17. syyskuuta 2014

Suomi jälleen maailman vakavin valtio

Suomi on valittu maailman totisimmaksi maaksi vuonna 2014. Tutkimuksessa yli 150 maata asetettiin paremmuusjärjestykseen niiden ryppyotsaisuuden perusteella.

Tänä vuonna Suomen ykkössijoitus perustui mm. siihen, että Ismo Leikola on Suomen ehdokas maailman hauskimmaksi ihmiseksi, Vesku Loiri ja Samuli Edelmann osallistuvat yhdessä Vain elämää -ohjelmaan sekä ensilumen tuleminen syyskuussa.

"Perinteinen suomalainen hellyydenosoitus on miestappo, joten osasimme odottaa Suomelta tänäkin vuonna korkeaa sijoitusta. Viimeinen niitti oli sitten Pepe Willbergin comeback", professori Denise Huxtable vertailun tehneestä amerikkalaisesta Crazy Collegesta sanoo.

Suomi on pysytellyt maailman vakavimpien maiden kärkiryhmässä aina Pertsa Reposen käsikirjoitusuran alusta asti. Vuodesta toiseen Uuden Iloisen Teatterin revyyt, Ilkamat, Soidinmenojen uusinnat ja Kansanradio vetävät ilmeen vakavaksi maassamme.

"Suomessa viihdyttäjinä pidetään aivan poikkeuksellisia ihmisiä, kuten Jesse Kaikurantaa, Maarit Tastulaa tai Kalervo Kummolaa", Huxtable hämmästelee.
..................

Edellisen kerran Suomi valittiin maailman vakavimmaksi maaksi vuonna 1990, jolloin Yle esitti sekä Maria Jotunin klassikkoromaaniin perustuvan viisiosaisen televisiodraaman Huojuva talo että Suomen Tietoviisaan ensimmäisen tuotantokauden. Tätä seurasi historiallisen syvä lama.

Outoa kyllä, 1990-luvun kirkkaimmat huumorinpilkahdukset ajoittuivat nekin 1990-luvun alkuun. Tuolloin kansalaisille vakuuteltiin, että Suomi ei devalvoi markkaa. Yhtä hauskaa Suomessa oli viimeksi vuonna 2007, jolloin Nokian johto lähetti saunaillastaan Steve Jobsille kikkelikortin, jonka takana luki tikkukirjaimilla: "KOSKETUSNÄYTTÖ??? Nigga pleaz."
..............

Maailman valtioiden totisuutta vertaillessaan Crazy Collegen tutkijoita alkoi kiehtoa suomalaisten vakavuus niin paljon, että he päättivät perustaa asialle oman tutkimusohjelman Hintriikka of the Peltoniemi -- the Finnish apathy and self-deprecation as a cultural and psychological phenomenon. Huxtablen mukaan työ on vasta aluillaan, mutta jo nyt kliiniset kokeet ovat paljastaneet kiehtovia tuloksia suomalaisista.

Tutkijat ovat muun muassa testanneet laboratoriorotilla suomalaisuutta vastaavia olosuhteita (Yhdysvaltain terveysministeriö on kieltänyt suomalaisuuden testaamisen ihmisillä). Kokeessa rotille näytettiin tuntikaupalla Mikko Niskasen elokuvia sekä Heikki Kinnusen unohtumattomia sketsejä. Sen jälkeen rotat altistettiin uudelle kotimaiselle "kevyelle" musiikille, jossa nuorehko nainen heiluttelee etnosentrisesti käsiä soramontussa ja huokailee mikrofoniin samalla kun taustalla soi alakuloinen pennin konepoppi. Lopuksi rotille luettiin ääneen mäkihypyn maailmancupin kokonaistilanne viime huhtikuulta.

Suurin osa rotista masentui alle viikossa, ja noin puolet niistä menehtyi kuukaudessa sydän- ja verisuonitauteihin. Osa rotista eristäytyi lajitovereistaan eikä enää tervehtinyt toisiaan nöpöttämällä kuonoaan. "Ne vain kerta kaikkiaan menettivät elämänhalunsa kuten ihminen Polarin kevytjuustoa maistaessaan", Huxtable kuvaa.

Erityisen kiinnostuksen kohteena tutkijoilla on se, kuinka suomalaiset reagoivat harvoihin onnistumisiin ja ilon hetkiin.

"Esimerkiksi kesken urheilutapahtumien suomalaiset manaavat jo etukäteen, että huonostihan meille käy. Toki suomalaisille aina käykin huonosti, mutta silti tuollainen fatalismi on täysin ainutlaatuista", Huxtable sanoo.

Huxtablen mukaan yhtä kummallista on se, että lähes välittömästi jotain voitettuaan suomalaiset palaavat tietokoneilleen ja katsovat YouTubesta yhä uudestaan ja uudestaan suttuisia videoita suurimmista urheilutappioistaan. Tutkijat eivät toistaiseksi osaa selittää tätä käyttäytymismallia.

1 kommentti:

  1. INCREDIBLE,there's lots off material on your webpage.
    I am an associate writer and was questioning about how long the study
    took you?

    My web blog - E Liquid

    VastaaPoista