Roba on turhan siisti poliisisarja

Oikeiden poliisien ja heidän asiakkaidensa repliikit ovat paljon hauskempia kuin käsikirjoittajien keksimät. 

Kaksi jaksoa MTV3:n uutta poliisidraamasarjaa Roba on takana. Harvat laatusarjat nappaavat mukaansa aivan alussa, sillä niin tuotantoryhmältä kuin katsojilta kestää aina hetken aikaa saada henkilöt ja heidän maailmansa elämään. Roba on lupaava tulokas, mutta ei millään lailla täysosuma. 

Suomessa poliisi on ystävä ja rikoksentekijäkin yleensä tuttu.

Roba jatkaa suomalaisen poliisidraaman lyhyttä perinnettä. Suomalaisessa elokuva- ja tv-viihteessä poliisit on kuvattu ennen muuta komediallisina hahmoina. Tunnetuin on tietenkin niin maan perusteellisen hauska Reinikainen Tankki täyteen -sarjasta. Pertti Sveholm tekee lihaisan roolityön Klassikko-elokuvassa poliisimies Vikströminä, jolle hurjastelijat ovat rikollisten aatelia ja kunnioitettavia vastustajia. Jouko Turkan Kiimaisista poliiseista en uskalla sanoa mitään, sillä en ole sarjaa nähnyt pariinkymmeneen vuoteen. Netissä pyörivät lyhyet pätkät ovat sietämätöntä naamanvääntämistä ja kummallista painimista. Ilmeisesti osa näyttelijöistä on kieltänyt sarjan näyttämisen televisiossa. Ketonen ja Myllyrinne kaksikon uudehkoissa sketseissä poliisihahmot ovat fiktiivisten poliisiemme arkkityyppejä: jäykkiä, hiukan yksinkertaisia mutta rehellisiä.

Vasta 2000-luvulla Suomessa on yritetty tehdä jatkuvajuonisia, tuotantokausiajatteluun perustuvia poliisisarjoja kuten Maria Kallio ja Kylmäverisesti sinun. Näistä Minna Haapkylän esittämää Kalliota en ikinä kyennyt katsomaan, sillä sarja tuntui tönköltä ja hitaalta eikä Haapkylä näyttänyt poliisilta ensinkään. Kylmäverisesti sinun oli ehkä ensimmäinen ihan aidosti onnistunut vakava kotimainen poliisidraama. Siinä pääosan veti introvertti macho Ville Virtanen. Sivuosassa oli Suomen Mikael Persbrandt eli Antti Reini. Sarjaa ei ole muutamaan vuoteen tullut uusintana, joten en tiedä miten se on kestänyt ajan hammasta. 

Mikään kotimaisista yrityksistä ei kuitenkaan ole vetänyt vertoja naapurimaan pitkäkestoiselle, Martin Beck -sarjalle. Kuulemani perusteella Pohjoismaissa on viime vuosina tehty myös muita kovia poliisisarjoja. En valitettavasti nähnyt paljon kehuttua tanskalaista Murhakomissio-sarjaa, jossa näytteli graafisen näköinen Mads Mikkelsen. Näkemättä on myös samasta maasta tuleva Rikos.

Naapurimaiden parhaimmistoa näkemättä uskallan väittää, että Roban esikuvat ovat Amerikassa. Haastatteluissa sarjan tekijät ovat kertoneet esikuvikseen Hill Street Bluesin ja NYPD Bluen, mutta näitä sarjoja en lopputuloksesta tunnista. Robasta puuttuu niiden arkinen rosoisuus ja huumori. Se ei myöskään ole inhorealistinen ja poliittinen kuten poliisisarjojen kirkkaimpaan kärkeen kuuluva The Wire. Tosin The Wire laajenee vähitellen perinteisestä rosmo ja pollari -viihteestä lähes sosiologiseksi tutkielmaksi amerikkalaisesta kaupunki- ja yhteiskuntapolitiikasta, joten on ehkä hiukan epäkiitollista verrata mitään poliisisarjaa siihen. Suomalaisella poliisifiktiolla on ylipäätään kohtuuttoman epäkiitollinen tilanne siinä suhteessa, että täällä on vuosikymmeniä nähty kaikki maailmanluokan poliisidraamat.

Eniten Roba muistuttaa The Shield -sarjaa. On lain rajamailla seikkaileva ja oman kunniankäsityksen omaava poliisi, on omaa mediapeliään ajava poliisipäällikkö ja niin edelleen. Poliisien väliset jännitteet ja varsinkin kahdessa ensimmäisessä jaksossa tylsästi vatvottu sukupuolihäirintäjupakka tuo (huonolla tavalla) mieleen oivallisen, meillä vähälle huomiolle jääneen palomiessarjan Rescue Me.

Toivoisin pitäväni Robasta enemmän kuin kahden jakson jälkeen pidän. Roba näyttää ihan kivalta. Suomalaisia tv-sarjoja vaivaavaa asetelmallisuutta yritetään rikkoa ulkokuvilla, autoilemalla ympäriinsä ja käyttämällä 24-sarjasta tuttua kuvaruudun jakamista moneen osaan. Suomalaisen draamasarjan teko on tuhottoman kallista, joten täytyy arvostaa kun jälki on kunnollista. Täällä ei kerta kaikkiaan ole varaa samanmoiseen määrään kuvauspäiviä kuin suuressa maailmassa. Pidän myös sitä, ettei sarjan yleisilmeessä ole sorruttu mauttomuuksiin kuten värjäämään sarja kummallisen sävyiseksi CSI-sarjojen tapaan. Omasta mielestäni Roba silti häviää visuaalisuudessa esimerkiksi viimevuotiselle Klikkaa mua -sarjalle. Siinä oli paljon kaupunkilaisempi tunnelma kuin Robassa. Onneksi Robassa Helsinkiä ei ole yritetty kömpelösti esittää oikeana suurkaupunkina.

Päänäyttelijät tekevät hyvää työtä. Roban pääroolit menevät hauskoista rooleistaan tunnetuille näyttelijöille Aku Hirviniemi, Riku Nieminen ja Hissu Hietalahti. Hietalahti vaikuttaa kahden osan perusteella olevan sarjan dynamo, eräänlainen Etelä-Helsingin Vic Mackey. Toisessa osassa mukaan tuli vielä Mari Perankoski, joten tuottajia pitää kehua rohkeudesta tehdä yllätysvalintoja. Toki Hirviniemi ja Nieminen ovat tämän hetken suosituimpia esiintyjiä, joten tuskin vaikuttimena on ollut pelkästään taiteellinen kunnianhimo. Harmillisesti Leena Pöystille on toistaiseksi kirjoitettu tylsä, valittavan uhrin rooli. Ei kovin modernia naiskuvaa käsikirjoittajilta. Vain pikkuroolit vaikuttavat epäaidoilta. Helsinginkadulta tai Malmin ostarilta olisi pientä kertakorvausta vastaan saanut sivuosiin sopivasti autenttisia tyyppejä. Aikanaan Nadja Pyykkö haki tuotantoihinsa rantojenmiehiä ja -naisia hyvällä menestyksellä.

Suomalaisen viihteen helmasynneistä ei Roba ole päässyt eroon. Sarja etenee hitaasti ja katsojalle kerrotaan kaikki vähintään kaksi kertaa. Näyttäkää, älkää selittäkö! Dialogia ei edelleenkään osata kirjoittaa, vaan henkilöhahmot pudottelevat virkkeitä yksitellen. Välissä on runsaasti tyhjäkäyntiä, joka saa katsojan turhautumaan. Täydellisiltä tyylirikoilta vältytään lähes kokonaan, mutta poliisin tekemä kiinniotetun pahoinpitely ja siitä noin vain selviäminen tuntuu täysin epäuskottavalta. Kirosanoja Robassa hoetaan, vaikka vain Sopranosissa ne tuntuvat välttämättömiltä. Tasalaatuista Kova laki -sarjaakin onnistuttiin tekemään 20 tuotantokautta ilman yhtään vee-sanaa.

Eniten jäin Robasta kaipaaamaan rankkaa ja tylyä suomalaista arkirealismia. Amerikan sijasta olisin kopioinut kotimaasta. Televisiossa on jo vuosia pyörinyt lukuisia suomalaisten poliisien arkityötä kuvaavia reality-sarjoja. Niiden poliisit ovat letkeitä ja sanavalmiita kavereita, jotka tarpeen tullen osaavat olla kovia. Niiden rikolliset ovat yleensä umpijurrissa olevia tolvanoita. Tekijöiden olisi kannattanut katsoa myös muutaman kerran John Websterin dokumenttielokuva Sen edestään löytää, jossa seurataan Salon poliisin arkea talvella 2002–2003. Pohjolan poliisi kertoo -teoksista olisi varmasti myös ollut apua.

Olisinkin toivonut, että Roba olisi käyttänyt näiden esimerkkieni tyylikeinoja ja kerrontatapaa lähtökohtana. Sellaisen vankan perustuksen päälle olisi sitten voinut kirjoittaa kunnianhimoisia pitempiä juonenkulkuja. Ainakin toistaiseksi kotimaiset poliisi-realityt ovat aitoudessaan paljon jäntevämpää draamaa kuin Roba. Oikeiden poliisien ja heidän asiakkaidensa repliikit ovat paljon hauskempia kuin käsikirjoittajien keksimät. Nyt Roba tuntuu kaverilta, joka yrittää esiintyä koviksena matkimalla Ameriikan-poikia. Pienillä lihaksilla on kuitenkin paha pullistella. Olisi kannattanut tutustua aivan tavalliseen suomalaiseen poliisityöhön. Siellä riittää rankkoja aiheita ja kurjia ihmiskohtaloita ihan tarpeeksi.