Näytetään tekstit, joissa on tunniste maahanmuutto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maahanmuutto. Näytä kaikki tekstit

29. lokakuuta 2014

Helsinkiin istutetaan pandoja

Helsingin kaupunki haluaa Keskuspuistoon luonnonvaraisen pandakannan. Alun perin pandoja piti tulla vain Korkeasaaren eläintarhaan, mutta kun helsinkiläiset päättäjät näkivät mainosvideon, jossa pandat laskevat liukumäkeä, he innostuivat kokonaisesta pandapuistosta.

Nyt kaupunki suunnittelee Keskuspuistoon Sunny panda centeriä, jossa sekä kaupunkilaiset että turistit pääsisivät seuraamaan pandojen elämää. Hankkeen puuhanaisena häärii pääomasijoittaja-eläintenystävä Rita Luoma, joka on luvannut toimittaa Helsingille 40 kiinalaisvalmisteista pandaa ensi huhtikuuhun mennessä.

Pysyvän pandakannan hinnaksi arvellaan noin 40 miljoonaa euroa. Yhden pandan hankintahinta on noin 700 000 euroa, minkä lisäksi kuluja syntyy pandojen virikkeistä kuten palloista ja koivunvitsoista. Vuositasolla alle 50 yksilön pandapopulaatio maksaa noin keskimittaisen hiihtoputken verran.

"Halvemmaksi tämä tulee kuin Guggenheim, ja ovathan pandat ihan himskatisti söpömpiä kuin nykytaide. Sitä paitsi Helsingissä käy vuosittain tuhansia japanilaisturisteja – missä lähempänä he näkisivät pandoja kuin Suomessa?", Luoma perustelee.

Helsingin kaupungin pörröisten asioiden palveluyksikön johtaja Jorma Pulkkinen korostaa, että Helsinki ei ole liikkeellä vain rahantekomielessä, vaan tavoitteena on auttaa uhanalaista pandaa lajina. Kiinalaiset eivät edes myy pandoja ulkomaille, elleivät he vakuutu sen edistävän koko pandakantaa. Pulkkinen kehuu, että Helsingin näytöt riittävät kevyesti.

"Helsinki pystyi lyömään pöytään niin kovat luvut savolaisten ja city-kanien määrän kasvattamisesta, että siinä oli Kiinan kaveri ihan että 'whaaaat?'. Siis kiinaksi, tietysti."

Pörröisten asioiden palveluyksikkö on jo tehnyt alustavan suunnitelman siitä, miten pandojen määrä saataisiin tasaiseen kasvuun. "Googletimme jo 'panda alaston kuvat' ja 'panda elin tavat suomi'. Ei tämä nyt niin vaikeaa ole", Pulkkinen kertoo.

Näillä näkymin pandojen istuttaminen Keskuspuistoon aloitetaan kevättalvella. Jokainen panda kannetaan paikalle ja lasketaan varovasti noin 20 senttimetrin korkeudesta pehmeälle sammalmättäälle. Lopuksi pandaa taputetaan hellästi takapuolelle, jolloin se joko lähtee köpöttelemään eteenpäin tai tarraa ihmisen lahkeeseen kiinni. Istutuksen suorittavat Suomen riistakeskuksen virkamiehet. He ovat pukeutuneet panda-asuihin, jotta pandat eivät järkyttyisi (ks. kuva). Panda on näet erittäin herkkä eläin, joka ei kestä oikeastaan minkäänlaista stressiä, rasitusta tai vastoinkäymistä. Toisinaan maanantaiaamutkin ovat pandalle vaikeita.
...................

Aivan kaikki helsinkiläiset eivät ole innostuneet pandojen tulosta lähelle asutuskeskusta. Pandakriittiset haagalaiset keräävät nimiä adressiin, jossa vaaditaan kaupunkia lopettamaan "perusteeton ja kallis" pandojen kotouttaminen Helsinkiin.

"Pandahan on pohjimmiltaan lihansyöjä. Että uskaltaako tuonne Keskuspuistoon sitten enää päästää lapsiaan leikkimään? Miksi näitä villipetoja pitää tänne ehdoin tahdoin tuoda?", Sirpa Viljamaa Huolestuneet haagalaiset ry:stä sanoo.

Pandakriittiset haagalaiset korostavat, ettei heillä ole mitään karhuja vastaan sinällään, mutta ennen ulkomaalaisten nallejen ottamista Suomeen pitäisi ensin huolehtia omista nalleista.

"Kyllä tässä on tullut unettomia öitä vietettyä, kun on miettinyt, että vievätkö ne pandat sitten puolukatkin kantasuomalaisilta karhuilta? Ja anteeksi nyt vain, mutta mitä nyt netistä vähän katsoin, niin eivät nuo pandat nyt kaikkein uutterimmilta karhuilta näytä", Viljamaa sanoo.

Pörröisten asioiden palveluyksikön johtaja Pulkkinen vastaa kritiikkiin järkähtämättömästi. "Pandat ovat viimeksi todistettavasti surmanneet ihmisen Ming-dynastian aikana. Tuolloin eräs herra Miyaki jäi vahingossa mäenrinnettä alas kierineen pandan alle. Panda oli tapahtuman jälkeen pöllämystynyt ja hellyyttävä. Ei näistä siis ole millään muotoa ihmiselle vaaraa."

Ihmetystä on herättänyt myös se, mistä pandoille saadaan Suomessa oikeanlaista ruokaa. Maalla elävistä nisäkkäistähän juuri panda kärsii helpoimmin närästyksestä.

"Ei tämäkään ole mikään ongelma. Bambua saa kohtuuhintaan erikoiskauppa Vii-Voanista, joka sijaitsee ihan Hakaniemen hallin vieressä, ajan siitä ohi joka päivä", Pulkkinen kuittaa.

Pulkkinen uskoo, että pandat tulevat sopeutumaan Suomen olosuhteisiin erinomaisesti. "Pandahan on monella tapaa ihan kuin suomalainen – se viihtyy yksin, ja suurimman osan valveillaoloajastaan se vain istuu ja mussuttaa."

24. helmikuuta 2014

Kauniainen sokissa: Kuntaan neljä pakolaista!

Pakolaistulva Kauniaisiin kiihtyy. Kuntaan on kevään aikana tulossa neljä (4) pakolaista Kongosta.

Ihmisvaelluksen takia kuntaan on julistettu tänään hätätila. Kauniaisten viranomaiset kehottavat  asukkaita pysymään sisätiloissa, sulkemaan ikkunat ja katsomaan Solsidania.

Kauniainen on vajaan 9 000 tuhannen asukkaan kunta, joka haluaa kuntaliitoksessa liittyä Björn Wahlroosin kartanon maihin. Kauniaisten
pääelinkeino on naapurikunnissa työskentelevät veronmaksajat.
............

Ihmisvyöry yllätti kauniaislaiset täysin, sillä kunta on sitoutunut ottamaan kymmenen kiintiöpakolaista vuosittain. Kun heitä tulee jo keväällä melkein viisi, tilaa jää enää noin kuudelle pakolaiselle, vaikka vuotta on vielä ihan älyttömästi jäljellä.

"Hätätapauksessa voimme ottaa jopa 7-8 lakua, anteeksi siis pakolaista, mutta se on kyllä aivan kantokykymme ylärajoilla", paikallisen asukasyhdistyksen äänitorvi, viihdekalastaja Hermanni Göringenting sanoo.

Hän korostaa, että kauniaislaiset ovat tutkitusti Suomen maahanmuuttomyönteisintä porukkaa, kunhan maahanmuutto tapahtuu jonnekin muualle kuin Kauniaisiin.

Kunnassa ollaan syystä huolissaan, että neljän hengen päättymätön pakolaisvirta eskaloituu hallitsemattomaksi massamuutoksi. Kunnassa huhutaan jopa yli 20 hengen villeistä laumoista, joiden pelätään tuhoavan kauniaislaisen elämäntavan eli kuivalla valkoviinillä hankitun alkoholiongelman piilottelun sekä virkeät Audi-markkinat. 

Kunta on luvannut järjestää hätääntyneille asukkaille tiedotustilaisuuden, jossa saa tummapaahtoista kahvia ja herkullisiä lohileipiä. Kunnanvirastosta kerrotaan, että tilaisuudessa näytetään myös kuvia afrikkalaisista sekä soitetaan kelanauhurilta rumpumusiikkia. Lisäksi kuntalaiset saavat 15 minuutin tietoiskun HI-viruksen tarttumisesta muun muassa kätellessä tai taksin penkistä. Näin pyritään lievittämään kauniaislaisten ensijärkytystä. 

Kauniaislaisista yli 45 prosenttia on toki nähnyt mustan ihmisen aiemmin, mutta valtaosassa tapauksista kyseessä on ollut Denzel Washingtonin televisioitu Oscar-gaalapuhe vuonna 2002. Paikalliset kodinkoneliikkeet saivat tuolloin ennätysmäärän vikailmoituksia televisiovastaanottimista.
............

Kauniaisten pelastustoimi, kirkko ja konditoriat ovat täysvalmiudessa mahdollisen kriisitilanteen takia. Viranomaiset vakuuttavat, että missään olosuhteissa Kauniaisista eivät lopu mascarponekakut.

"Mutakakut on kuitenkin toistaiseksi vedetty pois myynnistä, koska ikäihmisten pelätään sekoittavan ne maahanmuuttajien päihin. Yritämme välttää kiusallisia tilanteita viimeiseen asti. Eihän kukaan halua nähdä mummoaan lusikoimassa afrikkalaisen tukkaa", Göringenting sanoo.

Asukkaat pitävät viranomaisten toimia riittämättöminä, ja he ovat oma-aloitteisesti ruvenneet tuomaan Kauniaisten ja Espoon väliselle rajalle hiekkasäkkejä patoamaan ihmistulvaa. Myös kauniaislaisille raja-asemille on jaettu paprikasumuttimet. 

"Haluankin toivottaa nelihenkisen perheen lämpimästi tervetulleeksi meille Graniin!", Göringenting päättää ja lähtee ottamaan malariarokotusta.

Lisätietoja:
Kauniaisten kaupungin tiedote
Afrikan kartta
Rakkauden kaksoiskäsky (Wikipedia)