Näytetään tekstit, joissa on tunniste perätuhto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perätuhto. Näytä kaikki tekstit

8. tammikuuta 2014

Urheilujohtajien valinta Sotshiin loppusuoralla

Suomi valitsee Sotshin olympialaisiin lähtevät urheilujohtajat ensi viikonloppuna. Koko valintaprosessi on haluttu tehdä mahdollisimman törkeäksi.

Suomesta lähtee matkaan ennätysmäärä urheilujohtajia. Jokaista lajia edustaa kolme urheilujohtajaa, ja lisäksi kesälajien johtajat lähtevät hakemaan arvokasta kisakokemusta.

"Valintakriteerit ovat erittäin tiukat. Pitää olla urheilujohtaja, ja pitää olla mies", valintakomitean puheenjohtaja, urheilujohtaja Julius Skutnabb sanoo.

Kansainväliset urheilujohtajat valitsivat yhteistuumin kisapaikaksi Sotshin, sillä se kuulostaa selvinpäin ja hutikassa lausuttuna suurin piirtein samalta. Suomalaiset urheilujohtajat olivat ehdottaneet kisapaikoiksi myös Heerenveeniä ja Müncheniä. Suomalaisilla urheilujohtajilla on erityisen ikäviä lausumismuistoja Garmisch-Partenkirchenin ja Cortina d'Ampezzon kisoista.

"Muutaman tsinitonikin jälkeen esimerkiksi 'Squaw Valleyn olympialaiset' on aivan mahdoton sanoa. Nyt jo huolestuttaa, miten selviämme Pyeongchangissa 2018. On ylipäätään typerä idea järjestää kisat Pohjois-Koreassa, mutta sen siitä saa kun päästää taitoluistelijat äänestämään", Skutnabb kiroilee.
.........

Sotshin kisapaikoista kamppailevat urheilujohtajat rakentavat paraikaa kuntopohjaansa Kuortaneen Urheilujohtajaopiston saunatiloissa. Suomalaiset ovat viimein oppineet huolellisen ja ammattimaisen valmistautumisen merkityksen arvokisojen alla.

Urheilujohtajalta vaaditaan niin räjähtävää nopeutta kuin kestävyyttä. Hänen pitää esimerkiksi ehtiä mitalin voittaneen urheilijan kanssa samaan lehtikuvaan alle puolessa tunnissa. Kun vaimo ei ole matkassa, kravattisolmun tekemiseen saattaa helposti tuhrautua yli 20 minuuttia.

"Siinä antaa vastustajan urheilujohtajalle selvää etumatkaa", Suomen pelotaliiton urheilujohtaja Gunnar "Äitee" Höckert sanoo. Pelotalla on Suomessa 12 aktiiviharrastajaa ja noin sata lajijohtajaa.

Kuntohuippua on hiottu jo kuukausia. Korkean hinnan leireillä urheilujohtajat totuttelivat kaviaariin, eksoottisiin kaloihin ja seitsemän ruokalajin maistelumenuun. "Suomesta ei yksinkertaisesti löydy hotelleja, joissa urheilujohtajat pystyisivät harjoittelemaan täyspainoisesti. Siksi lennämme Sveitsiin Etelä-Afrikkaan ja Balille", Skutnabb sanoo.

Mitään ei jätetä sattuman varaan. Monta kertaa kisapaikalla urheilujohtajan suoritus on kaatunut viime metreillä ryppyisiin paitoihin tai ihan vaan närästykseen.

"Lahden kisoista opimme sen, että pakataan omat lääkkeet mukaan. Kukaan ei halua ryssiä Sotshissa", urheilujohtajien fysioterapeutti Albin Stenroos sanoo.

Stenroosin mukaan kaikkeen on varauduttava: yöpymään vain neljän tähden hotelleissa tai jopa maksamaan osa ylläpidosta itse. Kun Venäjän VIP-tiloissa ollaan, ei voida olettaa, että kaikki aina toimisi kuten kotimaan VIP-tiloissa. Varmuuden varalta urheilujohtajille painetaan pikaopas, jonne kirjataan yleisimpiä urheilujohtajan tarvitsemia englanninkielisiä fraaseja:

"He Tero, me hetero."
"Mr. Immonen is having some problem with the cross-country skiing equipment."
"Excuse me, I have seem to mislocate my doctor's kit. Could you tell me the way to the nearest Teboil station?"
"Gourgeous, lions, gourgeous!!!!"
"No, that is not an ampulli, that is a Matti Pulli."
"The truth? You want the truth? YOU CAN'T HANDLE THE TRUTH!"

Perinpohjaisen valmistautumisen ansiosta urheilujohtajat puhkuvat itsevarmuutta ennen kisoja. "Jatkopaikkaa lähdetään ehdottomasti hakemaan, sillä kisakylässä pubit menevät kiinni jo klo 02", pitkänlinjan urheilujohtaja Jonni Myyrä sanoo.

"Ei pelota yhtään", huutaa väliin urheilujohtaja Höckert.
............

Sotshiin huipentuu monen urheilujohtajan pitkä, yksinäinen ja usein näkymätön puurtaminen. Tätä hiljaista sitoutumista huippu-urheilujohtamiseen eivät näe ilmaistyötä tekevät, kiittämättömät juniorivalmentajat tai nuoria lahjakkuuksia harjoituksiin kuskaavat perheenäidit. He näkevät vain urheilujohtamisen pintakiillon: kravatit otsalla ja cocktailtikut käsissä.

Jokaisella huippu-urheilujohtajalla on kuitenkin takanaan vuosien adjektiivinhuuruiset powerpoint-esitykset maakunnissa ja käsittämätön määrä kitkerää kahvia, neukkaripullia ja graavilohileipiä.

Sillä urheilujohtamisessakin huipputulokset saavutetaan vain toiston kautta. Toiston avulla kehon automatiikka muistaa juuri oikeat liikeradat, ja lihasten hermotus suorittaa lihaksille annettuja alitajuntaisia komentoja. Juuri toisto saa kaiken näyttämään helpolta: Kun edustustilin luottokortti hipaisee silkinpehmeästi hotellin maksupäätettä, se tosi asiassa kertoo, että korttia on vingutettu tuhansia kertoja niin kotimaassa kuin ulkomailla. Kun rapsakat lentobonukset humpsahtavat tilille, on takana tunteja ja taas tunteja lentoemäntien kiusoittelua business-luokassa. Kun lajiliittojen katto-organisaation hallintoa kasvatetaan, on urheilujohdettu niin että tuntuu.

Harvoin jos koskaan silti kiitämme urheilumenestyksestämme urheilujohtajiamme.

"Niin, on meillä urheilujohtajillakin tunteet", urheilujohtaja Frans "Ville" Pörhölä sanoo vaiteliaasti ja painaa päänsä taskunenäliinaan. Ison miehen silmänkulmaan pulpahtaa pieni kyynel.

Kun seuraavan kerran näette urheilujohtajan, kätelkää häntä! Sillä tälläkin hetkellä jossain tuolla sohjoisilla tammikuisilla pallokentillä kikkailee pieni pellavapäinen poika, joka haaveilee urheilujohtajuudesta absoluuttisella huipulla. Tuo poika ei ehkä vielä tiedä lajiliittoaan eikä tunne sen matriisiorganisaatiota, mutta hänellä on jo sydämessään palo, intohimo. Voimme melkein kuulla hänen ajatuksensa: "Jonakin päivänä... jonakin päivänä minustakin tulee kaikkein paras urheilujohtaja!"


Sotshin olympialaiset alkavat 6. helmikuuta 2014. Parempi väki haluaisi, että Sotshi kirjoitettaisiin Sotši.

16. joulukuuta 2013

TPS:n johto myönsi virheettömyytensä

Jääkiekkoseura TPS:n johto myöntää avoimesti, että se ei ole tehnyt virheitä. TPS-johto antoi haastattelunsa Turun Sanomien värisivun toimittajalle pudotuspeliviivan alapuolelta sunnuntaina.

"Pakko se on tässä vaiheessa kautta rehellisesti tunnustaa, että muut ovat väärässä", TPS-pomo sanoo. Hän ei halua esiintyä jutussa omilla päätöksillään.

TPS:n johto aikoo kevään aikana tarkastella kriittisesti seuran johdon ympärillä pyörivää joutoväkeä. Syynin alle joutuvat ainakin zambonin kuljettaja ja osa Elysée Arenan lipunmyyjistä.

"Kyllä tässä on tutkistelun paikka aika monella. Meidän johdon tehtävänä on nyt syyttää ja roiskia sinne tänne, tärvätä brändiä hölmoillä päätöksillä ja lähteä sen jälkeen Dennikseen syömään Pizza alla Stouni", TPS-johtaja sanoo.
........

TPS:n kausi on sujunut kaksijakoisesti: paskasti ja käsittämättömän paskasti. Johdon mukaan huonoon peliesitykseen syynä ovat ensisijaisesti omat pelaajat ja vastustajan pelaajat. Valmentaja Kai Suikkasen asemaa ei HK Areenan käytävillä haluta kommentoida.  

"Ihme kakkahousuja kaikki", TPS-johtaja tyytyy toteamaan perätuhdosta.

TPS:n johdon kausi sen sijaan on mennyt ihan mukavasti, on ollut katkarapuja buffet'ssa ja Hesen kastike ei ole loppunut kesken. Joulukuun alussa TPS-johto kokoontui juhlimaan Olavin Krouviin, jossa kattoon ripustettiin Ari Vuoren pelipaita. Ari Vuori oli ripustettaessa pelipaidan sisällä. Hän on roikkunut katosta nyt 18 päivää, ja nestehukasta huolimatta hyväkuntoinen.

TPS:n johdon kyvyt on havaittu muissakin organisaatioissa. Fukushiman ydinvoimalasta ja Talvivaaran kaivoksesta on tultu katsomaan, miten asiat saadaan vielä pahemmin sekaisin.

"Kyllähän se kummasti nostaa oman porukan henkeä, kun näkee miten Tepsissä hommia hoidetaan", Japanista lentänyt laitosinsinööri Kensaro Wiwa iloitsi Typhoonin pihalla. Hän perui seppukunsa päästessään käymään Naantalin Muumimaassa.
.........

TPS:n kriisistä huolimatta TPS-johto ei ole lyönyt hanskoja naulaan. Haastateltu TPS-pomo kertoo Börsin pöheikössä luottamuksellisesti Sinisen zeppeliinin edustajalle, että uusi strategia on jo powerpoint-kalvoilla Jukka Koivun läppärissä. Strategia on vähän kuin taktiikka, mutta monimutkaisempi.

"Kirjoitimme koko strategian ISOILLA KIRJAIMILLA JA ARIAL BOLDILLA niin se sopii sitten Jukan suuhun paremmin."

TPS-johdossa innovoidaan aivan uudenlaista menestysreseptiä: Hyvien pelaajien ostamisen sijasta hyvät pelaajat karkotetaan tai myydään muualle. "En tiedä, onko tätä koetettu vielä missään muualla, että siinä mielessä me TPS-johdossa olemme taas edelläkävijöitä."

Yhtenä hurjimmista ideoista seurassa väläytellään tsekkihyökkääjä Jaromir Jagrin palkkaamista joukkueen huoltajaksi. "Se poika osaa teroittaa luistimia", TPS-johtaja kehuu.

Alustavan sopimuksen mukaan TPS maksaisi Jagrille noin 400 000 euroa kaudesta ja tämän lisäksi hän saisi ilmaiseksi Aurakadun Amarillosta Bar Samplerin niin monta kertaa kaudessa kuin haluaisi. Bar Sampleriin sisältyy Fajita Magic -maustettuja ranskalaisia, friteerattuja jalapeño popperseja, mozzarellatikkuja ja sipulirenkaita sekä Hellmann’s-majoneesia, jalapeño-valkosipulimajoneesia ja Amarillon BBQ-kastiketta.

20. marraskuuta 2013

Best of Merja Ailus

Onko nyt keva sitten? Sinisen zeppeliinin lausunta-automaatti kokosi yhteen Kevan toimitusjohtajan Merja Ailuksen kommentteja medialle.

Lausunta-automaatti ei vastaa sitaattien asiallisesta tai moraalisesta sisällöstä. Sitaatteja ei myöskään ole muutettu haastateltavan suojelemiseksi, vaikka ajatus kävi mielessä. Näitä lainauksia kerättäessä ei ole loukattu kunniaa – ainoastaan älyä.


BEST of MERJA (so far)

"Hyvän työhyvinvoinnin ja työkyvyn ylläpitämiseen investoidut taloudelliset panokset ja toisaalta tulokset saadaan tällä tavoin näkyviksi ja osaksi organisaatioiden normaaleja johtamisjärjestelmiä." Yle 10.2.2010.
Työurien pidentyminen edellyttää Merjan mielestä työelämän kehittämistä. Ensimmäisenä kannattaa kehittää omaa työhyvinvointiaan.

"Tuli yllätyksenä." Iltalehti 16.11.2013.
Merja, elämä on.

"Kuntien pienipalkkaiset ihmiset varmaan katsoo tätä kohtuullisuuskeskustelua niillä silmälaseilla ja sitä kautta on ihan ymmärretttävää, että kohtuus asettuu ihan toisenlaisiin raameihin. Me toimitaan sitten täällä työeläkealalla ja siinä kontekstissa me katsomme näitä kohtuusasioita toisin." Yle 19.11.2013.
Merja punnitsee Aristoteleen hengessä kohtuullisuuden määritelmää. Aristoteleen mukaan ihminen oppii kohtuulliseksi harjoittamalla kohtuullisuutta.

"Varmaan jokainen tykkää kauniista asioista. Ihminen haluaa kivaa ja miellyttävää itselleen." Iltalehti 16.11.2013.
Tuu Kevaan, meillä on kivaa!

 "Se nyt olisi aika eriskummallista, jos me kävisimme itse hoitamassa omia etujamme."Yle 14.11.2013.
Juu, olisihan se.

"Olisin tietysti voinut tulla avobemarilla, mutta se on herättänyt niin paljon kohua, että katsoin viisaimmaksi tulla muilla ajoneuvoilla. Meillä avobemari on perheen ainoa auto." Ilta-Sanomat 15.11.2013.
Merja perustelee, miksi häntä odotti aamu-tv:n haastattelun jälkeen virka-auto ja autonkuljettaja.

"Olen virkamies ja mitään rikosta ei ole tapahtunut." Verkkouutiset 20.11.2013.
Kuten sanassa sanotaan: Kun herra antaa viran, antaa hän järjenkin.

"Erittäin harmillista, että siitä on nyt tullut mielikuva, että on haluttu tehdä jotenkin väärin." Yle 14.11.2013.
Merja Merja, mistä nyt semmoinen mielikuva on yhtäkkiä syntynyt?

"Oli tehty miinuslasku, kun olisi pitänyt jättää matala tila vähentämättä kokonaispinta-alasta." Yle 14.11.2013.
Merja noudattaa asunnon verotusarvoasiassaan hyvän johtamisen sääntöä numero 1: Syytä aina pienempipalkkaisia alaisiasi.

"Nyt harmittaa olla BMW-johtaja." Taloussanomat 15.11.2013.
Merja antaa esimerkin ensimmäisen maailman ongelmasta. Myöhemmin hän harmitteli, ettei voi viedä enää Bemarilla lapsia ratsastamaan, koska se herättää liikaa huomiota.

"Arvelen, että jotenkin tämä asenne liittyy naisjohtajuuden käsityksiin. Mielikuvissa avoauton pyytäminen on naiselle erityisen tuomittavaa." Taloussanomat 15.11.2013.
Merja pelaa naiskortin.

"Nämä norjalaiset tuntuvat olevan aika lailla rentoa porukkaa. Maksavat sosiaalietuuksia ihmisille, jotka ovat muuttaneet maasta." Ilta-Sanomat 19.11.2013.
Rento Norjan valtio karhuaa Merjalta kahdeksan vuotta tuplana saatuja lapsilisiä takaisin.

"Matka jäi lyhyeksi, koska huomattiin, että uutisointi täällä kotimaassa jatkuu." Iltalehti 14.11.2013.
Merja palaa Qatarista pätkittäin.

"Äitikin on ihminen." Taloussanomat 15.11.2013.
Äidit sydän sydän sydän!!!!!1

"Usko tai älä, mutta se on totuus."
Ilta-Sanomat 19.11.2013.
Sanoiko joku äsken "erityistilintarkastus" vai kuulinko omiani?

"Asunnossa on kotimaista työtä, ei luksusta. Julkisuudessa ollut hieman vääriä tietoja. Ei ole tehty luksusremonttia. Asunnossa on aika iso keittiö ja kylpyhuone." Yle 15.11.2013.
Uudessa huoneistossa tehtiin yli 250000 euron remontti. Kalusteisiin ja kodinkoneisiin lähes 100 000 euroa, kivisiin pöytätasoihin 5000, poreammeeseen ja viinikaappiin 3000 euroa. Merja saunoo.

"Nyt on tekemisen paikka, ja johtopäätösten aika on myöhemmin." STT 19.11.2013.
Hyvin on näyttänyt tämä taktiikka toimivan tähän asti.

"Jos virheitä on tehty, ne myönnetään ja korjataan." Yle 15.11.2013.
Nyt hei Merja oikeesti.

"Mitään erityistä ei ole tässä tapahtunut." STT/Aamulehti 19.11.2013.
Merja, pidä toi.

27. elokuuta 2013

Puku tekee managerin, asusteet huippumanagerin

Jalkapallo tunnetaan vihreän veran šakkina, jossa tyyli näyttelee merkittävää osaa kokonaisuudesta. Silti yllättävän harva tulee ajatelleeksi, miten paljon joukkueen peräsimessä olevan managerin tai valmentajan pukeutuminen vaikuttaa joukkueen pelisuoritukseen. Puhun voittavan ja häviävän joukkueen välisestä hiuksenhienosta marginaalista.

Me tyyliniekat pidämme itsestäänselvänä, että huippujalkapallojoukkueen perätuhdossa voi menestyä vain pukeutumalla hyvin.

Jo pieni vilkaisu kentän laidalle vaikkapa suomalaisten joukkueiden eurokarsintapeleissä kertoo karusti sen, mistä kiikastaa: niin materiaalista (liian ohutta kangasta) kuin materiaalin leveydestä (tavallisin virhe on liian pitkät hihat ja hartioista roikkuvuus). Kun katsot vierasmaalaisen joukkueen aitioon siellä seisoo manageri tyköistuvasssa mittatilauspuvussa. Kun katsot suomalaisjoukkueen aitioon, näet siellä tuulipukuisen kaveri vieressään toinen tuulipukuinen kaveri.

Ei tätä sotaa näin käydä! Entä jos marsalkka Mannerheim olisi kuljeskellut Mikkelin päämajassa verkkareissa? Mieleeni muistuu suuresti arvostamani jalkavenkenraali Adolf Ehrnroothin tarina, jossa hän pelastuu varmalta kuolemalta silkkisten alusvaatteidensa ansiosta. Ehrnrooth haavoittui, mutta alusvaatteiden silkki esti osan verenvuodosta ja piti haavan puhtaana.

Ryhmittelen seuraavaksi eurooppalaisia huippumanagereita heidän pukeutumisensa mukaan. Seuraavien vajaan 10 kuukauden aikana voitte tarkkailla, miten pukeutuminen ja jalkapallomenestys todellakin korreloivat keskenään.
..........


Futis-fashionistat: Jose Mourinho, Pep Guardiola

Ei ole sattuma, että viime vuosien ylistetyin valmentaja Pep Guardiola on myös maailmanluokan pukeutuja.
Pep Guardiola valmentaa Bayern Mûnchenia.
Barcelonasta välivuoden jälkeen Bayern Muncheniin siirtyneen Guardiolan äärimmäisen huoliteltu pukeutuminen muistuttaa hänen pelijärjestelmäänsä: pedanttia, pikkutarkkaa ja jokaista yksityiskohtaa myöten hiottua. Samalla tarkkuudella tehdään Sveitsissä kelloja.

Jälleen kerran pukeutumisessa pätee sama logiikka kuin jalkapallossa. Se, mikä kentän laidalla näyttää vaivattomalta ja luovalta, on pitkän harjoittelun tulosta.Tavoitteena on, että täydelliset asuvalinnat tulevat suoraan selkäytimestä, melkein tiedostamatta.

Tavallisesti Guardiola käyttää pukuun kuuluvia liivejä sekä tarkasti viikattua taskunenäliinaa. Puku tekee managerin, mutta asusteet huippumanagerin! Kannattaa seurata myös Guardiolan upeita kenkiä. Tämä mies ei tee virheitä jalkapallossa eikä elämässä.

Chelsean managerin Jose Mourinhon tyyli on Guardiolaa boheemimpi. Portugalilainen Mourinho heiluu kentän laidalla varsin usein ilman kravattia, mutta käyttää sen sijaan huivia. Mourinhon sotisopana pidetään puvun sijasta mustaa, tyköistuvaa villakangastakkia. The Special One on paitsi The Happy One myös The Cool One.


Jose Mourinho: Happy One Formerly Known as Special One.
Viime kaudella kettuuntunut, enää vain hopeakettuuntunut Mourinho luottaa tavallisesti liituraitaan ja murrettuun siniseen. Aiemmin Mourinho pukeutui useimmiten harmaaseen, mutta uskottavuuteen riittävät nyt harmaahapset sekä Englannin, Espanjan, Italian ja Portugalin mestaruudet. Mourinho taitaa myös neuleiden käytön.

Mourinho käy hyvästä esimerkistä valmentajasta, jonka ura ja pukeutuminen seuraavat toisiaan niin hyvässä kuin pahassa. Talvella stressaantunut suosi Jose Mourinho esiintyi otteluissa välillä jumpperissa. Kun et enää välitä pukeutumisestasi, et välitä joukkueestasi!


Ammattilaisen varmuudella: Carlo Ancelotti, Roberto Mancini, Roberto diMatteo

Italialaiset managerit luottavat mustaan pukuun ja kapeaan kravattiin. Carlo Ancelottin, Roberto Mancinin ja Roberto diMatteon kaltaiset italiaiset valmentajat ovat tavallisesti erehtymättömiä tyylissään: hyvin leikatut, oikean kokoiset puvut ja välimeren ruokavalio pitävät miehet kärjen tuntumassa. Luen myös Manchester Cityn uuden managerin, chileläisen Manuel Pellegrinin samaan joukkoon, vaikka suhtaudun hänen puolikoomisiin kravattivalintoihinsa epäillen.


Vanhanliiton haalarimiehet: Roy Hodgson, Rafael Benitez ja Redknapp

Roy Hodgson.
Vanhanliiton managereille puku on univormu siinä missä haalarit putkimiehelle. Hienouksia ei löydy, eikä niitä kaivata. Harry Redknapp, Rafael Benitez tai Roy Hodgson menisivät minä päivänä tahansa perus vakuutusmyyjistä tai autokauppiasta.

Näiden "haalarimiesten" capo di tutti capi oli tietenkin toistaiseksi eläköitynyt sir Alex Ferguson, jota arvostan ennen muuta viinintuntijana. Pitää silti huomata, että Fergusonkin panosti omaperäisiin yksityiskohtiin, kuten punaiseen nenään tai pitkävihaisuuteen. Näin persoonallinen ote vaatii kuitenkin erikoisen poikkeavaa neroutta, jota löytyy vain hyvin, hyvin harvalta. Fergusonin lisäksi mieleen tulee vain ukrainalainen Valeri Vasylovytš Lobanovskyi.


Tyyliään etsivät: André Villas-Boas, Jürgen Klopp, Sami Hyypiä 

André Villas-Boas.
Jo vuosia olen odottanut saksalaisen Joachim Löewin nousevan harvojen futis-fashionistojen joukkoon. Liian usein Löew näyttää kuitenkin tuskastuneelta tarjoilijoiden esimieheltä. Valkoinen paita, mustat housut ja aina käärityt hihat alkavat jo uuvuttaa. Tyylikästä, mutta konservatiivisen jäykkää.

Valmentamisen ihmepoika, Tottenhamin André Villas-Boas kompastelee liian rohkeisiin kravattivalintoihin ja -solmuihin. Tuntuu kuin Villa-Boas ei osaisi päättää, peluuttaako hän kentän laidalla tummansinistä pukuaan vai verkkariasuaan. Kunhan Villas-Boas saa tyylikysymykset kuntoon, hän vapauttaa myös sisäisen voittavan managerinsa. Tästä pukeutujasta kuulemme vielä.

Jürgen Klopp etsii vielä omaa tyyliään. Toivottavasti.
Hienosti menneestä viime kaudesta huolimatta Borussia Dortmundin enfant terrible Jürgen Klopp näyttää edelleen saksalaisen poliisisarjan apulaisetsivältä. Harmaat puvut, parransänki ja repsottava tukka.

Vähän suomalaisväriäkin halusin mukaan, siksi sananen Sami Hyypiästä. Bayern Leverkusenin luotsi Sami Hyypiä elää vielä etsikkoaikaansa manageriksi pukeutujana. Toivon, että pitkänhuiskea, skandinaavisella tavalla komea Hyypiä puettaisiin esimerkiksi laivastonsiniseen pukuun. Ja älkää herran tähden jättäkö niitä lahkeita liian lyhyiksi!


The computer says "No": Gerardo Martino, Arsene Wenger, Walter Mazzarri.

Gerardo Martino.
Inter Milanin Mazzarri sortuu tyypilliseen pelaajasta valmentajaksi -virheeseen. Hän yhdistelee lookissaan röyhkeän maskuliinista leijonanharjalettiä mittatilauspukuihin. Tulos muistuttaa nuoren polven mafiapäällikköä.

Huolestuttavimmalta näyttää Euroopan kenttiä vuosia hallinneen FC Barcelonan tyyli. Pep Guardiolan millintarkasta näpertelystä palattiin vuodessa jonnekin 70-luvun alkuun. Eteläamerikkalaisen Gerardo Martino suosii pellavan väriä ja mummonsohvakuosia. Eikä siinä kaikki, kentän laidalla hän suosii kermanvärisiä pikeepaitoja. Sellaiset eivät imartele kenenkään keski-ikäisen vartaloa.

Koppavan ranskalaisen (sic!) Arsene Wengerin tulokset ovat huonontuneet sitä mukaa, mitä kapeammaksi kravattimuoti on muuttunut. Kuihtuva Wenger muistuttaa yhä enemmän hullua professoria, jonka puku roikkuu harteilla kuin kastunut viitta. Tarkan markan miehenä hänellä on vielä aina sama puku, paita ja kravatti. Uskalla uusiutua, Arsene!

Arsene Wenger kamppailee yhä leveämmiltä näyttävien kravattien kanssa.
Loppuun pari sanaa Veikkausliigan valmentajista. HJK:n Sixten Boström yrittää tuoda suomalaisille nurmille jalkapallonörtti-lookia. Ns. shoegazing-valmentaminen ei ainakaan toistaiseksi ole sytyttänyt HJK:ta liekkeihin, päinvastoin. Ja jos Mika Lehkosuo viimein leikkaisi tukkansa ja pukisi tiptop puvun päälleen, Honka saattaisi kasvaa seuraksi, jollaiseksi se on halunnut kasvaa jo pitkään.

Tyylikkäämpää jalkapalloa toivoen!


Helsinki Fashion Weekend 29.8.-1.9.2013 Kansalaistorilla.