Poika ei enää sauno, mutta Kanada-malja saa saunoa

Suomen jääkiekkoliitto julkaisi tänään ohjekirjan Jääkiekko on taitolaji, jossa se neuvoo lätkäjätkiäoletettuja välttämään "Poika"-ilmaisua Kanada-maljasta.

Kanada-malja on jääkiekon SM-liigan kiertopalkinto, jonka lajin Suomen mestari saa joka kevät kolhittavakseen. (Kanada-malja itse toivoo, ettei siitä käytettäisi halventavaa ilmaisua kiertopalkinto.)

Jääkiekkoliitto linjaa, että jatkossa lajin piirissä poika-sanan tilalla tulisi käyttää joko henkilön erisnimeä tai sanaa Kanada. Vastaisuudessa esimerkiksi joukkueen mestaruusjuhlissa ei soitettaisi Poika saunoo -biisiä, vaan sen tilalla kuultaisiin Saravon Pekka, Pekka, Pekka, Pekka, Pekka, Pekkaa. Pekka Saravo on tapparaoletettu pelaaja, joka viihtyy myös Diskos.

Ohjekirjan on laatinut Jääkiekkoliiton kielikurinpitotoimikunta, jossa istuu maamme jääkiekkoilun arvostetuimpia kielipoliiseja. Jääkiekossa nimityksellä kielipoliisi (englanniksi political correctness enforcer tai goon) tarkoitetaan pelaajaa, joka haastaa tappeluihin kielivirheitä tehneitä vastustajan pelaajia. Joukkueen kielipoliisin tehtävänä on usein suojella joukkueensa parasta kynäilijää tai taklata vastustajan ahkerin twiittaaja pois pelistä.

Ohjekirja sisältää useita oivallisia, tosielämästä napattuja käytännön vinkkejä neutraaliin ja ei-arvottavaan viestintään:

EI SIIS NÄIN:
"Poika lähti Kärppien kanssa baarikierrokselle"
VAAN NÄIN:
"Kanada-malja rysähti rajusti tanssilattialle Tapparan mestaruusbileissä"

EI SIIS NÄIN:
"Lämsä, Lämsä, jumalauta saat pataan vielä. Vitun pelle, hei. Lämsä hei, sä oot ihan vitun mieshuora saatana. Ota Hjallikselta poskeen, vittuu. Vittuu mikä jätkä hei. Lämsä, sä oot ihan poika vielä vittu hei.. Lämsä, sä oot aivan pelle."
VAAN NÄIN:
"Lämsä, Lämsä, jumalauta saat pataan vielä. Vitun pelle, hei. Lämsä hei, sä oot ihan vitun miesoletettuhuora saatana. Ota Hjallikselta poskeen, vittuu. Vittuu mikä jätkä hei. Lämsä, sä oot ihan Lämsä vielä vittu hei.. Lämsä, sä oot aivan pelle."

EI SIIS NÄIN:
"Tyttö pussasi poikaa"
VAAN NÄIN:
"Sara Sieppi tapasi Kanadan maajoukkueen"

EI SIIS NÄIN:
"Jääkiekkopiirien äijien äijä Hannu Jortikka on Torremolinoksessa "ihana" ja "lutunen"'
VAAN NÄIN:
"Tää o vaa jääkiakkoo, hei!"

Jääkiekkoliiton ohjekirja ei suinkaan ole lajissaan (sic!) ensimmäinen. Viime vuonna Suomen Iskelmälaulajien Keskusliitto (SIK) julkaisi pitkähkön oppaan sopimattomaksi katsotuista laulunnimistä tai -sanoituksista. Muun muassa Tyttö, sinä olet tähti on korjattu uusiin nuottivihkoihin muotoon Annikki, sinä olet Tähti. Annikki Tähteä pidettiin iskelmäoletettuna laulajana, joka kuitenkin levytti monipuolisesti mm. swingiä ja lattarityylistä musiikkia.

Huuhkajien uudet taktiikkavaihtoehdot

Suomen jalkapallomaajoukkueen eli Huuhkajien EM-karsinnat lässähtivät kuin Carles Puyolin tukka tihkusateessa. Sunnuntaina kenkää sai päävalmentaja Mika-Matti Paatelainen.

Pääsyynä Suomen epäonnistuneisiin peleihin pidettiin Paatelaisen joulukuusi-ryhmitystä, jota eivät ymmärtäneet pelaajat saati katsojat. "Joulukuusen" väitettiin olevan liian vaikea Suomen pelaajamateriaalille, joka koostuu 99-prosenttisesti hapesta, hiilestä, vedystä, typestä, kalsiumista ja fosforista. Vertailun vuoksi Hollannin A-maajoukkue koostuu vain 28-prosenttisesti noista alkuaineista ja yli 70-prosenttisesti ylimielisyydestä ja Wesley Sneijderin tapauksessa silkasta v****maisuudesta.

Mistä siis uusi taktiikka Huuhkajille? Sinisessä zeppeliinissä suositaan ultramodernia jalkapalloa ja positiivista kirjoitusasentoa. Siksi esittelemme maajoukkueen käyttöön muutaman taktiikan, jotka ehkä istuisivat paremmin Suomen joukkueelle. Tarvittaessa olemme käytettävissä apuvalmentajan tehtäviin. Isänmaan asia on aina Sinisen zeppeliinin asia.

Atik-taka

Espanjalaisen "Tiki-takan" suomalainen versio perustuu todella hämärään mutta nopeaan lyhytsyöttöpeliin ja jalkapallolegenda Atik Ismailiin lausumassa runoja oman maalin vieressä. Atik-takassa yhdistyy parhaimmillaan Atikin kova itseluottamus Atikin suureen herkkyyteen.



Littipeukku

Täysin uudenlainen mutta nerokas tapa hallita keskialuetta! Tiukka läpi kentän yl puolustuslinja, jossa kärkenä "neljä sormea". Itse littipeukku vasemmalla laidalla (kuvassa ylhäällä). Littipeukussa peliä rakentava laituri avaa ovelalla syötöllä kohti keskialuetta. Tässä kuvassa on ajateltu, että ns. peukussa pelaavat kaksi Eremenkoa (Roman ja Sergei) ja Vahid Hambo.


Syrän

Nyt jos koskaan Huuhkajat tarvitsevat peli-iloa. Plus kukapa ei liikuttunut kyyneliin Moisanderin haastattelusta lauantaina? Otimme mukaan muodostelmaan myös maalivahdin ja yhden vaihtomiehen, sillä kaikki tahtoo rakastaa. Syrämessä korostuu keskialueen hallinta.






Lentävä V

Varttuneemmat lukijat muistavat Lentävän V:n yhdestä kaikkien aikojen urheiluelokuvista, jossa nerokasta jääkiekkovalmentajaa näytteli yksi kaikkien aikojen Martin Sheenin pojista. Sovelsimme onnistuneesti mallia vihreälle veralla. Eero Markkanen kärjessä. Altis vastustajan vastaiskupelille.



Otava

Tässä ryhmityksessä otetaan rohkeasti hyökkäävämpi ote peliin. Keskikentän alapuolella on silti jatkuvasti viisi miestä. Aivan paitsion rajamailla odottaa kolme (piilo)kärkeä sopivaa irtopalloa. Puolustukseen jää aukkoja. Otava-taktiikka on silti kenties ainoa keino yllättää tulevissa karsinnoissa neloskorin Färsaaret. High risk, high reward.


SOS- eli Gazza-taktiikka.

SOS-taktiikkaa eli tutummin Gazza-taktiikkaa pelataan suoraan Paul Gascoignen opein. Eli kolme lyhyttä, kolme pitkää ja taas kolme lyhyttä. Gazza-taktiikassa tärkeintä ovat nopeat nousut ja positiivinen elämänasento. Piirtäessämme taktiikkaa taululle huomasimme, että yksi kenttäpelaaja jäi yli. Hänet voi asemoida esim. sopivasti ennen taukovihellystä hakemaan makkaraa ennen kuin kioskille ehtii syntyä jonoa.

Ripari

Riparitaktiikka on tietysti lyhennys rippikoulusta, jossa kokoonnuttiin leiritulen äärelle kuuntelemaan kun joku hihhuli soittaa huonosti akustista kitaraa. Ripari on jopa Francesco Tottia offensiivisempi pelitapa, ja se vaatii joukkueelta paljon. Ryhmityksessä vastustaja suljetaan kokonaan heidän oman rangaistusalueensa sisälle. Röyhkein kaveri heitetään keskelle tekemään erilaisia koiruuksia. Riparitaktiikka odottaa vuoden 1999 sukupolven huippulupausten varttumista täysikäisiksi.

Hae Fifan puheenjohtajaksi, saat päheän suihkepullon

Fifa on korruption, rahanpesun ja lahjonnan alalla toimiva kansainvälinen järjestö.

Etsimme nyt innostuneeseen ja pidätettynä olevaan tiimiimme uutta

Puheenjohtajaa

sillä FBI etsii paraikaa nykyistä puheenjohtajaamme.

Tarjoamme mielenkiintoisia ja (kirjaimellisesti) haasteellisia työtehtäviä, kilpailukykyisen palkkauksen sekä mahdollisuuden vaikuttaa omaan ja sukulaistesi työnkuvaan.

Pääset työskentelemään jatkuvasti kehittyvässä ja kasvavassa organisaatiossa, jossa on lunki työilmapiiri. Meillä ei nipoteta yhteistyökumppaneiltamme vastaanottamistasi lahjoista tai ihmisoikeusrikkomuksista. Kelloja tulee, kelloja menee. Siirtotyöläisiä tulee, siirtotyöläisiä menee. Se on jalkapalloo hei!

Mikä parasta, puheenjohtajana saat tavata Shakiran whenever wherever.

Lisäksi työsuhde-etuihisi kuuluu iso suihkepullo täynnä valkoista jauhetta, jolla piirrät hauskoja rinkuloita nurmikkoon tai Robbie Fowlerin naamaan. Tyhjentyneen suihkepullon voi täyttää lähimmässä Diego Maradonan kodissa. Jos omistat lemmikkieläimiä, järjestämme niille oman asunnon Donald Trumpin pilvenpiirtäjästä.

Olet etsimämme mies (Meillä ei näihin hommiin ole naisia otettu) jos:

• Haluat, että miehet pelaavat erittäin kuumissa olosuhteissa, ja naiset pelaavat erittäin pienissä vaatteissa 
• Osaat toimittaa korkeimmilla eettisillä standardeilla tarjouksia, joista kukaan ei voi kieltäytyä
• Hallitset luovan kirjanpidon
• Tykkäät matkustelusta, samppanjasta ja diktaattoreista
• Et kommentoi mitään, sillä ei ole mitään salattavaa

Arvostamme aiempaa työkokemusta Helsingin huumepoliisista ja pepemäistä otetta kabineteissa.

Toimita meille kuvallinen pidätysmääräyksesi ja CV:si 2. heinäkuuta 2015 mennessä TOR-verkon kautta osoitteeseen FifanMies@fifa.fi.

Lisätietoja tehtävästä ei anna: Suomen Palloliitto.

Nalle Puh: "Tepsin takia hunajasta mennyt maku"

Median eteen marssi maanantaiaamuna vihainen pieni karhu. Puolen hehtaarin metsän kovin TPS-fani Nalle Puh tunnetaan lempeänä luonteena, mutta rajansa se on joka mesikämmenelläkin. Essi Keskisen pelipaitaan sonnustautunut Puh piti tunteikkaan tiedotustilaisuuden Pajamäen kioskilla itäisessä Turussa.

"Aiemmin olen todennut, että parasta ei ole hunajata, vaan hetki ennen hunajata. Mutta on tämä s*****a työmaa", Puh puhisi.

Silminnähden kiihtynyt Puh kertoi, että häneltä "nakkimuki lopullisesti nurin" TPS:n lauantaisessa kotipelissä, jonka joukkue hävisi Tapparalle peräti 8-1.

"Ensin revin kausikorttini ja sitten meinasin heittää Nasun uima-asun kentälle. Onneksi vieressä istunut Kengu rauhoitteli minua. 20 vuotta olen käynyt Typhoonissa pelejä katsomassa. Enää ei huvita edes jälkipelien pelaaminen Amarillosssa...", Puh nyyhkytti vasten Auran Aaltojen karvamikkiä.

Puhin pr-manageri Kani joutui pressitilaisuuden kuluessa monta kertaa rauhoittelemaan Puhia. "Ei voi kahden metrin syötöt mennä v***u kolme metriä ohi! Olo on kuin Uppo-Nallella", Puh meuhkasi.

Tiedotustilaisuus päättyi dramaattisesti, kun Puh heitti hunajapurkin kohti jonkin verran Kiprun näköistä kioskinpitäjää ja yritti haastaa jonkin verran Aki Bergin näköisen huoltomiehen tappeluun. Lopulta Puh jouduttiin kantamaan ulos Uittamontielle rauhoittumaan.

"Tuu ny Elomo itte selittämään!", Nalle Puh huuteli vielä läheiseltä taksitolpalta ja pui pienen pientä karvaista tassuaan.*

Lajia seuraaville lätkäjätkille Puhin purkaus ei tullut yllätyksenä. Jääkiekkoasiantuntijoiden piireissä tiedettiin, että Puhin sisällä on kiehunut jo pitkään. Puolen hehtaarin metsän asukeilla on tiivis suhde TPS:ään, sillä metsä sijaitsee vain parin kilometrin päässä Artukaisista. Alue tunnettiin aiemmin Kahden hehtaarin metsänä, mutta sitten sinne rakennettiin golfkenttä. Kesäisin siellä järjestetään Ruisrock.

Puolen hehtaarin metsän tepsiläiset ovat jo vuosia yrittäneet päästä isompaan rooliin TPS:n organisaatiossa. Viime keväänä Puh, Nasu ja Tikru kasvattivat omistusosuuttaan TPS:stä noin 10 prosenttiin. Pöllö ei heidän kanssaan halunnut kimppaan, sillä hän on jo osaomistajana Angry Birdsissä ja Ravintola Kaskiksessa. Pöllö onkin huutonauranut koko matkan pankkiin. Aasi Ihaa kannattaa TuToa.
......................

Jonkun tyypin löytäminen TPS:n johdosta kommentoimaan Nalle Puhin syytöksiä osoittautui vaikeaksi, sillä TPS:n henkilösuhteet ovat monimutkaisemmat kuin Forrestereiden ja Loganeiden.

Pieni kertaus lienee paikallaan. Mika Eskola valittiin HC TPS Turku Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi, jolloin toimitusjohtaja Niklas Österlund siirtyi FC TPS:n toimitusjohtajaksi, jolloin FC TPS:n nykyisestä toimitusjohtajasta Juha Reinistä tuli urheilutoimenjohtaja, kun taas Antero Niittymäki siirtyi HC TPS:n urheilutoimenjohtajaksi, jolloin HC TPS urheilutoimenjohtaja Ari Vuori jatkaakin HC TPS:ssä pelaajakoordinaattorina paitsi ettei jatkakaan. Ja missään välissä Juhani Tammista ei pyydetty yhtään mihinkään.

"Lajin helppous viehättää", eräs tunnettu TPS-vaikuttaja kommentoi organisaatiomuutoksia Siniselle zeppeliinille Olavin krouvin miestenhuoneen pisuaarilla myöhään sunnuntai-iltana.

Viimein saimme puhelinlinjoille myös TPS:n nykyisen päävalmentajan. Hän haluaa tässä haastattelussa pysyä nimettömänä, sillä hän on joutunut vihapuheen kohteeksi internetissä. Päävalmentajaa on syytetty muun muassa "yhdeksäst perättäisest tappiost", ja joukkueen pelitapaa moitittu "aiva gauhiaks".

"Kaikki menee pelikirjan mukaan, vaikka olemme hiukan jäljessä aikataulustamme. Alkuperäinen ajatukseni oli hävitä helmikuun loppuun mennessä kaikki valmentamani pelit, mutta se tavoite ei aivan onnistunut", päävalmentaja puolustautuu.

Päävalmentajan mukaan ideana on yllättää vastustaja täysin runkosarjan viimeisillä kierroksilla. Eli alkaa voittaa. "Ne eivät ikinä tiedä, mikä niihin iski", päävalmentaja kihertää. Päävalmentajan mukaan tavoitteena ei tässä vaiheessa kautta voi olla mikään muu kuin mestaruus.

Kun SZ tiedusteli tarkemmin, kuinka tämä yllättävä kurssinkäännös onnistuisi, päävalmentaja hermostui täysin.

"Sä oot Sininen zeppeliini uninen mikkihiiri!",** hän huusi luuriin ennen kuin Wiklundin vahtimestarit saivat hänet irrotettua tuulikaapin puhelinkopin ovesta.

Mutta ei hätää turkulaiset! Sinisen zeppeliini sai käsiinsä TPS:n toimiston luottamuksellisia pinkkejä post-it-lappuja, joiden perusteella näyttäisi siltä, että TPS:n johdossa ollaan vihdoin viimein herätty seuran kurimukseen.

Ensimmäisenä tavoitteena on saada joukkueen talous kuntoon. Kevään aikana TPS tulee myymään kaikki jäljellä olevat faninsa sopuhintaan naapuriseuroille. Fanien ykkösvitjasta (Matti, Johannes, Teemu) seura toivoo saavansa noin miljoonan. Lisäksi TPS aikoo nostaa Humalistonkadun pankkiautomaatista 11 000 000 euroa, ja ostaa rahoilla pari lupaavaa kanadalaista sekä Ville Leinon.


* Nalle Puh saattoi myös yrittää tilata lennosta taksia. Karhujen käsimerkkejä on välillä vaikea tulkita.
**Sinisen zeppeliinin reportteri selvitti myöhemmin, että Mikki hiiri ei ollut uninen, vaan hänet oli tosi asiassa kolkattu ja sidottu tuoliin eräässä hanhivaaralaisessa varastossa.

Ironisen etäisyyden pituudeksi mitattiin about 3,6287 metriä

Kielitieteilijät ovat viimein selvittäneet ironisen etäisyyden pituuden. Ironinen etäisyys on se välimatka, jonka verran ironisoiva ihminen etäännyttää itseään omasta lauseestaan.

Ironisen etäisyyden mitan selvitti itävaltalais-saksalainen tutkijaryhmä Lausannessa myöhään perjantai-iltana. Tutkijat olivat ennen koetta syöneet kevyen lounaan, tupakoineet ja lukeneet Samuel Beckettiä.

Tarkkuushavaintojen ja pienen naljailun jälkeen tutkijat vahvistivat ironisen etäisyyden olevan jotakuinkin 3,628766342652 metriä. Kansantajuisemmin se tunnetaan vittuilun vakiona.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kielitieteilijät ovat pystyneet sekä havaitsemaan että mittaamaan ironisen etäisyyden. Kyseessä on myös ensimmäinen kerta, jolloin kielitieteilijät ovat tehneet jotain vähääkään muuta ihmiskuntaa kiinnostavaa, ja tämäkin on kyllä ihan siinä hilkulla.

Tutkimusryhmän johtaja, Leipzigin yliopiston ivan ja pilkan oppiaineen professori Peter Kitsch sanoo tehtävän olleen lopulta helpon, mikä on ilmeisesti ironiaa, vaikka se voi toki olla pelkkää näsäviisastelua kirjoittajan kustannuksella.

"Tiesimme, että ironinen etäisyys on olemassa, mutta sitä on omasta kokemusmaailmastamme käsin hankala havaita. Aikuiset eivät lue tarpeeksi ja ottavat kaiken sanotun ja kirjoitetun tosissaan. Näin tiedemiehenä sanoisin, että ongelma on ennen muuta ihmisten täydellinen typeryys", Kitsch sanoo.
......................

Ironian tutkimuksessa on edetty viime vuosikymmeninä hitaasti. Kuuluisa neuvostoliittolainen tiedemies ja originelli Trofim Lysenko onnistui viljelemään ironiaa 1930-luvulla, mikä ei auttanut millään lailla maan huutavaan ruokapulaan. 1940-luvulla yhdysvaltalaiset tutkijat tekivät Utahin erämaassa huippusalaisia kokeita, joissa sotilaita altistettiin newyorkilaisten juutalaiskoomikoiden jutuille.

1960-luvulla ranskalaiset uuden aallon kielitieteilijät onnistuivat erottamaan sarkasmin ja ironian toisistaan, mutta kirjoittivat johtopäätöksensä niin sekavasti ja huonosti, että tekstejä voitiin käyttää ainoastaan sosiologian oppikirjoissa sekä sittemmin erään Rumba-lehden kriitikon levyarvioissa.

Ironian tutkimuksen "pimeä keskiaika" koettiin 1980–2000-luvuilla, jolloin se käytännössä tarkoitti sitä, että mediatutkimuksen opiskelijat katsoivat surkeita televisiosarjoja ja kirjoittivat niistä kömpelöitä ylistystekstejä.

"Onneksi 2010-luvulle tultaessa itsensä vakavasti ottava mediatutkimus on jo lähes kuollut, joten pääsemme taas etenemään", Kitsch iloitsee.

Nyt tutkijat uskovat, että seuraava ironinen läpimurto odottaa jo aivan kulman takana. Ei siis tietenkään kirjaimellisesti, vaan kuvainnollisesti.

Tutkijat näet toivovat, että ironisen etäisyyden selvittyä he voisivat kokeellisesti todistaa kielitieteilijöitä vuosikymmeniä askarruttaneen Morisseyn–Nylénin hypoteesin. Kuuluisa hypoteesi esittää, että henkilö voi olla ironinen olematta ironinen, mikä on vähintäänkin ironista. Tätä kiehtovaa tutkimusongelmaa varten tutkijat ovat keränneet kaikki suomalaisen selostajalegenda Bror-Erik "Bubi" Walleniuksen selostukset ja studiokeskustelujen kommentit.

Kitschin mukaan Walleniuksen puheista on käytännössä mahdotonta tietää, onko hän tosissaan vai ironisen etäisyyden päässä omista jutuistaan. Mutta mikä kiehtovinta, Wallenius ei välttämättä tiedä tätä itsekään.

"Olemme kehittäneet termin konstanpylkkerödizierung, jolla viittaan hämärään tiedostamattomaan suomalaiseen salaviisauteen, johon sisältyy ripaus ilkeilyä. Tutkimustyömme on kuitenkin vasta aluillaan."

Kitsch kokoaa parhaillaan kansainvälistä tutkijaryhmää, joka saapuu Suomeen kuuntelemaan Bubi Walleniuksen juttuja. Tutkijat aikovat eristää Walleniuksen Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksen hiukkaskiihdyttimen pohjalle, antaa tälle eväitä ja mikrofonin ja näyttää sitten Walleniukselle jalkapallon Mestarien liigaa HD-tason lähetyksenä. Tutkijat toivovat, että laboratorio-olosuhteissa tutkijat onnistuvat yhdistämään Bubin ja ironisen etäisyyden kaiken teoriaksi.

Pöhönassusta höpönassuksi 2: Aktiiviliikkujien fasismi

Älkää syyttäkö suomalaisten liikkumattomuudesta laiskuutta, videopelejä, einesruokia, harrastusten kalleutta tai edes virkamiehiä. Syy suomalaisten liikkumattomuuteen ovat aktiiviliikkujat, nuo teknisiin alusasuihin pukeutuneet pikku paholaiset.

Aktiiviliikkujat ovat järjestäytymätön puolifascistinen ihmisryhmä, johon kuuluu sekä miehiä että naisia. Aktiiviliikkujat ovat vallanneet koulujen liikuntatunnit, työpaikkojen harrastevuorot, kuntosalien laitteet, pyörätiet, lenkkipolut, jäähallit, ulkokentät ja urheilustadionien suorituspaikat. Käytännössä ainoa paikka amatööriliikkujan puuhastella jotain on puistojen nurmikoilla, mutta nehän ovat täynnä hanhenpaskaa tai niitä kummallisia meditaatiohörhöjä.

Aktiiviliikkuja harrastaa pakkomielteisesti liikuntaa jopa tuntikaupalla viikossa ja paheksuu meitä muita, jotka harrastavat esimerkiksi sipsien syömistä tai jutustelua. Aktiiviliikkuja kiusaa normaaleja mukavia ihmisiä pahimmassa tapauksessa koko eliniän.
................

Kaikki menee pieleen jo pienenä. Koulussa aktiiviliikkuja on se motorisesti lahjakkaampi tai stydimmät hormonit vanhemmiltaan perinyt vekara, joka löylyttää itseään pienemmät, herkemmät tai kömpelömmät lapsukaiset lajissa kuin lajissa. Pahimmillaan aktiiviliikkuja on päästetty liikunnanopettajaksi ilman vaadittavia pedagogisia kykyjä, jolloin hän pääsee kyykyttämään oppilaita lähes mielivaltaisesti.

Aktiiviliikkujien mafia on vastuussa siitä, että urheiluseuroista heitetään teini-iässä ne nuoret, jotka haluaisivat "vain harrastaa" lajia, josta he pitävät. Aktiiviliikkujat kun eivät pidä nynnyistä ja mameroista. Tämä on paitsi eettisesti arveluttavaa myös kansanterveydellisesti edesvastuutonta. Armeijassa aktiiviliikkujien sisäpiiri myöntää kilpaurheilijoille eri vapauksia, kun taas aivan tavalliset videopelaaja-kokisjonnet joutuvat tetsaamaan. Tämä salainen juonikkuushan on pahempaa kuin bildenbergiläisyys!

Kun ihmisestä nitistetään jo lapsuudessa ja nuoruudessa liikunnan ilo, hänellä ei ole elämässä enää muuta odotettavaa kuin aikainen kuolema sydän- ja verisuonitauteihin. KIITOS aktiiviliikkujat!
...................

Jos aikuisiällä ihminen kuitenkin päättää aloittaa liikkumisen ns. pohjalta, aktiiviliikkujat laittavat kapuloita rattaisiin minkä ehtivät.

Kuntosaliohjaajat huutavat, soittavat kamalaa jumputusmusiikkia ja ovat muutenkin ilkeitä (aktiiviliikkujat puhuvat mieluummin "motivoinnista" tai "kannustamisesta"). En ymmärrä alkuunkaan miksi, sillä eihän kukaan pidä huutavista naisista. Aktiiviliikkujat tekevät kuitenkin parhaansa, että kynnys kuntosaliharjoitteluun pysyisi korkealla. Vaatii suunnatonta tahdonlujuutta tehdä liikkeitä pienillä vaaleanpunaisilla käsipainoilla, kun ympärillä malmia kesyttävät ampiaisvartaloiset, kultaketjuiset, öljystä kiiltävät mörssärit.

Työpaikkaliikunnan sentään pitäisi olla leppoisaa? Vielä mitä! Firman yhteisellä liikuntavuorolla melkein-joskus-liigassa-pelanneet jermut huutavat kollegoilleen pää punaisena, kun syöttö ei tulekaan suoraan mailan lapaan. Haetaan mukamas kovuutta ja pelotellaan taas aloittelijat pois. Mutta eihän aikuista ihmistä voi kohdella työyhteisössä niin kuin voi kohdella 12-vuotiasta lasta kouluyhteisössä! Piiloteltu totuus on, että monen aktiiviliikkujan sielussa on syvä särö – jokaisesta aktiiviliikkujasta kun ei koskaan tullutkaan sitä kotikylän teemuselännettä.

Työpaikalla aktiiviliikkujilla on moraalinen yliote, sillä heitä pidetään tavallista työntekijää tehokkaampina. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta! Tavalliset lievästi ylipainoiset kollegat tekevät toistuvasti aktiiviliikkujan hommat, kun aktiiviliikkuja on taas sairaslomalla rasitusvamman, murtuman, mykoplasman tai flunssan takia. Että pitikö sinne ultrajuoksuunkin sitten lähteä ennen projektin loppumista? Ja kyllä, Finlandia-hiihdon jälkeen voi tulla keuhkokuume. Nyt hei aktiiviliikkujat oikeesti.

Entäpä aktiiviliikkujien hirmuvalta ns. selkosilla?

Kaikenlainen vapaamuotoinen pallottelu on luonnollisesti jyrkästi kielletty julkisilla liikuntapaikoilla, jotka on maksettu MEIDÄN KAIKKIEN VERORAHOILLA. Aktiiviliikkujat ovat vallanneet parhaat sali- ja kenttävuorot. Ei sitä kuulkaa noin vain käydä hallissa kuvioluistelemassa perheen pienimpien kanssa. Talvella puistot valtaavat kiukkuiset hiihtoniilot, jotka huutavat kurkku suorana "latua, perkele!" kaikille hissukseen pertsaa opetteleville. Työmatkojakaan ei voi rauhassa jopolla ajella, kun millin päästä ohi kiilaa nelikymppinen toimari-kilpapyöräharrastaja naama irveessä. Menenkin bussilla.

Aktiiviliikkuvat tykkäävät myös nöyryyttää heikompiaan. Kun taas kerran aloittaa lenkkeilyharrastuksen alusta, niin eikö sieltä pururadalta heti kohta tule ohi takaperin juokseva langanlaiha maratoonari palautusharjoitteissaan. Hölkkäilee siinä menemään, väärin päin kovempaa kuin minä. Jumalauta.

Aktiiviliikkujat, syytän teitä kansakuntamme huonokuntoisuudesta. Tehkää jotain, UKK-instituutti!


Pöhönassusta höpönassuksi -kirjoitussarjassa seurataan kuntokuurilla olevaa melkein keski-ikäistä maisteria. Sarjassa aiemmin ilmestyneet kirjoitukset:
Uusi toivo

Liigan kadonnut yleisö löytyi huoltoasemalta munkkikaffeilta

Jääkiekon pääsarjan eli Liigan kadonnut yleisö tavoitettiin eilen illalla Juvan ABC:ltä. Poliisi Sami Helenius kertoo, yleisön jäljille päästiin yleisövihjeiden avulla.

Yleisö havaittiin mussuttamassa possumunkkia ja ryystämässä kahvia noin puoli seitsemän maissa. Pelokkaalta vaikuttanut yleisö houkuteltiin pelastajien luo näyttämällä sille Ville Peltosen vuoden 1995 MM-finaalissa tekemää hattutemppua iPadilta.

Paikalle saapuneen ensihoitoyksikön mukaan yleisö oli löydettäessä heikossa kunnossa – sillä oli sekä korkea kolesteroli että nivelkulumia. "Yleisö on nyt viety omaisten luo, ja uskomme sen palaavan halleille viimeistään kaudella 2016–2017", poliisi vahvistaa.
.................

Liigan yleisöä ehdittiin etsiä syykuun puolivälistä alkaen. Ensin kukaan ei huomannut mitään, sillä yleisön epäiltiin lymyilevän penkkirivistöjen välissä. Yleisön olinpaikasta huolestuttiin vasta, kun se ei saapunut matsin jälkeen nälkäisenä kotiin.

Liigan mukaan yleisö oli päässyt karkuun inhimillisen erehdyksen seurauksena. Kaikki tapahtui ilmeisesti yli 20 euron lipun ostamisen ja Olli Lindholmin tulkitseman Maamme-laulun välillä. Viimeiset havainnot tehtiin hieman ennen kauden alkua. Vahtimestari Marko Messierän mukaan yleisö oli seisoskellut lähellä seitsemän euron tuoppeja myyvää pystybaaria ja viittoillut kohti kuuden euron haaleaa hodaria. Vahtimestari oli kuitenkin menettänyt näköyhteyden ohi kannetun nakkimukin takia.

"Kuulin sen puhuvan jotakin, että tuote ei ole kunnossa ja ettei tänne ole varaa tuoda koko perhettä, mutta en sitten osannut sen enempää huolestua. Jälkeen päin harmittaa, etten tajunnut yleisön hätää", vahtimestari Messierä soimaa itseään.

Liiga haluaa kumota väitteet, että yleisö olisi sanonut mitään vahtimestarin väittämän kaltaista.

"Luonnollisesti yleisö on järkyttynyt ja sekaisin tällaisen koettelemuksen jälkeen. Olemme kuitenkin valmiit antamaan yleisölle anteeksi pienen nuhtelun jälkeen", Liigan tiedottaja Sirkku Crosby-Stills-Nash-Young sanoo.

Tiedotteessaan Liiga huomauttaa, ettei yleisöä saa jättää yksin valvomatta pitkiksi ajoiksi, sillä se saattaa lähteä harhailemaan vaikka koripallo-otteluun tai jalkapallo-otteluun. No, ei ehkä sentään jalkapallo-otteluun.

Sirkku Crosby-Stills-Nash-Young kuittaa koko yleisön katoamisen median loiskiehuntana. "Mitä sen on väliä, kun olet niin lätkässä, että sinulle riittää kun hän tulee käymään edes silloin kun tykkää?"

Silti tosiasia on, että jääkiekko joutuu kilpailemaan ihmisten ajasta yhä kovemmin. Esimerkiksi Sirpa Selänteellä ei enää ole aikaa seurata miehensä Teemun puuhia, sillä Sirpa käy jopa useita kertoja päivässä Sinisen zeppeliinin Facebook-sivuilla katsomassa, mitä hersyvän hauskaa Sinisen zeppeliinin pojat ovat taas keksineet. Tämä on syystäkin ärsyttänyt Teemua, mutta SZ tähdentää, ettei halua millään lailla lyödä kiilaa Sirpan ja Teemun väliin.
..................

Liigan rauhoittelusta huolimatta yleisön karkaamisen syitä puidaan mediassa. Miten näin pääsi käymään ja miksi? Leijonadandy Hani Tamminen epäilee, että yleisö oli nähnyt hiirulaisen ja säikähtänyt sitä. Hämeenlinnalainen kiekkovaikuttaja Väinö Retski kuitenkin kumoaa Tammisen väitteet ja sanoo heidän yleisönsä olevan "sataprosenttisen heteroa".

Samainen kiekkopomo kehottaa yleisöä pitämään perversionsa kuten pelin tason kritikoinnin "ihan vaan omana tietonaan". Kiekkopomo korostaa, että jos joku kysyy, hänet on sitten ymmärretty väärin mediassa.

Liigajoukkueiden kapteenit antoivat rohkeasti yhteisen nimettömän julkilausuman, jossa he sanovat kaikenkarvaisen yleisön olevan tervetullutta katsomoihin. "Hyvien jätkien kanssa oon saanut mennä naimisiin", eräs kapteeni vakuuttaa.

Eräästä helsinkiläisestä kiekkoyhteisöstä haluttiin vielä erikseen vakuuttaa Siniselle zeppeliinille, että yleisön hyvinvointiin tullaan kiinnittämään erityistä huomiota tällä kaudella. SZ kiittelee, että ven... uudet omistajat ovat tarttuneet Ukrai... härkää sarvista ja aikovat valloittaa Suom... suomalaisten sydämet. Pasila, гимн Советского Союза!

Nolo loppu

1-0! Sensaatio! Pikemminkin nolo loppu. Otto Rehnhagelin umpitylsä puolustuspeli vei mestaruuden Portugalilta heidän omissa kotikisoissaan. Törkeää! Ei todellakaan ollut kyse minkään valtakunnan jalkapallojuhlasta.

Siinä Kreikan menestys onkin ollut kansanvälisissä kisoissa. USA:n MM-kisoissa -94 Kreikka hävisi kaikki kolme otteluaan, Etelä-Afrikan kisoissa voitti sentään alkulohkossa Nigerian häviten Etelä-Korealle ja Argentiinalle. Vaikka menestys ei ole ollut hääppöinen, maa on jälleen kerran raivannut tiensä MM-turnaukseen. Sekin on saavutus.

G-karsintalohkon ottelut eivät olleet maalijuhlia. Latvia, Liettua, Slovakia ja Liechtenstein kaatuivat toinen toisensa jälkeen, parhaimmillaan 2 maalin voitolla kotiottelussa. Ainoan tappion 3-1 Kreikka kärsi vierasottelussa Bosnia-Hertsegovinalle, joka voitti koko lohkon. Jatkokarsinnassa Kreikka voitti Romanian yhteismaalein 4-2.

Rehnhagelin jälkeen maajoukkueen päävalmentajana aloitti Fernando Santos. 59-vuotias portugalilainen on valmentanut niin portugalilaisia kuin kreikkalaisia pääsarjan joukkueita. Hän on ilmoittanut, että Brasilian kisat jäävät viimeisiksi Kreikan valmentajana. Liekö saanut palkkaansa ajallaan?

Brasiliassa Kreikalla ei pitäisi olla ongelmia alkulohkossa. C-lohkossa jatkopaikasta ottelevat Kreikan ohella Kolumbia, Norsunluurannikko ja Japani. Jos maailmankirjat eivät ole sekaisin Kreikka ja Kolumbia pääsevät jatkoon. Mutta siihen Kreikan kisat tyssäävätkin. Huippuluokan D-lohkosta tulee vastaan neljännesvälierissä Englanti, Italia, Uruguay tai Costa Rica. Näitä Kreikka ei voita, vaikka parkkeeraisi koko miehistönsä maalinsa eteen.

Maalissa on yksi Kreikan parhaista, parhaassa peli-iässä oleva Orestis Karnezis 28 v. on pelannut hyvän kauden La Ligassa Granadan joukkueessa, jossa on ollut hän lainalla Udinesesta. Puolustus rakentuu Olympiakoksen pelaajien varaan. Heitä täydentää Borussia Dortmundin toppari Sokratis Papastathopoulos.

Maajoukkueen kapteenilla Giorgos Karagouniksella on edessä viimeiset kisat. Keskikentän 36-vuotias luottopelaaja pelasi viime kaudella Fullhamissa, joka tosin tippui Valioliigasta. Toinen kokenut keskikenttämies on PAOK:n Kostas Katsouranis, joka pelasi jo vuoden 2004 Portugalin kisoissa ja pystyy sujuvasti myös puolustamaan.

Mutta kuka Kreikan maalit tekee? Kostas Mitroglou, jos vain on kunnossa, Dimitris Salpingidis tai Teemu Pukin pelikaveri Giorgios Samaras Celticistä. Ei tämä joukkue maaleilla juhli. Ja jos joukkue yllättäisi, kuinka hyvää se tekisi ennen kaikkea henkihieveriin tiristetyille kreikkalaisille.

Leskirouva Taka-Töölöstä
Kirjoittaja on jalkapalloa sivusta seuraten vuodesta 1986 alkaen.

Liberon kuolema

Hänellä oli epäitalialaisen kalvakat kasvot. Nenä, joka ei istunut siihen naamaan. Nenän vieressä näkyvä luomi.

Kapea suu, epäilevä ilme. Sennäköiset miehet viettävät päiviään tilitoimistoissa.

Scirealla ei ollut vesikampausta, geelistä puhumattakaan. Ei diivan elkeitä.

Hän ei ikinä kierisi nurmella tuskissaan, vaan nousisi ylös ja pyyhkäisisi ruohon valkoisista pelihousuistaan. Jatkaisi matkaansa ylväänä. Maailmanmestarin arvokkuudella.

Scirea oli erilainen. Oikeastaan kovin tavallinen, mutta hän erottui eleettömänä Azzurrien joukosta. Se kai vetosi.

Nimikin. Tapasin tavata sitä monta kertaa peräkkäin. Ga-e-ta-no Sci-re-a. Gaetano. Scirea. Sen sanominen tuottaa yhä fyysistä mielihyvää.

Scirea oli libero. Libero tarkoittaa vapaata. Vapaus poistui jalkapallosta ajat sitten. Ei sellaiseen ole enää varaa urheilussa tai yhteiskunnassa ylipäänsä, kun kaikelle lasketaan hyötysuhde.

Valeysi on nykyään lähimpänä liberoa, vaikkakin kentän toisessa päässä. Kun libero oli lisäpelaaja puolustuksessa, on valeysi yksi pelaaja kärjestä pois. Keskushyökkääjän kuolema. Sekin kertoo tästä ajasta.

Kymmenvuotias tuskin osasi arvostaa vapautta, mutta vakavailmeistä Scireaa hän jostain syystä ihaili.

Se ilme. 17. kesäkuuta 1986, kun hänen johtamansa puolustuslinja ei pystynyt pysäyttämään Platinita ja Stopyraa. Euroopan cupin finaalissa Heyzelillä, kun 39 ihmistä kuoli Liverpoolin kannattajien rynnättyä aidan läpi Juventuksen fanien kimppuun.

Aina sama huolestunut ilme. Takuulla myös sillä huonokuntoisella puolalaisella tiellä lähellä Tshekkoslovakian rajaa.

Juventuksen valmennusryhmään siirtynyt Scirea oli Puolassa tarkkailumatkalla katsomassa Gornik Zabrzen joukkuetta, jonka Juventus kohtaisi Uefa-cupissa.

Puolassa oli 1989 polttoainepula, joten autojen takakontissa oli tapana kuljettaa täysiä bensakanistereita. Scirean autossa niitä oli neljä.

Kanisterit räjähtivät Scireaa kuljettaneen auton törmättyä vastaan tulleeseen rekkaan. Gaetano Scirea kuoli välittömästi.

Hänestä tuli taas vapaa.

...........
Erotuomarin antama lisäaika (90+3): Libero pelipaikkana eli vielä kitkutellen aina 2000-luvun alkuun. Otto Rehhagelin Kreikka voitti liberoa käyttäen sensaatiomaisesti Euroopan mestaruuden 2004.


"Tardellin tuuletus"
Nimimerkki on jalkapalloammattilainen, mutta ei sillä tavalla kuin pienenä kuvitteli.

Näin unia joissa tein hienoja maaleja

Rakastan jalkapalloa. Siis rakastan. Mutta jos minulta kysytään esimerkiksi lempijoukkuetta tai -pelaajaa, MM-kisamuistoja, lähes mitä vain tekniikkaan tai sääntöjen tulkintaan liittyvää, tilastotietoa tai tunnettujen pelaajien seuraa, en osaa vastata.

Eivätkä minua tuollaiset asiat juuri kiinnostakaan, en puhu jalkapalloa.

Miksi sitten niin rakastan sitä? No siksi, että siihen liittyy hirmuinen määrä tunnetta, yhteisöllisyyttä, kokonaisvaltaista onnellisuutta ja muistoja omien kokemusteni kautta. Siksi, että pelaaminen on minulle suurin syy rakastaa lajia ja asia, joka tekee elämästäni paremman joka ikinen päivä. Tämä kirjoitus ei siis keskity hienoihin maalailuihin MM-kisojen historiasta, vaan herkän sieluni ja sydämeni syövereistä kaivettuihin tunnepitoisiin mietteisiin jalkapallon merkityksestä minulle, pienelle ihmiselle.

Okei, on minulla yksi selkeä muisto MM-kisoista. Vuosi 1994, isäntämaana Yhdysvallat (googlasin, en muistanut vuotta tai maata), finaalissa Brasilia ja Italia. Italian Roberto ”takatukka” Baggio vetäisi ratkaisevan rankkarin maalin yli varmistaen maailmanmestaruuden Brasilialle. Minua lähinnä harmitti ja säälitti Baggion epäonnistuminen – ollapa se pelaaja, joka tyrii maailmanmestaruuden.

En varsinaisesti ollut kummankaan puolella joten tuloksella ei ollut väliä, mutta epäonnistuminen kosketti minua ja varmasti siksi se onkin jäänyt mieleeni. Jalkapallon seuraaminen tv-ruudun välityksellä tai katsomosta käsin eivät kuitenkaan ole minun suurimpia intohimojani lajiin liittyen. Parhaat hetket liittyvät nimenomaan pelaamisen ja harrastustoiminnan mukanaan tuomiin ihmisiin, muistoihin, tunteisiin ja elämäntapaan.
................

Harrastuksena jalkapallo on ollut minulle henkireikä koko elämäni ajan, vaikka mukaan mahtuu myös 10 vuoden tauko pelaamisesta.

Oma pelihistoriani menee suurin piirtein näin: aloitin noin 8-vuotiaana poikajoukkueessa muutaman muun tytön kanssa, kun meidän pikkukylässämme ei ollut tarpeeksi tyttöjä joukkueeksi asti. Ensimmäiset kehitysaskeleet suoritettiin sujuvasti poikien seassakin, mutta aika pian tyttöjen määrä lisääntyi ja perustimme oman mimmijengin. Sitä iloa kesti melko pitkään ja junnuvuosille liittyykin lukuisia unohtumattomia muistoja, mutta valitettavasti joukkueemme hajosi kun olin 13-vuotias.

Syynä olivat ainakin pelaaja- ja valmentajapula, ehkä motivaatiopulakin. Me innokkaimmat ja ehkä parhaatkin futarit jatkoimme kuitenkin vielä Jyväskylässä hieman isommassa seurassa. Siellä olikin aivan erilainen meininki - harrastus otettiin tosissaan, haluttiin tuloksia ja kehitystä, kuri oli kova. Aiemmasta rennosta harrastuksesta tuli painostavaa, ja sehän ei sopinut seiskaluokkalaiselle, kun muutenkin elämässä alkoi olla kaikenlaista kiinnostavaa pojista ensimmäisiin siiderikokeiluihin. Lopetin jalkapallon kokonaan vuoden Jyväskylässä pelaamisen jälkeen 14-vuotiaana.

Lopettamisesta huolimatta henkisellä tasolla fudis ei kuitenkaan ikinä päästänyt minusta irti, enkä minä siitä. Muistelin ihania kokemuksia, näin unia joissa tein hienoja maaleja, mietin olisiko minusta voinut tulla jotain suurta lajin parissa ja innostuin aina, kun edes näin pallon jossain. Lähes kymmenen vuotta elin ja olin ilman minkäänlaista pelaamista, kuitenkin tietäen, että joku päivä vielä palaan lajin pariin. Paluu tapahtuikin luontevasti, kun uudella työpaikallani oli firman fudisjengi.

Tuntui niin hemmetin hyvältä pelata taas ja olin maailman onnellisin, että minä ja fudis olimme sytyttäneet tukahdetun rakkautemme uudelleen. Vuoden verran pelailin firman miesvaltaisessa jengissä, mutta pian aloin kaivata tyttöseuraa, niin pelillisesti kuin joukkueellisestikin. Löysin nopeasti sattuman kautta joukkueen, jolle menetin sydämeni ensimmäisistä treeneistä lähtien ja sillä tiellä olen edelleen. Täysin harrastuspohjalta, rennosti, nautinnolla, ilman paineita.

Nykyään pelaan siis amatööritasolla, harrastesarjassa. Pidämme hauskaa, näytämme hyvältä, ja haluamme toki myös kehittyä. Itselleni tärkeintä joukkueen toiminnassa on edelleen junnuvuosien tapaan yhteisöllisyys ja joukkuehenki. Se on se voima, joka tekee jalkapallosta minulle merkityksellistä.

Olen saanut aikuisiällä kymmeniä hyviä ystäviä jalkapallon kautta. Pelailen ja höntsäilen monenlaisissa porukoissa, joissa kaikissa yhteinen sitova tekijä on jengi, yhteisö. Olen tavannut jalkapallon pelailun kautta valtavasti erilaisia ihmisiä taustaan, ikään, sukupuoleen, kansallisuuteen ja taitoihin katsomatta. Olen iloinen, että saan pelata vaikka joka päivä jos haluan, ja valita tason ja yhteisön monen hienon jengin väliltä. Pelkän urheilullisen ulottuvuuden lisäksi harrastamme monen porukan kanssa myös vapaa-ajan rientoja, joten laji sitoo ihmisiä yhteen hyvin kokonaisvaltaisesti. Se jos joku on hienoa.

Ai niin, yhteisöllisyyden lisäksi tärkeintä pelaamisessa minulle on myös maalinteko. Olen sekä junnuna että aikuisena ollut maalintekijä ja äärimmäisen ylpeä siitä roolista. Jumalauta skoraaminen on siistiä!
......................

Vielä yksi huomio tähän loppuun jalkapallontäyteisestä elämästäni. Harrastuksen lisäksi olen myös töissä tv-urheilun parissa ja kommunikoin päivittäin intohimoisten fudisfanien kanssa, lähinnä sosiaalisessa mediassa. Vuosien varrella olen nähnyt aitiopaikalta käytännössä sen, mitä jalkapallo merkitsee ihmisille katsojan ja kannattajan roolissa. Varsinkin kun siitä maksetaan.

Jalkapallofanit ovat niitä kiihkeimpiä kommentoijia ja palautteen antajia, hyvässä ja pahassa. Heillä on mielipiteet jokaiseen asiaan, he ovat hyvin mustasukkaisia rakkaasta lajistaan (varsinkin jos vastassa on jääkiekko, anteeksi kendo), ja sanoisin jopa suvaitsemattomia muiden lajien kannattajia kohtaan, ikään kuin se olisi heiltä pois.

Kärjistettynä voisi sanoa, että harva jääkiekkoihminen kommentoi jalkapalloihmisten mielipiteitä tai lajihehkutusta ivallisesti, kun taas jalkapalloihmiset käyttävät poikkeuksetta tahallisesti termejä ja kommentteja, joilla he haluavat viestittää omaa erinomaisuuttaan ja paremmuuttaan. En kritisoi heitä siitä, sillä samalla heidän käyttäytymisensä viestii intohimoa ja uskollisuutta lajia kohtaan. Ja siitähän jalkapallossa on kysymys: rakkaudesta, intohimosta, omistautumisesta, elämäntavasta. Kunnes kuolema meidät erottaa.

#20
Kirjoittaja on peliuraltaan harrastelija, sydämeltään ammattilainen, kolmekymppinen media-alan tiedottaja

Pieni keltainen mies

Se oli sirittävän, puuviiluisen Finluxin viimeinen kesä.

Virityskuvan värit olivat haaleat ja pullean ruudun keskellä killitti valkoinen piste, kun television sammutti. Vehkeestä leijui öisin pölyä ja palaneen käryä. Oy Lohja Ab:n vuonna 1977 valmistama huipputuote oli kesällä 1990 räjähdyspisteessä. Samoin kuin itäinen Eurooppa.

Kesälomalla 1990 Italiassa pelatun jalkapallon MM-turnauksen toosasta sentään näki. Viheriöllä tanssahteli pikkuruinen mies, jolla oli tasaiseksi leikattu musta otsatukka ja silmät syvällä kuopissa. Hikisillä kasvoilla kimmelsi periksiantamattomuutta. Mies näytti enemmän sitkeävartiselta hedelmätyöläiseltä kuin maailmanluokan hyökkääjältä.

Olin 15-vuotias ja yhteiskunnallisesti äärimmäisen herkässä iässä. Berliinin muuri oli moukaroitu matkamuistoiksi marraskuussa 1989. Romaniassa tehtiin vallankumous. Rakastava isä päätyi selkä betoniseinää vasten. Luoti tuli lännestä.

Ankean bunkkerin tunkkaisista laukauksista oli kulunut puoli vuotta. Romanian maajoukkueen pelistä huokui helpottuneisuus. B-lohkon ensimmäisessä pelissä kentän toiselle laidalle saapui Neuvostoliitto. Keltapaidat voittivat puna-armeijan 2-0.

Mustatukkainen mies oli maaginen. Hän hypähteli pallo kengällään ja syöksähti syötön jälkeen passipaikkaan kevyesti kuin vesikirppu lammen pinnalla. Hänen superkyvykseen osoittautuivat laidasta ammutut pitkät kaarevat vedot, jotka nousivat ilmaan kuin keskitykset, mutta lukittuivat lakipisteessä maalitolppien väliin. En saanut potkuja mielestäni edes öisin.

Käkkäräpäinen argentiinalainen sai jäädä.

B-lohko oli värikäs. Puna-armeijan sotilaat jäivät neljänneksi ja pakenivat Tupolevilla Moskovaan. Jättiyllättäjä Kamerun voitti. Romania tuli toiseksi ja Argentiina kolmanneksi. Käkkäräpäällä oli jälleen sormensa pelissä, tällä kertaa omalla maalilinjalla.

Neljännesvälierässä Romaniaa vastaan tuli Irlanti. Piskuinen maa, jossa ykkösenä oli hurling ja kakkosena kelttifutis. Sitten tuli golf, nyrkkeily ja viiden tonnin sileä. Vasta jossain näiden takana siinteli jalkapallo. Kammottavan tuskainen ottelu oli maaliton vielä jatkoajan jälkeen. Kärsineen maan urheat pienet keltaiset miehet kaatuivat rangaistuspotkuilla 4-5. Taival voittoon loppui yhtä äkillisesti kuin Karpaattien neron irstas elämä Bukarestin palatseissa. Mutta katkerasta tappiosta huolimatta jotain uuttakin syntyi. Karpaattien Maradona raivasi tiensä Euroopan kentille.

Sinä kesänä rakastuin. Mutta en Gheorghe Hagiin, vaan jalkapalloon.

Iso P

Kirjoittaja on valtiotieteiden maisteri, joka voitti Raision Nappulaliigassa Ihalan joukkueessa pronssia joskus 1980-luvun alkupuoliskolla. Pelipaikkana oli vaihtopenkki, lusikan luovutti Pertti Karppinen.

Futiksen ihanuudesta ja urpoudesta

Oma jalkapalloharrastukseni alkoi jo ala-asteella. Jossain vaiheessa teiniangsti voitti ja pidin fudiksesta vuosien tauon. Aikuisiällä löysin lajin uudelleen ja nyt pelaan joukkueen kanssa harrastesarjassa. Rakastan jalkapallon pelaamista ja sen seuraamista. Samalla inhoan kumpaakin. Koko ajan tasapainottelen näiden kahden tunteen välillä.

Yleensä jalkapallotreeneihin mennessäni uhkun intoa, sillä on ihana pelata hyvin toimivassa joukkueessa. Joukkuekaverit ovat parasta a-ryhmää ja valmentaja kuuluu samaan kastiin. Näistä tekijöistä huolimatta treenit eivät aina mene ihan nappiin omalla kohdallani. Joskus harmittaa aivan vietävästi rämpiä pallon perässä, aivan kuin en olisi koskaan kuullutkaan, mistä jalkapallon pelaamisessa on kyse. Joskus löydän itseni epäilemästä, onkohan tämä minun lajini ollenkaan. Koko loppuilta ärsyttää. Vielä nukkumaan mennessäni.

Ja sitten on niitä päiviä, jolloin pallo on kuin täydellinen ”orja”. Jalkani liikuttavat palloa kuin ne olisivat olleet aina yhdessä – tai no, ainakin niin, että olisivat viettäneet edes kesän kimpassa. Miten mahtava fiilis siitä tulee, kun treenit ovat onnistuneet. Ja parempaa vielä, jos onnistuu ottelussa! Saa vastustajan hyökkäyksen tyrehdytettyä tai jos vielä samalla saa omalle joukkueelle maalipaikan. Endorfiinit virtaavat ja valtaavat koko kehon.

Ja mitä jalkapallon seuraamiseen tulee, seuraamisen olen oppinut vuosien saatossa. En välttämättä vielä viisikään vuotta sitten olisi ollut kiinnostunut siitä, että kaksi madridilaisjoukkuetta pelaa Mestarien liigan finaalissa. Mutta, mutta… Olen alkanut hiljalleen nauttia enemmän jalkapallon kuin jääkiekon seuraamisesta. Jääkiekko on nopeatempoisempaa, mutta kummassakin lajissa tapahtuu kuitenkin yhtä paljon. Ne ovat vain eri asioita. Ja on hienoa seurata, miten eri joukkueet rakentavat peliään.

Vaikka pidän jalkapallo-otteluiden seuraamisesta, saa sekin joskus vereni kiehahtamaan. Ei ole mitään niin harmittavaa ottelun rytmin kannalta kuin joku urpo pelle, joka kompastuu omiin jalkoihinsa ja voivottelee teatraalisesti nurmen pinnassa. Ymmärrän tietysti, että tällainen urpoilu kuuluu osittain jalkapalloon, mutta rajansa kaikella. Joka ikisessä ottelussa on aina yksi pelle, joka vetää tilanteen yli. Siinä kärsii pelin rytmi ja katsojista ainakin minä.

Oman haasteensa fyysiseen jalkapalloharrastukseeni omien vajavaisten kykyjeni lisäksi tuo oma vajavainen kehoni. Olen 34-vuotias, ja vaikka en ihan kehäraakki vielä fyysisesti olekaan, kropassani tuntuu sekä vuodet että hiljattainen raskaus ja äidiksi tulo. Vaikka synnytyksestä on noin vuosi, ei kehoni ole vielä ihan täysin ”normaali”. Eikä se välttämättä koskaan palaudu ihan täysin vanhaan. Olen tämän asian kanssa sinut, toisinaan.

Sen olen huomannut, että omalle keholleni ei riitä vain muutamat jalkapallotreenit silloin tällöin. Minun pitäisi liikkua päivittäin, jotta kehoni pysyisi vetreänä. Jalkapallo toimii täydellisenä mittapuuna esimerkiksi siinä, missä kohtaa oma toipumiseni on. Räjähtävää juoksua minusta ei vieläkään saa pelikentällä irti, mutta hiljalleen tunnen voimani kasvavan.

Niinä treenipäivinä, joina keho tuntuu muutenkin väsyneeltä, voin jo valmiiksi antaa itselleni anteeksi, etten onnistu treeneissä. Se sapettaa, mutta minkäs teet? Mutta vaikka joinain päivinä tuntuu, että nappikset saavat jäädä kaappiin ikuisesti, sieltä ne kaivan joka viikko uudelleen ja uudelleen. Ja kun nappikset saan taas jalkaani, fiilis on kuin lapsella kesän ensimmäinen jäätelötötterö kädessä. Ei ole parempaa.

Hotmama
Kirjoittaja on henkilö, joka tasapainoilee jalkapallon tuottamien hyvien ja huonojen tunteiden välillä. Mutta hyvä voittaa. Aina.

Zidane kaappaa zeppeliinin

Maailman hienoimman urheilutapahtuman eli jalkapallon MM-kisojen kunniaksi Sinisen zeppeliinin miehistö vaihtuu parin viikon ajaksi. Touko-kesäkuun vaihteessa Zepukassa kynäilee joukkueellinen jalkapalloentusiasteja. Monilla heistä on takanaan (omien sanojensa mukaan) mittava ja kunniakas peliura.

Homma foorumilla muuttuu sellaiseksi, että koko blogi kulkee pari viikkoa nimellä Sininen zidane. Se on tietysti kömpelö sanaleikki äitiään syvästi kunnioittavan ranskalaisfutaajan Zinédine Zidanen (kuvassa) nimestä.

Tilastojen ja taktiikkahieronnan sijasta Sininen zidane keskittyy häpeilemättömään sentimentaalisuuteen ja futisromantiikkaan. Blogissa kerrotaan tarinoita lapsuudesta, kasvukivuista, nuorukaisen pettymyksistä ja täyttymyksistä, suurista tunteista, kuolemasta ja Marco Tardellista. Ja tietysti Saksasta. Elämä tosiaan on vain osa jalkapalloa.
...........

Mikä tekee juuri jalkapallon MM-kisoista sen kaikkein kirkkaimman urheilutapahtuman? Ennen muuta kyse on tietenkin pelistä. Jos rakastat kauneutta, rakastat jalkapalloa. Jos rakastat draamaa, rakastat jalkapalloa. Jos rakastat älyllisyyttä, rakastat jalkapalloa.

Mutta jalkapallon MM-kisoissa on kyse paljon muustakin kuin itse pelistä, sillä hienoa (usein hienompaa) vihreän veran sâkkia pelataan kansallisissa ja kansainvälisissä sarjoissa. Yksi viehätys löytyy kisojen aidosta kansainvälisyydestä, uskallanko sanoa maailmallisuudesta. Se näkyy niin faneissa kuin joukkueissa. Koko maailma on yhdessä mukana kisoissa. MM-kisat ovat tarina siitä, miten opin rakastamaan ihmiskuntaa. Sen kaikissa väreissä.

Edellinen sisältää myös paljon, paljon hyväntahtoista huumoria. Eteläamerikkalaisissa, pohjoiseurooppalaisissa ja afrikkalaisissa faneissa on melko nopeasti havaittavissa pienoisia eroja. Mikä hienoa, MM-futiskatsomoon mahtuu silti yhtä lailla karski lad Manchesterista kuin iloisesti tappionkin hetkellä tanssiva kamerunilaiskannattaja. Huudetaan tässä välissä yhdessä: "Kamerun! Kamerun! Kamerun! Kamerun!".

MM-jalkapallo tarjoaa oivan kaleidoskoopin maailman kansoihin (lapsena piti aina pelien välillä tarkistaa karttakirjoista, missä jokin kumma maa sijaitsi). Missään muussa lajissa pallollinen pelitapa ei ole yhtä myyttisesti kiinni kansallisessa identiteetissä kuin jalkapallossa.

Saksalaista jalkapalloa pidetään "kurinalaisena", siinä missä hollantilaiset pelaavat "iloista jalkapalloa", nigerialaiset taas fiilispohjalta eurooppalaisvalmentajansa vatsahaavaa pahentaen. Japanilaiset kipittävät, brasilialaiset neppailevat ja tylsät egyptiläiset pelaavat alusta saakka tasapeliä. Espanjalaiset filmaavat ja englantilaiset eivät filmaa. Italialaisilla on aina pieni vilppi mielessä ja serbialaiset kiihtyvät nollasta sataan nopeammin kuin ehdit Kosovoa sanoa. Ranskalaisissa on jotain ylimielistä. Argentiinalainen kyynelehtii kentän pinnassa pienenkin hipaisun jälkeen, irlantilainen ei silloinkaan kun hänen jalkansa on repeytynyt kokonaan irti. Tanskalaisilla on aina kivaa.

Jokainen futista vähääkään seuraava tietysti ymmärtää, että edelliset ovat monin paikoin (paikkaansa pitämättömiä) kliseitä, mutta hauskoja sellaisia. Niin on, miltä näyttää.
...............

Väitän, että toinen nimenomaan meille suomalaisille tärkeä seikka MM-kisoissa on se, että ne pelataan kesällä. MM-kisat ja Suomen kesä esiintyvät paitsi yhdessä myös harvakseltaan. Siksi niistä pitää nauttia koko sydämellä.

Asepalveluksiakin on keskeytynyt sen takia, että ne sattuivat lopputurnauksen kanssa päällekkäin (armeija on selvästi lätkäjätkien tyyssija, kuka muu muka järjestäisi palvelukseen astumisen kesken MM-kisojen!?). Eräs kaverini oli rahdannut metsäleirille television, että pystyi katsomaan otteluja "kinessä".

Erämökeillä viritellään tulevanakin suvena mummon radioita taajuuksille, josta voi kuulla suorana sen oman suosikkijoukkueen kuolemanottelun.
...............

Kolmas iso syy on se, mistä tässäkin blogissa kirjoitetaan: Nostalgia, lapsuus, vuosien vierähtäminen, aika. Sukupolvien vaihtuminen niin kentillä kuin kisakatsomoissa. Aina kisojen alkaessa sitä miettii, missä olikaan edellisten kisojen aikana, miltä maailma silloin tuntui. Kenen kanssa kisoja katsoi.

Meksikon kisat 1986 ovat jääneet mieleen sen takia, että se oli oman isoisäni viimeinen kesä, ja hänen kanssaan otteluja tuijotettiin puupaneloidusta Philipsistä (sama televisio toimii muuten edelleen) kesähuvilalla.

Mitä enemmän asiat muuttuvat, sitä samanlaisempina ne pysyvät. Legendaarisen Kamerun-Englanti-ottelun (1990) jälkeen jäimme kaverin kanssa vielä yöllä potkimaan jalkapalloa mökin rantaan. Tänäkin kesänä ison ottelun perään lapset ryntäävät illansuussa ulos matkimaan uusia sankareitaan ja vetämään kärkkäreitä ja banaaneja – aivan kuten televisiossa näytettiin. Helsinki cupissa nähdään pojanviikareilla jälleen uusimmat tukkamuodit suoraan Brasiliasta. Eräs kirjoittajamme tulee kirjoittamaan pitkästi omista lapsuuden kisamuistoistaan ja siitä, miten soihtua siirretään nyt omille pelaajauraansa aloitteleville lapsille.

Lisää tarinoita ja tunnelmia on luvassa seuraavat pari viikkoa. Toivotamme siis Sinut lämpimästi mukaan seuraamaan Zepukan – anteeksi Zizoukan – MM-futisennakkoa. Ja selväähän on, että Englanti vie kannun. Ai, ei vai? No, pitäkää tunkkinne.


Sinisen zidanen perätuhtomies

Kirjoittaja on ihminen, joka on pettynyt toistuvasti kaikkiin kannattamiinsa jalkapallojoukkueisiin ja erityisesti niihin, joissa on joskus pelannut tai nykyään pelaa.

Kovuutta kouluihin!

Ensin jonnet sössivät Suomen Pisa-maineen, nyt koko koulujärjestelmä pettää. Koulumme on kriisissä. Maisteri on nyt hyvin, hyvin vihainen.

Naulaan tässä blogissani teesit, joiden avulla nousemme jälleen klingeliaanisen sivistyksen absoluuttiselle huipulle. Vapaan kasvatuksen, ymmärtämisen ja paapomisen aika on ohi. Nyt tarvitaan kovuutta.


Teesi nro 1: Menestymisessä 90 prosenttia on perspiraatiota ja 10 prosenttia inspiraatiota.

Nimittäin! Minun sukupolveni suhtautui koulunkäyntiin asiaankuuluvalla vakavuudella. Ymmärsimme jo märkäkorvina, että vain ahkera opiskelu ja kova työ siivittävät elämässä eteenpäin. Nyt nuorisolle on taottava kaaliin, että trophy wife, eläintenhoitaja-glamourmalli tai stadin revityin laku eivät ole oikeita ammatteja. Ja ettei twerkkausta voi valita edes ammattikorkeakoulussa pääaineeksi. Eikä yliopistoon todellakaan mennä "operoimaan isosti tenttikirjoilla".

Muistuttaisin jonneille, että laiskuus on edelleen kuolemansynti. Siksi ymmärrän hyvin opettajia, noita 22 tuntia viikossa 3 500 euron kuukausipalkalla liki 10 kuukautta vuodessa puurtavia työn sankareita. Ketkään muut eivät nimittäin aikuisten oikeesti tajua, miten kiittämättömiä pikku per****öitä nykynuoremme ovat.


Teesi nro 2: Pidetään laulukokeet koko luokan edessä
Kun ihminen häpäistään kunnolla vähintään kerran vuodessa, hän suhtautuu paljon kiitollisemmin tavalliseen arkeen. Pienillä teoilla saamme nöyriä ihmisiä, jotka myöhemmin elämässään pitävät kansantaloutemme rattaat pyörimässä. Rock on rajaton riemu, mutta myönnän, että pakollisista nokkahuiluopinnoista ei ole ollut minulle mainittavaa hyötyä sen enempää työelämässä kuin seuraelämässäkään.


Teesi nro 3: Palautetaan rehdit urheilulajit opetussuunnitelmaan
"Ammut ryssän ja syöksyt tulisuojaan – se on pesäpalloa se!" Näin opetti Tahko Pihkala. Järkytyksekseni olen opettajaystäviltäni kuullut, että monet hyväksi todetut, luonnetta karaisevat urheiluharrastukset on heitetty romukoppaan.

Muistan lapsuudesta, kuinka talvella opettaja pakotti hiihtämään, vaikka ei ollut lunta eikä suksiakaan. Lasse Virénin kalmolta haisevasta välinevarastosta kaivettiin esiin sota-ajan välineistöä ja sitten painettiin itkua tuhertaen perinteisellä tyylillä ylös mutaista pururataa. Se kasvatti. Se opetti ymmärtämään, mitä jaloa on Mietaan sadasosasekunnin tappiossa ruotsalaiselle.

Joten lopettakaa välittömästi se säbän pelaaminen. Ei kuulkaa tule miestä sählyä pelailemalla, tulee vain poninhäntäisiä nuoriso-ohjaajia. Ja ainoa nuoriso-ohjaaja joka toimii, on jämäkkä nokialainen. Sen sijaan paini on toinen hyvä harrastus. Se opettaa tulevasta työelämästäkin yhtä ja toista, kun kaksi kertaa kokoisesi kaveri istuu päälläsi ja hammasrautasi repivät rikki tatamia. Myös telinevoimistelu sisuunnuttaa. Jo pukille pääsemisessä on lyhyelle, karjalanpiirakan näköisiin voimistelutossuihin sonnustautuneelle 13-vuotiaalle pojalle haastetta.

Kannatan myös yhteisiä uimavuoroja puberteetti-ikäisille. Terve häpeä omasta kehosta kuuluu luterilaisiin hyveisiin. Ja heitetään se maahanmuuttajakin sinne syvään päätyyn muiden mukuloiden mukana, parhaiten ihminen integroituu pienessä merihädässä.


Teesi nro 4: Hengelliset aamunavaukset, ruokarukoukset ja suvivirsi rauhoittamaan tunnelmaa
Aamu alkaa harmonilla. Tai ainakin alkoi silloin, kun itse kävin koulua. Aamunavauksissamme kokoonnuimme juhlasaliin, jonka seinältä meitä katsoivat synkkien kulmakarvojensa alta tasavaltamme presidentit. Ennen ensimmäistäkään oppituntia olimme jo virittyneet ja rauhoittuneet tuleviin koetuksiimme, jotka sitten nöyrästi selvitimme. Sellaisia olivat esimerkiksi saksan kielen prepositiot tai pakastetun sammakon ruumiinavaus. Epäilen, että niiden jäätyneiden sammakoiden takana biologianopettajamme säilytti votkapulloaan.


Teesi nro 5: Palauttakaa pänttääminen kunniaan
Faktoja: Joonialainen, korinttilainen ja doorilainen pylväs. Ares on sodan jumala. Suomessa on viisi suotyyppiä: räme, neva, letto, korpi ja luhta. Karhu nukkuu talviunta, mutta siili menee talvihorrokseen. Tosiasioita koulussa pitäisi opettaa, eikä mitään näsäviisastelua ja humpuukia. Ilman tosiasioita ei opi ajattelemaan, ei voi olla kriittinen, jos ei tiedä mistään mitään.

Lälläriaineet kuten mediakasvatus, mediakritiikki ja mediamedia ovat ajan tuuliin katoavaa tomua, mutta elektroni pysyy elektronina, kuningasvesi pysyy suolahapon (HCl) ja typpihapon (HNO3) seoksena ja Euroopan läpi virtaa Tonava. Ja muistakaa, että aina kun joku sanoo "maailma on medialisoitunut", jossain kuolee reportteri.


Teesi nro 6: Tuokaa tilliliha, verilätyt ja seitimureke takaisin
Läskiä lasta häpeää koko suku, teroitti äitivainaani toistuvasti. Kouluruokailussa räpelletään nykyään kasvisruokapäivän kaltaisten lillukanvarsien kanssa, minkä seurauksena lapset ahmivat pitkin päivää karkkia ja kittaavat energiajuomia. Sitten illalla ihmetellään, kun se oma suloinen 80-kiloinen Pyry-Linnea nykii päätään eikä pysty keskittymään edes Pleikkarin pelaamiseen.

Jollemme pian tee pläskille jotain, työpaikoille laahustaa näitä laiskanpulskeita diginatiiveja, joiden olemus muistuttaa ET:ä. Ei kerta kaikkiaan ole normaalia, että armeijaikäisillä pojilla on C-kupin rinnat.

Terve mieli terveessä kehossa! Vaadin kouluihin palautettavaksi verilätyt, jokaviikkoisen tillilihan ja sen kummallisen hyytelömäisen valkoisen kalaruoan. Niillä pysyy hoikkana, ja suoli toimii kuin Baumgartnerin vapaahyppy. Sitä paitsi ihminen kestää paremmin elämän väistämättömiä pettymyksiä, kun joutuu ensin syömään laitoskeittiöiden mutanttiperunoita.


Teesi nro 7: Eniten vituttaa lukiouudistus
Suomessa keskusteltiin talvella aivan tosissaan, että historian poistettaisiin pakollisten aineiden joukosta lukiossa. Onneksi akateemikko Eino Jutikkala ei enää ollut näkemässä tätä päivää. Koko kansan kenraali Adolf Erik Ehrnrooth tiivisti, että "kansa joka ei tunne menneisyyttään, ei hallitse nykyisyyttään, eikä ole valmis rakentamaan tulevaisuutta varten". KIITOS jalkaväenkenraali.

En kirjoita tästä enempää, etten kiihtyisi liikaa.


Teesi nro 8: Teknologia ei meitä pelasta
En ole mikään luddiitti, mutta mihin näitä kaikenlaisia hömppälaitteita koulussa tarvitaaan? Omassa koulussa opettelimme irkkaamisen sijasta virkkaamista. Minulla on muuten edelleen tallessa vuonna 1987 näpertämäni sinivalkoinen Kalevala-kipa. Tyyli ei koskaan mene pois muodista.

Mikä pahinta, lapsen innostus elektronisiin vimpaimiin voi innostaa hänet konemusiikkiin (= tylsää jumputusta, jota kuunnellaan huumeissa). Opettajankouluttaja Timo Tossavainen kirjoitti taannoin Helsingin Sanomissa asiasta niin hienosti, että siteeraan:

"Mitä luovuutta tai aitoa taide-elämystä on siinä, että hän saa tietokoneen näyttöä näpelöimällä järjestettyä esiäänitettyjä näytteitä "omaksi sävellykseksi" muttei kykene soittamaan teoksensa ainuttakaan sointua akustisilla instrumenteilla?"

Nerokasta, Timo, olen täsmälleen samaa mieltä! Kyllä ei minun musiikinopettajani perustanut omista atonaalisista ja avantgardistisista kokeiluista, joita musiikkiluokan sähköuruilla sain aikaan.

Noin yleisemmällä tasolla sanon, että ei omassa nuoruudessani tullut mieleenkään räpeltää kännykkää tai sormitietokonetta kesken opetuksen. Mobira Cityman 900:aa oli kaltaiseni hentovartisen pojan vaikea kantaa mukanaan koko koulupäivää.

Jokerifanit: Pasila liitettävä Venäjään

Jääkiekkoseura Jokerien fanit haluavat liittyä osaksi Venäjää.

Jokerifanit lähettivät sunnuntaina julkisuuteen avoimen kirjeen, jossa he toivovat venäläisten puuttuvan jokerifanien epätoivoiseksi kokemaan tilanteeseen Pasilassa. Lähes koko jokerifanien vähemmistö on keskittynyt Pasilan seudulle runkosarjan aikana – playoffien aikana ei niinkään.

Rantapallojen keskeltä tavoitettu faniyhdistyksen puhemies Otto-Kari Jänes sanoo, että jokerifanien asema osana Liigaa on muuttunut "kestämättömäksi".

"Meitä on kohdeltu muiden suomalaisten lätkäjoukkueiden toimesta ikävästi jo vuosia. Vaikka olemme ostaneet isolla rahalla pelaajia, käyttäytyneet ylimielisesti ja naureskelleet muille, niin silti emme ikinä voita mitään tai ketään", Jänes valittaa.

Tunnelma Pasilassa on jokerifanien ilmoitukseen jälkeen kiristynyt nopeasti. Hämeenlinnalaisjoukkojen vetäydyttyä jatkamaan pudotuspelejä alueelle ilmestyi nopeasti kymmeniä liituraitaunivormuihin pukeutuneita, tunnistamattomia tasemiehiä. Länsi-Pasilassa sijaitseva Jokeri-tukikohta Hartwall Areena on jo käytännössä venäläisten hallussa. Itä-Pasilan statusta on hankala arvioida, sillä Itä-Pasila näyttää valmiiksi osalta Neuvostoliittoa.

Huhujen mukaan Jokereita itsevaltaisesti hjallinnut Harkimovits olisi yön pimeässä paennut helikopterilla Sipoonrantaan mukanaan urheilukassillinen tuohta.

Jokerien venäläismielinen johto ei ole halunnut kommentoida separatistisia pyrkimyksiä medialle, mutta tänään aamulla KHL-liigan toimitusjohtaja Aleksandr Medvedev lupasi Pasilan irtautumiselle Suomesta täyden tukensa.

"Da", Medvedev sanoi ja suuteli pellaavapäisiä lapsia sekä halasi lutusia koiranpentuja.
..................

Jokerien lähtöä Suomesta ei katsota hyvällä. Kaupunginjohtaja Jussi Pajunkissan mukaan Pasila on "jakamaton osa Helsinkiä", eikä se tule hyväksymään minkäänlaisia muutoksia olemassa oleviin aluerajoihin. Pajunkissa ei halunnut muistella ns. Sipoon Anschlussia vuodelta 2009. Tuolloin Helsinki liitti Sipoon lounaisosat yhteyteensä osana Metropoli-poitiikkaa.

Jokerifanit ovat kuitenkin jo ilmoittaneet, että Pasilassa järjestetään ensi sunnuntaina kansanäänestys alueen irtautumisesta Suomesta ja sen liittymisestä KHL:ään. Ennen vaaleja laskettujen äänten mukaan noin 97–110 prosenttia jokerifaneista kannattaa Jokerien ja Pasilan siirtymistä Venäjän helmoihin.

"Sitten kukaan ei enää kiusaa meitä!", Jänes huudahtaa. Sinisen zeppeliinin mukaan Venäjältä on luvattu Pasilaan tuntuvaa jääkiekollista tukea, muun muassa uudet äänentoistolaitteet, bliniravintola sekä 10 000 tanssityttöä.

Jokerifaneille kelpaisi tässä vaiheessa edes puolivälieräpaikka ja lämmin nakkimuki.

Vaalitarkkailijaksi on nimetty Jokerien taustapiruna tunnettu kohudosentti (The Dark Dosent) Johan Bätmän. Suomen akatemian mukaan Bätmän on "dosentti, jonka Helsingin yliopisto ansaitsee, mutta jota ei se tällä hetkellä tarvitse".

Juridisesti asia etenee niin, että Pasilaan kuuluvan joukkueen perätuhtomies esittää liittymistä Venäjän KHL-liigaan ja esittää asiasta laadittavaa salaista sopimusta. Tämän jälkeen KHL:n toimitusjohtaja informoi asiasta KHL:n liittoneuvostoa ja SM-liigan hallitusta. Tätä "pitäkää tunkkinne" -klausuulia on käytetty aiemmin menestyksekkäästi muun muassa Tsekkoslovakiassa vuonna 2011, kun Lev Praha liitettiin osaksi Venäjän liigaa.

Pasilan muut vähemmistöt eli rautatieläiset ja yleläiset ovat huolissaan, miten heidän käy Venäjän vallan alla. Venäläislähteistä yleläisille on vakuuteltu, että "miljardipiikki pysyy jatkossakin auki, kunhan Satuhäät jatkuu". Rautatieläisille on muistutettu, että Suomen ja Venäjän yhteisestä raideleveydestä pidetään kiinni jatkossakin.

Sininen zeppeliini seuraa Jokerien tilannetta aitiopaikalta. Kirjaimellisesti.

12 askeleen ohjelma ManU-faneille

"Hei olen Harri, ja olen Manchester Unitedin kannattaja. Olen nyt ollut fanittamatta ManUa 54 päivää."

Nuo voisivat olla minunkin sanojani.

Punaisten paholaisten mönkiminen on ollut rankkaa seurattavaa meille ManU-faneille ympäri maailmaa. Itse olen fanittanut joukkuetta päivittäin yli 20 vuotta, ja tulokset alkavat jo näkyä naamassa ja keskivartalossa.

Kaikki alkoi vaarattomasti nähtyäni Eric Cantonan pelaavan kaulukset pystyssä ManUlle joskus vuonna 1992. Arvostan häntä ennen muuta korjaavan palautteen vastaanottajana.

 

ManU-fanitus on kuitenkin turmion tie. Kuluneiden viime kuukausien aikana ahdinkoni on syvennyt nopeasti. Betsieni voittoprosentti alkoi ensin mataa ja mennä sitten persielleen. Nyt terveytenikin reistaa. Kesken pelien pulssini heittelehtii ja vaivun yhä pitemmiksi ajoiksi alakuloon. Ongelmani on paisunut sellaiseksi, että fanitan joukkuetta yksinäni sunnuntaisin kotona, vaikka maanantaina on tavallinen työpäivä.

ManU-faniuteni lipesi lapasesta salakavalasti. Opin peittämään fanitukseni Bayern Münchenin ja Liverpoolin kannattajien läsnäollessa. Opin elämään itsepetoksessa, että kyseessä olisi vain hetkellinen romahdus eikä pitemmän prosessin tulos. Lopulta uskoin itsekin valheisiini.

Absoluuttinen pohjakosketus häämötti jo Cardiff-tasapelin (2-2) aikaan viime vuonna. Tammikuun aikana ramppasin kesken palaverien vessassa vain päästäkseni lukemaan Twitteristä, onko joukkue hankkinut siirtoikkunan aikana uusia hankintoja. Muistikuvani Juan Matan tulon jälkeisistä päivistä ovat hatarat, paikoin olemattomat. Viimeinen niitti oli tappio Stokelle. Herran tähden, miten voi hävitä joukkueelle, joka tulee Stoke-on-Trent nimisestä paikasta?
.............

Stoke-tappion jälkeen ymmärsin, etten voi enää jatkaa fanitusta kuten aiemmin. Oli nöyryyttävää, mutta samalla helpottavaa viimein tunnustaa riippuvuuteni ManUn menestyksestä. Ensimmäistä kertaa myönsin avoimesti, että tarvitsin ManU-faniuteeni apua.

Olin ollut itsekäs läheisiäni kohtaan kikkailessani pienen pienessä Rooney-paidassani ja tehdessäni muiden joukkueiden fanien edessä kuuluisaa "viime hetken maali" -tanssiani (se menee jotakuinkin näin). ManU-faniuden taudinkuvaan kuuluvat harhakuvitelmat kaikkivoipaisuudesta (nykyään harvojen) voittojen hetkillä.

Totuus oli, että jo vuosia olin lääkinnyt huonoa itsetuntoani ja vaikeaa alemmassa keskiluokassa vietettyä lapsuuttani Unitedin triplamestaruuksilla ja Ruud van Nistelrooyn maaleilla. Futsal-joukkueemme kavereille toistin Ronaldon hengessä olevani "rikas, komea ja mahtava pelaaja". Sisältä olin kuitenkin rikki kuin Rhodri Giggsin avioliitto.

Sitten tapahtui ihme.

Sinisen zeppeliinin manchesterilainen lukija lähetti ilmalaivamme kanttiiniin 12 askeleen ohjelman*, jonka avulla toipuminen saattoi alkaa. Ihminen ei koskaan parane ManUn kannattamisesta, vaan hänen täytyy myöntää olevansa "kuivilla oleva ManU-fani" lopun ikäänsä. ManU-faniuden kanssa voi kuitenkin parhaimmillaan elää mielekästä ja kokonaisvaltaista elämää. Kunhan luopuu toiveista voittaa pokaaleja.
..............


12 askeleen ohjelma ManU-faneille

Ensimmäinen askel
Myönnämme voimattomuutemme Manchester Unitedin peliin nähden, ja että manageri Moyesin pelitapa on muodostunut sellaiseksi, ettei joukkue omin voimin kykene selviytymään.

Toinen askel
Opimme uskomaan, että joku itseämme suurempi voima voi palauttaa van Persien maalivainun.

Kolmas askel
Päätämme luovuttaa tahtomme ja elämämme Jose Mourinhon huomaan –  sellaisena kuin Special Onen käsitämme.

Neljäs askel
Suoritamme perusteellisen ja rehellisen moraalisen itsetutkistelun.

Viides askel
Myönnämme väärien tekojemme todellisen luonteen sporttibaarin kyypparille, itsellemme ja jollekin toiselle jalakapallofanille, mutta ei kenellekään italialaista seurajoukkuetta kannattavalle, sillä joku roti tässä nyt sentään pitää olla.

Kuudes askel
Olemme täysin valmiit antamaan sir Punanenän poistaa kaikki nämä joukkueemme heikkoudet.

Seitsemäs askel
Nöyrästi pyydämme seurajohtoa poistamaan hänen (Moyesin) vajavuutensa.

Kahdeksas askel
Teemme luettelon kaikista ManUn menestyksen päivien aikana vahingoittamistamme henkilöistä ja haluamme hyvittää heitä kaikkia. Erityisesti Bayern Münchenin faneja, joilta viekkaudella ja vääryydellä veimme Mestarien liigan pokaalin vuonna 1999 Sheringhamin ja Solskjærin maaleilla (90+1; 90+2).

Yhdeksäs askel
Hyvitämme henkilökohtaisesti näitä ihmisiä milloin vain mahdollista, ellemme näin tehdessämme vahingoita heitä tai muita esimerkiksi ilkkumalla sillä, että "meillä on Adnan Januzaj, meillä on Adnan Januzaj, meillä on Adnan Januzaj, lälläl lälläl lää!" .  

Kymmenes askel
Jatkamme itsetutkistelua koko loppukauden.

Yhdestoista askel
Pyrimme rukouksen ja mietiskelyn avulla kehittämään tietoista yhteyttämme Mourinhoon, sellaisena kuin Special Onen käsitämme, rukoillen ainoastaan tietoa Special Onen tahdostaan meidän suhteemme ja voimaa sen toteuttamiseen.

Kahdestoista askel
Koettuamme urheilullisen heräämisen näiden askelten tuloksena yritämme saattaa tämän sanoman toisille Manchester United -faneille sekä toteuttaa näitä periaatteita kaikissa toimissamme.

...........................

*Ohjelma on räätälöity ManU-fanien tilanteeseen, mutta sopii erinomaisesti esimerkiksi (joka kaudella) HIFK-faneille tai jalkapallon MM-kisojen jälkeen Espanja-faneille.

Euroopan oma internet

Saksa ja Ranska suunnittelevat Euroopalle omaa internetiä. Liittokansleri Angela Merkel aikoo ehdottaa päänäyttelijä Gerard Depardieulle, että eurooppalaisten tulisi rakentaa yhteinen viestintäverkko, Zwischennetzwerk.

Viimeksi saksalaiset ovat vetäneet tietoliikennepiuhaa yhtä innostuneesti kohti Pariisia keväällä 1940.

Ranskalaiset lämpenevät idealle, sillä he haluavat päästä amerikkalaisten netti-ikeestä. Viime vuonna ranskalaisia loukkasi erityisesti se, ettei USA vaivautunut tarkkailemaan ranskalaisten verkkoliikennettä lainkaan. NSA kertoi syyksi sen, että "kaikki ovat jo ladanneet Amélien".
.............

Ilman kitkaa suurvaltojen kahden eurooppalaisen maan yhteinen internet ei synny.

Saksalaiset haluavat, että kaikki käyttäjät aloittavat aina samalta verkkosivulta ja että selaimessa pääsee vain eteenpäin, sillä "saksalainen käyttäjä ei koskaan peräänny kerran klikkaamaltaan sivulta". Ranskalaiset vaativat, että yhteiseurooppalaisen internetin pääkieleksi valitaan ranska. Le Spotify, les Hotmails ja Gallerie de IRC kuulostavat vielä ymmärrettäviltä, mutta muut eurooppalaiset saattavat nikotella kun Facebook nimetään muotoon un Service en Ligne de Réseautage Social des nord-américaines.

Kovaa vääntöä tulee myös yhteisen eurooppalaisen hakukoneen rakentamisesta. Jopa 90 prosenttia verkkoliikenteestä tapahtuu hakukoneiden kautta, joten niin saksalaiset kuin ranskalaiset haluavat räätälöidä haun omiin tarpeisiinsa.

Vuonna 2013 saksalaisten suosituimpia hakuja olivat "Matula kuollut", "vorschmack resepti", "Mesut Özil riittävät yöunet", "sudeettialueiden omistussuhteet" ja "Heike Drechsler alaston kuva". Samaan aikaan ranskalaiset hakivat muun muassa sanoilla "Albert Camus'n tuotanto", "pettinki", "etanat Roquefort", "aiheuttaako Gitanes syöpää" ja "Marion Cotillard sipsuttamassa alusvaatteisillaan".

Euroopan internetin on tarkoitus pyöriä yhden valtavan palvelimen voimin. Koska sen sijoituspaikasta ei päästy yksimielisyyteen, palvelinta siirrellään rekoilla vuoroviikoin Brysselin ja Strasbourgin datakeskusten välillä.

Datakeskusten tehtäviin on jo alettu palkkaamaan valkoisen ylemmän keskiluokan perheiden lapsia. Heidän tehtävänään on rakentaa yhteiseurooppalainen integraatioalusta, jonka kautta kaikki eurooppalainen tietoliikenne toimii kankeasti ja jossa loppukäyttäjillä ei ole käytännössä mitään mahdollisuutta vaikuttaa palveluihin tai sovelluksiin. Alustan toimittajaksi on valittu Tieto oyj.
...........

Euroopan oma internet aiotaan levittää pitkin vanhaa mannerta mahdollisimman nopeasti. Saksalaiset odottavat parhaillaan englantilaisilta telefaksia, jossa britit kertovat, lähtevätkö he mukaan Euroopan omaan internetiin vai eivät.

Puola asetti liittymisensä ehdoksi, että Euroopan internetissä ei saa olla hävyttömyyksiä, kuten pornografiaa tai protestanttisuutta. Belgia on Puolan kanssa samaa mieltä protestanttisuudesta. Hollannille käy periaatteessa mikä vain. Ranska vakuuttaa, että osa Euroopan internetin datakeskusten tulevista virkamiehistä sijoittuu joka tapauksessa tehtäviin, joissa blurrataan eräiden eurooppalaisten valtioiden päämiesten kompromettoivia, verkossa leviäviä kuvia. Tämä ns. bunga bunga -klausuuli astuu voimaan vuonna 2015.

Espanja ja Portugali lupaavat tulla mukaan "mañana". Kreikkalaisillekin Euroopan internet käy, kunhan heidän luotolla tilaamansa 10 miljoonaa MacBook Airia saapuu Pireuksen satamaan. Itävaltalaiset toivovat lisää veikeitä kissavideoita.

Pohjoismaat empivät edelleen. Ruotsi haluaa internetin käyttöön kypäräpakon ja näyttöön liimattavia varoitustarroja. Tanskan mielestä netissä pitäisi olla ennen muuta kivaa ja valoisaa. Norja tarvitsee käytännössä vain yhden verkkosivun, jossa se myy öljyä ja ostaa osakkeita. Suomi on luvannut olla hankkeen nettomaksaja, kävi miten kävi.

Homotutka käynnistettiin olympialaisissa

Venäläisvalmisteinen homotutka saatiin kuin saatiinkin toimintakuntoon Sotshin olympialaisissa. Pitkään näytti siltä, että insinöörit ryssivät hankkeen.

Homotutka eli leikkisästi gaylashnikov tunnistaa homoseksualistin yli 200 kilometrin laajuudelta ja jopa yli 15 kilometrin korkeudelta. Homotutkan aallot luotaavat muun muassa rusetteja, vakosamettihousuja, sateenkaarikynsiä, naamakettinkiä sekä turtle neck -poolopaitoja.

"Paljastimme jo homotutkan testikäytössä, että Liberacen kalmo, kissanäyttelyjen miestuomarit ja Irkutskin kaupungin palomiehet ovat totally gay", homotutkan keksijä, metallurgi-demiurgi Rodion Raskolnikov kehuu.

Varta vasten Sotshin olympialaisiin rakennettu homotutka on maksanut yli 28 miljardia euroa, ja se haukkasi Sotshin kisojen kokonaisbudjetista yli 70 prosenttia. Osa hinnasta selittyy sillä, että jostain syystä homotutka haluttiin koristella turkiksilla, kirkkaansinisellä kajaalilla ja paljeteilla.

...........

Homotutkan toimintaperiaate on yksinkertainen. Se lähettää radioaaltoina euroviisujen kappaleita ympärilleen. Kun aallot törmäävät homoseksualistiin, ne kimpoavat tanssiin ryhtyvästä homosta takaisin tutkan peileihin. Tällöin homotutkan merkkivalo alkaa välkkyä, ja se alkaa soittaa suosittua venäläistä Laika Virgin -pophittiä.

Kappale valittiin merkkiääneksi, sillä se kertoo avaruuteen ensimmäistä kertaa lähetettävästä sekarotuisesta narttukoirasta. Kuten tunnettua, koirilla on Venäjällä käytännössä kaksi vaihtoehtoa: tulla ammutuksi tai tulla ammutuksi avaruuteen.

Homotutka on aivan uudenlainen venäläisinnovaatio. Aiemmin venäläiset ovat keksineet muun muassa maailman parhaat suolakurkut (1790), ikinäjumiutumattoman rynnäkkökiväärin (1947) sekä Tetriksen (1984).
...........

Vaikka homotutka suunniteltiin kotikisojen tarpeisiin, sillä uskotaan olevan potentiaalia kansainväliseksi menestystuotteeksi. Sinisen zeppeliinin tietojen mukaan ensimmäinen tilaus tuli Suomesta, Alma Mediasta. Tämä kuitenkin kiistettiin jyrkästi, kun SZ tiedusteli asiaa: "Sori, en pysty kommenteerata, mulla on just nyt telanne päällä", Aamulehden deskistä vastannut tamperehtava miesääni sanoi.

Homotutkasta on tulossa myös näppärä iGay-versio homobaarien portsarien käyttöön. Ovimikkojen toiveissa on ollut, että wannabe-homot saataisiin pois pilaamasta rattoa.

"Homppelit ja tomppelit ollaan ennenkin osattu erottaa toisistaan, mutta varsinkin pikkujoulujen aikaan sisään tunkee kaikenlaista raisiolaista nakertajahetskua diskoamaan", turkulaisen gay-baarin portsari Jack Sandmikes sanoo.
........

Suomessa venäläisten homotutka on aiheuttanut hermostumista erityisesti laivaston pojissa, joita homotutka on kutitellut väärällä tapaa.

Maanpuolustuskorkiakoulun tutkija Pentti Hirvonen vakuuttaa, ettei sotilas-poliittis-heteroseksuaalinen uskottavuutemme vaarannu homotutkan takia.

"Ensin mekin pääesikunnassa oltiin ihan ho(o)moilasena, että "whaaaaat?", mut sit me mentiin Suokin saunaan ja oltiin niinku että well hello there!", Hirvonen muistelee tyköistuvassa, treenatun kropan  muodot paljastavassa laivaston univormussa.

Hirvonen muistuttaa huolestuneille heteropenkkiurheilijoille, ettei velivenäläisen homotutka tule paljastamaan Suomen olympiajoukkueesta yhtään pesunkestävää homoseksualistia.

Suomalaisessa kilpaurheilussa ei ensinnäkään ole yhtään homoa (no yksi, mutta kyseessä on vain muodin perässä juoksentelu ja mediahuomion hakeminen), ja toiseksi suomalaiset eivät kuitenkaan pärjää Sotshin olympialaisissa (no yksi pärjäsi, mutta kyseessä on vain muotilaji ja mediahuomion hakeminen).

"Että sikäli on turha pelko, että kukaan urheilijoistamme jäisi mitalikorokkeella kiinni tämmöisistä hinttapulihommeleista", Hirvonen sanoo.