NYT PUHUU Kuustosen rinnat

Kuvassa on mallinukke. Tästä blogista et löydä naisten rintojen kuvia.

Kohu Kuustosen suvun tissien ympärillä yltyy.

Iina Kuustosen rinnat (1997-) ja Minka Kuustosen rinnat (1999-) ponnahtivat eilen näkyvästi esille, kun Kotimaisten tissien keskus (Kotis) suositteli, että kantasuomalaisista rinnoista käytettäisiin vastaisuudessa nimitystä kuustoset.

Sukupuolentutkimuksen dosentti Marie Kureliivi tyrmäsi tuoreeltaan tissien nimeämisen elävän henkilön mukaan. Kureliivi ruoti rintoja Naisasiantuntijuus mediassa -seminaarissa, jonka teemoja olivat tänäkin vuonna äitiys, sydänsurut ja jumppa.

"Maailmalta meille tuli jo lollot, vaikka Gina Lollobrigidan rintavarustus ei millään lailla edustanut vallitsevaa tissitilannetta", Kureliivi tuhahtaa.

Kureliivi on tutkinut tissien medialisoitumista väitöskirjassaan Pitkät päällä -- daisarien diskurssi mediakentän murroksessa 2004-2014. Lähdeaineistona Kureliivi käytti Googlen kuvahakua ja iltapäivälehtien juhannusnumeroita.

Kureliivin ulostulo oli raikas tuulahdus tissikeskusteluumme, joka on viime vuosina saavuttanut lähes ahtihallbergiaaniset mittasuhteet. Kureliivin mukaan "tiedotusvälineiden tissistyminen" uhkaa jopa työmarkkinauutisointia, kun työmiestä kiinnostaa nykyään enemmän tissit kuin kolmikanta. Railakkaassa ja osin sekavassa esityksessään Kureliivi haukkui kaikki suomalaiset mediat paitsi Kanava-lehden, jossa ei meloneilla mässäillä.
................

Suomalaiset mediavaikuttajat eivät purematta nielleet Kureliivin tissipanettelua. Komsomolitanin sisältöjohtaja Milka Rauhanen kiistää jyrkästi naisten alentamisen pelkiksi lihakimpaleiksi valtamediassa.

"Esineellistäminen, schmesineellistäminen. Jos jotain lehdessämme haluamme, se on, että naisenaluille kehittyy terve halu huolehtia itsestään ja ajatella jatkuvasti painoaan."

Samaa mieltä on mediatuotantoyhtiö SmackMyBitchUpin B2B-asiakkuuksia (bosa-2-business) johtava Kenneth Pränägäni.

"Pidän aika neitimäisinä syytöksiä, että väheksyisimme naisia millään lailla. Pitää muistaa, että jokaisen tissiparin takana on kuitenkin nainen... paitsi joskus Thaimaassa", Pränägäni sanoo.

Ammattinsa takia pitkään tissejä seurannut Pränägäni muistuttaa, että nyt mediassa korostuu tissien tarinallisuus. Ei enää riitä, että tissit näyttävät ja tuntuvat kivoilta, niillä pitää olla myös vahva tarina kerrottavana. Myös aitous on rintojen brändissä voimakkaasti läsnä.

"Mutta ylipäätään olemme markkinoinnissa sitä mieltä, että tissit", Bränägäni sanoo.

Tutkija Kureliivi harmittelee, että iltapäivälehtijulkisuudessa julkkisnaisen tissien draaman kaari on edelleen varsin perinteinen. Ennen julkisuutta, naisella on ns. tavistissit. Kun naisesta tulee julkkis, mutta hän ei ole vielä näyttänyt rintojaan, tissit ovat ns. mysteeritissit. Kun tissejä viimein vilauttaa, niistä tulee nopeasti kohutissit. Lopulta julkkisnaisen tissit inflatoituvat, kun kaikki ovat ne jo nähneet. Sitten tarina alkaa alusta, eli tulee uusia mysteeritissejä ja niin edelleen. Tissien virta on lööpeissä loputon.
..............

Mediavaikuttajien hyssyttelystä huolimatta keskustelu Kuustosen sisarusten tissien ympärillä ei tunnu laantuvan. Rintamalinjat alkavat muodostua.

Naistenklinikan käytäväsiivooja Arja, 52, lähetti julkisuuteen tiedotteen, jossa hän kertoi naisten rinnoilla olevan jotain tekemistä vauvojen ruokinnan kanssa (kukaan ei jaksanut lukea tiedotetta loppuun sillä siinä ei ollut tissinkuvia). Joka tapauksessa Arja on työssään nähnyt ihan älyttömästi tissejä. Lisäksi hän on nähnyt tissejä naistensaunassa, peilissä ja kerran Porin Yyterissä.

Tämän jälkeen kantaa ottivat myös Porvoon Peppumiehet ry. He halusivat muistuttaa, että kaikki miehet eivät ole tissimiehiä, vaan että "monet meistä on hiljaisia peppumiehiä, eivätkä tee siitä numeroo". Onneksi heitä varten on Helsingin Sanomat.

"Porvoon Peppumiehiin kuuluu tällä hetkellä 46 kaveria. Yhdessä käydään kalassa ja tansseissa ja ylipäätään se sellaista aika tavallista peppumiesten arkista yhdessäoloa. Olemme aika lailla kaikki poikamiehiä", järjestön puuhamies, kansantanhuaja Olavi Mansikkaketo, 28, sanoo. Olavi pyysi myös kertomaan blogin naislukijoille, että hän on kiltti, raitis ja autoileva mikkeliläismies.

Ennen kuin päivä ehti päättyä, kauneuskliinikko Tiina Jylhä lähetti tiedotusvälineisiin faksin, jossa hän kertoi heillä olevan "pysyvästi halvemmat rinnat". Tauskin Sinisen zeppeliinin puhelinvastaajaan jättämää viestiä emme uskaltaneet kuunnella ennen blogin Painoon menoa.

Sininen zeppeliini yritti myöhään eilen tavoittaa myös Kuustosen siskosten rinnat kommentteja varten. Pyyntöihin ei vastattu, mutta onnistuimme kuin onnistuimmekin saamaan kommentin Mikko Kuustosen rinnoilta.

"Antaa olla, señor. Ei enää. Kaada lisää kaktusviinaa", Mikko Kuustosen rinnat huokaisivat ja käänsivät raukeasti kylkeään.









No niin, hajaantukaa, blogi loppui jo, ja täällä ei todellakaan ole mitään tissikuvia.
















Eikun oikeesti, ei ole!

10 Shitfulness-vinkkiä työpaikalle

Unohda Mindfulness, nyt tulee Shitfulness™. Sinisen zeppeliinin Joogamaisteri opastaa, kuinka otat Shitfulness™-taidot käyttöön työssäsi. Lupaamme, että jo viikon jälkeen tunnet itsesi konttorilla vapautuneemmaksi ja rennommaksi kuin nyt.

Mitä on Shitfulness™? Shitfulnessissa™ on kyse mielemme, ajatustemme sekä tunteidemme rauhoittamisesta työpaikalla erilaisin yksinkertaisin harjoituksin.

Shitfulnessin™ myötä opit pikku hiljaa suhtautumaan työasioihin toisin ja järjestämään ne niin, ettei työelämäsi ole päivästä toiseen suorittamista ja ponnistelua. Opit arvostamaan itseäsi ja ennen kaikkea nauttimaan tästä hetkestä ja elämästäsi. Unohda univaikeudet, stressi ja kipuilu – Shitfulnessin™ avulla nukut aamulla pitkään ja lähdet konttorilta ensimmäisenä!


10 Shitfulness™-vinkkiä työpaikalle


1. Pidä positiivinen peliasento. Huomiotaloudessa on aina tärkeintä näyttää aktiiviselta ja kiinnostuneelta. Positiivisella peliasennolla tarkoitetaan toimistotyössä sitä, että puhuessaan työntekijä on sijoittunut niin, että työntekijän naama osoittaa johdon suuntaan. Vastaavasti negatiivisella peliasennolla tarkoitetaan toimistotyössä sitä, että työntekijän naama osoittaa tupakkakopille tai vastapäisen rakennuksen parkkipaikalle.

2. Ole hyperaktiivinen palaverin ensimmäiset 5 minuuttia. Kokouksessa hyökkäys on paras puolustus. Tässä ns. start-stop-coffee-liikkeessä vastustajaa (=työnjohto) hämätään tiedostetusti tiettyyn suuntaan tehdyllä liikkeellä, jolla tehdään itselle tilaa haluttuun kohtaan työpäivää. Sokka irti siis heti alussa: visioi, brainstormaa, höpötä, ryntää fläppitaululle piirtämään outoja rinkuloita – aivan sama mitä puuhaat, kunhan vaikutat yli-innokkaalta. Näytät hyvältä päälliköiden edessä ja siirrät OIKEAT työt kollegoillesi, jotka vaikuttavat äkseerauksesi jälkeen esimiesten silmissä laiskoilta ja haluavat nopeasti päteä. Tulos: Tulet palaverista ulos pomon lellikkinä, työyhteisön moraalisena voittajana ja vielä pienimmän työkuorman kanssa. Ja eikun kahvitauolle!

3. Kieltäydy uusista työtehtävistä, koska teknologia. Ihmiskunnan historia on täynnä työntekijöitä, jotka eivät suostuneet muuttamaan työtapojaan tai opettelemaan uutta, koska siihen liittyi uusien laitteiden opettelua. Toimistoilla on kieltäydytty kehruujennyistä, lennättimistä, puhelimista, fakseista, kirjoituskoneista, tietokoneista ja kännyköistä. Lyö siis rohkeasti hanskat tiskiin, kun työläppärisi kehottaa sinua lataamaan selaimen uuden version, sillä enää ei ole kiire minnekään. Turhan työstressin välttämiseksi sinun kannattaa kategorisesti ilmoittaa myös, ettet ymmärrä mitään firman uuden kahvinkeittimen, verkkopalvelujen, laskutusjärjestelmän, videotykin tai kattovalojen toiminnasta. "Siis mikä valokatkaisija, niinku missä oven pielessä?"

4. Käytä vuoden kaikki saikkupäiväsi. Suomalaiset ovat sairaslomalla keskimäärin kahdeksan (8) päivää vuodessa. Joko sinä olet pitänyt omasi? Jos et jostain syystä ole sairastellut koko vuonna, menetät melkein kaksi viikkoa (!!!) vapaata, jolloin olisit voinut löhöillä kotona juomassa kaakaota peiton alla Rimakauhua ja rakkautta -sarjan tuotantokausia katsellen. Eli eikö kurkkusi tunnukin jo jotenkin käheältä ja kipeältä... äkkiä kotiin lepäämään!

5. Pelaa pausaa. Jalkapallossa pausa tarkoittaa ajan ja tilan hallintaa eli sitä, "ettei tarvitse juosta perse pitkällä koko ajan". Toimistolla "pausaa pelatessaan" työntekijä ei yritä syöttää vastaanottamaansa työtehtävää välittömästi ja hätäisesti eteenpäin. Sen sijaan hän odottaa, että kollegat ehtivät tehdä itsensä pelattavaksi (käyvät väärään aikaan vessassa ts. eivät voi kieltäytyä tehtävästä) tai että vi***maisin kollega tekee virheliikkeen (esimerkiksi räplää kännykkää liian pitkään ja hänen huomionsa herpaantuu). Tällöin siirrät työtehtävän hänelle vaivattomalla litmasmaisella liikkeellä kuten sanomalla "Jukka, ottaisitko sinä vaikka kopin tästä?". Works fuckin' everytime.

6. Siteeraa Tuntematonta sotilasta aina kun mahdollista. Helpoin tapa vaikuttaa sekä lunkilta, lukeneelta että kyvykkäältä on klassinen Tuntemattoman lauseiden pudottelu. Vetoaa erityisesti aliupseeri- tai reserviupseerikoulutuksen saaneisiin insinööritaustaisiin esimiehiin. Täysin romahtaneissa projekteissa tai kriisiin ajautuneissa asiakkuuksissa kannattaa siis lopettaa turha miettiminen ja edetä sen sijaan pelkillä sitaateilla: "Mis sie tarvitset oikei hyvvää miestä, täs siul on sellane.", "Mennäänpäs mokoman suon yli, että heilahtaa.", "Ai...jaaai poojaat, poojaat. Ei sotaa näin käydä." Sininen zeppeliini suosittelee käyttämään samaa tekniikka työhaastatteluissa. Ei saa jäädä tuleen makaamaan!

7. Kirjoita mahdollisimman kompuroivaa suomen kieltä. Näppärin tapa vaikuttaa pätevältä olemalla silti täysi douchebag on kirjoittaa himasta. Ei siis kotoa käsin, vaan niin kuin professori Pekka Himanen kirjoittaa. Suurin osa ihmisistä näet luulee, että vika on vastaanottajan päässä, ei lähettäjässä.

8. Posin kautta! Kehu, nuoleskele, lahjo ja halaile. Kukaan ei kehtaa komennella osaston höpsökkää halinallea. Muutamilla tarkoin harkituilla leivonnaisilla ja kollegoille osoitetuilla käytäväkehuilla pääset helposti asemaan, jossa kukaan ei vaadi sinulta mitään, koska olet niin kiva ja hanihanimussunmussun. Osaston maskottina voit pikkuhiljaa ottaa erivapauksia kuten käydä kampaajalla kesken päivää.

9. Itkutuherra säännöllisesti. Tiktak sanoi yhdessä säkeistössä saman minkä Juha Siltala 551 sivussa Työelämän huonontumisen lyhyessä historiassa: "Sä sanot että mä näyttelen, elän leikkien prinsessaa / sulle suru on temppu vain, vika sielussain juoni vain." Vaikka Shitfulnessissa™ kannustetaan teeskentelemään iloista, suositellaan kuitenkin silloin tällöin tirauttamaan itkut. Itkeminen aiheuttaa muissa ihmisissä vaistomaisesti empatian tunteita ja epämääräistä syyllisyyttä. Tätä protestanttista syyllisyyden tunnetta kannattaa hyödyntää heti itkun jälkeen ja tyrkätä ikäviä tai vaikeita hommia kilteimmälle kollegalle.

10. Älä koskaan kutsu mitään asiaa sen oikealla nimellä, äläkä missään olosuhteissa käytä suomenkielistä termiä, jos sille on olemassa englanninkielinen termi.
Vaikkapa lähdekoodia ei tule sanoa lähdekoodiksi, koska asiakas saattaa ymmärtää sen. Puhu sen sijaan "sorsasta" (= hellittelynimi source codelle), ja lyö työyhteisösi ällikälle osaamisellasi ja syvällisellä perehtyneisyydelläsi. Sillä jos Titanicia rakennettaessa olisi käytetty projektinhallinnassa scrumia, tehty useampi iterointikierros, benchmarkattu huolellisemmin ja hieman ennen jäävuorta miehistön kesken olisi fasilitoitu, Titanic ei ehkä makaisi valtameren pohjassa näkkien näykittävänä.


Sininen zeppeliini toivottaa kollegoillesi iloista aherrusta syksyyn!

Mannerheim, The Original Hipster

Hipsteripiireissä käy taas vilske ja vilinä ennen Flow Festivalia. Kapteenintakkeja, mummonsukkia ja sähkönsinisiä hameita sovitetaan täydellä tohinalla (sekä lämpötilaltaan että hinnaltaan) ylikuumentuneissa kaupunkiyksiöissä. Laihat pojat laativat Spotify-listoja, ja luisevat tytöt tekevät nutturoita ympäri Suomen yliopistokaupunkeja.

Hipsterisesongin huipulla Sinisen zeppeliinin avustaja, valtiotieteiden swag Kesänmaisteri pysähtyi valkoviinilasilliselle pohtimaan, kuka oikein oli alkuperäinen hipsteri. Vastaus oli yllättävä ja silti ilmiselvä: Mannerheim.


12 syytä, miksi Mannerheim oli Suomen ensimmäinen ja paras hipsteri.

1. Mannerheim travellasi
Mannerheim – kuka muu muka – oli todellinen kosmopoliitti. Mannerheim ratsasti Aasian poikki, hengaili Itävalta-Unkarin rajoilla, piipahti Mantshuriassa ja taisteli Japanin-sodassa. Lisäksi Mannerheim kävi ulkomailla metsästys- ja terveyskylpylämatkoilla, neuvotteli Suomen itsenäistymisestä Lontoossa, Pariisissa ja Tukholmassa sekä lomaili Portugalissa yli 70 vuotta ennen kuin siitä tuli trendikohde.

2. Mannerheim piti kesäkahvilaa Hangossa
Onko m i k ä ä n hipsterimpää kuin tyylikäs merenrantakahvila? Mannerheimin "kadonnut viikonloppu" osuu 1920–30-lukujen vaihteeseen. Mannerheim tavoitteli kahvilassaan "itämaista tunnelmaa" ja lähetti avustajansa Pariisiin asti ostamaan sopivaa teeastiastoa. Tässä kahvilassa ei todellakaan tarjoiltu "mansi- ja mustikoita", vaan kaikki oli tiptop. Itse pidän Mannerheimia ennen muuta oivallisena baristana.

3. Mannerheim kuului chevalierkaartiin.
'Nuff said.

4. Mannerheim pukeutui virheettömästi ja tyköistuvasti
Näkyvin elementti Mannerheimin hipsteriydessä on tietenkin hänen tarkkaan harkittu pukeutumistyylinsä. Mannerheimista löytää pikkaisen keikarin, dandyn, vikaa. Huomaa myös Marskin asusteet kuten marsalkansauva, kävelykeppi ja ratsu. Mannerheim käytti usein myös näyttäviä  ja leikitteleviä hattuja.

5. Mannerheim piti trendikkäitä silmälasejaMinkä mainostoimistojäbän maailma Marskissa menettikään. (Linkin kuvassa Mannerheim klousaa yhtä isompaa proggista Karjalan kannaksella.)

6. Mannerheim ei koskaan myöntänyt olevansa hipsteri
Eihän kukaan hipsteri myönnä olevansa hipsteri. Hipster emeritus Matti Klingen sanoin Mannerheim tunnettiin "korkeatasoisena, huomaavaisena ja tuntevana ihmisenä". Tarkka kuvaus hipsteristä! Käytännössä tuon ajan hipstereitä kutsuttiin vapaaherroiksi, ja sellainen Mannerheim totta vie oli!

7. Mannerheim retroili
Mannerheim kuului Venäjän suuriruhtinaskunnan armeijaan, soti ensimmäisessä maailmansodassa, kirjoitti kirjeitä ja otti isoa roolia vuoden 1918 Vapaussota Festivalissa.

8. Mannerheimilla oli tyylikkäitä lempinimiä
Mannerheimia kutsuttiin muun muassa "ylipäälliköksi", "Marskiksi" ja "(murha)-Kustaaksi".

9. Mannerheimilla oli viikset
Mannerheimin viiksityyli vaihteli eri vuosikymmeninä (vrt. esim tämä ja tämä). Kun Euroopassa 1930-luvun loppupuolella tuli muotiin kapeahko, nenänalainen viiksityyli, Mannerheim kasvatti viiksistään entistä muhkeammat. Sillä Mannerheim ei ollut seuraaja, vaan edelläkävijä. (Kapeahkoa viiksityyliä on nähty sittemmin vain Suomen tietoviisas -visailussa. Mannerheim tyyli sitä vastoin ei ole koskaan mennyt pois muodista.)

10. Mannerheim hallitsi somen eli sotilaallisen median
Mannerheim twiittasi ahkerasti, tosin twiittejä kutsuttiin hänen aikanaan päiväkäskyiksi. Ylipäällikön päiväkäskyt käsittelivät ylennyksiä, palkitsemisia, nimityksiä ja siirtoja. Lisäksi Marski jakoi kiittäviä ja rohkaisevia päiväkäskyjä. "Posin kautta", Marski totesi Mikkelissä heinäkuussa 1944. Marskin median käytöstä kannattaa mainita myös, että Mannerheim kirjoitti ahkerasti kirjeitä rakastetuilleen (rakkauskirjeet olivat eräänlainen 1900-luvun Tinder).

11. Mannerheim oli kulinaristi
Mannerheim oli tunnettu kulinaristi, joka järjesti mielellään päivällis- ja illalliskutsuja ja kiinnitti erityistä huomiota pöydän koristeluun, kukka-asetelmiin ja astioihin. Mannerheimin (fuusio)keittiö sai vaikutteita kansainvälisestä keittiöstä ja etenkin Venäjältä. Yhtenä harvoista ihmisistä maailmassa Mannerheim osasi yhdistää täydellisesti toisiinsa ranskalaisen keittiön ja venäläisen juomaperinteen. Mannerheim ei pitänyt ruokablogia, mutta avusti kreivitär Eva Mannerheim-Sparrea tämän keittokirjan (1935) laatimisessa neuvoillaan ja ruokaohjeillaan.

12. Mannerheim on uusi musta.
NEVÖFÖGET The Marshal of Finland 2012–2012. Pasila, Toton Africa.

Kesän 8 pahinta tyylimokaa – vältä ainakin nämä!

Suomen suvi eli hallanvaarana tunnettu ajanjakso on koittanut. Kesällä perus protestantti ottaa hieman rennommin, minkä takia hän on alati vaarassa joutua täydelliseen syöksykierteeseen.

Sinisen zeppeliinin itse oikeutettu fashionista* Kesänmaisteri jakaa tässä blokauksessa helpot vinkit, miten selvitä mokailematta elokuulle asti.

Kesänmaisteri suosittelee, että tyylivirheitä välttääkseen jokainen suomalainen esittää itselleen seuraavat kolme kysymystä pitkin kesää:

• Hyväksyisikö Matti Klinge tämän?
• Minkälaiset tuomaripisteet Jorma Uotinen tästä antaisi?
• Kehtaisinko mennä tällaisena jutustelemaan Lenita Airiston kanssa?

Sitten niihin ehdottomiin tyylimokiin.

1. Bongorumpujen paukuttelu puistossa
Kesällä kuunnellaan sirkkuja ja sirkkoja. Tai siis kuunneltaisiin, jos ihmiset malttaisivat elämöidä pienemmällä äänenvoimakkuudella. Kuten tunnettua, metelöinnin lajilla on suora yhteys metelöijän poliittiseen suuntaukseen. Oikeistolaiset mölyävät isiensä veneissä (tai NHL-ystäviensä veneissä), kun taas vasemmistolaiset soittavat yömyöhään rumpuja puistossa. Kesänmaisteri pitääkin keskustalaisia hienoina kesäihmisinä, sillä he tekevät herttaisia juhannustaikoja, askartelevat kransseja sekä käyskentelevät korsi suunpielesssä viljavainioiden keskellä. (Kesänmaisterilla ei ole tietoa, mitä vihreät tekevät kesäisin, mutta se ei varmaankaan ole mitään hauskaa.)

2. Nakuilu
Nakuilulle on oma aikansa ja paikkansa, mutta yleensä se ei ole se aika ja paikka, jossa suomalainen nakuilee. Kesänmaisterin kolme pointtia nakuiluun: saunassa tai sienessä, muttei koskaan selfiessä.

3. Pörriäispöhinä
Ikävä kyllä moni suomalainen tulkitsee Suvivirren sanoilla "se luonnon uudeks juopi, se kutsuu elohon". Maamme kesäpörriäiset jakaantuvat kahteen alalajiin: lentäviin pörriäisiin ja höpötteleviin pörriäisiin. Molempia tavataan runsaslukuisena terasseilla erityisesti loppukesästä. Molemmista on myös erittäin vaikea päästä eroon, sillä lähes kaikki karkotuskeinot vain pahentavat tilannetta. Käsien viuhtominen saa molemmat pörriäistyypit innostumaan, mutta hiljaa paikallaan pysyminen johtaa usein siihen, että pörriäinen tulee aivan iholle. Rakas Zepukan lukija, pidäthän huolen, ettet sinä tai kukaan lähimmäisesi ole tämän kesän pahin pörriäinen?

4. Legginsit / megginsit kaupunkiasuna
Kesän tyylivirheistä mainitaan aina paidattomat suomipojat sekä miehemme mustissa sukissa ja sandaaleissa. Kesänmaisteri paheksuu myös erästä kesähessua, joka toistuvasti pukeutuu "Hauskaa kesää, saiskos pesää?" -paitaan eteläisessä Helsingissä. Anteeksiantamatonta.

Fakta kuitenkin on, että naiset syyllistyvät miehiä useammin erääseen karkeaan virheeseen: legginseihin julkisella paikalla. Pariisitar tai roomatar ei ikinä pukisi päälleen mitään yhtä junttia sipsuttaessaan korkeissa koroissaan kohti kulman gastrobistroa. Kesänmaisteri vaatii tyylikonsultti Kaarina "Blue Velvet" Suonperää ryhtymään sanoista tekoihin ja valistamaan suomityttöä! Eivät veteraanimme taistelleet tätä maata vapaaksi 70 vuotta sitten sen takia, että nykynaiset voisivat käyttää huoletta legginsejä ja leopardikuvioisia rättejä kaupungin sydämessä.

Lisäksi Kesänmaisteri on järkytyksekseen huomannut, että nyt suomipoika on innostunut miesten legginseistä eli megginseistä, jotka ovat ikään kuin pitkät kalsarit with benefits. Toisin sanoen luullaan, että niillä voi kikkailla myös pihapiriin ulkopuolella. Ei niillä voi.

5. Piiritystilanteen aiheuttaminen
Omaan kotiin linnoittautuminen on periaatteessa ihan ok, mutta Suomen kesä kestää niin lyhyen aikaa, että tuntuu epäreilulta pakottaa haulikolla uhaten muita ihmisiä jäämään sisälle kauniina kesäpäivänä. Sitä paitsi poliisikoirille olisi festivaalikaudella parempaakin käyttöä kuin seistä kerrostalon pihalla odottamassa karhuryhmän tuloa. Vetoankin teihin, suomalaiset aviomiehet – ei heilutella helikopteria eikä muitakaan astaloita tänä kesänä, jookosta joo?

6. Huolimattomasti tehty mojito
Suomalaiselle rahvaalle kelvolliseksi kesäterassiksi riittää kiikkerät muovituolit, seitsemän euron lonkero jäillä ja halvoista kaiuttimista pauhaava Happoradio. Näistä asetelmista suomalainen lähtee sitten rakentamaan sitä kuuluisaa tesomalaista rynnäkkökänniä. Kesänmaisteri haluaa nyt herätellä maamme baristoja** – tarjotkaa kansalaisille parempia juomia ja ennen kaikkea paremmin tehtyjä juomia. Silloin kaikilla on kivempaa pidempään. On järkyttävää, miten usein Suomessa kehdataan tarjota asiakkaalle mojitoa ilman ruskeaa sokeria. Klassikot pitää hallita vuorenvarmasti.

7. Roskaaminen puistoissa ja rannoilla
Ihmiset, siivotkaa jälkenne, Suomi ei ole mikään Intia. Mikä ihme siinä oikein on, että 10 hengen piknik-seurue saa tavallisen puistoalueen näyttämään Verdunin taistelukentältä yhden illan jälkeen?

8. Grillimaisteri vs Kesänmaisteri
Kesän eeppisin fäsofaitti*** käydään Grillimaisterin ja Kesänmaisterin välillä. Monien mielestä Lidlin Grillimaisteri-kampanja loukkaa maisterien kunniaa. Kesänmaisteri on jättänyt Helsingin yliopiston kanslerille sekä Turussa sijaitsevalle V.A. Koskenniemen patsaalle kirjeen, jossa hän toivoo asianomaisten tahojen linjaavan, kuka ja missä yhteyksissä voi käyttää maisteri-termiä kaupallisiin tarkoituksiin. Kirjeessä Kesänmaisteri paheksuu etenkin sitä julkikuvaa, joka maisteriudesta Lidlin kampanjasta välittyy. Lisäksi Kesänmaisteri pelkää, että riita vaikuttaa Suomen ja Saksan hyviin ja luottamuksellisiin suhteisiin.

Kesänmaisteri korostaa, että hän ei suinkaan vastusta grillausta. Kesänmaisteri itse grillaa Weberin lippulaivamallilla eli erinomaisella Summit 670-grillillä, josta löytyy kuusi poltinta, ruskistusyksikkö, iso sivupoltin, Tuck Away™ -varras, savustuslaatikko, infrapunapoltin, kaapit, työvälinekoukut, jäteastia ja jääastia. Ruostumatonta teräksestä valmistettu mainio grilli irtoaa kaupasta vajaan 4 000 euron kohtuuhintaan. Kun maisteri rillaa, hän rillaa laadulla.

_________________________

* suom. Muodin suunnannäyttäjä, valtiotieteiden maisteri
** suom. kyyppari
*** suom. tyylien taistelu

Pertti off Finland

Juhannus (1979). Triptyykki kankaalle.

"Straight is the new gay" – suora on uusi iloinen. Näin julistaa amerikkalainen laatulehti New Jerker toukokuun numerossaan. Sen kannessa komeilee suomalaissyntyisen kuvataiteilijan Pertti off Finlandin piirros väkevästä suomalaisesta lihaa syövästä heteromiehestä kompromettoivassa asennossa.

Lehden sisäsivuilla off Finlandin taidetta esitellään peräti kahdeksan sivun verran, ja mies julistetaan "väkevän pohjoismaalaisen miesmäisen miehisyyden tulkiksi".

Pertti off Finlandin pysättävissä piirroksissa leikitellään lähes groteskilla heteromiesestetiikalla. Ne tasapainoilevat hyvän maun rajoilla, aivan kuten vähäpukeinen suomalainen heteromies muutenkin. Kuvissa seikkailee suomalaisen heteromiehen arkkityyppi: Mies, jolla on huono iho, huono itsetunto ja huono viinapää. Hänen asiansa ovat ylipäätään kehnosti.

Mutta kuka ihme tämä Pertti off Finland oikein on, kuta maailman hetskuartsupiireissä nyt ylistetään?

..............

Itella eli Artist formerly known as Suomen Posti kohahdutti huhtikuussa Tom of Finland -homomerkeillään. Kaikki tuntevat taiteilija Tom of Finlandin, ja hänen jyhkeät muotokuvansa suomalaisista upseereista, perus tukinuittajista ja sodanaikaisen Helsingin yöelämästä. Sen sijaan hetero-undergroundin pioneeri Pertti off Finland on jäänyt Suomessa lähes kokonaan vaille ansaitsemaansa huomiota.

Pertti off Finlandin aivan normaalia maskuliinisuutta tihkuvat kuvat ovat kuitenkin olleet jo vuosia kulttikamaa Ranskassa, Italiassa ja Saksassa eli maissa, joissa terve miehisyys ei koskaan mennytkään pois muodista. Silti vasta amerikkalaisen Getty's-museon talvella pidetty suurnäyttely "You me go room – the lifes and works of Pertti off Finland " nosti hänet suuren yleisön tietoisuuteen.

KIITOS 1939-1945 (1939-1945). Kalligrafia ruutuvihkoon.

Osasyy tuntemattomuuteen lienee, että off Finland asui valtaosan elämästään Itävallassa, josta on tähän mennessä tullut vain kaksi tunnettua viikseenvetäjämiestä: Adolf Hitler ja Conchita Wurst. Alun perin Asikkalasta lähtöisin ollut, syntymänimeltään Pertti Suominen (1940–2010) muutti jo nuorena miehenä Wieniin, koska piti Asikkalaa "hinttimäisenä" – eikä hän välttämättä väärässä ollut.

Keski-Euroopassa hänestä tuli vuosikymmenten mittaan kirjailija Arto Paasilinnan ohella yksi tunnetuimpia omalaatuisen suomalaisen heterokulttuurin kuvaajia.

Pertti of Finland kuoli saappaat jalassa syyskuussa 2010. Tarinan mukaan hänen viimeiset sanansa olivat "Perkeleen Evinrude, lähde nyt saatana!"
............

Mitä pitempään Pertti off Finlandin töitä tutkii, sitä moniselitteisemmiltä ja barokkimaisen rönsyileviltä ne näyttävät. Pinnalta lähes luonnosmaiset markkeritussityöt paljastavat kerros kerrokselta yhä arvoituksellisempia ja hienovaraisempia sävyjä suomalaisen heteromiehen elämästä.

Kuvissa miehet sonnustautuvat liian pieniin pitkiin kalsareihin, heruttavat keskikessiään ja poseeraavat tosiheteromaisissa asennoissa kuten kyykkypaskalla ja Kalevan kisoissa. Ne ovat usein yhtä lailla liioittelevan koomisia kuin ylitsevuotavan traagisiakin. Sellaista "suomipojan" elämä yleensä on.

Off Finlandin parhaiden töiden miehet kurkistavat mainostauolla jääkaappiin, istuvat lihiksellä ja kahdella nakilla Kesoililla ja yrittävät vaivihkaa ostaa kaupassa flunssaiselle vaimolleen terveyssiteitä. He laulavat hevikaraokea, vaihtavat lamppua kytkemättä pääkatkaisijaa pois päältä ja pelaavat Pleikkaria yksikseen lauantai-iltana. Monissa kuvissa mies vain pahoittaa mielensä jostakin uudesta ilmiöstä ja murjottaa.

Harvoin jos koskaan, on suomalaista heteroelämää tallennettu näin karhean rehellisesti ja tarkkanäköisesti. Kuvissa maistuu eletty elämä, niissä tuoksuu sukkamehu.

Turkulaisuuden fantastisuus

Turun kautta Suomeen tulivat kristinusko, aakkoset ja kuplavesi. Turku sijaitsee keskellä valtaisia sokerijuurikaspeltoja ja vihantia tammimetsiä syvällä varsinaisessa Suomessa. Turun naapurikuntia ovat "Suomen Cannes" eli Naantali, "Suomen Nizza" eli Kaarina sekä "Turun Torremolinos" eli Lieto.

Kuten Rooma, Turku tunnetaan seitsemästä kukkulasta, kaupunkia halkovasta joesta sekä lukuisista viehättävistä bistroista. Harmi vain, että valtaa pitänyt sinipuna teki vuosina 1960–1990 Turun ydinkeskustalle saman, minkä amerikkalaiset tekivät Dresdenille vuosina 1943–1944. Siksi kauppatorin ympäristö muistuttaa Martti Suosalon kasvoja.

Kuuluisimmista turkulaisista mainittakoon tässä vain toimintakirjailija Volter Kilpi, nakupatsastelija Wäinö Aaltonen, rakennusurakoitsija Paavo Nurmi ja popmuusikko Teppo. Mutta millaisia tavalliset turkulaiset pohjimmiltaan oikein ovat? Zepukka otti selvää.
................

Turkulaisissa sulautuu kiehtovalla tavalla yhteen vilpitön ylimielisyys ja syvä katkeruus.

Monet välisuomalaiset hellivät valheellista mielikuvaa, että turkulaiset vihaisivat muuta Suomea. Tämä ei pidä lainkaan paikkaansa. Turkulaiset vain nonsoleeraavat koko muun Suomen. Turkulainen ei kerta kaikkiaan keksi mitään syytä lähteä muualle Suomeen. Turkulaiselle sopisikin mainiosti, jos Pähkinäsaaren rauhan rajat palautettaisiin.

Loppuosa Suomea ("Itämaa") on turkulaiselle epämääräistä pöpelikköä, jota kansoittavat multavarpaat ja muut murremöllykät. Turun kouluissa näytetään varoittavana esimerkkinä Mikko Niskasen ja Markku Pölösen elokuvia, jotta pellavapäiset lapsoset ymmärtäisivät, millainen villi länsi Turun ulkopuolella heitä odottaa.

Muut suomalaiset eivät käsitä, että turkulaiset katsovat pois Suomesta. Turkulaiset katsovat länteen, Eurooppaan, kohti vapaata maailmaa. He haaveilevat liittyvänsä Tukholmaan, jota he pitävät lähimpänä todellisena kaupunkina. Turun edelleen lujasta siteestä Ruotsin kuningashuoneeseen kertoo se, että prinsessa Victoria vihki kaupungin uuden sillan käyttöön vuonna 2011.

Kieltämättä jokaisessa turkulaisessa asuu pienen pieni monarkisti. Tai ehkä ei sentään aivan jokaisessa – tuleehan Turusta myös parlamentarismimme pelastaja, presidentti Mauno Koivisto. Häntä turkulaiset pitävät ennen muuta piinkovana satamajätkänä. Koivisto on tuonut yleiskieleemme fundeerauksen, joka on länsisuomalainen versio mietiskelystä.

Ruotsin kuningasperheen lisäksi Turun ystäviin kuuluu idän pikkujättiläinen, presidentti Vladimir Putin. Toimiessaan Pietarin apulaiskaupunginjohtajana Putin kävi Auran rannoilla useasti. "Joka kerta vieraillessani kaupungissa näen, kuinka dynaaminen kaupunki Turku on", tarkkasilmäinen Putin sanoi viime vuoden Turun-matkallaan (ja huhujen mukaan Putinin exä olisi muuttamassa Naantaliin). Jos siis ryttyilet turkulaiselle, ryttyilet Putinille. Mietipä sitä.

Silti turkulaisten sielun sopukoissa velloo pikimusta katkeruuden liemi. Turkulaisia hiertää edelleen pääkaupungin siirto valtakunnan itäosiin. Kuten tunnettua, Turulta anastettiin pääkaupunkius keskellä muutoin aivan hyvää 1800-lukua. Suomen tämänhetkinen pääkaupunki sijaitsee Tapiolan uimahallin ja Vuosaaren metroaseman välisellä joutomaalla.

...............

Turkulaisia pidetään vaikeasti lähestyttävinä ja tosikkoina, mutta mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Luulo johtunee siitä, että toisin kuin maamme pohjois- ja itäosissa, länsisuomalaiseen huumoriin eivät kuulu kaskut saati oman vatsan läpsiminen kesken jutunkerronnan. Kosmopoliitteina turkulaiset käyttävät ilmaisussaan mieluummin hienovaraisen brittiläistä komiikkaa kuin savupirttien suunpieksentää.

Turkulaiset pitävät kaikista ihmisistä, kunhan he ovat peseytyneet eivätkä ole lupsakoita. Avoin lupsakkuus aiheuttaa turkulaisissa jopa suoranaista inhoa. Ehkäpä tämän takia monet kaupunkiin vierailulle tulevat luulevat turkulaisten jurottavan. Eivät he jurota, he ovat vain peljästyneitä vieraan päällekäyvästä tuttavallisuudesta. Kun joulurauhanjulistuksessa kehotetaan kansalaisia "muutoin hiljaisesti ja rauhallisesti käyttäytymään", se ei suinkaan koske vain joulun pyhiä, vaan ylipäätään olemista (saks. "Sein") Turussa.

Entä miltä turkulaiset näyttävät? Zepukkaa syytettiin viime viikolla seksismistä, joten otan varovaisemman kurssin tällä kertaa. Sanotaan maltillisesti, että pitkä historia osana Ruotsin valtakuntaa näkyy turkulaisissa: he ovat vaaleita, pitkänhuiskeita ja kauniita. Turkulaiset ovat "Suomen hollantilaisia". Joka vuosi kymmenestä Miss Suomi -finalistista keskimäärin kolme tulee Turusta. Ja kirjailija Riku Korhonen kuvasi muutama vuosi sitten varsinaissuomalaisen miehen olemuksen sellaisella pieteetillä, ettei minun tarvitse siihen mitään.

Vaikka turkulaiset ovat luonteeltaan hannujortikkamaisen suoraviivaisia, heissä piilee juhanitammismainen keikari. Turkulainen koristautuu mielellään, ja hän tykkää pukeutua valkoiseen. Toisaalta valkoinen sopii parahultaisesti niihin tilanteisiin, joissa turkulainen viihtyy parhaiten eli cocktail-tilaisuuksiin, allasbileisiin ja purjehtimiseen. Pienen kauneusvirheen myönnän: turkulaiset käyttävät nuuskaa niin maalla, merellä, häissä kuin hautajaisissakin.
................

Rakkaat lukijat, jo joutuu armas aika! Kehotan blogini lopussa Teitä vierailemaan Suomen entisessä ja tulevassa pääkaupungisssa tulevana kesänä. Kertomalla kantakaupungin hipsteripaikoissa lukevanne säännöllisesti Sinistä zeppeliiniä saatatte saada alennusta normaalihintaisista tuotteista.

Tämän blogauksen kuva on napattu sopimattomalla käytöksellä ja raskauttavien asianhaarain vallitessa erinomaisesta Postikorttien Turku -Facebook-ryhmästä.

Janelle Monáe on ihQ

Janelle Monae.

"Wham, bam, thank you mam'!" Nyt laitetaan hösseliksi. Ihastuttavan nerokkaan Janelle Monáen uusi albumi Electric Lady räjähtää ilmoille kuin ilotulitus.

Tätä levyä tehdessä Janelle Monáe on käyttänyt ensin laatikon kaikki väriliidut, hakenut sitten lisää öljyvärejä ja suihkuttanut vielä graffitimaalia päälle. Joku haukkuisi Electric Ladyasillisalaatiksi, minä kutsun sitä liki mestaristason pop-albumiksi.

Electric Ladylla löytyy menoa ja meininkiä vaikka muille jakaa. Electrc Ladyyn voi upota ihan vain ihastelemaan amerikkalaisen mustan musiikin juuria ja kehitystä.

Pop-historialle yhtä aikaa kumartava ja silmää vinkkaava Monáe jahtaa suuruuksia. Päähän välähtää vaikutelmia monista mustan popmusiikin helmistä. Ainakin Archie Sheppin Attica Blues (1972), Marvin Gayen What's going on (1971), Princen Sign o' the Times (1987) ja miksei valkolaisen Beckin häröily-funk-levy Midnite Vultures (1999). Entä tulinko varmasti maininneeksi tarpeeksi klassikkoalbumeja todistaakseni olevani populaarikultturelli?

Ne kaikki ovat paitsi hienoja myös osin sekavia ja hädin tuskin koossa pysyviä albumeja. Monáen kappaleissa on Parliamentin avaruusfunkia, 70-luvun tv-tunnareita, moderneja panosoul-balladeja, doo-wopia, calypsoa ja ties mitä. Välisoitot muistuttavat Lemmenlaivan ja James Bondin tunnareita hapoilla. Eihän tällaisesta vallattomasta hullunmyllystä voi olla pitämättä.

Isot pojat kutsuvat Electric Ladya konseptialbumiksi, mikä popmusiikissa tarkoittaa höpsöä "juonta", höpsömpiä välispiikkejä ja kaikkein höpsöimpiä tekijähaastatteluja. Electric Ladyn kehystarina on jonkin sortin scifi-blaxpoitaatio-suvaitsevaisuusjulistus, jossa saarnataan androidien ja ihmisten tasa-arvosta. Kyllä, luit aivan oikein. Luultavasti konsepti rupeaa ennen pitkään nyppimään minua pahemmin ja pahemmin. Jaksaako kukaan muka kuunnella pop-levyille jätettyjä välipuheita? Sieltä täältä olisi voinut materiaalia jättää poiskin, levy nakuttaa kelloon pitkälti toista tuntia.

Mutta langennutta mestariteosta kuuntelee aina mieluummin kuin tasaisen varmaa onnistumista. Lainaan muusikko Brian Enoa: "Taide on ainoa paikka, jossa voit törmätä lentokoneella ja kävellä sitten paikalta pois."

En usko, että tänä vuonna julkaistaan Electric Ladya parempaa pop-musiikkia. Maailmassa on jotakin kamalasti vialla, kun maailman ylivoimaisesti jännittävin, hauskin ja tyylikkäin (hei, sen nimessä a-kirjaimessakin on hipsu!) naisartisti ei ole maailman suosituin popartisti. Kuunnelkaa ja uskokaa.

Puku tekee managerin, asusteet huippumanagerin

Jalkapallo tunnetaan vihreän veran šakkina, jossa tyyli näyttelee merkittävää osaa kokonaisuudesta. Silti yllättävän harva tulee ajatelleeksi, miten paljon joukkueen peräsimessä olevan managerin tai valmentajan pukeutuminen vaikuttaa joukkueen pelisuoritukseen. Puhun voittavan ja häviävän joukkueen välisestä hiuksenhienosta marginaalista.

Me tyyliniekat pidämme itsestäänselvänä, että huippujalkapallojoukkueen perätuhdossa voi menestyä vain pukeutumalla hyvin.

Jo pieni vilkaisu kentän laidalle vaikkapa suomalaisten joukkueiden eurokarsintapeleissä kertoo karusti sen, mistä kiikastaa: niin materiaalista (liian ohutta kangasta) kuin materiaalin leveydestä (tavallisin virhe on liian pitkät hihat ja hartioista roikkuvuus). Kun katsot vierasmaalaisen joukkueen aitioon siellä seisoo manageri tyköistuvasssa mittatilauspuvussa. Kun katsot suomalaisjoukkueen aitioon, näet siellä tuulipukuisen kaveri vieressään toinen tuulipukuinen kaveri.

Ei tätä sotaa näin käydä! Entä jos marsalkka Mannerheim olisi kuljeskellut Mikkelin päämajassa verkkareissa? Mieleeni muistuu suuresti arvostamani jalkavenkenraali Adolf Ehrnroothin tarina, jossa hän pelastuu varmalta kuolemalta silkkisten alusvaatteidensa ansiosta. Ehrnrooth haavoittui, mutta alusvaatteiden silkki esti osan verenvuodosta ja piti haavan puhtaana.

Ryhmittelen seuraavaksi eurooppalaisia huippumanagereita heidän pukeutumisensa mukaan. Seuraavien vajaan 10 kuukauden aikana voitte tarkkailla, miten pukeutuminen ja jalkapallomenestys todellakin korreloivat keskenään.
..........


Futis-fashionistat: Jose Mourinho, Pep Guardiola

Ei ole sattuma, että viime vuosien ylistetyin valmentaja Pep Guardiola on myös maailmanluokan pukeutuja.

Pep Guardiola valmentaa Bayern Mûnchenia.

Barcelonasta välivuoden jälkeen Bayern Muncheniin siirtyneen Guardiolan äärimmäisen huoliteltu pukeutuminen muistuttaa hänen pelijärjestelmäänsä: pedanttia, pikkutarkkaa ja jokaista yksityiskohtaa myöten hiottua. Samalla tarkkuudella tehdään Sveitsissä kelloja.

Jälleen kerran pukeutumisessa pätee sama logiikka kuin jalkapallossa. Se, mikä kentän laidalla näyttää vaivattomalta ja luovalta, on pitkän harjoittelun tulosta.Tavoitteena on, että täydelliset asuvalinnat tulevat suoraan selkäytimestä, melkein tiedostamatta.

Tavallisesti Guardiola käyttää pukuun kuuluvia liivejä sekä tarkasti viikattua taskunenäliinaa. Puku tekee managerin, mutta asusteet huippumanagerin! Kannattaa seurata myös Guardiolan upeita kenkiä. Tämä mies ei tee virheitä jalkapallossa eikä elämässä.

Chelsean managerin Jose Mourinhon tyyli on Guardiolaa boheemimpi. Portugalilainen Mourinho heiluu kentän laidalla varsin usein ilman kravattia, mutta käyttää sen sijaan huivia. Mourinhon sotisopana pidetään puvun sijasta mustaa, tyköistuvaa villakangastakkia. The Special One on paitsi The Happy One myös The Cool One.

Jose Mourinho: Happy One Formerly Known as Special One.

Viime kaudella kettuuntunut, enää vain hopeakettuuntunut Mourinho luottaa tavallisesti liituraitaan ja murrettuun siniseen. Aiemmin Mourinho pukeutui useimmiten harmaaseen, mutta uskottavuuteen riittävät nyt harmaahapset sekä Englannin, Espanjan, Italian ja Portugalin mestaruudet. Mourinho taitaa myös neuleiden käytön.

Mourinho käy hyvästä esimerkistä valmentajasta, jonka ura ja pukeutuminen seuraavat toisiaan niin hyvässä kuin pahassa. Talvella stressaantunut suosi Jose Mourinho esiintyi otteluissa välillä jumpperissa. Kun et enää välitä pukeutumisestasi, et välitä joukkueestasi!


Ammattilaisen varmuudella: Carlo Ancelotti, Roberto Mancini, Roberto diMatteo

Italialaiset managerit luottavat mustaan pukuun ja kapeaan kravattiin. Carlo Ancelottin, Roberto Mancinin ja Roberto diMatteon kaltaiset italiaiset valmentajat ovat tavallisesti erehtymättömiä tyylissään: hyvin leikatut, oikean kokoiset puvut ja välimeren ruokavalio pitävät miehet kärjen tuntumassa. Luen myös Manchester Cityn uuden managerin, chileläisen Manuel Pellegrinin samaan joukkoon, vaikka suhtaudun hänen puolikoomisiin kravattivalintoihinsa epäillen.


Vanhanliiton haalarimiehet: Roy Hodgson, Rafael Benitez ja Redknapp

Roy Hodgson.

Vanhanliiton managereille puku on univormu siinä missä haalarit putkimiehelle. Hienouksia ei löydy, eikä niitä kaivata. Harry Redknapp, Rafael Benitez tai Roy Hodgson menisivät minä päivänä tahansa perus vakuutusmyyjistä tai autokauppiasta.

Näiden "haalarimiesten" capo di tutti capi oli tietenkin toistaiseksi eläköitynyt sir Alex Ferguson, jota arvostan ennen muuta viinintuntijana. Pitää silti huomata, että Fergusonkin panosti omaperäisiin yksityiskohtiin, kuten punaiseen nenään tai pitkävihaisuuteen. Näin persoonallinen ote vaatii kuitenkin erikoisen poikkeavaa neroutta, jota löytyy vain hyvin, hyvin harvalta. Fergusonin lisäksi mieleen tulee vain ukrainalainen Valeri Vasylovytš Lobanovskyi.


Tyyliään etsivät: André Villas-Boas, Jürgen Klopp, Sami Hyypiä 


André Villas-Boas.

Jo vuosia olen odottanut saksalaisen Joachim Löewin nousevan harvojen futis-fashionistojen joukkoon. Liian usein Löew näyttää kuitenkin tuskastuneelta tarjoilijoiden esimieheltä. Valkoinen paita, mustat housut ja aina käärityt hihat alkavat jo uuvuttaa. Tyylikästä, mutta konservatiivisen jäykkää.

Valmentamisen ihmepoika, Tottenhamin André Villas-Boas kompastelee liian rohkeisiin kravattivalintoihin ja -solmuihin. Tuntuu kuin Villa-Boas ei osaisi päättää, peluuttaako hän kentän laidalla tummansinistä pukuaan vai verkkariasuaan. Kunhan Villas-Boas saa tyylikysymykset kuntoon, hän vapauttaa myös sisäisen voittavan managerinsa. Tästä pukeutujasta kuulemme vielä.

Jürgen Klopp etsii vielä omaa tyyliään. Toivottavasti.

Hienosti menneestä viime kaudesta huolimatta Borussia Dortmundin enfant terrible Jürgen Klopp näyttää edelleen saksalaisen poliisisarjan apulaisetsivältä. Harmaat puvut, parransänki ja repsottava tukka.

Vähän suomalaisväriäkin halusin mukaan, siksi sananen Sami Hyypiästä. Bayern Leverkusenin luotsi Sami Hyypiä elää vielä etsikkoaikaansa manageriksi pukeutujana. Toivon, että pitkänhuiskea, skandinaavisella tavalla komea Hyypiä puettaisiin esimerkiksi laivastonsiniseen pukuun. Ja älkää herran tähden jättäkö niitä lahkeita liian lyhyiksi!


The computer says "No": Gerardo Martino, Arsene Wenger, Walter Mazzarri.

Gerardo Martino.

Inter Milanin Mazzarri sortuu tyypilliseen pelaajasta valmentajaksi -virheeseen. Hän yhdistelee lookissaan röyhkeän maskuliinista leijonanharjalettiä mittatilauspukuihin. Tulos muistuttaa nuoren polven mafiapäällikköä.

Huolestuttavimmalta näyttää Euroopan kenttiä vuosia hallinneen FC Barcelonan tyyli. Pep Guardiolan millintarkasta näpertelystä palattiin vuodessa jonnekin 70-luvun alkuun. Eteläamerikkalaisen Gerardo Martino suosii pellavan väriä ja mummonsohvakuosia. Eikä siinä kaikki, kentän laidalla hän suosii kermanvärisiä pikeepaitoja. Sellaiset eivät imartele kenenkään keski-ikäisen vartaloa.

Koppavan ranskalaisen (sic!) Arsene Wengerin tulokset ovat huonontuneet sitä mukaa, mitä kapeammaksi kravattimuoti on muuttunut. Kuihtuva Wenger muistuttaa yhä enemmän hullua professoria, jonka puku roikkuu harteilla kuin kastunut viitta. Tarkan markan miehenä hänellä on vielä aina sama puku, paita ja kravatti. Uskalla uusiutua, Arsene!

Arsene Wenger kamppailee yhä leveämmiltä näyttävien kravattien kanssa.

Loppuun pari sanaa Veikkausliigan valmentajista. HJK:n Sixten Boström yrittää tuoda suomalaisille nurmille jalkapallonörtti-lookia. Ns. shoegazing-valmentaminen ei ainakaan toistaiseksi ole sytyttänyt HJK:ta liekkeihin, päinvastoin. Ja jos Mika Lehkosuo viimein leikkaisi tukkansa ja pukisi tiptop puvun päälleen, Honka saattaisi kasvaa seuraksi, jollaiseksi se on halunnut kasvaa jo pitkään.

Tyylikkäämpää jalkapalloa toivoen!


Helsinki Fashion Weekend 29.8.-1.9.2013 Kansalaistorilla.

Rikoslaboratoriosta löytynyt mysteeripipo paljastui poliisin pipoksi

Mysteeripipo vaikuttaa päälle päin tavalliselta pipolta.

Keskusrikospoliisin rikoslaboratoriosta syksyllä 2008 löydetylle pipolle on saatu vastaavuus porilaisen poliisin päästä. Vastaavuus tuli esiin poliisin omien selvitysten seurauksena.

Mysteeripipo huomattiin lokakuussa 2008 kerrossiivouksen yhteydessä porilaisen rikoslaboratorion kaakelilattialta. Aluksi sen epäiltiin kuuluvan somalialaistaustaiselle siivoojalle, viehättävälle laboranttineitokaiselle tai täysin stetsonista vedetylle romaninäyttelijälle. Luotettavat todistajat sijoittivat heidän piponsa kuitenkin kiistatta ostoskeskus IsoonKarhuun.

Arvoitus syveni, kun kukaan ei näyttänyt kaipaavan pipoa, vaikka talvi oli poikkeuksellisen kylmä. Porin poliisi vertasi pipon ja päiden vastaavuutta vetämällä pipon päähän yli 10 000 porilaiselle kevättalvella 2009 tuloksetta. Avoin tapaus sai juorut liikkeelle ja MurhaInfo-palstalla huhuttiin pipan kuuluvan jopa Hans Assmannille.

Kun sopivaa omistajaa pipolle ei etsinnöistä huolimatta löytynyt, poliisi solutti "Seppo" nimisen peitepoliisin Porin Ässien otteluihin, jossa lähes kaikki pitävät päässään pipoa tai lippalakkia. "Seppo" lyöttäytyi ihmisten seuraan ja koitteli heidän päähineitään sormin. Lisäksi poliisi salakuunteli lukuisten paikallisten asukkaiden kuulokkeita. Niistä kuului enimmäkseen Yötä ja Mambaa.

Tutkinnanjohtaja Kimmo Rissomi.

Pipon omistajan jäljille päästiin, kun tutkinnanjohtajaa vaihdettiin alkuvuodesta 2013. Jukka Joutsenlammen tilalle tuli kovaksikeitetty KRP-jermu Kimmo Rissomi, joka on selvittänyt muun muassa kuuluisan Ahti Karjalaisen pipan katoamisen Suomen pankin aulasta loppuvuonna 1982. Karjalaisen Hankkija-pipo löytyi myöhemmin Pataässän miestenvessan pöntön päältä vahingoittumattomana.

Rissomin johdolla käytiin ensimmäiseksi läpi jo hylättyjä tutkintalinjoja. Tutkijoille selvisi, että rikoslaboratorion sievää laboranttia oli käynyt heilastelemassa runsas joukko porilaisia poliiseja ja yksi helsinkiläinen poliisi.

Tutkijat pääsivät nopeasti kollegojensa jäljille, sillä viehättävälle laboranttineitokaiselle tuoduista lahjoista löytyi käyntikortteja, virkamerkkejä ja yksi virka-asekin. Epäilyt kohdistuivat pian helsinkiläispoliisiin, jossa oli hieman vilkkusilmän vikaa. Tutkijoiden mielenkiinnon herätti myös se, että hän vastaili yksinkertaisiinkin kysymyksiin empien.

Viehättävä laborantti muisti komeahkona pitämänsä helsinkiläispoliisin kaunopuheisuuden ja silkinpehmeän kosketuksen. Tämä oli ollut myös hyvä kuuntelija, sillä juuri niihin aikoihin viehättävän laborantin yksityiselämässä oli ollut murheita. Viehättävää laboranttia kuitenkin kummeksutti, että mies oli puhutellut itseään "maailmanpoliisiksi" ja elätellyt selvästi suuria luuloja jalkapallotaidoistaan.

Kun mies viimein saatiin kuulusteluihin, tämä myönsi nopeasti omistaneensa 2000-luvulla mustan perus villapipon. Hän ei kuitenkaan voinut varmuudella sanoa, että löytynyt pipo oli hänen, sillä hänellä oli omien sanojensa  mukaan "ollut samaan aikaan useita pipoja kierrossa". Tutkijat pystyivät kuitenkin sitomaan hänet rikospaikalle teknisin apuvälinein eli köysillä. Kun pipoa sovitettiin helsinkiläispoliisin päähän, se sopi siihen saumattomasti. Tapaus oli ratkennut.



Blogauksen lähteenä on käytetty Pohjolan poliisi kertoilee 2013 -kirjaa, MurhaInfo-palstaa sekä yhtä Timppaa lähikuppilasta.

Kesänmaisteri kehrää kun päivänkehrä hohkaa

Maisteri huolettomassa
vaaleassa kesälookissa.

Ei, kesämaisteri ei ole olutmerkki. Mutta jos se olisi, se olisi vehnäinen, pirtsakka ja parahultaisesti sitruunainen.

Sinisen zeppeliinin tyyliopas esittelee Teille kesän maisterin (#kesänmaisteri). Näillä vinkeillä ette voi epäonnistua!

Kesällä maisteri rentoutuu, mikäli valtakunnan olosuhteet sen sallivat. Kuten sanassa sanotaan [Maist. 18:9], "maisteri ei milloinkaan voi rakastaa vapaa-aikaansa niin kuin hän rakastaa isänmaataan."


Maisterin kesälook

Maisterin (kesä)rusketusta kuvailen vaalean meripihkan sävyiseksi. Missään nimessä oranssin kiiltävä saati punoittava pinta ei ole maisterille hyväksyttävä väritys, sillä maisteri ei ole hummeri. Maisterille ei tule pisamia, ja jos tulee, ne peitetään kevyellä meikkivoiteella.


Maisterin kesäkerrasto on
ilmava ja ihonmyötäinen. 

Kesämaisterin pitää olla pikkasen dandy. Pikkutakki, kauluspaita, koristeltu taskunenäliina koristavat kesämaisterin jäntevän solakkaa ylävartaloa. Jalassa maisterilla on hyvin niukat, joko valkoiset tai pinkit lyhät sekä kirkkaan valkoiset tai navy-siniset kangastossut. Kesänmaisteri irrottelee rohkeilla väreillä.

Maisteri ei ikinä esiinny sandaaleissa tai avokkaissa. Maisterilla ei myöskään koskaan ole reppua, vaan joko kangaskassi, putkikassi tai golf-bägi. Maisterin nahkasalkku pidetään auringolta suojassa joko eteisaulan kaapissa tai toimiston pöydän alla. Ennen kesälomaa maisterin tarkastaa, ettei sinne jää esimerkiksi suklaalevyä ja kosteaa villapipoa muhimaan.

Tapainkonsulentti rva Kaarina Suonperän mukaan mustaan pukeutuvat vain hautajaisvieraat, boheemit taiteilijat ja rappiolla olevat. Kesällä maisteri saa kuitenkin lisätä lookiinsa tarkoin harkittuja mustia yksityiskohtia, kuten neuleen tai kapean solmion. 


Koska kesämaisteri ei pidä yökerhoa Ibizalla, hän käyttää koruja hyvin säästeliäästi. Toki maisterin rannekello kestää yli 1 000 metrin syvyyteen sukeltamisen. 

Pinkit lyhät piristävät.

Maisterin kesädrinkki ja kesälounas


Maisterin suvisima on jäähileinen ja värikäs, mutta alkoholimäärältään rapsakka (6-8 cl). Maisterin mojito sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen, sillä "it must be five o'clock somewhere". Tavallisesta mojitosta maisterin mojito eroaa siinä, että rommin lisäksi mojitossa on liraus triple seciä. Kokeile jo tänään!

Kovemman irrottelun jälkihoitoon maisteri nauttii Bloody Marya, mutta ainoastaan täsmälleen oikein tehtynä: sellerin varren lisäksi pintaan pitää töpötellä riittävästi tabascoa. Tomaattimehun valintaan tulee kiinnittää erityistä huomiota. Kesän maisteri käyttää vain eettisesti puristeltuja tomaatteja.

Maisterin mojito tuntuu koko kropassa.

Kesällä maisteri syö joka päivä ulkona. Helteellä on hyvä hetki keventää, joten maisteri popsii runsaasti kasviksia, marjoja ja etelän hedelmiä. Erityisesti suositaan ankanrintasalaattia. Aikaa pitää varata myös samppanjalle ja mansikoille sekä saaristolaispöydälle silleineen. Kesällä on aina kiire!


Maisterin kesävinkki

"Pidä mieli kirkkaana ja paita puhtaana."


Maisterin kesägroove

Maisterin levylautasella pyörii kesällä uutta, vanhaa, sinistä ja lainattua. Tänä kesänä ne ovat Daft Punk: Random Access Memory; The House That Trane Built: The Story of Impulse Records; Neil Young: Sleeps with Angels ja A Tribute To Caetano Veloso. Suositellaan myös Warner Musicin erinomaisen hienoa Suomalaisen musiikin historia -verkkopalvelua, joka on ehdottomasti vuoden kevytmusiikillinen kulttuuriteko!

Muchas Salitos, bailandos merengues!

Kevyttä kesälukemista.

Maisterin kesäkirja

Maisteri sivistyy suvellakin. Kivassa kangaskassissa kulkee mukana paitsi iPad 3 myös pehmytkantisia pokkareita.

Tänä sesonkina perehdytään kolmikymmenvuotisen sodan alkupuoliskoon modernin sotatieteen näkökulmasta Olli Bäckströmin suurteoksen Polttolunnaat avulla. Jännityksestä vastaa luovalle luokalle räätälöity hittijännäri, Gillian Flynnin Kiltti Tyttö. Lepppoisaksi rantakirjaksi maisteri ahmaisee Carlos Ruiz Zafónin Marinan.


Lopuksi

Maisterin kesän voi tiivistää sanoihin jogo bonito – kaunis peli.


Kirjojen järjestämisen koulukunnat

Tämä 11 kirjaa omistava hipsteri on aivan sattumalta jättänyt
näkyviin valokuvausta käsittelevän lehden.

Olet sitä, mitä näytät lukevasi. Kirjojen järjestäminen kannattaa aina, mutta millä tavalla kirjat pitäisi hyllyyn laittaa? Koulukuntia löytyy monia, ja hyllykeskusteluissa tunteet käyvät keskilämpöisinä.


Kirjat temaattisesti -koulukunta

Ihmiset riitelevät, eivät asiat. Temaattisen koulukunnan käytännönläheiset ihmiset pitävät siitä, että asiat ja ennen kaikkea asiayhteydet löytyvät läheltä. Kirjat voidaan jakaa esimerkiksi dekkareihin, keittokirjoihin, tietokirjoihin, kaunokirjallisuuteen ja niin edelleen. Kun jokin asia vaatii tarkistamista, on vaivatonta kävellä oikeaan paikkaan hyllyn edessä ja etsiä oikea kirja käsiinsä. Variaationa tästä on kirjat maittain -tekniikka, jossa kirjat järjestetään kirjoittajan kotimaan mukaan. Haastavaa, sillä silloin kirjojen omistajan on todella tunnettava hyllynsä.

Tyypillinen koulukunnan edustaja on horoskoopiltaan vesimies.


Kirjat aakkosjärjestyksessä -koulukunta

Ehkä klassisin tapa järjestää kirjat hyllyyn on laittaa ne sinne aakkosjärjestyksessä. Edes pientä vaihtelua tähän umpikonservatiiviseen tapaan tuo se, että aakkosjärjestyksen voi valita tekijän sukunimen tai kirjan nimen väliltä. Aakkosjärjestys-koulukunnan kannattajia löytyy runsaasti myös musiikkilevyjen järjestelijöistä. Varsin mielikuvitukseton valinta.

Tyypillinen koulukunnan edustaja on horoskoopiltaan kauris.


Kirjat väreittäin -koulukunta

Esteetikon ehdoton valinta. Suurimman osan hyllyaikaa kirjat nojaavat kiltisti toisiinsa ja esittelevät ihmisille takamustaan. Kirjoja ei siis käytetä, mutta ne näkyvät. Putkiaivoiselle ihmiselle värien mukaan järjestetty hylly vaikuttaa satunnaiselta, jopa kaoottiselta. Tosiasiassa värit ovat erinomainen tapa sekä muistaa että löytää oikea teos. Näyttääkin kivalta, kun värit eivät riitele.

Tyypillinen koulukunnan edustaja on horoskoopiltaan härkä.


Kirjat älykkömäisesti tyrkyllä -koulukunta

Kirjat ovat pätemisen välineitä siinä missä eteiseen ripustettu perus Bianchi C2C Infinito Ultegra tai vitriinissä köllöttelevä posliiniastiasto. Eräällä hyvin tuntemallani kaverilla pilkotti aina hyllystä Danten Jumalainen näytelmä. On kuitenkin erittäin riskialtista valita tyrkylle juuri sopivia kirjoja, sillä ihmiset hyllyn edessä vaihtuvat aika ajoin. Tämän koulukunnan ihmiset joutuvatkin jatkuvasti vaihtamaan tyrkyllä olevia kirjoja, jotta vieraille syntyisi isännästä/emännästä mahdollisimman fiini vaikutelma. Mikään ei ole nolompaa kuin Steven Hallin Haiteksti esillä vielä vuonna 2013!

Haasteena on myös se, että älykkömäisesti tyrkyllä olevat kirjat eivät saa olla a) liian älykkömäisiä (jolloin vieraat eivät tunne niitä) b) liian tyrkyllä (jolloin vieraat aistivat, että tilanne on lavastettu). Toisaalta: työ tekijäänsä palkitsee, sillä moni arvioi ihmisiä heidän kirjahyllynsä antaman ensivaikutelman perusteella.

Tyypillinen koulukunnan edustaja on horoskoopiltaan leijona.


Kirjat näteimmän mukaan -koulukunta

Kirjat ovat kuin ihmisiä. On paksuja, ohuita, pitkiä, lyhyitä, viisaita ja tyhjänpäiväisiä, karkeita tai kaunosieluisia. Joten pakkokos niitä rumimpia siihen framille on tunkea! Oppikirjat ja ammattikirjallisuudeksi tarkoitetut teokset näyttävät poikkeuksetta kamalilta. Sen sijaan kokkauskirjat ja valokuvakirjat taitetaan usein näyttelyeläimiksi, sillä niillä myydään hienoa elämäntapaa, kuvitelmaa hyvästä mausta ja varallisuudesta. Näteimmän mukaan järjestäminen haiskahtaa turhamaiselta ainakin niille vieraille, jotka tuntevat kirjallisuutta. Ei ole pelkkiin kansiin luottamista, tyrkylle saattaa päätyä jokin täyttä soopaa oleva teos. Muista: Sivistystä ennen somistusta!

Erikoisvinkki: Robert Capan sotavalokuvakirjoilla tuot näytteyteen pientä särmää ja osoitat kätevästi olevasi empaattinen ihminen.

Tyypillinen koulukunnan edustaja on horoskoopiltaan kaksoset.


Kirjat käyttöesineinä -koulukunta (pinoja siellä täällä)

Kun kirjoja luetaan tai selataan ahkerasti, niiden tulee olla helposti saatavilla. Silloin syntyy helposti ad hoc -hyllyjä eli ns. hullunprofessorinpinoja. Lukutoukan luona vieraillessa kirjat muistuttavatkin kissoja. Niitä lojuu kulmilla ja ikkunalaudoilla, näppäimistön päällä ja vessan pyykkikorissa. Tällainen näennäinen keskeneräisyys antaa käyttäjästään luovan boheemin, mutta toisaalta epäsiistin laiskimuksen vaikutelman.  

Tyypillinen koulukunnan edustaja on horoskoopiltaan oinas.


Kirjat Fengshui -koulukunta

Sisustuslehtien sivuilla elää eriskummallisia ihmisiä, joiden puhtaan valkoisilla kangashuonekaluilla loikoilee nukkuu kissa, josta ei lähde karvoja. Samoissa valheellisissa kuvastoissa törmää kirjahyllyratkaisuihin, joihin mahtuu muutama hassu Paulo Coelhon teos, afrikkalainen puuesine ja Applen kaiuttimet. Katso esim: http://www.boredpanda.com/creative-bookshelves/

Kirjat ovat kauniita esineitä, mutta kirjoja ostavana ja lukevana ihmisenä ihmetyttää, kuka viitsii rakentaa moisia hökötyksiä, jos kirjoja ei aidosti rakasta. Kirjat tykkäävät siitä, että niitä luetaan. Kirjat ovat kuin savannien laiduntajat – ne tuntevat olonsa turvallisiksi suurissa laumoissa.

Tyypillinen koulukunnan edustaja on horoskoopiltaan jousimies.


Laisser fair -koulukunta

Valitettavan usein suomalaisissa kodeissa kirjahyllyä käytetään 80-lukulaisena viihdealttarina, jonne asetellaan välinpitämättömästi erilaista rihkamaa ja roinaa. Kirjahyllyn keskellä välkkyy valtava Finluxin televisio, reunoilta löytyy viirejä, posliinilintuja, kynttilänjalkoja ja gini-pulloja. Jossain seassa toisiinsa nojailee Ayrton Sennan elämäkerta, perhe-Raamattu ja Mitä, Missä, Milloin 1989. Tällaiset sisustusratkaisut oikeuttavat sisustussuunnittelijoiden ammattikunnan olemassaolon.

Tyypillinen koulukunnan edustaja on horoskoopiltaan rapu.

Mies, kasvata viikset ja emansipoidu!

Viiksien kasvattaminen on vapautumista miehelle asetettujen vaatimusten ikeestä.

Marraskuussa rokkitähdet, urheilijat ja hipsterit (eli AD:t, fiksipyörän omistajat, tiskijukat ja free-toimittajat) kasvattavat viikset. Tällä Movember-tempauksella kerätään rahaa hyväntekeväisyyteen ja lisätään tietoisuutta miesten terveyteen liittyvistä asioista. Movember-liike sai alkunsa Australiasta vuonna 2003. Idea on periaatteessa yhtä hauska kuin Utan byxor -bileet, joissa ihmiset ovat ilman housuja.


"Haloo? Onko Selleckillä?"

Ensin hieman yleistä asiaa viiksistä. American Mustache Institute on lajitellut viiksityylejä. Niillä on tuttuja hellittelynimiä kuten pensselit, (kala)puikot, kahvat ja mursut. Nuorempi sukupolvi on ilahduttavasti elvyttänyt perusmalleja dandympia viiksityylejä, vaikka niiden käytössä onkin ulkokohtaisuuden makua. Vaikka nuori helsinkiläisherrasmies käyttäisi 1800-lukulaisen ranskalaisen aristokraatin viiksimallia, hänestä ei silti tule ranskalaista aristokraattia. 

Vain hammasharjamalli on edelleen pannassa. Hammasharjamalli tunnetaan paremmin ns. Hitler-viiksinä. Aatun jälkeen samaa viiksityyliä on julkisuudessa käyttänyt vain Suomen Tietoviisas -finalisti, lehtori Lauri Ranta. Hitlerilläkin meni aikaa omannäköisen viiksityylin löytymiseen, ja vielä 1920-luvulla hänellä oli perinteikäs preussilainen malli käytössä. Toivon, että hammasharjamalli voitaisiin jo rehabilitoida. Olemme sen velkaa koomikkojen kuninkaalle Charles Chaplinille. Emme voi syyttää viiksiä Hitlerin tekemistä hirmutöistä. Viikset ovat rakkauden asialla.

Mikä viiksissä kiehtoo? Viikset ovat miehisen elinvoimaisuuden toteemi. Ilman viiksiään Tom Selleck, Burt Reynolds ja Lemmy Kilmister olisivat vähemmän vitaalisia, vähemmän äijiä. Tässä todisteeksi kuvagalleria kuuluisista viiksimiehistä ilman viiksiä. Voi havaita, että niin Dalista kuin Che Guevarasta puuttuu näissä kuvissa miehistä dynamiittia. Viiksien peittelemätön maskuliinisuus on tietenkin tarkoittanut, että ne ovat aikuisuuden, vallan ja voiman symboleita. Monilla historian suurmiehillä on ollut komeat viikset, mainittakoon vaikka Itävalta-Unkarin keisari Franz Ferdinand, Josif Stalin, kansainvälisen politiikan viiksihistoriaa voi lukea täältä. Suomessa muun muassa presidentit P.E. Svinhufvud, Kyösti Kallio ja C.G.E. Mannerheim ovat olleet viiksimiehiä. Läntisessä maailmassa viikset eivät ole olleet muotia sitten 1970-luvun, jolloin valokuvista päätellen kaikkien miesten ylähuuleen oli liimattu kuollut jyrsijä. Muissa kulttuureissa viikset ja parta ovat edelleen aikuisen miehen perusvaruste.

Viikset ovat vahvasti eroottiset, jopa pornografiset. Kaikki tietysti tunnistavat homokuvaston viiksekkään ja koppalakkipäisen arkkityypin. Heterokulttuurissa viiksien pornahtavuus voi olla peräisin saksalaisesta aikuisviihteestä. Ja ovathan maailman kuuluisimmat meisselimiehet John Holmes (1944-1988) ja Ron "Orava" Jeremy viiksimiehiä (sic!) perinteikkäimmästä päästä. Suomalaisia maailmanluokan rakastajia ovat olleet esimerkiksi Seppo Hovi ja Viktor Klimenko, viiksimiehiä molemmat. Eurooppalaisen naapurisovun hengessä muistutan, että Saksan ohella Ranskassa on tehty viiksielokuva. Kyseisen elokuvan nimi on Viikset (La Moustache, 2006), ja se kertoo miehestä, joka ajaa viiksensä eikä kukaan huomaa. Mies ajautuu kriisiin.

...

Viiksien ja viiksimiesten tilanne huolestuttaa minua. Väitän, että viiksien yhteiskunnallinen status on laskenut. Aiempina vuosikymmeninä viikset olivat herrasmiehen asuste, kasvojen kruunu. Pikkuhiljaa viikset ovat valahtaneet alempien sosiaaliluokkien miesten tunnuspiirteeksi. Viikset on leimattu junttimaisiksi, niitä pitävät piirikuntatason äijänköriläät: autokauppiaat, raksamiehet ja raviohjastajat. Huulipartaa kutsutaan paskaringiksi tai puhutaan halveksivasti amisviiksistä. Viiksistä on tullut likaiset, ne tuovat mieleen seksuaalisen häirinnän, tissihuumorin ja rakennusteollisuuden. Muhevat viikset eivät enää herätä isällistä luottamusta, vaan epäilyksen siveettömyydestä.

Movember-kampanja on hyväntahtoinen viiksien kunnianpalautus mutta myös ilmiselvän ironinen – eihän kukaan nuorimies nyt vakavissaan pitäisi naamassaan viiksiä ympäri vuoden. Viiksien kasvattaminen on hassuttelua sosio-ekonomisella asemalla. Vaikkei siihen liity tahallista pahansuopuutta, näkisin että kyseessä on silti menestyneempien miesten kevyt läpsäisy poskelle heikommin pärjänneille miehille. Tässä olisi miesaktivisti Henry Laasaselle tutkimussarkaa. Siksi en voi koko sydämestäni innostua movember-kampanjasta. Jotkut miehet käyttävät viiksiä ihan arkenakin, enkä halua nauraa heille kahdeksan euron mannermaisen laatuolueni takaa.

Edellä kirjoitettu ei tarkoita, ettenkö näkisi movember-kampassa enemmän positiivista kuin negatiivista. Viiksien kasvattamisessa on näet mahdollisuus johonkin syvällisempään kuin vain sinänsä kunnioitettavaan hyväntekeväisyystempaukseen. Viikset edustavat jälkimodernille miehelle viimeistä vapauden pyrintöä. Miehen elämä on jatkuvaa kilpailua ja kamppailua, suorituksia toisensa perään. Miehen pitää hankkia ura, perhe, auto, mökki, vene ja koira. Miehen pitää pärjätä urheilussa, seurata muotia ja tekniikan kehitystä, sivistää itseään taiteella ja tieteellä, ymmärtää taloudesta ja politiikasta, tuntea viinejä ja kokata gourmet-tason ruokaa uuden maailman elintarvikkeista. Miehen pitää rakentaa hartiapankilla talo tai istua lasikonttorissa lukemattomia iltoja saadakseen lainat maksettua. Kiitoksena tästä uurastuksesta ovat korkeat verot ja varhainen kuolema.

Viiksien kasvattaminen on vapautumista tästä miehelle asetettujen vaatimusten ikeestä. Viiksien kasvattaminen on karvojen kautta emansipoitumista. Viiksien kasvatus ei ole suorituskeskeinen laji, sillä mies ei voi juurikaan vaikuttaa kasvuvauhtiin tai viiksien tuuheuteen. Mies voi vain kuunnella viiksien kasvua. Viiksien kasvatus on myös vapautumista yhteiskunnan ulkonäköpaineista. Painojen nostaminen, tekorusketus tai tupeen käyttö on selvästi puolipakotettua toimintaa, jolla mies yrittää tehdä itsestään houkuttelevan yksilön naisen silmissä. En tunne yhtään naista, joka pitäisi viiksiä erityisen eroottisina. Uskon tämän johtuvan siitä, että viikset tuovat mieleen naisen isän tai sitten niissä on usein ruoanjämiä. Mies kasvattaakin viiksiä vain itseään varten.

Kirjoittaja osallistuu movember-kampanjaan tällä kirjoituksella, sillä hän ei itse pysty kasvattamaan kuin hennot teiniviikset. Te kaikki, jolle viikset kasvavat, olette upeita miehiä.

Lopullinen arvio: Kolme viiksikampaa ja vahapurkki.