää huomaamattomasti ja kuolla häiritsemättä ketään. Ennen kaikkea länssuomalainen ei halua, että hänen kuolemastaan koituu vaivaa. Älkkä ny mun takia hautajaisi tulko, siin mene teilt koko lauantai hukka. Siksi länssuomalainen on järjestänyt jo yksitoistavuotiaana asiansa perikuntaa varten. Onneksi hänellä oli se mappi ja rei'itin.