Miesflunssa

Se alkaa painona kurkunpäässä. lounaaseen mennessä ilmassa on jo aavistus siitä, että jokin on pahasti vialla. Sitten pääsee varkain aivastus. Mies yllättyy, "Mistäs se tuli?"

Päivän mittaan saapuvat ensin kolotukset, sitten selästä leviää lihasjumi raajoihin asti. Vessassa on istuttava pöntölle, ettei huimaisi. Virtsa tuntuu poikkeuksellisen kuumottavalta, liki polttavalta. Hengitys käy raskaaksi. Oksennuttaa. Tekemättä tulleen hien aallot vyöryvät läpi kehon.

Seuraavana yönä mies herää luullen, että hänet teloitetaan roomalaiseen tapaan kaulasta kuristamalla. Kuume on noussut pikkutunteina, ja silmissä huone vääntyy hitaasti suipoksi välitilaksi, jossa leijuu suuria mustia pilkkuja. Mies ei tiedä, onko hän vielä vuoteessaan vai jo aamun palaverissa. Miesflunssa on alkanut.

Aamuun mennessä mies on muuttunut olennoksi, jonka lihakset, luut, rustot ja nesteet ovat yhtä muodotonta myttyä. Viheliäinen päänsärky yltyy, ja räkä valuu noroina poskille. Muutamassa tunnissa nenän ja suunpielten välinen alue on rapautunut hilseileväksi taistelutantereeksi. Finnejä alkaa nousta sieltä täältä. Verestävät silmät hankaavat kuopissaan niin, että ne tekisi mieli kaivaa pois paljain käsin ja laittaa pakasteeseen.

Miesflunssassa mies haluaa vain itkeä ja käpertyä, käpertyä ja itkeä. Harhat ja erityisherkkyys yltyvät. Yhtäkkiä koko Pepe Willbergin tuotanto käy järkeen, ja Frendien huumori muuttuu hauskaksi. Avaran luonnon Karhuperheen vuoden mies nyyhkyttää läpi. Yleensä vähintään yksi karhunpennuista menehtyy. Luonto on armoton, mies ymmärtää ja nyökkää. Tai nyökkäisi, jos pystyisi niskakivuiltaan liikuttamaan päätään. Teeveetä katsoessa miehen suu roikkuu kammottavasti auki, hengitys katkeilee.

Toisena flunssapäivänä mies kokee eksistentialistisen kriisin. Vällyjen välistä hän yrittää välillä ojentaa kätensä kuin kysyäkseen "Eikö minua rakasta maailmassa kukaan?" "Miksi jääkaapissa ei ole hätä-Jaffaa? "Miksen nuorena seikkaillut ja jutellut tytöille enemmän?"

Mies tekee kuolemaa, eikä liioittele. Mies tietää, että ensimmäisessä maailmansodassa kuoli enemmän miehiä pöpöihin kuin vihollisen tuleen. Kokonaiset miespolvet ovat kaatuneet flunssaan. Siksi miesflunssan kutsuminen nuhaksi on kuin luonnehtisi Sommen taistelua nahisteluksi. Taiteen keinoin miesflunssan kauhuja on ylipäätään vaikea tavoittaa. Ehkä lähimmäksi on päässyt Alejandro G. Iñárritu elokuvallaan The Revenant, joka on koskettava allegoria miehestä flunssan kourissa. 
.....................

Miesflunssa paljastaa naisen todellisen luonteen. Kaikki tietävät, että kahdesta sukupuolesta mies on se heikompi astia. Naisen keho kestää vuosikymmenten liukuhihnatyön ja päivittäisen ruokaostosten kantamisen. Se sietää kuukautiskivut ja synnytyskivut. Nainen on sanalla sanoen sitkeä, vahvasti kehollinen olento. Miesvartalo sen sijaan on herkkä kuin sveitsiläinen kello, jonka jokaisen osan pitää olla täysin paikallaan, jotta se toimisi kunnolla. Mies ei kestä sairastamista, ja hänen tuorein muistikuvansa kivusta on poliorokotteen ottaminen oudon makuisena sokeripalana. Jos miehen pitäisi nyppiä kulmakarvansa, hän tarvitsisi ensin kourallisen opiaatteja. Naisen on vaikea, ehkä mahdotontakin, ymmärtää miehen perimmäistä haurautta.

Sen sijaan nainen arvostaa voimaa ja viriiliyttä, sillä ne ominaisuudet tuottavat kyvykkäitä jälkeläisiä. Naisen empaattisuus on aina tavoitteellista: lapset puetaan hyvin, jotta nämä eivät paleltuisi ja menehtyisi. Samasta syystä moottorisahalla itsensä telonut mies saa naiselta sympatiaa, sillä mies on ollut sahaamassa klapeja lämmittääkseen naiselle rakentamansa talon.

Mutta auta armias, jos mies saa räkätaudin! Nainen ei tunne mitään sääliä miestä kohtaan jolla on flunssa, sillä se on osoitus miehen täydellisestä kyvyttömyydestä olla mies. Miesflunssassa miehestä ei ole jäljellä kuin makuuhuoneessa inisevä ihmisraunio keskellä limaisia nessutolloja ja patjan väliin pudonneita Vicks-kurkkupastilleja. Mitä sellaisella tekee.

Niinpä silloin, kun mies kipeimmin kaipaisi hoivaa ja hoitoa, nainen on vähemmän empaattinen kuin Ikean ohjeet. Nainen käskee miestä ryhdistäytymään, lopettamaan surkuttelun ja viemään lapset päiväkotiin, vaikka miesflunssan tässä vaiheessa mies on jo unohtanut, että hänellä on lapsia. Nainen muistuttaa miehelle, että on tässä ihmiskunnan historiassa paljon kovempaakin kärsitty kuin yksi nuha, mutta mies ei keksi mitään muuta kuin paiseruton, ja senkin tietyin varauksin.
......................

Jokainen miesflunssa päättyy joskus. Kun mies vähitellen toipuu miesflunssasta, hän on heikko mutta onnellinen. Hän käy paskalla, hoipertelee sitten kuumaan suihkuun ja pukee puhtaat suosikkiverkkarinsa nurin päin jalkaan. Hän rapsuttelee kuivuneita ihonpalasia pois eri puolilta kehoaan. Hän tietää selvinneensä hengissä, jokainen röpö hänen kasvoillaan on sotavamma, jokainen juotu Finrex on muisto kunnian päivistä. Iltapäivällä mies soittaa lattialla istuen rakkaimpia levyjään nuoruudestaan. Hetken aikaa hän ehti jo syvällä sängyssään maatessaan luulla, ettei koskaan enää kuulisi Stone Rosesin I Am the Resurrectionia.

Kaksi päivää miesflunssan jälkeen mies vie tahmaantuneet vuodevaatteet pihalle ja polttaa ne nuotiolla. Ilman väreillessä liekkien lämmöstä mies seisoo paikallaan ja tuntee pakahduttavaa kiitollisuutta elämälle.

Wain Muutamija Multawarpaiden Turusta Pöllimijä Asijoita

Jotakin minussa särkyi, kun kuulin Helsingin yliopiston viettävän tänä vuonna 375-vuotisjuhlia. Siis... ETTÄ MITÄ? (Tai turkulaisittain: "Kui pal he onnistuvakki yhes lauses saama asioit menemä päi Brinkkala?")

Tuntui, että kaikki meni. Sopersin hiljaa Pietari Brahen nimeä. Sitten lauloin hentoisella tenorillani "helky laulu Auran rantain silmä kirkas salamoi". Mutta ei silmäni salamoinut, sillä se oli kostunut suolaisista kyyneleistä. Olin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Hetken ajattelin, että entäpä jos vain erakoidun ja katkeroidun kuin Paavo Nurmi.

Onneksi länssuomalainen luonne ei anna periksi heti kun ensimmäiselle hansalaivalle sattuu haveri. Otin naulakosta minkkimuhvini ja marssin Pinellaan lasilliselle Chablista. Siinä tiskillä kysyin hiljaa itseltäni: "Mitä myyntimies Jethro tekisi?". Ainakaan Jethro ei luovuttaisi. Eikä Lola luovuttaisi. Eikä Saku koskaan luovuttaisi.

Sitten yhtäkkiä kuulin Mikael Acricolan (tai mahdollisesti Pinellan baristan) äänen: "Maisteri, Sinun on kirjoitettawa näistä cohtuuttomista wääryyxistä."

Palasin Ajurinkadulla sijaitsevalle työhuoneelleni ja panin Eurooppa 3:n debyyttilevyn Kosketuksia LP-soittimeeni. Fundeerasin manumaisesti tovin, avasin tuliterän MacBook Airini ja annoin näppäimistön laulaa. Samalla hetkellä kaikki Turulle tehdyt kataluudet vyöryivät syvältä sielustani hyökyaaltomaisesti näytölle. Olin nopeampi kuin Paavo Nurmi. Olin sulosointuisempi kuin Miisa. Olin liekeissä kuin Minihinta.

Wain Muutamija Multawarpaiden Turusta Pöllimijä Asijoita

Turun Akatemia (eli sittemmin Helsingin yliopisto)
Eräs häpeällisimmistä akateemisen maailman tapahtumista on väittää Helsingin yliopiston olevan 375-vuotias. Turkulaisen raplyyrikko Nikke T:n mukaan "No way ei käy se tyyli, siihen lähtee mukaan vain maksullinen lyyli". Turun akatemia on Turussa vuosina 1640–1828 toiminut Suomen ensimmäinen yliopisto. Jos, siis JOS, Helsingin yliopisto kehtaa viettää 375-vuotisjuhlaa tänä vuonna, niin allekirjoittanutta maisteria on turha kutsua paikalle. Katsokaa nyt hyvä mies vaikka Wikipediasta ensin perusasiat, arvoisa kansleri Thomas Wilhelmsson!

Pääkaupunkius
Eräs häpeällisimmistä Suomen historian tapahtumista oli siirtää pääkaupunki vuonna 1812 Turusta Helsinkiin. Suomen suuriruhtinaskunnan senaatin talousosaston varapuheenjohtaja Carl Erik Mannerheim kirjoitti muistelmissaan sen olleen virhe, johon olivat vaikuttaneet suomalaiset "onnenonkijat ja projektimaakarit".

TPS:n jääkiekon Suomen mestaruus 1994
Eräs häpeällisimmistä Suomen urheiluhistorian tapahtumista oli Otakar Janeckyn korkealla mailalla huitoen tehty maali TPS-Jokerit-finaalisarjassa. Pienemmästäkin on tsekkiä Euroopassa sakinhivutettu.

Romantiikka
Turun romantiikka oli 1800-lukulainen kirjallisuusliike. Sekin vietiin itään. Uudeksi nimeksi tuli siellä Lauantaiseura. Miettikääpä sitä. Vähän kuin muuttaisi parmankinkun lauantaimakkaraksi ja väittäisi sitä samaksi tuotteeksi.

Kirjamessut & Down By The Laituri sekä KAIKKI trendikkäät konemusiikkitapahtumat Suomessa ikinä
Ne olivat kaikki Turussa ensin. Ymmärrän, että matkiminen on imartelun muoto, mutta Down By The Kemijokeen raja on viimeistään vedettävä. Keksikää jotain itsekin, multavarpaat! Onneksi me turkulaiset keksimme hipsteritapahtumia sitä mukaa, kun niitä nälkämaahan varastetaan. Nähdään taas H2Ö:ssä!

Levottomat-elokuvasarja
Eräs elokuvateollisuutemme häpeällisimmistä hetkistä oli se, kun riipaisevasta ja elämänmakuisesta Levottomat-elokuvasta tehtailtiin halpahintaisia jatko-osia, joissa niin tapahtumapaikka kuin tematiikka oli muuttunut tunnistamattomaksi. Alkuperäisessä, herkässä aikalaiskuvauksessa seurataan turkulaisen komistuksen Arin (nimi muutettu) eksistentiaalisia kasvukipuja Turun keskustassa ja Ruissalon rannoilla. Jatko-osat taas ovat mauttomia, Anssi Kelan musiikkia sisältäviä tekeleitä, joissa paperinohuet kolmekymppiset karaktäärit harrastavat irtosuhteita.


PS. Maisteri ei ole unohtanut sitä, kun Hjarrys Harkimo yritti ostaa Suomen Joutsenen Helsinkiin. Ei todellakaan ole.

EnTahdo2013

EnTahdo2013-kampanjan promomateriaalia.

Hyvinkääläisen pirttikaluston keskellä istuu äkäinen mies. Insinööri Jussi Maunowaaria, 54, ärsyttää jatkuva homopuhe. Hänen mielestään homous on "ohimenevä villitys", jota media tuputtaa ihmisille väkisin.

"Homoseksualismi, älypuhelimet ja euro ovat tällaisia päiväperhoja. Olen muijalle sanonut, että kaikki käy, mutta homostelemaan ja euroilla maksamaan en ala. Ja hyvin se päätös on pitänyt, lukuun ottamatta toissavuonna tehtyä Mallorcan-matkaa."

Maunowaari on nopeasti laajenevan EnTahdo2013-kampanjan puuhamies. Kansalaisliike EnTahdo2013 kokoaa suomalaisia vastustamaan ehdotusta uudeksi tasa-arvoiseksi avioliittolaiksi.

Maunowaarin poliittis-seksuaalinen herääminen tapahtui loppukeväästä erään Nelosen sisustusohjelman aikana. Ohjelman jokaisessa jaksossa tavallisen suomalaisen kotiin tehdään yhdelle seinälle hauska koristetapetti ja keittiösaareke. Silloin Maunowaari päätti aloittaa verkossa EnTahdo2013-kampanjan. Se on kerännyt jo tuhansia rehellisen heteromaisia nimiä nettivetoomukseensa.

"Minulla meni vain kuppi nurin. Että aina sen homon pitää sisustaa samalla lailla yhtään välittämättä asunnon historiasta tai asukkaista! Ei jumalauta koristetapetti kaikille sovi. Suurin osa kodeissa asuvista on kuitenkin heteroja, ja heterot tykkäävät puolipaneloinnista ja lehmäntaljoista. Sellaista Kari Vepsän tyyliä. Siinä on muuten hieno ukko: hevosmies, laulumies ja naistenmies."

Maunowaaria harmittaa myös se, että Urheiluruudun miestoimittajalla on välillä pinkki takki. "Ihme vonkuleita ne nykyään Yleisradioonkin ottavat. Missä ovat sellaiset ajattomat ja luottamusta herättävät miehet kuin Erkki Toivanen!", Maunowaari jyrähtää.
........

Myös akaalaisessa Taajamahomo ry:ssä innostuttiin EnTahdo2013-kampanjasta. Taajamahomolaisia huolettaa lasten kohtalo homojen pauloissa. Yhdistyksen puheenjohtaja, FM Sini Österi-Kultti puhuu suoraan siitä, miten ahdistuneita pikkupaikkakunnilla ollaan maaseudun homotilanteesta.

"Ei meillä ole mitään sitä vastaan, että homot asustelevat kaupungeissa, mutta kun eihän nämä nykyiset homot pysy siellä vaan tunkevat mökkeilemään ja avioliittoon. Uskaltaako tässä lastaankaan jättää metsätien bussipysäkille, kun homo saattaa jolkottaa siellä tuliterissä merkkilenkkareissaan?"

Österi-Kultti huomauttaa, että homo on kuitenkin aina homo, eli se voi käyttäytyä arvaamattomasti. Esimerkiksi tehdä kestävän permanentin, ajaa rekkaa tai kikattaa. "Eikä lapsi vältttämättä osaa edes pelätä homoa!", Österi-Kultti parahtaa.

Taajamahomoaktiiveja hiertää erityisesti ajatus homojen adoptio-oikeudesta. "Ajatteles nyt, miten paljon niitä homoparien lapsia kiusataan koulussa, kun olemme ensin välittäneet omat ennakkoluulomme kakaroillemme", yhdistyksen kakkosmies Antti Raksi pyörittelee silmiään.

Raksi kertoo, että Yläneellä sattui hiljattain tapaus, jossa homo oli tullut kylälle asti ja käynyt Siwassa sekä pitkäripaisessa. Silminnäkijähavaintojen mukaan homo oli ollut säkäkorkeudeltaan noin 180 senttiä, ja pitänyt värikästä paitaa. Paikallisen lavatanssiyhdistyksen kassanhoitaja, rouva Norma Tiivisen mukaan kyseessä ei kuitenkaan ollut homo, vaan ohikulkumatkalla ollut eteläamerikkalainen tanssikoulunopettaja. "Sataprosenttisella varmuudella hetero", Norma Tiivinen vakuuttaa ja kääntää pöydällä pölyttyvän hääkuvansa lappeelleen.

Yläneellä homohavainnosta ollaan kuitenkin varmoja. "Se oli varmaan näitä trans-ihmisiä kun kovasti kyseli, että milloinkas se bussi Tampereelle lähtee", lippakioskilla seissyt Tuomas Naitvissinen tuumii.

.......

Suurinta suosiotaan EnTahdo2013-kampanja kerää myöhäisherännäisliikkeissä. Laukaan josvieläootvapaakirkossa halutaan pitää perhearvot erossa persearvoista.

"Me uskossa olevat vietämme suurimman osan valveillaoloajastamme kuolemaa ja seksiä ajatellen. Että panemista tulee mietittyä ihan pirusti", salin takarivissä istuva Ensio Sleijeri kuiskaa. Hän puhuu hiljaa, ettei herättäisi läsnäolijoita.

Seurakuntalaiset ovat erityisen huolissaan nuorista, joiden mieheksi tai naiseksi kasvamiseen nykyinen homopropaganda heidän mukaansa vaikuttaa. He yrittävät parhaansa mukaan pitää nuoret kaidalla tiellä. Siksi lukupiirin vetäjä kokoaa kaikki seurakunnnan 17–21-vuotiaat tytöt ja nuorukaiset niin sanottuun etukäteiseheytykseen. Tilaisuuksissa tarjotaan piparia ja pikkupurtavaa, sillä porukan päällysmies syö mielellään kuormasta. "Eihän näissä lahkohommissa muuten mitään tolkkua olisikaan", suoraan poliisikuulusteluista haastatteluun karauttanut Veijo Burzumi huudahtaa ja taputtaa kultasormustimillaan Mersunsa rattia. 

Seurakuntalaiset korostavat, että he eivät vihaa homoja ihmisinä vaan ainoastaan heidän elämäntapaansa, käyttäytymistään, ulkonäköä, mielipiteitä ja arvomaailmaansa. "Vihaa syntiä, älä syntistä. Emme me syrji muitakaan epänormaaleja", Sleijeri muistuttaa.

........

EnTahdo2013-kampanjan kotisivut.

Jutun tausta-aineistoksi on haastateltu kaikki Uuden Suomen nettikirjoittelijat.

Kesänmaisteri kehrää kun päivänkehrä hohkaa

Maisteri huolettomassa
vaaleassa kesälookissa.

Ei, kesämaisteri ei ole olutmerkki. Mutta jos se olisi, se olisi vehnäinen, pirtsakka ja parahultaisesti sitruunainen.

Sinisen zeppeliinin tyyliopas esittelee Teille kesän maisterin (#kesänmaisteri). Näillä vinkeillä ette voi epäonnistua!

Kesällä maisteri rentoutuu, mikäli valtakunnan olosuhteet sen sallivat. Kuten sanassa sanotaan [Maist. 18:9], "maisteri ei milloinkaan voi rakastaa vapaa-aikaansa niin kuin hän rakastaa isänmaataan."


Maisterin kesälook

Maisterin (kesä)rusketusta kuvailen vaalean meripihkan sävyiseksi. Missään nimessä oranssin kiiltävä saati punoittava pinta ei ole maisterille hyväksyttävä väritys, sillä maisteri ei ole hummeri. Maisterille ei tule pisamia, ja jos tulee, ne peitetään kevyellä meikkivoiteella.


Maisterin kesäkerrasto on
ilmava ja ihonmyötäinen. 

Kesämaisterin pitää olla pikkasen dandy. Pikkutakki, kauluspaita, koristeltu taskunenäliina koristavat kesämaisterin jäntevän solakkaa ylävartaloa. Jalassa maisterilla on hyvin niukat, joko valkoiset tai pinkit lyhät sekä kirkkaan valkoiset tai navy-siniset kangastossut. Kesänmaisteri irrottelee rohkeilla väreillä.

Maisteri ei ikinä esiinny sandaaleissa tai avokkaissa. Maisterilla ei myöskään koskaan ole reppua, vaan joko kangaskassi, putkikassi tai golf-bägi. Maisterin nahkasalkku pidetään auringolta suojassa joko eteisaulan kaapissa tai toimiston pöydän alla. Ennen kesälomaa maisterin tarkastaa, ettei sinne jää esimerkiksi suklaalevyä ja kosteaa villapipoa muhimaan.

Tapainkonsulentti rva Kaarina Suonperän mukaan mustaan pukeutuvat vain hautajaisvieraat, boheemit taiteilijat ja rappiolla olevat. Kesällä maisteri saa kuitenkin lisätä lookiinsa tarkoin harkittuja mustia yksityiskohtia, kuten neuleen tai kapean solmion. 


Koska kesämaisteri ei pidä yökerhoa Ibizalla, hän käyttää koruja hyvin säästeliäästi. Toki maisterin rannekello kestää yli 1 000 metrin syvyyteen sukeltamisen. 

Pinkit lyhät piristävät.

Maisterin kesädrinkki ja kesälounas


Maisterin suvisima on jäähileinen ja värikäs, mutta alkoholimäärältään rapsakka (6-8 cl). Maisterin mojito sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen, sillä "it must be five o'clock somewhere". Tavallisesta mojitosta maisterin mojito eroaa siinä, että rommin lisäksi mojitossa on liraus triple seciä. Kokeile jo tänään!

Kovemman irrottelun jälkihoitoon maisteri nauttii Bloody Marya, mutta ainoastaan täsmälleen oikein tehtynä: sellerin varren lisäksi pintaan pitää töpötellä riittävästi tabascoa. Tomaattimehun valintaan tulee kiinnittää erityistä huomiota. Kesän maisteri käyttää vain eettisesti puristeltuja tomaatteja.

Maisterin mojito tuntuu koko kropassa.

Kesällä maisteri syö joka päivä ulkona. Helteellä on hyvä hetki keventää, joten maisteri popsii runsaasti kasviksia, marjoja ja etelän hedelmiä. Erityisesti suositaan ankanrintasalaattia. Aikaa pitää varata myös samppanjalle ja mansikoille sekä saaristolaispöydälle silleineen. Kesällä on aina kiire!


Maisterin kesävinkki

"Pidä mieli kirkkaana ja paita puhtaana."


Maisterin kesägroove

Maisterin levylautasella pyörii kesällä uutta, vanhaa, sinistä ja lainattua. Tänä kesänä ne ovat Daft Punk: Random Access Memory; The House That Trane Built: The Story of Impulse Records; Neil Young: Sleeps with Angels ja A Tribute To Caetano Veloso. Suositellaan myös Warner Musicin erinomaisen hienoa Suomalaisen musiikin historia -verkkopalvelua, joka on ehdottomasti vuoden kevytmusiikillinen kulttuuriteko!

Muchas Salitos, bailandos merengues!

Kevyttä kesälukemista.

Maisterin kesäkirja

Maisteri sivistyy suvellakin. Kivassa kangaskassissa kulkee mukana paitsi iPad 3 myös pehmytkantisia pokkareita.

Tänä sesonkina perehdytään kolmikymmenvuotisen sodan alkupuoliskoon modernin sotatieteen näkökulmasta Olli Bäckströmin suurteoksen Polttolunnaat avulla. Jännityksestä vastaa luovalle luokalle räätälöity hittijännäri, Gillian Flynnin Kiltti Tyttö. Lepppoisaksi rantakirjaksi maisteri ahmaisee Carlos Ruiz Zafónin Marinan.


Lopuksi

Maisterin kesän voi tiivistää sanoihin jogo bonito – kaunis peli.


Aurinkokuninkaalla oli kaikkea paitsi yksityisyyttä

Herman Lindqvist:
Aurinkokuningas
Ludvig XIV

Aurinkokuningas Ludvig XIV (1638–1715) on kenties historian kuuluisin itsevaltias. Neljävuotiaana valtaistuimelle noussut Ludvig hallitsi Ranskaa yli 70 vuotta.

Tuona aikana hän nosti Ranskan maailmanvallaksi, piti korskeaa hovia, jonka tapoja matkittiin ympäri Eurooppaa, synnytti ranskalaisen keittiön ja rakennutti Louvren, barokin vaikuttavimman monumentin. Ruotsalaisen populaarihistorioitsija Herman Lindqvist on jälleen kirjoittanut vetävän elämäkerran, tällä kertaa miehestä, joka loi oman aikakautensa.

Kirjaa lukiessa hämmästyy pitkäaikaisen kuninkaan loputtomasta tarmosta. Ludvig järjesti maan koko hallinnon uusiksi, hän kävi menestyksekkäitä sotia, joiden seurauksena Ranskasta tuli lyhyeksi aikaa maailman ainoa suurvalta, ja Aurinkokuninkaasta maailman mahtavin valtionpäämies. Apunaan Ludvigilla oli poikkeuksellisen päteviä virkamiehiä, jotka uurastivat kuninkaansa hyväksi kuolemaansa asti. Kun kuningas vuonna 1715 kuoli, surtiin, että Ranskan kultainen vuosisata päättyi. Tuolloin seuraava suurvalta oli jo teossa kanaalin pohjoispuolella.
........

Lindqvistin elämäkerran ansio on, että se keskittyy suurvaltapolitiikan sijaan aurinkokuninkaan arkipäiväiseen elämään. Tavallaan kuninkaan elämä ei ole koskaan hänen omansa, vaan suuren ihmisjoukon yhteistä elämää. Aurinkokuningas eli riittien keskellä.

Aurinkokuningas eli yltäkylläisyydessä, mutta yksityisyyttä hänellä ei ollut oikeastaan lainkaan. Aamu alkoi heräämisellä, johon otti osaa kymmeniä ihmisiä. Kuningas tarkastettiin ja puettiin. Jos kuninkaan piti päästä pikkulaan, hän toimitti samalla muitakin askareita ja vastaili pöntöltä esimerkiksi kyselyihin.

Lindqvist kuvaa tarkasti ja elävästi hovin päivittäistä elämää Louvressa, jonne muutettiin rakennuksen vielä ollessa kesken. Päivällä otettiin vastaan ministereitä. Lounaan kuningas söi hiljaa "yksin" ikkunan edessä. Yksin syöminen tarkoitti, että toimitusta seurasi vierestä monipäinen joukko. Seuraksi lähetettiin tavallisesti puhelias ja koristautuva veli Filip, joka vietti mieluiten aikaa hovin nuorten miesten kanssa kujeillen. Iltapäivällä kuningas metsästi, ja hän oli taitava ampuja vielä vanhoilla päivillään.

Loppuiltapäivästä liki puolille öin Ludvig XIV hoiti valtiollisia asioita, kuunteli raportteja, allekirjoitti asiakirjoja ja vastaanotti neuvonantajiaan. Sen jälkeen oli vuorossa vielä loistelias illallinen, jossa kokit kokeilivat jatkuvasti uusia asioita. Näin sai alkunsa tuntemamme ranskalainen keittiö. Kun kuningas pääsi vihdoin maate, verhot vedettiin suuren vuoteen eteen ja henkilökohtainen palvelija jäi nukkumaan vuoteen päähän.
........

Aurinkokuningas ahersi myös ei-valtiollisten asioiden parissa. Ludvig oli tunnettu naistenmies, jonka petipuuhat sekä huvittivat että herättivät pahennusta aikalaisissa. Kun kuningas matkusti, mukana kulki niin vaimo kuin kolme "virallista" rakastajatarta. Toisinaan kuningas yllätettiin kylpylästään naisseurassa. Toisin kuin Englannin Henrik VIII, Ludvig kohteli naisiaan varsin hyvin. Avioliitto kuningattaren kanssa oli toki alusta alkaen "tekninen" kuten kuninkaallisten avioliitot tuohon aikaan olivat, mutta Ludvig arvosti vaimoaan. Rakastajattaret saivat uskomattomia lahjoja, ja lukuisat lehtolapset kiikutettiin maaseudulle piiloon, mutta heidän elatusmaksunsa olivat hulppeat. Ajan mittaan kuninkaan yöjuoksut jäivät ja kuningas kiintyi poikansa kasvattajaan.

Herman Lindqvistin myötäsukainen elämäkerta saa paikoin unohtamaan, että aurinkokuninkaan aika ei suinkaan ollut yhtä auvoa alamaisille. Jatkuvat sodat ja katovuodet köyhdyttivät maata, uskonvainot kohdistuivat hugenotteihin, ja Ranskasta pakeni osaavaa väkeä naapurimaihin. Ludvig itse ei ollut järin uskonnollinen, mutta piti käsittämättömänä, etteivät kaikki alamaiset kuuluneet samaan kirkkoon kuin hän. Myöhemmin tutkijat ovat päätyneet tulokseen, ettei kuningas tiennyt, miten julmasti vääräuskoisia maassa kohdeltiin.

Prinsessa Madeleinen häät

Madeleine Thérèse Amelie Josephine.

Jokaisessa suomalaisessa asuu pieni rojalisti, ja Matti Klingessä vähän suurempi rojalisti. Useimpina päivinä rojalistina oleminen on upeaa: Kävelet puoliltapäivin torille ostamaan luomuvihanneksia, avaat kello 13 maissa ensimmäisen pullon Chablis Grand Cru'ta ja heität Ralph Laurenin valkoisen neuleen rennosti hartioillesi illan
viiletessä.

Mutta jokaisen rojalistin elämässä tulee eteen se kipeä hetki, jolloin hänen sydänten prinsessansa menee naimisiin. Tämä hetki koittaa minulle lauantaina, kun entinen huliviliprinsesssa Madeleine vihitään mielitiettynsä, julkisuutta kaihtavan ulkomaalaisen finanssianalyytikon Christopher O'Neillin kanssa Tukholmassa.

Kuninkaallinen hääpari vihitään Kuninkaanlinnan kirkossa, ja vihkimisen jälkeen tuore hääpari matkaa kaupungin halki hevosvaunuissa. Myöhemmin matka jatkuu veneellä kohti juhlapaikkana toimivaa Drottningholmin linnaa. Häät ovat epävirallisemmat ja pienimuotoisemmat kuin tulevan Ruotsin hallitsijan Victorian häät kolme vuotta sitten. Paikalle ei esimerkiksi tule valtionpäämiehiä, vaan Euroopan nuoren polven kuninkaallisia, aatelistoa ja hääparin ystäviä.

Jännityksellä odotan, tuleeko Argentiinasta kuningatar Silvian sukulaisia Eurooppaan. Hehän muuttivat sinne 1940-luvun puolivälissä, eräiden vanhalla mantereella sattuneiden kahnausten jälkeen.
........

Olen seurannut Madeleinen eli Madden uraa siitä lähtien, kun hän kirjoitti ylioppilaaksi silloisen ystävänsä Louise Gottliebin (sic!) kanssa 2001. Monialaisena ja lahjakkaana ihmisena Madeleine on opiskellut yliopistolla muun muassa englannin kieltä, arkkitehtuuria, valtiotiedettä, etnologiaa, muotoilua ja oikeustiedettä. Filosofian kandin paperit hän suoritti vuonna 2006, ja on sittemmin jatkanut jopa maisterin opintoja. Opiskelujensa jälkeen Madeleine työskenteli YK:ssa UNICEFin palveluksessa New Yorkissa. Vuodesta 2010 Madeleine on työskennellyt samassa kaupungissa World Childhood Foundationin palveluksessa hyväntekeväisyystyössä. Upea nuori nainen.

Onkin harmillista, ettei 2000-luvun alkupuolella kaavailtu uusi valtioliitto Ruotsin ja Suomen hienojen kansakuntien välillä näytä toteutuvan. Ajatushan oli, että Madeleine olisi mennyt suomalaisen kanssa naimisiin ja näin Madeleinesta olisi saatu Suomen (ent. Itämaa) prinsessa. Toki toivoa vielä on, jos Carl Philip löytää itselleen mukavan suomalaisen naisen.

Tätä Madeleinen miestä sen sijaan en tunne ollenkaan. Mikä lie jamppa. Jokin minua tuossa aurinkolasien taakse kätkeytyvässä lohkareleuassa epäilyttää, sanonpahan vaan.

Joka tapauksessa Madeleinen kunniaksi Sinisen zeppelinin musacorneri tarjoaa soittolistan kaikille meille, joille Madde on merkinnyt paljon herkkinä kasvuvuosinamme. Madeleinen valoisaan hymyyn on voinut tukeutua vähän ikävämpänäkin päivänä. Nessut esiin! 

Guns 'n' Roses: November Rain

Dolly Parton: I will always love you

Celine Dion: All by myself

Bon Jovi: Always

Chris DeBurgh: Lady in red

Meatloaf: I'd Do Anything for Love (But I Won't Do That)

Elton John: Candle in the wind

Army of Lovers: Crucified

......

Loppuun pieni joutilaisuuden privilegion ylistys, onhan lauantaina luvassa ihkaoikeat kuninkaalliset häät.

Kerran vuodessa televisiosta tulee ohjelma, jossa näytetään Ruotsin kuninkaallisten vuodenkiertoa. Joka vuosi samat tapahtumat toistuvat. Kuningas käy kalassa, kuningatar vilkuttaa ja hymyilee (joka vuosi hieman kireämmin). Prinssi Carl Philip nojailee veneen kannella. Kruununprinsessa Victoria saa kukkakimpun lapsoselta. Aasialaisdiplomaatit yrittävät pitää katseensa tiukasti Madeleinen silmissä Nobel-illallisilla. Hyväntuulisessa dokumentissa on kumma montypythonmainen pohjavire. Koko ajan vain odottaa, että Graham Chapman ilmestyy ruskeassa univormussaan keskelle kuvaa ja huutaa "This is getting too silly!"

Mikään ei kuitenkaan voisi olla kauempana totuudesta! Kuninkaalliset näyttävät elämällään meille moraalista esimerkkiä. Kuninkaalliset ovat näet downshiftaajia. He ovat päässeet irti tuottavuuden ja kvartaalitalouden oravanpyörästä. He pystyvät keskittymään hyväntekeväisyyteen, tärkeimpiin ihmissuhteisiinsa ja itsensä henkiseen kehittämiseen. Tai orgaaniseen viljelyyn, kuten prinssi Charles. Tämän kaiken he tekevät julkisin varoin. Tässä tavoitetta meille kaikille, jotka vain haaveilemme downshiftaamisesta. Oppi ottakaatte kuninkaallisista.  

Ikävää ja asiatonta loiskiehuntaa toki aina on. Pari vuotta sitten niin Carl Philipiä kuin Madeleinea syytettiin laiskottelusta. Asiaa tutkineen toimittajan mukaan Carl Philip ei ollut saanut koulussaan aikaan yhtään ainoaa opintopistettä koko syyslukukautena. Opiskelun sijaan prinssi oli lähinnä lomaillut koko syksyn, ensin Thaimaassa ja sitten Etelä-Afrikassa, yhdessä keskiaukeaman tyttöystävänsä Sofia Hellqvistin kanssa. Prinssillä oli koko tuon syksyn aikana ollut vain yhdeksän virallista edustustehtävää, joista lyhyimmät vain parinkymmenen minuutin mittaisia.

Pitää vielä lisätä, että etenkin kuningatar on paheksunut sulojaan mediassa vilautelleen Hellqvistin ja prinssin suhdetta. Kuningas pysyi varsin hiljaa kohun aikana. Hänet kun on ikävästi yhdistetty ammattimaiseen sulojen vilautteluun jo aiemmin. Kuningas tietenkin kiisti tällaiset perättömät väitteet. 

Toivoisin, että tällaiset häväistyskirjoitukset loppuisivat. Onneksi Victorian ja Danielin häät sekä kruununprinsessa Estellen syntyminen ovat kääntäneet mediahuomion asialinjalle.
.......

Ruotsalaisia emme ole, ja venäläisiksi emme tahdo tulla, joten kerääntykäämme siis viikonloppuna tv-vastaanotinten äärelle seuraamaan naapurinprinsessan häitä. Yle TV1 näyttää häät suorana lähetyksenä ensi klo 16.35 alkaen. Pasila, Du Gamla Du Fria.

Ja tuhannesti onnea Madde!

Lisää kuninkaallisista häistä:  

Virallinen hääsivusto Ruotsin kuningashuoneen verkkosivuilla.
Kuninkaalliset-blogi

Tulilahden murhat, Kyllikki Saari ja Bodominjärven legenda

Tulilahden kadonneet neidot.

Murhatarinat kuuluvat kesään kuin mökin ulkohuussista löytyvät Apu-lehden vuosikerrat. Suomen rikoshistorian eittämättä legendaarisimmat tapaukset ovat Kyllikki Saaren murha 1953, Tulilahden kaksoismurha 1959 ja Bodominjärven murhat 1960.

Hiljattain tuttuni kysyi, mikä on mielestäni Suomen kiehtovin rikos kautta aikain. En osannut vastata, mutta kysymys jäi askarruttamaan.
........

Innostukseni tosielämän rikostarinoihin juontaa juurensa lapsuuteen asti. Opin lukemaan hautakivistä ja isoisäni punakantisista, painavista Pohjolan poliisi kertoo -kirjoista, joita isoisä piti hyllyssä kassakaappinsa vieressä. Lapsena kuvittelin, että kassakaapissa makasi sodasta tuotu Luger ja kasa timantteja.

Kun pojannaskalina ahmii tuhansia sivuja poliisin tutkintapöytäkirjoihin perustuvaa lakonista tekstiä ja suttuisia mustavalkoisia rikospaikkakuvia, kehittyy makaaberi kiinnostus rikostarinoihin. Kultaiset enkelinkiharani menivät pikku väkkärälle ainakin lukiessani Kokemäen leivinuunisurmaajasta, joka muurasi vaimonsa keittiöönsä ja eleli asian paljastuttua samassa pirtissä vielä vuosikausia.

Nykyään seuraan satunnaisesti Murha.info-sivuston keskusteluketjuja, joissa amatöörit pohtivat avoimia rikostapauksia ja kehittelevät mitä hullunkurisimpia teorioita. Suosittelen sivustoa kaikille vilkkaalla mielikuvituksella varustetuille iltalukemiseksi. Kyllä ei nimittäin tule hyviä unia, eikä oman kullan kuvia.
............

Palataan takaisin Suomen rikoshistorian kiehtovimpaan tapaukseen. Suomessa on vuosikymmenten kuluessa tehty mitä eriskummallisimpia rikoksia, ja muutamat niistä sattuvat aivan viime vuosille, esimerkiksi vanhuksia surmannut myrkkyhoitaja ja tietenkin edelleen kesken oleva Ulvilan surma kaikkine juonenkäänteineen. Jotkut rikokset ovat ainoastaan vastenmielisen kammottavia, kuten Pirkkalan paloittelusurmat tai Hyvinkään paloittelusurma. Vähemmän tunnettu, edelleen avoinna oleva suomalainen sarjamurhaajatapaus on Hausjärven hiekkakuoppasurmat.

Murhienpudottelu sikseen. Joudun näet sanomaan, että mielestäni kiehtovimmat suomalaiset rikokset ovat jo alussa mainitut tapaukset Tulilahti, Kyllikki Saari ja Bodominjärvi. Miksi?

Ensinnäkin, tapaukset jäivät ratkaisematta, joten niihin liittyy lukematon määrä urbaanilegendoja, hajanaisia faktoja ja epämääräisiä väitteitä. Selvittämätön rikos kiehtoo mieltä aina enemmän kuin ratkaistu. Niin kauan kuin tekijä on tuntematon, mielikuvitus saa laukata vapaasti. Salaliittoteoreetikot ovat kytkeneet nämä kolme tapausta jopa toisiinsa. Yksi mielikuvituksekkaimmista versioista on, että Hans Assmann niminen hanslankari ja narkomaani olisi ollut DDR:n agentti ja Suomea sekä Ruotsia kiertäessään myös naisia jahtaava sarjamurhaaja, jonka teot Suomen valtiovalta peitteli Neuvostoliiton takia.

Tarkennan, että nuo kolme tapausta eivät ole täysin "pimeinä". Ilmeisesti poliisi tietää Kyllikki Saaren murhaajan, muttei paljasta tekijän henkilöllisyyttä, sillä tämä on maannut haudan levossa jo pitkään. Bodominjärven murhista käytiin oikeutta liki kymmenen vuotta sitten, ja oikeus vapautti silloisen epäillyn syyttömänä tekoon. Oikeudenkäynnistä jäi elämään epäillyn letkauttama lause "Olen syytön ja sillä sipuli". Tulilahden teoista syytetty Runar Holmström hirttäytyi selliinsä ennen oikeudenkäyntiä. Holmström vannoi viimeiseen asti olevansa syytön.

Kun tekijäkin tiedetään, rikoksesta tulee ulkopuolisille vain päivän uutinen ja esivallalle hallinnollinen prosessi. Suomalainen henkirikoshan ei tyypillisesti ole mikään Hercule Poirot'n harmaita aivosoluja vaativa mysteeri. Tunnetun suomalaisen rikospoliisin mukaan "suomalainen on niin ujo, että se tappaa vain tuttuja". Suomalaiselle miehelle vaarallisin ihminen on juopottelukaveri, ja naiselle se "meirän isäntä" eli oma kumppani. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen sivuiltä löytyy Suomen henkirikostilastoja.
.......

Toiseksi – tämä on kenties itselleni se painavin syy valita nämä rikokset kiehtovimmiksi – ne kaikki tapahtuivat maaseudun rauhassa, suomalaisessa lintukodossa, Suomen suvessa. Näissä murhatarinoissa suomalaiskansallinen kauhukuvasto ja kansallisromanttinen kuvasto limittyvät toisiinsa: Korkea kesäpäivä, matala suohauta. Tyyni järvi, tyttöset polkemassa pitkin hiekkateitä. Järven yli kiirii kaihoisa rautalankamusiikki. Mekonhelmat heiluvat, tuntuvan alkoholipohjainen öödekologne lehahtaa, hyttyset pörräävät, nuorukaiset suoristavat nahkakravattejaan, ottavat hörppyä salaa tanssilavan takana. Kylillä nähdään Hans Assmann ja mystinen mopomies. Tuntemattomalla miehellä on teltta pystyssä.

Ehkä juuri Tulilahden ja Bodominjärven murhien takia Suomen maaseutu puistattaa minua samalla lailla kuin se puistattaa maailman kuuluisinta konsultoivaa etsivää Sherlock Holmesia. Eräässä tarinassa Holmes ja hänen uskottunsa tohtori Watson matkustavat Englannin maaseudulle ratkaisemaan tapausta. Pikkuporvarillinen Watson ihastelee junan ikkunasta maalaismaisemaa, mihin Sherlock toteaa lakonisesti, ettei voi olla miettimättä, mitä hirveyksiä yksinäisissä taloissa tapahtuu. Suomalaisen murhan ahdistavin tapahtumapaikka on tuppukylä, pimeä pirtti tien päässä.
........

Kolmanneksi niin Kyllikki Saaren tapaus, Tulilahti kuin Bodominjärvi tarinoita kadonneesta Suomesta. Ne ovat legendoja aikakaudelta, jota pidetään viattomana ja puhtoisena. Tämä ei tietenkään ole totta, sillä Suomi ei koskaan ollut viaton eikä puhtoinen. Tapausten uutisoinnista ja etenkin vanhoista valokuvista tulee mieleen synkkä, köyhä ja henkiseltä ilmapiiriltään ankara maa. Suomi ja suomalaiset näyttävät umpimieliseltä ja rujolta kansakunnalta, joka yritti ymmärtää tapahtuneita väkivallantekoja. Pahuuden ajateltiin luonnollisesti tulevan jostakin ulkoapäin, mutta todellisuudessa pahuus oli silloin aivan kuten nyt keskuudessamme. Kyläteillämme ja pirteissämme.


17. toukokuuta tulee kuluneeksi 60 vuotta Kyllikki Saaren murhasta.