Turkulaisuus on ihmisen parasta aikaa

Turkulaisuus on ihmisen parasta aikaa. Sanotaan, että Suomi on vain alaviite Turun historiassa, ja että kaiken kauneuden ymmärtää vasta kokiessaan Aurajoen alajuoksulla heinäkuisen ukkosmyrskyn.

On pohjattoman traagista, ettei jokainen meistä voi olla turkulainen.

Onneksi Turkuun pääsee kaupunkilomalle. Alkavan kesän kunniaksi Sinisen zeppeliinin johtavat Turku-diletantit poimivat lukijoillemme herkkupaloja, jotka saattavat lipsahtaa huolimattomalta hipsteriltä ohi. Älä siis usko muiden matkailublogien lipeäkielisiin kolportööreihin, jotka juottavat käärmeöljyään viattoman travellaajan kurkusta alas.

Tämän blogin luettuasi tiedät, että turkulaiset do it better. Labore, Amare et Aboa, rakkaat lukijat.


Brunssille: Roots Kitchen ja Wanhan Tammen Kahvila
Lauantaiaamuna piipahdetaan Kauppahallin kasvisravintola Roots Kitchenissä, jossa brunssi tarjoillaan pöytään anteliaasti ja sievästi annosteltuna. Kokovaihtoehtoja on kaksi, iso ja isompi, molemmat täynnä Lähi-idän ja Välimeren tuoreita makuja.

Sunnuntaina fillaroidaan vihannan tammimetsän halki Wanhan Tammen Kahvilaan Ruissalon kasvitieteellisen puutarhaan. Paikan salaisuus on ainutlaatuinen twist, jossa vanhan ajan pitopöytä kohtaa nykyaikaisen brunssin. Voit tulla Wanhaan Tammeen mummosi kanssa, ja molemmat viihdytte. Aurinkoisena päivänä promenadi ulkopuutarhassa on kerrassaan miellyttävä tapa päättää ateria. Kun Jumala loi Aatamille ja Eevalle Eedenin, hän otti mallia Ruissalosta.


Drinksuille ja tapaksille: Pinellan baari
Turussa kaikki asiat ovat joko klassikoita (est. 1280–1977) tai moderneja klassikoita (est. 1978– ). Pinellan kulma kuuluu ehdottomasti siihen ensimmäiseen koriin. Maailmanluokan drinkkejä ja argentiinalais–espanjalaisen keittiömestarin erinomaisia tapaksia kaupungin eleganteimmassa miljöössä. Huomaavaisesta ja virheettömän asiantuntevasta palvelusta vastaa useimmiten baarimestari itse. Tasaisesti vaihtuva lista helpottaa juoman valintaa, ja esillä on aina valikoima klassikoita, moderneja klassikoita sekä talon erikoisuuksia. Täydellinen paikka aloittaa tai päättää ilta, tunnelmasta riippuen. Kun Andrea Pirlo käy Turussa, hän käy Pinellan baarissa. Siis molto bene eli turun murteella ei mikkä hullumpi.


I wanna dance with somebody: Föritanssit
Tanssiminen on parasta, ja vielä parempaa se on jonkun toisen kanssa. Aurajoen yli ei tämän mukavammin pääse.


Helpotusta helteeseen: Ranta-Kerttu, Jakke jokilautta ja Pikku Havanna
Helteellä urbaaneimmat rantapertit läpsyttävät loafereissaan Ranta-Kerttuun. Terassille mahtuu aina. Hiukopalaa odotellessa voi paitsi ihastella vierasvenesataman purjeveneitä myös ihmetellä turkulaisia iskurepliikkejä: "Tämä o mu pappan paatti, mut nämä rintalihakse ova mu omat."

Ranta-Kerttuun pääsee näppärimmin Jakke jokilautalla, jolla ajellessa voi saada aavistuksen Mississippijoen suurten siipirataslaivojen riehakkaasta tunnelmasta. Erityisen tunnelmallinen Jakke on elokuisina öinä, kun lautta lipuu hitaasti siltojen ali ja kaupungin valot loistavat molemmin puolin. Kippari on varsinainen tapaus muhkeissa pulisongeissaan.

Omaa aikaa ja ajatuksia kaipaava käväisee Pikku Havannassa. Älä missään tapauksessa erehdy tilaamaan hanasta olutta, vaan pyydä nöyrästi tylyä kyypparia kaatamaan sinulle lasillisen hänen suosittelemaa huippuluokan rommia. Sadepäivän the place to be tai jos sinut on juuri jätetty.


Musiikkia kolmannelle korvalle: H2Ö
Silloin kun karjalainen vielä käytti kannelta ja hämäläinen heilutti hanuriaan, laittoi turkulainen jo iloisesti sekvenssereillä. Toki elektronisen musiikin festivaaleja on helpompi järjestää, jos pitäjään tulee sähköt. Turku omaa pitkät perinteet vaihtoehtomusiikissa: Koneisto, UMF, Turku Modern, Ilmiö, vain muutamia mainitaksemme. Uusin tulokas on luovan luokan viime kesänä hurmannut H2Ö, joka järjestetään Ruissalon rannalla vanhalla telakalla. Suuri veneveistämö puisine katoksineen, keinuineen ja maustekasveineen on ehdottomasti Suomen hurmaavin konserttisali. Ja ovelta ovelle tietysti vesibussilla pitkin Aurajokea. H2Ö-visiitistäsi kerskailet multavarpaille Flow Festivaleilla elokuussa.


Pikaruokaa pieteetillä: Pizzarium ja Sloppy Joe West Coast Grill
Minkäs teet, Pizzarium tarjoilee valtakunnan parasta roomalaistyylistä palapitsaa. Kolme vuorokautta kohotettu taikina on käsittämättömän maistuvaa ja täytevaihtoehdot tarkkaan valittuja, myös vegaaniversiossa. Länsisuomalaisen ankara Food Court -ympäristö ei viehätä, mutta se unohtuu aterioidessa. Pizzariumin italialais-suomalaiset perustajat siirtyivät keväällä isännöimään uutta Osteria Ovoa Tuomiokirkkosillan kupeeseen, mutta toistaiseksi kannattaa vielä suunnata Pizzariumiin. Firma on laajenemassa ketjuksi, ja tällä konseptilla menestymisen edellytykset ovat hyvät: herkullista, helppoa ja nopeaa.

Mutta kun tekee mieli böögaa, on saatavaa böögaa. Martin työläiskaupunginosasta nousee vuosi toisensa jälkeen alansa ehdottomia huippuja. Harmaan ulkokuoren ei kannata antaa hämätä: Sloppy Joe West Coast Grill on aito ja ystävällinen korttelipaikka, jossa viihtyvät kaikenikäiset asiakkaat. Yhdysvaltojen länsirannikolla varttunut omistaja–keittiömestari tarjoilee näkemyksellisesti valittuja purilaisia, tacoja ja muita Cal–Mex-annoksia. Arkipäivien meksikolaispainotteinen noutopöytälounas sekä runsas amerikkalainen olut- ja virvoitusjuomavalikoima ansaitsevat kiitosta.

Tässä välissä pieni jälkikirjoitus: Turkulaisen kebabin taso tuntuu laskevan vuosi vuodelta. Kulta-aika on ohi.


Suomen mukavin trendibaari: Alvar
Kiistämättä Suomen mukavimman näköinen baari. Valoisa, rento, siisti, nuorekas. Sisustus yhdistelee retroileva sekamelskaa funkistalon puhtaisiin linjoihin. Alvar on paikka, jonne haluat tuoda uuden Apple-laitteesi laadukkaalle artesaanisiiderille. Kunpa Alvarin voisi monistaa joka kaupunkiin.


Illalliselle: Karu Izakaya
Turun maine viehättävien ravintoloiden tyyssijana kasvaa vuosi vuodelta. Kaskis, Smör, Mami, Ludu, E. Ekblom, Sergio's, Tintå, Tårget, Blanko... ja Karu Izakaya. Sen minkä kokit Björck ja Wikberg tekevät isosti ja kaikille, herrat Bergström ja Willberg tarjoilevat taiten juuri sinulle. Karussa kannattaa katsoa sushilistaa pidemmälle. Erinomaiset kimchi, wakame-salaatti ja edamamet toimivat lisukkeena suussa sulaville jaettaville izakaya-annoksille, joiden kärkipäähän lukeutuvat friteerattu avokado, softshell-rapu ja täydellisyyttä hipovat ribsit. Karussa on kaikki tarpeellinen eikä mitään ylimääräistä. Saavu nälkäisenä, lähde onnellisena.


Arkkitehtuurin ystäville: Raunistulan rappioromantiikkaa
Vuosikymmeniä sitten Raunistula oli pahamaineisten puukkojengien, trokauksen ja prostituution pesäpaikka. Sympaattinen rosoisuus leimaa Raunistulaa edelleen, vaikka vanhasta ovat jääneet jäljellä lähinnä eri suuntiin vinossa olevat puutalot ja varjoisat pikku kujat. Ehdoton tutustumiskohde vanhasta kaupunki-idyllistä pitäville. Ota uskottava underground-kesäselfiesi Raunistulassa.


Kahville: Gaggui Kaffela
Leivonnaisten ja romantiikan nextleveli. Rautatieaseman kulmilla sijaitseva Gaggui Kaffela on täydellinen paikka Turun-vierailun ensi kosketukselle [tähän pussailua] tai viime silaukselle [tähänkin pussailua]. Kakut ja suolaiset tarjottavat maistuvat erinomaisilta, ja kaikki on loppuun saakka harkittua. Sisustuksessa ja astioissa loistaa uusi turkulainen muotoilu. Gaggui on kaupungin kahviloiden kiistaton helmi, joka näyttää kuinka jäljittelemätön turkulaisuus voi edistyä rantakahvila Paawosta seuraavaan sukupolveen.


Päivä maaseudulla
Isontuvan Jäätelöbaarissa Pöytyän Karinaisissa tarjoillaan Kotijäätelöä lähistöllä tuotetuista raaka-aineista. Valikoima on huikea, ja erikoisuuksiin lukeutuvat useat eri chili- ja salmiakkijäätelöt. Kylmälaukku mukaan.

Aina mun pitää räjäyttää moottorisahoja

Aina mun pitää kuunnella voimaballadeja. Aina mun pitää blogaa Euroviisuista.

Sinisen zeppeliinin suhdetta Euroviisuihin pidetään yleisesti vaikeana ja etäisenä. Sitten The Herreysin ikimuistoisen Diggiloo Diggileyn (1984) Euroviisuissa ei oikein mikään ole sytyttänyt.

Sanotaan suoraan, että viimeisen parinkymmenen vuoden aikana Euroviisujen meno on äitynyt merkilliseksi.

Sininen zeppeliini luonnollisesti vieroksuu Euroviisujen epämääräisiä sukupuolinormeja. Viime vuonna kilpailun voitti itävaltalainen naamakarvainen nainen, joka paljastui naamakarvaiseksi mieheksi, joka osoittautui täysin karvattomaksi mieheksi. Itävalta osallistui samalla taktiikalla toiseen maailmansotaan. Jo aiemmin SZ paheksui Lordin rumpalin Kitan androgyynisyyttä, jota yhtye yritti toivottomasti peitellä liekinheittimillä ja satanistiselle estetiikalla. Dana Internationalista olemme edelleen ihan ho(o)moilaisina.

Sitten on tämä itäblokin disko. Luoja paratkoon, pelkästään sen takia rautaesirippu saisi jälleen laskeutua. Jos olette eri mieltä, soittakaa alusta loppuun Verka Serduchkan Dancing Lasha Tumbai. Kuvailisimme sen aiheuttamaa tunnetilaa ilmalaiva Hindenburgin maahansyöksyksi.

Ylipäätään Sininen zeppeliini arvostaa musiikkia, joka on tehty ja esitetty oikeilla soittimilla. Sellaisia ovat esimerkiksi banjo, triangeli ja ne hassut isot lautaset sinfoniaorkesterin takarivissä. Ei kunnon musiikkia tehdä millään Rolandeilla ja Autotuneilla.

Emmekä julkea sano mitään siitä, miten julmasti maestro Ossi Runne sysättiin kapellimestarin korokkeelta suoraan alas katuojaan.
................

Tänä vuonna SZ kuitenkin vaihteeksi ilahtui Euroviisu-uutisista. Pertti Kurikan Nimipäivät valittiin edustamaan Suomea kisaan. Mikäli joku ei ole PKN:stä vielä kuullut, niin kyseessä on neljän heteromiehen punk-yhtye, joka laulaa kantaaottavasti heteromiehen arjesta kuten Kojo lauloi aikanaan Eurooppaa uhkaavasta ydintalvesta. Euroviisukarsinnoissa PKN oli kuin raikas tupakansavun ja vanhan kaljan tuoksuinen tuulahdus keskellä paljettimerta. Sitä paitsi PKN:n laulajan Karin tissit ovat varmasti aidot, mitä tuskin voi sanoa monien muiden maiden esiintyjien rintavarustuksista. Tai siis niin olemme kuulleet.

Pertti Kurikan Nimipäivien viisubiisi Aina mun pitää on lähes sibeliaanisiin mittoihin minuutissa ja 25 sekunnissa kasvava järkäle, joka kuulostaa siltä kuin liittoutuneiden pommikoneet pudottaisivat tuhansittain käynnissä olevia, ilmassa räjähteleviä moottorisahoja Berliiniin. Siinä sulle suomipojan voimaballadia, Ludmila!

Ikävä kyllä monet pitivät Pertti Kurikan Nimipäiviä julkeana provokaationa homosaatiota vastaan. Suomessa yli 4 000 euroviisufania erosi Yleisradiosta. He vaativat, että Wieniin pitäisi lähettää ilmeisesti kehnon sukupuolitaudin mukaan nimetty Satin Circus. Fanit muistuttivat, että Suomella oli tähän asti ollut vahvan sateenkaarihenkinen viisuperinne. Tottahan tuo onkin. Fredin kisabiisissä oltiin pylly vasten pyllyä, Marion Rung "tipitiitteli" eikä Paradise Oscarkaan varsinaisesti ollut se hetskuin mahdollisin taiteilijanimi. Geir Rönningin valintahan oli alusta asti ilmiselvä.

Aivan ennenkuulumaton vihakohu PKN:n valinnasta ei ollut. Edellisen kerran Suomen Euroviisu-ehdokas herätti yhtä paljon paheksuntaa vuonna 1971, kun Euroviisuihin valittiin Koivistolaiset eikä Kekkoslaisia. Politiikan tutkijat pitävät tuota hetkenä, jolloin Suomi alkoi hitaasti palata takaisin normaaliin parlamentarismiin.

PKN siis lensi Wieniin, mutta valitettavasti eurooppalainen lipilaaristo ei vielä ollut valmis avoimesti keski-ikäisille heteroille valkoisille miehille. Vai oliko sittenkin? Spekulaatiot semifinaalien tulosten fiksaamisesta vahvistuivat, kun Kari sai ripulin. Tuskin sattuma, sillä samaan aikaan Ruotsin Måns Zemmerlöwin suoli toimi mainiosti. Nyt Ruotsi on jälleen kerran purjehtimassa sekä viisuvoittoon että liki kolmen prosentin talouskasvuun.

Tilanne on nyt se, että Euroviisujen finaalissa nähdään Australia eikä Suomi. Miettikää sitä, kun kävelette tänään paikallisen Aussie Barin ohi keväisessä räntäsateessa. Miettikää pitkään ja hartaasti.

Lievittääksemme edes hiukan Euroviisujen tuskaa Sininen zeppeliini perttikurikoi kilpailijoidemme muoviset ja sliipatut esitykset. Jo riittää balladien kanssa vatulointi, nyt ryskää särökitara! Miten hyvät Euroviisut nämä olisivatkaan olleet (Ja mikä parasta kestäneet vain vajaat puoli tuntia):


Ruotsi: Aina mun pitää vaihtaa tulpat Carolan tuulikoneeseen
Norja: Aina mun pitää paeta Porttilaa
Ranska: Aina mun pitää filmata jatko-osa Emmanuellelle
Kreikka: Aina mun pitää lainata rahaa Arja Saijonmaalta
Italia: Aina mun pitää asua kolmekymppiseksi mutsin luona
FYROM: Aina mun pitää... hei siis mikä ihmeen maa tämä edes on?
Malta: Aina mun pitää asuttaa Samuli Edelmann
Venäjä: Aina mun pitää käydä Krimillä
Irlanti: Aina mun pitää lähettää Johnny Logan Euroviisuihin
Islanti: Aina mun pitää ampua valasta harppuunalla
Unkari: Aina mun pitää voittaa Suomi futiskarsinnoissa
Saksa: Aina mun pitää maksaa kaikki
Puola: Aina mun pitää olla v***u Euroviisujen finaalissakin Saksan vieressä

Lopetetaan tytöttely ja pojittelu

Tytöt tahtoo pitää hauskaa. Mutta pojat, miksi kiusaatte ja tuotatte vain harmin?

Tuskin oltiin Falunin mm-hiihtojen naisviestijoukkueemme tytöttelystä selvitty, kun jo paukahti päälle uusi äijäkohu. Parin viikon sisään olemme saaneet nauttia peräti kahdesta sovinismilta lemuavasta sotkusta. Ensin oli tapaus Metsä Group, ja sitten tuli Koffgate.

Koska Sininen zeppeliini vastustaa jyrkästi sukupuolisyrjintää, pyysimme toimiston tyttöämme keittämään kaffet ja päätimme herraporukassa kirjoittaa jotakin kaunista heikommasta astiasta ja puolustaa naistemme kunniaa. Meillä ja Metsä Groupilla kun ei ole näihin blogihommiin naisia otettu.

Korostamme, että emme Sinisessä zeppeliinissä hyväksy lainkaan, että tyttöys yhdistetään häviämiseen. Suomessahan häviämisestä tunnetaan sellaiset brändit kuin Leijonat, Huuhkajat, jatkosota, Jari-Matti Latvala, Nokia ja TPS. Jos jotakin, häviäminen kuuluu Suomessa tosimiehille. Kun suomalainen mies käy ottamassa kuokkaan, siinä palaa helposti Rovaniemi tai markka devalvoidaan.

Siksi sympaattisen Jevgeni Malkinin pukeminen ballerinan asuun oli Koffilta paitsi tyylivirhe, myös asiavirhe. Onneksi tähän asiaan puuttui nopeasti internet-kirjoittaja, joka valitettavasti sai päälleen valtavan nettilieteryöpyn. SZ suosittelee, että joku soittaisi noiden kommentoijien äideille ja kertoisi, mitä heidän poikansa maailmanlaajuisessa tietoverkossa oikein kirjoittelevat. Ympäri korvia ansaitsisivat, sanomme me! (Muutoin markkinahenkinen SZ ihailee ko. blogistin hankkimaa ilmaista some-julkisuutta firmansa tuotteelle.)

Toisin kuin tavallisissa joutavissa internet-kirjoituksissamme, annamme tässä SZ:n blogauksessa muutaman aidosti hyödyllisen neuvon tasa-arvon edistämiseksi Suomessa.

Ensimmäiseksi neuvomme välttämään termiä "neitikiekko" missään jääkiekkoon liittyvässä sisällöntuotannossa. Naisetkin pelaavat hokia, eikä se ole mitään "neitikiekkoa". Huomautamme samalla, että Sininen zeppeliini määritteli jo toissa vuonna "virkamieskiekon" vihapuheeksi.

Toinen neuvo: Ei pueta enää missään pilakuvissa raavaita miehiä ballerinoiksi, jookosta joo? Baletti on fyysisesti raakaa touhua, jossa harva meistä päärynävartaloista pärjäisi. Ainoa mies, johon ballerinan mekko kannattaa mielessään (tai mainostoimiston kuvakaappauksissa) yhdistää on arkkipiispa Desmond Tutu.

Kolmanneksi Sininen zeppeliini ehdottaa, ettei ketään enää tytöteltäisi eikä pojiteltaisi. Kuitenkin tulee vain sanomista. Helpoimmin tämä onnistuu, kun yksinkertaisesti lopetamme sanojen tyttö ja poika käytön kokonaan. Alla muutamia esimerkkejä tosielämän lauseista, jotka pienillä muutoksilla muuttuvat halveksunnasta aivan asialliseksi suomen kieleksi. Korvaavana sanana voidaan yleisesti käyttää ihmistä, mutta muutkin asiayhteyteen sopivat ilmaisut käyvät. Muutamia opastavia esimerkkejä:


EI NÄIN: Tyttö näki sillalta kuinka mustaa vesi oli alhaalla jossakin
VAAN NÄIN: Ihminen näki sillalta kuinka mustaa vesi oli alhaalla jossakin

EI NÄIN: "Lämsä, sä oot ihan poika vielä v***u hei!"
VAAN NÄIN: "Lämsä, sä oot ihan ihminen vielä v***u hei!"

EI NÄIN: Laala, laala tyttö kampaa märkää tukkaa, laala, laala, saunan jälkeen tytön iho tuoksuu orvokeille.
VAAN NÄIN: Laala, laala tasaveroinen työyhteisön jäsen kampaa märkää tukkaa, laala, laala, saunan jälkeen tasaveroisen työyhteisön jäsenen iho tuoksuu orvokeille.

EI NÄIN: Hei pojat, ei tätä sotaa näin käydä!
VAAN NÄIN: Hei asevelvolliset, ei tätä sotaa näin käydä!

EI NÄIN: Poika saunoo, meidän poika on tullut kotiin!
VAAN NÄIN: Pokaali saunoo, meidän Kanada-malja on tullut kotiin.

EI NÄIN: "Tyttö tuli!"
VAAN NÄIN: "Ihmislapsi tuli, eikä isovanhemmille kerrota onko hän [piiip] vai [piiip]. Siksi puimme hänet metsänvihreisiin vaatteisiin."

EI NÄIN: Hän, sai mut laulamaan hän, yön kuningatar hän
VAAN NÄIN: Hen, sai mut laulamaan hen, yön kuninkaallinen hen.

EI NÄIN: Isän, pojan ja pyhän hengen nimeen.
VAAN NÄIN: Sukupuolineutraalin vanhemman, ihmisen ja pyhän hengen nimeen.

EIKÄ AINAKAAN NÄIN: Tytöt tykkää, tytöt ty-ty-tytöt tykkää tytöt, ty-ty-tytöt tykkää tytöt, tytöt tykkää, ty-ty-tytöt tykkää, tytöt tykkää. Tytöt tykkää pojista ja pojat tykkää tytöistä. Vaik' tytöt välil' esittää et ei niit' muka kiinnosta. Tytöt tykkää pojista ja pojat tykkää tytöistä. Vaik' tytöt välil' esittää et ei niit' muka kiinnosta.
ELIKKÄS TOSISSAAN NÄIN: Ihmiset tykkää, Ihmiset ih-ih-ihmiset tykkää ihmiset, ih-ih-ihmiset tykkää ihmiset, ihmiset tykkää, ih-ih-ihmiset, ihmiset tykkää. Ihmiset tykkää ihmisistä ja ihmiset tykkää ihmisistä. Vaik' ihmiset välil' esittää et ei niit' muka kiinnosta. Ihmiset tykkää ihmisistä ja ihmiset tykkää ihmisistä. Vaik' ihmiset välil' esittää et ei niit' muka kiinnosta.

Pirlon päivä

Kun amico mio Sininen zeppeliini pyysi minua kirjoittamaan tavallisesta päivästäni, suostuin heti.

Tapasin Il Zeppelinon ensimmäistä kertaa Firenzessä jo vuosia sitten, kun ihailimme sattumalta vierekkäin Gimbolognan veistämää Herkuleksen ja kentauri Nessuksen kamppailusta kertovaa patsasta.

Siinä kuvanveistosta lumoutuneena me kaksi esteetikkoa vaihdoimme ajatuksia täysrenenssanssin ja myöhäisrenessanssin vivahde-eroista ja päädyimme läheiseen trattoriaan. Tästä pitkäksi venyneestä kahvikeskustelusta alkoi sekä ystävyytemme että kirjeenvaihtomme.

Nykyisin vaihdamme Il Zeppelinon kanssa näkemyksiämme muodista, jalkapallosta ja maailmankirjallisuudesta, ja koen välillämme vallitsevan tietynlaisen molemminpuolisen luottamuksen. Tiedän, että luottamus merkitsee teille suomalaisille yhtä paljon kuin meille italialaisille. Tra amici!


Pirlon päivä

Herättyäni kauniin vaaleaverikön vierestä käyn alakerrassa halaamassa poikaani Niccoloa. Hän on saanut nimensä Macchiavelliltä, pahasti väärin ymmärretyltä valtio-oppineelta. Yritämme Niccolon kanssa opetella kotona joka päivä vähintään yhden kikan sekä muutaman säkeistön Vergiliusta. Sekä harhautuksen että runouden täytyy nousta ihmisestä vaivattomasti kuin kyyhkysparvi neidonhiuspuusta. Labora et amare.

Aamulenkin juoksen viinitilani rinteillä. Kasvukaudella pysähdyn tarkastelemaan kypsyviä chiavennasca-rypäleitä. Sen alalajikkeet vaihtelevat hieman Grumellon, Sassellan and Valgelln kylien välillä, mutta viineistä tulee yhtä kaikki keveitä kuin roomattaren yöpaita. Kotiseutuni Lombardian viinit valmistetaan metodo classico classese, ja olen tästä omilla tiluksillani hyvin tarkka. Eläkkeelle jäätyäni jalostan arboretumissani kokonaan uuden rypälelajikkeen. Siitä tullee molto bene.

Kevyen lounaan (me brescialaiset pidämme enemmän polentasta kuin pastasta) jälkeen alan valmistautua illan peliin. Kävelen läheiselle piazzalle, saatan ostaa kirsikkatomaatteja ja uusimman Parnasson. Toisinaan törmään paaviin, jonka kanssa olen käynyt pitkiä ja antoisia keskusteluja Catenaccio-taktiikan tulkinnasta eri vuosikymmeninä. Täytyy sanoa, että kaikista paaveista nimenomaan Karol "Jumalan hämähäkki" Wojtyłan kanssa pääsimme lähimmäs liki sanatonta yhteisymmärrystä puolustajien ja maalivahdin välisistä etäisyyksistä Azzurrissa.

Iltapäivän kuumuutta pakenen puiston siimekseen tai matinean viileyteen. Viimeksi katsoin Luchino Viscontin upean esikoisteoksen Ossessione, jonka neorealismi on aina sekä kiehtonut että arveluttanut minua. Elokuvan jälkeen tykkään pomputella.

Pelipäivinä luen lentokoneessa mieluiten jotain kevyttä, usein Senecaa tai Alberto Moraviaa, jonka Tyhjään kankaaseen en ikinä kyllästy. Usein pelikentällä havahdun siihen, että olen uppoutunut eksistentialistisiin kysymyksiin -- sillä eikö ihmisen olemus on hänen olemassaolonsa tapa? Muutaman kerran maajoukkuepeleissä olen pyytänyt joukkuetoveriani Gianluigia herättelemään minua, jos uppoudun liian pitkäksi aikaa miettimään ihmisyyttä.

Näen kuitenkin asian niin, että jos ratkaisen jotakin ihmisen olevaisuudesta, ratkaisen sen jälkeen vapauttavalla syötöllä myös ottelun. Kuten maailman myös pallon on oltava alati liikkeessä. Penso quindi gioco.

Sukuni on vaurastunut terästeollisuudella, joten arvostan kovuutta. Mutta vain pelin sisällä, en vihreän veran ulkopuolella. Juuri siksi valmistaudun otteluun aina rakastelemalla ja viikkaamalla taskuliinani huolellisesti. Uskon niin elämässä kuin jalkapallossa ikiaikaiseen italialaiseen viisauteen: La calma è la virtù dei forti. Rauhallisuus on vahvan hyve. Jos joukkuetoverini alkavat hötkyillä, nuhtelen heitä lyhyesti mutta jämäkästi: "Stai calmo e passala a Pirlo."

Olen viimeksi tehnyt itse harhasyötön vuonna 2002. Se luvalla sanoen harmittaa minua vieläkin. Erehtyminen on kuitenkin inhimillistä.

Toisinaan teen vapaapotkusta maalin, mutta vain jos tunnen, että jalkapallojumalat haluavat minun tekevän maalin. Silloin tällöin jätän maalin tekemättä, jos intuitioni sanoo, ettei maalista tulisi tarpeksi kaunis tai se nöyryyttäisi tarpeettomasti vastustajaa.

Pelin päätyttyä käyn kättelemässä vastapuolen pelaajat ja kiittämässä tuomaristoa. Quando finisce la partita il re ed il pedone finiscono nella stessa scatola, tapaan silloin sanoa. En osaa tarkasti kääntää sitä muuten kuin että "pelin jälkeen olemme kaikki samanarvoisia".

Onnistuneen ottelun jälkeen rentoudun avaamalla laadukkaan viinin tai kuuntelemalla ystäväni Marion pianonsoittoa.

Andrea Pirlo
Kirjoittaja on ajattelija, jalkapalloilija, viinikonossööri, isä, rakastaja, Italian mestari ja maailmanmestari. 

Poliisi bambuttaa pandoja Pohjois-Haagassa

Pääkaupunkiseudun pandoilla pyyhkii hyvin. Viime syksynä SZ uutisoi, että Helsinkiin istutetaan kevättalvella pandoja. Tuolloin oli kuitenkin epävarmaa, miten pandan kaltainen herkkä ja taiteellinen eläin pärjää suomalaisessa kulttuurimaisemassa, jossa on lähinnä laitosteattereita ja MTV3:n musiikkiohjelmia.

Nyt Helsingin kaupungin pörröisten asioiden palveluyksiköstä (HPAP) kerrotaan, että pandojen kotoutuminen Suomeen on onnistunut yli odotusten. Yhteensä 140 isopandaa asustaa jo kolmatta kuukautta Pohjois-Haagan vaikeakulkuisilla alueilla.

Pörröisten asioiden palveluyksikön pandalinjajohtaja Armas Kalasääski (os. Sääksi) iloitsee, että aivan tavalliset haagalaiset ovat alkuihmetyksen jälkeen tottuneet nopeasti pihoilla ja kadunvarsilla hortoileviin pandoihin. Pientä petovihaakin oli ilmassa, sillä tavan suomalainen vihaa jokaista oravaa suurempaa villieläintä.

"Ensin pohjoishaagalaisten ja pandojen kesken oli kyräilyä. Ihmiset pelkäsivät pandasaatiota, ja pandat nyt pelkäävät likimain kaikkea. Muutamassa viikossa asenteet kuitenkin muuttuivat molemmin puolin, sillä sekä haagalaiset että pandat ovat luonteeltaan säyseitä otuksia", Kalasääski sanoo.

Kalasääski uskoo, että Haagan positiivisten kokemusten jälkeen pandoihin ei suhtauduttaisi Suomessa enää niin mustavalkoisesti. Vasta eilen pandojen joukossa huomattiin kokonaan musta yksilö, mutta kyseessä oli vain motorisesti erittäin heikkolahjainen tiibetinmastiffi.
....................

Aivan kommelluksitta Pohjois-Haagan pandoittuminen ei ole sujunut. Muutamat pandat ovat ajautuneet Alppiruusupuiston jyrkissä rinteissä hallitsemattomiin kuperkeikkoihin ja törmänneet muun muassa ohikulkijoihin ja pyörätelineisiin. Henkilövahingoilta on vältytty, sillä panda on läpipehmeä eläin.

Pandat ovatkin aiheuttaneet haavereita lähinnä itselleen. Neljä pandaa on pudonnut puusta, ja kaksi pandaa on jouduttu pelastamaan jätekatoksen päältä, jonne ne olivat epähuomiossa kavunneet. Yhden pandan vapauttamisessa Haagan VPK:lla meni koko iltapäivä: nimeltä mainitsematon panda oli juuttunut takamuksestaan leikkipuiston kiipeilytelineisiin ja roikkui puolapuista ylösalaisin. Käytännössä perus panda voi jäädä jumiin lähes mihin tahansa. Lisäksi yhdellä pandalla puhkesi korvatulehdus.

Vain muutaman kerran apuun on jouduttu kutsumaan virkavalta. Pari viikkoa sitten läntisen Helsingin liikenne katkaistiin vartiksi, kun eräs panda löytyi päivänokosilta Haaga-Pitäjänmäki-Munkkiniemi kiertoliittymän keskeltä. Poliisipartio palautti pandan läheiseen puistoon pandan missään vaiheessa heräämättä. Yhtä pandaa sakotettiin, kun se oli tonkinut Kauppalantien Siwan roskiksesta esiin pois heitettyjä Findus Thai Wok -pakastepusseja.

"Olemme Helsingin poliisille erittäin kiitollisia kaikesta virka-avusta. Poliisit ovat bambuttaneet pandoja Runar Schildtin puistossa ja jääneet suvantohetkinä myös seurustelemaan ruokailevien pandojen kanssa", Kalasääski kertoo.

Helsingin poliisin mukaan pandoihin suhtaudutaan aivan samalla tavalla kuin kaikkiin muihinkin asiakkaisiin. Eli ensin neuvotellaan ja nostetaan asiakkaan verensokeria varustevyöstä löytyvällä (suklaa)patukalla. Tarvittaessa niin ihminen kuin pandakin saa kyydin sinisessä huvimajassa. Poliisi kehuu, että pandojen kanssa päästään yleensä aina neuvottelemalla hyvään tulokseen. Usein riittää pelkkä pandan syliin ottaminen. Moni meistä ihmisistäkin on halauksen tarpeeessa.
...................

Suurinta harmia Haagassa eivät olekaan aiheuttaneet pandat, vaan niiden ympärille syntyneet harmaan talouden lieveilmiöt. Pandan kakka on mittaamattoman arvokas lannoite, jota käytetään kalleimpien teelajikkeiden kasvatuksessa. Pandan pökäleillä lannoitettua teetä saatetaan myydä jopa 50 000 euron kilohintaan Manner-Euroopan hienoimmissa teehuoneissa.

Ikävä kyllä Ruskeasuolta ja Munkkivuoresta tulleet ammattimaiset kakan kerääjät ovat häirinneet rauhassa "asioillaan olevia" pandoja. Monessa tapauksessa pandaa on alkanut ujostuttaa tai se on mennyt kokonaan umpeen. Likistä siinä sitten kun toinen katsoo!

"Emme me ihmisetkään pidä siitä, että kesken uuden Aku Ankan lukemisen joku tulee aivan viereen tuijottamaan", Kalasääski muistuttaa. Hän toivoo, että ihmiset käyttäisivät mieluummin tarmonsa koirankakan kuin pandankakan keräämiseen.
......................

Vaikka Helsingin viime talven pandahankinnan perusteena oli turismi ja söpöys, Pohjois-Haagan pandoilla on vakavampikin puolensa. Pandalinjajohtaja Kalasääski toivoo, että uhanalaisen pandan kanta saataisiin kasvuun globaaleilla pandaistutuksilla, joista Haagan pandareservaatti on yksi ensimmäisistä.

Kuten tiedetään, pandan tilanne on kotimaassaan vaikea. Kiinassa elää vankeudessa 375 pandaa, joista valtaosa on mielipidevankeja. Panda tunnetaan erittäin yhteiskunnallisena eläimenä, jolla on vahvoja näkemyksiä muun muassa lajien sukupuutosta ja vatsanpuruista. Jokainen ymmärtää, että poliittisista näkemyksistä tulee kitkeriä, jos koko ajan närästää.

Kalasääsken mukaan Suomi voisi ottaa vielä enemmänkin pandoja, kunhan kunnat saadaan sitoutumaan kestävään pörröpolitiikkaan eli siihen, että pörröiset otukset saavat elellä lajityypillistä elämää niin kunnissa kuin kuntaliitosten alueilla.

Ympäristöministeriö valmistelee parhaillaan Suomen ensimmäistä pörröpolitiikan toimintasuunnitelmaa. Sen keskeisenä tavoitteena on laatia yhtenäiset proseduurit Suomen kimalaisille, liito-oraville, pöllöille ja pandoille. Näin pörröisyys tulisi ensimmäistä kertaa yhteismitalliseksi koko maassa.

"Tulevaisuudessa vahva ja omaleimainen pörröpolitiikka voi olla maabrändimme keskeisiä teemoja", Kalasääski visioi.

Sininen zeppeliini tulee seuraamaan sekä Pohjois-Haagan pandojen että pörröpolitiikan tilannetta pitkin vuotta.