Testaa kuinka Bruce Oreck olet!

Vapaan maailman laidalla kerää hunajaa yksinäinen, jykevä hahmo. Hän on Bruce Oreck, ehkä yksi kaikkien aikojen kovimmista Yhdysvaltain Suomen-suurlähettiläistä. Ellei kovin.

Innokkaana ympäristönsuojelijana, hunajanystävänä ja kovana penkkipunnertajana itsekin tunnettu Sininen zeppeliini kunnioittaa suurlähettilästä pienellä testillä.

PS. Zepukka kutsuu tässä samalla suurlähettiläs Oreckin ilmalaivaansa illalliselle. Menuu sisältää muun muassa avokadopastaa ja hunajalla kuorrutettuja ohralettuja.

Bruce Oreck -testi

Mittaa kuin Bruce Oreck olet! Rastita ruutu, mikäli kuvaus pätee sinuun. Laske lopuksi rastien lukumäärä ja katso blogauksen lopusta arvio. Onnea matkaan!

□ Tunnistan yli 500 eri kivilajia
□ Nostan penkiltä 200 kiloa ja kyykkään 300. Vaivattomasti. 
□ Nousen joka aamu puoli viideltä.
□ Osaan nyrkkeillä.
□ Osaan miekkailla.
□ Tavatessani presidentti Barack Obaman kutsun häntä "Barryksi". Hän kutsuu minua "herra Oreckiksi".
□ Mineraalikokoelmani on eräs maan hienoimmista.
□ Olen myynyt imureita.
□ Näytän miehekkäältä silloinkin, kun ulkoilutan villakoiraa.
□ 110-asteisessa saunassa pidän aina kauluspaitaa ja kravattia. Eihän tuollaisessa lämmössä tule edes hiki.
□ Olen perustanut oman säätiön, joka taistelee ympäristöongelmia vastaan.
□ Voin halutessani toimia lakimiehenä.
□ Olen pelastanut historiallisia rakennuksia.
□ Osaan soutaa jokivenettä vaivattomasti.
□ Olen suurlähettiläs.
□ Mannertenväliset ohjukset kimpoilevat jykevästä rintakehästäni.
□ Kryptoniitti ei vaikuta minuun pätkääkään.
□ Haluan pelastaa planeetan. Enkä tarvitse siihen kuin linkkuveitsen.
□ Kuulun luomuruokaosuuskuntaan ja osaomistan lehmän.
□ Voitan sormikoukussa Hulkin.
□ Olen kirjoittanut kirjoja verolainsäädännöstä.
□ Kun lähden päiväkävelylle, se tarkoittaa vaellusta Itä-Afrikan erämaassa.
□ Olen kerännyt vaalirahoitusta yli puoli miljoonaa euroa.
□ Olen rakentanut oman aurinkoenergiavoimalan.
□ Olen kova koville.
□ Onnistun kaikessa mihin ryhdyn.
□ Minulla on oma omenatarha.
□ Olen luennoinut puurakentamisesta, luovasta ajattelusta ja energiatehokkuudesta.
□ Harrastan kaupunkimehiläistarhausta.
□ Rasvaprosenttini on alle 9.
□ Olen voittanut lukuisia palkintoja kehonrakennuksessa.
□ Mottoni on: "Suurten voimien mukana tulee suuri vastuu."
□ Ystävät kutsuvat minua hellittelynimellä "Bruce" tai "The Boss".
□ Hunaja on suurta herkkuani.
□ Minulla on korvakoru.
□ Olen renessanssimies, olen rakastaja, olen taistelija.
□ Syön pessimistejä aamupalaksi. Minkä jälkeen syön neljä rahkaa ja tiun verran kananmunia.
□ Failure is not an option.
□ Isäni pommikone ammuttiin neljä kertaa alas toisessa maailmansodassa. Ja vain kerran hänen laskuvarjonsa suostui avautumaan.
□ Chuck Norrisin elokuvat perustuvat päiväkirjamerkintöihini.




Lopuksi, laske tuloksesi:

0-5 rastia: Olen hintelä nahjus! Pakko lähteä salille ja sitten kirjastoon. En selviäisi erämaassa päivääkään.

5-10 rastia: Olen aivan tavallinen, vakosamettihousuinen mies / legginsejä käyttävä nainen. Kiviä taskuun. Pää alas ja töitä.

10-20 rastia: Olen kova luu! Rakastan vapaata maailmaa, kotiplaneettaani, Amerikkaa ja pieniä eläimiä ja kiviä. Ja vannon, kautta kiven ja kannon, etten huijannut testissä.

20-30 rastia: Olen sisäinen Bruce Oreck, mikä ei ole vähän se. Minusta on tekeillä Marvelin supersankarielokuva.

30-39 rastia: Hu-HUH! Olen varsinainen renessanssibodari! Onko mitään, mihin en pysty?

40 rastia: Olen Bruce Oreck. I am Bruce Oreck.

Turkuun tulee vossikat – in your face, Tampere!

Vossikka odottamassa asiakkaita Turun Typhoon-hallin edessä 1928.

Turku palaa vossikkakantaan kesällä 2014. Vossikkaa eli hevospirssiä ei pidä sekoittaa issikkaan eli islanninhevoseen.

Vossikkapäätös tulee kreivin aikaan märkänä rättinä Tampereen vyön alle, sillä Tampere päätti vastikään perustaa raitiovaunuliikenteen uudelleen. Tamperelaiset toivoivat myös turkulaisten valitsevan ratikat, jotta molemmat kaupungit säästäisivät hankinnoissa selvää rahaa. Ähäkutti, Turussa päätettiin toisin.

"Valintamme perustui siihen, että tamperelaiset pitävät delfiinejä Veeraa, Näsiä, Delfiä, Leeviä ja Eeverttiä julmasti vangittuna paikallisessa maauimalassa. Turkulaiset eivät voi tulla pörröisten ja suloisten asioiden ystävinä yhdistetyksi tällaiseen toimintaan", Turun kaupunginviskaali Maaria Paattinen selittää yllättävää ratkaisua.

Turussa näiden nauravien kalojen tueksi on jopa perustettu kansanliike. Toukokuussa aloittanut Delfiinit valtamereen! -yhdistys edistää delfiinien vapauttamista ja toriparkin rakentamista. Osoitteessa http://www.skanska.fi/  voi käydä allekirjoittamassa vetoomuksen, jossa tamperelaisia vaaditaan luopumaan eläinrääkkäyksestä ja kannatetaan Turun tuomiokirkon tilalle S-ryhmän hypermarkettia.

Ratikka-vossikka-vastakkainasettelu ei ole suinkaan ensimmäinen skisma Turun ja Tampereen välillä. Kaupungit ovat olleet ainakin vuodesta 1917 eri linjoilla suurissa hankkeissaan. "Tuolloin Turkuun perustettiin konditorioita, ja Tampereelle punakaarteja", Paattinen kuvaa eroja kaupunkikuvan kehittämisessä.
...............

Vossikkalinjat halutaan Turussa käyntiin jo kuluvan kesän aikana. Kaupunginviskaali Paattinen kertoo, että Turku hankkii vielä kesäkuussa Jalostajalta neljä hevosta ensimmäiseksi avattaville linjoille. "Polle, Pikku Ukko, Houston ja Musta Ori aloittavat säännöllisen liikenteen elokuun alussa. Piiskaamme myös itseämme, että kaikki tapahtuisi mahdollisimman sutjakasti."

Vossikoiden liikenteeseen tulo saattaa kuitenkin viivästyä, sillä osa turkulaisista päättäjistä haluaisi vossikoiden kulkevan maan alla. Grynderien suunnitelmissa on rakentaa valtava tunneliverkosto, joka maksaisi kaupunkilaisille ainakin näääääin paljon. Rahat rakentamiseen otetaan lopettamalla Turun kaikki koulunkäyntiavustajat – siis sillä lailla ammatillisesti.

"Kelpo tunneliverkosto maksaa itsensä takaisin meille rakennuttajille jo muutamassa vuodessa. Katsos, ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka on veronmaksaja", paikallisen rakennusliikkeen toimitusjohtaja Forss Majöör sanoo ravintola Suomalaisen Pohjan pilkun jälkeen.
..............

Turun liikenneratkaisuista on keskusteltu viime vuosina vilkkaasti. Alun perin Turkuun kaavailtiin metrolinjaa, mutta metron mukana asuinalueille kulkeutuu erilaista joutoväkeä, joten hankkeesta päätettiin luopua. Ilmiöhän johtuu metron alipaineesta, joka huonommilla seuduilla imaisee pultsareita, rastafareja, hampuuseja sekä hippejä sisäänsä ja työntää ne siistin väen alueilla ulos asemalaitureille hortoilemaan. Yksi metrollinen voi tuoda jopa 25 elämänrillaajaa kerrallaan mukavalle rivitaloalueelle.

Kaatuneen metrohankkeen jälkeen turkulaiset kinasivat, mihin kohtaan kansallismaisemaa sopisi uusi Kirjastosilta vai sopisiko ollenkaan. Kirjastosillan kannattajien mielestä sillan piti sijaita lähellä kirjastoa, kun taas vastustajat olivat sitä mieltä, että Kirjastosillan ei tulisi ylittää jokea lainkaan. Sillan rakentamisen (2013) jälkeen turkulaiset valittivat, että sillalla ei ole riittävästi parkkipaikkoja autoille. Paikalliset raggarit eli pernolaiset puolestaan harmittelevat, että sillalta on poikkeuksellisen hankala heittää kanssaihmisen polkupyörää alas jokeen.

Loppuun Sinisen zeppeliini toimitus haluaa kiittää Turkua ajatuksesta, että Ruskon lentokenttä varattaisiin pelkästään ilmalaivaliikenteelle vuodesta 2016 alkaen. Lets zeppelin!

Nuorukaisen matka pettymyksestä täyttymykseen

Enon olohuoneesta se alkoi kesällä 1982. Väritelevisiosta tuli ottelu Brasilia-Skotlanti.

Viisivuotiaan mielenkiinto jalkapalloon heräsi. Keltapaitojen peli oli sen verran taidokasta, että olisi varmaan herännyt mustavalkoisenakin. Sokrates, Falcao, Eder, Junior ja kaikkein kirkkaimpana numero 10 Zico. Skoteillakaan ei muuten ollut jälkikäteen tarkasteltuna ihan nimetön joukkue (Alan Hansen, Graeme Souness, Gordon Strachan, Alex McLeish, Joe Jordan ja George Burley), mutta jäivät johtomaalista huolimatta Brassien jalkoihin lukemin 4-1. Nähtiin kantapäätä, vippauksia, tykityksiä (Eder!) ja ennenkaikkea maaleja.

Kun alkulohkon muutkin pelit olivat samaa ilotulitusta, niin vaikutti siltä (5-vuotiaan näkövinkkelistä) että tässä pelaa tuleva maailmanmestari. Mutta jatkosarjassa tuli kylmää vettä niskaan. Muuan Paolo Rossi tekaisi kolme maalia ja Brassit sitä myötä ulos välieristä. Pettymys tuntuu edelleen karvaana mielessä. Kaksi kertaa Brassit nousivat tasoihin, mutta eivät enää kolmatta (tasuri olisi ilmeisesti riittänyt). Samainen Rossi teki avausmaalin finaalissakin ja Italiasta leivottiin maailmanmestari.
...............

Kului neljä vuotta, oma jalkapalloharrastus oli alkanut. Muuten jalkapalloa ei juuri tullut seurattua. Englannin liiga ei kiinnostanut ja EM-kisat siinä välissä jäivät vähälle huomiolle (muistan kun eno haki katsomaan Platinita kesken juhannuskokon polton). Kesällä 1986 kerättiin MM-futis purkkakortteja. 60 pennillä sai purkkapaketin (ei xylitol) jossa oli kolme pelikorttia ja kisahuuma nousi.

Kisat pelattiin Meksikossa ja nyt olin alusta asti vahvasti Brasilian leirissä. 4 vuoden takainen vääryys tulisi korjattua. Huolimatta alkulohkon kolmesta voitosta Brasilian peli kulki nihkeästi. 1982 loistokkuus näkyi vain välähdyksinä. Tähdet olivat lapsenkin silmiin ehkä hieman ikääntyneet ja mikä olennaisinta, nro 10 Zico oli loukkaantumisen johdosta vaihtopenkillä. Kuitenkin neljännesvälierässä tuli väkevä 4-0 voitto Puolasta, joten luottamus heräili. Varsinkin kun Zico oli jo tullut vaihtomiehenä kentälle.

Huomiota varasti myös toinen Etelä-Amerikan joukkue, Argentiina ja heidän kymppinsä. Patukkamainen Maradona, joka tuntui olevan pitelemättömissä liekeissä.

Nähtiin kaksi legendaarista puolivälierää peräkkäisinä päivinä 21-22. kesäkuuta. Brasilia kohtasi Ranskan, jonka vahvan sikermän johtotähti oli kolmas huippukymppi, Platini. Careca vei Brasilian johtoon, mutta Platini tasoitti. Vihdoin 71 minuutilla Zico otettiin kentälle ja miltei heti hän antoi mestarillisen läpisyötön joka johti rankkariin.

Yhdeksänvuotiaan suureksi harmiksi puolijumalan asemaan noussut haavoittunut sankari kuitenkin epäonnistui täplältä. Näin mentiin jatkoajalle. Sekään ei tuonut ratkaisua joten edessä olivat pilkut. Nyt epäonnistui Sokrates, kuten myös Platini. Kun taas Zico nyt onnistui. Tämä helpotus on pysyvä muistijälki. Mutta Julio Cesarin epäonnistumisen myötä Ranska meni jatkoon. Jälleen tylsän pelin eurooppalaiset pilasivat värikkäiden brassien kisat.

Seuraavana päivänä nähtiin sitten Maradonan kaksi kuuluisaa maalia Englantia vastaan. Huijaamisesta kiinnijäämättömyys, ja se että huijaamista voi hyvittää neroudella, avarsi 9-vuotiaan maailmankuvaa. Ylle jäi leijumaan lievä epävarmuus – onko nyt oikein toivoa Argentiinan menestystä jatkossa? Kuitenkin sitä finaalissa toivoi, koska vastassa oli tylsän Euroopan kestotähti (Länsi-)Saksa. Vähän laimea maku finaalista kuitenkin jäi Argentiinan voitosta huolimatta. Puolivälierien kohokohti ei ollut helppo ylittää. Paha maailma välähti myös futisjoukkueen juopon taustahenkilön (paikallislegenda Uurainen) kirotessa vedonlyönnissä hävittyä 500 markkaa Ukko-puiston kentän pukukopissa.
..................

Taas kului neljä vuotta. Välissä 1988 EM-kisat ja Gullit sekä van Bastenin ihmemaali (tulisiko Euroopastakin jotain kiinnostavaa?). Kisat tällä kertaa Italiassa. Brasilian joukkue edelleen lähtökohtaisesti omana ykkössuosikkina.

Vanha runko oli kuitenkin lopettanut ja uusissa kasvoissa ei Carecan lisäksi tuntunut olevan tuttua hyökkäystehoa. Joten kaavana oli tutusti niukkoja voittoja ja kannattajalla kasvava pelko pudotuspeleistä. Kasvavana oli myös laajempi kiinnostus kisoihin, vaikka oma urheiluinnostus kohdistuikin jalkapalloa voimakkaammin minigolfiiin. Ehkä myös Brasilian nihkeys ja Zicon poistuminen kuvioista oli avannut tilaa uuden henkilökultin hakemiselle.

Isäntämaan otteet herättivät kiinnostusta koska katsomoista aisti kotiyleisön fanaattisuuden. Heilläkin pelit sujuivat nihkeästi, mutta voitokkaasti, vaihtopenkiltä löytyneen yllätysratkaisija ”Toto” Schillaccin maalien myötä. Samoin vaihtopenkillä aloitti lupaavaksi nimetty Roberto Baggio. Alkusarjan viimeisessä pelissä hän oli noussut avaukseen ja sekä charmikas olemus että peliesitys vakuuttivat. Tässä voisi olla uusi suosikkipelaaja.

Brasilia tippui heti neljännesvälierissä Maradonan Argentiinalle. Eletty elämä oli tosin vienyt hänestäkin ehkä parhaan puhdin, mutta tiivis joukkuepuolustus riittää monesti Brasiliaa vastaan. Esitys oli niin eurooppalainen ettei siitäkään ollut suosikiksi, vaikka Maradonan hahmo jossain määrin kiinnostikin.

Ei-eurooppalaisista ehdottomaksi suosikiksi nousi Roger Millan Kamerun. Sen tie katkesi kuitenkin jälleen yhdessä legendaarisessa puolivälierässä Englantia vastaan. Italia sen sijaan meni Schillaccin maaleilla välieriin asti, pudotakseen pilkuilla Argentiinalle. Toisena finaaliin jyräsi vankkumaton Saksa. Tylsän finaalin tylsä ratkaisu nähtiin Brehmen peliajan pilkulta. Joten tuttu kaava toistui – eurooppalaisten tylsä peli on tie menestykseen. Pronssipelissä sen sijaan riitti tapahtumia ja Baggion maalilla Italia voitti Englannin.
...................

Seuraavat 4 vuotta olivat jalkapalloilullisen heräämisen aikaa pelaamismielessä, eli tultaessa 1994 MM-kisoihin USA:ssa oli alkanut oma pyrkimys kohti kovempia kilpakenttiä. Tässä ohessa seurattiin kiihtyvällä mielenkiinnolla etenkin kansainvälistä jalkapalloa. Baggio oli suosikkipelaaja nro 1, varsinkin kun hänen tähtensä oli noussut edellisen kisojen vaihtopelaajasta maailman ykköstähdeksi.

Myös Brasilia kiinnosti edelleen kuitenkin paljon. Olihan heillä uusina hyökkääjätähtinä mm Romario sekä kohuttu nuorukainen Ronaldo. Kisojen seuraamiseen toi uutta näkökulmaa myös pelaaminen paikallisessa äijäjoukkue PePossa 17-vuotiaana. Nelosdivarijyrien kommentit toivat lisämaustetta kisojen puimiseen. Heistä useimmat eivät kuuluneet pilkkakirveiden ”The Gods Ponytail” nimellä leimaaman Baggion ihailijoihin.

Itse olin sitä mieltä että kentällä voi erottua pelitaitojen lisäksi myös hiuslaitteella. Herkästä iästä johtuen nämä ovat monessa mielessä itselleni ”The Kisat”. Ameriikan meininkiä, jenkkitopparin saksipotku alkusarjassa, Hagin leija takayläkulmaan, Kolumbian Escobarin surma kotiinpalaamisen jälkeen (oma maali kisoissa, ei videota kummastakaan). Toisin kuin aiemmin, nyt myös suosikkijoukkueiden taipaleet tuntui sujuvan myötäisissä vireissä. Baggion johtama Italia ja loistoaan Romarion ja Bebeton avulla palauttanut Brasilia etenivätkin vastakkain loppuotteluun.

Tämä johtikin pulmalliseen tilanteeseen. Kumpaa kannattaa? Lapsuuden suosikkia Brasiliaa vai Baggion Italiaa (joka oli vieläpä aiheuttanut lapsuuden ensimmäisen futispettymyksen)?­ Päädyin ottelun aikana toivomaan joko Baggion ratkaisua Italialle, tai sitten Brasilian voittoa. En nauttinut pelistä (krapulaisena jopa torkahdin jatko-ajalla). Enkä varsinkaan lopputuloksesta, koska juuri Baggio tärväsi pilkkukisassa pallon räikeästi yli. Niinpä jäi näistäkin kisoista pettymyksen maku, vaikkei sen oikeastaan pitänyt olla mahdolllista kun kaksi suosikkia menivät molemmat finaaliin.

Tylsää Eurooppaa ei voinut kuitenkaan syyttää Saksankin joutuessa pirteän Bulgarian Letckovin maalilla kukistamaksi.

Kisojen jälkeen vauhti futiskentällä (tai jalkipallo elikkäste jalmatsu kuten Lappeenrannassa väänneltiin) kasvoi ja hyökkääjänä silloin kirmannut meikäläinen nousi armeijakesänä 1996 jo paikallisen kärkijoukkueen Rakuunoiden riveihin. Kyseisenä kesänä lätkittiin tutun biannuaalisesti myös EM-kisat joissa ensiesiintymisen kansainvälisillä kentillä esitti kirjavapaitainen joukkue Balkanilta, Kroatia.

Heidän pelistään huokui nuoren mutta kovia kokeneen kansakunnan halu a) taistella b)näyttää osaamistaan. Taidolliset aspektit olivat esillä eri tapaan kuin vanhalla mantereella oli tapana. Haluttiin esitellä myös sellaisia juttuja jotka eivät välttämättä suoraan edistäneet peliä. Toisaalta pelissä tuntui ajoittain olevan taannoisen Jugoslavian sodan kaikuja, eikä mitään voittoa edistäviä keinoja kaihdettu.

Ennen kaikkea joukkueessa oli poikkeuksellisia lahjakkuuksia. Jugoslavian paidassa oli totuttu jo näkemään Etelä-Amerikan kymppien kaltaisia ”aivoja” (mm Dragan Stojkovic). Kroatia vyörytti kentälle jo 1990 läpimurron tehneen pellavapään Robert Procineckyn, Zvonimir Bobanin ja Aljosa Asanovicin. Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin oman pelipaikan ja saman 9-numeron käyttäjä, Davor Suker. Mitä itseluottamusta hän osoittikaan noissa EM-kisoissa. Hieno yritys puolesta kentästä vaikean haltuunoton jälkeen ensin ja lopulta vastahyökkäyksestä onnistunut Schmeichelin lobbaus, Köpken nöyryytys jne. Baggio oli syrjäytetty, tässä oli uusi numero Uno.

Mitä yhteistä näillä suosikkipelaajilla oli? Ainutlaatuiset taidot, mutta hieman epätyypillinen olemus futaajaksi. Zico ei varsinkaan 1986 ollut mikään raketti, vaan persjalkainen, hieman pyylevä ja vammasta johtuen hitaahko. Baggio oli heiveröinen, jossakin määrin nopea. Mutta kuin jostain menneestä maailmasta.

Muistan kun studion asiantuntija 1994 kisoissa ihmetteli kuinka Fifan vuoden pelaaja voi tehdä jonkun noin huonon ratkaisun. Hän oli usein aika lailla pelistä ulkona (piilokärki) ja vaati kannattajalta erityistä uskoa että hän nousee esiin. Monesti näin kuitenkin kävi kun ratkaisijaa kaivattiin. Sukerin kohdalla oli sama homma. Hän ei ollut mikään ”power forward”, eikä myöskään rakettimaisen nopea. Hyvä vasuri, ja käsittämätön slaavilainen maltti maalitilanteissa joita lisäksi haistoi hyvin.
................

Kesään 1998 tultiin paitsi Turussa vietetyn ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen, niin myös selvällä joukkue- ja pelaajasuosikilla. Voisiko piskuisella Kroatialla olla saumaa isoissa kinkereissä? Mikä on Sukermanin vire? Liian toiveikas ei auttanut olla.

Neljissä kisoissa oli saanut eri tavoin pettyä. Helpohkosta alkulohkosta mentiin kuitenkin heittämällä jatkoon ja Sukerkin onnistui kahdesti maalinteossa, vaikka hän ei aivan em-kisojen kaltaisessa lennossa tuntunut olevankaan. Muukin joukkue oli hiukan kuin Brasilian 1986, eli pientä ”over the hill”-ilmiötä oli aistittavissa. Jatkopelin vastustajalla Romanialla alamäki oli pidemmällä joten arpaonni jatkui, samoin taival puolivälieriin lukemin 1-0 (Suker pilkulta, luottamus rankkareihin silti yhä niukka).

Siellä olikin edessä kunnon testi. Saksa. Kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti nähtiin balkanilaisilta todellinen ”talvisodan ihme”. Sakemanneja tauluun 0-3. Sukerille jälleen maali ja mies nousi kohinalla maalipörssissä. Välierissä tuli vastaan toinen 80-luvulta tuttu unelmien murskaaja, Ranska.

Toisen jakson aluksi Suker tinttasi Kroatian johtoon, mutta sitten maailma musteni. Lilian (eikö tämä ole naisen nimi?) Thuram teki maajoukkueuransa ensimmäiset maalit (2 kpl) kiusalliseen paikkaan ja niinpä sitten oli tyydyttävä pronssiotteluun. Siellä asettui vastaan Hollanti, joka jäi finaalista pilkuilla Brasilialle (olisivat saakura hoitaneet ne pilkut silloin 1986). Sanoin en voi kuvailla sitä iloa joka minusta pursusi kun Sukerin ihana ulkosyrjä”littari” painui ohi Edwin van der Saarin takakulmaan varmistaen nuorelle kansakunnalle ikimuistoiset pronssit ja samalla miehelle itselleen mm-kisojen maalikuninkaan ikuisen sädekehän.

Vaikka kyse oli pronssipelistä, niin sen verran minuun oli 21-vuotiaana karttunut realismia, että tunsin vihdoin saavuttaneeni katsojana, kannattajana ja henkilöpalvojana jonkinlaisen täyttymyksen. Aiemmin samana vuonna lätkäpuolen messiaani Jari Kurri oli niinikään Naganon pronssipelissä täräyttänyt 2-1 voittomaalin. Mitä suuremmoista symboliikkaa.

Finaalissa asetuin vanhasta muistista Brasilian kannalle, mutta eihän heistä ollut (läski)-Ronaldon kohtauksen myötä muuta kuin poimimaan palloa verkosta. Gallian kukot saivat Zidanen johdolla kultaa, mutta Petitin poninhäntä ei viehättänyt Emmanuellen saati Baggion lailla. Seuraavissa kisoissa oli sitten taas Brasilian vuoro, ja tokihan niitäkin tuli seurattua.

Mutta ilman aidon elämyksellisiä muistijälkiä tai ilon läikähdyksiä. Suker ja Kroatia olivat kyllä kisoissa, mutta voi voi miten vanhoilla näytöillä koetettiin ratsastaa. Pisteet Kroatian koutsille kyllä elähtäneen Sukerin rahtaamisesta kisoihin mukaan ja vieläpä ensimmäisen pelin avaukseen, mutta hän ei kylläkään osoittautunut miksikään Millaksi vaan huippuvuodet olivat auttamatta ohi. Samoin vuosien 2006-2010 kisat tuntuivat ”välikisoilta”, vaikka 2006 satuttiinkin todistamaan Firenzessä Italian kultahumua.

Brasiliaan ei ole mielestäni vieläkään palannut 1982 vuoden loisto, vaikka Ronaldinho lähellä sitä kävikin. Harmi ettei häntä valittu Zicomaiseksi vaihtojokeriksi kotikisoihin 2014 mukaan. Pettymys on paitsi omani, myös poikani. Jostain syystä esikoiseni Messin ja (girly)-Ronaldon sijaan valitsi ensimmäiseksi pelaajasuosikikseen Ronaldinhon vaikkei hän enää ollutkaan varsinaisesti pop.
...............

Alkavat MM-kisat ovat kahdelle vanhimmalle futaripojalleni ensimmäiset joista heille varmasti jää muistijälkiä. Kokeakseni näitä tunnelmia vierestä en lähtenyt itse Brasiliaan paikan päälle, vaikka olisi ollut hieno matkaseurue tarjolla. Joten näissä kisoissa on siksikin uudenlainen viehätys muutamien välivuosien jälkeen. Jalkapallo on muutenkin elämässä mukana kenties vahvemmin kuin koskaan (ainakin ajallisesti) ekstensiivisen valmentamisharrastuksen myötä. Brasilialaisen filosofian mukaan jalkapalloa kuuluukin pelata ja elää läpi elämän.

Voisiko ”Balkanin Brasilia” Kroatia juonikkaan Luka Modricin johdolla nousta kisojen yllättäjäksi? Tenhoaisiko isäntämaan samba vanhentuvan kannattajan sammuneen liekin roihuun? Toivottavasti eivät sentään kohtaa finaalissa... Toisaalta ympyröiden sulkeutuminen on aina lohduttavaa. Pysyykö Messi keskimmäisen poikani suosikkina, vai löytyykö joku uusi? Johdattaako baggiomaisen lyhyenläntä Philipp Lahm (esikoiseni nykysuosikki) Saksan mestaruuteen? Entä viisivuotias kuopus, herääkö hänessä jotain Zicon tai Sukerin aikaansaamaan verrattavaa? Hienoa jalkapallokesää kaikille jännäreille, niin nuorille kuin vanhemmillekin (ja muistakaa myös paikallisjalkapallo!).

Kimpisen Kameli

Kirjoittaja on Lappeenrannan Rakuunoiden kasvatti joka päätyi opiskelujen myötä Turun seudulle pelaamaan noin 300 Kakkosen ja Kolmosen ottelua (mm VG-62, Pargas IF, Kaarinan Reipas ja Jyrkkälän Tykit) ja sittemmin valmentamaan niin aikuisia kuin lapsia.

Kesän 8 pahinta tyylimokaa – vältä ainakin nämä!

Suomen suvi eli hallanvaarana tunnettu ajanjakso on koittanut. Kesällä perus protestantti ottaa hieman rennommin, minkä takia hän on alati vaarassa joutua täydelliseen syöksykierteeseen.

Sinisen zeppeliinin itse oikeutettu fashionista* Kesänmaisteri jakaa tässä blokauksessa helpot vinkit, miten selvitä mokailematta elokuulle asti.

Kesänmaisteri suosittelee, että tyylivirheitä välttääkseen jokainen suomalainen esittää itselleen seuraavat kolme kysymystä pitkin kesää:

• Hyväksyisikö Matti Klinge tämän?
• Minkälaiset tuomaripisteet Jorma Uotinen tästä antaisi?
• Kehtaisinko mennä tällaisena jutustelemaan Lenita Airiston kanssa?

Sitten niihin ehdottomiin tyylimokiin.

1. Bongorumpujen paukuttelu puistossa
Kesällä kuunnellaan sirkkuja ja sirkkoja. Tai siis kuunneltaisiin, jos ihmiset malttaisivat elämöidä pienemmällä äänenvoimakkuudella. Kuten tunnettua, metelöinnin lajilla on suora yhteys metelöijän poliittiseen suuntaukseen. Oikeistolaiset mölyävät isiensä veneissä (tai NHL-ystäviensä veneissä), kun taas vasemmistolaiset soittavat yömyöhään rumpuja puistossa. Kesänmaisteri pitääkin keskustalaisia hienoina kesäihmisinä, sillä he tekevät herttaisia juhannustaikoja, askartelevat kransseja sekä käyskentelevät korsi suunpielesssä viljavainioiden keskellä. (Kesänmaisterilla ei ole tietoa, mitä vihreät tekevät kesäisin, mutta se ei varmaankaan ole mitään hauskaa.)

2. Nakuilu
Nakuilulle on oma aikansa ja paikkansa, mutta yleensä se ei ole se aika ja paikka, jossa suomalainen nakuilee. Kesänmaisterin kolme pointtia nakuiluun: saunassa tai sienessä, muttei koskaan selfiessä.

3. Pörriäispöhinä
Ikävä kyllä moni suomalainen tulkitsee Suvivirren sanoilla "se luonnon uudeks juopi, se kutsuu elohon". Maamme kesäpörriäiset jakaantuvat kahteen alalajiin: lentäviin pörriäisiin ja höpötteleviin pörriäisiin. Molempia tavataan runsaslukuisena terasseilla erityisesti loppukesästä. Molemmista on myös erittäin vaikea päästä eroon, sillä lähes kaikki karkotuskeinot vain pahentavat tilannetta. Käsien viuhtominen saa molemmat pörriäistyypit innostumaan, mutta hiljaa paikallaan pysyminen johtaa usein siihen, että pörriäinen tulee aivan iholle. Rakas Zepukan lukija, pidäthän huolen, ettet sinä tai kukaan lähimmäisesi ole tämän kesän pahin pörriäinen?

4. Legginsit / megginsit kaupunkiasuna
Kesän tyylivirheistä mainitaan aina paidattomat suomipojat sekä miehemme mustissa sukissa ja sandaaleissa. Kesänmaisteri paheksuu myös erästä kesähessua, joka toistuvasti pukeutuu "Hauskaa kesää, saiskos pesää?" -paitaan eteläisessä Helsingissä. Anteeksiantamatonta.

Fakta kuitenkin on, että naiset syyllistyvät miehiä useammin erääseen karkeaan virheeseen: legginseihin julkisella paikalla. Pariisitar tai roomatar ei ikinä pukisi päälleen mitään yhtä junttia sipsuttaessaan korkeissa koroissaan kohti kulman gastrobistroa. Kesänmaisteri vaatii tyylikonsultti Kaarina "Blue Velvet" Suonperää ryhtymään sanoista tekoihin ja valistamaan suomityttöä! Eivät veteraanimme taistelleet tätä maata vapaaksi 70 vuotta sitten sen takia, että nykynaiset voisivat käyttää huoletta legginsejä ja leopardikuvioisia rättejä kaupungin sydämessä.

Lisäksi Kesänmaisteri on järkytyksekseen huomannut, että nyt suomipoika on innostunut miesten legginseistä eli megginseistä, jotka ovat ikään kuin pitkät kalsarit with benefits. Toisin sanoen luullaan, että niillä voi kikkailla myös pihapiriin ulkopuolella. Ei niillä voi.

5. Piiritystilanteen aiheuttaminen
Omaan kotiin linnoittautuminen on periaatteessa ihan ok, mutta Suomen kesä kestää niin lyhyen aikaa, että tuntuu epäreilulta pakottaa haulikolla uhaten muita ihmisiä jäämään sisälle kauniina kesäpäivänä. Sitä paitsi poliisikoirille olisi festivaalikaudella parempaakin käyttöä kuin seistä kerrostalon pihalla odottamassa karhuryhmän tuloa. Vetoankin teihin, suomalaiset aviomiehet – ei heilutella helikopteria eikä muitakaan astaloita tänä kesänä, jookosta joo?

6. Huolimattomasti tehty mojito
Suomalaiselle rahvaalle kelvolliseksi kesäterassiksi riittää kiikkerät muovituolit, seitsemän euron lonkero jäillä ja halvoista kaiuttimista pauhaava Happoradio. Näistä asetelmista suomalainen lähtee sitten rakentamaan sitä kuuluisaa tesomalaista rynnäkkökänniä. Kesänmaisteri haluaa nyt herätellä maamme baristoja** – tarjotkaa kansalaisille parempia juomia ja ennen kaikkea paremmin tehtyjä juomia. Silloin kaikilla on kivempaa pidempään. On järkyttävää, miten usein Suomessa kehdataan tarjota asiakkaalle mojitoa ilman ruskeaa sokeria. Klassikot pitää hallita vuorenvarmasti.

7. Roskaaminen puistoissa ja rannoilla
Ihmiset, siivotkaa jälkenne, Suomi ei ole mikään Intia. Mikä ihme siinä oikein on, että 10 hengen piknik-seurue saa tavallisen puistoalueen näyttämään Verdunin taistelukentältä yhden illan jälkeen?

8. Grillimaisteri vs Kesänmaisteri
Kesän eeppisin fäsofaitti*** käydään Grillimaisterin ja Kesänmaisterin välillä. Monien mielestä Lidlin Grillimaisteri-kampanja loukkaa maisterien kunniaa. Kesänmaisteri on jättänyt Helsingin yliopiston kanslerille sekä Turussa sijaitsevalle V.A. Koskenniemen patsaalle kirjeen, jossa hän toivoo asianomaisten tahojen linjaavan, kuka ja missä yhteyksissä voi käyttää maisteri-termiä kaupallisiin tarkoituksiin. Kirjeessä Kesänmaisteri paheksuu etenkin sitä julkikuvaa, joka maisteriudesta Lidlin kampanjasta välittyy. Lisäksi Kesänmaisteri pelkää, että riita vaikuttaa Suomen ja Saksan hyviin ja luottamuksellisiin suhteisiin.

Kesänmaisteri korostaa, että hän ei suinkaan vastusta grillausta. Kesänmaisteri itse grillaa Weberin lippulaivamallilla eli erinomaisella Summit 670-grillillä, josta löytyy kuusi poltinta, ruskistusyksikkö, iso sivupoltin, Tuck Away™ -varras, savustuslaatikko, infrapunapoltin, kaapit, työvälinekoukut, jäteastia ja jääastia. Ruostumatonta teräksestä valmistettu mainio grilli irtoaa kaupasta vajaan 4 000 euron kohtuuhintaan. Kun maisteri rillaa, hän rillaa laadulla.

_________________________

* suom. Muodin suunnannäyttäjä, valtiotieteiden maisteri
** suom. kyyppari
*** suom. tyylien taistelu

Käänteentekevä ilta 1982

Sinä upeana heinäkuisena iltana tajusin monta asiaa. No, itse asiassa kaksi.

Ensinnäkin tulos on aina tärkeämpi kuin tyyli, kaikessa. Tässä ohjenuorassa olen roikkunut sitkeästi kiinni niin journalismissa, naismaailmassa kuin kaikissa inhimillisissä toiminnoissa. Osa lukijoista tietää senkin, mitä periaatteen hintalapussa lukee.

Toiseksi oivalsin, ettei Suomessa ole Italia/Ranska/Argentiina/jne-faneja, on vain Saksa-antifaneja. Tämänkin älynväläyksen jälkeen Kokemäenjoessa on virrannut sen verran monta pääläriä vettä, että kyseisen Saksan nimi oli tuolloin Länsi-Saksa, elettiin kesää 1982 ja tulevan opinahjoni tiedotusopin tenttikirjat kuvasivat Länsi-Saksan itänaapuria ”kiehtovaksi yhteiskuntakokeiluksi”.

Espanjan MM-kisoissa Euroopan mestari Länsi-Saksa sai koneitaan käyntiin hitaasti. Porin ainoaa kannattajaa jo kylmäsi, vittuilun määrällä ei ollut mitään rajaa.

Valkopaidat etenivät alkulohkosta jatkoon hävittyään Algerialle ja voitettuaan Itävallan härskissä sopuottelussa. Tulos, ei tyyli.

Turnausta tuli seurattua aika intensiivisesti. Muistan yhä ulkoa jokaisen ottelun lopputuloksen ja useimpien maalintekijät. Länsi-Saksa eteni varsinaisesti vakuuttamatta erikoisen jatkolohko-järjestelmän kautta välierään, jossa vastaan tuli Ranska. Aiemmin Gallian joukkue ei ollut liikuttanut ketään, nyt olohuoneemme täyttyi sen ”kannattajista”. He haistoivat veren, minun vereni. Veitset oli teroitettu.

Tunnin kohdalla maalivahti Harald ”Toni” Schumacher otti läpiajotilanteessa ns. miestä, ei palloa. Patrick Battiston makasi nurmella ihan Jormakkana kertaa kymmenen. Miehen täytyy tehdä mitä miehen täytyy tehdä. Noin kolmen vuoden pelikiellon, miljoonan D-markan sakon, kahden vuoden vankeustuomion (bodariseksuaalirikollisten osastolla) ja 12 rangaistuspotkun arvoisen tempun jälkeen peli jatkui…Länsi-Saksan maalipotkulla.

Mieleni valtasi lämmin varmuus, tästä tulisi hyvä. Ja niinhän siitä tuli, vaikka Ranska johti jatkoajalla jo 3-1. Sopi kuvaan, että rankkarikisassa Schumacher torjui kahdesti ja ratkaisun niittasi työhevonen Horst Hrubesch. Hänen habituksensa oli ranskalaisesta eleganssista yhtä kaukana kuin Hannu Kailajärven signaali vakavamielisestä valuuttakaupasta.

Tänä päivänäkin tuo ottelu on kaikista urheiluelämyksistäni emotionaalisesti voimakkain, tiukkana haastajana Lasse Viren Montrealin olympiakisojen 5000 metrillä. Koska useimmat lukijat tietänevät työni ja suunnilleen ikänikin, tiedätte, että kaikenlaista on tullut nähtyä, kuultua ja koettua. Mutta ei mitään sellaista kuin Sevillasta tuona iltana tarjoiltiin. Ikää tulee, tunneskaala kapenee, ykköspaikka tuskin enää joutuu uhatuksi.

Selkeät muistikuvani jalkapallon MM-kisoista ulottuvat vuoteen 1978 ja Argentiinaan. Tässä maistiaisiksi muita suuren vaikutuksen tehneitä matseja: Italia-Hollanti 1978 ja Arie Haanin huikea pommi ylänurkkaan 35 metristä. Argentiina selvisi finaaliin lyömällä Perun vähintään neljällä maalilla. Sovitulle haiskahti, mutta jollekulle ei ollut kerrottu, sillä ottelu alkoi Perun tolppalaukauksella.

Espanjan kisoihin tuli Tele Santanan huikea Brasilia. Katsokaa YouTubesta Ederin 2-1-maali Neuvostoliittoa vastaan, ja varsinkin se, mitä Falcao tekee ennen maalia.

Meksikossa 1986 Tanska oli loistava, kunnes Jesper Olsen –parka antoi juuri ennen taukoa huolimattoman palautuspallon veskari Lars Höghille. Sitten se oli neljästi Emilio Butragueno.

Italiassa 1990 Kamerun piti Englantia puolivälierissä jopa pilkkanaan huikean Roger Millan kera, mutta unohti ikävä kyllä tappaa pelin.

USA:ssa 1994 Romania ja Argentiina tarjoilivat noin 30:n laadukkaan maalipaikan ilotulituksen. Hagi-Dumitrescu-Lupescu! Aivan häikäisevä matsi!

Neljä vuotta myöhemmin Ranskassa Dennis Bergkamp teki MM-historian toistaiseksi upeimman maalin Argentiinaa vastaan, eikä Frank de Boerin 60 metrin crossisyötössäkään paljon moitittavaa ollut.

Etelä-Koreassa 2002 isäntämaan avauspeli, Puolaa vastaan, oli yhtä maalia, mutta erityisesti jäi mieleen Pusanin stadionin jo kaksi tuntia ennen avauspotkua täpötäysi, fanaattinen katsomo. Saksan kisoissa 2006 tuntui ihanalta, kun Ranskan pappapitoinen, murhaavan tehokas ja älykäs joukkue niputti Brasilian, ”varman mestarin”.

Neljä vuotta sitten…niin. Valitkaa itse, kummista Saksan peijaisista nautin enemmän: Englanti vai Argentiina? Sovitan katsomispaikan mukaan jälkimmäinen, Espoolla ja Zermattilla on kaikella kunnialla eronsa.

Holle

Kummitukset saavat viestejä iskelmätähdiltä

Porilainen poltergeist Ritva (1928–1999) ja reposaarelainen hitsaajan aave Timo (syntyminen–liukastuminen kylpyhuoneessa) kertovat saavansa viestejä suomalaisilta tunnetuilta iskelmätähdiltä. Ritva ja Timo ilmestyivät eilen paikallisen mentalistin spiritistisessä istunnossa Porin Musassa. Mentalismia harrastavat ihmiset, jotka eivät osaa taikoa.

Aaveet sanovat, että heitä on lähestytty muun muassa Katri Helenan ja uuden Vain Elämää -tuotantotiimin puolelta. Aaveet itse eivät ole huomiosta mielissään.

"Haluamme täällä toiselta puolelta välittää sellaiset terveiset, että olisi ihan kiva, jos tämä suomi-iskelmän tuputtaminen taukoaisi edes hetkeksi. Ihan tässä kääntyy haudassaan, siis noin kuvainnollisesti, sillä Timohan on krematoitu", Ritva huhuilee.

Kummitukset ovat viimeisten kuukausien aikana kuulleet toistuvasti aikuisen naisen, tuulikellot ja yölinnun.

"Tämä on suoraan sanottuna helvetillistä. Suuresti arvostamani Matti ja Teppo väittivät, että et voi tulla rajan taa, mutta Suomessa nämä rajatilaloukkaukset näyttävät vain lisääntyvän", Timo manaa.

Aaveiden mukaan vielä on kesää jäljellä, joten on odotettavissa, että piinaavat havainnot vain lisääntyvät. Varsinkin pitkien lavatanssikiertueiden loppusuoralla monet iskelmätähdet juttelevat näkymättömille henkiolennoille jo aamutuimaan.

Ritva sanoo, että pelottavinta ovat silti oudot, selittämättömät ilmiöt, kuten tennissukat kirjahyllyssä, tai Pepe Willbergin levy listaykkösenä. "Minkä aamu toi, sen ilta aina vei, joten tässä rupeaa ihan epäilemään omaa mielenterveyttään", Timo huokaa. 

"Kyllähän se kummittelee mielessä, että mitä jos näillä iskelmätähdillä on jokin viesti, jonka ne haluavat meille välittää. Se vain on vaikea järjellä selittää, että mitä esimerkiksi eilen kuulemani viesti 'tinakenkäni on sulaa laavaa' tarkoittaa. Sula tinahan on edelleen tinaa, kun taas laava on magmaa", Ritva pohtii.
........................

Skeptikot suhtautuvat epäillen aaveiden väitteisiin, että iskelmätähdet voisivat olla yhteydessä vainajiin. Skeptikkojen mukaan on kiistämätön tosiasia, että suomalaisia iskelmätähtiä ei edes ole olemassa, nyt kun Laila Kinnunen ja Olavi Virta ovat kuolleet. Toisin sanoen kummitukset kuulevat harhoja.

"Näissä ilmiöissä on yleensä kyse päiväperhosista tai tähdenlennoista, ei todellisista iskelmätähdistä", Skepsiksen tiedottaja, psykologi Niilo Yli-Vainio sanoo.

Skeptikoiden mielestä iskelmätähden näkemiselle on aina joku luonnollinen, järkeenkäypä selitys – kuten juhannustanssit – mikä laukaisee tietynlaisen reaktion. "Aivomme on ikään kuin viritetty näkemään tähtiä sielläkin missä niitä ei ole. Että jos nyt Jurvan juhannuslavalle ilmestyy Eija Kantola niin tähdeksi paikalliset häntä luulevat, eivätkä vain jonkun nimettömän vuoden tangokuningattareksi."

Eräs tyypillisimmistä iskelmälaulajiin yhdistetyistä "yliluonnollisista" ilmiöistä on nähdä Anne Mattila kolmessa eri paikassa yhtä aikaa. Kyseessä on kuitenkin hänen siskonsa Jotakin-jotakin-Mattila tai heidän molempien sisko Jotakin-jotakin-jotakin-Mattila.

"Friikkii shittii", Yli-Vainio myöntää.

Niilo Yli-Vainio muistuttaa, että vaikka ilmiö (viestit iskelmätähdiltä) ei tieteellisesti katsottuna ole totta, se on "todellinen" sen kokeneille. Monille asia on vieläpä nolo, sillä he eivät kehtaa tunnustaa kuulevansa päässään Arttu Wiskarin heleän Tuntemattoman potilaan. Joillekin kokemus voi olla hyvin ahdistavakin, kuten monet Tartu Mikkiin -ohjelman nauhoituksissa mukana olleet ovat vuosien saatossa kertoneet.

Loppuun aaveemme Ritva ja Timo haluavat lähettää sellaiset terveiset eläville, että heidät jätettäisiin rauhaan, ja Timon kuvaama "matalamielinen iskelmähumppa ja satanistien hevirämpytys" ei kuuluisi kuolleille asti. He muistuttavat, ettei tuonpuoleisessa liikoja synkistellä.

"Tuonelassa twerkataan", Timo summaa ja kävelee seinän läpi pois.

Oseanian hienoin palloilija

Jalkapallon arvokisoja on hauska seurata paikanpäällä, vaan siihen on aivan liian harvoin mahdollisuus. Seuraavaksi paras vaihtoehto on seurata kisoja maassa, joka on peleissä mukana. Lämmin kesäinen eurooppalainen kisatunnelma tarttuu helposti kalpeanaamaiseen turistiin.

Paitsi ei tarttunut Puolassa kesällä 2006. Ei, vaikka olin seurannut Puolan kisavalmistautumista koko vaihto-oppilaskevään. Varsovassa uskottiin kovin Puolan menestymiseen kesän kisoissa siitä huolimatta, että joukkue oli vanha ja keskinkertainen. Paikallista jalkapallohuumaa Varsovassa olivat nostaneet myös Legia Varsovan voittama kansallinen jalkapallomestaruus ja Juventuksen menestyminen Italiassa.  

Puolalainen jalkapallohulinointi oli ainakin tuolloin melko vastenmielistä touhua - hyvin väkivaltaista ja rasistista. Legian kannattajien samaistuminen Juventuksen ultrakannattajiin oli yhtä aikaa koomista ja traagista, kerrassaan älytöntä touhua. Puolan maajoukkueen kannattamisessa ei ollut samanlaista tuhon ja fanaattisuuden yhdistelmää, mutta silti en – kaiken aistimani jälkeen – pystynyt samaistumaan punavalkoiseen fanikulttuuriin. Ja kun Suomea ei voinut taaskaan kannattaa, eikä vakituista suurmaasuosikkia ole, oli helppoa hypätä hienon urheilumaan Australian kengurunpussiin.

...............

Australia oli noihin aikoihin hyvä jalkapallojoukkue. Serie A:n rutinoituneet keskikenttämiehet Marc Bresciano ja Vince Grella pyörittivät keskustan dieselmoottoria myös Parmassa, kärjessä Mark Viduka ja Harry Kewell eivät ehkä olleet uransa huippuvaiheessa, mutta edelleen hyviä kansainvälisen tason jalkapalloilijoita. Puolustusta johti Lucas Neill ja maalissa pelasi tyylikäs Mark Schwarzer.

Australia sai lisäsympatiapisteitä myös hankalasta karsintapolusta lopputurnaukseen. Karsintavaiheen ehkä mieleenpainuvin hetki jopa maailmanlaajuisesti oli Australian ja Uruguayn välinen rankkarikisa marraskuussa 2005. Molemmat joukkueet voittivat jatkokarsintavaiheen kotiottelunsa 1–0. Koska vierasmaalisäännöstä ei ollut apua, jouduttiin Sydneyssä ampumaan rankkareita. TV-kuvan perusteella tunnelma oli fantastinen, ja ilmapiiristä aisti kotijoukkueen ja kannattajien uskon kisapaikkaan. Tosin samalla tuntui myös siltä, että vain Australialla oli paljon hävittävää. John Aloisin ratkaisevan viidennen laukauksen mentyä maaliin alkoivat Sydneyn stadionilla erittäin kutsuvat juhlat.

Oseanian kaikkien aikojen parhaan jalkapalloilijan Tim Cahillin siirtyminen Evertoniin oli uudistanut kiintymykseni liverpoolilaisjoukkueeseen, ja seurailin mielenkiinnolla myös hänen maajoukkueotteitaan. Cahill ei kuitenkaan aina kuulunut Australian valmentajan Guus Hiddinkin avausmiehistöön. Cahillin puutteet jalkapalloilijana painoivat Hiddinkin vaakakupissa enemmän kuin hyvät puolet.

Kaikista pelillisistä puutteistaan huolimatta Tim Cahill on läpi uransa tehnyt paljon rakkaita maaleja, joista Millwallin kannattajat muistavat parhaiten vuoden 2004 Englannin Cupin semifinaalin ratkaisseen 1-0 maalin Sunderlandin verkkoon ja Everton-fanit ainakin lukuisat paikallispelimaalit. Australian Socceroos-fanit saivat omat maalinsa Saksan MM-kisoissa kesällä 2006. Nuo maalit, lämmin jalkapalloiltapäivä ja sen hetket varsovalaiselta baarijakkaralta koettuna, ovat yksi hienoimmista MM-kisamuistoistani kautta aikojen.
..............

Saksan MM-turnauksessa Brasilia oli alkulohkonsa ehdoton ennakkosuosikki, ja toinen jatkopaikka jaettaisiin ärsyttävän Japanin, sympaattisen Kroatian ja yllätysvalmiin Australian kolmiotteluna. Australia kohtasi avausottelussaan Japanin. Seurasin ottelua zurek-keittolautasellisen äärellä Mokotowin puiston laidalla olevassa Vihreässä Hanhessa. Sen muistan hyvin, että kyseinen ottelu ei kiinnostanut minun lisäkseni ketään muuta, mutta siksi tai siitä huolimatta olin saanut kasattua pääkoppaani mainion pakkovoitto-ottelun paineen.

Pallonhallinnasta huolimatta Australialla oli vaikeuksia päästä tekopaikkoihin. Japanin johtomaali oli törkeä vääryys, mikä tietysti sopi asetelmaan mainiosti. Kaiserslauternin kauniissa auringonpaisteessa mairea odotus alkoi vaihtua turhautumiseksi. Pidättäydyin kuitenkin, iltapäivä kun oli, tilaamasta tuolloin niin muodikasta Kamikaze-lärvilautaa.

Pelikellossa oli noin 84 minuuttia, kun vaihdosta sisään tulleen Tim Cahillin oikean jalan kärkisutaisu painui maaliin maalinedushässäkästä. Sinne niin! Se oli Australian kaikkien aikojen ensimmäinen MM-kisamaali. Pieni nyrkkipumppaus baarijakkaralla ja baarimikon hämmentynyt vilkaisu - matsi oli taas elossa ja jo tasapeli tuntui voitolta.

Tasoituksen jälkeinen helpotus vaihtui nopeasti unenomaiseen tilaan, jollaisesta pikkufutarina olin usein unelmoinut ja jollaisia rakenneltiin Lahden pihapeleissä. Se oli kerrassaan ihana hetki Kaiserslauternissa. Ajatus Cahillin 2-1-johtomaalista saa ihon edelleen väreilemään. Kaunis laukaus kaaren takaa pyörähti tolpan kautta maalin löytäen tiensä aina maalin toisen puolen verkkoihin. Australia paketoi Japanin lopulta 3-1 eikä makea puolalainen olut kyllästyttänyt enää lainkaan.
..............

Australian taival päättyi lopulta rajuun vääryyteen ja tuomarivirheeseen neljännesvälierissä. Tuleva maailmanmestari, Italian Fabio Grosso, kompuroi väsyneenä pallon kanssa boksissa ja tuomari, jonka nimeä en muista, vei pallon pilkulle ottelun lisäajalla. Sääli, että ottelun ennakkosuosikki Italia pudotti Australian noinkin tyylittömästi.

Ensi kesän kisoissa Australialla on heikko joukkue ja kova alkulohko (Espanja, Hollanti ja Chile). Ei siis mitään mahdollisuuksia jatkoon. Kesän kisajoukkueessa Saksan 2006 kisat läpi kolunnutta osastoa edustavat enää ehkä Luke Wilshire ja New York Red Bullsissa nykyään futaava Cahill, jos hekään. Cahillin tavaramerkki, eleetön ja väkivahva puskumaali vaikkapa Espanjan verkkoon lämmittäisi edelleen.


Nyrkkeilevä kenguru

Kirjoittaja on Kuusysin junioriakatemian sekundatuote, jossa yhdistyvät Jari Rinteen torimyynti, Keijo Kousan temperamentti ja Juha Annusen kentänhoito. Mike Belfieldin voittomaali Liverpoolia vastaan Lahden Hiihtostadionilla ei lähde kirjoittajan mielestä kulumallakaan.

Makaa selälläsi ja ajattele Englantia

Jumalan kädestä* sen täytyi alkaa. Kesäkuu vuonna kasikuus, meidän Madza oli melkein uus.

Muistan ottelusta hyvin vähän. Nurmikenttä näytti valtavalta. Vastustajan puolella kipitti lyhyenläntä Diego Maradona, joka käyttää kankeita engelsmanneja pujottelukeppeinä. Lopussa Lineker tuo Englannin maalin päähän. Toivo herää, mutta se ei riitä. Argentiina menee jatkoon maalein 2-1.

Britit häviävät, ja minusta onnettomasta on tullut heidän faninsa.

Luoja yksin tietää, että olen maistanut tuota samaista tappion katkeraa kalkkia useasti noiden Meksikon MM-kisojen jälkeen. Eikä tuska lievity iän myötä. Tämänkin kesän arvokisoissa noudatan vaikeimmalla hetkellä Victorian häävuodeohjetta: Makaan selälläni ja ajattelen Englantia. Taivas varjele mitä sieltä taas tulee.
...............

Ihminen voi valita suosikikseen taito- tai tahtojoukkueen. Hän voi valita suosikikseen vauhdikkaan Brasilian, älykkään Saksan, voimakkaan Nigerian, hyökkäävän Hollannin tai silkkaa cooliutta varpaista tukkalaitteisiin tihkuvan Italian. Ihminen voi valita suosikkijoukkueensa sen takia, että siellä pelaa Platini, Hagi, Raúl tai Ronald Koeman, joka potkaisi pallon katsomon peräseinästä läpi naapurikortteliin. Tai ihan vain sen takia, että kulmalipulla tehty maalin jälkeinen hetkuttelu näytti niin siistiltä.

Tai sitten ihminen voi valita suosikikseen Englannin.

Englannin, joka epäonnistuu aina rangaistuslaukauskilpailussa (luulen että britit ja suomalaiset ovat yhdessä keksineet urheiluilmiön nimeltä "sulaminen"). Englannin, jonka peli näyttää yhtä sulavalta kuin Peter Crouch kompuroimassa luisilla kirahvinjaloillaan rankkarialueella. Englannin, joka ei joukkueena ymmärrä tuon taivaallista modernista voittavasta futiksesta. Englannin, joka luulee olevansa jalkapallon suurvalta ja työntää MM-kisoissa kentälle Emile Ivanhoe Heskeyn.**

Englanti on aina pelannut sekä rumasti että kehnosti. Kertaakaan en muista, että pelaajat olisivat kentälle tullessaan näyttäneet siltä, että heillä on hauskaa. Englantilaisille jalkapalloilu on kuolemanvakava juttu. Maanmiesten kohtuuttomat odotukset, ilkeä lehdistö ja epäonnistumisen pelko ovat useasti lamauttaneet englantilaiset pelaajat. Niin, Englanti on eräänlainen jalkapalloilun Suomi, ellei Suomi jo olisi jalkapalloilun Suomi.

Ulkomaalaisille ja maahanmuuttotaustaisille lukijoilleni – ja kaikille Englannin kannattajille ympäri maailmaa  – tämä blogaus vielä englanniksi: Blimey, everything's in shambles. I'm taking the piss because of those plonkers. Keep your pecker up, tossers! Oh, me arse.


Wersene Anger
Kirjoittaja pelasi Martin pallossa laiturina, jolta puuttuivat pelisilmä, peliäly ja peli-ilo.

* Jumalauta!
** Miehen nimihän on monella lailla osuva, sillä: "Ivanhoe, though of a more noble lineage than some of the other characters, represents a middling individual in the medieval class system who is not exceptionally outstanding in his abilities."

Mies rakentamassa Guggenheimin ite

Raimo Ohilaukauksen piirtämä havainnekuva Guggenheim-museosta.

Mikkeliläinen ylipanostaja Raimo Ohilaukaus aikoo rakentaa ja avata Guggenheim-museon Helsinkiin omin voimin.

"Ite teen, saatana!", Ohilaukaus kommentoi rakennustyömaallaan Helsingin Etelärannassa. Eteläranta on kaunis betoninen joutomaa Elinkeinoelämän keskusliiton ja Korkeasaaren lautan välissä. Tontille on aiemmin harkittu muun muassa parkkimittareita ja pyörivää valomainosta, koska sellaista nyt on suomalainen kaupunkisuunnittelu.

Ohilaukaus aloitti Guggenheimin perustusten tekemisen tänään kukonlaulun aikaan, mikä oli kreivin aikaan, sillä lokit eivät olleet vielä paikalla varastelemassa sementtisäkkejä. Viime vuonna lokit kaappasivat kauppatorin läheisyydestä yhteensä 16 japanilaisturistia, 2 500 jäätelöpalloa ja yhden Fiat Punton.
................

Guggenheimin perustamiseen miehen ajoi suomalainen sisu, kyllästyminen taidemuseohankkeen hitauteen sekä silkka itsepäisyys. Aiemmin Ohilaukaus on rakentanut muun muassa ulkohuussiin ja jämerän 20-metrisen pergolan.

"Minua niin sylettää tämä Guggenheim-ketkuttelu. MoMassa on perkele tullu muijan kanssa käytyä joka lomalla, sieltä sain tällaisen hienon "KIITOS SYNTEETTINEN KUBISMI 1912–1914" -paidankin. Eukko se jaksaa nalkuttaa, että "sie se oot Raimo sellainen kuluttuurihivvistelijä, että joka jumalanhylkäämässä galleriassa pittää juosta". Mutta eipä mittee, mukava emäntä minulla on, ei vaan ole sillä lailla korkijakululttuurista kiinnostunut kuin minä. Enempi tuo kahteleepi Salkkareita."

Omista kokoelmistaan Ohilaukaus aikoo ripustaa museoon ainakin Hockneytä, Hirstiä ja Cézannea. "Kotona ei enää ole tilaa ja emäntä sanoo, että yhtään käsitetaideteosta et tähän tupaan enää osta." Ennen taideharrastustaan Ohilaukaus keräsi vanhoja moottorisahoja.

"Jottain pientä täytyy miehellä olla koko ajan vireillä, pyssyy poissa pahanteosta", hän nauraa.

............

Ohilaukaus uskoo, että itsetehtyyn Guggenheim-museoon riittää kävijöitä. Tupakkiaskin takakanteen raapustamien laskelmiensa perusteella hän arvelee, että Guggenheimissa vierailisi vuosittain noin 500 000 kävijää. Varmemman vakuudeksi hän näyttää alkuperäiset laskukaavat: "250 000 venäläistä + 150 000 hesalaista + 100 000 landepaukkua = 500 000 ihmistä." Vaikuttaa uskottavalta.

Omalla panoksellaan Ohilaukaus haluaa tukea suomalaista puupäärakentamista. Puupäisyys on ollut myös virallisen Guggenheim-projektin keskeisiä myyntivaltteja. Oma-aloitteisena kaverina tunnettu Ohilaukaus kävi syksyllä Nuuksiossa kaatamassa vesurilla yli 4 000 kuutiota mäntyä ja koivua valtion metsistä. Ohilaukaus kaavailee, että rakennukseen tulisi noin 30 000 kerrosala-neliömetriä, mikä on ihan helkkaristi tai sitten ei, mistäs sitä tällainen tavallinen blogisti pystyy sanomaan.

Ohilaukaus leikittelee ajatuksella, että hänen Guggenheiminsa oli uusinta uutta WAU-arkkitehtuuria.

Suomessahan WAU-arkkitehtuuria on jo se, ettei sade valu sisään ikkunoiden raoista tai väliseiniä ole eristetty asbestilla. Yleisesti rakennusalalla pidetään myös toivottavana, ettei alipalkattuja kiinalaisia raksamiehiä pidettäisi kahleissa yli vuorokautta kerrallaan. Rakennusyhtiöt puolustautuvat sillä, että ei kiinalaisille voi maksaa paljon, kun niitä on niin paljon – eihän siinä riittäisi kenkään rahat.

Muutama tunti sitten alkanut Guggenheimin rakentaminen on jo herättänyt närkästystä, närää ja nipottamista. Rakennusalan grynderit pelkäävät, että Ohilaukaus rakentaa museon niin hyvin, ettei sitä tarvitse peruskorjata viiteen vuoteen. Kruununhaan asukasyhdistys puolestaan pelkää, että museon mukana Helsinkiin tulee lisää kumman värisiä ihmisiä, jotka haluavat pitää kaupunkifestivaaleja ja tervehtiä kadulla. Toukolalaiset downshiftaajat ehättivät jo vaatia, että museon läpi pitää saada ajaa pyörällä ja museon ilmastoinnin pitää toimia tuulivoimalla. Töölöläiset olivat ylipäätään vastaan.

Vastustuksesta huolimatta Ohilaukauksen työ lähti aamutuimaan ripeästi liikkeelle, sillä rakennuspaikalla oli sopivasti kaivettu outo kuoppakin Helsingin rakennusviraston toimesta. Ohilaukaus iloitsee, että varsinkin näin kesäisin Helsinki on täynnä vastaavanlaisia mysteerikuoppia, jotka vain odottavat täyttöä tai käyttöä.

"Esimerkiksi eilen löysin yhdestä Etelä-Esplanadin kuopasta aivan hyvän Raimo Ilaskiven."

Ohilaukaus arvioi museon rakentamisen vievän kuudesta kahdeksaan viikkoa. Valmista pitäisi olla viimeistään elokuun lopussa, sillä miestä odottavat jo uudet projektit. "Syyskuussa teen paljain käsin uuden lastensairaalan, perkele", Ohilaukaus tuumii ja nostaa Leca-harkon vahvoille olkapäilleen.

Nolo loppu

1-0! Sensaatio! Pikemminkin nolo loppu. Otto Rehnhagelin umpitylsä puolustuspeli vei mestaruuden Portugalilta heidän omissa kotikisoissaan. Törkeää! Ei todellakaan ollut kyse minkään valtakunnan jalkapallojuhlasta.

Siinä Kreikan menestys onkin ollut kansanvälisissä kisoissa. USA:n MM-kisoissa -94 Kreikka hävisi kaikki kolme otteluaan, Etelä-Afrikan kisoissa voitti sentään alkulohkossa Nigerian häviten Etelä-Korealle ja Argentiinalle. Vaikka menestys ei ole ollut hääppöinen, maa on jälleen kerran raivannut tiensä MM-turnaukseen. Sekin on saavutus.

G-karsintalohkon ottelut eivät olleet maalijuhlia. Latvia, Liettua, Slovakia ja Liechtenstein kaatuivat toinen toisensa jälkeen, parhaimmillaan 2 maalin voitolla kotiottelussa. Ainoan tappion 3-1 Kreikka kärsi vierasottelussa Bosnia-Hertsegovinalle, joka voitti koko lohkon. Jatkokarsinnassa Kreikka voitti Romanian yhteismaalein 4-2.

Rehnhagelin jälkeen maajoukkueen päävalmentajana aloitti Fernando Santos. 59-vuotias portugalilainen on valmentanut niin portugalilaisia kuin kreikkalaisia pääsarjan joukkueita. Hän on ilmoittanut, että Brasilian kisat jäävät viimeisiksi Kreikan valmentajana. Liekö saanut palkkaansa ajallaan?

Brasiliassa Kreikalla ei pitäisi olla ongelmia alkulohkossa. C-lohkossa jatkopaikasta ottelevat Kreikan ohella Kolumbia, Norsunluurannikko ja Japani. Jos maailmankirjat eivät ole sekaisin Kreikka ja Kolumbia pääsevät jatkoon. Mutta siihen Kreikan kisat tyssäävätkin. Huippuluokan D-lohkosta tulee vastaan neljännesvälierissä Englanti, Italia, Uruguay tai Costa Rica. Näitä Kreikka ei voita, vaikka parkkeeraisi koko miehistönsä maalinsa eteen.

Maalissa on yksi Kreikan parhaista, parhaassa peli-iässä oleva Orestis Karnezis 28 v. on pelannut hyvän kauden La Ligassa Granadan joukkueessa, jossa on ollut hän lainalla Udinesesta. Puolustus rakentuu Olympiakoksen pelaajien varaan. Heitä täydentää Borussia Dortmundin toppari Sokratis Papastathopoulos.

Maajoukkueen kapteenilla Giorgos Karagouniksella on edessä viimeiset kisat. Keskikentän 36-vuotias luottopelaaja pelasi viime kaudella Fullhamissa, joka tosin tippui Valioliigasta. Toinen kokenut keskikenttämies on PAOK:n Kostas Katsouranis, joka pelasi jo vuoden 2004 Portugalin kisoissa ja pystyy sujuvasti myös puolustamaan.

Mutta kuka Kreikan maalit tekee? Kostas Mitroglou, jos vain on kunnossa, Dimitris Salpingidis tai Teemu Pukin pelikaveri Giorgios Samaras Celticistä. Ei tämä joukkue maaleilla juhli. Ja jos joukkue yllättäisi, kuinka hyvää se tekisi ennen kaikkea henkihieveriin tiristetyille kreikkalaisille.

Leskirouva Taka-Töölöstä
Kirjoittaja on jalkapalloa sivusta seuraten vuodesta 1986 alkaen.

Liberon kuolema

Hänellä oli epäitalialaisen kalvakat kasvot. Nenä, joka ei istunut siihen naamaan. Nenän vieressä näkyvä luomi.

Kapea suu, epäilevä ilme. Sennäköiset miehet viettävät päiviään tilitoimistoissa.

Scirealla ei ollut vesikampausta, geelistä puhumattakaan. Ei diivan elkeitä.

Hän ei ikinä kierisi nurmella tuskissaan, vaan nousisi ylös ja pyyhkäisisi ruohon valkoisista pelihousuistaan. Jatkaisi matkaansa ylväänä. Maailmanmestarin arvokkuudella.

Scirea oli erilainen. Oikeastaan kovin tavallinen, mutta hän erottui eleettömänä Azzurrien joukosta. Se kai vetosi.

Nimikin. Tapasin tavata sitä monta kertaa peräkkäin. Ga-e-ta-no Sci-re-a. Gaetano. Scirea. Sen sanominen tuottaa yhä fyysistä mielihyvää.

Scirea oli libero. Libero tarkoittaa vapaata. Vapaus poistui jalkapallosta ajat sitten. Ei sellaiseen ole enää varaa urheilussa tai yhteiskunnassa ylipäänsä, kun kaikelle lasketaan hyötysuhde.

Valeysi on nykyään lähimpänä liberoa, vaikkakin kentän toisessa päässä. Kun libero oli lisäpelaaja puolustuksessa, on valeysi yksi pelaaja kärjestä pois. Keskushyökkääjän kuolema. Sekin kertoo tästä ajasta.

Kymmenvuotias tuskin osasi arvostaa vapautta, mutta vakavailmeistä Scireaa hän jostain syystä ihaili.

Se ilme. 17. kesäkuuta 1986, kun hänen johtamansa puolustuslinja ei pystynyt pysäyttämään Platinita ja Stopyraa. Euroopan cupin finaalissa Heyzelillä, kun 39 ihmistä kuoli Liverpoolin kannattajien rynnättyä aidan läpi Juventuksen fanien kimppuun.

Aina sama huolestunut ilme. Takuulla myös sillä huonokuntoisella puolalaisella tiellä lähellä Tshekkoslovakian rajaa.

Juventuksen valmennusryhmään siirtynyt Scirea oli Puolassa tarkkailumatkalla katsomassa Gornik Zabrzen joukkuetta, jonka Juventus kohtaisi Uefa-cupissa.

Puolassa oli 1989 polttoainepula, joten autojen takakontissa oli tapana kuljettaa täysiä bensakanistereita. Scirean autossa niitä oli neljä.

Kanisterit räjähtivät Scireaa kuljettaneen auton törmättyä vastaan tulleeseen rekkaan. Gaetano Scirea kuoli välittömästi.

Hänestä tuli taas vapaa.

...........
Erotuomarin antama lisäaika (90+3): Libero pelipaikkana eli vielä kitkutellen aina 2000-luvun alkuun. Otto Rehhagelin Kreikka voitti liberoa käyttäen sensaatiomaisesti Euroopan mestaruuden 2004.


"Tardellin tuuletus"
Nimimerkki on jalkapalloammattilainen, mutta ei sillä tavalla kuin pienenä kuvitteli.