Hyvät isänmaalliset lukijani, tämä on suora blogaus Somen ilmatilasta. Alle vuorokaudessa olen tempautunut mukaan täysmittaiseen hybridisotaan, jota sotilaspiireissä kutsutaan kaikkien aikojen nynnyimmäksi sodaksi. Minulla on päässäni Koffin mäyräkoirasta tehty pahvikypärä ja kourassani vain uskollinen suomipuhelimeni. Jollaa kestää!
....................
Miten tähän päädyttiin? Kaikki kävi häst-äkkiä. Vielä eilen latasin rauhassa Instagramiin kuvia valmistamastani herkullisesta kimchi-salaatista. Kuin salamana kirkkaalta taivaalta aikajanalleni pelmahti trolli. Iskun voimasta salaatin sirpaleet lensivät pitkin MacBook Airiani ja goji-pirtelöni kaatui käsivarsilleni. Kyllä ihminen on ihmiselle susimarja.
Vuorokauden kiihkeän sananvaihdon jälkeen tilanne somessa on toistaiseksi tyyntynyt. Tällä hetkellä Google Plussassa valitsee kuolemanhiljaisuus ja Twitterissä trollien huomio on väliaikaisesti kiinnittynyt lentokoneiden kemikaalivanoihin, bilderbergiläisiin ja evoluution kiistämiseen. Vihollisen laajakaistapäisyys on hetkellisesti lamaannutettu Saksan Wikipediasta saatujen faktojen avulla. Ilman saksalaisten toimittamia tosiasioita en selviäisi talven yli.
Mutta älkää yhtään epäilkö – trolli on sitkeä. Se kaivautuu syvälle omalle aikajanalleen ja pystyy pahimmillaan twiittaamaan yli 20 viserrystä vartissa. Sen meemit ovat sattuvia ja kuvakoot täsmälleen Facebookin pikselimääriin sopivia. Sen Youtube-videoissa on hassu karpomainen keltainen fontti.
Trolli ei kaipaa laturia, kännykän suojakoteloa tai kaksiteholaseja. Se ei piittaa kirjoitusvirheistä, asiavirheistä tai vihreistä. Trolli ei väsy, ei käy jääkaapilla eikä katso kissavideoita. Sen trollaattorista ei koskaan lopu polttoaine.
Mitä moninaisemmin tavoin trolli yrittää murtaa taistelutahtoni ja pyrkii koko ajan ihon alle. Yöllä trolli mölysi Facebook-seinälläni että "Tankkaa Teboililla, Amerikan imperialismin kapitalistinen fasistikätyri!" ja "Meidän äiti tekee teidän äitien puolustuspoliittiset ratkaisut!". Tuollainen tuntuu vain pahalta, sillä meidän perheessä äiti sanoi aina viimeisen sanan.
Pakko siis tunnustaa, että muutaman kerran olen ottanut osumaa pahastikin. Vaikka minä Nato-jäsenyyttä kannattaisinkin, ei sitä minun aikajanalleni tarvitse tulla kertomaan! Mutta niinhän jo jalkaväenkenraali Ehrnroothkin tiesi, että "jos trolli ei tule aikajanalle, se koukkaa".
.....................
Rangaistuksen uhallakin paljastan, että hybridiasemasodan arki ei ole sellaista, josta olette valtamedian kolumneista lukeneet. En voi kertoa tarkkaa sijaintiani, mutta olen maastoutunut jotakuinkin olohuoneen kulmasohvan ja olohuoneen pöydän väliselle alueelle. Kaivauduin aamulla lusikka-asentoon syvälle pehmoisten sohvatyynyjen väliin ja yritän säilyttää asemapaikkani.
Rintamaolosuhteet ovat järkyttävät. On vaikeaa pitää snäkkilautasta tasapainossa hybridisodan tiimellyksessä! Maissilastuja putoaa jatkuvasti verkkareilleni, ja sohvan pohja vettyy valuvasta guacamolesta. Sormeni ovat tahmeat, pitkissä kalsareissani on salsaa ja villasukkiini on tarttunut juustonaksuja. Eivor-päiväpeitolle pudottamani italialainen ilmakuivattu kinkku on käytännössä syömäkelvotonta. Eilen melkein astuin sinihomejuuston jämään.
Sydämeni pohjasta toivon, etteivät tulevat sukupolvet enää koskaan joudu hybridisotaan. Ainakaan ilman sushilajitelmaa.
....................
Ja ette uskokaan, kuinka paljon täällä internetissä näkee kyyneleitä ja kärsimystä. Ensin katsoin Ruutu-palvelusta peräkkäin Vesku Loirin ja Paula Vesalan omat Vain elämää -jaksot. Kuulen vieläkin korvissani Loirin tuskanhuudot ja Samuli Edelmannin vaikerruksen. Ne äänet tulevat vainoamaaan minua painajaisissani aina Assassin’s Creed Roguen ilmestymiseen asti.
Sen perään googlettelin vielä klippejä Kaj Kunnaksen tanssiharjoituksista ja muistin lämmöllä, kuinka Kunnas pyysi Sara Chafakia jalkapallon MM-kisoissa kommentoimaan Algerian peliä, koska Chafak on marokkolaistaustainen. Kyllä se Kunnas on kuulkaa ammattilaistason TTK-komppanian mies!
On aika päättää tämä blogaus, sillä trolli näyttää jälleen liikehtivän cokis-tölkkiensä takana. Vaikka väsymys alkaa painaa, minua velvoittaa sukuni perintö. Oma isoisäni vietti 1990-luvun lopulla internetissä yhteensä kuusi vuotta, eikä hän saa niitä vuosia koskaan takaisin. Se oli vielä modeemiaikaa, joten siinä ehti ukki sivun latautumista odotellessa nikkaroida upseereille mökkejä. Eivät nämä nykyajan neljägeejonnet edes muista, millaista oli tapella trolleja vastaan 56k-modeemilla, jolla päästiin vaivoin edes 33-45kbit/s-luokkaa oleviin tiedonsiirtoyhteyksiin.
Täältä Twitteristä,
@peikkopoika83 eli @sad_FallenAngel31
