Homo palavericus

Arkeologit ovat löytäneet maailman ensimmäisen toimistossa työskennelleen ihmisen jäänteet. Muumion arvellaan olleen toimistoituneena jopa 15 000 vuotta. Tutkijat ovat nimenneet kalmon homo palavericukseksi eli "toimistonihmiseksi".

Löytö tehtiin Sotkan konttorituolin ja käytäväfiikuksen väliseltä alueelta Pohjois-Irakissa. Kukaan ei ollut aiemmin tehnyt kaivauksia alueella, sillä muumion työhuoneen oven liikennevaloissa paloi jatkuvasti punainen valo.
...........

Tutkijat iloitsevat muumiosta, jonka avulla he uskovat selvittävänsä, milloin ihmiskunta siirtyi oikeista töistä paperihommiin.

"Nyt löydetty toimistonihmisen muumio on poikkeuksellisen hyvin säilynyt, sillä sitä on suojellut eroosiolta tuolin selkämykselle ripustettu samettinen pikkutakki", ihmiskuntatutkimuksen keskuksen johtaja, professori William Spleen Assyrian yliopistosta sanoo.

Spleenin tutkimusryhmän mukaan muumio ja alueelta aiemmin löydetty esineistö – nitoja, post-it-lapun kanta ja muovitasku – vahvistavat kuvaa, että ihminen konttoristui paljon luultua varhemmin. "Kaksoisvirranmaan alueella sijaitsi jo reilusti yli 10 000 vuotta sitten erittäin vilkas toimistokulttuuri, jossa pidettiin live meetingejä ja brainstormattiin rajusti", Spleen väittää.

..........

Muumion ansiosta tutkijat ovat oppineet paljon uutta ensimmäisten toimistoissa työskennelleiden ihmisten elämästä. Homo palavericus oli kooltaan hentoinen ja ihonväritykseltään kalpea. Se keskittyi pääosin säilyttämään saavutetut edut eikä innostunut uusista ajatuksista. Ensimmäinen toimistonihminen muistutti siis jo melkoisesti modernia virkamiestä.

Toimistojen olosuhteet 15 000 vuotta sitten olivat ankarat. Ihmisiä menehtyi kehityskeskusteluissa kuin kärpäsiä. Vitsauksena olivat myös veltot kollegat ja myynnin poikien häröily. Työajanseurantaan käytetyistä kivitauluista irronnut pöly vahingoitti keuhkoja ja pannukahvi korvensi sisuskalut.

Homo palavericus joutui käyttämään alkeellisia työkaluja kuten Windows Vistaa ja faksia. Kopiokone oli jatkuvasti jumissa, sillä hapero papyrus jämähti helposti koneen telojen väliin. Maanantaipalaverien pitoa hankaloitti, että vain papisto osasi kertoa ajan tähdistä ja ennusmerkeistä. "Tämä sai väliportaan pomot järjestämään kokouksia täysin mielivaltaisesti ja liikaa", Spleen kuvaa.

Toimistonihmisen ainoa keino pysyä ajantasalla olikin seurata auringon kiertoa ja yrittää laskea siitä kvartaali. Osavuosikatsaukset myöhästyivät ja vuosikertomusten hieroglyfeissä tapahtui sekaannuksia. Kirjanpitoa vaikeutti, ettei nollaa oltu vielä keksitty.
..........

Ensimmäisten toimistonihmisten työelämä ei silti ollut pelkkää kärvistelyä. He söivät pääasiassa proteiinipitoista kasvisravintoa kuten papuja ja pysyivät näin virkeinä pitkälle kello 15 asti. Klassinen perjantainen wieninleike koostui pääosin survotuista linsseistä, minkä takia ensimmäinen toimistonihminen pystyi vielä aivan viikonlopun alla lähettämään sisäisiä memoja.

Avokonttorit keksittiin vasta 14 950 vuotta myöhemmin, joten toimistonihminen saattoi työskennellä jopa tunnin kerrallaan keskeytyksettä. Lisäksi ensimmäisistä konttoreista puuttuivat kokonaan muutosjohtajat, konsultit ja yhteisömanagerit. 

"Tätä on tietysti vaikea nykyihmisen ymmärtää, mutta muinaisina aikoina konttoreissa keskityttiin työtehtävien tekemiseen ja eteen tulevat ongelmat ratkottiin yhdessä tervettä järkeä käyttäen", Spleen kuvaa.

Tutkijaryhmän hottis, tohtori Mary Key-West uskoo löytäneensä toimistokaivauksissa tukea teorialleen, että monet uskonnolliset tekstit ovat alun perin toimiston kahvihuoneessa heitettyä kehnoa läppää.

"Monien sittemmin uskonnolliseen kontekstiin siirtyneiden myyttien alkuperä näyttää olevan ammoisissa kahvitaukokeskusteluissa, joissa leipääntynyt toimistonihminen purki syvimpiä eli pikkumaisimpia tunteitaan. Erityisen suosittuja näyttävät olleen kertomukset vedenpaisumuksesta, jossa yliluonnollinen ilmiö hukuttaa koko keskijohdon."

Key-West muistuttaa, että erilaiset kostofantasiat ovat edelleen suosittuja esimerkiksi firman tyky-risteilyjen pikkutunneilla. 

............

Spleen ja Key-West väittävät, että koko toimistotyön kulttuuri on lähtöisin samasta alkulähteestä muinaisen Persian alueelta. Sieltä byrokratian ideat kulkeutuivat Babyloniaan ja muinaiseen Epyxiin, josta ne päätyivät kirjanpitäjien mukana Kreikkaan. Viimeistään roomalaiset olivat läpeensä byrokratisoituneita.

Euroopasta toimistotyön tavat levisivät tutkimusmatkailjoiden ja myöhemmin uudisasukkaiden mukana uudelle mantereelle, kun laivojen mukana kulkivat myös konttorirotat. Alkuperäisasukkailla ei ollut minkäänlaista vastustuskykyä konttorirottien mukana tuomille ideoille kuten matriisiorganisaatiolle ja niin sanotulle korjaavalle palautteelle.

Tulokset olivat paikoin kammottavia. Pohjois-Amerikan inkkarit alkoholisoituvat pahoin, kun eurooppalaisten casual friday vakiintui ja työporukka otti tavaksi käväistä perjantaisin yhdessä lasillisella. Tästä valiintui kielenkäyttöön meilläkin tunnettu huudahdus "Sioux siunakkoon!".

Menetin elämänhaluni Putouksen takia

Eikö ketään täällä oikeesti yhtään hävetä?

Mie romahin. Kaikki kävi niin äkkiä. Vielä toissaviikolla minulla oli pomppufiilis, sillä tykkään kovasti paukkupakkasista ja kevättä kohtihan tässä ollaan menossa. Sitten alkoi Putous 2014.

Nyt olen menettänyt elämänhaluni. Haluan vain virua viltin alla ja kuunnella Neon 2:n hitaita. Se on Putouksen vika.

Tämä on avoin kirjeeni Putouksen käsikirjoittajille eli Teille, jotka keksitte Iina Kuustosen sulojen vilauttelun oheen sisältöä. J'accuse – minä syytän.
............

Talvi on perinteisesti vaikeaa aikaa meille, jotka emme katso lauantaisin Putousta vaan luemme siihen aikaan maailmankirjallisuutta (minulla on parhaillaan kesken Haruki Murakamin 1Q84:n ensimmäinen osa). Vaikka välttelemme sitä, Putous valuu elämäämme salakavalasti.

Tavallisena työpäivänä hommat keskeytyvät yhtenään, kun työ"kaverisi" tulevat ovellesi heittämään "aiva miälevikast läpändeerust" ja kysymään "mitä jäbä duunaa?". Luulen, että konttorihuoneiden liikennevalot keksittiin alun perin nimenomaan estämään tällaisten toimistokoomikkojen pääsy toisten työhuoneisiin. Eihän sille humoristikollegalle oikein voi sanoa päin naamaakaan, että "Ole hyvä ja kuole hirvittävällä tavalla".

Ja luulin aina, että Crazy Frog (klikkaaminen omalla vastuulla) on maailman kamalin meemi, mutta Putous-hokemien silkka lukumäärä vie voiton tuosta piripäisestä sammakosta.

Pahimmassa tapauksessa Putous-hahmot tulevat stressaantuneen ihmisen uniin. Muutama vuosi sitten heräilin koko kevättalven painajaisunesta hikisenä ja täristen ja luullen, että asuntoni on täynnä toisiinsa törmäileviä Munamiehiä. Olen sittemmin lukenut, että kärsin lievästä unihalvauksesta. Se on varsin yleinen vaiva, joka "vie kyvyn liikkua ja tuo pahuuden viereesi".
.........

Putouksen takia lööppeihin ja arkikieleen pelmahtaa erilaisia maakuntien ihmisiä ja ilmaisuja, joista olen nimenomaisesti pyrkinyt eroon muuttamalla Helsinkiin vauraalle asuinalueelle. Tiedän, että tavallisessa suomalaisessa taajamassa näyttää rumalta ja siellä asuu rumia ihmisiä. Ei sitä minulle tarvitse erikseen teeveessä kertoa. Sitä paitsi Kakkosen Satuhäissä esiintyy paljon Putousta hauskempia alueellisia sketsihahmoja.

Otetaan nyt vaikka tämä Imatran oma tyttö Antsku. Minulla oli jo ennestään nihkeä käsitys niin imatralaisista kuin Rossosta. Imatralaisten venyvää mie-sie-murretta en jaksa lainkaan. Eikä lämpölampun alla lojuvaa kaali-porkkanakekoa voi hyvällä omallatunnolla kutsua salaattipöydäksi. Tässä voi pahimmassa tapauksessa käydä niin, että Rosso-huumassa ne S-ryhmän pirulaiset elvyttävät Martina-ravintolat.
..........

Henkisesti uuvuttavinta Putouksessa on sen aiheuttama loiskiehunta. Putouksen pyöriessä ruudussa erilaisia tosielämän sketsihahmoja tupsahtaa ovista ja ikkunoista käymään metatason keskustelua... niin, Putouksesta.

Tänä vuonna tilanne on ollut erityisen tulehtunut. Punavuorelaisen sketsihahmon Jäbä Leissonin ja punavuorelaisen sketsihahmon Oskari Onnisen hipsteridebatti saavutti sellaiset mittasuhteet, että keskusteluun heitettiin äijät Deleuze (KVG), Bourdieu (KVG) ja Foucault (VMP).

Jonkinlainen huumorin nollapiste saavutettiin, kun liiketaloustieteen professori Alf Rehn pohti, että Putous on "täynnä amerikkalaisen ja saksalaisen komiikan huonoimpia puolia" ja pelkkä "oheiskrääsän myyntiväline". En kyllä itse puhuisi huumorin tasosta mitään, jos minut olisi ristitty 80-lukulaisen avaruusolennon mukaan.

Tunnustan, että heruttelin idealla blogata vaikeasti hipstereistä, mutta päätin sen sijaan ampua itseäni nitojalla silmäluomiin. Se on vähemmän kivuliasta ja herättää enemmän ajatuksia.

Ainoa hyvä seuraus loiskiehunnasta on se, että ilmeisesti Rita Tainola – kuvassa Muammar Gaddafin treenatun, paljaan ylätorson vasemmalla puolella – pakeni maasta. Liekö pelkkää sattumaa, että Thaimaassa on puhjennut levottomuuksia?
..........

Mikä sitten sai minut viimein romahtamaan? Eivät nämä uudet sketsihahmot, ei radiosta kuullut Putous-hitit eikä edes kauppohin pelmahtanut Putous-kola. Ei, korsi joka katkaisi kamelin selän oli Marja Tyrnin munakello. Näin sellaisesta mainoksen eilen. Putous oli lopulta kaatanut miehen.

Nyt ei huvita oikein mikään. On niin synkät fiilikset, että Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia tai Lars von Trierin Antikristus vaikuttavat komedioilta. Harkitsen, että ajanko moottorikelkalla jäihin vai jätänkö vain pilkkihaalarieni vetskarin apposen auki.

Sillä olen menettänyt elämänhaluni. Kiitos vain, Pöllölaakso ja Putous.

Kirjastosilta lunastaa paikkansa



Turun Kirjastosilta.

Koeponnistin Turun Kirjastosillan hyytävässä pakkasessa viime viikonloppuna.

Kun Kirjastosilta sijaitsee lähellä Pietari Brahen perustamaa Turun akatemiaa (1640), lienee Brahen hengessä sattuvaa sanoa: Minä olin Kirjastosiltaan ja Kirjastosilta minuun sangen tyytyväinen.

Pietaribrahemaisesti – toinen käsi rennosti lanteella ja toinen käsi puristaen tomerasti iPhonea (Brahella oli tosin Akatemian peruskirjarulla) – nappasin myös kuvan sillasta. Kuvasta tuli valitettavan kehno, sillä sen enempää minä kuin Jobsin pojan luuri emme kumpikaan kestä arktisia olosuhteita.

Uteliaille ulkopaikkakuntalaisille tiedoksi, että parempia kuvia kannattaa metsästää vaikka upeasta Postikorttien Turku -Facebook-ryhmästä.
...........

Ensin lyhyt kierros Turun kaupungin lähimenneisyyteen eli vuosiin 1414–2013. Turun siltamenestyksen kulta-ajathan sijoittuvat 1990-luvulle. Vuonna 1997 juhlittiin Teatterisiltaa, ja vuonna 1999 avattiin Tuomaansilta. Siltajuhlia seurasi pitkä alennustila. Vuosikymmen päättyi kunnon sukellukseen, kun Myllysilta notkahti ja se jouduttiin purkamaan kaudella 2010.

Siltavaikeudet eivät toki olleet turkulaisille ennenkuulumattomia. Jo 1400-luvulla kaupungin viranomaiset joutuivat kieltämään silloisella Pennisillalla pidetyn lihakaupan kun huomattiin, ettei ole hyvä ajatus pilkkoa kirveillä lihaa puisten siltarakenteiden päällä. Myöhemmin Aurajoen ylittävät sillat ovat kärsineet toistuvasti erilaisista tihutöistä kuten Turun palosta (1827).

Ehkä muutaman vuoden takainen pohjakosketus koítui turkulaisen siltakulttuurin pelastukseksi. Vuodesta 2013 tulikin sitten todellinen turkulaisten siltavuosi. Ensin joulukuun alussa avattiin Kirjastosilta, ja paria viikkoa myöhemmin Kuralan ponttonisilta Kuralan ja Halisten kaupunginosien rajalla.
.............

Millaisen käyttökokemuksen Kirjastosillan ylittäminen sitten synnyttää? Kyllä minä ihan tykkäsin.

Siltaa pitkin kävellessä silta tuntuu jämerältä ja sen kaiteet ovat ainakin minulle sopivalla korkeudella. Niihin sopii nojata ja ihastella Tuomiokirkkoa täl pual jokke. Sillan kaiteisiin nojailu on kuitenkin yksi tärkeimmistä siltapuhteista. Kaiteet ovat myös niin leveät, että niihin voi kätevästi laskea kirsikkatomaattipussukkansa kesällä.

Siltaa ylittäessä (ylitin molemmista suunnista kerran) huomio kiinnittyy oitis siihen, että kapeudestaan huolimatta sauvakävelijäparit (ne tulevat aina pareittain) mahtuvat ohittamaan toisensa. Ainakin nipinnapin. Kylmänä talvilauantaina väkeä ei ollut ruuhkaksi asti, joten aivan varmaksi en uskalla sanoa.

Siinä missä Teatterisilta on tarkoitettu kulkemisen ohella myös oleskelupaikaksi ja pienten performanssien esittämiseen, Kirjastosillan funktionaaliset linjaukset korostavat sen tarkoitusta kevyen liikenteen väylänä, puhtaasti läpikulkureittinä. Kirjastosillalla ei istuskella tai pidetä tupakkitaukoja, kun penkkejäkään ei ole.

Edelliseen liittyen eräs aivan oleellinen asia jäi minulta miinus 17 asteen pakkasessa testaamatta. Nimittäin pyörllä kääntyminen sillalle ja sillalta. Rauhassa köröttelevien jopoilijoiden sekä tuhatta ja sataa pyöräilevien työmatkalaisten törmäykset lienevät sillankorvassa hyvinkin todennäköisiä. Ruuhkaisaan aikaan syviä mietiskelevä lierihattuinen historian opiskelija tullee mankeloiduksi alta aikayksikön. Senttimetrin paksuinen hanki esti näkemästä, onko sillalla kaistaviivoja, luultavasti ei.

Haahuilevalla romantikolle suosittelenkin edelleen Teatterisiltaa tai Martinsiltaa, joissa on rauhallinen tunnelma ja avarammat näkymät Aurajoen ylä- ja alajuoksulle. Niillä silloilla ajatus saa edelleen levätä, vaikkakin Teatterisillalla on varsinkin kesäisin turhankin paljon jonglöörejä ja kitaristeja. Tosin myönnän edustavani hiljaisten siltojen koulukuntaa.
.........

Ennen sillan rakentamista sen vastustajat uskoivat Kirjastosillan "pilaavan kansallismaiseman" eli estävän kaareutuvan joen näkymisen. Kävin testaamassa näköyhteyttä sekä Auransilllalta että molemmilta rannoilta. En havainnut mainittavaa maiseman turmeltumista. Silta kaareutuu kauniisti ja näyttää sirolta. Kasvukaudella se jäänee vieläkin enemmän piiloon puiden ja veden "väliin". Varaan kuitenkin oikeuden muuttaa mielipidettäni, sillä en ole nähnyt siltaa pimeän aikaan väriloistossaan. Googlen kuvahaku tuotti muutamia osumia, joissa silta näyttää keinovaloineen turhan räikeältä.

Keskeinen sijainti taannee Kirjastosillalle paljon ylittäjiä, sillä palvelurakenne Kirjastosillan ympärillä on varsinkin näin talvisaikaan olematon. Mantun grilli löytyy toki parin sadan metrin päästä Kaskenmäestä, mutta se profiloituu yhdessä Paavon kahvilan ja ravintolalaiva Donnan kanssa selvästi Auransillan elinkeinoelämään.  

Kirjastosillan palvelujen puutetta tietysti korosti, että tammikuisena lauantaiaamuna jokirannan viehättävät, mannermaiset bistrot olivat vielä kiinni. Kahvikupillisen saadakseni minun piti kävellä aina torin kulmalle saakka. Keväämmällä tilanne toki paranee. Jäätelökioski on vähintä, mitä sillanpieleen tulisi heti huhtikuussa perustaa.

Uskon, että turkulaiset tulevat pienen perus turkulaisen jurnutuksen jälkeen olemaan tyytyväisiä siltaan. Sitä paitsi Turussa kun ollaan, aiemmin rakennettua voidaan aina huoletta purkaa.

I Heart Rally English

Should English be an official language of Finland?

This was suggested  yeasterday by mr. Risto Siilasmaa, a big-time Nokia business manager. Nokia was a huge company but then it went down. It was because of the smart phones with Spotify and all that apps foolishness.

I personally think Rally English should be our official language here in Finland. It already is kind of our second mother tongue. And by English I mean the Rally English, the true form of English speaked by Finns. I myself prefer Rally English. There are quite a few reasons why.

Well let me tell you.

First, Rally English makes us Finns look honest and true even if a bit stupid. But its OK. We know we are not the smartest people on this planet. It's the Asians. Dude, they're IQ is like over 180 points all the time.

Come to think of it, Rally English is actually the purest form of Finnish communication. When you have only little to say and only few words you know and can also pronounce you have to really think what you say. Just think about formula driver Kimi Räikkönen. He drives Ferrari car, makes love to beautiful women, sings schlager karaoke and occasionally wears a gorilla suit.

Rally English is a way to speak even if you dont really want to speak. Thats why we keep seminars in English just between ourselves and everybody still has to speak Rally English. It's easier to communicate in Rally English than in our mother tongue because you can everything slower and keep it short in general. We Finns don't like to stand in the lime light too long. Then in the coffee break of the seminar we change back to Finnish which means we eat our seminar buns quietly in separate tables just yearning to get back to safety of the seminar room.

Alas, we Finnish seriously hate the seminar dinners. In dinners you have to sit with some Italian bigmouth whole evening and there is not enough red wine coming from the waiters. We would just want to be grilling on the seaside and having some pussikalja [pussy-cal-yah]. Like Rally English, pussikalja is Finnish way of talk about your inner emotions. Let me explain it briefly.

This is how the shit goes down: First you buy 18 beers and one plastic bag in your next door Siwa (a.k.a. local Wal-Mart). Then you put the plastic bag on the ground under your ass so that you dont wet your pants or have a virtsatientulehdus. Then you open up the first beer and by the time you get to the beer number eight, you open up your fellings, too.

Yes, I know the upper part sounds bit barbaric. But you have to excuse us Finns – we had our first proper fine dining dinner only so late than in the year 1984. It was held because mister Matti Nykaenen won ski-jumping gold medals in winter olympics. The place was Jyvaeskylae in Eastern Finland. Jyvaeskylae is also know as the "Athens of Finland". I seriously dont know why.
............

Sorry, I kind of got lost in the pussikalja. Back to Rally English!

You mustn't forget that Rally English is also very much fun. There's lots of humour in it and we Finns know it. You just can't always tell it by the looks of us Finns. We just have great poker face! You of course know all the witty things mr Räikkönen has said. The Grand Master of this poker face humour is famous Finnish movie director Aki Kaurismäki. He is like Renny Harlin but only depressed and very French. Actually I think he is from Kerava. You can google that.

Rally English comforts us Finns. "I was fast but Carlos was faster", said another famous Finnish rally driver. He had just lost world rally championship to some Spanish dude. So, Rally English is a good way to get through the hard times and obstacles.

Hence, we Finnish people enjoy silence and thinking things. When people think Finns are depressed and sad they are actually just enjoying the silence. Well, they can be depressed and sad too, now to think of it.

Rally English is the way to have human relationships over the boards. Many Finnish woman like to have a international boyfriends and many Finnish elderdy men like to have oriental wife. And many middle-aged women go to Ghana or Cuba to have vital young men company as a holiday tour guide. If you know what I mean. So I think we Finnish are not racist we are just insecure and sometimes little rude. But our Rally English can help us give us love! All you need is love. I heart Rally English.

And last but not least. Rally English gives us, atleast I think so, very sympathetic reputation around the globe. Who could be angry with us Finns talking our native Rally English? Well, The Swedish, because we kicked their butt in ice-hockey, again. And the Russians, because we kicked their butt, too. In the World War 2. Twice.

Postmoderni Bruce

Newjerseyläinen Bruce Springsteen sai kaanoninsa valmiiksi julkaistessaan vuonna 1986 hienoimman koskaan kuulemani live-levyn Bruce Springsteen & The E Street Band: Live/1975-85. Niistä kymmenestä "aution saaren levystä" tuo paketti täyttäisi minulla jo puolet kiintiöstä.

Miehen myöhemmät levytykset ovat enemmän tai vähemmän vain sivuhuomautuksia 1970-luvun ja 1980-luvun alun albumeihin. Viimeiset 15 vuotta Bruce on ollut rock'n'rollin kovin saarnamies lavoilla, ei levyillä.

"Uusista" (1987-2014) studiolevyistä pidän parhaana itsellenikin yllättäen edellistä Wrecking Ball -albumia (2012). Erityisesti tykkään kuitenkin Brucen mahtavista Pete Seeger -levytyksistä, joissa hän uppoutuu amerikkalaiseen kansanmusiikkiperinteeseen. Brucen haitarihommat kuulostivat paljon rokkihommia rennommilta.

Uusi High Hopes -albumi levytettiin siellä ja täällä, keskellä jälleen yhtä maailmankiertuetta. Kaikki ennusmerkit kertoivat, että inhoan levyä. High Hopes sisältää uusia versiota vanhoista (osin julkaisematta jääneistä) kappaleista ja lainaversioita kuopatuilta punk- ja syntsabändeiltä. Äänimaisemaa hallitsee Rage Against The Machine -veteraani Tom Morellon 90-lukulaiset särökitarat ja efektit. En ollut silloin enkä edelleenkään sen aikakauden amerikkalaisen rokin kireän äänimaiseman ystävä. Vuonna 2014 sellainen sitä paitsi kuulostaa auttamattoman vanhentuneelta. Ysäriltä.

Edellinen oli varoitus niille ihmisille, jotka kutsuvat Brucea "Pomoksi". Nyt seuraa ennakkoluulojeni jälkeen tehty arvioni: tämähän on mainio Springsteen-albumi! Materiaali on kauttaaltaan vahvaa ja sovitukset rikkaita, irlantilaiset viulut soivat sähkökitaroiden seassa, mukana on hiukan soulia, yhteislauluja, romantiikkaa, yhteiskunnallista tarinointia ja hauskanpitoa. Pidän irtonaisista levyistä, joissa kuuluu musisoinnin ilo ja jossa temaattisen tyylipuhtauden sijasta keskitytään kappaleisiin.

Bruce on tehnyt tapojensa vastaisesti kollaasin. Eipä olisi ensisilmäyksellä uskonut, että Bruce on postmodernisti.

Folkkiviulujen päälle täräytellään sähkökitaralla voimasointuja ja Brucen ääni ajetaan muutamankin kerran jonkun syntetisaattorivimpaimen läpi. Joukossa soittavat jo taivaalliseen orkesteriin siirtyneet Clarence Clemons ja Danny Federici. Puritaanisimpia Bruce-faneja tällaiset irtiotot järkyttävät, minusta soppa kuplii mukavasti.

Mietin aamulla, miten tiivistäisin yhteen virkkeeseen mielipiteeni tästä repaleisesta ja hajanaisesta, mutta silti onnistuneesta ja oudon sympaattisesta albumista. Jos jotakin, levyä voisi luonnehtia "kadonneeksi The Sopranos -sarjan soundtrackiksi". Hmmm.... mitäköhän Paulielle kuuluu siellä New Jerseyssä?

Ruotsi lamaantui lätkätappiosta

Ruotsin poliisi.

Suomen voitto Ruotsista jääkiekon nuorten mm-kisojen finaalissa sekoitti päät molemmissa maissa. Ruotsalaisille annettiin ensiapuna terapiaa ja suomalaisille Buranaa. Molempien kansakuntien uskottiin olevan työkykyisiä viimeistään torstaina.

Ruotsalaisten toipuminen häviöstä ei kuitenkaan ole sujunut odotetulla tavalla. Ruotsin sosiaaliviranomaisten mukaan ruotsalaiset ovat turvautuneet kriisiapuun useilla paikkakunnilla. Ruotsin punainen risti on tarjonnut traumatisoituneille ruotsalaisille lämmintä kaakaota ja isoja haleja. Hätämajoituksessa ruotsalaisille on näytetty Saariston lapsia.

"Jåå, me yritta vala heihi, kuinka sa sanoa, elamauskoa, just det, jåå se olla vaikkia", Ruotsin punaisen ristin kriisiapuryhmän sisustussuunnittelija Hjördis Nordin sanoo.

Rakkaan naapurimaamme sokkitilaa kuvaa, että suositussa Allsång på Skansen -tapahtumassa Tukholmassa laulettiin keskiviikon vastaisena yönä pelkästään slovareita. Hartaana yhteislauluna kuultiin muun muassa Rednexin Wish You Were Here, Roxetten I must have been love sekä itse kuninkaan toivoma Crusify Me.

Ruotsalaisia on silmin nähden järkyttänyt, että Carola Häggkvistin kasvoihin ilmestyi kiekkotappion jälkeen pieni ryppy. Diplomaattilähteiden mukaan kyseessä saattaa olla myös hiusmurtuma.

Ruotsalaiset rypevät poikkeuksellisessa itsesäälissä, sillä he ovat saaneet näin pahasti pataansa viimeksi vuonna 1655. Tuolloin Ruotsi menetti Pohjois-Amerikan Delawaressa sijainneet siirtomaa-alueeensa hollantilaisille. Ruotsalaiset eivät mielellään muistele siirtomaa-aikojaan, sillä heidän siirtomaansa näytti kartalla valtavalta dildolta.
........

Eritoten ruotsalaisia kismittää, että suomalaiset rikkoivat jälleen yhteisesti laadittuja sääntöjä. Haminan rauhan (1809) solmimisen yhteydessä osapuolet sopivat, että Venäjä saa Suomen, kunhan Suomi ei koskaan voita Ruotsia missään urheilu- tai musiikkikilpailussa. Ruotsalaisten mukaan suomalaiset ovat todistettavasti voittaneet heidät jo aiemmin kahdesti jääkiekossa (1995, 2011) ja kerran jopa euroviisuissa (2006).

"Jåå-å, se ei ålla kiva tama juttu etta te voitta meita", Ruotsin kuninkaallisen urheiluakatemian professori Nils August Domingo Adlercreutz sanoo kultaiselta jakkaraltaan. Sen jälkeen hän ojentaa kaulasta roikkuvat käädyt kohti akatemian seinää, jossa kimaltelee satoja olympiamitaleja.

Ikäviltä lieveilmiöiltäkään ei ole vältytty. Ruotsalaiset ovat suuttuneet Angry Birds -leikkipuistoille, koska ne ovat "jävla finne". Osaa ruotsalaislapsista on kielletty keinumasta ja aikuisten on nähty repivän taskunenäliinoja ja polkevan jalkaa. Onneksi näin äärimmäisen aggressiivisesti ob käyttäytynyt vain pieni vähemmistö murjottavista svenssoneista.

"Jåå-å, sun pitta muista, etta me ei ålla, kuinka sa sanå... typical loser som en finländare. Me ei olla tåttunu hävitä yhtena niinkå te", Adlercreutz selittää tavallisesti niin mallikkaasti käyttäytyvien ruotsalaisten reaktioita.

Suomalaisten voitto poiki alkuviikolla jopa tutkintapyynnön Malmön poliisille. Poliisi selvittää parhaillaan, kuka tappoi ruotsalaisten mestaruusjuhlat. Poliisi on vaitonainen tutkinnan etenemisestä, mutta sen arvellaan etsivän finaalin lopettanutta Rasmus Ristolaisen mailaa. Tätä varten Ruotsin poliisi on muun muuassa kaivanut ylös Christer Pettersonin kalmon sekä naarannut Mälarenin päästä päähän. Toistaiseksi Ristolaisen mailaa ei ole kuitenkaan löytynyt. Polisi on kuitenkin löytänyt kolme venäläistä sukellusvenettä.

"Jåå-å, me etsi mies ko hävisi saavvuna ilma tai sitte me etsi mies 'på balkongen'", poliisikomisario Lennart Kollberg sanoo karvamikkiin vaitonaisesti.

Sininen zeppeliini seuraa kuningaskunnan tilannetta Södermalmin Drop Coffeessa lähipäivät. Och vill ha en stänkare.

Urheilujohtajien valinta Sotshiin loppusuoralla

Suomi valitsee Sotshin olympialaisiin lähtevät urheilujohtajat ensi viikonloppuna. Koko valintaprosessi on haluttu tehdä mahdollisimman törkeäksi.

Suomesta lähtee matkaan ennätysmäärä urheilujohtajia. Jokaista lajia edustaa kolme urheilujohtajaa, ja lisäksi kesälajien johtajat lähtevät hakemaan arvokasta kisakokemusta.

"Valintakriteerit ovat erittäin tiukat. Pitää olla urheilujohtaja, ja pitää olla mies", valintakomitean puheenjohtaja, urheilujohtaja Julius Skutnabb sanoo.

Kansainväliset urheilujohtajat valitsivat yhteistuumin kisapaikaksi Sotshin, sillä se kuulostaa selvinpäin ja hutikassa lausuttuna suurin piirtein samalta. Suomalaiset urheilujohtajat olivat ehdottaneet kisapaikoiksi myös Heerenveeniä ja Müncheniä. Suomalaisilla urheilujohtajilla on erityisen ikäviä lausumismuistoja Garmisch-Partenkirchenin ja Cortina d'Ampezzon kisoista.

"Muutaman tsinitonikin jälkeen esimerkiksi 'Squaw Valleyn olympialaiset' on aivan mahdoton sanoa. Nyt jo huolestuttaa, miten selviämme Pyeongchangissa 2018. On ylipäätään typerä idea järjestää kisat Pohjois-Koreassa, mutta sen siitä saa kun päästää taitoluistelijat äänestämään", Skutnabb kiroilee.
.........

Sotshin kisapaikoista kamppailevat urheilujohtajat rakentavat paraikaa kuntopohjaansa Kuortaneen Urheilujohtajaopiston saunatiloissa. Suomalaiset ovat viimein oppineet huolellisen ja ammattimaisen valmistautumisen merkityksen arvokisojen alla.

Urheilujohtajalta vaaditaan niin räjähtävää nopeutta kuin kestävyyttä. Hänen pitää esimerkiksi ehtiä mitalin voittaneen urheilijan kanssa samaan lehtikuvaan alle puolessa tunnissa. Kun vaimo ei ole matkassa, kravattisolmun tekemiseen saattaa helposti tuhrautua yli 20 minuuttia.

"Siinä antaa vastustajan urheilujohtajalle selvää etumatkaa", Suomen pelotaliiton urheilujohtaja Gunnar "Äitee" Höckert sanoo. Pelotalla on Suomessa 12 aktiiviharrastajaa ja noin sata lajijohtajaa.

Kuntohuippua on hiottu jo kuukausia. Korkean hinnan leireillä urheilujohtajat totuttelivat kaviaariin, eksoottisiin kaloihin ja seitsemän ruokalajin maistelumenuun. "Suomesta ei yksinkertaisesti löydy hotelleja, joissa urheilujohtajat pystyisivät harjoittelemaan täyspainoisesti. Siksi lennämme Sveitsiin Etelä-Afrikkaan ja Balille", Skutnabb sanoo.

Mitään ei jätetä sattuman varaan. Monta kertaa kisapaikalla urheilujohtajan suoritus on kaatunut viime metreillä ryppyisiin paitoihin tai ihan vaan närästykseen.

"Lahden kisoista opimme sen, että pakataan omat lääkkeet mukaan. Kukaan ei halua ryssiä Sotshissa", urheilujohtajien fysioterapeutti Albin Stenroos sanoo.

Stenroosin mukaan kaikkeen on varauduttava: yöpymään vain neljän tähden hotelleissa tai jopa maksamaan osa ylläpidosta itse. Kun Venäjän VIP-tiloissa ollaan, ei voida olettaa, että kaikki aina toimisi kuten kotimaan VIP-tiloissa. Varmuuden varalta urheilujohtajille painetaan pikaopas, jonne kirjataan yleisimpiä urheilujohtajan tarvitsemia englanninkielisiä fraaseja:

"He Tero, me hetero."
"Mr. Immonen is having some problem with the cross-country skiing equipment."
"Excuse me, I have seem to mislocate my doctor's kit. Could you tell me the way to the nearest Teboil station?"
"Gourgeous, lions, gourgeous!!!!"
"No, that is not an ampulli, that is a Matti Pulli."
"The truth? You want the truth? YOU CAN'T HANDLE THE TRUTH!"

Perinpohjaisen valmistautumisen ansiosta urheilujohtajat puhkuvat itsevarmuutta ennen kisoja. "Jatkopaikkaa lähdetään ehdottomasti hakemaan, sillä kisakylässä pubit menevät kiinni jo klo 02", pitkänlinjan urheilujohtaja Jonni Myyrä sanoo.

"Ei pelota yhtään", huutaa väliin urheilujohtaja Höckert.
............

Sotshiin huipentuu monen urheilujohtajan pitkä, yksinäinen ja usein näkymätön puurtaminen. Tätä hiljaista sitoutumista huippu-urheilujohtamiseen eivät näe ilmaistyötä tekevät, kiittämättömät juniorivalmentajat tai nuoria lahjakkuuksia harjoituksiin kuskaavat perheenäidit. He näkevät vain urheilujohtamisen pintakiillon: kravatit otsalla ja cocktailtikut käsissä.

Jokaisella huippu-urheilujohtajalla on kuitenkin takanaan vuosien adjektiivinhuuruiset powerpoint-esitykset maakunnissa ja käsittämätön määrä kitkerää kahvia, neukkaripullia ja graavilohileipiä.

Sillä urheilujohtamisessakin huipputulokset saavutetaan vain toiston kautta. Toiston avulla kehon automatiikka muistaa juuri oikeat liikeradat, ja lihasten hermotus suorittaa lihaksille annettuja alitajuntaisia komentoja. Juuri toisto saa kaiken näyttämään helpolta: Kun edustustilin luottokortti hipaisee silkinpehmeästi hotellin maksupäätettä, se tosi asiassa kertoo, että korttia on vingutettu tuhansia kertoja niin kotimaassa kuin ulkomailla. Kun rapsakat lentobonukset humpsahtavat tilille, on takana tunteja ja taas tunteja lentoemäntien kiusoittelua business-luokassa. Kun lajiliittojen katto-organisaation hallintoa kasvatetaan, on urheilujohdettu niin että tuntuu.

Harvoin jos koskaan silti kiitämme urheilumenestyksestämme urheilujohtajiamme.

"Niin, on meillä urheilujohtajillakin tunteet", urheilujohtaja Frans "Ville" Pörhölä sanoo vaiteliaasti ja painaa päänsä taskunenäliinaan. Ison miehen silmänkulmaan pulpahtaa pieni kyynel.

Kun seuraavan kerran näette urheilujohtajan, kätelkää häntä! Sillä tälläkin hetkellä jossain tuolla sohjoisilla tammikuisilla pallokentillä kikkailee pieni pellavapäinen poika, joka haaveilee urheilujohtajuudesta absoluuttisella huipulla. Tuo poika ei ehkä vielä tiedä lajiliittoaan eikä tunne sen matriisiorganisaatiota, mutta hänellä on jo sydämessään palo, intohimo. Voimme melkein kuulla hänen ajatuksensa: "Jonakin päivänä... jonakin päivänä minustakin tulee kaikkein paras urheilujohtaja!"


Sotshin olympialaiset alkavat 6. helmikuuta 2014. Parempi väki haluaisi, että Sotshi kirjoitettaisiin Sotši.

Suuri eliittitesti

Sinisen zeppeliinin Suuri eliittitesti kertoo, mihin yhteiskuntaluokkaan kuulut. Helvetinkoneen ovat rakentaneet yhteistyössä ajatushautomo Constant Pylkkerö, Amerikan
teekutsuliikkeen radikaalisiipi sekä joukko voimansa tunnossa olleita eiralaisia.

Testissä on 40 lyhyttä, sivaltavaa monivalintakysymystä. Testin tekemiseen kuluu normaaliälyiseltä vastaajalta noin viisi minuuttia. Testin lopuksi saat tiedon sosiaalisesta statuksestasi. Varoitus: Testi ei edistä suomalaisen yhteiskunnan koheesiota. (Huom: testi ei välttämättä pyöri kököillä selaimilla.)

Sinisen zeppeliinin eliittitesti » exam maker