Kesän koittaessa suomalainen kaipaa omaa rauhaa. Koko pitkän talven häntä ovat häirinneet niin työtoverit, naapurit kuin ulkomaalaiset päättymättömällä ulinallaan milloin mistäkin asiasta. Mutta kun kesä vihdoin saapuu Pohjolaan, suomalainen saa vetäytyä luonnon helmaan ja hiljentyä ajatuksiinsa. Tai niinhän sitä luulisi.
Valitettavasti maamme eläimet ovat pääosin täysiä mulkkuja. Kaiken sorttista surraajaa ja vorraajaa on joka niemennokka ja lettosuo täynnä. Tämä on kaikelle allergisen Sinisen zeppeliinin avoin kirje maamme pörröisille ja pörriäisille: Hävetkää!
Aloitetaan linnuista eli "liskoista höyhenillä". Maailmassa elää vain kaksi kivaa lintua, sorsa ja pöllö. (Pingviinikin on kiva, mutta onko se lintu lainkaan? Onko se todella?)
Pahimmat kaikista ovat tietenkin matulinnut kanadanhanhi ja valkoposkihanhi. Niillä on vissiin joku ero, mutta who the fuck cares. Hanhista SZ on kirjoittanut aiemmin tyhjentävässä ylioppilasvalioesseessään Jos valkoposkihanhi olisi tapahtuma, se olisi kaljakellunta. Lisään tähän ainoastaan, että sen, joka on luvannut suojella hanhia, pitäisi myös kerätä heidän kakkansa pois.
Entäs joutsenet! "Oi oppi ottakaa te joutsenista, ne lähtee syksyin, palaa keväisin", painija Eino Leino (1891–1986) kirjoitti. FAKE NEWS, sillä joutsenista ei todellakaan ole esikuvaksi kenellekään. Joutsenet ovat kärttyisiä sihisijöitä, jotka käyvät terävällä nokallaan kopauttelemassa taaperoita nurin lastenaltaalla. Pieni, muutaman vuoden metsästys tekisi hyvää joutsenten ylipaisuneelle egolle. Oppisivat olemaan.
Ja lokit, miksi tungette toreille ja turuille? Onko pieneen mieleenne tullutkaan, että vietettyänne koko talven kaatopaikoilla kukaan ei kaipaa teitä liihottelemaan jätskipalleronsa päälle? Merimetsot, lopettakaa saarille paskominen ja lentäkää tiehenne. Muut metsot, teeret ja perus kiukkuiset koppelot, menkää itseenne.
Eipä ole nisäkkäissäkään kehumista. Kiimaiset hirvet kaivavat metsään kuoppia ja virtsaavat niihin. Onpa toooosi kiva sitten astua uusissa valkoisissa Adidaksen tennareissa sellaiseen! Luonto kohtelee armottoman tasapuolisesti niin lihansyöjää kuin vegetaristia: Karhut tonkivat grillikatoksessa Kabanossin jämiä, kun rusakot nakertavat avomaankurkut kasvimaalta. Pahin kaikista on tietenkin saimaannorppa, joka vie ensin kalat verkosta ja sitten viilentymässä olleet Lahden erikoisoluet katiskasta.
Hiljaisilla kyläteillä sudet hyökkäilevät tukevien uimakoululaisten päälle – susien tavanomaista ravintoa eli alakoululaisia nimittäin on huonosti saatavilla opettajien kahden kuukauden kesälomien aikana.
Ja kuulemma Itä-Suomessa liikkuu edelleen leijona. Se on luultavasti Suomen ainoa nisäkäs, jota itäsuomalaiset eivät ole saaneet salakaadettua. Luulisi, että nimenomaan afrikkalainen leijona yllättyisi päälleajavista moottorikelkoista.
Suomen luonnossa ei koskaan tiedä, missä vaara piilee. Kun soutelee mielitiettynsä kanssa piknikille Säpin saareen, niin yhtäkkiä 30-kiloinen porilainen mufloni puskee sinut ja juuri avaamasi roseeviinin nurin. Toisinaan eläimen vauhkoontumiseen riittää pienempikin ärsyke. Valkohäntäkaurisoletettu triggeröityy ja aloittaa vihaisen somekampanjan, jos sitä erehtyy kutsumaan valkohäntäpeuraksi. Mikä peura-slurri!
Erityisen inhottavaa on kuitenkin se, että eläimissä on vaikka mitä ällöpöpöjä. Suomen elukat ovat niin tautisia, että pesutuvan lääkekaapissa pitää olla kylmälaukullinen antibiootteja. Vajassa pesivistä myyristä saa myyräkuumeen, kapisesta ketusta syyhyn ja supikoirista vesikauhun. Kyyn puremasta seuraa varpaaseen kuolio, ja punkit levittävät borrelioosia ja aivokuumetta.
Edes omassa mökissään mies ei saa rauhassa katsoa VHS-nauhalta vähämaalisia Italian mm-jalkapallokisoja vuodelta 1990. Minkit tekevät pesiään talon sokkeliin ja lepakot vintille. Ulosteita on kaikkialla PAITSI luonnossa. Orava juoksee yötä myöten saderännissä, ja harakat pomppivat katolla ennen kukonlaulua. Sisällä kissankokoinen kiiltävä kärpänen pökeltää päin makuukammarin ikkunaa. Nuku siinä sitten.
Aamuvarhain pihalla huutaa vaskitsan pelästyttämä vaimo, joka ei ole viitsinyt meikata koko loman aikana, "koska ei maalla tarvitse laittautua". Ole siinä sitten suomalainen viriili kesämies, täynnä paiseita ja puremia, eikä rouvakaan heruttele. Ei sitä silti lavatansseihin kannata kesäheilaa lähteä vonkaamaan, sillä matkalla tiellä loikoilee kuitenkin resuinen porolauma, joka ei suostu väistämään milliäkään. Jumissa ollaan.
Loppukesästä mökkitonttiakaan ei voi enää myydä pois käypään hintaan, sillä Venäjältä käynyt puhuri on kuljettanut pihaan ämpärillisen liito-oravia. Siinä meni sitten se vähäinenkin rakennusoikeus! Poliisilla pitäisi olla käytössään poliisiliito-oravia – mikään ei nimittäin rauhoita tilannetta niin kuin liito-orava.
Eläinten vittumaisuus ei katso kokoa. Pienikin paarma haukkaa sentin ihmislihaa tuosta vain. Hyttyset tökkivät nilkat turvoksiin telttaa pystyttäessä. Ulkohuussissa niskaan tippuu lukkeja ja nukkumaan päästessä huomaa, että tukka kuhisee hirvikärpäsiä. Perhoset ovat periaatteessa ookoo, mutta ovatko ne sittenkin hiukan liian gay, vielä kun umpimielisessä maalaispitäjässä ollaan?
Eivät kalatkaan kivoja ole. Kuinka montaa syytöntä pikku pippeliä puraiseekaan hauki lietteisissä järvissämme joka kesä? Ei niistä kaloista oikein ruokaakaan saa: ahvenet ovat enimmäkseen pieniä ruotoja ja lahna maistuu mudalta. Särki ei kelpaa kissallekaan, jollekin hölmölle hipsterille sen voi kenties syöttää.
Että sellaista se on Suomen luonnossa. Kesän jälkeen ihminen iloitsee pikku pakkasesta, joka tappaa viimeisetkin kahvikuppia kiertävät, eksistentialistisesti ahdistuneet ampiaiset ja pakottaa sitkeimmänkin Kari Vepsä -(mies)fanin laittamaan paidan päälleen. Eläköön alkava pimeä vuodenaika.
PS. Sininen zeppeliini haluaa kiittää niitä eläimiä, joiden kanssa asiat ovat aina sujuneet. KIITOS kimalaiset, te maamme lauhkeat, pulskat pöristelijät!
