Hävetkää, pörröiset ja pörriäiset!

Kesän koittaessa suomalainen kaipaa omaa rauhaa. Koko pitkän talven häntä ovat häirinneet niin työtoverit, naapurit kuin ulkomaalaiset päättymättömällä ulinallaan milloin mistäkin asiasta.

Mutta kun kesä vihdoin saapuu Pohjolaan, suomalainen saa vetäytyä luonnon helmaan ja hiljentyä ajatuksiinsa. Tai niinhän sitä luulisi.

Valitettavasti maamme eläimet ovat pääosin täysiä mulkkuja. Kaiken sorttista surraajaa ja vorraajaa on joka niemennokka ja lettosuo täynnä. Tämä on kaikelle allergisen Sinisen zeppeliinin avoin kirje maamme pörröisille ja pörriäisille: Hävetkää!


Aloitetaan linnuista eli "liskoista höyhenillä". Maailmassa elää vain kaksi kivaa lintua, sorsa ja pöllö. (Pingviinikin on kiva, mutta onko se lintu lainkaan? Onko se todella?)

Pahimmat kaikista ovat tietenkin matulinnut kanadanhanhi ja valkoposkihanhi. Niillä on vissiin joku ero, mutta who the fuck cares. Hanhista SZ on kirjoittanut aiemmin tyhjentävässä ylioppilasvalioesseessään Jos valkoposkihanhi olisi tapahtuma, se olisi kaljakellunta.  Lisään tähän ainoastaan, että sen, joka on luvannut suojella hanhia, pitäisi myös kerätä heidän kakkansa pois.

Entäs joutsenet! "Oi oppi ottakaa te joutsenista, ne lähtee syksyin, palaa keväisin", painija Eino Leino (1891–1986) kirjoitti. FAKE NEWS, sillä joutsenista ei todellakaan ole esikuvaksi kenellekään. Joutsenet ovat kärttyisiä sihisijöitä, jotka käyvät terävällä nokallaan kopauttelemassa taaperoita nurin lastenaltaalla. Pieni, muutaman vuoden metsästys tekisi hyvää joutsenten ylipaisuneelle egolle. Oppisivat olemaan.

Ja lokit, miksi tungette toreille ja turuille? Onko pieneen mieleenne tullutkaan, että vietettyänne koko talven kaatopaikoilla kukaan ei kaipaa teitä liihottelemaan jätskipalleronsa päälle? Merimetsot, lopettakaa saarille paskominen ja lentäkää tiehenne. Muut metsot, teeret ja perus kiukkuiset koppelot, menkää itseenne.

Eipä ole nisäkkäissäkään kehumista. Kiimaiset hirvet kaivavat metsään kuoppia ja virtsaavat niihin. Onpa toooosi kiva sitten astua uusissa valkoisissa Adidaksen tennareissa sellaiseen! Luonto kohtelee armottoman tasapuolisesti niin lihansyöjää kuin vegetaristia: Karhut tonkivat grillikatoksessa Kabanossin jämiä, kun rusakot nakertavat avomaankurkut kasvimaalta. Pahin kaikista on tietenkin saimaannorppa, joka vie ensin kalat verkosta ja sitten viilentymässä olleet Lahden erikoisoluet katiskasta.

Hiljaisilla kyläteillä sudet hyökkäilevät tukevien uimakoululaisten päälle – susien tavanomaista ravintoa eli alakoululaisia nimittäin on huonosti saatavilla opettajien kahden kuukauden kesälomien aikana.

Ja kuulemma Itä-Suomessa liikkuu edelleen leijona. Se on luultavasti Suomen ainoa nisäkäs, jota itäsuomalaiset eivät ole saaneet salakaadettua. Luulisi, että nimenomaan afrikkalainen leijona yllättyisi päälleajavista moottorikelkoista.

Suomen luonnossa ei koskaan tiedä, missä vaara piilee. Kun soutelee mielitiettynsä kanssa piknikille Säpin saareen, niin yhtäkkiä 30-kiloinen porilainen mufloni puskee sinut ja juuri avaamasi roseeviinin nurin. Toisinaan eläimen vauhkoontumiseen riittää pienempikin ärsyke. Valkohäntäkaurisoletettu triggeröityy ja aloittaa vihaisen somekampanjan, jos sitä erehtyy kutsumaan valkohäntäpeuraksi. Mikä peura-slurri!

Erityisen inhottavaa on kuitenkin se, että eläimissä on vaikka mitä ällöpöpöjä. Suomen elukat ovat niin tautisia, että pesutuvan lääkekaapissa pitää olla kylmälaukullinen antibiootteja. Vajassa pesivistä myyristä saa myyräkuumeen, kapisesta ketusta syyhyn ja supikoirista vesikauhun. Kyyn puremasta seuraa varpaaseen kuolio, ja punkit levittävät borrelioosia ja aivokuumetta.

Edes omassa mökissään mies ei saa rauhassa katsoa VHS-nauhalta vähämaalisia Italian mm-jalkapallokisoja vuodelta 1990. Minkit tekevät pesiään talon sokkeliin ja lepakot vintille. Ulosteita on kaikkialla PAITSI luonnossa. Orava juoksee yötä myöten saderännissä, ja harakat pomppivat katolla ennen kukonlaulua. Sisällä kissankokoinen kiiltävä kärpänen pökeltää päin makuukammarin ikkunaa. Nuku siinä sitten.

Aamuvarhain pihalla huutaa vaskitsan pelästyttämä vaimo, joka ei ole viitsinyt meikata koko loman aikana, "koska ei maalla tarvitse laittautua". Ole siinä sitten suomalainen viriili kesämies, täynnä paiseita ja puremia, eikä rouvakaan heruttele. Ei sitä silti lavatansseihin kannata kesäheilaa lähteä vonkaamaan, sillä matkalla tiellä loikoilee kuitenkin resuinen porolauma, joka ei suostu väistämään milliäkään. Jumissa ollaan.

Loppukesästä mökkitonttiakaan ei voi enää myydä pois käypään hintaan, sillä Venäjältä käynyt puhuri on kuljettanut pihaan ämpärillisen liito-oravia. Siinä meni sitten se vähäinenkin rakennusoikeus! Poliisilla pitäisi olla käytössään poliisiliito-oravia – mikään ei nimittäin rauhoita tilannetta niin kuin liito-orava.

Eläinten vittumaisuus ei katso kokoa. Pienikin paarma haukkaa sentin ihmislihaa tuosta vain. Hyttyset tökkivät nilkat turvoksiin telttaa pystyttäessä. Ulkohuussissa niskaan tippuu lukkeja ja nukkumaan päästessä huomaa, että tukka kuhisee hirvikärpäsiä. Perhoset ovat periaatteessa ookoo, mutta ovatko ne sittenkin hiukan liian gay, vielä kun umpimielisessä maalaispitäjässä ollaan?

Eivät kalatkaan kivoja ole. Kuinka montaa syytöntä pikku pippeliä puraiseekaan hauki lietteisissä järvissämme joka kesä? Ei niistä kaloista oikein ruokaakaan saa: ahvenet ovat enimmäkseen pieniä ruotoja ja lahna maistuu mudalta. Särki ei kelpaa kissallekaan, jollekin hölmölle hipsterille sen voi kenties syöttää.


Että sellaista se on Suomen luonnossa. Kesän jälkeen ihminen iloitsee pikku pakkasesta, joka tappaa viimeisetkin kahvikuppia kiertävät, eksistentialistisesti ahdistuneet ampiaiset ja pakottaa sitkeimmänkin Kari Vepsä -(mies)fanin laittamaan paidan päälleen. Eläköön alkava pimeä vuodenaika.

PS. Sininen zeppeliini haluaa kiittää niitä eläimiä, joiden kanssa asiat ovat aina sujuneet. KIITOS kimalaiset, te maamme lauhkeat, pulskat pöristelijät!

Moderni helvetti

"Helvetti on toiset ihmiset", ranskalaisfilosofi Jean-Paul Sartre sanaili. Tasapuolisuuden nimissä: Toisten ihmisten mielestä Sartren ei olisi pitänyt huudella eksistentialismipäissään naapuripöytiin pariisilaisessa bistrossa. Suomalainen säveltäjä Jouni Hynynen puolestaan on kuvannut helvettiä umpiporvarilliseksi idylliksi sonetissaan Helvetistä itään.

Tunnetuimman helvettikuvauksen kirjoitti tietenkin firenzeläinen rakennusviraston virkamies Dante Alighieri 1300-luvun alussa. Jumalainen näytelmä kertoo Danten omasta kuolemanjälkeisestä matkasta helvetin ja kiirastulen läpi paratiisin kirkkauteen. Matkalla hän tapaa ihmisiä, jotka viruvat helvetin eri kerroksissa. Jumalainen näytelmä on tyylilajiltaan "allegorinen kuvaus" eli käytännössä vaivoin verhoiltua vittuilua aikalaisille.

Koska maailma näyttää menevän aika lailla päin helvettiä, eikä Jumalaista näytelmää ole päivitetty yli 700 vuoteen, Sininen zeppeliini päätti uudistaa eli freeshata helvettikuvauksen omaan aikaamme sopivaksi. Moderni helvetti, olkaa hyvä.

MODERNI HELVETTI

Tarina alkaa, kun Dante eksyy Ikeaan. Alun perin Dante oli hakemassa sieltä vain lakanoita, mutta huomaa pian ostaneensa koristetyynyjä ja laavalampun. Ikeassa harhaillessaan Dante kohtaa ihailemansa kirjailijan Kauko Röyhkän, joka rahan puutteessa lupaa opastaa Danten halki tuonpuoleisen aina paratiisin lippakioskille asti. Danten kertomuksessa helvetti on suppilomainen ja jaettu yhdeksään eri piiriin syntien vakavuuden mukaan. Helvetti muistuttaa lohduttomuudessaan Aku Louhimiehen elokuvaa.

Ennen helvetin portteja Dante saapuu helvetin esipiiriin, joka on täynnä tolkun ihmisiä, jotka eivät uskaltaneet olla sen enempää hyviä kuin pahojakaan. Helvetin porteilla tolkun ihmisiä pistelevät paarmat ja ampiaiset, ja juonikkaat imevät verta heidän kasvoistaan. Heistä ei pidä sen enempää äärioikeisto kuin punavihreä kuplakaan.

Helvetin ensimmäinen piiri eli limbo on paikka, jossa elävät hyveelliset mutta jumalattomat ihmiset. Tällaisia ovat vaikkapa merentutkija Jacques Cousteau, kirjailija Samuel Beckett, profeetta Elastinen ja vallankumoushipsteri Che Guevara. Heidän elonsa soljuu kohtalaisen mukavasti, mitä nyt Beckettin Sampsa välillä hermostuu Elastisen loppumattomaan flow'hun.

Helvetin toisessa piirissä viruvat kupeksijat ja töpeksijät. Täällä grillaantuvat hitaalla liekillä ovensuuhun juttelemaan jäävät, kolikoilla bussissa maksavat, lastenrattailla pyöröovissa kohkaavat, vesijumppaajat ja hedelmiensä punnituksen vasta kassalla muistavat. Sinne on sijoitettu lisäksi ne, jotka laittavat kinkun juuston alle voileivällä, erikoiskahvinsa kevytmaidolla tilaavat, Suomen jalkapallomaajoukkue, cokista muusta kuin tölkistä juovat ja kaikki Suomen Euroviisu-edustajat (pl. Anneli Saaristo ja Laila Kinnunen). Nämä elämäntunaroijat kiikkuvat katariinanpyörässä suurta särkyä kokien.

Helvetin kolmanteen piiriin joutuvat muromainoksissa ja vatsan hyvinvointiin liittyvissä mainoksissa esiintyvät ihmiset, fitness-gurut, ihmiset jotka käyttävät arkikielessä sanaa "wellness" ja kuntosaleilla täydessä meikissä punnertavat. Tänne on sijoitettu myös mentaalikoutsit ja elämäntapavalmentajat. Heidän kohtalonaan on kuunnella päivästä toiseen Leevi and the Leavingsin hittiä Sopivasti lihava samalla kun puolimetriset tuhatjalkaiset rouskuttavat hitaasti heidän lihaansa. He saavat syödäkseen pelkästään tyydyttynyttä rasvaa. Tynnyrikaupalla.

Helvetin neljäs piiri on varattu tyylittömille ihmisille. Sinne joutuvat jääkaapin oveen magneettitarroja kiinnittävät, legginssejä/megginssejä muualla kuin urheilemassa käyttävät, rockabillyä fanittavat, t-paidan housujen sisään tunkijat, pirkanmaalaiset, liekkitatuointeja ottaneet, Kaj Stenvallin ankkamaalauksia seinälleen ripustaneet, huumorimukeista kahvinsa juovat, nakukalentereita tekevät ja ostavat, Mamban / Kaija Koon / Kissin / Aerosmithin kuuntelijat, kissanäyttelyjen tuomarit sekä myöhempien aikojen Johnny Depp. Kaikkien näiden ihmispolojen rangaistuksena on osallistua tuotantokaudesta toiseen Nätti nakuna -ohjelmaan, jossa heitä arvostelevat julmin sanankääntein Temptations Island Suomi -kilpailijat.

Helvetin viides piiri varataan pelkästään videotaiteilijoille. Heidät pakotetaan syömään VHS-kasetin nauhaa samalla kun heille esitetään aamusta iltaan juonellisia, järkeenkäypiä elokuvia, joissa on asiallista dialogia ja mieltäylentävä loppu.

Helvetin kuudennessa piiriin on koottu jumalatonta meteliä pitävät. Tänne päätyvät mm. lätisijät, törkyturvat ja kiukkupussit. He joutuvat pitämään hikistä sidostesukkaa suussaan ja kerrankin kuuntelemaan muita. Tänne on pudotettu kaikki a cappella -yhtyeet, nettirasistit, brändimanagerit, radion aamujuontajat, Twitterin kiukkuiset nimimerkit, virkamieskiekosta puhuvat urheilutoimittajat, työntekijälähettiläät, yleisöyhöttäjät, kolmannen asteen feministit ja perulaiset katumuusikot. Tässä piirissä viestintäninjat viedään teilipyörään joka aamu ja heille luetaan Japanin kulttuurihistoriaa. Helvetin kuudennen piirin asukkien kauhistuttavana kohtalona on kuunnella (Arvi Lindin äänellä) tosiasioita maailmanmenosta.

Helvetin seitsemäs piiri on varattu tärkeilijöille ja turhanseisottajille. Täällä heitä viillellään tuoreilla retikan siivuilla ja upotetaan tulikuumaan rāmen-liemeen yhä uudestaan ja uudestaan. Sen jälkeen heidät pakotetaan harrastamaan squashia ilman ironista sävyä. Tänne päätyvät olut-aficionadot, ranskalaiset yhteiskuntatieteilijät, puolisonsa rahoilla downshiftaavat, polkupyöränsä osa osalta Italiasta tilaavat, sikariharrastajat, kaupunkiviljelijät ja ihmiset, jotka kutsuvat itseään make-it-häppenöijiksi julkisesti. Aniilinpunaista "magentaksi" kutsuvat saavat kaiken lisäksi joka päivä 100 raipaniskua.

Helvetin kahdeksas piiri jaetaan kymmeneen kuiluun. Sinne päätyvät: 1.Konmaristit 2. #Digitalistit 3. Käsitetaiteilijat 4. Natsit (pl. Pirkko Saisio) 5. Susien salametsästäjät 6. Enemmän emojiitä kuin oikeita sanoja käyttävät aikuiset ihmiset 7. Elämäkertamusikaalien käsikirjoittajat 8. Miesasiamiehet 9. Kaikki elektronista poppia soittavat duot 10. Akateemisen kirjakaupan verkkosivujen hakukoneen tekniset toteuttajat. Koko joukko viruu kosteissa ja tikkuisissa jalkapuissa pimeissä selleissään. Ohi kulkevat Image-lehden toimittajat piiskaavat ja seivästävät heitä tylpillä kepeillä yhä uudelleen ja uudelleen.

Yhdeksäs ja viimeinen piiri on muista piireistä poiketen jäätynyt piiri. Siellä lojuvat Pandoran lippaaseen jäänyt vetyperoksidipullo ja Terve järki. Kuilun pohjalla istuu Lucifer, paholainen itse. Hänet on tuomittu iankaikkisesti ylläpitämään nimimerkkien takaa maailman Facebook-kirppiksiä ja kirjoittamaan samalla Ylilautaan. Mikä pahinta, helvetin pohjalla on pahasti pätkivä wi-fi-verkko. Luciferin ympärillä pörräävät tuhannet ja taas tuhannet demonit: murrepakinoitsijat, huumoriblogaajat, nousuhumalaiset esseeistit ja ne, jotka ovat keksineet itselleen oman hästägin. Heidän hirvittävänä "elämänään" on pitää ikuisesti Paperi T:n lyriikoita syvämerkityksellisinä ja siteerata niitä ulkomuistista.

Meidän kaikkien pitäisi olla turkulaisia

Jokainen yhdeksäsluokkalainen saa maaliskuun alussa kirjan Meidän kaikkien pitäisi olla turkulaisia.

Teoksen tavoitteena on synnyttää monimuotoista keskustelua Turusta sekä turkulaisen oikeudesta olla oma itsensä. Kirjan toivotaan hälventävän ennakkoluuloja Turkua kohtaan ja tekevän näkyväksi Turkuun ja turkulaisuuteen kohdistuvaa moninaista ja usein piiloteltua sortoa.

Aivan ennenkuulumatonta hyväntahtoisen oppimateriaalin tarjoaminen koululaisille ei ole, sillä vuosikymmenten saatossa yhdeksäsluokkalaiset ovat saaneet muun muassa Katekismukset, nokkahuilut, yhden kappaleen edellissesongin Näkki-kondomeita, Agit Propin albumin sekä joukko-opin. Tosin kaikista niistä on seurannut vain rikkinäisiä koteja.

Meidän kaikkien pitäisi olla turkulaisia -pamfletin kustantavat Turun yliopiston vaikeatajuisuuden laitos ja pub Port Arthur. Opetushallitus on näyttänyt hankkeelle somepeukkua. Kirjan kirjoittaa pansiolainen pessimisti Antti Nylén-Beat, jolta on jostain syystä aiemmin julkaistu teokset Marko ja Miikka Kiprusoffin esseet (2004) sekä Varsinais-Suomen huoltovarmuutta käsittelevä Varaluistimien varaluistimet (2006). Nylén-Beat kieltäytyi Sinisen zeppeliinin haastattelusta, sillä SZ on ilmiselvästi valemedia.

Jos Meidän kaikkien pitäisi olla turkulaisia otetaan hyvin vastaan, siitä julkaistaan myöhemmin kansainväliset versiot. Suunnitteilla ovat ainakin ranskankielinen Je Suis Matti et Teppo ja italiaksi käännettävä Forza Italia, Portsa Finlandia.


Tiivistettynä turkulaisuus on ihmiskuntaystävällinen aatesuuntaus, joka haluaa purkaa kulttuurisia rakenteita ja tapoja, jotka asettavat suomalaiset epätasa-arvoiseen asemaan. Epätasa-arvoisuudella tarkoitetaan laajassa mielessä sitä, että ihminen joutuu elämään jossakin muualla kuin Turussa. Perimmältään turkulaisuus sisältää ajatuksen, että turkulaistamalla kaikki suomalaiset meistä tulisi parempi kansakunta. Turku haisee hyvälle.

Turkulaiseksi itseään kutsuva ihminen tavoittelee oikeudenmukaisuutta eli yrittää edistää turkulaisuuden leviämistä kaikin keinoin yhteiskunnassamme. Turkulainen haluaa jokaiseen pitäjään oman Pizzalinen. Turkulainen vie kuusankoskelaisen purjehtimaan aamuiselle Airistolle. Turkulainen lobbaa päättäjiä, että Turun ja Enontekiön välille rakennettaisiin hyperloop-linja valtion verorahoilla. Näin läpi Suomen pääsisi Turkuun vain muutamissa sekunneissa.
............................

Opetuskäyttöön tarkoitettu Meidän kaikkien pitäisi olla turkulaisia sisältää opettajalle napakoita vinkkejä siitä, miten hän voi luokassa pehmein keinoin turkulaistaa oppilaitaan.

Kotitaloustunnille kirjasta löytyy WG Wokin herkullisia kasvisruokareseptejä. Musiikintunnilla opettaja voi soittaa valmiin Spotify-soittolistan, jolla on pelkkää WHAM!:ia. Sillä jos turkulaisuus olisi yhtye, se olisi WHAM!. Tekstiilityössä opetellaan virkkaamaan Föri-patalappuja, ja teknisessä työssä kolvaamaan erilaisiin pintoihin Turun vaakuna. Matematiikan tunnilla lasketaan erityisesti siltojen lujuuslaskelmia.

Ilman porua Meidän kaikkien pitäisi olla turkulaisia -kirja ei kouluihin päätynyt. Esimerkiksi tamperelaiset ovat jo uhanneet jakaa ensi syksynä kaikille ysiluokkalaisille Ipan pipat.

Kirja sisältää useita kohtia, joista perus sisäsuomalaiset lipeäkalansyöjät ovat pahoittaneet mielensä. Ei tämä nyt ketään yllätä, sillä aiemmin maamme historiassa sisäsuomalaiset ovat kiukustuneet mm. maksuttomista heisimatolääkkeistä (1952), digi-tv:stä (2007) ja susista (1652– ). Sitä, mitä ei tunneta, usein pelätään.

Ennakkoon suurin kohu Meidän kaikkien pitäisi olla turkulaisia -kirjasta syntyi niistä kohdista, joissa halutaan tehdä näkyväksi turkulaisten kohtaamia sorron muotoja tässä jumalanhylkäämässä maassa.

Turkulaisena olemista uhkaa etenkin ns. toksinen tuusulalaisuus, jossa "normaaliksi suomalaisuudeksi" määritellään virttynyt mainos-t-paita, epäsiisti pujoparta ja ahdasmielisyys. Turkulaisten mielestä kaikkien tulisi saada rohkeasti käyttää Cap Hornin neuleita ja pinkkejä, tyköistuvia Lacosten pikeepaitoja. Turkulaisuus on näet upea juttu.

Kirja haastaa lukijaa myös miettimään kielessämme piileviä vähäeleisiä vääryyksien mekanismeja. Monille sisäsuomalaisille "b-munkki" on edelleen aivan käypä yleiskielen sana, mutta turkulainen tunnistaa sen pimeämmän merkityksen. "B-munkin" sijasta tulisikin käyttää neutraalia sanaa piispanmunkki.

Kirjassa väitetään, että maahamme tarvitaan turkuturvallisia tiloja, joissa turkulaiset voivat keskenään puhua heille tärkeistä asioista ilman, että viereisestä pöydästä joku Hankkija-lippispäinen äijänkäpy "huastelloo" veripalttuusta. Tai mistä ikinä aiheesta sisäsuomalaiset haluavatkin aina puhua turkulaisen päälle (syyskylvöt, kevätkylvöt, hallanvaara, risusavotta, männynkävyt, kuusenkävyt, pihkan kuivuminen....). Turkulaiset pitävät tärkeinä asioina etenkin Suurlähettiläiden musiikkia ja Miss Scandinavia -kilpailuja.

Monen teryleenipaitaa kiristänee sekin, että kirjassa vaaditaan Ylen alueuutisiin trigger warningeja eli ennakkovaroituksia järkyttävästä sisällöstä. Turkulainen kun järkyttyy helposti vaikkapa maakuntauutisista, joissa puhutaan Karjalan murretta. Tai jos Patakakkosessa näytetään suttuista arkistokuvaa Kymenlaakson ankarasta arjesta Jukka Kuoppamäen musiikin soidessa taustalla. Ylipäätään kaikenlainen kärsimys kauhistuttaa turkulaista, sillä Turkuun ei maailman pahuus ennä.

Joulurauhanpuristus 2 (Sisälttä selkket ohjet ihmiskunnal)

Huomenna, jos Jumal...

Jaa eimunt täsä mää ny ole! Suaran lähetyksen täst Arvinpuiston WG Wokist. Mä otin jälle numero 14. Hyvi pöperöi he kokka sopuhinta. Eikä eläimi o tapettu yhde yhtäkänt.

Mää tuli taas julistama perinteise vaihtoehtose joulurauha. Mä miättisi oike tosissani tosa Nurmisulosel kaffetelles, et mitä mä tänä vuan teil saarnasisi. Sit mä kekkasi, et mä kuitta ensi tämä vuade huanot uutise, sit hyvät uutise ja lopuks mä anna elämäohjei.

NIIN PAL KAIKKE.

Meil henkises pääkaupunkis bruukata sano, et elämä o se mitä tapahtu Heidekkeni ja Perttalan välis. (Ja se mikä tapahtus Lynis, jää Lyni –  mut siit toisel kertta.) Tänä vua tuntus kyl, et oltti kokona Perttalan päädys. Bowie kuali. Prince kuali. Coheni kuali. Muhammed Ali kuali. Oikeusvaltio kuali. Dylani kuali. Jaa et mitä sää sanosi? Tualt joku huru-ukko huutta naapuripöydäst et Dylani onki viäl henkis. Hänt ei o vaa näkyny missä.

Niinpal jengi kuali, et välil ku aamul heräs ni ekaks miätti et ketä mahta tänäpä heittä lusika nurkka. Ei sekä ihmise sialul eetwarttii tee. Hyvän pualen tiätty se, että Turu Sanoma oliva koko vuade tavallist paksumppi. No, vähä musta huumori tähä väli!

Yks allekirjottane hyvä kaveriki haudatti kesäl. Terve mies lähti suitsaitsukkela. Nämä o kuulkka vakavi paikkoi entisel Puuteri-nuarel. Sitä tuntte itteki olevas kualevaine, vaik o mite friskis kunnos ja rautta nouse penkist. Pitä ruvet syämä enemmä näit mifui ja tofui ja vähenttä sokrun käyttö. Et jättä parit piispanmunki välist ja teke vaik etunojapunnerruksi. Mut mittä joogihommi ei ruveta tekemä, semmone o okkultismi.

Et ittest pittä jokase hualehti. Ja olis kumminki kiva nähdä alkava juhlavuosi. Nimittäin reformaatiost tule kuluneks täydet 500 vuotta. Ja ei sunkka mikkä muu ko Turku o Suame aino reformaatiokaupunki! Jaa ette te sunkka luullu, et mää tarkottasi Suome 100-vuotiskekkerei. Juhlika sitä sit keskenänne 400 vuade pääst. Vähä mittasuhteit, hei!

EI MUT MIHI MÄ JÄI?

Muit ikävi uutissi oli et Lähi-idäs soditta ainava. Oikke tiädä et mitä he laittava sinne juamavetten ku aina pittä tapella. Ja kyl sitä turkulaisen tiätä, jos juamavette on jottai laitettu. Enne kraanavesi maistus joko ruumiilt tai ruastelt, mut nykysi se on paremppa. Toki allekirjottane taloute haeta kylpyvesiki Piispanristin lähtelt.

Ja sit o tämä Trumppi, oikke tiädä mitä uskaltas sano. Mää nii tykkäsi siit tummapaahtosemmast Barryst, mut tämä uus kaveri o kirkka oranssi ja puhu iha hullui. Mää näe kaikis ihmisis hyvä, jopa runosmäkeläisis, vaik he o järjestäe mulkku sakki. Mut täst Trumpist o vaikke sano mittä kiva.

Tavallas Trumpis o se sama vika ku kauhia mones tavallisessaki ihmises. Et miks olla kiukkusi ku ampiaise elokuu helttel? Ylipäätäs ihmise puhu toisilles ni rumasti. Ja moni viäl ilman länssmurret – se vaati jo silkka paha tahto. Ja tual internetis riitassi kaheleit vast onkki. Semmosi ku luuleva ite keskustelevas ja olevas kauhia moraalissi, mut oikesta he vaan solva toisi ja ol ylimiälissi muit kohta. Sen taki määki lopeti kaik somehommat jo viime kevän. Nykyä mä kattele netis vaa livekuva Turu Satamast. Rauhotta kummast, ku välil näke silkkiuikui.

Aina pittä käyttäyty sivistynest, se o meil turkulaisil jo äidinmaitos. Et sää missä Börssi pöheikö tiskilläkkä voi kui tahas mellasta. Sama se o siäl tiado valtatiälläki, minne moni o kyl lähteny mopoautol liikkel.

Mä näkisi nii, et liian monel o nakkimuki nuri. Niinku iha pysyväste. Enneaika jälkipelit pelatti Amarillos, ja kaikil jäi hyvä miäli illa päätteks vaik vähä närästiki aamul. Nykyä olla koko aja kiukkusi jostai, ain joko kutitta tai vihlo.

ET KYL MÄÄ VALLA IHMETTELE.

Mut ilosemppi asioihi. Allekirjottane hyvä ystävä saa muksu ens vuan. Siit mä ole kauhe ilone. Mut kuha nyt tulee nätti kakara eikä mikkä tyypillinen suamalaine rääpäl. Kukka ei tykkä rumist lapsist, oli ne omi tai muitte. Onneks ne o yleensä muitte. Mu oma kakarat näyttä ainakin suara ku josta saksalaisest muromainoksest. Tähä väli mä sano, et mul o pelkästä hyvi kokemuksi saksalaisist.

Tepsiki o kolmantten liikas. Mä e o nähny niin ilost Hantta Virta mone vuatte. Hymyile ko Naantalin aurinko.

Ja käykä vilkasemas vaik tilastokeskukse atk-sivuilt mite hianosti meil Suames kumminki mene. Siäl o piänel präntil isoi asioi. Emmä pal mittä tiädä, mu sen mä tiädä, et ei me ni köyhi olla, ettei me kettä voida autta. Et vähä solidaarisuut kehi, hei!

Itäharju Prismaa mä halun kans kehu. Levet käytävät ja kaik herkut käden ulottuvil ja ain saa kassatytölt hymyn. Mä melke väittäsi, et ihmine on onnellisimmillas Itäharjun Prismas. Mä sanosisi, et kaik rauhanneuvottelu pitäs käydä Prismas. Plus heil o hyvä tuaretiski. O fisu ja simpukka. Mun nuoruudes muute simpukkaravintoloist ei saanu simpukoit vaan benssa ja wiininleiket. Ja autopesu, jos oli menos hakema rouvakokelast Hirvesalost. Ei sinne rikkaitte resortti kehdannu kurvat pihaa likasel autol.

EI SUNKKA MUN JOTTAI VIISAIT PITÄNY SANO.

Jaa mää rupesi kuitenki juaruma vaik mä lupasi ittelleni et tänä vua mä pysy prikulleen asias. Mut tämmöst se on ku innostu omas asiassans. Seuraavaks tuleva sit selkket ohjet ihmiskunnal niinku mä kerta lupasi. Olettekste viäl fölis vai menittekste jo rusinaglögil?

Et täl kerta mu joulurauhanpuristus mene tämmöttis:

Hualehtika toisistanne niinku hualehtisitte omist kotiavaimistanne.
Käykä enemmä museois ja Kaskikses syämäs.
Tavakka torikaffel useammi.
Kävelkkä jokivart pitki ilma et nenä on kiinni älypuhelimes.
Kattelka kauneut ympärillän.
Olka kiitollissi kaikest mitä o. Kaikil o jottai kumminki.
Älkkä vihakka kettä tai mittä, paitsi semmosi takkei, mis vetoketju jää aina jumi.
Syäkä suklaat tai salmiakki riittäväst.
Menkä Ruissalo piknikil.
Bailakka Dynamos ainaki kerra vuodes.
Kiivekkä kaikil Turu seittemäl kukkulal kesäl. (Roomaki lasketa, jos ei Turku pääse.)
Pirauttaka toisillenne tai lähettäkä vaik postikortti jos ei niin jutut sil hetkel.
Rakastakka vähä enemmä noi yleisest.

Herranjumala, täsä melke liikuttu omist sanoist! Ei sekä mikkä terven merkki ole. Jaa ei mut nyt mä lähe hakema aladoobi viäl hallist. Ei joulu ol mittä ilma aladoobi. Ei sunkka täsä sit ihmeemppi, elos olla tämäki vuade jälkke.

Isänmaallinen ihminen

Isänmaallinen ihminen on parhaimmillaan (ilmaisen) mustikkaämpärin kanssa syksyisellä suomättäällä. Sillä onko kukaan koskaan tehnyt mitään pahaa ämpäri kädessä ja kumisaappaat jalassa? Ämpäri on isänmaallisen ihmisen paras ystävä.

Isänmaallinen ihminen etsii sopua, ei kopua. Hän rakentaa talon, ei polta sellaista. Isänmaallisessa ihmisessä on hiukan insinöörin vikaa.

Isänmaallinen ihminen uskoo demokratiaan ja Bacimyciniin. Hän uskoo mahdollisuuksien tasa-arvoon ja salmiakkiin. Isänmaallinen ihminen antaa muiden uskoa mihin haluavat, kunhan eivät soittele ovikelloa tai heittele pommeja sen takia. 

Isänmaallinen ihminen pitää aina heikomman puolta. Isänmaallinen ihminen ei kiusaa ketään paitsi Stalinia.

Isänmaallinen ihminen tietää, että jos me emme arvosta arvojamme, ei kukaan muukaan niitä arvosta.

Isänmaallinen ihminen kuuntelee ensin ja puhuu vasta sitten. Hän ei ole ensimmäiseksi huolissaan omasta sananvapaudestaan, vaan hänen kanssaan eri mieltä olevien sananvapaudesta. Isänmaalliselle ihmiselle oma sananvapaus ei tarkoita muiden ihmisten pelottelua hiljaiseksi. Isänmaallinen ihminen ei hyväksy väkivallalla ilkamointia missään muodossa.

Isänmaallinen ihminen laulaa Katri Helenaa toukokuisessa koivikossa. 

Isänmaallinen ihminen ei halua omia isänmaataan. Hän ymmärtää, että vallanpitäjiä kannattaa vaihtaa säännöllisesti.  Isänmaallinen ihminen etsii uusia ajatuksia ja ideoita, sillä hän tietää, että edessä päin on vain joko tulevaisuus tai umpeutuva latu. 

Isänmaallinen ihminen ei sekoita omien kalsariensa hajua isänmaallisuuden hajuun. Isänmaallinen ihminen ei helvetti vie kiukuttele koko ajan. Isänmaallinen ihminen ei odota, että kaikki lankeaa hänelle kuin Manulle illallinen.

Isänmaallinen ihminen puolustaa koko viisikolla ja pelaa uhrautuvasti heittäytymällä kiekon eteen. Isänmaallinen ihminen tekee tarvittaessa ilmaveivin, mutta kova rannelaukauskin kelpaa. Isänmaallinen ihminen ottaa paidan pois vasta kun loppusummeri on soinut, sillä paidan etukäteen pois ottaminen on ottelun jinksaamista. 

Isänmaallinen ihminen nostaa väittelyssä tyrmäämänsä vastustajan takaisin jaloilleen, eikä jää pilkkaamaan hävinnyttä. Isänmaallinen ihminen osaa myös itse hävitä. Hän tunnustaa tosiasiat, vaikka se kuinka kiukuttaisi. Sillä ihminen ei voi olla isänmaansa ystävä ilman todellisuudentajua. Moni on toki yrittänyt.

Isänmaallinen ihminen on tavallisesti aikas nynny, jos häntä vertaa Isistä vastaan taisteleviin kurdinaisiin. Siksi isänmaallinen ihminen ei uhoa kylänraitilla sotapuuhilla. Isänmaallinen ihminen rakastaa rauhaa. Omaa rauhaa ja muiden rauhaa.

Isänmaallinen ihminen ymmärtää, että isänmaassa on kyse ihmisistä. Ei prenikoista, pylväistä eikä byrokratioista. Isänmaallinen ihminen tykkää kaikennäköisistä ihmisistä, vaikka suhtautuukin pisamanaamaisiin terveellä epäilyksellä.  

Isänmaallinen ihminen ei vaikene vaikeistakaan asioista. Silloinkaan, kun niistä puhuminen tuntuu pelottavalta. Isänmaallinen ihminen tuntee velvollisuutta omista sanoistaan ja teoistaan.

Isänmaallinen ihminen vaatii, että kaikki tytöt saavat koulutuksen, sillä se on maailmanhistoriassa tehokkain keino nostaa isänmaa umpimudasta.

Isänmaallinen ihminen tekee pieniä isänmaallisia tekoja aina kun voi. Hän ei anna rasistin huutaa lapselle bussissa. Hän ei liity sotilasliittoon salaa, eikä käy neukkujen kanssa juhannussaunassa (pienellä juhannustaialla saa velivenäläisen kanssa käydä). Isänmaallinen ihminen ei koskaan huijaa, mutta jos tulee tilaisuus äänestää Britannian X Factorissa Saara Aaltoa, hän tekee sen.

Isänmaallinen haastaa kaiken sen, mitä tällaisissa juhlapuheissa puhutaan isänmaallisuudesta. Sillä ei ole olemassa yhtä oikeaa isänmaallisuutta. Isänmaallinen ihminen varoo nationalistisen käärmeöljyn myyjiä. 

Isänmaallinen ihminen voi olla, vaikka hänellä olisi hyvä työ tai ei työtä ollenkaan.

Isänmaallinen ihminen ei lankea ulkomaalaisiin hupsutuksiin, kuten kommunismiin, natsismiin tai teknomusiikkiin (pois lukien Technotronic). Isänmaallinen ihminen soittaa itsenäisyyspäivän juhlien viimeisenä biisinä Eppu Normaalin Roudan rutinaa. Isänmaallisella ihmisillä on taskussa puhdas Nessu odottamassa kappaleen jälkeistä tunnevyöryä. Sillä isänmaallinen ihminen on pohjimmiltaan herkkä.

Isänmaallinen ihminen menee hiljaiseksi, kun häneltä kysytään, mitä itsenäisyys hänelle merkitsee. Silloin isänmaallinen ihminen lainaa Pupu Tupunan isää: "Eiköhän se ole sitä, että meillä on ikioma Metsola, on heleät kesäyöt ja sininen taivas ja omat niityt. Talvella taas on lumiset  metsät ja keväällä välkkyvät hanget. Niitä me rakastamme. Välitämme toinen toisistamme ja puolustamme sitä, mikä meille kuuluu."

Helsingissä riehuvaa hirviötä harkitaan nähtävyydeksi

 

Helsingin päättäjät pähkäilevät, tulisiko kaupungissa mellastava jättiläishirviö surmata vai tehdä siitä matkailunähtävyys.

Parhaillaan 20-metrinen hirviö seisoo keskellä Etelärantaa ja popsii kitaansa torimyyjiä ja elinkeinoelämän vaikuttajia kuin kettukarkkeja. Välillä se haukkaa palan Palace-hotellista ja sylkee sen sitten kohti Katajanokan maailmanpyörää.

Helsingin pelastuslaitos myöntää, että tilanne vaikuttaa uhkaavalta, mutta muistuttaa, että näihin aikoihin vuodesta Helsingissä riehuu joka tapauksessa niin influenssa kuin kuokkavieraat.

Hirviö syntyi, kun Helsingin yliopiston tutkijat pudottivat vahingossa erään dosentin lemmikkigekon radioaktiiviseen booliin Kumpulan kampuksella tiistaina. Kemian laitoksen pikkujouluilla oli osuutta asiaan. Tutkijoiden mukaan inhimillisen erehdyksen perimmäinen syy kuitenkin se, että yliopistojen määrärahat ovat pudonneet vuoden 2009 tasolle. Tuota vuotta luonnehditaan usein "Suomen tieteen pimeäksi keskiajaksi". Tutkijakoulutettavia kuoli nälkään kuin kärpäsiä.
..........................

Hirviön 130 miljoonan euron vuosikuluista Helsingin kaupungin investointiosuus olisi enintään 80 miljoonaa euroa. Jäljelle jäävä osuus 50 miljoonaa euroa katettaisiin lainalla, jonka kustannuksista vastaisi Korkeasaaren eläintarha ja Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY. Lainan takaisi Wincapita. Lisäksi joukko yksityisiä sijoittajia on luvannut ostaa hirviölle yli 20 miljoonalla puruleluja paikallisesta Mustista ja Mirristä.

Helsingin kaupunginisien ja -äitien pitää lähipäivänä päättää, annetaanko hirviön jäädä kaupunkiin. Värikkäitä powerpoint-kalvoja tekevien konsulttien mukaan hirviö on vetovoimatekijä. Hirviöturismi on maailmalla nopeimmin kasvava matkailualan ilmiö. Rovaniemellä on Lordi, Gävlellä olkipukki, Fukushimassa ydinvoimala ja Syyrialla ISIS.

Puolestajapuhujat uskovat, että jännä hirviö houkuttelisi Helsinkiin jopa 500 000 matkailijaa vuodessa. Mikä parasta, jos hirviö syö näistä matkailijoista vaikkapa 50 000, kaupunki säästää merkittävän summan hirviön ruokakustannuksissa. Kannattajat sanovat, että jättiläismäinen hirviö olisi juuri sitä vaihtoehtoista ja luovaa kulttuuria, jota Helsinkiin on kaivattu. Aivan kuten länsimetron projektisuunnittelu.

Hirviön vastustajien mielestä on vastuutonta jättää valtavaa hirviötä kaupunkiin ilman varmuutta loppukustannuksista ja -tuloksesta. He vaativat kaupunkia selvittämään mitä tapahtuu, jos hirviö alkaa esimerkiksi vaatia enemmän kevyeen liikenteen väyliä tai kohtuuhintaista asumista.

Monet vastustajat sanovat, etteivät he vastusta kaupungissa riehuvaa hirviötä sinänsä, mutta hirviön tulisi olla suomalaista alkuperää. Tutkijat ovat jo luvanneet selvittää, voidaanko vaskitsa saada mutatoitua kotoperäiseksi hirviöksi näyttämällä sille Kalervo Palsan maalauksia. Toinen vaihtoehto olisi etsiä jostain Iku-Turso.

Vastustajia huolettaa sekin, tallaako uusin hirviö entiset hirviöt alleen. Siis kirjaimellisesti. Muistaako kukaan enää koululaisten kasvisruokapäivää? Miten käy Malmin ainoan luonnonvaraisen lentokentän? Eikö kukaan sittenkään puutu siihen, että Stockmannilla myydään yhä berliininmunkkeja, vaikka kyse on selvästi piispanmunkeista?

Vit***lun olemuksesta

Kaikille ihmisille voi vittuilla jonkin aikaa, joillekin ihmisillle voi vittuilla kaiken aikaa, mutta kaikille ihmisille ei voi vittuilla kaiken aikaa. Nämä Yhdysvaltain presidentin Abraham Lincolnin sanat kuulostavat tänään yhtä ajankohtaisilta kuin 150 vuotta sitten, jolloin hän sai paikallisesta Starbucksista tilauksensa nimellä "Eipram".

Vittuilusta on kirjoitettu asiaproosaa hämmästyttävän vähän verrattuna siihen, kuinka paljon ihmiskunta on historiansa aikana vittuillut ympäriinsä – vaikkapa vähemmistöille, delfiineille, turkulaisille ja oikeinkirjoitusvirheitä tehneille. Ihmiskunnan historia on vittuilun historiaa. Mennäänpä aivan alkulähteelle.

Sanotaan, että länsimainen vittuilu on vain alaviite Platonin vittuilussa. Platon oli kreikkalainen ikisinkku, joka pankrationin sijaan treenasi filosofiaa. Saihan Sartrekin sillä Simonensa. Kuuluisassa vittuiluopissaan Platon jakaa todellisuuden vittumaisuuden karkeasti kahtia. Platon esittää, että aistein havaitsemamme vittuilu on näennäistä, mutta vittuilun idea tosiolevainen.

Yksittäinen vittuilu on päiväperho, joka kuuluu havaintojen maailmaan. Se elää vain lyhyen hetken, haihtuakseen sitten historian usvaan. Kun nuhainen poliisiviranomainen aivastaa Johan Bäckmanin painokoneen lämpimään Suomen-passiin lenssupöpöjä, kyseessä on aistimaailmaamme kuuluva vittuilu. Kun tavallinen ihminen ("pahis") on eri mieltä kuin oikeamielinen ("hyvis") haluaisi, kyseessä on niin ikään havaintojen maailman vittuilu.

Maailmassa on siis olemassa yhtä aikaa miljoonia yksittäisiä vittuiluja: säilykepurkkien avausmekanismi, telinevoimistelu koululiikuntana, videotaide, muovihaarukat, kantelemusiikki, Facebookin julkaisuasetukset, Rosson salaattipöytä, paarmat ja niin edelleen.

Silti näiden ainutlaatuisten vittuilujen "takana" on Platonin mukaan tosivittuilu, vittumaisuuden idea. Emme ehkä rajallisina olentoina edes pysty kokonaan käsittämään tätä metatasoa. Eläinten nimikkopyhimys Franciscus Assisilainen sanoi viisaasti, että vain tarkkailemalla kissoja ymmärrämme todella, mistä vittuilussa on kyse. Kissahan on umpivittumainen eläin, se syö verkkareistasi resorinauhan ja oksentaa sen viikkoa myöhemmin kashmir-neuleellesi.

Mistä puhumme, kun puhumme vittuilusta?

Vittuilu on välittämistä. Jokainen joukkuelajeja harrastanut tietää, että todellinen joukkuehenki syntyy vasta kun sen jäsenet uskaltavat avoimesti vittuilla toisilleen. Elämänmittaiset ystävyyssuhteet rakentuvat ankaralle mutta perimmältään hyväntahtoiselle vittuilulle. Monet pitkät parisuhteet perustuvat pelkästään puolisoiden keskinäiselle vittuilulle, kuten omien isovanhempieni liki 60 vuotta kestänyt avioliitto. Lopussa taata oli umpikuuro ja mumman opaskoirakin sokea, mutta terävät tölväisyt pitivät heidät mieleltään virkeinä aina katkeraan loppuun saakka.

Mikään edellisistä ei tietenkään toimisi, ellei vittuilu perustuisi syvään yhteisymmärrykseen. Jo ranskalainen valistusfilosofi Jean-Jacques Rousseau muistutti, että suuren vittuilun mukana tulee suuri vastuu. Kun vittuilee, pitää hyväksyä vastavittuilu. Tämän ihmiselämän perus viisauden kun sosiaalisen median suupaltit ymmärtäisivät, niin meidän kaikkien olisi kevyt kulkea.


Vittuilu on henkilökohtaista. Kokonaisen kansanryhmän loukkaaminen on kuin dynamiittikalastusta – siihen pystyy kuka tahansa tukkaurvelo. Vittuilu sen sijaan vaatii osumatarkkuutta. Kun sinulle vittuillaan, tiedät, että sinä merkitset hänelle jotakin enemmän. Elokuvahistorian hellin ja samalla katkeransuloisin vittuilun laukoi tietysti Rhett Butler, joka Tuulen viemää -elokuvan lopussa jättää omahyväisen mutta ah niin ihanan Scarlett O'Haran. "Frankly my dear, I dont give a damn."


Vittuilu on älyllistä. Kuka ajattelee suuresti, myös vittuilee suuresti, saksalaisfilosofi Martin Heidegger totesi vaikuttavassa teoksessaan Silleen jättäminen (Gelassenheit, 1944–1945). Tämän takia luova luokka on aina ollut poikkeuksellisen vittumaista porukkaa. Älymystöhän on joukko ihmisiä, johon jokainen haluaa kuulua, mutta jonka kanssa kukaan ei halua viettää aikaa.

Oli miten oli, todelliseen vittuiluun kuuluu ilkeyden finesse, sivaltamisen sulokkuus. Siksi ei mikä tahansa ilkeämielinen lässytys tai äkäinen huutelu käy vittuilusta. Kun tunnettu ja samalla ainoa suomalainen esseeisti somettaa aamuyöstä "tissitissitissi" ollaan toki kotimaisen nykykirjallisuuden kovimmassa ytimessä, mutta kaukana mannermaisen vittuilun viehkeydestä. Sillä vittuilu viiltää, se hehkuu hengen pikimustaa pimeyttä. Uskallan väittää, että korkealaatuinen vittuilu on esteettinen kokemus niin esittäjälleen kuin vastaanottajalleen. "Vittuilu näyttää tarjoavan hämmästyttäviä nautintoja", Aristoteles kirjoitti teoksessaan Nikomakhoksen "etiikka".


Vittuilu on voimaannuttavaa. Martti Luther naulasi teesit kirkon oveen, Rosa Parks jäi istumaan paikalleen bussissa, tuntematon mies pysäytti panssarivaunut Tienanmenin aukiolla. Silkkaa vahvemmalle vittuilua. Vittuilu on pienen ihmisen keino näpäyttää suurempiaan. Vittuilu ei katso ikää, ihonväriä, varakkuutta tai hauiksen leveyttä. Mikä hienointa, vittuilu on täysin tasa-arvoista. Naisen vittuilu ei ole 80 senttiä vaan ihan koko euro, joskus jopa enemmän. Vittumaisuudessa ei ole lasikattoa.


Vittuilu on mahdollisuuksien taidetta. Jokainen meistä vittuilee omalla tavallaan, mutta jokaisen vittuilu on yhtä arvokas.

Introvertti piilovittuilee niin taitavasti, että sen kohteeksi joutunut huomaa vasta seuraavana aamuna herätessään, että hänen tyynynsä on värjäytynyt verestä ja häpeästä punaiseksi. Ekstrovertin avoin vittuilu ei sen sijaan jää keneltäkään huomaamatta aamuöisellä porilaisella nakkikioskilla (kaikki Porin murteella sanottu paitsi kuulostaa vittuilulta myös ON vittuilua). Työelämässä puhutaan nykyään rakentavasta palautteesta, mikä on moderni ilmaisu suoralle vittuilulle.

Suomessa sekoitetaan usein asiakaspalvelu ja vittuilu keskenään. Molemmissa on toki kyse ihmisen kohtaamisesta. Terveyskeskuksissa, takseissa, virastoissa ja remonttifirmojen kanssa saamme nauttia mitä värikkäämmästä vittuilusta.

Kirjallisuutemme ehkä kaunein vittuilu löytyy Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä. Ennen niin voimallisesti eläneet veljet on romaanin lopussa kesytetty uniseen keskiluokkaisuuteen, kuka jahtivoudiksi, kuka torppariksi. Vapaa ja tulisieluinen Venla passaa miestään ja synnyttää. He ovat kaikki kiinni sovinnaisuuden turpeessa. Alkuvoima on imetty heistä pois. Kertoja kuvaa tämän kuin korkealta ylhäältä katsellen – ja niin romaanihenkilöidensä kuin romaanin lukijoiden pikkuporvarillisuudelle täysillä vittuillen.

Länsimetro tuo pompulaböndehelvetin kotiovellemme

Ruoholahden metroaseman päässä on reikä, ovi miltei mahdottomaan.

Länsimetron avaaminen muistuttaa Donald Trumpin syntymää. Molemmissa tapauksissa suuri joukko vitivalkoisia ihmisiä odottaa, että milloinkohan pimeästä aukosta pilkottaisi jotain oranssia. Mutta eipä vain näy.

Olkaamme kiitollisia tilanteesta niin kauan kuin vielä voimme. Länsimetron valmistuminen näet merkitsee stadilaisen sivilisaatiomme vääjäämätöntä tuhoa.

Hiljattain saimme kuulla maalaisesta, joka matkusti pompulaböndehelvetistään Helsinkiin vain etsiäkseen... pompuloita. Kyse oli toki yksittäistapauksesta, mutta kun länsimetro alkaa liikennöidä, näitä pompuloijia lappaa Helsinkiin kymmeniä tuhansia päivässä. Päivässä! Sillä sielultaan espoolaiset ovat maaltamuuttajia, jotka haluaisivat edelleen asua maaseudun rauhassa, mutta ovat pakotettuja kaupunkimaisiin olosuhteisiin (KVG Espoon ruutukaava).

Hallitsematon maalaisten tulva ei voi olla vaikuttamatta Helsingin henkeen. Espoolaiset tuovat mukanaan kummia tapoja, joihin meidän helsinkiläisten pitää mukautua. Ravintolat muuttuvat pikkuhiljaa huonoiksi tex-mex-kuppiloiksi, jossa texiä edustaa ketsuppipurkki ja mexiä tabasco-pullo. Kohta me Helsingissäkin ripustamme ryijyjä seinille ja nikkaroimme puolipaneloinnit huoneisiin. Ostamme pirttikaluston "kyökkiin" ja alamme kutsua toisiamme isänniksi ja emänniksi. Me pompuloidumme.

Mutta me helsinkiläiset haluamme Helsingin näyttävän Helsingiltä, eikä miltään Suomen huutokauppakeisarin jaksolta.


Haluan kiittää kaikkia länsimetroprojektissa mukana olleita. Tiedän, että he ovat tehneet kaikkensa länsimetron viivästyttämiseksi. Nyt jäljellä on valitettavasti enää setelipinkkojen polttaminen työmaakopin pallogrillissä sekä vastuuhenkilöiden nimien tussaaminen mustaksi päätöspöytäkirjoista.

Minusta länsimetrohankkeen päällysmiehiin pitäisi suhtautua kuin Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäynneissä tuomittuihin. He ovat hiljaisia miehiä, jotka uhrautuivat puolestamme, helsinkiläisyyden puolesta. Lakki päästä ja Lomanin Teuvon Helsinki City Boy soimaan! 

Vitkuttelu länsimetron kanssa oli viimeinen epätoivoinen keino pitää pikkuporvarilliset rivitalorilluttelijat poissa Helsingin yöelämästä. Metrolla espoolaiset pääsevät suoraan Kaikuun, ne änkeävät Teurastamon Tinderiin. Ja ne tulevat sotkemaan mielenosoituksemme, jossa vaadimme törkykasojen ja huumeruiskupinojen säilyttämistä kaupunkikulttuurina.

Ties vaikka jo ensi kesänä Mattolaiturilla soi Arttu Wiskari! Mutta espoolaisten demonit kuuluvat espoolaisille, ei niitä kaivata tänne Helsinkiin. Pelkään, ettei Lihamyrskyn albumeja kuule enää edes steissillä. Ilo on mennyt helsinkiläisenä olemisesta.


Sydänten ylipormestari Raimo Ilaskivi kysyi Natsa-klubilla vuonna 1976 pitämässään pyjamantaskupuheessaan, että mistä me puhumme, kun puhumme helsinkiläisyydestä?

Me puhumme mainostoimistoihin tuoduista piskeistä, me puhumme sushiburritoista lounaaksi ja kuohuviinistä perjantain palsussa. Me puhumme City-lehdestä, jossa Jaana Rinne haastattelee huonolla suomen kielellä Sam Inkistä Kaisaniemen metroaseman loisteputkien alla. Kun puhumme Helsingistä, puhumme Hantta Krausen hammaskorun välkehdinnästä Suvilahden yössä.

Ei Kerma, Soda tai Nylon Club löyhkännyt maalaisten bilehielle, se tuoksui Punavuoren bilehileille. Klubimeno syntyi Kuliksen kaunottarista ja itämetron irrottelijoista. Ei espoolainen voi koskaan ymmärtää, minkälainen chilli buugi Einstein-a-go-go -klubilla joskus olikaan! Sillä Espoo on paikka, jonne parhaassa iässä olevat ihmiset menevät kuolemaan ja/tai Ikeaan.

Me helsinkiläiset haluamme pitää Stadin Stadina. Emmekö me siksi maksa neukkukuutioistamme järjetöntä ylihintaa? Emmekö siksi äänestä vihreitä valtuustoon, että kaikki motorisoitu liikkuminen tehtäisiin ylipäätään vaikeaksi? Emmekö me siksi väitä kuuntelevamme Radio Helsingin paskalistaa, vaikka kaikki tietävät, että koko Radio Helsingin soittolista on paska listaa?

Tuota kaikkea on helsinkiläisyys, ja sitä te pienemmän kulutusluoton ihmiset ette vain snaijaa eli bonjaa. Länsimetro vie meiltä omintakeisuutemme, se vie metropolifiilikset.


Entä ajatteleeko kukaan itämetroa! Itämetrossa on joskus raffii skenee ja kaikenlaista spedee, mutta se tekee siitä aidon. Itämetro on elämänmakuinen eli kusenhajuinen. Kuka kaipaa steriiliä länsimetroa, joka on täynnä unohtuneita Lacoste-neuleita ja sulavia pakastekatkarapuja? Kuka nuori metroseksuaalikomistus haluaa kesken kotimatkaa tuntea seksuaalisesti turhautuneen mankkaalaisäidin kädet takapuolellaan?

Itämetro on itämetro ja länsimetro on länsimetro, eivätkä ne koskaan kohtaa. Ja niin sen pitäisi ollakin. Idän pöhinää ei voi tuoda, eikä sitä voi pölliä.

Ajatelkaa, mitä kaikkea olisimme saaneetkaan reippaalla miljardilla, joka nyt on käytetty länsimetroon? Ainakin pienen kolmion Kalasatamasta ja koko pöydälle artesaanioluet Erottajan Bier Bieristä.

Näin Helsingin historiallisena kohtalonhetkenä muistutan: Helsinkiläinen, pidä Helsinki iistinä. Te muut voitte pitää pompulaböndehelvettinne.

Pelkäätkö sinäkin pellejä?

Maailman pelottavimpia asioita ovat klovnit, vatsastapuhujien nuket ja viktoriaanisiin mekkoihin pukeutuneet kaksossisarukset.

Olen itse kärsinyt keskivaikeasta klovnipelosta aina 1980-luvun lopulta asti, jolloin Pelle Hermanni yhtäkkiä sanoi nimeni Saloran television sisältä ja tuijotti minua pistävästi silmiin. Ole siinä sitten yökastelematta vuodet 1988–1991. Onneksi aikuisiällä klovnikammoni on pysynyt kurissa McDonaldseja ja kiertäviä tivoleita välttelemällä.

Mutta nyt maailmalta kantautuu uutisia ihmisiä säikyttelevistä pelleistä, jotka ilmestyvät kuin tyhjästä ja katoavat takaisin pimeyteen. Suomen ensimmäiset havainnot uhkaavista pelleistä tehtiin eilen Tuusulassa.

Syytän klovniepidemiasta leikkimielisiä ihmisiä, sillä mitä muuta klovnien harrastama säikyttely on kuin leikkimielisyyden ääri-ilmiö? Jo vuosi sitten Sininen zeppeliini kirjoitti arjen pelleilijöistä, jotka ahdistelevat normaaleja ihmisiä työpaikoilla ja vapaa-ajalla. Nyt leikkimielisyydellä leikittely on lähtenyt sitten lapasesta. Jokaisen pelillistämisen päässä seisoo lopulta klovni astalo kädessään. Että kiitos yhteisömanagerit ja toimintaterapeutit, kiitos todella paljon!
......................

Uutiset vaanivista klovneista ovat heikentäneet elämänlaatuani tuntuvasti. Kauppareissuni ja lemmikkihillerini ulkoiluttaminen ovat muuttuneet piinaavaksi kauhuksi. En uskalla hakea autoani pysäköintihallista, jääköön sinne kevääseen asti. Iltaisin harjaan hampaat silmät kiinni, sillä pelkään, että yhtäkkiä peiliin katsoessani huomaan takanani seisovan klovnin. (Näin minulle itse asiassa kerran kävikin Linnanmäen miestenvessassa.) Vintille tai lenkkipolulle en lähde enää koskaan. Valmistamani omenahillot saavat kerätä hometta maakellarissa. Sillä missä tahansa saattaa lymytä pelottava pelle.

Tiedän, etten ole ongelmani kanssa yksin. Suomessa on luultavasti kymmeniä tuhansia kaltaisiani, jotka häpeillen kärsivät klovnipelostaan. Haluankin siksi näin avoimesti nimimerkin takaa kertoa omasta selviytymistaistostani.

Pyydän tällä avoimella kirjeellä tunnustusta ja hyväksyntää meille pellepelkoisille. Vaadin, että terveysviranomaiset ottavat klovnipelon eli koulrofobian vihdoin tosissaan. Meitä koulrofoobikkoja hyppyytetään luukulta toiselle ja ongelmiamme vähätellään. Erityisen pahalta tuntuu, kun ihmiset sanovat, että klovnipelon taustalta löytyy muita tunne-elämän selvittämättömiä ongelmia. Ei löydy, klovnit vain ovat hemmetin pelottavia!

Annan esimerkin omasta elämästäni jatkuvan, kasaantuvan pellepelon kanssa. Olen toistuvasti ilmoittanut lyhyen sairaspoissaoloni syyksi näkemäni klovnin, mutta työterveyslääkäri ei suostu kirjoittamaan minulle sen enempää hermolomaa kuin lääkkeitä. Kunnon mömmöjen sijasta lääkäri suositteli minulle siedätysmenetelmää eli että kävisin Sirkus Sariolassa säännöllisesti. Mutta en minä ole mikään Batman, en minä pärjää ilkeille klovneille.

Pellepelkoisille nauramisen pitää loppua viimeistään nyt, ennen hallitsematonta klovnitulvaa. Keskitytään sen sijaan ongelman alkusyyhyn eli klovneihin. Nämä virnistelevät talkkinaamat on pantava kuriin, oli kyseessä sitten harlekiini, miimikko, hovinarri tai perus sirkuspelle.

Ehdotan, että viranomaiset vastuuttavat klovniasiat. En tiedä, kuuluuko klovnien valvonta nykyisellään sisäasiainministeriölle vai työ- ja elinkeinoministeriölle. Toiseksi poliisilla tulee olla riittävät resurssit ja valtuudet ottaa kiinni maassamme luvattomasti pelleilevät ihmiset.

Lisäksi viranomaisten tulisi välittömästi ryhtyä seuraaviin toimiin kansalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi ja klovniepidemian lopettamiseksi:

 

• Kiertävät tivolitsuljetaan 
• Nenäpäivä lopetetaan
• Pellehyppykisat kielletään tai vaihtoehtoisesti uima-altaat tyhjennetään
• Kaikki Yön Varietee-albumit poltetaan
• Naamiaisasuliikkeiden pukuvalikoima muutetaan luvanvaraiseksi ja tarkkaan valvotuksi
• Jokaiseen klovniasuun lisätään numero klovnin tunnistamisen helpottamiseksi
• Pellettiä aletaan kutsua polttobriketiksi
• Pelle Miljoonan nimi muutetaan Petri Samuli Tiiliksi

Uskon, että näillä toimilla Suomi säästyy vakavalta pelleilyltä, ja me aivan tavalliset klovneja pelkäävät ihmiset uskallamme taas liikkua kaduillamme. Lopuksi haluan sanoa teille muille pellepelkoisille, että kertokaa rohkeasti vaivastanne läheisillenne. Puhuminen pelleistä helpottaa. Häpeilemisen aika on ohi.

Poika ei enää sauno, mutta Kanada-malja saa saunoa

Suomen jääkiekkoliitto julkaisi tänään ohjekirjan Jääkiekko on taitolaji, jossa se neuvoo lätkäjätkiäoletettuja välttämään "Poika"-ilmaisua Kanada-maljasta.

Kanada-malja on jääkiekon SM-liigan kiertopalkinto, jonka lajin Suomen mestari saa joka kevät kolhittavakseen. (Kanada-malja itse toivoo, ettei siitä käytettäisi halventavaa ilmaisua kiertopalkinto.)

Jääkiekkoliitto linjaa, että jatkossa lajin piirissä poika-sanan tilalla tulisi käyttää joko henkilön erisnimeä tai sanaa Kanada. Vastaisuudessa esimerkiksi joukkueen mestaruusjuhlissa ei soitettaisi Poika saunoo -biisiä, vaan sen tilalla kuultaisiin Saravon Pekka, Pekka, Pekka, Pekka, Pekka, Pekkaa. Pekka Saravo on tapparaoletettu pelaaja, joka viihtyy myös Diskos.

Ohjekirjan on laatinut Jääkiekkoliiton kielikurinpitotoimikunta, jossa istuu maamme jääkiekkoilun arvostetuimpia kielipoliiseja. Jääkiekossa nimityksellä kielipoliisi (englanniksi political correctness enforcer tai goon) tarkoitetaan pelaajaa, joka haastaa tappeluihin kielivirheitä tehneitä vastustajan pelaajia. Joukkueen kielipoliisin tehtävänä on usein suojella joukkueensa parasta kynäilijää tai taklata vastustajan ahkerin twiittaaja pois pelistä.

Ohjekirja sisältää useita oivallisia, tosielämästä napattuja käytännön vinkkejä neutraaliin ja ei-arvottavaan viestintään:

EI SIIS NÄIN:
"Poika lähti Kärppien kanssa baarikierrokselle"
VAAN NÄIN:
"Kanada-malja rysähti rajusti tanssilattialle Tapparan mestaruusbileissä"

EI SIIS NÄIN:
"Lämsä, Lämsä, jumalauta saat pataan vielä. Vitun pelle, hei. Lämsä hei, sä oot ihan vitun mieshuora saatana. Ota Hjallikselta poskeen, vittuu. Vittuu mikä jätkä hei. Lämsä, sä oot ihan poika vielä vittu hei.. Lämsä, sä oot aivan pelle."
VAAN NÄIN:
"Lämsä, Lämsä, jumalauta saat pataan vielä. Vitun pelle, hei. Lämsä hei, sä oot ihan vitun miesoletettuhuora saatana. Ota Hjallikselta poskeen, vittuu. Vittuu mikä jätkä hei. Lämsä, sä oot ihan Lämsä vielä vittu hei.. Lämsä, sä oot aivan pelle."

EI SIIS NÄIN:
"Tyttö pussasi poikaa"
VAAN NÄIN:
"Sara Sieppi tapasi Kanadan maajoukkueen"

EI SIIS NÄIN:
"Jääkiekkopiirien äijien äijä Hannu Jortikka on Torremolinoksessa "ihana" ja "lutunen"'
VAAN NÄIN:
"Tää o vaa jääkiakkoo, hei!"

Jääkiekkoliiton ohjekirja ei suinkaan ole lajissaan (sic!) ensimmäinen. Viime vuonna Suomen Iskelmälaulajien Keskusliitto (SIK) julkaisi pitkähkön oppaan sopimattomaksi katsotuista laulunnimistä tai -sanoituksista. Muun muassa Tyttö, sinä olet tähti on korjattu uusiin nuottivihkoihin muotoon Annikki, sinä olet Tähti. Annikki Tähteä pidettiin iskelmäoletettuna laulajana, joka kuitenkin levytti monipuolisesti mm. swingiä ja lattarityylistä musiikkia.

Nobel-voittaja: "Juusto kuuluu voileivän pohjalle"

Uunituore Nobel-voittaja Runar Holmström kritikoi voimakkaasti nykyistä voileipäajattelua, jossa juuston paikka on muka jossain muualla kuin pohjalla.

"Sanoohan sen jo terve järkikin, että tasaisena ja kitkaisena materiaalina juustosiivu luo perustan koko leivälle, sen tekstuurille ja karaktäärille. Juusto aina alimmaksi."

Suomalaisten tapaa laittaa kinkkusuikale heti levitteen päälle hän pitää epäluottamuslauseena ja halveksuntana voileipää kohtaan.

"Sitä on ollut ulkopuolisen hyvin vaikea ymmärtää", Holmström sanoo.

Holmström on maailman johtavia voileivän valmistamisen suutuntumaan ja sopimuskäytäntöihin perehtyneitä tutkijoita. Holmströmin tieteellisiä artikkeleita Efficient and Durable Decision Rules with Incomplete Information While Making a Sandwich (1983) ja Moral Hazard of Cheeses and Metwursts: What’s Fuckin' Right and What’s Fuckin' Wrong (2005) pidetään uraauurtavina kunnollisen voileivän tekemisen alalla.

Nobel-palkitun suomalaisen teoria antaa valaistusta ikuisuusongelmaan, miksi törmäämme kehnoihin voileipiin erilaisilla markkinoilla ja miksi ne ovat niin suuria. Palkintoperusteluissaan Nobel-komitea toteaa, että Runar Holmström ja hänen Nobel-kollegansa Joe Hart ovat luoneet arvokkaita teoreettisia työkaluja reaalimaailman voileipäsääntöjen ymmärtämiseksi.

Akateemisen uransa lisäksi Holmström, 67, on tehnyt itse liki 15 000 voileipää alusta loppuun. Nobelisti kertoo MIT-yliopiston sivuilla pitämässään Chez Runar -blogissa saaneensa parhaat ideansa yleensä kotinsa keittiössä hieman ennen Kahden keikkaa. "Jokin valo on siinä syttynyt, yleensä jääkaapin valo."

Suomen voileipätilannetta Holmström arvioi aiemmin tänä vuonna sanomalla, että leivästä luopuneiden on ollut hyvin hankala ymmärtää, miten vaikeaa oikeanlaisen voileivän valmistaminen on. Holmstömin mukaan Suomessa ei ole ymmärretty, kuinka heikossa kunnossa voileipäkulttuurimme on. Hän penää tiukempaa voikkarikuria ja kehottaa julkkiskokkeja loistamaan perinteisillä voileivillä. Tämän lisäksi voileipää pitäisi yksiselitteisesti kutsua voileiväksi eikä miksikään hemmetin sandwichiksi.

"Joustavuus ja paikallinen sopiminen ovat aiheuttaneet sen, että kotitalouksissa voileivälle laitetaan paprikaa tomaatin kanssa ja maksamakkaraa sivellään vaalealle leivälle. Ja juustosiivujen leikkaukset keittiöveitsellä ovat älyllinen loukkaus voileipäyhteisöä kohtaan! Juustosiivujen pitää olla ohuita, hyvin hyvin ohuita", Holmström analysoi.

Ikuisena optimistina Holmström kuitenkin uskoo, että suomalaiset osaaavat niin halutessaan edelleen tehdä kunnollisia voileipiä.

"Ei suomalaisessa voileiväntekokyvyssä ole mitään vikaa. Me olemme yhä sisukas kansa, mutta sisu on jäänyt tässä piittaamattomuuden jyrän alle", Holmström sanoo.

Holmström kehottaa Suomea kopioimaan parhaimmat voileipäideat naapureilta eli Saksasta, Tanskasta ja Ruotsista. "Erityisesti tanskalaisen smørrebrød-koulukunnan ajattelussa korostuvat laadukkaat raaka-aineet ja usko omaan tekemiseen."

Mutta millainen voileipä nobelistin itsensä mielestä on paras?

"Teoriani eivät ota kantaa siihen. Henkilökohtainen näkemykseni on, että voileivät ovat nykyisin liian monimutkaisia."

Hyvä kansallisruoka, parempi mieli

Suomalainen ruokakulttuuri on elmukelmuun kääritty kinkkusämpylä minibistrokärryssä, joka on jumissa vaunussa kolme.

Itsenäisyytemme satavuotisjuhlien kunniaksi suomalaiset äänestävät itselleen kansallisruoan. Ilmeisesti Aaken ja Sakun kesäkeittiön leikkaamattoman version kautta finalisteiksi valikoituivat pitsa, hernekeitto, ruisleipä, mämmi, kalakeitto, viili, karjalanpiirakka, mustikkapiirakka, paistetut muikut/silakat perunoilla, karjalanpaisti, graavi kala ja maksalaatikko.

Listalle mahtuu siis yksi italialainen ruoka sekä (vähintään) kaksi ruokaa, joita CIA käyttää kidutusmenetelmänä salaisissa vankiloissaan. Ajatelkaa, millaista on kärsiä tunti vesikidutusta ja saada sen jälkeen lounaalla eteensä maksalaatikkoa. Kidutuksesta tulikin mieleeni, että Mämmin yötä vietetään 6. huhtikuuta 2017. Sen hästägiksi tulee #maemminuuooee, mikä kuulostaa hämmentävän paljon ulvilalaiselta hätäpuhelunauhoitukselta.

Mutta jo riittää jaarittelu, Zepukka! Tyrmistyneenä ehdokasvalinnoista Suomen ainoa kolmen Michelin-tähden blogi Sininen zeppeliini julkaisee oman shortlistinsä Suomen kansallisruoaksi. Te lukijat voitte äänestää suosikkianne jakamalla tätä blogausta teurastamoilla, turkistarhoilla tai Facebookissa.

Villitaimenen mäti

Miksi kaikki uhanalainen maistuu pirun hyvältä? Tätä Zepukka ihmetteli sinivalaanpihviä mutustellessaan pittoreskissa reykjavikilaisessa 3 Frakkar -ravintolassa viime keväänä. Onneksi turkulainen ravintola Kaskis toi syyskuussa listalleen villitaimenen mädin, koska "mätihän on vasta pilke isätaimenen silmäkulmassa". (Oikeastaan maiti, mutta vitsistä olisi tullut liian vaikea.)

Nyhtökaura, härkis ja mifu

Armoitettuna foodiena Sininen zeppeliini haluaa suitsuttaa kuluvan vuoden kuumimpia einestrendejä eli nyhtökauraa, mifua ja härkistä. Hieman perustietoa niiden alkuperästä. Nyhtökaura on peräisin Imagen huhtikuun numerosta. Härkis tulee kantasanasta härkäpapu. Mifu on peräisin maidosta, joka on peräisin lehmästä, mikä puolestaan on peräisin keinosiementäjän pipetistä. Mifu on siis ikään kuin metatason lihatuote. Eläimestä on peräisin maidon lisäksi mm. juusto (vuohi), potenssilääke (poro) ja oksennuskarvapallerot (kissa).

Kaikki nämä mifut, tofut ja jufot (III) ovat lopulta vain lihankorvikkeita. Tästä voi päätellä, että kasvissyöjät ovat kaapissa olevia lihansyöjiä. Tasa-arvoinen ruokavalio kuuluu kuitenkin ihan kaikille, jopa sipsikaljavegaaneille ja muille oudoille vähemmistöille. EI vihispuheelle!

Punainen liha

Me kaikki pallogrillin ympärille kokoontuneet tosimiehet uskomme, että on aika palauttaa ekologisesti ja eettisesti kestämättömän lihantuotannon maine. Sininen zeppeliini on itse vannoutunut rypsipossuvegaani eli syö vain sianlihaa, jonka alkuperäinen omistaja (sika) on vegaani.

Lihateollisuus pitää eläimet poissa pahanteosta lukitsemalla ne sisätiloihin ja sirkkelöimällä ne sitten muun muassa metwurstiksi ja kassleriksi. Ja kuten suomalaiset ruokabloggarit tietävät, se on ihan eettisesti ookoo kunhan siitä saa niinku lahjakortin. Hitto, suomalainen ruokabloggari laittaa vaikka kissanpentuja tehosekoittimeen, kunhan blogauksen kuvassa on tarpeeksi lyhyt syväterävyys ja tulee klikkauksii sun blogiin.

Kanelipulla

Listalle on pakko nostaa myös kanelipulla, sillä fysiikan Nobel-palkinto voitettiin tänä vuonna tutkimalla kanelipullan, rinkelin ja pretzelin eroja. Ei näitä juttuja kuulkaa voi keksiä. Make kanelipulla great again!

Kyy

Hiljattain taivaallisten lihapatojen ääreen siirtynyt kokki Kolmonen valmisti Patakakkosen legendaarisessa jaksossa kyykäärmettä. Kyy on puhdasta lähiruokaa, jota löytyy niin rantakallioilta kuin mustikkasuolta. Sitä paitsi käärmestys on koko perheen kiva harrastus, kunhan poimimisessa pysyy tarkkana. Ensi vuoden hittiruoka tulee olemaan kyyburger! Huom: kyykäärmeen suomenruotsalainen serkku kangaskäärme on rauhoitettu.

Pettu

Pettu on se aito ja alkuperäinen raakaruoka. Suosittelen pettua erityisesti laihduttajille ja punaorvoille. Pettu sisältää paljon ravintokuitua ja terveellisiä aineita kuten flavonoideja, rautaa, mangaania ja sinkkiä. Innokkaimmat retro-foodiet suosivat keittiössään myös jarrua, tuota bromilla jatkettua kiiisseliä, jolla pidettiin sotamiehet säyseinä kotilomillakin. Kansa taisteli, naiset kertovat.

Hesen kerroshampurilainen

Vuonna 2016 mahtava amerikkalainen imperiumi McDonalds on valloittanut koko maailman. Koko maailmanko? Ei sentään, sillä pieni sisukas kylä Varsinais-Suomessa.... Niin, Hesburger on hampurilaisten Asterix! Eikä unohdeta Hesen maailmanpoliittista vakauttavaa vaikutusta: Kun Hese lähti Syyriasta, siellä puhkesi pian sisällissota. Hesen kerrosaterialla on paikka jokaisen suomalaisen sydämessä, sillä niin paljon hienoja asioita on tapahtunut Suomessa yömyöhäisen kerroshampurilaisen jälkeen. Nyt kaikki ylös ja yhtykää huutoon: "HESEN KASTIKE!"

Talvivaaran pohjavesi

Ei se nyt mitään Perrieriä ole, mutta sanonpahan vain, että Bull Mentula on hakenut palautusjuomansa Talvivaarasta viimeiset kaksi vuotta.

Ulla Appelsinin kirjoitukset

Näissä riittääkin pureskeltavaa. Appelsinin hämment... tarkoitan proosalliset esseet ovat journalismille mitä hunajamarinadi on broilerille. Ei suositella alle 12-vuotiaille tai raskaana oleville. Jos haluatte ymmärtää sanan ironia, kysykää Appelsinin kirjoitusten fanilta, milloin hän on viimeksi syönyt appelsiinin.

Hubbabubba-purukumi

Tulkaa takaisin te lapsuuteni veikeät Kaarina Hazardin näköiset purkka-cowboyt! 

Vaikeinta natsismissa on pyykinpesu

Natsismi on pitänyt pintansa kilpailussa ihmisten vapaa-ajasta, vaikka salibandy ja Pleikkari houkuttelevat taikapiiriinsä yhä suuremman osan ikäluokkiensa lahjakkaimmista nuorista.

Lyhyesti selitettynä natsismi on poliittinen aate, jossa itävaltalainen mies esiintyy saksalaisena miehenä, joka haluaa liittää Itävallan Saksaan. Siinä sivussa reippaat 40 miljoonaa ihmistä kuolee.

Harrastajamäärien pienentyessä myös kotimaisten natsien laatu on romahtanut. Nykyään kansallisen tason natsikärkeen riittää, että osaa piirtää hakaristin suht oikein. Se on tietysti sikäli kummaa, että Hitler oli kuvataiteilija.

Nyt natsismin ongelmiin on havahduttu jopa kansallissosialistien keskuudessa. Männäviikolla natsismin tulevaisuudesta huolestunut helsinkiläispariskunta Stig Heil ja Arja Laine perustivat Kumpulan Kylänatsit ry:n. Pariskunta haluaa luoda pääkaupunkiseudulle matalan kynnyksen paikkoja natsistiselle toiminnalle.

Sininen zeppeliini päättikin matkustaa ykkösen ratikalla Käpylään ja tunkea törröttävä karvamikrofoni natsiparin rohtuneille huulille.


Huomenta Stig Heil, mistä kumpujen yöstä kumpusi ajatuksenne perustaa asukastoimintaan perustuva natsijärjestö?
"Ajattelimme, että monissa suomalaisissa taloyhtiöissähän jo nykyisellään vaikuttaa vähintään yksi natsi. Naapurin vessan vetäminen klo 22 jälkeen tai lasten leikkiminen pihanurmikolla ovat monelle ahaa-elämyksiä, joissa hänen oma natsisminsa nousee pintaan."

Arja Laine, natseilla tuntuu olevan kovasti ikävä maine. Mitä Käpylän Kylänatsit aikoo tehdä natsien brändin parantamiseksi?
"Käsi pystyyn – siis kuvainnollisesti! – joka ei joskus tuntenut ennakkoluuloja? En sano, etteikö natsien imago olisi osin oikeutettu, onhan tässä ollut 1900-luvullakin kaikenlaista. Ja tuo meidän Stig saattaa vaikuttaa pelottavalta väkivaltaisia huutoja megafoniin karjuessaan, mutta hänen sydämensä on puhdasta natsikultaa. Siksi toivoisin, että ihmiset tulisivat avoimin mielin kysymään natsismista."

Mitä sitten pidätte suurimpana ennakkoluulona natsismista?
"Ehkä se, että kun sanoo olevansa natsi, niin ihmiset eivät sitten huomaa enää mitään muuta asiaa ihmisessä. Pitäisi nähdä se ihminen sieltä kansallissosialismin takaa. Suurimman osan aikaa natsi tekee kuitenkin ihan tavallisia asioita, käy kaupassa, vihaa ja mainitsinko jo vihaamisen? Natsin arki on aika tyypillistä äärioikeistolaisen arkea huolineen ja murhineen."

Pidättekö natsismia ääriajatteluna?

"En tietenkään! Maailmassa on paljon kahelimpia ideologioita kuten se, että aikuinen ihminen tarvitsisi päivittäin maitoa tai että ydinvoiman rakentaminen olisi kannattava bisnes omillaan."

Stig Heil, mikä on mielestänne parasta natsismissa?
"Kyllä se on se fiilis, että kiusataan porukassa heikompaa. Että sanoisin yhteisöllisyys."

Entä mikä on vaikeinta natsismissa?
"Ettei pese kirkkaanpunaista natsilippua valkopyykin kanssa. Silloin natsilippu haalistuu pinkiksi ja värjää samalla valkoiset kauluspaidat pinkeiksi. Marssi siinä sitten! Sitten on vielä tämä historiallinen pyykinpesu erikseen. Eikö ole ironista, että nimenomaan natsismissa valkopesu on niin vaikeaa."

Stig Heil,  mitä muuttaisit natsismissa?
"En kauheasti muuttaisi mitään, mutta ehkä vähän sellaista suvaitsevaisuutta kaipaisin lisää. Että siedetään niitä poikkeaviakin äärinäkemyksiä."

Arja Laine, te penäsitte asiallista ja faktoihin perustuvaa yhteiskunnallista keskustelua taannoisessa Facebook-päivityksessänne "Pappi lukkari talonpoika rättipää raiskari tappaja asiallinen keskustelija viulunsoittajaislamisti katolla!!!!!". Miten yhteiskunnallinen keskustelu jatkui siitä sitten?
"Tuntuu, että sananvapauttani rajoitetaan sillä lailla vastaan sanomalla. On ikävää, että kun huorittelen ja haukun, niin joku lähettää minulle viestin, jossa minua huoritellaan ja haukutaan. Sellainen tuntuu hirveän pahalta. On natsillakin tunteet! Teen nykyisin poliisille tutkintapyynnön kaikista, jotka lainaavat minua, koska lainattuna juttuni näyttävät aika kaistapäisiltä."

Stig Heil, miksi natsien kokouksissa –  anteeksi nyt vain –  näyttää aina olevan tosi rumia ihmisiä?

"Kiva kun kysyit! Valemedian asettamat ulkonäköpaineet nykynatseille ovat aivan valtavat. Pitäisi olla hoikka ja pitkä ja vaalea. Me ollaan yritetty sanoa etenkin nuorille natseille, että jokainen natsi on hyvä just sellaisena kuin hän on. Sinkkunatseillehan tilanne on tosi vaikea – Tinderissä moni pyyhkäisee ohi ihan pelkästään sen kuvan taustalla näkyvän valtavan natsilipun takia. Liian vähän sinkkunatsina sai pyrstöä, se pitää tunnustaa.

Aika harva suomalainen, jos juuri kukaan, kannattaa natsismia. Tuntuuko natsistinen yhdistystoiminta välillä työläältä?
"Paljon natsismissa tulee sellaisia puhtaita turhautumisen hetkiä. Kuten vaikka se, että Normandian rannalla on ihan helvetisti hampaisiin asti aseistettuja amerikkalaisia sotilaita. Silloin pitää vaan keskittyä niihin onnistumisen kokemuksiin."

Stig Heil ja Arja Laine, miten päivänne tästä jatkuu?
"Lähdemme tästä Käpylän Kylänatsien joukkiolla vähän kaupunkiviljelemään. Sen takia meillä on nämä astalot."

Kiitokset teille molemmille ja koko Käpylän Kylänatsien porukalle (3) haastattelusta.

"Kiitos itsellenne SZ, haluatko tällaisen kivan hohtavan hakaristiheijastimen hihaasi? Se on tosi näppärä nyt lähestyessämme pimenevää vuodenaikaa?"

Ei kiitos, jään mieluummin auton alle.

Apulanta rahdattiin salaa vesitankissa Kreikkaan

Apulanta-yhtye kuljetettiin viime yönä vesitiiviissä tankissa Heinolasta Kreikkaan. Kaikki Apulannan jäsenet voivat olosuhteisiin nähden hyvin, joskin Sipé Santapukin (kuvassa) hiukset kähertyivät entisestään kuivauksen jälkeen.

Heinolan poliisin mukaan Apulannan siirto sujui ilman Järjestyshäiriötä. Poliisi pelkäsi, että yhtyeen ruosteessa oleva kitaristi aiheuttaisi tankin saumoissa Korroosiota, mutta huoli osoittautui turhaksi.

Apulannan siirto haluttiin salata, koska salaiset asiat ovat jännempiä, eikä Heinolassa tapahdu kauheasti jänniä asioita. Kukaan ei olisi edes huomannut Apulannan lähtöä, ellei Suomen ainoa elossa oleva rock-kriitikko Oscar Happinessessh olisi saanut vihiä asiasta. Happinesshh ilmestyi pelkkään Gilles Deleuzen Différence et répétitioniin verhoutuneena heinolalaisen ravintola Tukkijätkän eteen puoliltaöin. Pian sana kiiri ympäri pitäjää, ja ihmisiä alkoi kokoontua paikalle sankoin joukoin eli seitsemäntoista kappaletta.

Jotta Apulannan kuljetus olisi sujunut moitteettomasti, Heinolan poliisi siirsi fanityttöjä pois kadulta. Nuorempi konstaapeli kantoi suurimman osan väestä vasemmanpuoleiselle jalkakäytävälle, ja vanhempi konstaapeli otti jäljelle jääneet reppuselkäänsä. Faneja tai Deleuzen tuotantoa ei vahingoitettu operaatiossa. Myöhemmin yöllä Heinolan poliisi suoritti vielä Ratsian soittamalla mustassamaijassa Elämän syke -albumin alusta loppuun. Heinolan poliisin mukaan Heinolan poliisilla on laaja ja monipuolinen musiikkimaku, tosin progea kuunnellaan vain kuulusteltavien kanssa.
....................

Apulannan siirto on osa kansainvälistä rock-vaihtoa, jossa yhtyeitä siirretään maasta toiseen rock-musiikin terveen kannan säilyttämiseksi. Kreikasta saapuu Suomeen lähikuukausina yhtye nimeltä Socrates drank the Conium, jonka erinomaiseen nimikkoalbumiin jokaisen rock-entusiastin kannattaa tutustua. Apulannan jälkeen Suomen punk-skenestä vastaa legendaarinen Juustopäät. Se on kotoisin monipuolisesta vaihtoehtokulttuuristaan tunnetusta Espoosta.

Heinolan kaupunki vakuuttaa, että Apulannalle pystytään tarjoamaan Kreikassa hyvät olosuhteet soittaa musiikkiaan syyttömille, tavallisille kreikkalaisille. Aiemmin Suomesta Kreikkaan on jo siirretty Kirka ja Arja Saijonmaa. Suomi on myöhemmin korvannut aiheuttamaansa mielipahaa takaamalla kreikkalaisten lainoja.

Yhtyeenä Apulanta etsii edelleen paikkaansa post-punkin ja Katri Helenan väliltä. Apulanta aloitti bändinä, joka ei digannut ironisesti Paula Koivuniemen tuotantoa. Myöhemmin Apulanta on levyttänyt Paula Koivuniemen hittejä, esiintynyt Paula Koivuniemen kanssa, pyytänyt Paula Koivuniemeä tulkitsemaan heidän laulujaan ja antanut lopulta potkut Paula Koivuniemelle heidän levy-yhtiöstään. Sininen zeppeliini ei tavoittanut Paula Koivuniemeä haastatteluun, sillä hän juoksee pirun kovaa korkokengillään.

Eikä tässä vielä kaikki! Ensi viikolla ensi-iltansa saa Tuuppa Temosemaan elokuva Anna mulle nuuskaa, joka kertoo 1990-luvun alun Lamasta...eikun siis Apulannasta. Elokuvassa Apulantaa näyttelee koskettavasti Roope Salmisen naama ja vartalo ensimmäistä kertaa yhdessä. Nuuskan roolissa nähdään kenkäplankilla värjätty Jaajo. Elokuva on saanut tukea kaiteesta.

Länssuomalaisuuden lumous

Länssuomalainen ihminen on kuin kirsikka. Kaunis mutta hapan.

Länssuomalaisen sydänystävä on toinen länssuomalainen. Yhdessä he voivat olla soittamatta toisilleen vuosikausia tai mennä bussissa istumaan eri penkkiriveille, ettei kummankaan tarvitse siirtää ostoskassiaan. Länssuomalaiselle ystävyys ei ole läheisyyttä, vaan toisen ihmisen oman tilan kunnioittamista.

Länssuomalaisen suurimmat hyveet ovat siisteys ja vaitiolovelvollisuus. Näitä ominaisuuksia hän arvostaa suuresti myös kanssaihmisissään.

Luodolla länssuomalainen on onnellisimmillaan. Hän hengittää hiljaa ja kuuntelee laineiden liplatusta puista purttaan vasten. Hän fundeeraa, kuinka monta aamunharmaan sävyä maailmasta mahtaakaan löytyä. Ja miksi merimetsoja ei saa metsästää. Siellä luodollaan länssuomalainen päätyy siihen, että ihmisten pitäisi mennä enemmän itseensä ja useammin pois. Mutta ei länssuomalainen silti ihmistä vihaa. Hän ei vain ymmärrä, miksi ihmiskunnan pitää riidellä ja sotia ja ylipäätään pitää niin pirunmoista mekkalaa, ettei merisäätä meinaa kuulla.

Länssuomalaisen mielestä suomen kielen kaunein lause on "Laaja, mutta heikko matalapaineen alue ulottuu Suomeen lännestä". Paikoin utua ja sumua. Sellaista se on ihmisenkin elämä, länssuomalainen päättää ja laittaa luodolla maate.


Merelle kaipuun jälkeen länssuomalaisen voimakkain tunne on myötähäpeä. Jos haluaa kiduttaa länssuomalaista, hänet kannattaa viedä burleskiesitykseen eturiviin katsomaan, kuinka vapautunut pulska itäsuomalainen riisuu rintsikoitaan, vaikka siihen ei länssuomalaisen mielestä ole mitään tarvetta.

Länssuomalaisella on sama ilme omissa häissään ja hautajaisissaan. Sellainen vähän hapan ilme. Tiede todistaa, että ihmiset kykenevät 27:ään ilmeeseen ja hevosetkin 17 ilmeeseen. Länssuomalaisella ilmeitä on neljä: totinen, fundeeraava, estynyt ja vaivaantunut, ja ne kaikki ovat hyvin lähellä toisiaan.

Länssuomalaisen kapeahkoa tunnerekisteriä selittää hänen asiakeskeisyyteensä. Länssuomalaisen keskimääräinen asiapitoisuus on 85 prosenttia, kun se vaikkapa lappilaisella liikkuu noin 25 prosentin paikkeilla. Korkean asiapitoisuuden takia länssuomalainen ei ole kansankiihottaja, eikä hän myöskään innostu helposti. Urheilukatsomossa hän kannustaa pari kertaa taputtamalla ja poikkeuksellisen suorituksen nähtyään hän saattaa nyökätä hyväksyvästi.

Ei siis ihme, että länssuomalaisia pidetään tosikkoina. Tosi asiassa he eivät vain pidä muiden suomalaisten juttuja kovinkaan hauskoina. "Meneekö tässä vielä kauan?", lännsuomalainen kysyy vierustoverilta kesken Sami Hedbergin naamanvääntelyn. Länssuomalainen huumori sen sijaan on terävää ja lakonista. Se uppoaa kuin stiletti orvasketeen. Moni erityisherkkä ihminen on puhjennut itkuun kuullessaan länssuomalaisen keventävän tunnelmaa.

Länssuomalaisessa yhdistyy tietty kireys eräänlaiseen jäykkyyteen. Länssuomalainen ärsyyntyy ämpyilystä ja touhottamisesta. Hän haluaa aina numeroidun paikan, ettei tule ikäviä sekaannuksia. Hän haluaa, että jugurtissa ei ole sattumia, ja että lautasella annoksen eri osat on selkeästi eroteltu toisistaan. Länssuomalainen on tahattomasti töykeä puhelimessa ja kuulostaa teeveessä siltä, kuin olisi saanut kovan iskun päähänsä. Länsimurteita ei saisi puhua televisiossa. Länssuomalaiselle luonnollisin tapa viestiä on kirjoittaa muistiinpanoja pieneen vahakantiseen vihkoon.

Länssuomalainen koulitaan kovaksi jo kotona, sillä itkupilleistä ei ole tihkusateessa aamuverkoille. Länssuomalaiset vanhemmat tunnetaan suoraviivaisista kasvatusmetodistaan, jossa lasta ei kiitetä eikä kannusteta. Se on tärkeä oppi, sillä eihän elämäkään kiitä tahi kannusta. Länssuomalainen äiti laittaa kolmevuotiaalle lapselle avaimen rintataskuun ja lähettää hänet maailmalle. Isältään länssuomalainen saa lahjaksi rei'ittimen ja mapin, sillä "tärkeät paperit tulee pitää järjestyksessä". Länssuomalaiselle kauppatiede on taideaine.

Länssuomalainen nauttii omasta seurastaan, siksi hän purjehtii ja kasvattaa sokerijuurikkaita, joskaan ei yhtä aikaa. Länssuomalainen pysyy omassa pöydässään eikä lähde tiskille jututtamaan ventovieraita. Länssuomalaisten smalltalk muistuttaa tuijotuskohtausta elokuvasta Hyvät, pahat ja rumat. Länssuomalainen aloittaa kosinnan ja eropuheen samoilla sanoilla. "Tiäksää tuanoi."

Ei olekaan sattumaa, että V. A. Koskenniemi runoili Länssuomeen muutettuaan, että "yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin". Koskenniemi kirjoitti nuo säkeet Turun torilla Kallun Grillin servettiin kesken makkaraperunoiden syönnin. Länssuomalainen on niin kohtelias, että hän antaa seinänaapurinsa muumioitua rauhassa asuntoonsa. "Hän oli hyvä ja hiljainen naapuri", länssuomalainen toteaa vuosien kuluttua paikalle tulleelle ambulanssimiehistölle.

Länssuomalainen ei käy kirpputoreilla eikä huutokaupassa, sillä hänen mielestään siellä käyvät vain reisitaskuhousuihin tai legginsseihin "pukeutuvat" ihmiset. Länssuomalainen ostaa uutta kaupasta, että se on varmasti puhdasta. Samasta syystä hän laittaa pesukoneeseen joka kerta hiukan ylimääräistä pesuainetta.

Länssuomalaiselle riittäisi ihan hyvin Pähkinäsaaren rauhan raja. Länssuomalainen on ainoa, joka seisoo tamperelaisten ja tukholmalaisten välissä. Kiitokseksi tukholmalaiset lähettävät aika ajoin Länssuomeen kruununperijöitään kyläilemään ja avaamaan siltoja.

Länssuomalainen haluaa elää huomaamattomasti ja kuolla häiritsemättä ketään. Ennen kaikkea länssuomalainen ei halua, että hänen kuolemastaan koituu vaivaa. Älkkä ny mun takia hautajaisi tulko, siin mene teilt koko lauantai hukka. Siksi länssuomalainen on järjestänyt jo yksitoistavuotiaana asiansa perikuntaa varten. Onneksi hänellä oli se mappi ja rei'itin.

Rakkaus on ainoa velvollisuus

Hyvä hääpari, arvoisa juhlaväki

Maailmassa on vain yksi velvollisuus, Rakkaus. Se on ainoa aate, jolle pitäisi pystyttää patsaita. Se on ainoa sana, jota todistaa. Se on ainoa uskonto, johon ketään saisi käännyttää.

Ihmiset, me olemme täällä tänään tekemässä noita kaikkia, olemme tekemässä niitä täällä yhdessä.

Rakkaus – ja hän on täällä tänään – kuulostaa maailman helpoimmalta asialta: poika tapaa tytön, tyttö tapaa pojan. Nykyaikana sääntöjä on löysätty vielä niin, että muutkin vaihtoehdot käyvät. Mutta me tiedämme, että rakkaus on kaikkea muuta kuin helppoa.

Sillä rakkaus on väkevä ja armoton peto, jota ei voi kesyttää. Rakkaus raatelee. Sydämet lyövät sydämiä. Rakkaus vetää maton jalkojen alta ja iskee häpeilemättömästi vyötärön alapuolelle. Rakkaus polttaa, se velloo, se jylisee. Rakkaus on niin hurjaa, että  toisinaan tuntuu, että me ihmiset hädin tuskin selviämme siitä. Onneksi suurimman osan aikaa rakkaus on lempeä jättiläinen: Se nostaa meidät ilmaan ja kantaa mukanaan. Rakkaus hehkuu niin, että pelkkä ajatus siitä lämmittää koko tuvan. Rakkaus murtaa muureja, olivat ne sitten ihmisten sisällä tai ihmisten välillä. Rakkaus avaa padot. Rakkaus voittaa kaiken.

Rakkaus on ainoa velvollisuus, sillä se tuo ihmisiä yhteen. Suurimman osan aikaa siinä kohdunsuun ja haudansuun välillä me teemme itseksemme tärkeitä, seuraavaan kvartaaliin vaikuttavia asioita. Ostamme ja myymme tavaroita ja palveluita. Jahtaamme ruokakaupoista nyhtökauraa. Näytämme särmiltä jakkupuvuissamme ja pikkutakeissamme, ja yritämme yltää tulostavoitteisiin. Elämä tapahtuu sillä aikaa, kun olemme ottamassa selfietä. Juuri silloin, ohikiitävässä hetkessä rakkaus nappaa meidät. Parhaimmillaan se ohikiitävä hetki kestää timanttihäiden verran. Totta kai rakkauteen tulee välillä ryppyjä, mutta niin tulee meihin ihmisiinkin.

Hyvät ystävät,

uskon, että jokainen meistä voi saada sen rakkauden, jonka tarvitsee. Yksikään ihminen ei ole rakkaudeton ihminen, jokaisessa ihmisessä on paljon enemmän rakkautta kuin kansalliset terveyssuositukset sallivat. Sillä rakkaus sisältää aivan liikaa sokeria, suolaa, perhosia, samppanjakuplia, tyydyttämättömiä rasvoja, raskasmetalleja ja ties mitä, että mikään terveysviranomainen voisi sitä suositella. Rakkauden mukana pitäisi tulla varoitustarra: "AIHEUTTAA ONNELLISUUTTA, SYDÄMENTYKYTYKSIÄ, HÖPERYYTTÄ, LEPERTELYÄ JA ÄRSYTTÄVIÄ EMOJII-TEKSTAREITA."

Rakkaus on ainoa velvollisuus, sillä rakkaus on lopulta kaikki mitä meillä on. Rakkaus on maailman ihmiskuntaystävällisin asia, ja se tapahtuu todella. Rakkaus tulee hakemaan sinua lentokentältä aamuyöstä. Rakkaus laittaa kätensä reidellesi savusaunan hämärässä. Rakkaus valvoo, että nukut. Rakkaus silittää selkääsi kun sinuun sattuu. Rakkaus tekee pieniä kaljuja pallopäitä konttailemaan lattialle.

Hyvä hääpari,

olette onnekkaita ja onnellisia. Silti hääpuheissa annetaan aina neuvoja juuri teille kahdelle, jotka ette sillä hetkellä tarvitse yhtäkään neuvoa. Raamatusta rakkaudenkäskyjä löytyy kaksi, mutta mielestäni tarvittiin viisi lisää.

Ensimmäinen käsky: Pussailkaa paljon. Se ei ehkä välittömästi ratkaise ihmiskunnan suurimpia ongelmia, mutta toisaalta, onko kukaan koskaan tehnyt pahaa pussaillessaan?

Toinen käsky. Älkää säästelkö rakkauttanne. Osoittakaa toisen heikoimmalla hetkellä pelkkää lempeyttä. Antakaa anteeksi molemmille.

Kolmas käsky. Ajakaa sateessa suureen tuntemattomaan kaupunkiin. Valvokaa valomerkkiin suttuisessa, oudossa paikassa. Tunkekaa rahaa jukeboksiin ja valitkaa hölmöjä biisejä, sitten tanssikaa hassusti! Ihan viimeiseksi rakastelkaa vieraiden lakanoissa ja lähtekää kotiinne kuin varkaat.

Neljäs käsky. Jättäkää kaikki, mutta älkää jättäkö toisianne.

Viidennen ja viimeisen käskyn varastin Amerikan suurimmalta romantikolta, Bruce Springsteeniltä. Se menee kaikessa komeudessaan seuraavasti: "Baby, we can make it allright."

Hyvä hääpari, rakkaat ystävät, rakkaus on ainoa velvollisuus. Kiitos.

Isältä pojalle, pojalta isälle

Mustuneiden kivien välissä pihisee. Hämärä hallitsee. Kaksi luisevaa miestä istuu lauteilla munasillaan. Löylykauha heilahtaa ja sitten sähähtää! Kipakka höyry iskee yläselkään. Hiki valuu. Alumiinitölkki polttelee kämmentä, otetaan pienet hörpyt. Vanhempi mies yrittää aloittaa. Mikä siinä sitten tuli sen hyvän naisen kanssa? Nuorempi mies laskee varpaitaan, ei osaa vastata. Tuli humisee kiukaan alla, tervaleppä raukka rätisee. Istutaan lisää hiljaa. Isä ja poika.


Isät ovat aivan oma ihmislajinsa.

Isä pitää autossaan vahakantista tilikirjaa, johon hän merkitsee bensakulut ja pesulamaksut. Jos joku kysyisi, hän tietäisi kuinka monta jääraappaa hän on ostanut elämänsä aikana ja kuinka monta hän tulee vielä tarvitsemaan. Isä tinkaa marketissa ja ihmettelee urheiluliikkeen jolpille, miten kokoa pienemmät lenkkarit voivat maksaa saman verran kuin suuremmat. Isät tietävät kaiken hinnan, mutta ennen muuta arvon. Onko se tyttö kiltti sinulle? Käynnistyykö se (auto) ilman ryyppyä pakkasessa?

Isä lukee asiaproosaa kuten Veikkaajaa ja Teksti-TV:tä. Hän ympyröi Viking Linen mainoskynällä Satakunnan Kansasta kirjoitusvirheet. Isän oma päiväkirja on sääpäiväkirja: Istuttu olohuoneessa, Mietaa hävisi, vaimo synnyttämässä, Kotka Rankki näkyvyys kolme, lapsia plus kaksi, navakkaa koillisen puolista tuulta. Suolakurkut loppu. Muista ostaa suolakurkkuja.

Isä osaa purkaa ja (toisinaan) koota asioita. Isä on periksiantamaton. Ei näitä lämminvesivaraajia kuulkaa millään ohjekirjoilla pystytetä! Isä tekee periskoopin vanhasta minkkiloukusta ja äidin puuterirasioiden peileistä. Eihän siihen tarvita kuin hiukan kulmasahaa ja Erikeepperiä. Isä virittää Pääkallonlinnan laskusillan takaisin toimintakuntoon hammaslangalla. Mutta tulostaa isä ei osaa.

Isä tietää kummia juttuja. Isä tuntee kuntien logot (hän kutsuu niitä "vaakunoiksi") ja kiinteistöverotuksen kiemurat. Tuollaiset asiat menevät isäasioiden kovimpaan kategoriaan. Isän tietämykseen kuuluvat myös rengaspaineet ja maamme linnut värikuvina. Se on kalasääski eli s ä ä k s i. Isä miesselitti jo silloin, kun miesselittämistä vielä kutsuttiin hyväntahtoiseksi neuvomiseksi. Älä jätä silitysrautaa päälle verhojen alle kun lähdet ulkomaanmatkalle sillä silloin voi syttyä tulipalo. Kannattaa laittaa pitkät kalsarit, ulkona on 28 astetta pakkasta.

Isässä asuu kaikki maailman viisaus, mutta ennen muuta hänessä asuu lempeys. Isä rakastaa poikiaan aivan kuin hän rakastaa tyttäriään. Isä ostaa Madonnan kokoelman pojalleen jouluna, vaikka kyllähän se isän mietteliääksi laittaa. Isä sanoo kokeen jälkeen, että on ihan ookoo, jos ei aina pärjää. Isän mielestä riittää, että elää ihmisiksi ... eikä ota outoa nenäkorua. Isällä menee pala kurkkuun pojan häissä, eikä hän näe mitä on kirjoittanut lunttilapulleen kömpelöllä käsialalla. Isä on aina ylpeä lapsistaan. Että pärjäävät. Mutta ei isä kehu, ettei poika ylpistyi. Eihän kissa kiitoksella elä, eikä kannettu vesi kaivossa pysy. Niin, isä käyttää hämäriä sananparsia ja kuulostaa välillä herra Miyagilta.

Isä on luotettava, hän arvostaa luotettavuutta. Isä ottaa kotivakuutuksen kaikilla herkuilla. Hän pitää kesälläkin lukkosulaa neppipusakan taskussa, sillä koskaan ei tiedä, mikä seuraavaksi jäätyy. Isä kuuntelee radiosta Merisään vaikka ollaan leirintäalueella Mikkelissä. Isän mielestä tilanne on hallinnassa vasta, kun se on rei'itetty ja mapitettu.

Joskus isä on hiljaa, ja silloin isä on kuin Mustanaamio. Ainakin omasta mielestään. Yleensä kyse on silti siitä, että isä on ostanut äidiltä salaa auton. Autokaupoilla käynnin jälkeen isä näyttää muikealta ja syylliseltä. Isä ei käytä uudessa autossa ilmastointia, jotta uuden auton tuoksu kestäisi mahdollisimman kauan.

Joskus isä tulee myöhään kotiin nähtyään vanhoja pelikavereitaan. Silloin hän kaivaa olohuoneen perältä esiin pölyttyneet LP-levynsä. Hämmästyttävän moni niistä on Abbaa. Ehkä siksi, että isät pitävät vaaleaveriköistä. Sellaisista kuten Agnetha Fältskog, Katri Helena tai tämä nuori humpukka Marita Taavitsainen. Reippaita pirkkoja. Mutta kyllä isä huomaa senkin, kun äiti katselee keihäskisassa norjalaista Thorkildsenia. "Niin on sympaattinen poika siinä. Ottaahan hän ennen heittoa tuon verryttelytakin pois?", äiti pohtii. Silloin isä menee hakemaan muutaman After Eight -konvehtin ja katselee ulos puolityhjälle parkkipaikalle.

Isä esittää kovista. Hän sanoo joskus kovasti mutta harvoin pahasti. Isä räjäyttää punkan, jos se ei ole pedattu kunnolla. Hän komentaa tyhjentämään mökin ulkohuussia, vaikka sinulla on Hämähäkkimies (se sarjis, ei Dingon biisi) kesken. Isä on periaatteen mies. Hän vannoo ääneen, ettei tähän taloon tulee koskaan koiraa. Seuraavalla viikolla isä nukkuu koiranpentu kainalossa ja näyttää telakalla työkavereille pennusta ottamia kuvia. Ei mene kauaa, kun isä jo skypettää 40-kiloinen läähättävä rottweiler sylissään. Rottweilerilla on Sennheiserin kuulokkeet päässä.

Aina isää ei ole, eikä kaikista ole isäksi. Maailman mykin kipu on isättömät pojat ja pojattomat isät. Kun isä puuttuu, pojan pitää kasvaa hiukan isäksi itsekin. Mutta juuri niistä isättömistä pojista tulee joskus loistavia isiä. Ja toisinaan isähommat ovat vilkkaita. Isää on vähän siellä sun täällä: Isällä on vanha perhe ja uusi perhe. Kaiken keskellä isä käy muiden sotia, ja hän käy omia sotiaan. Joskus me unohdamme, että miehen ei tarvitse olla maailman paras isä ollakseen maailman paras isä.

Elämä menee niin, että ensin isä vie pojan matsiin, sitten poika vie isän matsiin. Poika kasvaa, isä kutistuu. Niin miespolvet vaihtuvat ja vaipuvat. Poika huomaa, että isään iskee väsymys entistä helpommin. Isä nuokkuu ja harhautuu keskustelussa kinttupoluille. Isä änkkää ja vänkkää. Hän unohtuu ostosten kanssa Citymarketin tuulikaappiin. Isän hengitys käy raskaaksi. Hänen ajatuksensa rypistyy aina pienemmälle ja pienemmälle mytylle. Eikä isä silti uskalla sanoa, ettei jaksa enää. Isän pitää pysyä vahvana, sillä kuka nämä hommat muka hoitaa jos minä en ole täällä. Huolissaan oleminen on isien kryptoniittiä. Isän heikkous on pojan tulevaa heikkoutta.

Vuosi vuodelta useammin poika yllättää isänsä omasta peilikuvastaan. Vuosi vuodelta isä liikuttuu lujemmin leikkipuistojen taaperoista ja vajan räystään alla huutavista pääskynpojista. Miehet ja naiset itkevät yhtä paljon, miehet vain tekevät sen tiiviimmässä ajassa. Isän herkkyys on pojan tulevaa herkkyyttä. Kaiken miehisen keuhkoamisen ja tahkoamisen jälkeen riittää, että elää ihmisiksi.


Miehet lähtevät löylystä, isä taas vähän enemmän kumarassa kuin viime vuonna. Vilvoitellaan kuistilla, katsellaan kaislikkoon. Silkkiuikku kantaa poikasiaan laiturin alle, telkkä tohottaa pöntöstä rantaveteen kuin osuman saanut pommikone. Sitten vielä yksille kipakoille. Ettei mene hyvä lämpö hukkaan. Isä heittää pari klapia pesään ja puskee ne pränstakalla kaminan perälle. Ei saa jättää puita ihan suulle, noki pilaa pellin pinnan.