12. marraskuuta 2015

Jos kauneus on kuitenkin olemassa

Ismo Alanko sanoi joskus, että lauluja voi tehdä vain kahdesta aiheesta, rakkaudesta ja kuolemasta.

Uusi Ismo Kullevo Alanko kertoo ehdottomasti ensimmäisestä. Se on Alangon mittapuulla pienieleinen, melkein ujo albumi, mikä ei tee siitä millään lailla vähäpätöistä. Päinvastoin.

Alanko on himmentänyt maneerejaan, ja tulokset ovat kautta linjan onnistuneita. Hän laulaa aiempaa herkemmin ja moniulotteisemmin, kappaleiden sovitukset ovat hienovireisiä ja Alangon teksteissä toistuvat halpahintaiset alatyylisyydet (lähes) loistavat poissaolollaan.

Ismo Kullervo Alangolla rakkaus tarkoittaa kauneutta tai kauneuden kaipuuta. Siksikin vähemmän on enemmän. Tai kuten Alanko laulaa ehkä parhaassa laulussaan Lokaa ja kuita: "Jos kauneus on kuitenkin olemassa / on katsottava tarkkaan ja kumarruttava / sillä kauneus on pientä ja matalaa." Tämän levyn laulujen nyansseihin pitää keskittyä, on mentävä lähelle, odotettava. Albumin eittämättömiä kruununjalokiviä ovat kaihoisista kaihoisin Lintuperspektiivi, vinksahtanut demari-iskelmä Liikemies sekä ankara, itsensä ympärille kiertyvä Haudankaivaja.

"Freeshin oloinen" Ismo Kullervo Alanko on ensimmäinen Alangon 2000-luvun levyistä, jota voi varauksettomasti suositella muillekin kuin valmisfaneille. Kunnia kuuluu varmasti suurelta osin orkesterille, joka on Alangon soolouran parhaita. Näin kokoonpanon keväällä eräällä katu-uskottavalla länsisuomalaisella klubilla. Yhtyeen sointi on leikkisä, hengittävä ja tiivis. Se on yhtä aikaa kevyt ja syvä kuin ihmisen hengitys saunan jälkeen keväisellä terassilla. Ennen kaikkea Ismo Kullervo Alanko huokuu poikkeuksellista lämpöä, jota (tarkoituksellisestikin) puuttuu monilta Alangon albumeilta.

Todistan, että Ismo Kullervo Alanko nousee aivan sinne Alangon soolotuotannon kirkkaimpaan kärkeen. Kovia sanoja, tiedän. Ei se ihan Kun Suomi putos puusta tai Taiteilijaelämää ole, mutta sellaisia osumia nyt ei satu ylipäätään juuri kenellekään. Jos vertailua pitää (ja pitää!) tehdä, Ismo Kullervo Alanko muistuttaa paljon Alangon Irti-levyä vuodelta 1996. Albumilla taitaa olla peräti täsmälleen samoja ysärisyntsan pörinöitäkin! Se on muutenkin ihanan vanhanaikainen levy, noin 40 minuuttia hunajaista populaarimusiikkia. Tavastialla tavataan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti