Helsingissä riehuvaa hirviötä harkitaan nähtävyydeksi

 

Helsingin päättäjät pähkäilevät, tulisiko kaupungissa mellastava jättiläishirviö surmata vai tehdä siitä matkailunähtävyys.

Parhaillaan 20-metrinen hirviö seisoo keskellä Etelärantaa ja popsii kitaansa torimyyjiä ja elinkeinoelämän vaikuttajia kuin kettukarkkeja. Välillä se haukkaa palan Palace-hotellista ja sylkee sen sitten kohti Katajanokan maailmanpyörää.

Helsingin pelastuslaitos myöntää, että tilanne vaikuttaa uhkaavalta, mutta muistuttaa, että näihin aikoihin vuodesta Helsingissä riehuu joka tapauksessa niin influenssa kuin kuokkavieraat.

Hirviö syntyi, kun Helsingin yliopiston tutkijat pudottivat vahingossa erään dosentin lemmikkigekon radioaktiiviseen booliin Kumpulan kampuksella tiistaina. Kemian laitoksen pikkujouluilla oli osuutta asiaan. Tutkijoiden mukaan inhimillisen erehdyksen perimmäinen syy kuitenkin se, että yliopistojen määrärahat ovat pudonneet vuoden 2009 tasolle. Tuota vuotta luonnehditaan usein "Suomen tieteen pimeäksi keskiajaksi". Tutkijakoulutettavia kuoli nälkään kuin kärpäsiä.
..........................

Hirviön 130 miljoonan euron vuosikuluista Helsingin kaupungin investointiosuus olisi enintään 80 miljoonaa euroa. Jäljelle jäävä osuus 50 miljoonaa euroa katettaisiin lainalla, jonka kustannuksista vastaisi Korkeasaaren eläintarha ja Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY. Lainan takaisi Wincapita. Lisäksi joukko yksityisiä sijoittajia on luvannut ostaa hirviölle yli 20 miljoonalla puruleluja paikallisesta Mustista ja Mirristä.

Helsingin kaupunginisien ja -äitien pitää lähipäivänä päättää, annetaanko hirviön jäädä kaupunkiin. Värikkäitä powerpoint-kalvoja tekevien konsulttien mukaan hirviö on vetovoimatekijä. Hirviöturismi on maailmalla nopeimmin kasvava matkailualan ilmiö. Rovaniemellä on Lordi, Gävlellä olkipukki, Fukushimassa ydinvoimala ja Syyrialla ISIS.

Puolestajapuhujat uskovat, että jännä hirviö houkuttelisi Helsinkiin jopa 500 000 matkailijaa vuodessa. Mikä parasta, jos hirviö syö näistä matkailijoista vaikkapa 50 000, kaupunki säästää merkittävän summan hirviön ruokakustannuksissa. Kannattajat sanovat, että jättiläismäinen hirviö olisi juuri sitä vaihtoehtoista ja luovaa kulttuuria, jota Helsinkiin on kaivattu. Aivan kuten länsimetron projektisuunnittelu.

Hirviön vastustajien mielestä on vastuutonta jättää valtavaa hirviötä kaupunkiin ilman varmuutta loppukustannuksista ja -tuloksesta. He vaativat kaupunkia selvittämään mitä tapahtuu, jos hirviö alkaa esimerkiksi vaatia enemmän kevyeen liikenteen väyliä tai kohtuuhintaista asumista.

Monet vastustajat sanovat, etteivät he vastusta kaupungissa riehuvaa hirviötä sinänsä, mutta hirviön tulisi olla suomalaista alkuperää. Tutkijat ovat jo luvanneet selvittää, voidaanko vaskitsa saada mutatoitua kotoperäiseksi hirviöksi näyttämällä sille Kalervo Palsan maalauksia. Toinen vaihtoehto olisi etsiä jostain Iku-Turso.

Vastustajia huolettaa sekin, tallaako uusin hirviö entiset hirviöt alleen. Siis kirjaimellisesti. Muistaako kukaan enää koululaisten kasvisruokapäivää? Miten käy Malmin ainoan luonnonvaraisen lentokentän? Eikö kukaan sittenkään puutu siihen, että Stockmannilla myydään yhä berliininmunkkeja, vaikka kyse on selvästi piispanmunkeista?

Röntgenhoitaja: Suomalaisten sydämettömyys luultua yleisempää

Joka neljäs suomalainen on täysin sydämetön, ja jopa 40 prosenttia kärsii vakavasta sydämen vajaatoiminnasta silloin, kun asia koskee vieraita ihmisiä. Hätkähdyttävät tiedot käyvät ilmi röntgenhoitaja Tuija Stukin kohukirjasta Röntgensäde ja menninkäinen (Duodecim).

Työurallaan Stuk otti tuhansia rintakehän röntgenkuvia suomalaisista, mutta vasta jäätyään eläkkeelle hän uskalsi koota näkemänsä hirveydet yksien kansien väliin. Stukin säilyttämät potilaskuvat paljastavat kiistatta, että hämmästyttävän moni kansalainen elää koko elämänsä ilman sydäntä.

"Sydämen paikalla saattaa olla pelkkää mustaa tai sitten pieniä esineitä, vaikkapa nielaistu kultalusikka tai todella syvään vetäisty herne. Muutamissa tapauksissa havaitsimme myös BMW:n avaimet", Stuk sanoo.

Tavallisimmin röntgenkuvissa sydämen paikalla näkyvä musta massa on möyhtää eli netissä möyhäämisestä ihmiseen hitaasti kertyvää raskasmetallia. Suurina annoksina se aiheuttaa kroonista perseilyä muun muassa liikenteessä ja lehtien tekstiviestipalstoilla. Stuk toivoo, että sydämettömyys otettaisiin vihdoin todesta, ja se saisi virallisen tautiluokituksen.
...................

Keuruulainen keinosiementäjä SexyJarmo, 37, on yksi sydämettömistä suomalaisista. Mies ei halua kertoa oikeaa nimeään, sillä hän on vastikään solvannut nimimerkin takaa afrikkalaisia, naisia, vasemmistopoliitikkoa, oikeistopoliitikkoa, ex-vaimoaan, erästä niuhoa keliaakikkoa, Albertinkatua sekä poikansa lemmikkimarsua Pörröä.

"Raivostuttaa, kun sananvapauttani yritetään rajoittaa olemalla eri mieltä kuin minä olen ja korjaamalla päästäni keksimiä faktoja! Vihaksi pistäisi tuollainen, ellen jo olisi vihainen", SexyJarmo sanoo.

SexyJarmo kuten muutkin sydämettömät ihmiset eivät yleensä itse tajua omaa tilaansa. Tämä kuuluu taudinkuvaan, ja vaikeuttaa hoitoon hakeutumista. SexyJarmokaan ei myönnä vikaansa, vaan on lähinnä täys mulkku.

"Joko saa puhua pakolaisista? No, puhun kuitenkin. Nimittäin minä vähän laskeskelin. Että kun Suomen pinta-ala on 338 424 neliökilometriä, ja maailmassa on nyt sellaiset seitsemän miljardia ihmistä, niin jos kaikki meille tuppautuvat, niin jää jokaiselle asuinsijaa vain tuollaiset palttiarallaa 0,00005 neliökilometriä. Ja sitä paitsi tulee vieläkin ahtaampaa, kun ei niistä ketään kumminkaan Ahvenanmaalle sijoiteta", SexyJarmo kertoo.

SexyJarmon mukaan maailma muuttuisi paremmaksi paikaksi, jos vain joku muu tekisi jotakin asioiden eteen. "Kunhan auttavat sillä lailla oikein, ettei tarvitse taas lähettää niille auttajille tappouhkauksia."

SexyJarmosta olisi myös hyvä, jos hädänalaiset ihmiset menisivät jonnekin toisaalle tai ylipäätään lakkaisivat olemasta niin jumalattoman hädänalaisia koko ajan.

"Ja mikä tahansa sota ratkeaisi ihan jo sillä, että ne paikalliset miehet matkustaisivat maansa itärajalle ja ampuisivat havukosta ryssää niin maan perusteellisesti. Tiedän tämän, koska olen nähnyt Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan ainakin 25 kertaa."

Sydämettömyys ei ole merkittävästi haitannut SexyJarmon elämää, ja tulevaisuuskin näyttää valoisalta. Suunnitelmissa on muun muassa aloittaa ruokapalsta Mitä Vittua -lehdessä ja sylkeä tumman lapsen päälle kadulla. SexyJArmon mielestä tärkeintä on kuitenkin muistaa, että koska ei voida auttaa kaikkia, ei kannata auttaa ketään.

"Ei tämä ole mitään rakettitiedettä: Ollaan nyt ensin hoitamatta ne omatkin köyhät."

Sydämettomät ihmiset heittävät usein tällaisia kommentteja ihan läpällä, mikä on ironista, sillä eihän sydämettömillä ihmisillä ole läppää.

Arvotyhjiö imaisi Helsingin — koko Suomi vaarassa!

Etelä-Suomeen muodostui eilen valtava arvotyhjiö, kun perinteiset suomalaiset elämäntavat ja moraali luhistuivat äkillisesti kello 14:20. Arvotyhjiön syyksi tiedemiehet arvelevat jumalatonta menoa.

Arvotyhjiö on läpimitaltaan yli 80 km, ja sen keskipiste sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa, jotakuinkin mummotunnelin ja Storyvillen välillä.

Kaikki yhteydet arvotyhjiön sisälle ovat toistaiseksi poikki. "Emme ole kuulleet yhdestäkään Ultra Bran fanista yli vuorokauteen", arvotyhjiön reunalla päivystävä pelastuslaitoksen mies sanoo ilman paitaa, kissanpentu sylissään.
..................

Arvotyhjiöstä tiedetään toistaiseksi hyvin vähän, sillä tutkijat pitävät sitä äklönä. Tähtitieteen professorin Esko Varaosan mukaan arvotyhjiö on eräänlainen moraalinen reikä aika-avaruudessa. "Arvotyhjiössä sosiaalinen paine on paljon pienempi kuin maan pinnalla vaikuttava sosiaalinen paine. Käytännössä ihmiset elävät kuin Pellossa", Varaosa sanoo.

Arvotyhjiö kumoaa lähes kaikki luonnonlait. Jo sen reunalla ihmisen moraalisen kompassin nuoli pyörii väkkärää. Arvotyhjiön sisällä lapsille annetaan nimiä, joista ei tiedä onko kyse tytöstä vai pojasta (Kaino, Mustikka, Jesús María). Koululaiset eivät saa liharuokaa joka päivä. Ihmiset pukevat asusteita lemmikkieläimilleen. Radiossa pesäpallokierroksen paikalla kuuluu steriiliä bossa novaa ja polkupyöräilijöille on varattu omat kaistat. Kahvi on tummapaahtoista, ja keltainen Jaffakin on korvattu Dr. Pepperillä.

Vaikka arvotyhjiön sisällä olosuhteet normaalille, alapesunkestävälle heterolle ovat sietämättömät, arvotyhjiöön singotut luotaimet ovat havainneet sen ytimessä elävän kommunisteja, ituhippejä, joogeja, nakertajavassareita, somettajia, sotettajia, metroseksuaaleja, metrokuskeja, kukkahattutätejä, sodomiitteja, muhamettilaisia, downshiftaajia, polkkatukkaisia sählynpelaajia, Voima-lehden toimitus sekä poika nimeltä Päivi.

"Näistä havainnoista on kuitenkin vielä pitkä matka älyllisen elämän löytymiseen", Varaosa korostaa.

.....................

Mikä pahinta, tutkijat epäilevät, että arvotyhjiössä homppeloidaan. Homppelointi tarkoittaa, että mies ja mies yhdessä niinku sillai tai nainen ja nainen yhdessä niinku sellai. Yäääääk.

Tutkijat ovat päätelleet, että universumin luonut kaikkitietävä älyllinen olento ei diggaa tällaisesta luonnonvastaisesta menosta. Sanoohan sen jo terve järkikin. Pelkästään näkyvässä maailmankaikkeudessa on yli 100 miljardia galaksia, joista Linnunrata sattuu olemaan yksi. Linnunradalla puolestaan on satoja miljardeja tähtiä, joista Aurinko sattuu olemaan yksi. Aurinkoa kiertää eräs Maa-niminen planeetta, jolla elää reippaat 30 miljoonaa eläinlajia, joista yksi sattuu olemaan isojen ihmisapinoiden heimoon kuuluva nisäkäs nimeltä ihminen.

"Suurten lukujen valossa on päivänselvää, että koko homman hihasta vetäissyt taivaallinen omnipotentti on kiinnostunut juuri siitä, kuka ketäkin täällä rapsuttaa. Koska luojaolennolla ei varmastikaan ole mitään muita murheenaiheita koko universumissa kuin Maa-planeetan ihmisapinoiden parittelupuuhat. Ei sitten niin yhtikäs mitään", arvotyhjiötutkija Elina Sodoma-Gomorra Helsingin yliopiston fysiikan laitokselta sanoo.

Sodoma-Gomorra on tarkkaillut arvotyhjiöitä ympäri maailmaa. Aiemmin niitä on havaittu Ruotsissa, Norjassa, Islannissa, Englannissa, Tanskassa, Alankomaissa, Belgiassa, Luxemburgissa, Ranskassa, Espanjassa, Portugalissa, Kanadassa, Argentiinassa, Brasiliassa, Uruguayssa, Etelä-Afrikassa ja Uudessa-Seelannissa, Walesissa tai Skotlannissa. Kaikissa maissa normaalien ihmisten elämä on nykyään ihan järkyttävää.

"En minä näitä juttuja stetsonista vedä, katsokaa nyt vaikka mitä Brasilian futismaajoukkueelle on tapahtunut. Tai Edmonton Oilersin jääkiekkojoukkueelle!", Sodoma-Gomorra purskahtaa itkuun.

Sodoma-Gomorra vetoaa suomalaisiin, että he ottaisivat asiantuntijoiden huolen vihdoinkin tosissaan. Arvotyhjiön ilmestyminen on merkki lopunajoista, eikä se voi olla hyvä juttu.

Totta on, että tutkijayhteisö on jo pitkään varoittanut suurta yleisöä miehen ja naisen välisestä avioliitosta. Tutkimustulokset osoittavat kiistattomasti, että eri sukupuolta olevien avioliiton salliminen johtaa samaa sukupuolta olevien avioliiton sallimiseen, mikä johtaa moniavioisuuteen, mikä johtaa eläimiin sekaantumiseen mikä johtaa heinäsirkkaparviin, tulviin ja ruttoon, mikä johtaa lopulta keskioluen laimentamiseen sekä painin poistamiseen olympialajeista.

"Elikkä tosissaan vain mies ja nainen voivat tehdä keskenään lapsia. Ei kaksi miestä tee lapsia, eikä kaksi naista tee lapsia. Eivät muumimukit tee lapsia. Eipä silti, kieltäisin kyllä muumimukitkin, sillä muumit kekkuloivat niissä ILMAN HOUSUJA, ja selvästi muumipeikolla ja niiskuneidillä on jotain vispilänkauppaa", Sodoma-Gomorra sanoo.
.....................

Pahimmillaan arvotyhjiö imee itseensä koko Suomen. Isänmaan onneksi tiedemiehet ja sotilaat valmistelevat uhkarohkeaa rakettilentoa arvotyhjiön pimeään ytimeen. Ensi viikolla amerikkalainen Bruce Willis lentää avaruussukkulalla kohti arvotyhjiön keskustaa, sillä Willis on todistetusti heteroin keski-ikäinen, valkoinen, lihaa syövä mies.™ Pelkkään aluspaitaan pukeutuneen Willisin mukaan "tilanne arvotyhjiön sisällä ei voi olla sen pahempi kuin Nakatomi Plaza -rakennuksessa jouluna 1989".

Arvotyhjiön ytimeen päästyään Willisin on määrä räjäyttää heteroniumista valmistettu pommi. Heteronium on maailman vähiten homoin alkuaine. Se on kovempaa kuin Mustanaamion nyrkki ja tiheämpää kuin Haisulin pohjakarva.

Jos kaikki sujuu odotetusti, heteronium aiheuttaa arvotyhjiön sisällä ketjureaktion homosaatiossa, minkä seurauksena arvotyhjiö sylkee kaiken nielemänsä takaisin. Euroopan avaruusjärjestö ESA (kyllä, se on kaikkien aikojen nössöin nimi avaruusjärjestölle) kehottaakin espoolaisia ja vantaalaisia varautumaan taivaalta putoaviin liberaaleihin loppuviikosta.

Asiantuntijat ovat optimistisia, että riittävän suuri määrä heteroniumia riittää palauttamaan Helsingin alueen takaisin vanhoihin hyviin aikoihin, jolloin Pekka ja Pätkä olivat neekereitä, tanssilupaan tarvittiin nimismiehen pukstaavi ja juopot käyttivät huopahattuja.


Ai niin, melkein unohtui: AJATELKAA EDES LAPSIA!

Ironisen etäisyyden pituudeksi mitattiin about 3,6287 metriä

Kielitieteilijät ovat viimein selvittäneet ironisen etäisyyden pituuden. Ironinen etäisyys on se välimatka, jonka verran ironisoiva ihminen etäännyttää itseään omasta lauseestaan.

Ironisen etäisyyden mitan selvitti itävaltalais-saksalainen tutkijaryhmä Lausannessa myöhään perjantai-iltana. Tutkijat olivat ennen koetta syöneet kevyen lounaan, tupakoineet ja lukeneet Samuel Beckettiä.

Tarkkuushavaintojen ja pienen naljailun jälkeen tutkijat vahvistivat ironisen etäisyyden olevan jotakuinkin 3,628766342652 metriä. Kansantajuisemmin se tunnetaan vittuilun vakiona.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kielitieteilijät ovat pystyneet sekä havaitsemaan että mittaamaan ironisen etäisyyden. Kyseessä on myös ensimmäinen kerta, jolloin kielitieteilijät ovat tehneet jotain vähääkään muuta ihmiskuntaa kiinnostavaa, ja tämäkin on kyllä ihan siinä hilkulla.

Tutkimusryhmän johtaja, Leipzigin yliopiston ivan ja pilkan oppiaineen professori Peter Kitsch sanoo tehtävän olleen lopulta helpon, mikä on ilmeisesti ironiaa, vaikka se voi toki olla pelkkää näsäviisastelua kirjoittajan kustannuksella.

"Tiesimme, että ironinen etäisyys on olemassa, mutta sitä on omasta kokemusmaailmastamme käsin hankala havaita. Aikuiset eivät lue tarpeeksi ja ottavat kaiken sanotun ja kirjoitetun tosissaan. Näin tiedemiehenä sanoisin, että ongelma on ennen muuta ihmisten täydellinen typeryys", Kitsch sanoo.
......................

Ironian tutkimuksessa on edetty viime vuosikymmeninä hitaasti. Kuuluisa neuvostoliittolainen tiedemies ja originelli Trofim Lysenko onnistui viljelemään ironiaa 1930-luvulla, mikä ei auttanut millään lailla maan huutavaan ruokapulaan. 1940-luvulla yhdysvaltalaiset tutkijat tekivät Utahin erämaassa huippusalaisia kokeita, joissa sotilaita altistettiin newyorkilaisten juutalaiskoomikoiden jutuille.

1960-luvulla ranskalaiset uuden aallon kielitieteilijät onnistuivat erottamaan sarkasmin ja ironian toisistaan, mutta kirjoittivat johtopäätöksensä niin sekavasti ja huonosti, että tekstejä voitiin käyttää ainoastaan sosiologian oppikirjoissa sekä sittemmin erään Rumba-lehden kriitikon levyarvioissa.

Ironian tutkimuksen "pimeä keskiaika" koettiin 1980–2000-luvuilla, jolloin se käytännössä tarkoitti sitä, että mediatutkimuksen opiskelijat katsoivat surkeita televisiosarjoja ja kirjoittivat niistä kömpelöitä ylistystekstejä.

"Onneksi 2010-luvulle tultaessa itsensä vakavasti ottava mediatutkimus on jo lähes kuollut, joten pääsemme taas etenemään", Kitsch iloitsee.

Nyt tutkijat uskovat, että seuraava ironinen läpimurto odottaa jo aivan kulman takana. Ei siis tietenkään kirjaimellisesti, vaan kuvainnollisesti.

Tutkijat näet toivovat, että ironisen etäisyyden selvittyä he voisivat kokeellisesti todistaa kielitieteilijöitä vuosikymmeniä askarruttaneen Morisseyn–Nylénin hypoteesin. Kuuluisa hypoteesi esittää, että henkilö voi olla ironinen olematta ironinen, mikä on vähintäänkin ironista. Tätä kiehtovaa tutkimusongelmaa varten tutkijat ovat keränneet kaikki suomalaisen selostajalegenda Bror-Erik "Bubi" Walleniuksen selostukset ja studiokeskustelujen kommentit.

Kitschin mukaan Walleniuksen puheista on käytännössä mahdotonta tietää, onko hän tosissaan vai ironisen etäisyyden päässä omista jutuistaan. Mutta mikä kiehtovinta, Wallenius ei välttämättä tiedä tätä itsekään.

"Olemme kehittäneet termin konstanpylkkerödizierung, jolla viittaan hämärään tiedostamattomaan suomalaiseen salaviisauteen, johon sisältyy ripaus ilkeilyä. Tutkimustyömme on kuitenkin vasta aluillaan."

Kitsch kokoaa parhaillaan kansainvälistä tutkijaryhmää, joka saapuu Suomeen kuuntelemaan Bubi Walleniuksen juttuja. Tutkijat aikovat eristää Walleniuksen Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksen hiukkaskiihdyttimen pohjalle, antaa tälle eväitä ja mikrofonin ja näyttää sitten Walleniukselle jalkapallon Mestarien liigaa HD-tason lähetyksenä. Tutkijat toivovat, että laboratorio-olosuhteissa tutkijat onnistuvat yhdistämään Bubin ja ironisen etäisyyden kaiken teoriaksi.

Homo palavericus

Arkeologit ovat löytäneet maailman ensimmäisen toimistossa työskennelleen ihmisen jäänteet. Muumion arvellaan olleen toimistoituneena jopa 15 000 vuotta. Tutkijat ovat nimenneet kalmon homo palavericukseksi eli "toimistonihmiseksi".

Löytö tehtiin Sotkan konttorituolin ja käytäväfiikuksen väliseltä alueelta Pohjois-Irakissa. Kukaan ei ollut aiemmin tehnyt kaivauksia alueella, sillä muumion työhuoneen oven liikennevaloissa paloi jatkuvasti punainen valo.
...........

Tutkijat iloitsevat muumiosta, jonka avulla he uskovat selvittävänsä, milloin ihmiskunta siirtyi oikeista töistä paperihommiin.

"Nyt löydetty toimistonihmisen muumio on poikkeuksellisen hyvin säilynyt, sillä sitä on suojellut eroosiolta tuolin selkämykselle ripustettu samettinen pikkutakki", ihmiskuntatutkimuksen keskuksen johtaja, professori William Spleen Assyrian yliopistosta sanoo.

Spleenin tutkimusryhmän mukaan muumio ja alueelta aiemmin löydetty esineistö – nitoja, post-it-lapun kanta ja muovitasku – vahvistavat kuvaa, että ihminen konttoristui paljon luultua varhemmin. "Kaksoisvirranmaan alueella sijaitsi jo reilusti yli 10 000 vuotta sitten erittäin vilkas toimistokulttuuri, jossa pidettiin live meetingejä ja brainstormattiin rajusti", Spleen väittää.

..........

Muumion ansiosta tutkijat ovat oppineet paljon uutta ensimmäisten toimistoissa työskennelleiden ihmisten elämästä. Homo palavericus oli kooltaan hentoinen ja ihonväritykseltään kalpea. Se keskittyi pääosin säilyttämään saavutetut edut eikä innostunut uusista ajatuksista. Ensimmäinen toimistonihminen muistutti siis jo melkoisesti modernia virkamiestä.

Toimistojen olosuhteet 15 000 vuotta sitten olivat ankarat. Ihmisiä menehtyi kehityskeskusteluissa kuin kärpäsiä. Vitsauksena olivat myös veltot kollegat ja myynnin poikien häröily. Työajanseurantaan käytetyistä kivitauluista irronnut pöly vahingoitti keuhkoja ja pannukahvi korvensi sisuskalut.

Homo palavericus joutui käyttämään alkeellisia työkaluja kuten Windows Vistaa ja faksia. Kopiokone oli jatkuvasti jumissa, sillä hapero papyrus jämähti helposti koneen telojen väliin. Maanantaipalaverien pitoa hankaloitti, että vain papisto osasi kertoa ajan tähdistä ja ennusmerkeistä. "Tämä sai väliportaan pomot järjestämään kokouksia täysin mielivaltaisesti ja liikaa", Spleen kuvaa.

Toimistonihmisen ainoa keino pysyä ajantasalla olikin seurata auringon kiertoa ja yrittää laskea siitä kvartaali. Osavuosikatsaukset myöhästyivät ja vuosikertomusten hieroglyfeissä tapahtui sekaannuksia. Kirjanpitoa vaikeutti, ettei nollaa oltu vielä keksitty.
..........

Ensimmäisten toimistonihmisten työelämä ei silti ollut pelkkää kärvistelyä. He söivät pääasiassa proteiinipitoista kasvisravintoa kuten papuja ja pysyivät näin virkeinä pitkälle kello 15 asti. Klassinen perjantainen wieninleike koostui pääosin survotuista linsseistä, minkä takia ensimmäinen toimistonihminen pystyi vielä aivan viikonlopun alla lähettämään sisäisiä memoja.

Avokonttorit keksittiin vasta 14 950 vuotta myöhemmin, joten toimistonihminen saattoi työskennellä jopa tunnin kerrallaan keskeytyksettä. Lisäksi ensimmäisistä konttoreista puuttuivat kokonaan muutosjohtajat, konsultit ja yhteisömanagerit. 

"Tätä on tietysti vaikea nykyihmisen ymmärtää, mutta muinaisina aikoina konttoreissa keskityttiin työtehtävien tekemiseen ja eteen tulevat ongelmat ratkottiin yhdessä tervettä järkeä käyttäen", Spleen kuvaa.

Tutkijaryhmän hottis, tohtori Mary Key-West uskoo löytäneensä toimistokaivauksissa tukea teorialleen, että monet uskonnolliset tekstit ovat alun perin toimiston kahvihuoneessa heitettyä kehnoa läppää.

"Monien sittemmin uskonnolliseen kontekstiin siirtyneiden myyttien alkuperä näyttää olevan ammoisissa kahvitaukokeskusteluissa, joissa leipääntynyt toimistonihminen purki syvimpiä eli pikkumaisimpia tunteitaan. Erityisen suosittuja näyttävät olleen kertomukset vedenpaisumuksesta, jossa yliluonnollinen ilmiö hukuttaa koko keskijohdon."

Key-West muistuttaa, että erilaiset kostofantasiat ovat edelleen suosittuja esimerkiksi firman tyky-risteilyjen pikkutunneilla. 

............

Spleen ja Key-West väittävät, että koko toimistotyön kulttuuri on lähtöisin samasta alkulähteestä muinaisen Persian alueelta. Sieltä byrokratian ideat kulkeutuivat Babyloniaan ja muinaiseen Epyxiin, josta ne päätyivät kirjanpitäjien mukana Kreikkaan. Viimeistään roomalaiset olivat läpeensä byrokratisoituneita.

Euroopasta toimistotyön tavat levisivät tutkimusmatkailjoiden ja myöhemmin uudisasukkaiden mukana uudelle mantereelle, kun laivojen mukana kulkivat myös konttorirotat. Alkuperäisasukkailla ei ollut minkäänlaista vastustuskykyä konttorirottien mukana tuomille ideoille kuten matriisiorganisaatiolle ja niin sanotulle korjaavalle palautteelle.

Tulokset olivat paikoin kammottavia. Pohjois-Amerikan inkkarit alkoholisoituvat pahoin, kun eurooppalaisten casual friday vakiintui ja työporukka otti tavaksi käväistä perjantaisin yhdessä lasillisella. Tästä valiintui kielenkäyttöön meilläkin tunnettu huudahdus "Sioux siunakkoon!".

Eristäytynyt heimo tuli esiin metsästä Itä-Suomessa

Tutkijat lahjoittivat karjalaisille rihkamaa ja PC:n.

Tuupovaaralaisen avohakkuuaukion nurkasta ilmestyi eristäytynyt heimo viime maanantaina. Paikalle hälytetyt tutkijat pitävät löytöä hämmästyttävänä.

"Oletamme, että kyse on myyttisistä karjalaisista. Viimeksi karjalaisia on tavattu loppukesästä 1944, mutta sen jälkeen heimo katosi kuin kainuulainen kortistoon", Mikkelin kaupungin päivystävä kansatieteilijä Martti Höllvartti intoilee.

Karjalaisten olemassaolosta on kansatieteilijäpiireissä (Risto, Martti, Annikki ja Jouko) väitelty jo vuosikymmeniä, sillä heimon uskottiin hävinneen lopullisesti. Karelianistisen kulttuurin huippukausi osui 1800–1900-lukujen vaihteeseen, jolloin useat taidemaalarit, säveltäjät ja kirjailijat kävivät hakemassa vaikutteita ns. laulumailta. Monet heistä palasivat vaimojensa luo väsyneinä ja pahalta haisevina.
............

Paikalle saapuneet tutkijat lähestyivät karjalaisia varovasti, mutta karjalaiset eivät tuntuneet vierastavan heitä. Päinvastoin karjalaiset tuntuvat lapsellisen huolettomilta ja seuranhaluisilta.

"Karjalaiset ovat erittäin ystävällisiä ja rytmitajuisia. He puhkeavat helposti itkuun ja toisaalta pikkulapsen lailla jo seuraavassa hetkessä nauravat kovaan ääneen", retkikunnan kokki ja dosentti Ernesti Vettoori kuvailee.

Ihmissuhteissaan karjalaiset vaikuttavat välittömiltä ja aidoilta, ikään katsomatta. "Miu syvämei väris niiko lampaa saparo!", aivan liki tullut karjalaistyttö sanoo Höllvartille ja antaa mojovan poskisuudelman.

"Vie sie mie vikise, uo vievinnääis väkise mie tuo puolet mielellääi! Mei Sergei ei muuta ku propsii, propsii, miu tahtois poikalapsii. Kyl aika tavaran kaupitsoo", eräs karjalainen vanhapiika kihertää ja vinkkaa silmää juostessaan jo seuraavan salskean tutkijan luo. Tiedemiesten ja karjalaisten intiimit suhteet on ovat kuitenkin ehdottomasti kiellettyjä.
.........

Muutama sana karjalaisten ulkonäöstä, joka eroaa esimerkiksi porvoolaisista merkittävällä tavalla. Karjalaisen hiukset ovat pitkät ja kähärät. Parrankasvua on runsaasti niin miehillä kuin naisilla. Nenä on ˝litteä˝, toisin sanoen nenäntyvi on matala. Huulet ovat paksut, kasvot leveät. Usein karjalaiset ovat tylppäkalloisia. Osalla karjalaisista on päässään sinivalkoinen matala lätsä, jolla he suojelevat aukilettaan. Aukileeseen kertyy helposti pikku esineitä, kuten männynkäpyjä. Onpa erään karjalaisen aukileesta tavattu peukaloisen pesä munineen. 

Jo muutamassa päivässä tutkijat ovat oppineet karjalaisten tavoista paljon. Karjalainen valmistaa jyväsatonsa yleensä puuroksi ja kaljaksi. Karjalaiset myös ilahtuivat silminnähden, kun heille soitettiin Hassisen koneen ja Leevi and the Leavingsin tuotantoa. Tutkijat vaihtoivat Rumat sävelet -albumin pussilliseen ohranjyviä. "Heitä näyttää liikuttavan syvästi mikä tahansa hidastempoinen musiikki", Höllvartti kuvaa.

Kuten niin usein maailmassa, köyhällä on rikasta enemmän varaa. Vähistä antimistaan karjalaiset tarjoavat heti nisupettua. "Voi sinnuu! Miehää laita siul vellisoossii. Syö rossui. syö rummenii, syö pehkui", komentaa noin 130-senttinen karjalaiseukko puun alta ja viittoo lähemmäs.

Höllvartti ja Vettoori eivät vielä uskalla sanoa karjalaisten yleisestä mielenlaadusta paljonkaan, mutta muutamia selviä piirteitä heistä alkaa erottua.

"Karjalaiset laulavat ja tanssivat iltaisin, mutta eivät juuri välitä työnteosta. Karjalaiset saattavat kuitenkin olla hyvin käteviä, ja suuremmissa kylissä asuu ilmeisesti ammattilaisia kuten taitavia ruukuntekijöitä, seppiä ja nahkureita", Vettoori sanoo.

Paljon on vielä selvitettävää. Karjalaisten puheessa vilahtelee usein tutkijoille vieraat sanat "evakko" "myö" ja "ryssänpirulainen". Ilmeisesti näistä viimeinen on karjalaisten voimaeläin, jota heimon jäsenet sekä kunnioittavat että pelkäävät.

..........

Iloluonteisuudestaan huolimatta viranomaiset pelkäävät eristäytyneenä eläneen heimon joutuvan kahnauksiin uusien tulokkaiden kanssa. Nyt löydettyjen karjalaisten perusteella tuntuu kuitenkin uskottavammalta, että karjalaiset tulevat kaikkien kanssa juttuun. "Mis sie tarviit oikee hyvää somppuu? Tääl siul o sellasii", 115-senttinen kyyryssä istuva/seisova karjalaisukko kehuu ja osoittaa Lieksa-kylttiä. 

Tutkijoiden vakuutteluista piittaamatta viranomaiset aikovat sijoittaa löydetyt karjalaiset Helsingin Töölössä sijaitsevaan asuntolaan. Alkuperäisasukkaiden tuki ry:n puheenjohtaja Sini Nauha sanoo, että jokaiselle karjalaiselle annetaan oma huone, verkkarihousut ja kori kaljaa, minkä avulla he pärjäävät issekseen ainakin auringonnousuun.

"Kerätään siitä sitten massit pois ja käydään kuukauden päästä katsomassa miten on sujunut", Nauha sanoo nauhalle. 

Työelämän 9 todellista luonnetyyppiä

Unelmia ja toimistohommia.

Kiihkeän iteroinnin, benchmarkkauksen ja B2P-markkinoinnin välissä jouduin firman kehityspäivillä persoonallisuustestiin.

Nuoremmille lukijoille tiedoksi, että kehityspäivät ovat tapahtumia (tai oikeammin tiloja), joissa puhutaan ensin pitkään työn tekemisen ja työn tulosten parantamisesta, minkä jälkeen mitään ei koskaan kuitenkaan tapahdu.

Persoonallisuustestit taas ovat profilointimetodeja, joita käytetään muun muassa johtajien työhönotossa, piiritystilanteissa ja väkivaltarikollisten nappaamisessa.
.........

Tein enneagrammitestin eli yhdeksänkohtaisen persoonallisuustyyppien luokittelun. Piinkovana protestanttina epäilin heti yhdeksänsakaraisen enneagrammin liittyvän okkultistiseen huuhaaseen kuten joogaan, reikihoitoon tai skientologiaan.

Enneagrammin teorian mukaan työpaikoilla toikkaroi perfektionisteja, auttajia, suorittajia, romantikkoja, tarkkailijoita, kyselijöitä, seikkailijoita, itsevarmoja ja sovittelijoita. Itse sain tulokseksi persoonallisuustyypin, jota kuvailtiin adjektiiveilla "tunteilematon", "harkitseva", "määrätietoinen" ja "puolustautuva".

Toisin sanoen olen firman anneliauer.
.........

Enneagrammin metodin virhe piilee siinä, että se lähtee liikkeelle niin sanotusti ilon kautta (sanonta juontuu natsi-Saksassa käytetystä kielikuvasta "Kraft durch Freude" eli jotakuinkin "voimaa ilosta"). Emme kuitenkaan näe työpaikoilla "työn romantikkoja" sen paremmin kuin "työn seikkailijoita". Näemme aivan muunlaisia tyyppejä.

Siksi Sininen zeppeliini korjaa enneagrammiteorian todellisuutta vastaavaksi yhdeksänkohtaiseksi työelämän persoonallisuustyyppien luokitteluksi.

1. Perfektionisti Nillittäjä
Nillittäjä ilmoittaa työrupeaman jälkeen tehdyistä virheistä (siihen asti hän on aina hiljaa) ja rasittaa kollegoja epäolennaisuuksilla. Takertuu raporttien kielioppivirheisiin ja käyntikorttien painatukseen.

2. Auttaja Lässyttäjä
Lässyttäjä haluaa kertoa yksityiselämästään sinulle, ja mikä pahempaa, hän haluaa sinun kertovan omasta yksityiselämästään. Lässyttäjä jauhaa naapuriosaston seksisuhteista, kyselee miksi olet unohtanut vihkisormuksen kotiin ja haluaa jakaa kissakuvansa firman spostilistalla "KAIKKI".

3. Suorittaja Nysvääjä
Nysvääjää saa aina odottaa. Nysvääjä tekee koko ajan, mutta mitään ei valmistu. Nysvääjällä on vielä kesken sitä ja tätä, hänen pitää hioa tuntikaupalla powerpoint-kalvoja 5 minuutin esitystään varten. Nysvääjä korjailee mielellään näytön asetuksia ja järjestelee pöydälläsi olevia muistitikkuja pituusjärjestykseen, vaikka tässä olis niinku **** oikeesti muutakin puuhaa.

4. Romantikko Juoppo
Jokaisella työpaikalla on juoppo, jopa ministeriöissä. Juoppo on periaatteessa ihan ok työkaveri, sillä hän on tunneälykäs, lunki ja aamuisin hiljainen. Ongelmallista juopon kanssa työskentely on silloin, kun hän saa "loistavia" ideoita kolmen valkoviinilasillisen jälkeen. Juoppo on erityisen rasittava, jos työhösi kuuluu erilaisia edustustehtäviä, sillä juoposta pitää huolehtia, etenkin ulkomaankeikoilla. Juoppo on usein juristi.

5. Tarkkailija Laiska paska
Perus kyylääjä, usein hallinnollisssa asiantuntijatehtävissä, pahimmillaan tittelillä, joka alkaa sanalla "erikois-" tai "erityis-". Saavuttanut organisaatiossa aseman, jossa voi lähinnä tuijottaa asioita (näytönsäästäjää, lokkeja, ppt-esityksiä). Pitää itseään älyllisesti ylivertaisena kollegoihinsa verrattuna. Tunneköyhä, kallistuu sosiopatiaan.

6. Kyselijä V***n pompo
"Hei pitääkö ottaa läppäri mukaan?" "Saako siellä kahvia?" "Pitikö meidän valmistella jotain siihen miitinkiin?", "Onko sulla uusi vekkihame?" Kyselijä on toimiston konekiväärimies: paljon laukauksia, joista useimmat huteja. On ihme, että selviytyy ylipäätään päivittäisistä askareista. Osa kyselijöistä tehnyt monikymmenvuotisen uran ymmärtämättä ikinä tehtäviään tai ymmärtämättä olla edes hiljaa. Rasittavin kaikista.

7. Seikkailija Markkinoinnin duudsoni
Eräs työelämän rasittavimmista "ihmis"tyypeistä. Rumien kravattien erikoismies eli kauppatieteellinen tyhjäpää. M-duudsoni (hän näet käyttää mielellään tunnelmaa keventäviä lyhenteitä ja lempinimiä) ilmestyy palavereihin henkseleitä paukutellen, esittää visioita ja on aina – siis aina – täysin tietämätön siitä, mitä aiemmin on sovittu tai jo tehty. Periaatteessa harmiton, jos hänelle antaa tarpeeksi puuhaa, esim. tuliterän älypuhelimen räpellettäväksi. Parhaimmillaan pysyessään asiakkaan päässä.

8. Itsevarma Natsi
Natsien puolustukseksi on sanottava, että he ovat aikaansaavia. Ilman natseja työmailla tuskin tapahtuisi paljoakaan. Natsi yhdistää mielivallan säntillisyyteen ja sääntöjen ehdottoman tottelemisen omavaltaiseen pörräykseen. Natsin käsitys vapaamuotoisesta ideointipalaverista muistuttaa Nürnbergin puoluekokousta. Natsi ei neuvottele, natsi ei tee myönnytyksiä, ja natsi ei ikinä peräänny siitä paikasta, johon hän on jalallaan astunut.

9. Sovittelija Öö... oot sä ollut meidän yksikössä pitkään?
Sovittelija on se tyyppi siinä heti hisseiltä tultaessa ensimmäisessä kuutiossa vasemmalla puolella. Ei sano kyllä mitään. Kastelee ilmeisesti kukat. Tai joku ne ainakin kastelee. Irtisanottavissa ilman resurssien menetystä.

Sattuman saarnamies uskovien seuroissa

”Tiede ei selitä kaikkea, mutta uskonto ei selitä mitään”, Kari Enqvist lataa.



Kari Enqvist: Uskomaton matka
uskovien maailmaan.

Suomessa on kaksi julkkisluonnontieteilijää. Yhdellä on risuparta, toisella ei. Risupartainen on tietenkin avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja, ja parraton Helsingin yliopiston kosmologian professori Kari Enqvist. Molemmat ovat kirjoituksissaan puolustaneet luonnontieteellistä maailmankuvaa ja tieteen tekemisen lähtökohtia. Samalla he ovat tölväisseet kahta kuohuvatunteista ihmisryhmää, uskovia ja humanisteja. 

Aiemmissa tietokirjoissaan Enqvist on avannut tavan ihmisille modernin fysiikan käsitystä todellisuudesta, jossa elämme. Olemisen porteilla (WSOY 1998), Kosmoksen hahmo (WSOY 2003), Suhteellisuusteoriaa runoilijoille (WSOY 2005) ja Monimutkaisuus (WSOY 2007) käsittelevät yhtä aikaa todella suuria ja todella pieniä asioita. Ne kertovat maailmankaikkeuden syntymästä, tähdistä, galakseista ja mahdollisista muista ulottuvuuksista. Samaan aikaan ne kertovat fotoneista, kvarkeista ja neutriinoista, kaikista noista maailmamme pikkuriikkisistä hiekanjyvistä.

Enqvistin kirja kirjalta toistuva teesi on, että tieteen vahvuus on selittää mahdollisimman pieniä asioita, katsoa elävää todellisuuttamme yhä lähempää ja yhä tarkemmin. Vain tällä keinolla saadaan tolkkua myös kokonaiskuvasta. Enqvistin oma tutkimusala kvanttifysiikka on havainnoiltaan ja mittaustuloksiltaan tarkin olemassa oleva tieteenala, ja sen teorioista sovelluksia hyödynnämme vaikkapa kun räpläämme älypuhelimiamme tai matkustamme lentokoneella. Kvanttifysiikka on totta, sillä se toimii.

Hämmästelen aina, miten elegantisti ja ymmärrettävästi Enqvist kirjoittaa kaltaisilleni täydellisille maallikoille kosmologian tieteenalasta, ajasta ja avaruudesta, elämästä ja kuolemasta. Ei taida olla kovin montaa arkielämästä vieraampaa tai maallikolle vaikeammin aukeavaa tutkimusalaa kuin kvanttifysiikka. Enqvist on tietokirjallisuuden Paul Auster – molempien kirjailijoiden toistuvana teemana on sattuma, sattuman mahdollisuus. Enqvistille sattuma ja todennäköisyydet kuvaavat maailmankaikkeuden luonnetta paljon paremmin kuin suunnitelmallisuus tai jokin korkeampi "voima" tai ”järki”. Maailmaa selittämään ei tarvita sen enempää lempeää kuin kostonhimoistakaan Jumalaa. Sen sijaan kvanttifysiikan selittämä todellisuuden rakenne on paljastunut paljon oudommaksi kuin kukaan pystyi aiemmin edes kuvittelemaan.

....

Uudessa kirjassaan Uskomaton matka uskovaisten maailmaan (WSOY) Enqvist lähtee samoilemaan kristillisiin yhteisöihin ympäri Suomea. Hän vierailee seurakunnissa, seuroissa, saarnailloissa ja herätysliikkeiden tapahtumissa. Kirja on tyylillisesti jatkoa Kuoleman ja unohtamisen aikakirjoille (WSOY 2009), jossa Enqvist siirtyi jo tiedemiehen roolista enemmän vapaan ajattelijan rooliin. Kirja ei siis ole mikään tutkimus tai raportti suomalaisesta uskonnosta, vaan kirjoitettu uteliaan ulkopuolisen havainnoijan näkökulmasta.

Enqvist pitää itseään uskonnottomana, ei ateistina. Hänelle uskonnollisuus ja usko näyttäytyvät etäisinä, melkein kokonaan vieraina elämänalueina. Matkallaan suomalaiseen uskonelämään Enqvist yllättyy, kuinka ahdasmieliseen todellisuuteen hän törmää. Aktiivisten uskovaisten elämän täyttää jatkuva ahdistus ja syyllisyys – uskonto on kovin ilotonta. Seurakuntien ja lahkojen tapaamisissa käyvät uskovaiset eivät vaikuta kovin onnellisilta tai vapautuneilta. Ei mikään ihme, jos elämän kantavana ideana on lopunaikojen odotus ja jatkuva huoli oikein elämisestä.

Uskomaton matka uskovien maailmaan sisältää uskontokritiikkiä, mutta Enqvist ei ole mikään kuvainraastaja tai yhden miehen Pussy Riot. Yhdysvalloissa paljon terävämmin sanakääntein tieteellistä maailmankuvaa ovat puolustaneet vaikkapa evoluutiobiologi Richard Dawkings tai jo edesmennyt toimittaja-kirjailija Christopher Hitchens, jonka kirja Jumala ei ole suuri on säälimätöntä uskontojen ruoskimista. Toki Enqvist puhuu aivan eri yleisölle Dawkings ja Hitchens. Täytyy muistaa, että Yhdysvaltojen osavaltioissa käydään jatkuvaa kamppailua siitä, pitäisikö kreationismia opettaa evoluutioteorian rinnalla kouluissa.

Enqvist ei ole käännyttämässä ketään eikä halveksimassa kenenkään henkilökohtaista uskoa. Hän näkee, että uskonnollisuus vetoaa ihmisten tunteisiin ja tuottaa elämyksiä. Sen sijaan uskontojen ihmisille myymiä maailmanselityksiä hän pitää koko lailla absurdeina. Saan vaikutelman, että Enqvist tuntee tiedemiehen surumielisyyttä siitä, että ihmiset nielevät mieluummin reikäisemmän maailmanselityksen kuin tieteen tarjoaman mallin. Kirjan kiinnostavimmat luvut käsittelevätkin uskonnollisen tiedon ja tieteellisen tiedon eroja. ”Tiede ei selitä kaikkea, mutta uskonto ei selitä mitään”, laukoo Enqvist. Enqvist määrittelee tieteellisen maailmankuvan olevan ”käsitys maailmasta, joka pohjaa tieteelliseen tietoon mutta ikään kuin ylittää sen. Tieteellinen maailmankuva rakentaa mahdollisen maailman, jonka kaikki elementit ovat enemmän tai vähemmän rationaalisia”. Hän kirjoittaa, kuinka tieteellinen maailmankuva perustuu kriittisyyteen, jatkuvaan epäilyyn.

Uskonnollisesta tiedosta puuttuu tämä epäilys, ja sen myötä uskonnollinen ”tieto” on vääjäämättä aivan toisenlaista kuin tieteellinen tieto. Tieteen historia on kiehtova tarina uteliaisuudesta ja toisinajattelusta. Tieteen maailmassa suurimpienkin nerojen patsaat kaadetaan. Isaac Newton ja jopa Albert Einstein olivat väärässä. Einstein ei suostunut hyväksymään kvanttifysiikan malleja ja ajautui elämänsä ehtoopuolella vuosikymmeniksi sivuraiteille tieteen kehityksestä. Elävässä tieteessä vain parhaimmat ideat ja tarkimmat havainnot ovat voimassa. Mikään ei voi olla tieteelle pyhää eikä vierasta, kuten Enqvist on toisaalla kirjoittanut. Tieteessä vanhoilla opeilla pyyhitään pöytää, vanhentuneet tiedot muuttuvat kuriositeeteiksi tieteen historiaan. Uskonnossa ei ole samanlaista itseään korjaavaa mekanismia. Päinvastoin, valtava joukko maailman uskonnollisia johtajia yrittää jatkuvasti säilyttää vallitsevan tilan ja tiedon. Raamattua tai Koraania on paha mennä korjailemaan. Sen sijaan tiedemaailmassa vanhentuneet tiedonlähteet joutavat armotta paperinkeräykseen. Kun jokin tutkimustulos tai tieto osoitetaan vääräksi, sillä on enää historiallista arvoa.

Enqvistin näkemys on, että tiede ja uskonto sopivat lopulta kovin huonosti samaan savupirttiin, sillä ne käyvät kilpailua oikeasta maailmanselityksestä. Niin uskonnossa kuin tieteellisessä tutkimuksessaon kyse totuudesta. Kuten Enqvist on muualla kirjoittanut, uskovalle hänen uskomuksensa ovat merkityksellisiä nimenomaan siksi, että hän uskoo niiden olevan tosia: että Jumala ja tuonpuoleinen elämä ovat oikeasti olemassa. Alun perin kirkon mielestä ei ollut mitään vertauskuvallista siinä, että aurinko kiertää maata, Jerusalem on maailman keskipiste ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Kirkon tiedon mukaan maailma oli luotu rapiat 6 000 vuotta sitten, nainen tehty miehen kylkiluusta ja Maa litteä kuin pannukakku. Helvetti oli todellinen paikka, jossa oli kidutusvälineitä ja laavavirtoja. Uskontunnustuksen ”ruumiin ylösnousemisella” todella tarkoitettiin mitä sanottiin. Siksi satojen vuosien ajan pahantekijöitä silvottiin ja hakattiin kappaleiksi – että he taivaaseen päästessään olisivat kirjaimellisesti ihan hajalla. Tuo on jo vähän ilkeää.

Tieteellisen maailmankuvan ja uskonnollisen maailmankuvan kamppailussa on aina ollut kyse yhteiskunnallisesta vallasta. Ikävä historiallinen tosiasia on, että niin kauan kuin se onnistui, kirkko poltti, vangitsi ja karkotti kirkonoppeja epäilleitä. Lukemattomia ajatuksia, väitteitä ja ideoita poljettiin maahan. Vielä 1800-luvulla paavi saattoi kuvata demokratiaa ja Darwinin evoluutio-oppia ”loisiksi”, jotka horjuttivat yhteiskunnan rakenteita. Mikään puolustus ei ole se, että monet historian uteliaista tutkijamielistä ovat saaneet koulutuksensa kirkon helmoissa.

Kun moderni tieteellinen tieto on länsimaissa sekä laajentunut että syventynyt, kristinusko on joutunut vastahakoisesti vetäytymään yhteiskunnallisista valta-asemista. Valtaoja ja piispa Juha Pihkala kirjoittivat muutama vuosi sitten erinomaisesti nimetyn kirjan Nurkkaan ajettu Jumala. Aina kun tiede on selvittänyt jonkun mysteerin, kirkon tarjoamalle selitykselle on jäänyt yhä vähemmän tilaa tai siitä on tullut kokonaan epäuskottava. Koska tieteellisen maailmankuva on läntisessä maailmassa syrjäyttänyt uskonnollisen maailmankuvan, kristinuskon on ollut pakko muuttaa strategiaansa. Jo vuosikymmeniä kristinuskon piiristä on toistettu, että tiede vastaa kysymykseen ”mitä” ja uskonto kysymykseen ”miksi”. Tämä on eräänlainen kristinuskon opillinen viivelähtö. Se on yritys ottaa haltuun peliä, jossa vastustaja on äärettömästi nopeampi ja taitavampi kuin oma joukkue. Kirkko turvautuu opilliseen viivelähtöön, koska kukaan täysipäinen ihminen ei enää väitä, että Raamattu olisi kirjaimellisesti totta.

Eniten Enqvistiä ärsyttää uskovaisten ja uskonnollisten organisaatioiden sekaantuminen muiden ihmisten elämään. Enqvist muistuttaa, ettei ole pitkäkään aika siitä, kun Suomessa piti henkilökohtaisesti käydä papille perustelemassa, jos halusi erota kirkosta. Uskovilla on jatkuva huoli siitä, miten muut ihmiset elävät. Jokaisella lienee kokemuksia tästä Jehovan todistavat soittelevat ovikelloja, mormonipojat pysäyttelevät kadulla ja kesäisin helluntailaiset tulevat höpisemään pelastuksesta kesken piknikin. Ainakin minulla päällimmäinen tunne on vaivaantuneisuus. En halua loukata seuraani tuppautuneita maallikkosaarnaajia, mutta toisaalta mikä oikeus heillä on tulla viltilleni utelemaan pelastuksestani? Turhautuneen raivon tunteita herättävät sitten nämä toistuvat uutiset maailmalta kuoliaaksi kivitetyistä nuorista, hapon heittämisestä afgaaninaisten kasvoille, jumalanpilkasta syytetyistä kehitysvammaisista tai lasten sukupuolielinten silpomisesta jonkun paimentolaiskansan perimätarinan perusteella. Tuntuu, että uskonnollisten yhteisöjen uhreina ovat aina ne kaikkein heikoimmat.

Niissä yhteiskunnissa, joissa uskonto ja uskonnolliset johtavat ovat voimansa tunnossa, ei muille näkemyksille ole edelleenkään sijaa. Eikä tieteellisen maailmankuvan hyväksyminen tarkoita vaipumista nihilismiin tai moraalin hylkäämistä, kuten jotkut uskonnolliset intoilijat haluavat pelotella. Eivät nuo julkiateistiystäväni sen moraalittomimmilta vaikuta kuin muutkaan ystäväni.  

....

Uskomaton matka uskovaisten maailmaan tarkastelee kotimaastamme löytyviä kristillisiä suuntauksia, mutta siinä piipahdetaan lyhyesti myös kristinuskon serkkupojan islamin mailla. Mikä poru olisikaan syntynyt jos Enqvist olisi kirjoittanut kirjan pelkästään islamista, ja sen suhtautumisesta tieteelliseen ajatteluun, kriittiseen epäilyyn tai epäilijöiden kurissapitämiseen. Surullista kyllä, islamilaisissa maissa ei ole sijaa modernille tieteelle, sillä islamilaisissa maissa ei ole sijaa niille arvoille, joihin moderni tiede perustuu: keskustelun vapautta, kriittistä epäilyä. Tieteen olisi saatava toimia irrallaan uskonnosta, mutta Enqvist lataa pöytään ankaria lukuja. Islamilaisista maista ei ole tullut kuin kaksi nobelistia. Viimeisen tuhannen vuoden aikana arabimaailmassa on käännetty yhtä monta vieraskielistä kirjaa kuin Espanjassa käännetään vuodessa. 50 vuotta sitten johtavassa kairolaisessa yliopistossa opetettiin, että maailma on litteä. Liki tuhanteen vuoteen islamilainen maailma ei ole tuottanut mitään tieteellistä läpimurtoa.

Alun perin ajattelin sivuuttaa islam-aiheen tässä tekstissä, mutta muutaman viikon takainen pilkkavideoselkkaus sai minut hypistelemään Enqvistin kirjaa uudestaan. En ole onneksi nähnyt internetissä levitettyä, ilmeisen matalamielistä pilkkavideoa islamista ja profeetta Muhammedista, mutta olen nähnyt uutiskuvat mellakoista, palaneista lähetystöistä, savuavista autonrotiskoista, Hollantiin ja Tanskaan levinneistä mielenosoituksista ja väkivaltaisuuksista. Yhdysvaltain hallitus pyysi YouTubea sensuroimaan pilkkavideota. Islamilaisten maiden yhteistyöjärjestö OIC katsoi, että uskontojen loukkaaminen pitäisi määritellä rikokseksi kansainvälisessä oikeudessa. Myös loukkaavan materiaalin levittäminen pitäisi järjestön mukaan tehdä rangaistavaksi. OIC:n Pääsihteeri Ekmeddin Ihsanoglu mukaan ”kansainvälinen yhteisö ei saa enää piiloutua ilmaisunvapauden tekosyyn taakse”. Pakistanin rautateistä vastaava ministeri Ghulam Ahmad Bilour ilmoitti maksavansa 100 000 Yhdysvaltain dollarin palkkion videon tekijän tappamisesta – joskin maan hallitus irtisanoutui heti näkemyksestä. Syntynyttä mediailmatilaa yrittää käyttää mahdollisimman moni. Iranilainen Khrodad-säätiö korotti kirjailija Salman Rushdiesta luvattua tapporahaa 380 000 eurolla. Iranin edesmennyt ajatollah Khomeini langetti Rushdielle alkuvuonna 1989 fatwan eli kehotti islaminuskoisia tappamaan hänet hänen Saatanalliset säkeet -romaaninsa vuoksi. Palkkioksi luvattiin tuolloin reippaat 2,5 miljoonaa euroa. Fatwaa ei voi perua kuin sen langettaja.

Keskustelun laineet ylsivät Suomeen asti. Kirjailija Jari Tervo kehotti nuoria muslimimiehiä jättämään bensakanisterit kotiin ja sen sijaan lataamaan YouTubeen ”typerä ja naurettava pätkä Jeesus Nasaretilaisesta”. Vuoroin vieraissa. Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen kirjoitti ilahduttavan suorasanaisesti, että hän olisi ”kal­lis­tu­nut tu­ke­maan nä­ke­mys­tä, jon­ka mu­kaan Goog­len oli­si pi­tä­nyt pois­taa ko­hu­vi­deo You­tu­bes­ta”. Pentikäisen mukaan ”You­tu­be on me­dia, jon­ka si­säl­lös­tä sen omis­ta­jan pi­tää kan­taa jo­tain vas­tuu­ta. Ky­se ei ole sen­suu­ris­ta vaan sa­nan­va­pau­teen kuu­lu­van vas­tuun kan­ta­mi­ses­ta.” Maallistuneen liberaalin yhteiskunnan puolestapuhujana ja uskonnonvapauden lämpimänä tukija ihmetytti kuitenkin Pentikäisen näkemys, että ”pro­ses­si on opet­ta­nut, mi­ten tär­keää on poh­tia toi­sen py­hää ja sen ko­ke­mis­ta, us­kon­nol­li­sia tun­tei­ta ja vält­tää nii­den tar­koi­tuk­sel­lis­ta louk­kaa­mis­ta.” Olen miettinyt, miksi uskonnollinen loukkaantuminen olisi jotenkin ylevämpää loukkaantumista kuin muunlainen loukkaantuminen? Esko Valtaoja kirjoitti osuvasti Turun Sanomien kolumnissaan, että ”yksi uskonto ei voi vaatia itselleen yleismaailmallista ehdotonta koskemattomuutta, kun sitä ei muillekaan enää sivistysvaltioissa taata.”

Koska kaikenlainen ääriajattelu inhottaa minua, laitan kulttuurien välisen liennytyksen hengessä laitan mukaan tämän Newsweek-lehden poleemisesta kannesta alkunsa saaneen satiirisen kuvasarjan "raivoavista muslimeista".

....

T.S. Eliotin runon mukaan maailma ei pääty räjähdykseen vaan pihahdukseen. Sellaisena Enqvist näkee Suomen evankelilais-luterilaisen kirkon tulevaisuuden. Kirkon asema yhteiskunnassa heikkenee, sillä yhä pienempi osa suomalaisista on kirkon piirissä. Vanhat sukupolvet painuvat unholaan, jäsenpako jatkuu ja entistä harvempi lapsi kastetaan ja liitetään kirkon jäseneksi. Kirkon tutkimuskeskuksen tuoreen raportin mukaan 15-24-vuotiaista suomalaisista vain 15 prosenttia sanoo uskovansa kristinuskon opettamaan Jumalaan. Joka viides suomalainen ei usko lainkaan Jumalan olevan olemassa. Jopa kirkon hitit, joulunajan jumalanpalvelukset ja häät ovat kärsivät osallistujakadosta. Joulunajan jumalanpalveluksien, kävijämäärä on laskenut koko 2000-luvun aikana 28 prosenttia. Enää runsas 60 prosenttia kirkkoon kuuluvista pareista valitsi kirkkovihkimisen, kun vielä vuosituhannen vaihteessa luku oli 80 prosenttia. Muutokset ovat dramaattisia.

Enqvistin näkemystä uskonnosta sosiaalisena ja poliittisena ilmiönä on pilkattu ohueksi ja paikkaansa pitämättömäksi. Lukemani perusteella kritiikki ei kuitenkaan osu maaliinsa. Enqvistin teksteissä ei ole tarkoituskaan purkaa uskontoja sosiaalisina ilmiöinä osiin. Siinä hommassa uskontotieteilijät tai kansatieteilijät ovat eittämättä osaavampia kuin kosmologit. Enqvist puhuu ennen kaikkea luonnontieteilijöiden nurkkauksesta, siitä mitä moderni fysiikka on maailmasta ja meistä ihmisistäkin paljastanut. Kyse on fysiikan peruuttamattomalla tavalla paljastamista ilmiöistä, siitä kankaasta, josta todellisuus on kudottu. Kenenkään ei ainakaan pitäisi leuhkia itseään yleissivistyneeksi, jos ei tiedä edes auttavasti modernin fysiikan maailmankuvaa. Viimeisten sadan vuoden aikana fysiikan saralla on tehty uskomattomia läpimurtoja, mutta Enqvistin mukaan tämä ei millään tahdo näkyä vaikkapa filosofien tutkimuksessa.

Parhaiten tätä hurjaa tiedon lisääntymistä (ja tiedon tarkkuuden lisääntymistä) Enqvist on kuvannut Olemisen porteilla, Kosmoksen hahmo ja Monimutkaisuus -kirjoissaan, ja siksi ne ovat hänen tuotannostaan ehdottomia suosikkejani.

Lopullinen arvio: kolme öylättiä.

Prometheus on upean näköinen ja sietämättömän typerä elokuva

Alienia ei pidä selittää vaan kärventää liekinheittimellä

Jos joku ei sitä tiedä, alien on liskon ja hyönteisen sekasikiötä muistuttava, vasiten v****mainen avaruusolento. Sen pääasiallisena tehtävänä on metsästää, syödä ja lisääntyä ällöttävillä tavoilla. 

Kesällä ensi-iltaan tullut Prometheus on ohjaaja Ridley Scottin odotettu paluu Alien-elokuvasarjan pariin yli kolmekymmenen vuoden tauon jälkeen. Scottin alkuperäinen Alien – kahdeksas matkustaja (1979) on tiivistunnelmainen tieteislokuvan klassikko seitsemästä avaruusaluksen miehistön jäsenestä ja yhdestä vihamielisestä avaruusolennosta.
 

Kuvan alien ei liity elokuvan tapahtumiin.

Tämän jälkeen alien on purskahtanut valkokankaalle epätasaisin väliajoin ja aina edellistä osaa huonommassa kunnossa. Kasaritrendiohjaaja James Cameronin Jatko-osa Aliens – paluu (1986) on synkkä toimintaelokuva, ja ysäritrendiohjaaja David Fincherin Alien³ (1992) yrittää lämmitellä alkuperäisen elokuvan ideoita. Neljäs osa Alien – ylösnousemus (1997) on pelkästään huono. Viime vuosikymmenellä tuotetut Aliens vs Predators -elokuvat ovat jo niin kehnoja, että niiden aikana toivoo alienin tulevan ja syövän suihinsa. Kolmen vuosikymmenen aikana tapahtunut alienin muodonmuutos kertoo karulla tavalla sen, ettei edes happoverineen, monipäinen avaruushirviö voi mitään Hollywoodin tuotantokoneistolle.

Internetissä fanipojat hehkuttivat Prometheusta tulevana klassikkona jo kuukausia ennen ensi-íltaa, ja kieltämättä elokuvan trailerit näyttivät hienoilta. Tässä saattaisi olla pitkästä aikaa kunnianhimoinen ja jännittävä ison rahan tieteiselokuva! Elokuvan juoni on hyvin yksinkertainen. Tiedemiesryhmä löytää jälkiä maapallolla vierailleista muinaisista avaruusolennoista, jotka saattavat olla ihmiskunnan luojia. Kuoleva miljonääri lähettää tiedemiehet tuntemattomalle planeetalle siinä toivossa, että samaiset avaruusolennot antaisivat hänelle kuolemattomuuden. Planeetalla tutkijat löytävät muinaisen, haudatun avaruusaluksen ja sitten tapahtuu kauheita.

Prometheuksen piti ensin olla esiosa Alien-elokuville, mutta syystä tai toisesta siitä kehittyi tuotantoprosessin aikana rinnakkaistarina. Elokuva kärsiikin identiteettiongelmasta. Prometheus viittaa lukemattomissa kohdissa Alieniin, mutta ei kuitenkaan ole tai halua olla täysverinen Alien-elokuva. Siksi Prometheus syyllistyy kuluttajan harhauttamiseen niin markkinoinnissa kuin tuotteessa. On tietenkin ymmärrettävää, että valtavia summia tuotantoon investoinut studio halusi markkinoida Prometheusta alienien avulla. Lopputuloksen perusteella elokuvan tuotesisältöön olisi ehdottomasti pitänyt liittää kaupan lihatuotteiden tapaan ilmoitus, että "tuote sisältää noin 14 prosenttia aitoa ja alkuperäistä alienia".

Elokuva näyttää ja kuulostaa upealta, mutta se ei auta kun pohjana on täysin älyvapaa käsikirjoitus. Joskus ihmetyttää, että Hollywoodissa on rohkeutta laittaa toistasataa miljoonaa dollaria kiinni tuotantoon, jonka pohjamateriaali on keskeneräistä. Prometheus on paikoitellen niin typerä, että otsaa kivistää. Elokuvan todellisuuden ei tietenkään tarvitse olla missään nimessä "realistinen", mutta elokuvan oman todellisuuden sisällä tapahtumien, toiminnan ja henkilöiden käyttäytymisen tulisi olla edes jotenkin loogista.

Käsikirjoituksen kömmähdykset tekevät vakavaksi tarkoitetusta elokuvasta pelkästään höpsön, eli ne pilaavat tehokkaasti elokuvan tunnelman. Scottin olisi visuaalisuuden lisäksi pitänyt miettiä hieman myös tarinaa. Listaan muutamia esimerkkejä käsikirjoituksen pöljyydestä, katsoja voi etsiä lisää. Tiedemiehet (!) ottavat happikypärät pois tuntemattoman planeetan luolastossa, koskettavat huolettomasti metristä, käärmeeltä näyttävää eliömuotoa ja leikkaavat ilman mitään suojia valtavaa avaruusolennon päätä. Retkikuntaa johtava nainen on ottanut mukaan lääkintäkapselin, joka on tarkoitettu vain miehen keholle. Toiselta naiselta poistetaan vatsasta kymmenkiloinen avaruusolento, hänen vatsansa ommellaan kiinni valtavilla niiteillä ja samalla sekunnilla hän nousee ylös ja lähtee juoksemaan. Kukaan ei seuraavassa kohtauksessa kysy, mitä on tapahtunut, vaikka nainen on yltäpäältä veressä. Retkikunnasta eksyneet eivät muka löydä takaisin alukselleen, vaikka heihin on radioyhteys ja heidän sijaintinsa nähdään kartalla ja lähistöllä on huomattu tuntematonta liikettä. Sen sijaan miehistön mieskapteeni lähtee harrastamaan seksiä (ok, tämän ymmärrän koska tarjous tulee Charlize Theronilta).

Prometheus on täynnä poikkeuksellisen hölmösti toimivia, pahvisia henkilöhahmoja. Ruotsalainen näyttelijä Noomi Rapace ei saa tuotua eloa päähenkilö Elisabeth Shaw'hon, joka ei todellakaan ole mikään "uusi Ellen Ripley". Ainoastaan Michael Fassbenderin loistavasti esittämä androidi David on aidosti monisyinen ja arvoituksellinen hahmo. Hän on monin paikoin inhimillisempi kuin tutkimusaluksen oikeat ihmiset. Davidista olisi rohkeasti pitänyt tehdä koko elokuvan päähenkilö. Elokuva kannattaa katsoa ihan Fassbenderin takia. David on erikoinen sekoitus kokaiinikauden David Bowieta ja Arabian Lawrencea, androidin omaa suosikkielokuvaa.

Prometheus kärsii samanlaisesta setätaudista kuin George Lucasin kymmenisen vuotta sitten tekemät uudet, hirveät Star Wars -elokuvat, joissa selitettiin uuvuttavasti ja "tieteellisesti" jedi-voimien toimintaperiaatetta ja galaksin poliittisia rakenteita. Herran tähden, mieluummin sitä olisi katsellut jopa ewokien tanssimista! Samaan tapaan Prometheus yrittää selittää alkuperäisessä tarinassa mysteeriksi jääneitä asioita ja luoda "ehjän"maailman. Tämä on virhe, sillä mielikuvitusmaailmojen kiehtovuus piilee juuri siinä, ettei niitä selitetä puhki, vaan tilaa jää arvoitukselle, jajokaisen kokijan oman mielikuvituksen varaan. Ei satujen pidä olla oppikirjoja. Prometheus keskittyykin aivan vääriin asioihin. Alieneissa ei ole kiinnostavaa niiden alkuperä, vaan se että ne ovat liki täydellisiä tappokoneita. Alienia ei pidä selittää, se pitää kärventää liekinheittimellä.

Alkuperäisissä kolmessa elokuvassa oli kyse yhdestä ainoasta asiasta, selviytymisestä. Etenkin Kahdeksas matkustaja on tehokas filmi, sillä se vetoaa ihmisen alkukantaisiin pelkoihin. Suljetussa, pimeässä paikassa ihmistä vaanii verenhimoinen vieras uhka. Munista kuoriutuu olento, joka hyppää kasvoille ja munii vatsaan loisen, joka pian tunkeutuu kylkiluiden läpi ulos ja tappaa isäntänsä. Olennosta kasvaa hetkessä limaa tihkuva hirviö. Alieneissa on kyse tästä pelon kokemuksta. Ja Ellen Ripley on tietenkin hemmetin kova ämmä. Olisipa Prometheus pysynyt perusasioissa.

Prometheus (dvd). Lopullinen arvio: Vähän pelottava, aika ällöttävä, tosi höpsö.

Mies joka putosi Maahan

Ihmiskunta on jumissa maapallolla

Kaareutuvassa horisontissa planeetan sininen kajo, selän takana avaruuden tihkumaton pimeys, ympärillä läpitunkeva kylmyys. Pelkkää hiljaisuutta, vain yksinäinen mies liikkumatta avaruuspuvussaan. "I'm going home now", mies sanoo mikrofoniinsa. Sitten pieni ponnistus, ja hän syöksyy kohti maankamaraa.

Uskalikko Felix Baumgartner hyppäsi viikko sitten sunnuntaina 39 kilometrin korkeudelta maahan. Vapaapudotuksen kokonaispituus oli 36 529 metriä. Putoamisvauhti oli kovimmillaan 1 342,8 kilometriä tunnissa eli noin eli noin 373 metriä sekunnissa. Äänen nopeus ilmassa on noin 343 metriä sekunnissa, ja Baumgartnerista tuli ensimmäinen ihminen, joka ilman moottoreiden voimaa rikkoi äänivallin rajan. Noin kolme kilometriä ennen maahantuloa hän avasi laskuvarjon ja leijaili turvallisesti alas aavikolle Yhdysvaltain New Mexicon osavaltiossa, lähellä ufotarinoistaan kuuluisaa Roswellia.

Temppu oli äärimmäisen vaarallinen, sillä 19,2 kilometrin korkeudessa sijaitsee niin kutsuttu Armstrongin raja, jonka yläpuolella vesi kiehuu ruumiinlämmössä. Puvun ansiosta ennätyshyppääjä Baumgartnerin veri ei kiehunut, eikä hänen vartalonsa turvonnut. Pienikin tekninen vika laitteistossa olisi voinut aiheuttaa tukehtumiskuoleman, ja ongelmat laskuvarjossa kuolettavan törmäyksen maanpintaan. Niin ikään vapaasta pudotuksesta mahdollisesti seurannut tajuttomuus tai sukeltajantauti olisi voinut koitua Baumgartnerin kohtaloksi. Stratosfäärissä myös ultraviolettisäteilyn määrä on paljon suurempi kuin maanpinnalla.

Seurasin livelähetystä lumoutuneena, vaikka ensimmäiset pari tuntia kuvattiin vain kaasupallon avulla ilmaan kohoavaa kapselia, joka kuljetti Baumgartneria kohti korkeuksia. Ruudulla näkyi lukuja, kuten ilman kylmyys ja kapselin saavuttama korkeus. Radioäänenä kuului "lennonjohdosta" vastaavan 84-vuotiaan Joseph Kittingerin ääni. Vielä sunnuntaina Kittinger piti hallussaan pisimmän vapaahypyn ennätystä, sillä hän oli vuonna 1960 tullut alas taivaalta yli 31 kilometristä. Kittinger putosi muuten maahan myös Vietnamin sodassa, joutui Vietkongin vangiksi ja passitettiin kidutettavaksi pahamaineiseen "Hanoi Hiltoniin".

Alun perin Baumgartnerin piti hypätä noin 36 kilometristä, mutta kapseli vain jatkoi kohoamistaan lähelle 40 kilometriä. Aloin ihmetellä, että mitä jos kaasupallo vain nousee ja nousee ja vie kapselin mennessään? Viimein pallon korkeus vakiintui ja Baumgartner aloitti viimeiset valmistelut. Kittinger antoi täsmällisiä ohjeita ja kannusti Baumgartneria mahtavan umpiamerikkalaisilla "That's my boy!" -välikommenteillaan. Sitten ilmaantui ongelmia, kun Baumgartner ei ilmeisesti saanut jotain letkua irti tai kytkettyä. Kittinger toisti ohjeensa ja terävöitti äänenpainoaan. "Ovi kyllä aukeaa, kun saat kaiken kuntoon", Kittinger rauhoitti Baumgartneria ja minua.

Lumoavinta hypyssä oli sen esteettisyys. En voinut olla miettimättä, että tältäkö ihmisistä tuntui vuonna 1969 kun he seurasivat ensimmäistä kuulentoa. Koko avaruushyppy näytti ja tuntui epätodelliselta. Tuli samanlainen olo kuin syyskuussa 2001, kun lentokoneet törmäsivät WTC-torneihin. Aivot eivät tahtoneet uskoa, että tämä todella tapahtuu. Kuvat kapselista ja miehestä seisomassa avaruuden kynnyksellä näyttivät kohtauksilta tieteiselokuvasta. Omituisella tavalla mieleen tuli myös Supermies, joka tietenkin on mukaelma Kristus-hahmosta. Bryan Singerin juliste vuodelta 2006, sekä uuden Supermies-elokuvan traileri. Baumgartnerissa oli melkein jotain jumalallista, kun hän seisoi planeettamme yllä. "Yllä" on tietenkin epätosi määritelmä, sillä avaruudessa ei tietenkään ole olemassa sellaisia paikkoja kuin "yläpuolella" ja "alapuolella".



Superman returns -elokuvan
mainosjuliste vuodelta 2006.

Hurjaa on, että Baumgartner todella kävi ihmiskunnan äärirajoilla. Baumgartnerin avaruushyppy sai väkisin miettimään sitä, miten ihmeellistä on kököttää tällä sinisellä planeetalla muutaman miljardin muun Homo sapiensin kanssa. Ihminen on käynyt muutaman kerran kuussa, kiertänyt Maata sukkuloilla ja raketeilla ja nyt suunnitteilla on matka Marsiin. Niin suuria ponnistuksia kuin nämä ovatkin, se on vähän kuin työntäisi nenänsä ulos postiluukusta ja sanoisi käyneensä ulkomailla. Emme ole käyneet kaukana, emmekä ehkä koskaan käykään.

Voyager 1 -luotain on Maasta kauimpana oleva ihmisen lähettämä kone. Se lähetettiin avaruuteen vuonna 1977. Vasta muutama kuukausi sitten se pääsi ulos Aurinkokunnastamme ja leijuu nyt tähtienvälisessä välitilassa. Voyager 1 on siis se kuuluisa luotain, jonka mukana kulkee ihmiskunnan viesti avaruuden toisille sivilisaatioille. Voyagerin mukana olevalle kultaiselle levylle on tallennettu tietoa ihmiskunnasta, mm. puhetta, musiikkia ja kuvia. Levylle piti tulla valokuva alastomasta miehestä ja naisesta, mutta tätä pidettiin Amerikassa niin säädyttömänä, että Nasa joutui jättämään kuvat matkasta pois. Avaruusolennot joutuvat tyytymään siis omiin tuhmiin kuviinsa.

Tutkijat ovat arvioineet, että Maan kaltaisia planeettoja voisi olla pelkästään kotigalaksissamme Linnunradassa miljardeja. "Kultakutrivyöhykkeeksi" kutsutaan aluetta, jolla planeetan olosuhteet olisivat elämälle suotuisia. Esimerkiksi planeetan kiertoradan on oltava riittävän lähellä tähteä, jotta planeetalla voi olla sulaa vettä, mutta riittävän kaukana tähdestä, ettei planeetan pinnalla ole liian kuumaa tai pelkkää sulaa laavaa. Ensimmäinen elämän perusvaatimukset täyttävä aurinkokuntamme ulkopuolella oleva planeetta havaittiin vasta vuoden 2011 keväällä. Planeetta sijaitsee Skorpionin tähdistössä 22 valovuoden päässä Maasta. Viime vuonna tutkijat paikansivat myös toisen planeetan, jossa lämpötila pysytteli 50 asteen paikkeilla. Planeetta sijaitsee Velan tähdistössä noin 36 valovuoden päässä.

Nuo planeetat ovat kosmisella kartalla aivan naapurissa, mutta ihmisen mittakaavassa uskomattoman kaukana. Avaruuden etäisyydet ovat totisesti sekä ammottavia että kammottavia. Vertailun vuoksi: Voyager 1 loittonee Aurinkokunnasta noin 17 kilometriä sekunnissa. Ei se nyt ole huono vauhti edes Top Gearin Stigille, mutta jos se olisi esimerkiksi matkalla Maasta katsottuna lähimpään tähtijärjestelmään Alfa Centauriin reippaan 4 valovuoden päähän, matkaan kuluisi noin 80 000 vuotta. Lisäksi etäisyydet kasvavat jatkuvasti, sillä tämänhetkisen tiedon mukaan galaksit erkanevat toisistaan. Siksi tähtitaivaamme pimenee pikkuhiljaa.

Ihmistä kiehtoo tietenkin kysymys, onko tuolla jossain joku. Toistaiseksi varmoja yhteydenottoja ulkoavaruudesta ovat saaneet vain yksittäiset, hieman eksentriset henkilöt. Luotettavaa havaintoa ei kuitenkaan ole saatu. Fermin paradoksi on maailmankaikkeuden älyllisen elämän olemassaoloon liittyvä paradoksi. Se menee suurin piirtein näin: Kun avaruudessa lasketaan olevan lukemattomia galakseja, ja yhdessäkin galaksissa arvioidaan olevan miljardeja planeettoja, miksi emme ole havainneet älyllisen elämän merkkejä? Eräs vastauksista on, että me todella olemme yksin. Älyllisen elämän vaatimukset ovat niin kovia, etteivät olosuhteet yksinkertaisesti mahdollista sitä kuin hyvin, hyvin epätodennäköisissä tapauksissa. Emme ole kuulleet muista, sillä muita ei ole. Tässä ajatuksessa on jotain hyvin lohdutonta. Ihmiskunta olisi kuin sadun Pikku prinssi planeetallaan.

Todistusaineiston puuttumisesta huolimatta voi ajatella myös toisin. Viimeisen 300 vuoden aikana tehdyt tieteelliset löydöt ovat riisuneet ihmiskunnalta vähitellen sen ainutlaatuisuutta. Emme ole ole maailman napa, emme ole Aurinkokunnan napa, emme ole edes muista nisäkkäistä niin kaukana.  Linnunradallakin kellumme hiukan syrjässä, kosmisessa tienposkessa. Ja galaksimme on vain yksi lukemattomista galakseista. Nyt on todistettavasti löydetty myös planeettoja, jossa elämälle ainakin sen alkeellisimmissa muodoissa olisi mahdollisuus. Ehkä siksi olisi hiukan omahyväistä ajatella, että olisimme universumin älykkäin laji. Tiedon syvetessä saatetaan myös havaita, että oma määritelmämme "elämälle" on liian rajoittunut. Ehkä elämän ei tarvitsekaan perustua veteen tai valoon. 

Jos ihminen joskus lähtee taittamaan pitkää avaruusmatkaa, avaruuden etäisyydet käytännössä sanelevat sen, että ihminen lajina muuttuu matkalla. Reilusti alle valon nopeutta matkatessa reissu minne tahansa avaruuden kolkkaan veisi satojatuhansia ellei miljoonia vuosia. Ihmisen evoluutiossa ehtisi tapahtua tuossa ajassa valtavia muutoksia, jos matkasta selvittäisiin edes elossa. Tai ehkä matkustajat syväjäädytettäisiin, mutta kuka olisi varma mitä tapahtuu kun ihmisenkaltainen kokonaisuus pakastetaan pariksi miljoonaksi vuodeksi? Emme ehkä sulatettaessa olisi enää aivan tuoreita ja uudenveroisia. Kolmas vaihtoehto olisi vieläkin enemmän science fictionia. Siinä versiossa ihminen ei tekisi matkaa biologisena oliona, vaan jonkinlaisena datapakettina. Tällöin aivot tai yksilön "tietoisuus" olisi onnistuttu siirtämään johonkin tyystin toisenlaiseen muotoon. Tällöinkin olisimme jo kaukana siitä kävelevästä karvaisesta otuksesta, jota hieman omahyväisesti kutsumme Homo sapiensiksi.

Toistaiseksi ihmiskunta on totaalisen jumissa tällä Telluksella. Ympärillä on julma, kylmä, pimeä ja kenties ääretön avaruus. Tämä on ainoa planeetta mikä meillä on, joten ehkä meidän pitäisi pitää siitä hiukan parempaa huolta. Ehkä Baumgartner ja ne harvat, jotka ovat tuolla taivaalla käyneet, osaavat meitä muita paremmin arvostaa näkemäänsä. Sinisen planeettamme elämää, kuhinaa, niitä uskomattomia ihmeitä mitä se asukkailleen tarjoaa. Sillä muualla on vain "suunnaton autius", kuten astronautti Buzz Aldrin kuvasi näkymää seisoessaan kuun pinnalla vuonna 1969.