Joulurauhanpuristus

Huomenna, jos Jumal...

Niinku huomaatte, tääl toril sata ku Esteri persest ja Tuamiokirko kuusiki o vinos. Onk toi Kuusistost vai mist te ton kräki hankitte? Ei mut mennä suara asia, mitä mä täsä oike jaarittele!

Mää tuli tänne julistama perinteise joulurauha kaikil sote-alueil asuvil, mut nyt o kuulkka isämmaan asiat niin päi Brinkkala et pitä avata sanane arkku oike hualel. Tiädättekste oike rintapiälest otta ku ajattele tätä Suame nykyst meininki. Suurlähettiläiden Jussu sanosi, et "olen niin onneton ei autossani ole edes nastoja talvella". Mut emmä onneto ole, mä ole tuahtunu!

Emmä mittä paljo tiädä, mut semmä tiädä, et ei ennen tämmöttös käyttäydytty ku ny. Roikuta netis ja kaduil ja huudella kamali asioit viarail ihmisil. Käydä kimppu tai solvata mukamas sananvapauden nimis. Älynvapauden nimis siis solvata eikä mittä muuta. Tuntu, et kukka ei häppe enä mittä.

Aijemmi suomalaisi ääriliikkeit oliva kylmiltäs tehty kärrynpyörä ja pukkihyppely keske ala-asten liikuntatunni. Misä vaihes me ruvetti viskelemä polttopulloi lapsi päi? Enne luetti rauhas Alastalo salis. Ny jokasel o astalo salis.

Semmostaki o sattunu, et jotku mörripäät ova uhkaillu Punasen ristin vapaehtosi ja huaritellu Lucia-kulkueen tyttöi ku he olivat käyne vastaanottokeskukses. Mä ole ku klapil päähä lyäty – onk siäl viiminenki ponttoni irronnu järje laiturist? Meil Turus laiteta tommosii mulkukkii pari kerta föri köli alt tai pudotetta hetkeks Halistekoske jäähtymä. Mörripäät, äitillenne täs pitäis soitta ja hän pesis teijä suunne saippual. Mite täs tämmöttis pääs käymä?

KYL MÄ NIIMPAL IHMETTELE.


Mää kerro tähä väli tunnelma keventävä jutun joulukuu alust. Ittel ku tapahtu, niin tiätä et se o suurimmaks osaks totta! Kato mää osti Humalistonkadult perinteise Partiolaisten joulukalenterin semmoselt ylikasvanelt yrmylt sudenpennult. Mee sit koton frouvan kans ihmeteltti, et kui joka luukust paljastu vääriperi piirretty hakaristi. Ei maar, mä oli menny ostama Katupartiolaiste kalenteri! Kyl mä sen sano, et jos sä ruppet aikune ihminen tämmösi natsihommi harrastama, ni opettele ny edes hakaristin sakarat oikke.

Täsä vaihes paikal olijoil semmonenki sivuhuamio, et Yleisradion poja lähettävä tämänki shoun maa itäisinkki osii, nii et älkkä kaivako hampaitte välei ku kamera käy. Päätyvä uutissi viäl teijä suunpiälist roikkuva rukolat. 

ET SANS SE.


Maailmas on kaljupäit, rättipäit, vatipäit, kikkarapäit ja tyhjäpäit. Yhrel on vähä enemmä plankki naamas ku toisel, ja kolmannel on atooppisi läikki. Muistaka, et se on silti ihan sama, minkä värinen pläsi kenenkin peilist takas tuijotta. Se merkka, et mitä siäl naamavärkin takan on. Et onk siäl pelkkä aladobi vai aivojaki joukos.

Vaik emmä ittekä ulkomaalaisist niin välitä, salolaisekki o jo riittävä kummallisi mun makku. Ulkomaalaiset, he päihittävä meijät jalkapallos ja renenssanssitaites ja syävä raaka kalaa ja levä. Mimmone ihminen laitta kaisla ruokkansa?

Mummiälest kaikkie pitäis pysy lähtökohtasest omas kotonas, mut joskus voi tulla semmone paikka ette, et pitää pakat kimpsut ja kampsut suitsaitsukkelaan ja lähte karkku. Mää sanosi, et jos o hätä niin kaveri auteta, ja jos ei o hätä, ni sit laiteta töihi. Et sää voi ruveta valla uunipankol makkama ja sanoma et Naantali kaupunkki hoitta. Vaik hyvi he hoita.

Sen nyt tiätä kaikki, ettei me kaivata tän mittä ajatollahei, meil on jo Jortikka ja Tami huutamas kaikke hulluu. He ova muute molemmat kauhia mukavi miähi kaukalo ulkopualel.

Ja pidetä siitäki säännöst kiinne, että puhuta ja kosketa naisi vast ku he antava luva. Yleisesti mää neuvo, et kannatta vaa odotta kärsivällisest Uittamon laval niit hitaamppi piisei, sillo hameväki ol herkimmilläs.

Olettekste muute huamannu, et Turun Sanomis o färisivui nykyä? Viäk se sit kuiteki hiukan syrjä itte asiast ku o kirjava ku kasvitieteellises museos toukokuus? Eiku taas mä lipesi aihe viärest.

ET TÄMMÖTTIS.


Antaka mul anteks jos mä ole vähä pitkäsanane, mä otin pari etupainotteist aperitiivi Raatihuanel enne ku mä tuli tänne Brinkkalan parvekkel mikin varte. Siin oli minä ja Jethro ja Kipru ja Keskisen Essi ja Agricolan haamu ja ketä meit ny olika. Jollai oli Lola kainalonpiäles. Mut en mää huppelis ole mää ole liikuttunu mu omist sanoist.

Sit viäl tuli miäle, et aiva liika o tänäki vuan puhuttu siit mitä siäl viltin al kukaki kenenki kans puuha. Suomes o susi ja susiparei ja yksinäisi susi, mut vaa näis viimesist o muutamat oikest vaarallissi. Ihmisil o tual haaruksis semmosi osi, et ne sopi yhte vaik mite päi, ja reiki meil o jokasel riittämi. Et ei se ol mikkä iso juttu. Isompi juttu o se, miten me kohdella toisiamme.

Lukeka vaik Lauri Viida Moreeni nii tiädätte, et miten kansakuntta oike rakenneta. Talo kerrallas. Mittä hyvä ei olla ikinä saatu aikka taloi, kirjoi tai ihmisi polttamal. Luulis edes et o sen verra järkke pääs, aikuisel ihmisel.

EI MUT MISÄ MÄÄ NY OLE?


Kaikest täst paasaamisest hualimatta mä haluan päättä tämänki puheen korkea nuatti. Vaik nyt o synkkä ni muistaka, et Myllytunneli pääs o aina valoo. Ja nyt siäl o myös ehjä siltaki, et ei tilanne o millä lail toivoto. Ei se mikkä hyväkä kyl ole.

Noin yleisesti mä neuvosi, että rakastaka enemmä toisianne ku itteäne ja opettaka mukulanne olema Dennikses hiuka hiljempa. Kattokas ei vihaminen ol yhtikäs mittä. Vahvan ei tartte vihata: Ei Bull Mentula viha, eikä Suanenjoe Markku viha. Vahva uskalta olla oikeudemukane ja autta piänemppäs. Semmosi mää kutsun sankareiks.

Ei mut NYMMÄ toivota Arrrmorikast vapahtajan juhla teitil! Vapahtajal mä tarkota Saku ja Mikko ja hyvi piänt Jeesus-last. He vapahtava meijät synneist. Vaiks kyl niit syntei tule sit taas tehtykki viimestä Deepeeteeälläs. Toivoteta täte kaikil kaupunkilaisil, kaarinalaisil, suamalaisil ja jopa raisiolaisil hyvä joulu. Juaka klöki ja poimika liämest pois kellumast rusinat, sitä varten se lusikka siin o fölis.

Tämä vuasi o ollu vähä tämmöst ikävä aikka, mut puristetaan silti yleinen joulurauha tähä loppu vaik väkisi!

Ja aiva vihoviimeseks toivoteta kaupunkin asukkailla tiätenki oike lystikäst joulu. Täsä mun asiat suuri piirtei oliki. Nyt saa laitta hatu takas päähä. Täst voi sit itte kukaki jatka vaik Lyni tai Typpihappopileisi. Och samma refereras i flerljud av Kaj Kunnas, kun tämä ny on kummiski kakskiäline city.

The most Finnish thing ever

  ... is when Nordic forestry machine swallows your arm, and it’s the arm on the side of your body where your smartphone lies firmly in your coat pocket.

  ... is when you know you’ve reached the point where things cannot get any worse and then find yourself bombarded by hail the size of baseballs.

   ... is when you warm up old coffee in the microwave or prepare for bad times by storing away porridge you just made. Or wrap pieces of fish-and-pig-fat pie in tin foil for your wife's lunch. Or binge buy shitloads of coffee with those grocery bonus stamps you collected way, way back.

  ... is to take take off your pants the minute you're home.

  ... is when you buy fruit and veggies when they're still a bit raw and return them to the store when they're just right, complaining you've been sold "overripe goods". But really, they do taste kid of funny when they´re just right, don't you think?

  ... is to begin any task by going 'yeah right, as if this will ever work out". But eventually it will work out. Life is like a box of Ikea furniture: everything begins in a mess of little pieces.

   ...is when you use one hand to steer the icebreaker while holding a phone in the other, telling your husband the correct temperature for washing the wool shirts. The most Finnish thing ever: When the said husband has two hours later washed the said wool shirts that now are the perfect fit for the gnomes in your garden.

  ... is when you live with your mother after you’ve turned 30. (It's also the most Italian thing ever.)


The most Finnish thing ever 

  ... is when a hand slowly tightens into a fist in the pocket of a windbreaker, reflecting the famous Finnish Emotion Scale that stretches from irritation all the way to anger. As in, "... and if the fucking price of gas wasn't enough, the guy next door keeps flushing the toilet every night after Letterman. I know this for sure, I placed a glass on the wall to hear better and clearly heard him do it."

  ... is to sulk. Sulking is pretty much the best thing a Finn can do all by himself (if we leave out solitary ice fishing on a big frozen lake). But it's also not to really hate anyone even when you're sometimes so fucking pissed off at everything you almost fucking die.

... are the extremely neat piles of firewood behind every cottage. You never know when you're going to need lots of firewood.


The most Finnish thing ever

  ... is when there's a bunch of Finnish people in the sauna, bare ass naked, each with their wrinkles and craters and bumps and flab and scars and the pitiful few hairs that remain in the upstairs and in the downstairs. In the sauna, everyone is beautiful.

  ... is the sound of leaf blower.

   ... when your heart is so broken the pain gives you hell but you don't dare to admit it to anyone. The most Finnish thing ever is you feel so lonely you could die.

   ... are the spinsters and the backwoods bachelors, the wedding reality show bride having a smoke by herself, the widower dozing on a park bench, last Monday's leftover Social Democrats supporter. 


The most Finnish thing ever 

  ... is the lowest infant mortality rate and the highest freedom of the press in the world. The most Finnish thing ever is when your Governments are usually boring but never scary and the police dogs let you pet them. The most Finnish thing ever is to know for certain that when I'm old and can't remember who and where I am, there will be someone to take care of me.

  ... is when you order french fries with your kebab and ask for extra pineapple to your pizza.

  ... is you never complete the newspaper's weekly crossword puzzle but still decide you can build your own home, dammit.

  ... is to communicate with your apartment building neighbors using the message board in the downstairs lobby.

  ... is when you get fired by an email.

   ... is to just push against the Santa Ana winds of a shopping mall's air conditioning when you're drowning in the fluids of your seasonal cold, dragging a screaming kid behind you. The most Finnish thing ever is when you realize the days are getting shorter while some of the previous winter’s snows still remain. But it's the most Finnish thing ever to never forgive, never give up, never surrender.


The most Finnish thing ever

  ... is to regret, grow bitter and die. You can freely change the order of these events should you you feel like it.

   ... is to have a crush on the girl who has taken the same bus to work with you for the past 15 years. But maybe tomorrow! Right? Well, not really.

  ... is to take the excuse of a slow dance to let your hand quietly slide your partner’s bottom (and the song is always November Rain by Guns N' Roses). The most Finnish thing ever is to kiss by the war memorial and climb with your daughter to the hilltop where you can show her the entire town spreding out beneath you.

  ... when you simultaneously long for some faraway place and home. When you walk into the forest or to the bright lights and feel you’re the only one there. The most Finnish thing ever is when the Northern skies above shelter you.

   .... are friends you’ll never have but when you eventually have them, they just will not wear off. The most Finnish thing ever is when a boy meets girl or a girl meets boy or a boy meets boy or a girl meets girl.

Because the most Finnish thing ever is to love quietly but deeply.

Höpönassuistit: Halintarekisteri avoimeksi!

Suomen Höpönassuistit vaatii tänään julkaistussa julkilausumassaan viranomaisia avaamaan halintarekisterin suurelle yleisölle sekä ”yleisesti enemmän pussailua Suomeen”.

Höpönassuistien mukaan on kestämätön tilanne, että suomalaiset eivät saa luotettavaa tietoa halien jakaantumisesta kansalaisten kesken. Höpönassuistien mielestä kaikkien suomalaisten tulisi halia jotakuinkin yhtä paljon.

Höpönassuistien julkilausuma luettiin kaitafilmikameran edessä Turussa, jonne maamme höpönassuistit kokoontuvat perjantaina ensimmäisille Höpönassuuspäiville. Turku valikoitui tapahtuman pitopaikaksi, sillä siellä höpönassuus on jo lähes yhtä suosittua kuin kokoomuslaisuus ja suomenruotsalaisuus. Kongresssikeskus Kerttuun pakkautuu seuraavien neljän päivän aikana yli tuhat aktiivi höpönassua eli ”höpistä” pohtimaan liikkeen tulevaisuuden näkymiä.

Suomen Höpönassuistien puheenjohtaja, laillistettu orangitutkija Antero Karapallo tuumii, että ihmiskunta tarvitsee näinä aikoina höpönassuutta ehkä enemmän kuin koskaan.

”Siellä missä on tarpeeksi höpönassuutta, pahat ihmiset eivät koskaan voi voittaa”, Karapallo sanoo.

Lyhyesti kuvattuna höpönassuismi on aatesuuntaus, jossa juodaan höyryävää kamomillateetä isosta kupista ja käytetään ihanan väljää villaneuletta. Teen hautuessa pidetään päiväkirjaa ja virkataan nuttuja viluisille chihuahuoille. Suomessa höpönassuutta tunnustaa tällä hetkellä noin parikymmentä tuhatta ihmistä, mutta määrä on selvässä kasvussa. Vielä 1970-luvulla maamme ainoat höpönassut olivat Danny ja Armi.

”Höpönassuutamme maailmaa ihminen kerrallaan. Näin syksyllä työnnämme ohikulkijoita lehtikasoihin ja murtaudumme koteihin perheiden poissa ollessa sytyttääksemme sinne tuikkuja. Ja kohta alkaa joulukorttiaika, voi sitä vanupalleroilla tukittujen postilaatikoiden määrää!”, Karapallo innostuu.

Suomessa höpönassuistit tunnetaankin ennen muuta lystikkäistä tempauksistaan. Jo 1980-luvulla he päästivät pupuja vapaaksi Helsingin puistoihin ilostuttamaan kaupunkilaisia. Myös valtaosa maailman pandavideoista on höpönassuistisen internationaalin tuottamia. Viime kesänä höpönassuistit jakoivat Tampereella yli viisi tuhatta aikuisten värityskirjaa.

”Saimme siitä erityisen hyvää palautetta Pirkanmaan poliisilta ja Ilveksen valmennustiimiltä”, Karapallo muistelee.

Ensimmäisten Höpönassuuspäivien kynnyksellä Karapallo on innoissaan, että höpönassuistit ovat vihdoin järjestäytymässä yhdeksi liikkeeksi ja osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnalliseen söpöstelyyn. Karapallo toivoo, että ensimmäisistä Höpönassuuspäivistä tulisi perinne, jossa höpikset ottavat vahvasti kantaa vaikkapa päivätorkkuihin, suklaapatukoiden alimpaan sallittuun mittaan tai Comic Sansin käyttämiseen lääkereseptien fonttina.

Mutta mikä tärkeintä, Turun Höpönassuuspäivillä valitaan myös Vuoden Höpönassuisti. Viime vuonna palkinnon vei nettiäänestyksessä orava, joka säikäytti torkkuvan pandan. Tänä vuonna Vuoden Höpönassuisti -palkinnosta kisaavat Korkeasaaren eläintarhan pikkupanda Eriel, keihäslegenda Pauli Nevala, kuusamolainen taidemaalari Juuso-karhu, Verohallinnon Snapchat-tili sekä rypäleitä syövä lepakko (kuvassa). Lepakkoa pidetään ennakkosuosikkina, sillä KATSOKAA NYT TUOTA PIENTÄ RUTTUNAAMAA!

”He kaikki ovat omalla tavallaan ansioituneet höpönassuuden asian edistämisessä – tosin Pauli Nevala lähinnä tahattomasti”, Karapallo sanoo.

Surukriittisyys on nyt muodikkainta kriittisyyttä

Yhä useampi suomalainen kritikoi asioita, joista ei ymmärrä mitään eikä viitsi ottaa selvää.
Ennen pelkästään pahantuulisten humanistien suosima kriittisyys on viime vuosina levinnyt kulovalkean tavoin rahvaan harrastukseksi.

Kun aiemmin älyllinen tyhjäkäynti purkautui perus jupinana Kesoililla, nykyisin jokaisella on mahdollisuus levittää omaa pahaaoloaan ennennäkemättömän nopeasti ja laajalle.

"Nykyaikana jokainen meistä on media. Millä siis tarkoitan, että jokainen meistä on oma Mitä Vittua -lehtensä", kriittisyystutkija Jari Kalapuikkonen tiivistää.

Kalapuikkonen tietää mistä puhuu, sillä hän on eräs harvoista suomalaisista, joka on ylittänyt kriittisen pisteen. Tämä tapahtui vuonna 1989 Puijolla.

Kalapuikkosen mukaan yhden kriittisyyden sijaan pitäisi puhua useista eri kriittisyyksistä. Ihminen voi olla esimerkiksi rokotekriittinen, mediakriittinen, ilmastokriittinen, maahanmuuttokriittinen, evoluutiokriittinen, kulutuskriittinen, EU-kriittinen, sukupuolikriittinen tai Nato-kriittinen. Ainoastaan koiranpentuihin ei vielä suhtauduta kriittisesti, mutta luultavasti kissaihmiset jo hautovat asiaa.

"Ehdottomasti erikoisin kriittisyyden muoto on itsekriittisyys, jota ihmisistä harrastaa vain noin joka viideskymmenes. Ja lähdekriittisyydestä en viitsi tässä edes puhua", Imatran yliopistolla väitöskirjaansa valmisteleva Kalapuikkonen tuhahtaa.
.................................

Myös kritiikki elää ajassa. Syksyn ehdoton trendi kriittisyydessä on surukriittisyys. Siinä kritikoidaan muiden ihmisten osoittamaa ja tuntemaa empatiaa. Toisin sanoen sitä, että ihmiset surevat väärin.

Surukriitikko Esa Linja-Auto moittii tuoreessa kiistakirjoituksessaan Surun pyyhit silmistäsi pois TAI MUUTEN! (Internet-ajatelmat 2015) suomalaisia epäjohdonmukaisesta suremisesta ja liikuttumisesta.

”Haluan korostaa surun määrämittaisuutta. Että kun surraan, niin surraan tasaisesti ja reilusti. Ei se vaan voi mennä niin, että yhdestä tragediasta liikututaan ja toisesta ei. Ei täällä nyt surra kuin siat vatukossa!”, Linja-Auto latoo.

Hän toivoo, että jatkossa ihmiset ”edes vähän ajattelisivat”, ennen kuin muuttavat somessa profiilikuvaansa tai klikkaavat sydäntä. Hän korostaa, että tunteiden näyttämisessä pitäisi käyttää kylmän viileää järkeä.

Kriittisyystutkija Jari Kalapuikkonen kertoo, että yletön kriittisyys on jo synnyttänyt oman vastailmiönsä. Niin sanotut kriittisyyskriittiset kyseenalaistavat jatkuvan ilmiöiden ja ihmisten arvioinnin. Kriittisyyskriittisten mielestä ihmisten pitäisi suhtautua avoimella mielellä asioihin. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi enkelit, sähköallergia ja erityisesti sähköallergiasta kärsivät enkelit.

Jos kauneus on kuitenkin olemassa

Ismo Alanko sanoi joskus, että lauluja voi tehdä vain kahdesta aiheesta, rakkaudesta ja kuolemasta.

Uusi Ismo Kullevo Alanko kertoo ehdottomasti ensimmäisestä. Se on Alangon mittapuulla pienieleinen, melkein ujo albumi, mikä ei tee siitä millään lailla vähäpätöistä. Päinvastoin.

Alanko on himmentänyt maneerejaan, ja tulokset ovat kautta linjan onnistuneita. Hän laulaa aiempaa herkemmin ja moniulotteisemmin, kappaleiden sovitukset ovat hienovireisiä ja Alangon teksteissä toistuvat halpahintaiset alatyylisyydet (lähes) loistavat poissaolollaan.

Ismo Kullervo Alangolla rakkaus tarkoittaa kauneutta tai kauneuden kaipuuta. Siksikin vähemmän on enemmän. Tai kuten Alanko laulaa ehkä parhaassa laulussaan Lokaa ja kuita: "Jos kauneus on kuitenkin olemassa / on katsottava tarkkaan ja kumarruttava / sillä kauneus on pientä ja matalaa." Tämän levyn laulujen nyansseihin pitää keskittyä, on mentävä lähelle, odotettava. Albumin eittämättömiä kruununjalokiviä ovat kaihoisista kaihoisin Lintuperspektiivi, vinksahtanut demari-iskelmä Liikemies sekä ankara, itsensä ympärille kiertyvä Haudankaivaja.

"Freeshin oloinen" Ismo Kullervo Alanko on ensimmäinen Alangon 2000-luvun levyistä, jota voi varauksettomasti suositella muillekin kuin valmisfaneille. Kunnia kuuluu varmasti suurelta osin orkesterille, joka on Alangon soolouran parhaita. Näin kokoonpanon keväällä eräällä katu-uskottavalla länsisuomalaisella klubilla. Yhtyeen sointi on leikkisä, hengittävä ja tiivis. Se on yhtä aikaa kevyt ja syvä kuin ihmisen hengitys saunan jälkeen keväisellä terassilla. Ennen kaikkea Ismo Kullervo Alanko huokuu poikkeuksellista lämpöä, jota (tarkoituksellisestikin) puuttuu monilta Alangon albumeilta.

Todistan, että Ismo Kullervo Alanko nousee aivan sinne Alangon soolotuotannon kirkkaimpaan kärkeen. Kovia sanoja, tiedän. Ei se ihan Kun Suomi putos puusta tai Taiteilijaelämää ole, mutta sellaisia osumia nyt ei satu ylipäätään juuri kenellekään. Jos vertailua pitää (ja pitää!) tehdä, Ismo Kullervo Alanko muistuttaa paljon Alangon Irti-levyä vuodelta 1996. Albumilla taitaa olla peräti täsmälleen samoja ysärisyntsan pörinöitäkin! Se on muutenkin ihanan vanhanaikainen levy, noin 40 minuuttia hunajaista populaarimusiikkia. Tavastialla tavataan.

Eihän rallia voiteta, jos siellä pelätään

Liikenteessä ei tunneta eikä anneta armoa. Siellä suomalainen kohtelee toista suomalaista yhtä huonosti kuin hän kohtelee sotaa pakenevaa sylilasta ylipäätään elämässä.

Liikenteessä kamppailevat keskenään autoilijat, pyöräilijät ja jalankulkijat. Vain veneilijät eivät taistele kenenkään kanssa, vaan he lipuvat leppoisasti villaneule vinossa toistensa ohi lain sallimassa yhden promillen humalassa. Ruorijuopumus on ikään kuin lempeä rattijuopumus.


Autoilijat ovat tiellä liikkujista vihatuimpia – ja täysin syystä. Tyypillinen suomalainen autoilija on sosiopaatti 1,8 litran moottorilla. Sumuvalot päällä hän puskee edessä ajavan takapuskuriin kiinni. Hän yrittää aina ehtiä vanhoihin vihreisiin, sillä hän ei kerta kaikkiaan usko, että valot vaihtuisivat enää milloinkaan. Ajaessaan hänellä on toinen käsi meikkipussilla, toinen käsi iPhonella.

Suomalaisen autoilijan mielestä liikennesäännöt ovat nynnyille. Suojatielle pysähtyminen, tilan antaminen kaistan vaihtajalle ja vilkun käyttö ovat kaikki heikkouden merkkejä. Eihän rallia voiteta, jos siellä pelätään. Aja lujaa isi nyt vaan.

Suomalaisen autoilijan mielestä holhousyhteiskunta meni liian pitkälle jo vuonna 1973, jolloin liikennenopeuksia ruvettiin ylipäätään rajoittamaan. Nykyisin reipas tilannenopeus on suomalaisen miehen ilmeinen keino kapinoida feminismiä vastaan. Sitä paitsi naistutkija pilaavat jo liikennemerkitkin!

Eniten liikenteessä saa silti pelätä työkseen autoilevia, sillä ammattikuljettajien ei tarvitse välittää amatöörien laatimista säännöistä. Siksi ammattikuljettajalle normaali nopeus on rapsakka 30 prosentin ylinopeus.

Välillä vaikuttaa, että kaikki Suomen ammattiautoilijat ovat luonnevikaisia. Rekkakuskit yrittävät rikkoa äänivallin rajan ABC-asemien välillä. Bussikuskit heittävät kiroillen ulos, jollei matkakortti toimi ensimmäisellä sipaisulla. Taksin perusmaksulla (5,90 euroa) saa kuulla kuskilta 15 minuuttia rasistista jorinaa. Öiseen aikaan hinta hieman nousee, mutta toisaalta niin nousee juttujen sisältämä rasismikin.

Tässä blogauksessa emme edes puutu karavaanareihin, mopoautoilijoihin ja muihin autoilijoiden irvikuviin. Suomalaiset ovat muuten kansa, jolla on maailman lyhimmät peräkärryt ja maailman pisimmät lautapinot.


Polkupyöräilijät tunnetaan liikenteen anarkisteina. Joka kodin kiljuanarkisteista fillaristit eroavat rikkomalla enemmän sääntöjä ja pukeutumalla neonkeltaiseen lycraan. Yleensä he ovat myös äkäisempiä kuin kuin se tavallinen itsensä nitojalla somistanut anarkisti.

Pyöräilijät uskovat, että koska he eivät saastuta, heille sallitaan kaikenlainen typerehtiminen ja toilailu muiden tielläliikkuvien kustannuksella. Moni työmatkapyöräilijä luulee olevansa kotikylän Lance Armstrong. Pois alta taaperot ja sorsapoikueet, täältä tulee konttorin kovin katuhaukka! Eläkeläispyöräilijöiden aseena on kilikello, jota he rimpauttavat ajaessaan jalkakäytävän oikeaa puolta. Kelloa soitetaan vasta aivan vastustajan selän takana, jottei tämä pysty ennakoimaan pyöräilijän tuloa.

Oma vastenmielinen pyöräilijöiden alalajinsa ovat moottoripyöräilijät, nuo äidin omat pikku evilknievelit. Siistimättömässä pujoparroissa ja rumissa liekkikuvioiduissa keinonahkaliiveissään he pärisyttelevät pitkin raittia, desibelien noustessa hurjiin lukuihin.


Jalankulkijat ovat myös yksiä perkeleitä. Nenä kiinni älypuhelimessa ne rynnivät kuin sopulit autotielle silloinkin, kun hajonnut vesiputki suihkuttaa tulikuumaa vettä 15 metriä ilmaan. Poppaloora (se puhuva auto) sanoisi: "Katsokaa nyt **** eteenne!". (Kyllä, Poppaloora on paha suustaan.)

Osa kävelijöistä aseistautuu suksisauvoilla tai lastenvaunuilla. Sitten ne ryhmittäytyvät leveäksi, höliseväksi rintamaksi kadulla ja tukkivat normaalin nettoveronmaksajan reitin. Sauvoilla sohitaan reikiä vastaantulijoiden lenkkareihin ja mäyräkoiriin kuin millään ei olisi enää mitään väliä.

Välillä jalankulkijoiden on pakko turvautua julkisiin kulkuvälineisiin (tietysti, eiväthän he olisi alun perinkään jalankulkijoita, jos heillä olisi varaa omaan autoon). Metroissa ja raitiovaunuissa voikin aistia jalankulkijoiden yleisen pahan olon ja pettymyksen maailmaan.

Oikeastaan normaali ihminen kykenee liikkumaan mukavasti ainoastaan bisnesluokassa mannertenvälisillä lennoilla. Suosittelemme sitä kaikille.

Yksinäinen Betonihirviö etsii ystävää

Merihakalaisen kadun päässä seisoo neljätoistakerroksinen harmaa hahmo. Se katselee vaiti värittömälle Suomenlahdelle ja näyttää unohtuneen maisemaan kuin ihmiskasvoinen sosialismi gdanskilaiseen miestenvesaaan.

"Täällä Merihaassa tunnen kuuluvani joukkoon. Tiedän, että vaikutan kylmältä ja etäiseltä, mutta sisälläni roihuaa kaukolämmön tuli melkein 21,3-asteisena", Betonihirviö sanoo kuiskaten.

Betonihirviö, 42, on yksi maamme hiljaisista. Hän on niitä, joista Glorian koti ei kirjoita. Niitä, jotka eivät koskaan päädy MyScandinavianhome-blogin kuviin.

Betonihirviötä ei ehkä pinnata Pinterestiin, mutta ei Betonihirviö niin huomiosta välittäisikään. Silti se toivoo, että ihmiset arvostaisivat sitäkin ihan omana itsenään. Jokainen betonihirviö on kuitenkin oma yksilönsä, vaikkakin täysin samasta muotista.

"Eniten satuttavat ulkonäköön liittyvät kommentit. Ihmiset tuhahtavat ohi kulkiessaan, että pitikö tuokin tuohon rakentaa. Tunnen jatkuvasti huonoa omaatuntoa puutaloista, joka purettiin minun takiani. Varsinkin vihreät osaavat olla hirveän julmia. On meillä betonihirviöilläkin tunteet", se sanoo.
........................

Vaikka Betonihirviö vaikuttaa päälle päin yrmyltä, se on lempeä jättiläinen. Betonihirviön arki on ihan tavallista hirviön arkea, johon kuuluvat yöllisten kulkijoiden pelottelu ja DDR:läisen tunnelman luominen. Päivätyökseen Betonihirviö päivittää Helsingin Rakennusviraston Twitter-tiliä.

"Kehuvat hauskaksi, mutta en minä itseäni osaa sillä lailla hauskana pitää. Elämästä kirjoittelen."

Kotona Betonihirviö keittelee mateeta ja ratkaisee sudokuja. Hiljaisempina iltoina se surffaa Instagramissa katsellen kuvia WAU-arkkitehtuurista. Betonihirviö käy myös usein kuntosalilla, jossa se on elementissään. "Pidän harkoista, etenkin betoniharkoista."

Betonihirviö kertoo lukevansa paljon. Tälläkin hetkellä sillä on kesken kotimaista proosaa, Pirkko Saision Betoniyö sekä Eeva Joenpellon Vetää kaikista ovista.

Silti varsinkin syysiltaisin yksinäisyys vaivaa. Viime viikolla Betonihirviö osti kaksi lippua Architecture in Helsinki -yhtyeen keikalle. "Se vain, että kukaan ei halunnut lähteä kanssani kuuntelemaan yhtyettä. Mutta en minä valita, kukapa minun kanssani."

Hiljattain Betonihirviö laittoi Rakentaja-lehden Ystävää etsitään -palstalle ilmoituksen, jossa se haki uutta miljöötä tositarkoituksella. Se ei saanut yhtään vastausta. 

"Eivät nämä uudet asuinalueet tällaisesta pintakarheasta seitkytlukulaisesta piittaa, kukapa meistä. Nykyään on niin tärkeää, että julkisivu on kunnossa, vaikka minusta on tärkeintä, mitä on meidän jokaisen sisällä, vaikkapa hyvin kiertävä sisäilma tai toimiva pohjaratkaisu."

"Nykyään pitää olla väljyyttä ja valoa. Itse olen enempi sellainen tummien konttorien tulkki."

Oli Betonihirviö kerran kihloissa, mutta kihlat purettiin.

Avain yksin ei Betonihirviö sentään ole. Betonihirviön paras ystävä Neukkukuutio asuu vuokratontilla Vuosaaressa, mutta Betonihirviön tulee harvoin piipahdettua siellä, sillä "tässä iässä ei oikein paikat tahdo enää kestää". Tutun myyrmäkeläisen Itsemurhayksiön kanssa Betonihirviö käy silloin tällöin heittämässä pubitikkaa.

"Vaikka harvoin sitä tulee tauluun osuttua", Betonihirviö sanoo.
.........................

Viime aikoina Betonihirviön terveys on temppuillut. Kuntotarkastuksessa selvisi, että putkistoista kuuluu rohinaa, ja Betonihirviön pitäisi lopettaa sisällä tupakointi.

Hirviön mielen vetää apeaksi, että niin monia vanhoja tuttuja on jo poistunut ympäriltä.

"Melkein joka päivä lehtiä lukiessa näkee, että taas tuttuja saneerataan. Ajan hammas ei säästä ketään. Olen minä sille Saurillekin öiseen aikaan soitellut. Sanonut vastaajaan, ettei meitä kaikkia 70-lukulaisia tarvitsisi purkaa. Mutta ei hän ole minulle takaisin soittanut. Kukapa minulle", Betonihirviö tuumii.

Mitä Betonihirviö haluaisi sanoa lukijoillemme 1970-luvun elementtirakentamisesta?

"Ei minun ajatuksillani ole sillä lailla väliä, mutta jokainen talo on laulun arvoinen. Jokainen talo vain elää hetken sen, sen minkä kaupunginvaltuusto on hälle määräävä."

Hetken aikaa näyttää aivan siltä, kuin Betonihirviön kivikasvoille olisi kirvonnut kyynel, mutta luultavasti kyseessä on vain kosteusvaurio.

"Surullista kyllä, moni minun ikäiseni betonihirviö odottaa enää vain sitä puskutraktorin pusua", Betonihirviö päättää ja tuijottaa meren yli Viroon, jossa niin moni yksinäinen kohtalotoveri seistä jököttää paikoillaan suolaisen tuulen ahavoidessa niiden rosoista, hiekkapuhellettua pintaa.

Uudet pörröisemmät viestinnän lait

"Viestintä epäonnistuu aina, paitsi sattumalta", professori Osmo A. Wiio opetti humoristisissa mutta osuvissa viestinnän laeissaan. Sääntö pätee yleisemminkin: "Villaneuleen pesu epäonnistuu aina, paitsi sattumalta" tai "kotimainen ydinvoimahanke epäonnistuu aina, paitsi sattumalta".

Wiio kirjoitti viestinnän lakinsa aikakaudella, jolloin ei vielä tiedetty tupakoinnin ja kommunismin olevan epäterveellisiä. Internetistäkään ei oltu kuultu. Siksi päätimme Sinisen zeppeliinin vaikuttajaviestintätiimissä kirjoittaa uusiksi viestinnän lait.

Sinisen zeppeliinin uudet (ja pörröisemmät) lait viestinnästä

1. Ota selvää, ole selvä
Selvitä ensin tosiasiat ja kerro ne sitten napakasti. Älä sävellä, ellet ole Sibelius.

2. Maineenhallinta on paineenhallintaa
Tiukassa paikassa pysy rauhallisena, älä ylipelaa. Älä provosoidu kun provosoidaan. Someraivon ja loiskiehunnan aikakaudella jokaiseen kohuun ei kannata tökätä lusikkaansa. Kauppamies Rhett Butlerin sanoin:"Frankly my dear, I don't give a damn."

3. Pörröisyys on viesti – Fluffiness is the Message
Mainekriisin sattuessa täytä organisaation somevirta eläinvideoilla. Mikään ei pehmennä imagoa (ja aivoja) kuten pörröinen mediamaskotti. "Niin, heillä on se korruptioskandaali ja lapsiorjia Kaukoidän hikipajoiss..... awwwwwwwwww... ne ovat hankkineet koiranpennun! Kattokaa nyt!"

4. Avaruudessa kukaan ei kuule huutoasi, somessa kaikki kuulevat huutosi
Sosiaalisessa mediassa pienten typeryyksien mukana tulee suuri vastuu. Siksi kannattaa pitää mielessä sosiaalisen median typeryyden yhtälön laskukaava: Oma typeryys x seuraajiesi määrä potenssiin seuraajiesi seuraajien määrä + n (mielensäpahoittajat + väärinymmärtäjät) = somen yhteenlaskettu typeryys. Mitkään some-ohjeet eivät auta idioottiuteen.

5. Ihminen ei kuole blokkiin
Ei, sananvapauttasi EI ole rajoitettu, vaikka a) joku on eri mieltä kanssasi b) joku on blokannut sinut somessa c) joku ei vastaa typerään kysymykseesi d) joku korjaa asiavirheesi. Lopeta olemasta hemmetin iso itkupilli.

6. Huumorintajuttomat voittavat aina
Tosikkous on uusi musta. Nykyään joku loukkaantuu aina. Siksi mikä tahansa hauska juttu kannattaa aloittaa ja lopettaa anteeksipyynnöllä. Selvennetään vielä, että "musta huumori" ei tarkoita rasistista vitsiä.

7. Älä koskaan v******e toimittajalle
Toimittaja loukkaantuu helpommin kuin Jari Litmanen, mutta on paljon pitkävihaisempi. Ihmisen kannattaa olla nöyrä hammaslääkärin, nimismiehen ja toimittajan edessä.

8. Housuton, we have a problem
Alastomuus viestinnän välineenä on todella passé. Kata Kärkkäisen peräaallokossa jokainen puulaaki julkaisi oman nakukalenterinsa, ja rintoja näyttämällä osoitetaan mieltä milloin minkäkin asian puolesta tai sitä vastaan. (Me Sinisessä zeppeliinissä olemme sitä mieltä, että tissit ovat liian hieno juttu minkään poliittisen agendan ajamiseen.) Internet on jo täynnä pienpörröä, joten viestitään vastedes vaatteet päällä, jookosta joo.

9. Aitous, schmaitous
"Ole aito!" hoetaan kaikissa viestinnän koulutuksissa. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä aitous on yksi teeskentelyn vaikeimmista lajeista. Rento, spontaani aitous syntyy vain ahkeran harjoittelun ja toistojen kautta. Kun vihdoin opit aitoutta, voit markkinoida kuluttajille naudanlihaa eettisenä valintana ja kertoa kaivostoiminnan olevan ympäristöteko.

10. Video tappoi viestintätähden
Nuori toivo, älä tule viestintäalalle. Opettele koodausta, perusta pienpanimo tai keksi kotiinkuljetukseen liittyvä innovaatio. Viestintäalalla hommat on loppu ja mökki tulessa. Kohta robotit tuottavat kaikki sisällöt, ja jo nyt 15-vuotias tet-harjoittelija osaa enemmän viestintäkanavia kuin tulet ikinä edes nimeltä muistamaan. Eiköhän tämä ollut tässä.

Leikkimieliset ihmiset, jättäkää meidät rauhaan

Nyt saa riittää säkkihyppely ja yhteislaulu! Ei enää yhtäkään improvisaatioharjoitusta eikä vaateviestiä!

Meidän normaalisti sisäänpäin kääntyneiden pitää vihdoin nousta vastustamaan leikkimielisten ihmisten hirmuvaltaa työ- ja huvielämässä.

Ennen leikkimieliset ihmiset päästettiin irti ainoastaan polttareissa ja kesäteattereissa, missä he pystyivät aiheuttamaan vahinkoa kanssaihmisten psyykelle vain hyvin rajoitetusti.

Tänä päivänä leikkimieliset ihmiset piinaavat meitä introvertteja kaikkialla. Häveliäs henkilö ei voi enää mennä mihinkään tilaisuuteen ilman jäytävää pelkoa, että hän päätyy nöyryyttävään seuraleikkiin tuntemattomien ihmisten kanssa. Vain hautajaisissa introvertti uskaltaa rentoutua, sillä siellä ei leikkimielinen ihminen (vielä) kehtaa elämöidä.

Jos tämä meno jatkuu, kohta kuolema on introvertin ainoa pakopaikka. Jonkun on viimein sanottava näille yhteisömanagereille ja lempparityypeille "EI".
......................

Leikkimielinen ihminen haluaa muuttaa normaalit ihmisten väliset vuorovaikutustilanteet kummalliseksi hassutteluksi. Kokouksessa hän heittää naamallesi värikkään pallon, joka pitäisi innovoiden viskata eteenpäin kollegalle. Leikkimielinen ihminen keksii, että aivan asiallisen Powerpoint-kalvoesityksen sijasta jokaisen täytyy tällä viikolla esittää asiansa työporukan edessä pantomiimina. Leikkimielinen ihminen haluaa rikkoa rutiinimme, mutta rikkoo vain sielumme.

Leikkimielisen ihmisen puuhista on leikki kaukana. Firman kehityspäivillä lohileipien ja kahvin tilalle ilmestyy "toiminnallisia harjoituksia" tai "oman kehon huoltoa". Syytön toimistotyöntekijä huomaa yhtäkkiä palanneensa ala-asteen liikuntatunnille juuri ennen telinevoimistelun alkua.

Virkistyspäivänä änkyttävälle metsätalousinsinöörille lyödään mikrofoni käteen ja häntä käsketään vetämään stand-uppia. Jos leikkimielisen ihmisen annetaan järjestää ohjelmaa ulkona, sidotaan alaraajahalvaantunut tilintarkastaja valjaisiin ja kiskaistaan köysiradan poikki ylösalaisin.

Leikkimielisten ihmisten kaikkien aikojen klassikko on tietysti pakottaa häissä juuri se pulska häävieras vaateviestin ankkuriksi. (Vinkki: Kysy aina uudelta työtoveriltasi, onko hän koskaan toiminut tai halunnut toimia kaasona. Jos vastaus on kyllä, hän on leikkimielisistä ihmisistä pahinta laatua, varo häntä.)

Hirveintä on, ettei itsensä nolaamisesta voi kieltäytyä, ettei leimautuisi tosikoksi tai jenginpetturiksi. Tätä on paljas fasismi.
....................

Teen muutaman asia kerralla selväksi meidän kaikkien introverttien puolesta.

Ennen muuta: Me introvertit olemme onnellisia ilman leikkimielisten ihmisten meihin kohdistamaa aktivointia tai "irrottelua". Minun sisälläni on tälläkin hetkellä oikein hauskaa, vaikken jonglööraa tai hypi lehtikasoihin.

Ja mikä ihmeen tarve leikkimielisillä ihmisillä on aina ja kaikkialla lauraa lurittaa? En halua laulaa minkään yleisön edessä, sillä se ei ole minulle luonnollinen viestinnän keino enkä halua tahattomasti vahingoittaa väräjävällä tenorillani alueen eläimistöä.

Enkä koe tarvetta "vapautua sisäisistä estoistani" eli siitä, että pidän kohteliaan etäisyyden kanssaihmisiini. En halua osallistua morsiamenryöstöön häissä, enkä säkkihyppelyyn osaston oudokin kanssa. En halua koskettaa markkinointipäällikköä minkäänlaisessa tilanteessa. Ebolan kaltaisten globaalien kulkutautien aikana meidän pitäisi ylipäätään kosketella toisiamme vähemmän. Jos haluan vieraan ihmisen pöpöjä, nuolen metron metallitankoa.

En halua löytää sisäistä lastani, joka on 33-vuotias ja vähän omituinen (ei vähiten siksi, että hän asuu sisälläni). En löysää kravattia minkään pelleilyn takia. En halua voittaa itseäni tai pelkojani tavallisena tiistaina – haluan vain selvitä työviikosta ehjin nahoin ja käydä perjantaina Siwassa ostamassa lohtulevyn suklaata.

Olen ihmisenä jäykkä kuin Jenni Vartiaisen tuotanto. Siksi on kohtuutonta, että kaltaiselleni helposti vaivaantuvalle protestantille elämästä on tullut yhtäkkiä avautumista ja lääppimistä.
....................

Niin työelämässä kuin parisuhteessa on tärkeintä löytää syyllinen. Kuka siis on syyllinen tähän kammottavaan leikkimielisten ihmisten tyranniaan?

Syytän leikkimielisten ihmisten ylivallasta televisiota ja ulkomailla käyneitä naisia. Molemmilla on ikävä taipumus tuoda kulttuuriimme mutkatonta ihmisläheisyyttä kuten nakutreffejä, poskisuudelmia ja sunnuntaibrunsseja. Syytän puolustusvoimien pehmo- eli syväjohtamista, jossa alokkaallakin on ihmisarvo. Syytän ja teatterialan ammattilaisia, jotka vetävät elämyskursseja toimistotyöntekijöille. Syytän duudsoneita ja possea. Syytän nenäpäivää.

Mutta ennen kaikkea leikkimieliset ihmiset: Antakaa introverttien seistä rauhassa kädet puuskassa nurkassa. Meidän on hyvä niin.

Lahen Klu Kluks Klan kiistää yhteydet jäseneensä

Ihmiset pakenevat sotaa vain päätyäkseen Lahteen. Se ei ole oikein eikä millään lailla humaania.

Onneksi tämän ymmärtää Lahen Klu Kluks Klanin suurkeulavisiiri Jarkko Hemohes, joka tuomitsee jyrkin sanankääntein pakolaisiin kohdistuneet näkemyserot Lahden Hennalassa.

"Kyse oli yksittäisen klaanilaisen mielipiteestä, joka ei millään lailla edusta Lahen KKK:n näkemyksiä, jotka ovat täysin samanlaiset."

Hemohes korostaa, ettei Lahen KKK hyväksy minkäänlaisia värillisiin kohdistuvia oikomishoitoja. Hän huomauttaa, että lahtelainen lyö joka tapauksessa ulkopaikkakuntalaista ihan tämän ihonväristä välittämättä.

"Jokainen pakolaisvyöry on ihminen. Se helposti unohtuu näinä aikoina, kun tulijoita on enemmän kuin soittajia Lahden sinfoniaorkesterissa."

Hemohesille itselleen Hennalan torstainen rotutempaus tuli täytenä yllätyksenä.

"Olin siinä rauhassa maistelemassa Molotovin cocktailia ja veistelemässä autotallissa ristiä, kun looshilohikäärmeemme Herman Göringenting soitti ja sanoi, että laitapa Jakke MV-lehden nettisivut auki, tämä taitaa kerrankin olla totta, mitä siellä seisoo."  

Suomen huppu-urheilun muutostyöryhmän (HUMU) jäsenenä pitkään toiminutta Hemohesia harmittaa, että Klu Kluks Klan kärsii edelleen huonosta maineesta, vaikka lynkkauksia tai kirkon polttoja ei ole tehty enää pitkään aikaan. Hän muistuttaa, että Lahen Klu Kluks Klan on valkoisen rodun voittoa tavoittelematon yhdistys.

"Lahen Klu Kluks Klan ei halua hirttäytyä yhden asian liikkeeksi, vaan tavoitteenamme on kehittää Lahti Business Regionia. Ja rotuerottelua."  

Erityisen ikävänä Hemohes pitää, että Hennalan sananvapaustapahtuman jälkeen KKK:n asut yhdistyvät ihmisten mielissä Leijonat-paitaan ja Suomen lippuun.

"Tällaisten puolirikollisten tunnusten kanssa me suippopäät emme halua olla missään tekemisissä. On tässä omassakin brändissä kuulkaa tekemistä."

Lahen Klu Kluks klaanin kuuluu voittopuolisesti kantasuomalaisia miehiä sekä yksi tosi kalpea Mohammad niminen kaveri.

"Kutsumme häntä leikkisästi Moha-Matiksi. Oikein reipas ja mukava kaveri, tekee hemmetin hyviä libanonilaisia pöperöitä", Hemohes sanoo. 

Aijaijai! eli Pave Maijasen rehabilitointi

Maailmassa on kuin onkin oikeutta. Pave Maijanen esiintyy Vain Elämää -ohjelmassa. Niille, jotka eivät formaattia tunne, kerrotaan idea lyhyesti. Vain elämää -show'ssa kantasuomalaiset muusikot asuvat kahdeksan päivän ajan Vesku Loirin kanssa lähellä Mikkeliä.

Vuorotellen vietetään eri muusikoiden "omaa päivää", jolloin muut mukana olijat tulkitsevat Loirin cover-hittejä. Välillä Nipa kertoo intiaaniasuja myyvästä kaupastaan Porissa. Sitten PMMP:n ihana tyttö pistää iloisesti Hammondilla.

Vain elämää -artistit valitaan yhtä hämärästi kuin MM-jalkapallon isäntämaat. Mikään muu ei näet voi selittää sitä, että Maijanen kutsuttiin mukaan vasta ohjelman neljännelle tuotantokaudelle. Maestron itseoikeutettu paikka olisi tietenkin ollut ohjelman ensimmäisellä kaudella, jolla esiintyivät Olavi Virta, Tapio Rautavaara, Katri Helena, Matti, Carola ja Jufo III.

Se oli upea kausi – vahvempi kuin Bull Mentula rintaprässissä, herkempi kuin Jippu räntäsateessa. Sinisen zeppeliinin miehistöllä kului tuotantokauden aikana yhteensä 14 pakettia Nessua. Näin paljon Zepukassa ei oltu kyynelehditty sitten presidentti Ronald Reaganin hautajaisten vuonna 2004.


Mutta maestro Maijaseen! Pave Maijanen on Suomen Prince: muusikko, lauluntekijä, tuottaja ja popin yleisnero. Kaikkien aikojen viidestä kovimmasta suomalaisesta pop-biisistä hän on tehnyt neljä. Kukaan toinen suomalainen muusikko ei yllä yhtä monella teoksella pop-musiikin taikapiiriin. Seuraavaksi luettelen nämä neljä modernia klassikkoa satunnaisessa järjestyksessä:

Ikävä
Jano
Lähtisitkö
Elämän nälkä

Maijasen parhaissa kappaleissa sileäksi hiottu pop-estetiikka yhdistyy pakottomasti ihmissielun kipeiden ja vaiettujen tunteiden tutkiskeluun. Temaattisessa keskiössä ovat lähes aina haikeus ja tietty kohdistumaton, täyttymätön kaipaus.

Selkeimmin tämä tematiikka näkyy kappaleessa Ikävä, jossa tarinan protagonisti laulaa: "Minulla on ikävä, minulla on suunnaton ikävä / Minulla on ikävä, minulla on suunnaton ikävä." Sana suunnaton saa siinä kiehtovalla tavalla kaksoismerkityksen: se on sekä ylitsevuotavaa että vailla määränpäätä tai kohdetta.

Voi sanoa, että Maijanen on teoksisssaan inhimillisyyden,ihmisyydenlähteellä – ehkäpä juuri sillä järvellä, johon hän meitä pyytää laulussaan lähtemään. Paras pop-musiikki saa meidät itkemään ja tanssimaan samaan aikaan. Suomalaisen kevyen musiikin saralla Maijanen on tässä täysin omassa luokassaan.


Mutta Maijanen taitaa myös veitsenterävän rytmisen hassuttelun, jossa voimme kuulla kaikuja Talking Heads -yhtyeen varhaistuotannosta. Tässä kohtaa tarvitsee vain mainita funk-triptyykki Aijaijai – Hame heilahtaa – Tanssivat kengät.

Eikä pidä unohtaa, että tyyliniekka Maijanen liikkuu vaivattomasti tyylisuunnasta toiseen. Pakko saada BMW nimisessä kappaleessa Maijanen kiteyttää autoilun ja vapauden brucespringsteeniaanisesti niin hyvin, että BMW-tematiikkaa käsitelleet 2. Maanantain Mikset tahdo olla mun kaa (vaix mä rakastan sun Bemarii) tai Anssi Kelan Mikan faijan BMW jäävät jo ensimmäisessä mutkassa. Yhtenä yönä -balladi leikittelee bowiemaisesti lastenlorulyriikalla ja kohoavalla melodiankululla. Näitähän riittäisi!

Sininen zeppeliini toivoo, että Vain elämää -sarja toisi maestro Maijaselle vihdoin sen tunnettuuden, arvostuksen ja kaupallisen suosion, jonka hän ansaitsee. On Pave Maijasen kunnianpalautuksen aika. Chapeau, maestro Maijanen!

Röntgenhoitaja: Suomalaisten sydämettömyys luultua yleisempää

Joka neljäs suomalainen on täysin sydämetön, ja jopa 40 prosenttia kärsii vakavasta sydämen vajaatoiminnasta silloin, kun asia koskee vieraita ihmisiä. Hätkähdyttävät tiedot käyvät ilmi röntgenhoitaja Tuija Stukin kohukirjasta Röntgensäde ja menninkäinen (Duodecim).

Työurallaan Stuk otti tuhansia rintakehän röntgenkuvia suomalaisista, mutta vasta jäätyään eläkkeelle hän uskalsi koota näkemänsä hirveydet yksien kansien väliin. Stukin säilyttämät potilaskuvat paljastavat kiistatta, että hämmästyttävän moni kansalainen elää koko elämänsä ilman sydäntä.

"Sydämen paikalla saattaa olla pelkkää mustaa tai sitten pieniä esineitä, vaikkapa nielaistu kultalusikka tai todella syvään vetäisty herne. Muutamissa tapauksissa havaitsimme myös BMW:n avaimet", Stuk sanoo.

Tavallisimmin röntgenkuvissa sydämen paikalla näkyvä musta massa on möyhtää eli netissä möyhäämisestä ihmiseen hitaasti kertyvää raskasmetallia. Suurina annoksina se aiheuttaa kroonista perseilyä muun muassa liikenteessä ja lehtien tekstiviestipalstoilla. Stuk toivoo, että sydämettömyys otettaisiin vihdoin todesta, ja se saisi virallisen tautiluokituksen.
...................

Keuruulainen keinosiementäjä SexyJarmo, 37, on yksi sydämettömistä suomalaisista. Mies ei halua kertoa oikeaa nimeään, sillä hän on vastikään solvannut nimimerkin takaa afrikkalaisia, naisia, vasemmistopoliitikkoa, oikeistopoliitikkoa, ex-vaimoaan, erästä niuhoa keliaakikkoa, Albertinkatua sekä poikansa lemmikkimarsua Pörröä.

"Raivostuttaa, kun sananvapauttani yritetään rajoittaa olemalla eri mieltä kuin minä olen ja korjaamalla päästäni keksimiä faktoja! Vihaksi pistäisi tuollainen, ellen jo olisi vihainen", SexyJarmo sanoo.

SexyJarmo kuten muutkin sydämettömät ihmiset eivät yleensä itse tajua omaa tilaansa. Tämä kuuluu taudinkuvaan, ja vaikeuttaa hoitoon hakeutumista. SexyJarmokaan ei myönnä vikaansa, vaan on lähinnä täys mulkku.

"Joko saa puhua pakolaisista? No, puhun kuitenkin. Nimittäin minä vähän laskeskelin. Että kun Suomen pinta-ala on 338 424 neliökilometriä, ja maailmassa on nyt sellaiset seitsemän miljardia ihmistä, niin jos kaikki meille tuppautuvat, niin jää jokaiselle asuinsijaa vain tuollaiset palttiarallaa 0,00005 neliökilometriä. Ja sitä paitsi tulee vieläkin ahtaampaa, kun ei niistä ketään kumminkaan Ahvenanmaalle sijoiteta", SexyJarmo kertoo.

SexyJarmon mukaan maailma muuttuisi paremmaksi paikaksi, jos vain joku muu tekisi jotakin asioiden eteen. "Kunhan auttavat sillä lailla oikein, ettei tarvitse taas lähettää niille auttajille tappouhkauksia."

SexyJarmosta olisi myös hyvä, jos hädänalaiset ihmiset menisivät jonnekin toisaalle tai ylipäätään lakkaisivat olemasta niin jumalattoman hädänalaisia koko ajan.

"Ja mikä tahansa sota ratkeaisi ihan jo sillä, että ne paikalliset miehet matkustaisivat maansa itärajalle ja ampuisivat havukosta ryssää niin maan perusteellisesti. Tiedän tämän, koska olen nähnyt Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan ainakin 25 kertaa."

Sydämettömyys ei ole merkittävästi haitannut SexyJarmon elämää, ja tulevaisuuskin näyttää valoisalta. Suunnitelmissa on muun muassa aloittaa ruokapalsta Mitä Vittua -lehdessä ja sylkeä tumman lapsen päälle kadulla. SexyJArmon mielestä tärkeintä on kuitenkin muistaa, että koska ei voida auttaa kaikkia, ei kannata auttaa ketään.

"Ei tämä ole mitään rakettitiedettä: Ollaan nyt ensin hoitamatta ne omatkin köyhät."

Sydämettomät ihmiset heittävät usein tällaisia kommentteja ihan läpällä, mikä on ironista, sillä eihän sydämettömillä ihmisillä ole läppää.

Supisuomalaiset ja muut aidot suomalaiset

Sininen zeppeliini sai heinäkuun helteillä (buahahahahah!) koskettavan faksin, jossa pitkäaikainen lukijamme "Masa82" toivoi SZ:n selvittävän, kuka oikein on aito suomalainen. Zepukan miehistön palattua runonkeruumatkalta luovutetusta Karjalasta tartuimme heti asiaan.

Tosisuomalaisuuden määrittely osoittautui luultua vaikeammaksi. Suomihan on maa, jossa jopa Olen suomalainen -iskelmä on kotoisin Italiasta, ja aidointa suomalaisuutta sanotaan supisuomalaisuudeksi, vaikka supi on kotoisin Itä-Aasiasta (ks. kuva, ihan sairaan söpö!).

Puhtaasti omaa suomalaista kulttuuriamme ovat pettu ja pitkävihaisuus. Myöhemmin tulivat Valintatalon pinkit muovikassit.

Emme kuitenkaan luovuttaneet! Sinisen zeppeliinin miehistö vetäytyi kolmeksi päiväksi kempeleläiseen 145-asteiseen savusaunaan määrittämään suomalaisuutta. Ulos sai tulla vain hakemaan uutta lämpömittaria rikki menneen tilalle tai valmiin kirjoituksen kanssa. "Perkele minä tämän blogini kesytän!", kuultiin naapurin savupirttiin asti muutamankin kerran.

Saunatimoilun jälkeen SZ:n miehistölle selvisi, että ei ole olemassa vain yhtä suomalaisuutta, vaan monta suomalaisuutta. Nokisin sormin tökimme ne iPadille ja latasimme Kempeleen seitinohuen 3G-verkon kautta internetiin. Olkaa hyvä!


Kantasuomalainen
Hämäläisten, karjalaisten tai varsinaissuomalaisten heimon jälkeläinen. Kantasuomalainen oli ensimmäisenä Suomessa, ellei lasketa saamelaisia, jotka kantasuomalainen potki Lappiin. Ihotyypiltään sekaiho, kärsii kolesterolista ja ajoittaisesta synkkämielisyydestä. Etenkin naiset taitavia myymälävarkaita.
Rantasuomalainen
Kesän ensimmäisenä (ja usein ainoana) hellepäivänä itsensä helakan punaiseksi polttavan kantasuomalaisen lomaversio. Ei tule sekoittaa rantaruotsalaiseen, jolla on purjevene ja hyvä meininki Paraisilla.
Pantasuomalainen
Tutkimussusi, jonka päälle ajetaan moottorikelkalla ja sen jälkeen haudataan vähin äänin.
Uussuomalainen
Henkilö, joka häiriköi kaikkialla esim. tervehtii rappukäytävässä tai toivottaa huomenta linja-autossa. Hymyilee ilman syytä. Pakotetaan toisinaan soittamaan rumpuja Yleisradion monikulttuurisuus-inserteissä.
Suursuomalainen
Haaveilee, että Suomessa olisi vieläkin enemmän kuolevia kuntia, joista kaikki palvelut on lakkautettu.
Piensuomalainen
Alle 165-senttinen suomalainen.
Vanhasuomalainen
Passiivisen vastarinnan kannattajia. Suhtautuu varovaisesti Suomen itsenäisyyteen.
Nuorsuomalainen
Risto EJ Penttilä ja hänen kaverinsa, jonka nimeä kukaan ei muista.
Aitosuomalainen
Suomalaismielinen lehti. Ei tule sotkea LehtiLehti-lehteen tai Mitä Vittua -lehteen.
Aito suomalainen
Katri Helena.
Ulkosuomalainen
Portugalissa eläkettä nauttiva suomalainen.
Sisäsuomalainen
Suomalainen, joka ei asu meren rannalla.
Eteläsuomalainen
Helsingissä asuva "stadilainen", joka on todennäköisin kotoisin Somerolta. Harrastaa kotoilua (milloin ei Flow Festivalilla ja/tai suvaitsevaisuusmiekkarissa), kaupunkiviljelyä, Billebeino-lippiksiä ja on kaikin puolin rasittava tyyppi. Eteläsuomalainen sisältää 80 prosenttia ironiaa ja 20 prosenttia artesaaniolutta.
Pohjoissuomalainen
Esiintyy ruokapalkalla statistina Kari Väänäsen ohjaamissa, käsikirjoittamissa, tuottamissa ja näyttelemissä ruamasarjoissa.
Länsisuomalainen
Vähän muita fiinimpi suomalainen, ja tietää itsekin sen. Upea.
Itäsuomalainen
Olpas paha näköne ko riihe seinääst revästy ryökäle, mut miu syvämei väris niiko lampaa saparo.
Amerikansuomalainen
Renny Harlin ja (tietyin varauksin) Matt Damon ja Pamela Anderson.
Ranskansuomalainen
Helena Petäistö
Italiansuomalainen
Jukka Pakkanen ja Jukka Pakkasen poika.
Saksansuomalainen
Sunrise Avenue. Tai oikeastaan kuulkaas saksalaiset... te saatte pitää heidät kokonaan.
Kreikansuomalainen
Arja Saijonmaa (rantalomakohteissa Kirkan levytykset).
Ruotsinsuomalainen
Edelleen Arja Saijonmaa, 300 000 entistä Volvon tehtailla työskennellyttä ja nykyisin myös Björn Wahlroos.
Norjansuomalainen
Kyllä, vieläkin Arja Saijonmaa.
Somalialainen
Suomalainen, jossa sanan alkuosasta on unohtunut yksi u-kirjain.

Suomalaisinta ikinä

Suomalaisinta ikinä on, että metsätyökoneeseen jää jumiin juuri se käsi, jonka puoleisessa takintaskussa on kännykkä.

Suomalaisinta ikinä on, että kun tilanne ei voi enää muuttua pahemmaksi alkaa sataa pesäpallon kokoisia rakeita.

Suomalaisinta ikinä on keittää puuroa talteen tai lämmittää mikrossa vanhaa kahvia. Kääriä kalakukkoa folioon vaimolle evääksi. Hamstrata kahvipaketteja kertyneillä Kukkura-tarroilla ja hullutella törsäämällä Ässä-arpaan.

Suomalaisinta ikinä on syödä hedelmät raakana ja palauttaa ne "pilaantuneina" kauppaan, jos ne ovatkin kypsiä. Mutta maistuvathan ne kummilta.

Suomalaisinta ikinä on sanoa aivan aluksi Ei tästä tule ikinä mitään. Mutta kyllä siitä aina tulee. Niin pieninä palasina on mun Ikea-hyllyni maailmalla.

Suomalaisinta ikinä on ohjata jäänmurtajaa yhdellä kädellä ja neuvoa samalla puhelimessa aviomiestään pesemään pyykit oikeassa lämpötilassa. Suomalaisinta ikinä on paria tuntia myöhemmin sen saman aviomiehen pesemä villaneule, joka mahtuu enää pihatontulle.

Suomalaisinta ikinä on asua mutsinsa luona. (Se on myös italialaisinta ikinä.)

Suomalaisinta ikinä on tikkitakin taskuun hitaasti puristuva nyrkki. Se on se kuuluisa suomalainen tunnerekisteri, joka ulottuu aina ärtymyksestä pitkälle kiukkuun asti. Että perkele bensan hintakin ja Naapuri veti vessan vielä A-studion jälkeen, kyllä minä sen kuulin kun painoin korvani keittiön patteria vasten!

Suomalaisinta ikinä on murjottaa. Murjottaminen on koko lailla parasta mitä suomalainen voi tehdä yksikseen, ellei katiskalla käymistä lasketa.  Mutta suomalaisinta ikinä on, ettei vihaa ketään vaikka välillä vituttaisi niin että näköä haittaa.

Suomalaisinta ikinä on ottaa housut pois Heti ku pääsee kotio.

Suomalaisinta ikinä on istua porukalla löylyssä ilkitenmulkiten, vaikka kropassa olisi töyssyjä ja kuoppia ja molemmissa päissä jäljellä vain hassuja haivenia. Saunassa kaikki ovat kauniita.



Suomalaisinta ikinä on, että joskus sydämeen sattuu tosi paljon, eikä sitä uskalla sanoa kenellekään.

Suomalaisinta ikinä ovat vanhatpiiat ja peräkammarin pojat, Satuhäiden röökaava morsmaikku, puistonpenkillä torkkuva leskimies ja viimemaanantainen demari. Suomalaisinta ikinä on maailman alhaisin lapsikuolleisuus ja korkein lehdistönvapaus. Suomalaisinta ikinä on, että hallitukset ovat tylsiä mutteivät pelottavia, ja poliisikoiraa saa rapsuttaa. Suomalaisinta ikinä on, että kun en enää muista kuka olen ja missä olen, joku pitää minusta varmasti huolta.

Suomalaisinta ikinä on kebab ranskalaisilla. Pizza alla Stouniin pyydetään ekstrana ananasta.

Suomalaisinta ikinä on päättää rakentaa talo, vaikka sanaristikonkin ratkaiseminen jäi kesken.

Suomalaisinta ikinä on puhua poria. Kovinta myös. Suomalaisinta ikinä on viestiä kanssaihmisten kanssa rappukäytävän ilmoitustaulun välityksellä. Suomalaisinta ikinä on kirjoittaa Suomenlinnan rantakallioon että Seiso omilla jaloillasi, runoon Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin. Suomalaisinta ikinä on vaieta suomeksi.

Suomalaisinta ikinä on saada potkut sähköpostilla. Suomalaisinta ikinä on puskea eteenpäin tuulikaapin kuivassa viimassa räkätaudissa, huutava kakara kainalossa. Sillä suomalaisinta ikinä on, ettei anneta anteeksi eikä periksi.

Suomalaisinta ikinä on katua, katkeroitua ja kuolla. Edellisten järjestystä voi vaihdella fiiliksen mukaan.



Suomalaisinta ikinä on kaikki maailman haikeudet ja vaikeudet. Terveenäkin roppaa kolottaa, ja päänahka kuivuu mutta sukat kastuu.

Suomalaisinta ikinä on vatuloida, kun hän odottaa soittoasi. Olla salaa ihastunut työmatkabussin tyttöön 15 vuotta tekemättä mitään, Mutta ehkäpä sitä huomenna rohkenisi. Suomalaisinta ikinä on kadehtia kaverilta venettä ja vaimoa.

Suomalaisinta ikinä on tanssia hitaita toinen käsi vastustajan pepulle salakavalasti valahtaen. Suudella Ikuisen tulen muistomerkillä ja näyttää tyttärelleen kaupungin horisontti Vartiovuorenmäeltä.

Suomalaisinta ikinä on Pispalan pienet pihat ukkoskuuron jälkeen. Suomalaisinta ikinä on Viikon luontoääni. Usein sitä ei vain kuule kun lehtipuhallin ulvoo puuttomalla pihalla. Suomalaisinta ikinä on, että päivä alkaa lyhetä ennen kuin lumet ovat sulaneet.

Suomalaisinta ikinä on kaukokaipuu ja kaipuu kotiin. Mennä metsään tai suuriin valoihin ja tuntea olevansa aivan ainoa. Suomalaisinta ikinä on pään yllä pohjoinen taivas.

Suomalaisinta ikinä on, että otetaan lakki päästä karaokessa, kun joku laulaa Kari Tapiota. Ja kaverin lakki myös.

Suomalaisinta ikinä on aavan meren tällä puolen.

Suomalaisinta ikinä ovat kaverit, jotka tulevat muuttamaan sinua yhteen tai erilleen. Suomalaisinta ikinä on ystävät, joita et saa, mutta kun saat, ne eivät lähde kulumallakaan. Ja suomalaisinta ikinä on, että poika tapaa tytön tai tyttö tapaa pojan tai poika tapaa pojan tai tyttö tapaa tytön.

Sillä suomalaisinta ikinä on rakastaa hiljaa mutta lujaa.

Huuhkajien uudet taktiikkavaihtoehdot

Suomen jalkapallomaajoukkueen eli Huuhkajien EM-karsinnat lässähtivät kuin Carles Puyolin tukka tihkusateessa. Sunnuntaina kenkää sai päävalmentaja Mika-Matti Paatelainen.

Pääsyynä Suomen epäonnistuneisiin peleihin pidettiin Paatelaisen joulukuusi-ryhmitystä, jota eivät ymmärtäneet pelaajat saati katsojat. "Joulukuusen" väitettiin olevan liian vaikea Suomen pelaajamateriaalille, joka koostuu 99-prosenttisesti hapesta, hiilestä, vedystä, typestä, kalsiumista ja fosforista. Vertailun vuoksi Hollannin A-maajoukkue koostuu vain 28-prosenttisesti noista alkuaineista ja yli 70-prosenttisesti ylimielisyydestä ja Wesley Sneijderin tapauksessa silkasta v****maisuudesta.

Mistä siis uusi taktiikka Huuhkajille? Sinisessä zeppeliinissä suositaan ultramodernia jalkapalloa ja positiivista kirjoitusasentoa. Siksi esittelemme maajoukkueen käyttöön muutaman taktiikan, jotka ehkä istuisivat paremmin Suomen joukkueelle. Tarvittaessa olemme käytettävissä apuvalmentajan tehtäviin. Isänmaan asia on aina Sinisen zeppeliinin asia.

Atik-taka

Espanjalaisen "Tiki-takan" suomalainen versio perustuu todella hämärään mutta nopeaan lyhytsyöttöpeliin ja jalkapallolegenda Atik Ismailiin lausumassa runoja oman maalin vieressä. Atik-takassa yhdistyy parhaimmillaan Atikin kova itseluottamus Atikin suureen herkkyyteen.



Littipeukku

Täysin uudenlainen mutta nerokas tapa hallita keskialuetta! Tiukka läpi kentän yl puolustuslinja, jossa kärkenä "neljä sormea". Itse littipeukku vasemmalla laidalla (kuvassa ylhäällä). Littipeukussa peliä rakentava laituri avaa ovelalla syötöllä kohti keskialuetta. Tässä kuvassa on ajateltu, että ns. peukussa pelaavat kaksi Eremenkoa (Roman ja Sergei) ja Vahid Hambo.


Syrän

Nyt jos koskaan Huuhkajat tarvitsevat peli-iloa. Plus kukapa ei liikuttunut kyyneliin Moisanderin haastattelusta lauantaina? Otimme mukaan muodostelmaan myös maalivahdin ja yhden vaihtomiehen, sillä kaikki tahtoo rakastaa. Syrämessä korostuu keskialueen hallinta.






Lentävä V

Varttuneemmat lukijat muistavat Lentävän V:n yhdestä kaikkien aikojen urheiluelokuvista, jossa nerokasta jääkiekkovalmentajaa näytteli yksi kaikkien aikojen Martin Sheenin pojista. Sovelsimme onnistuneesti mallia vihreälle veralla. Eero Markkanen kärjessä. Altis vastustajan vastaiskupelille.



Otava

Tässä ryhmityksessä otetaan rohkeasti hyökkäävämpi ote peliin. Keskikentän alapuolella on silti jatkuvasti viisi miestä. Aivan paitsion rajamailla odottaa kolme (piilo)kärkeä sopivaa irtopalloa. Puolustukseen jää aukkoja. Otava-taktiikka on silti kenties ainoa keino yllättää tulevissa karsinnoissa neloskorin Färsaaret. High risk, high reward.


SOS- eli Gazza-taktiikka.

SOS-taktiikkaa eli tutummin Gazza-taktiikkaa pelataan suoraan Paul Gascoignen opein. Eli kolme lyhyttä, kolme pitkää ja taas kolme lyhyttä. Gazza-taktiikassa tärkeintä ovat nopeat nousut ja positiivinen elämänasento. Piirtäessämme taktiikkaa taululle huomasimme, että yksi kenttäpelaaja jäi yli. Hänet voi asemoida esim. sopivasti ennen taukovihellystä hakemaan makkaraa ennen kuin kioskille ehtii syntyä jonoa.

Ripari

Riparitaktiikka on tietysti lyhennys rippikoulusta, jossa kokoonnuttiin leiritulen äärelle kuuntelemaan kun joku hihhuli soittaa huonosti akustista kitaraa. Ripari on jopa Francesco Tottia offensiivisempi pelitapa, ja se vaatii joukkueelta paljon. Ryhmityksessä vastustaja suljetaan kokonaan heidän oman rangaistusalueensa sisälle. Röyhkein kaveri heitetään keskelle tekemään erilaisia koiruuksia. Riparitaktiikka odottaa vuoden 1999 sukupolven huippulupausten varttumista täysikäisiksi.

Jos valkoposkihanhi olisi tapahtuma, se olisi kaljakellunta

Valkoposkihanhi (Branta leucopsis) on pohjoisella pallonpuoliskolla elävä keskikokoinen, pahansuopa lintu.

Valkoposkihanhi on eräänlainen lintujen deeku. Se valloittaa parhaat rannat, mölyää porukassa ja sotkee paikat. Jos valkoposkihanhi olisi tapahtuma, se olisi kaljakellunta.

Kaikkialle minne valkoposkihanhi taapertaa, se saa aikaan vain surua ja murhemieltä. Missä hanhet kaakattaa, siellä ei voi laiduntaa.

Kakkaamisen ja sähisemisen lisäksi valkoposkihanhet keksivät jatkuvasti uusia kolttosia. Viime vuonna valkoposkihanhi aiheutti kymmenien tuhansien eurojen vahingot, kun se söi Helsingin yliopiston valkolupiini-vehnäviljelmän. Tämä raha on suoraan pois yliopiston perusopetuksesta ja tutkimustoiminnasta.

Suomessa valkoposkihanhi on varsinainen hannuhanhi. Ympäristö.fi-palvelun mukaan "sen menestymistä edesauttavat ihmisen luomat poikkeuksellisen helpot laidunnusolot. Taajamien nurmikentille on kylvetty yleensä erilaisia heinäsekoituksia, kuten natoja, röllejä ja nurmikkalajeja, jotka jatkuvasti niittämällä pidetään nuorina".

Natoa on siis syyttäminen myös Suomen valkoposkihanhikannasta! Sininen zeppeliini toivookin, että seuraavassa Nato-mielipidetiedustelussa tämä tehdään vastaajille selväksi.

Jostain kumman syystä valkoposkihanhi on Suomessa kokonaan suojeltu. Edes pientä sakinhivutusta ei sallita. Birdlife Suomen verkkosivuilla sanotaan, että hanhen tappamisesta "saa sakot, joutuu korvaamaan hanhen arvon (336 euroa) valtiolle sekä menettää rikoksentekovälineen, esimerkiksi haulikon, valtiolle".

Laskimme Zepukassa, että jos suomalaiset harventaisivat hanhia esimerkiksi 5 000 yksilöllä ja antautuisivat viranomaisille heti sen jälkeen, valtio saisi noin 1 680 000 euroa silkkaa tuloa sekä hirveän pinon luvattomia ampuma-aseita. Rahat voisi käyttää esimerkiksi lastensairaalaan tai kasitien parannuksiin.

Mutta älkää siis saako edellisestä mitään ideoita.

Birdlifen sivuilla kerrotaan myös, että valkoposkihanhia ei saa hätistää yleisiltä alueilta, vaan hanhien häirintä on luvanvaraista toimintaa. Jos siis näet vihaisen hanhen nokkivan nurmikolla puolustuskyvytöntä sylilasta, älä tee mitään. Kysymme vain, mitä ihmeen tasa-arvoa se sellainen on, että hanhet saavat häiritä ihmisiä ja lemmikkieläimiä, mutta toisin päin se on heti että no-no.

Helsingin valkoposkihanhet ovat alun perin Korkeasaaressa pesineiden hanhien jälkeläisiä, jotka vapautettiin eläintarhasta. Helsinki olisi paljon trendikkäämpi kaupunki, jos eläintarhasta olisi hanhien sijasta vapautettu rannoillemme vaikkapa kissapetoja.

Ajatelkaa, miten hienoa olisi, jos Kaivopuistossa loikoilisia amurintiikereitä. Alppipuistossa voisi nyt olla luonnonvarainen lumileopardikanta, joka pitäisi pahoinpitelevät nuorisojengit ja rumpuja hakkaavat rastapäät herran nuhteeessa. Mutta kun ei.

Me täällä Sinisessä zeppeliinissä olemme aina vahvasti pörröisyyden puolella, mutta kyllä tälle hanhihommalle nyt täytyy jonkun tehdä jotakin.

Hae Fifan puheenjohtajaksi, saat päheän suihkepullon

Fifa on korruption, rahanpesun ja lahjonnan alalla toimiva kansainvälinen järjestö.

Etsimme nyt innostuneeseen ja pidätettynä olevaan tiimiimme uutta

Puheenjohtajaa

sillä FBI etsii paraikaa nykyistä puheenjohtajaamme.

Tarjoamme mielenkiintoisia ja (kirjaimellisesti) haasteellisia työtehtäviä, kilpailukykyisen palkkauksen sekä mahdollisuuden vaikuttaa omaan ja sukulaistesi työnkuvaan.

Pääset työskentelemään jatkuvasti kehittyvässä ja kasvavassa organisaatiossa, jossa on lunki työilmapiiri. Meillä ei nipoteta yhteistyökumppaneiltamme vastaanottamistasi lahjoista tai ihmisoikeusrikkomuksista. Kelloja tulee, kelloja menee. Siirtotyöläisiä tulee, siirtotyöläisiä menee. Se on jalkapalloo hei!

Mikä parasta, puheenjohtajana saat tavata Shakiran whenever wherever.

Lisäksi työsuhde-etuihisi kuuluu iso suihkepullo täynnä valkoista jauhetta, jolla piirrät hauskoja rinkuloita nurmikkoon tai Robbie Fowlerin naamaan. Tyhjentyneen suihkepullon voi täyttää lähimmässä Diego Maradonan kodissa. Jos omistat lemmikkieläimiä, järjestämme niille oman asunnon Donald Trumpin pilvenpiirtäjästä.

Olet etsimämme mies (Meillä ei näihin hommiin ole naisia otettu) jos:

• Haluat, että miehet pelaavat erittäin kuumissa olosuhteissa, ja naiset pelaavat erittäin pienissä vaatteissa 
• Osaat toimittaa korkeimmilla eettisillä standardeilla tarjouksia, joista kukaan ei voi kieltäytyä
• Hallitset luovan kirjanpidon
• Tykkäät matkustelusta, samppanjasta ja diktaattoreista
• Et kommentoi mitään, sillä ei ole mitään salattavaa

Arvostamme aiempaa työkokemusta Helsingin huumepoliisista ja pepemäistä otetta kabineteissa.

Toimita meille kuvallinen pidätysmääräyksesi ja CV:si 2. heinäkuuta 2015 mennessä TOR-verkon kautta osoitteeseen FifanMies@fifa.fi.

Lisätietoja tehtävästä ei anna: Suomen Palloliitto.

Turkulaisuus on ihmisen parasta aikaa

Turkulaisuus on ihmisen parasta aikaa. Sanotaan, että Suomi on vain alaviite Turun historiassa, ja että kaiken kauneuden ymmärtää vasta kokiessaan Aurajoen alajuoksulla heinäkuisen ukkosmyrskyn.

On pohjattoman traagista, ettei jokainen meistä voi olla turkulainen.

Onneksi Turkuun pääsee kaupunkilomalle. Alkavan kesän kunniaksi Sinisen zeppeliinin johtavat Turku-diletantit poimivat lukijoillemme herkkupaloja, jotka saattavat lipsahtaa huolimattomalta hipsteriltä ohi. Älä siis usko muiden matkailublogien lipeäkielisiin kolportööreihin, jotka juottavat käärmeöljyään viattoman travellaajan kurkusta alas.

Tämän blogin luettuasi tiedät, että turkulaiset do it better. Labore, Amare et Aboa, rakkaat lukijat.


Brunssille: Roots Kitchen ja Wanhan Tammen Kahvila
Lauantaiaamuna piipahdetaan Kauppahallin kasvisravintola Roots Kitchenissä, jossa brunssi tarjoillaan pöytään anteliaasti ja sievästi annosteltuna. Kokovaihtoehtoja on kaksi, iso ja isompi, molemmat täynnä Lähi-idän ja Välimeren tuoreita makuja.

Sunnuntaina fillaroidaan vihannan tammimetsän halki Wanhan Tammen Kahvilaan Ruissalon kasvitieteellisen puutarhaan. Paikan salaisuus on ainutlaatuinen twist, jossa vanhan ajan pitopöytä kohtaa nykyaikaisen brunssin. Voit tulla Wanhaan Tammeen mummosi kanssa, ja molemmat viihdytte. Aurinkoisena päivänä promenadi ulkopuutarhassa on kerrassaan miellyttävä tapa päättää ateria. Kun Jumala loi Aatamille ja Eevalle Eedenin, hän otti mallia Ruissalosta.


Drinksuille ja tapaksille: Pinellan baari
Turussa kaikki asiat ovat joko klassikoita (est. 1280–1977) tai moderneja klassikoita (est. 1978– ). Pinellan kulma kuuluu ehdottomasti siihen ensimmäiseen koriin. Maailmanluokan drinkkejä ja argentiinalais–espanjalaisen keittiömestarin erinomaisia tapaksia kaupungin eleganteimmassa miljöössä. Huomaavaisesta ja virheettömän asiantuntevasta palvelusta vastaa useimmiten baarimestari itse. Tasaisesti vaihtuva lista helpottaa juoman valintaa, ja esillä on aina valikoima klassikoita, moderneja klassikoita sekä talon erikoisuuksia. Täydellinen paikka aloittaa tai päättää ilta, tunnelmasta riippuen. Kun Andrea Pirlo käy Turussa, hän käy Pinellan baarissa. Siis molto bene eli turun murteella ei mikkä hullumpi.


I wanna dance with somebody: Föritanssit
Tanssiminen on parasta, ja vielä parempaa se on jonkun toisen kanssa. Aurajoen yli ei tämän mukavammin pääse.


Helpotusta helteeseen: Ranta-Kerttu, Jakke jokilautta ja Pikku Havanna
Helteellä urbaaneimmat rantapertit läpsyttävät loafereissaan Ranta-Kerttuun. Terassille mahtuu aina. Hiukopalaa odotellessa voi paitsi ihastella vierasvenesataman purjeveneitä myös ihmetellä turkulaisia iskurepliikkejä: "Tämä o mu pappan paatti, mut nämä rintalihakse ova mu omat."

Ranta-Kerttuun pääsee näppärimmin Jakke jokilautalla, jolla ajellessa voi saada aavistuksen Mississippijoen suurten siipirataslaivojen riehakkaasta tunnelmasta. Erityisen tunnelmallinen Jakke on elokuisina öinä, kun lautta lipuu hitaasti siltojen ali ja kaupungin valot loistavat molemmin puolin. Kippari on varsinainen tapaus muhkeissa pulisongeissaan.

Omaa aikaa ja ajatuksia kaipaava käväisee Pikku Havannassa. Älä missään tapauksessa erehdy tilaamaan hanasta olutta, vaan pyydä nöyrästi tylyä kyypparia kaatamaan sinulle lasillisen hänen suosittelemaa huippuluokan rommia. Sadepäivän the place to be tai jos sinut on juuri jätetty.


Musiikkia kolmannelle korvalle: H2Ö
Silloin kun karjalainen vielä käytti kannelta ja hämäläinen heilutti hanuriaan, laittoi turkulainen jo iloisesti sekvenssereillä. Toki elektronisen musiikin festivaaleja on helpompi järjestää, jos pitäjään tulee sähköt. Turku omaa pitkät perinteet vaihtoehtomusiikissa: Koneisto, UMF, Turku Modern, Ilmiö, vain muutamia mainitaksemme. Uusin tulokas on luovan luokan viime kesänä hurmannut H2Ö, joka järjestetään Ruissalon rannalla vanhalla telakalla. Suuri veneveistämö puisine katoksineen, keinuineen ja maustekasveineen on ehdottomasti Suomen hurmaavin konserttisali. Ja ovelta ovelle tietysti vesibussilla pitkin Aurajokea. H2Ö-visiitistäsi kerskailet multavarpaille Flow Festivaleilla elokuussa.


Pikaruokaa pieteetillä: Pizzarium ja Sloppy Joe West Coast Grill
Minkäs teet, Pizzarium tarjoilee valtakunnan parasta roomalaistyylistä palapitsaa. Kolme vuorokautta kohotettu taikina on käsittämättömän maistuvaa ja täytevaihtoehdot tarkkaan valittuja, myös vegaaniversiossa. Länsisuomalaisen ankara Food Court -ympäristö ei viehätä, mutta se unohtuu aterioidessa. Pizzariumin italialais-suomalaiset perustajat siirtyivät keväällä isännöimään uutta Osteria Ovoa Tuomiokirkkosillan kupeeseen, mutta toistaiseksi kannattaa vielä suunnata Pizzariumiin. Firma on laajenemassa ketjuksi, ja tällä konseptilla menestymisen edellytykset ovat hyvät: herkullista, helppoa ja nopeaa.

Mutta kun tekee mieli böögaa, on saatavaa böögaa. Martin työläiskaupunginosasta nousee vuosi toisensa jälkeen alansa ehdottomia huippuja. Harmaan ulkokuoren ei kannata antaa hämätä: Sloppy Joe West Coast Grill on aito ja ystävällinen korttelipaikka, jossa viihtyvät kaikenikäiset asiakkaat. Yhdysvaltojen länsirannikolla varttunut omistaja–keittiömestari tarjoilee näkemyksellisesti valittuja purilaisia, tacoja ja muita Cal–Mex-annoksia. Arkipäivien meksikolaispainotteinen noutopöytälounas sekä runsas amerikkalainen olut- ja virvoitusjuomavalikoima ansaitsevat kiitosta.

Tässä välissä pieni jälkikirjoitus: Turkulaisen kebabin taso tuntuu laskevan vuosi vuodelta. Kulta-aika on ohi.


Suomen mukavin trendibaari: Alvar
Kiistämättä Suomen mukavimman näköinen baari. Valoisa, rento, siisti, nuorekas. Sisustus yhdistelee retroileva sekamelskaa funkistalon puhtaisiin linjoihin. Alvar on paikka, jonne haluat tuoda uuden Apple-laitteesi laadukkaalle artesaanisiiderille. Kunpa Alvarin voisi monistaa joka kaupunkiin.


Illalliselle: Karu Izakaya
Turun maine viehättävien ravintoloiden tyyssijana kasvaa vuosi vuodelta. Kaskis, Smör, Mami, Ludu, E. Ekblom, Sergio's, Tintå, Tårget, Blanko... ja Karu Izakaya. Sen minkä kokit Björck ja Wikberg tekevät isosti ja kaikille, herrat Bergström ja Willberg tarjoilevat taiten juuri sinulle. Karussa kannattaa katsoa sushilistaa pidemmälle. Erinomaiset kimchi, wakame-salaatti ja edamamet toimivat lisukkeena suussa sulaville jaettaville izakaya-annoksille, joiden kärkipäähän lukeutuvat friteerattu avokado, softshell-rapu ja täydellisyyttä hipovat ribsit. Karussa on kaikki tarpeellinen eikä mitään ylimääräistä. Saavu nälkäisenä, lähde onnellisena.


Arkkitehtuurin ystäville: Raunistulan rappioromantiikkaa
Vuosikymmeniä sitten Raunistula oli pahamaineisten puukkojengien, trokauksen ja prostituution pesäpaikka. Sympaattinen rosoisuus leimaa Raunistulaa edelleen, vaikka vanhasta ovat jääneet jäljellä lähinnä eri suuntiin vinossa olevat puutalot ja varjoisat pikku kujat. Ehdoton tutustumiskohde vanhasta kaupunki-idyllistä pitäville. Ota uskottava underground-kesäselfiesi Raunistulassa.


Kahville: Gaggui Kaffela
Leivonnaisten ja romantiikan nextleveli. Rautatieaseman kulmilla sijaitseva Gaggui Kaffela on täydellinen paikka Turun-vierailun ensi kosketukselle [tähän pussailua] tai viime silaukselle [tähänkin pussailua]. Kakut ja suolaiset tarjottavat maistuvat erinomaisilta, ja kaikki on loppuun saakka harkittua. Sisustuksessa ja astioissa loistaa uusi turkulainen muotoilu. Gaggui on kaupungin kahviloiden kiistaton helmi, joka näyttää kuinka jäljittelemätön turkulaisuus voi edistyä rantakahvila Paawosta seuraavaan sukupolveen.


Päivä maaseudulla
Isontuvan Jäätelöbaarissa Pöytyän Karinaisissa tarjoillaan Kotijäätelöä lähistöllä tuotetuista raaka-aineista. Valikoima on huikea, ja erikoisuuksiin lukeutuvat useat eri chili- ja salmiakkijäätelöt. Kylmälaukku mukaan.

Aina mun pitää räjäyttää moottorisahoja

Aina mun pitää kuunnella voimaballadeja. Aina mun pitää blogaa Euroviisuista.

Sinisen zeppeliinin suhdetta Euroviisuihin pidetään yleisesti vaikeana ja etäisenä. Sitten The Herreysin ikimuistoisen Diggiloo Diggileyn (1984) Euroviisuissa ei oikein mikään ole sytyttänyt.

Sanotaan suoraan, että viimeisen parinkymmenen vuoden aikana Euroviisujen meno on äitynyt merkilliseksi.

Sininen zeppeliini luonnollisesti vieroksuu Euroviisujen epämääräisiä sukupuolinormeja. Viime vuonna kilpailun voitti itävaltalainen naamakarvainen nainen, joka paljastui naamakarvaiseksi mieheksi, joka osoittautui täysin karvattomaksi mieheksi. Itävalta osallistui samalla taktiikalla toiseen maailmansotaan. Jo aiemmin SZ paheksui Lordin rumpalin Kitan androgyynisyyttä, jota yhtye yritti toivottomasti peitellä liekinheittimillä ja satanistiselle estetiikalla. Dana Internationalista olemme edelleen ihan ho(o)moilaisina.

Sitten on tämä itäblokin disko. Luoja paratkoon, pelkästään sen takia rautaesirippu saisi jälleen laskeutua. Jos olette eri mieltä, soittakaa alusta loppuun Verka Serduchkan Dancing Lasha Tumbai. Kuvailisimme sen aiheuttamaa tunnetilaa ilmalaiva Hindenburgin maahansyöksyksi.

Ylipäätään Sininen zeppeliini arvostaa musiikkia, joka on tehty ja esitetty oikeilla soittimilla. Sellaisia ovat esimerkiksi banjo, triangeli ja ne hassut isot lautaset sinfoniaorkesterin takarivissä. Ei kunnon musiikkia tehdä millään Rolandeilla ja Autotuneilla.

Emmekä julkea sano mitään siitä, miten julmasti maestro Ossi Runne sysättiin kapellimestarin korokkeelta suoraan alas katuojaan.
................

Tänä vuonna SZ kuitenkin vaihteeksi ilahtui Euroviisu-uutisista. Pertti Kurikan Nimipäivät valittiin edustamaan Suomea kisaan. Mikäli joku ei ole PKN:stä vielä kuullut, niin kyseessä on neljän heteromiehen punk-yhtye, joka laulaa kantaaottavasti heteromiehen arjesta kuten Kojo lauloi aikanaan Eurooppaa uhkaavasta ydintalvesta. Euroviisukarsinnoissa PKN oli kuin raikas tupakansavun ja vanhan kaljan tuoksuinen tuulahdus keskellä paljettimerta. Sitä paitsi PKN:n laulajan Karin tissit ovat varmasti aidot, mitä tuskin voi sanoa monien muiden maiden esiintyjien rintavarustuksista. Tai siis niin olemme kuulleet.

Pertti Kurikan Nimipäivien viisubiisi Aina mun pitää on lähes sibeliaanisiin mittoihin minuutissa ja 25 sekunnissa kasvava järkäle, joka kuulostaa siltä kuin liittoutuneiden pommikoneet pudottaisivat tuhansittain käynnissä olevia, ilmassa räjähteleviä moottorisahoja Berliiniin. Siinä sulle suomipojan voimaballadia, Ludmila!

Ikävä kyllä monet pitivät Pertti Kurikan Nimipäiviä julkeana provokaationa homosaatiota vastaan. Suomessa yli 4 000 euroviisufania erosi Yleisradiosta. He vaativat, että Wieniin pitäisi lähettää ilmeisesti kehnon sukupuolitaudin mukaan nimetty Satin Circus. Fanit muistuttivat, että Suomella oli tähän asti ollut vahvan sateenkaarihenkinen viisuperinne. Tottahan tuo onkin. Fredin kisabiisissä oltiin pylly vasten pyllyä, Marion Rung "tipitiitteli" eikä Paradise Oscarkaan varsinaisesti ollut se hetskuin mahdollisin taiteilijanimi. Geir Rönningin valintahan oli alusta asti ilmiselvä.

Aivan ennenkuulumaton vihakohu PKN:n valinnasta ei ollut. Edellisen kerran Suomen Euroviisu-ehdokas herätti yhtä paljon paheksuntaa vuonna 1971, kun Euroviisuihin valittiin Koivistolaiset eikä Kekkoslaisia. Politiikan tutkijat pitävät tuota hetkenä, jolloin Suomi alkoi hitaasti palata takaisin normaaliin parlamentarismiin.

PKN siis lensi Wieniin, mutta valitettavasti eurooppalainen lipilaaristo ei vielä ollut valmis avoimesti keski-ikäisille heteroille valkoisille miehille. Vai oliko sittenkin? Spekulaatiot semifinaalien tulosten fiksaamisesta vahvistuivat, kun Kari sai ripulin. Tuskin sattuma, sillä samaan aikaan Ruotsin Måns Zemmerlöwin suoli toimi mainiosti. Nyt Ruotsi on jälleen kerran purjehtimassa sekä viisuvoittoon että liki kolmen prosentin talouskasvuun.

Tilanne on nyt se, että Euroviisujen finaalissa nähdään Australia eikä Suomi. Miettikää sitä, kun kävelette tänään paikallisen Aussie Barin ohi keväisessä räntäsateessa. Miettikää pitkään ja hartaasti.

Lievittääksemme edes hiukan Euroviisujen tuskaa Sininen zeppeliini perttikurikoi kilpailijoidemme muoviset ja sliipatut esitykset. Jo riittää balladien kanssa vatulointi, nyt ryskää särökitara! Miten hyvät Euroviisut nämä olisivatkaan olleet (Ja mikä parasta kestäneet vain vajaat puoli tuntia):


Ruotsi: Aina mun pitää vaihtaa tulpat Carolan tuulikoneeseen
Norja: Aina mun pitää paeta Porttilaa
Ranska: Aina mun pitää filmata jatko-osa Emmanuellelle
Kreikka: Aina mun pitää lainata rahaa Arja Saijonmaalta
Italia: Aina mun pitää asua kolmekymppiseksi mutsin luona
FYROM: Aina mun pitää... hei siis mikä ihmeen maa tämä edes on?
Malta: Aina mun pitää asuttaa Samuli Edelmann
Venäjä: Aina mun pitää käydä Krimillä
Irlanti: Aina mun pitää lähettää Johnny Logan Euroviisuihin
Islanti: Aina mun pitää ampua valasta harppuunalla
Unkari: Aina mun pitää voittaa Suomi futiskarsinnoissa
Saksa: Aina mun pitää maksaa kaikki
Puola: Aina mun pitää olla v***u Euroviisujen finaalissakin Saksan vieressä

Lopetetaan tytöttely ja pojittelu

Tytöt tahtoo pitää hauskaa. Mutta pojat, miksi kiusaatte ja tuotatte vain harmin?

Tuskin oltiin Falunin mm-hiihtojen naisviestijoukkueemme tytöttelystä selvitty, kun jo paukahti päälle uusi äijäkohu. Parin viikon sisään olemme saaneet nauttia peräti kahdesta sovinismilta lemuavasta sotkusta. Ensin oli tapaus Metsä Group, ja sitten tuli Koffgate.

Koska Sininen zeppeliini vastustaa jyrkästi sukupuolisyrjintää, pyysimme toimiston tyttöämme keittämään kaffet ja päätimme herraporukassa kirjoittaa jotakin kaunista heikommasta astiasta ja puolustaa naistemme kunniaa. Meillä ja Metsä Groupilla kun ei ole näihin blogihommiin naisia otettu.

Korostamme, että emme Sinisessä zeppeliinissä hyväksy lainkaan, että tyttöys yhdistetään häviämiseen. Suomessahan häviämisestä tunnetaan sellaiset brändit kuin Leijonat, Huuhkajat, jatkosota, Jari-Matti Latvala, Nokia ja TPS. Jos jotakin, häviäminen kuuluu Suomessa tosimiehille. Kun suomalainen mies käy ottamassa kuokkaan, siinä palaa helposti Rovaniemi tai markka devalvoidaan.

Siksi sympaattisen Jevgeni Malkinin pukeminen ballerinan asuun oli Koffilta paitsi tyylivirhe, myös asiavirhe. Onneksi tähän asiaan puuttui nopeasti internet-kirjoittaja, joka valitettavasti sai päälleen valtavan nettilieteryöpyn. SZ suosittelee, että joku soittaisi noiden kommentoijien äideille ja kertoisi, mitä heidän poikansa maailmanlaajuisessa tietoverkossa oikein kirjoittelevat. Ympäri korvia ansaitsisivat, sanomme me! (Muutoin markkinahenkinen SZ ihailee ko. blogistin hankkimaa ilmaista some-julkisuutta firmansa tuotteelle.)

Toisin kuin tavallisissa joutavissa internet-kirjoituksissamme, annamme tässä SZ:n blogauksessa muutaman aidosti hyödyllisen neuvon tasa-arvon edistämiseksi Suomessa.

Ensimmäiseksi neuvomme välttämään termiä "neitikiekko" missään jääkiekkoon liittyvässä sisällöntuotannossa. Naisetkin pelaavat hokia, eikä se ole mitään "neitikiekkoa". Huomautamme samalla, että Sininen zeppeliini määritteli jo toissa vuonna "virkamieskiekon" vihapuheeksi.

Toinen neuvo: Ei pueta enää missään pilakuvissa raavaita miehiä ballerinoiksi, jookosta joo? Baletti on fyysisesti raakaa touhua, jossa harva meistä päärynävartaloista pärjäisi. Ainoa mies, johon ballerinan mekko kannattaa mielessään (tai mainostoimiston kuvakaappauksissa) yhdistää on arkkipiispa Desmond Tutu.

Kolmanneksi Sininen zeppeliini ehdottaa, ettei ketään enää tytöteltäisi eikä pojiteltaisi. Kuitenkin tulee vain sanomista. Helpoimmin tämä onnistuu, kun yksinkertaisesti lopetamme sanojen tyttö ja poika käytön kokonaan. Alla muutamia esimerkkejä tosielämän lauseista, jotka pienillä muutoksilla muuttuvat halveksunnasta aivan asialliseksi suomen kieleksi. Korvaavana sanana voidaan yleisesti käyttää ihmistä, mutta muutkin asiayhteyteen sopivat ilmaisut käyvät. Muutamia opastavia esimerkkejä:


EI NÄIN: Tyttö näki sillalta kuinka mustaa vesi oli alhaalla jossakin
VAAN NÄIN: Ihminen näki sillalta kuinka mustaa vesi oli alhaalla jossakin

EI NÄIN: "Lämsä, sä oot ihan poika vielä v***u hei!"
VAAN NÄIN: "Lämsä, sä oot ihan ihminen vielä v***u hei!"

EI NÄIN: Laala, laala tyttö kampaa märkää tukkaa, laala, laala, saunan jälkeen tytön iho tuoksuu orvokeille.
VAAN NÄIN: Laala, laala tasaveroinen työyhteisön jäsen kampaa märkää tukkaa, laala, laala, saunan jälkeen tasaveroisen työyhteisön jäsenen iho tuoksuu orvokeille.

EI NÄIN: Hei pojat, ei tätä sotaa näin käydä!
VAAN NÄIN: Hei asevelvolliset, ei tätä sotaa näin käydä!

EI NÄIN: Poika saunoo, meidän poika on tullut kotiin!
VAAN NÄIN: Pokaali saunoo, meidän Kanada-malja on tullut kotiin.

EI NÄIN: "Tyttö tuli!"
VAAN NÄIN: "Ihmislapsi tuli, eikä isovanhemmille kerrota onko hän [piiip] vai [piiip]. Siksi puimme hänet metsänvihreisiin vaatteisiin."

EI NÄIN: Hän, sai mut laulamaan hän, yön kuningatar hän
VAAN NÄIN: Hen, sai mut laulamaan hen, yön kuninkaallinen hen.

EI NÄIN: Isän, pojan ja pyhän hengen nimeen.
VAAN NÄIN: Sukupuolineutraalin vanhemman, ihmisen ja pyhän hengen nimeen.

EIKÄ AINAKAAN NÄIN: Tytöt tykkää, tytöt ty-ty-tytöt tykkää tytöt, ty-ty-tytöt tykkää tytöt, tytöt tykkää, ty-ty-tytöt tykkää, tytöt tykkää. Tytöt tykkää pojista ja pojat tykkää tytöistä. Vaik' tytöt välil' esittää et ei niit' muka kiinnosta. Tytöt tykkää pojista ja pojat tykkää tytöistä. Vaik' tytöt välil' esittää et ei niit' muka kiinnosta.
ELIKKÄS TOSISSAAN NÄIN: Ihmiset tykkää, Ihmiset ih-ih-ihmiset tykkää ihmiset, ih-ih-ihmiset tykkää ihmiset, ihmiset tykkää, ih-ih-ihmiset, ihmiset tykkää. Ihmiset tykkää ihmisistä ja ihmiset tykkää ihmisistä. Vaik' ihmiset välil' esittää et ei niit' muka kiinnosta. Ihmiset tykkää ihmisistä ja ihmiset tykkää ihmisistä. Vaik' ihmiset välil' esittää et ei niit' muka kiinnosta.