12. kesäkuuta 2014

Kummitukset saavat viestejä iskelmätähdiltä

Porilainen poltergeist Ritva (1928–1999) ja reposaarelainen hitsaajan aave Timo (syntyminen–liukastuminen kylpyhuoneessa) kertovat saavansa viestejä suomalaisilta tunnetuilta iskelmätähdiltä. Ritva ja Timo ilmestyivät eilen paikallisen mentalistin spiritistisessä istunnossa Porin Musassa. Mentalismia harrastavat ihmiset, jotka eivät osaa taikoa.

Aaveet sanovat, että heitä on lähestytty muun muassa Katri Helenan ja uuden Vain Elämää -tuotantotiimin puolelta. Aaveet itse eivät ole huomiosta mielissään.

"Haluamme täällä toiselta puolelta välittää sellaiset terveiset, että olisi ihan kiva, jos tämä suomi-iskelmän tuputtaminen taukoaisi edes hetkeksi. Ihan tässä kääntyy haudassaan, siis noin kuvainnollisesti, sillä Timohan on krematoitu", Ritva huhuilee.

Kummitukset ovat viimeisten kuukausien aikana kuulleet toistuvasti aikuisen naisen, tuulikellot ja yölinnun.

"Tämä on suoraan sanottuna helvetillistä. Suuresti arvostamani Matti ja Teppo väittivät, että et voi tulla rajan taa, mutta Suomessa nämä rajatilaloukkaukset näyttävät vain lisääntyvän", Timo manaa.

Aaveiden mukaan vielä on kesää jäljellä, joten on odotettavissa, että piinaavat havainnot vain lisääntyvät. Varsinkin pitkien lavatanssikiertueiden loppusuoralla monet iskelmätähdet juttelevat näkymättömille henkiolennoille jo aamutuimaan.

Ritva sanoo, että pelottavinta ovat silti oudot, selittämättömät ilmiöt, kuten tennissukat kirjahyllyssä, tai Pepe Willbergin levy listaykkösenä. "Minkä aamu toi, sen ilta aina vei, joten tässä rupeaa ihan epäilemään omaa mielenterveyttään", Timo huokaa. 

"Kyllähän se kummittelee mielessä, että mitä jos näillä iskelmätähdillä on jokin viesti, jonka ne haluavat meille välittää. Se vain on vaikea järjellä selittää, että mitä esimerkiksi eilen kuulemani viesti 'tinakenkäni on sulaa laavaa' tarkoittaa. Sula tinahan on edelleen tinaa, kun taas laava on magmaa", Ritva pohtii.
........................

Skeptikot suhtautuvat epäillen aaveiden väitteisiin, että iskelmätähdet voisivat olla yhteydessä vainajiin. Skeptikkojen mukaan on kiistämätön tosiasia, että suomalaisia iskelmätähtiä ei edes ole olemassa, nyt kun Laila Kinnunen ja Olavi Virta ovat kuolleet. Toisin sanoen kummitukset kuulevat harhoja.

"Näissä ilmiöissä on yleensä kyse päiväperhosista tai tähdenlennoista, ei todellisista iskelmätähdistä", Skepsiksen tiedottaja, psykologi Niilo Yli-Vainio sanoo.

Skeptikoiden mielestä iskelmätähden näkemiselle on aina joku luonnollinen, järkeenkäypä selitys – kuten juhannustanssit – mikä laukaisee tietynlaisen reaktion. "Aivomme on ikään kuin viritetty näkemään tähtiä sielläkin missä niitä ei ole. Että jos nyt Jurvan juhannuslavalle ilmestyy Eija Kantola niin tähdeksi paikalliset häntä luulevat, eivätkä vain jonkun nimettömän vuoden tangokuningattareksi."

Eräs tyypillisimmistä iskelmälaulajiin yhdistetyistä "yliluonnollisista" ilmiöistä on nähdä Anne Mattila kolmessa eri paikassa yhtä aikaa. Kyseessä on kuitenkin hänen siskonsa Jotakin-jotakin-Mattila tai heidän molempien sisko Jotakin-jotakin-jotakin-Mattila.

"Friikkii shittii", Yli-Vainio myöntää.

Niilo Yli-Vainio muistuttaa, että vaikka ilmiö (viestit iskelmätähdiltä) ei tieteellisesti katsottuna ole totta, se on "todellinen" sen kokeneille. Monille asia on vieläpä nolo, sillä he eivät kehtaa tunnustaa kuulevansa päässään Arttu Wiskarin heleän Tuntemattoman potilaan. Joillekin kokemus voi olla hyvin ahdistavakin, kuten monet Tartu Mikkiin -ohjelman nauhoituksissa mukana olleet ovat vuosien saatossa kertoneet.

Loppuun aaveemme Ritva ja Timo haluavat lähettää sellaiset terveiset eläville, että heidät jätettäisiin rauhaan, ja Timon kuvaama "matalamielinen iskelmähumppa ja satanistien hevirämpytys" ei kuuluisi kuolleille asti. He muistuttavat, ettei tuonpuoleisessa liikoja synkistellä.

"Tuonelassa twerkataan", Timo summaa ja kävelee seinän läpi pois.

3 kommenttia:

  1. Juuri uudisoitiin, että Katri Helenen Taivaan tie oli toukokuun myydyin tietokirja Suomen. "Tietokirja"!?!
    Anna mun kaikki kestää. Olisiko luokittelussa täsmentämisen varaa? Kolmijako voisi olla proosa, tietokirjat sekä ruoanlaitto ja rajatieto (+ stadin slangi, niin vältyttäisiin vuoden 2001 TF-palkintomokan kaltaisilta insidenteiltä).

    VastaaPoista
  2. Ihan helkkarin hauska juttu! Kiitos näistä juhannusnauruista. :D

    VastaaPoista
  3. Erinomainen kirjoitus, osui kyllä napakymppiin.

    VastaaPoista